Säilytä tasapainoinen näkemys eläinten elämästä

”AUTOILIJA kuoli yrittäessään auttaa vahingoittunutta koiraa”, kertoi New York Daily News -lehti 9. elokuuta 1975. Eräs Long Islandista oleva mies pysäytti autonsa ja nousi ulos auttaakseen koiraa, joka makasi vahingoittuneena tiellä. Toinen auto kuitenkin sattui törmäämään häneen, niin että hän kuoli. Koira vietiin eläinten hoitolaan. Niinpä se jäi eloon, mutta mies kuoli.

Miehen menettely valaisee myötätuntoista huolenpitoa, jota monet – ehkä sinäkin – ilmaisevat eläimiä kohtaan. Hän vaaransi henkensä, koska hän arvosti suuresti eläinten elämää. Menettelikö hän oikein?

”Ei”, jotkut sanoisivat painokkaasti. Esimerkiksi eräässä englantilaisessa kaupungissa pidetyssä kokouksessa muuan tieturvallisuuskomitean jäsen puhui vaarasta, joka aiheutuu siitä, että autoilijat väistävät koiria. Hän sanoi:

”Jos ihmiset voitaisiin taivuttaa ajamaan suoraan koiran yli, jos se on välttämätöntä, monet ihmisille koituvat vahingot voitaisiin välttää. . . . Olemme tulleet niin tunteellisiksi eläinten suhteen, että autoilija väistää vaistomaisesti eläintä – eikä luultavasti tajua, että jalkakäytävällä seisoo ihmisiä jonottamassa bussia. . . . Kuukauden aikana alueella sattuneista 42 onnettomuudesta viisi johtui koirista. Se sai vereni kiehumaan.”

Mutta ei ainoastaan hänen verensä kiehunut. Monet hänen kuulijansa paheksuivat hänen näkemystään eläinten elämästä.

Niin, voimakkaat tunteet eläinten elämän suhteen ovat sangen yleisiä. Miten on esimerkiksi metsästyksen laita? Jotkut tuomitsevat sen kiihkeästi raa’aksi, mielettömäksi ja epäinhimilliseksi. Toisten mielestä on täysin oikein tappaa eläin ravinnoksi tai nahan tähden. Mitä sinun tulisi ajatella? Mikä on tasapainoinen näkemys?

Kuten voit ymmärtää, kullakin tapauksella on omat näkökohtansa ja olosuhteensa, joten on turha yrittää antaa yleispätevää vastausta. On kuitenkin olemassa perusta tasapainoisen näkemyksen saamiseksi eläinten elämän suhteen. Mikä tuo perusta on?

Eläinten Luoja

Perustaksi tasapainoiselle näkemykselle eläinten elämästä ei sovi jonkun epätäydellisen ihmisen henkilökohtainen näkemys tai tunteet, olipa henkilö kuinka vilpitön tahansa. Perustaksi sopii sen sijaan eläinten elämän Luojan näkökanta (ja periaatteet), sillä tuo näkökanta on täydellinen. – 5. Moos. 32:4.

Tuotettuaan eläimet, jotka asuvat maalla, vesissä ja ilmakehässä, ”Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää”. (1. Moos. 1:20–25, 31) Eläimet ovat siis hyviä. Niillä on tärkeä osa maapallon kiertokuluissa. Ne ovat elävä näyte Jumalan viisaudesta. (Ps. 148:7, 10; Job 12:7–9) Mutta miten meidän ihmisten tulisi kohdella eläimiä sen mukaan, mitä Jumala sanoo?

Voimme saada syvemmän näkemyksen tutkimalla lakia, jonka Jumala antoi israelilaisille. Hän vaati heitä olemaan armollisia ja oikeudenmukaisia eläimiä kohtaan. Harkitsehan vain muutamaa esimerkkiä. Härkää ja aasia ei tullut iestää yhteen, sillä se olisi aiheuttanut kärsimystä pienemmälle. (5. Moos. 22:10) Samoin kuin ihmisille eläimillekin annettiin sapatti levon päiväksi. (2. Moos. 23:12) Viljaa puivan härän suuta ei tullut sitoa, vaan sen tuli antaa syödä jonkin verran; olisi julmaa härnätä sitä ruoalla, jota se ei voinut syödä. (5. Moos. 25:4) Lisäksi Jumala sanoi: ”Vanhurskas tuntee, mitä hänen karjansa kaipaa, mutta jumalattomain sydän on armoton.” (Sananl. 12:10) Jumala selvästikin välittää eläimistä.

Merkitseekö tämä sitten sitä, että ihmisten ei tulisi tappaa eläimiä, kuten metsästää niitä ruoaksi tai turkisten tai nahkojen saamiseksi? Entä mikä on tasapainoinen näkemys eläimen kuolemasta?

Eläinten elämä ja kuolema

Luoja antoi sekä ihmisille että eläimille elämän. Mutta miten kauan heidän ja niiden oli määrä elää?

Tiedemiehet kertovat, että ihmisellä näyttää olevan loputtoman elämän mahdollisuus, niin että tutkijat ovat ymmällään sen tähden, miksi ihminen kuolee. Raamattu esittää syyn. Se sanoo, että Luoja antoi ensimmäisille ihmisille tilaisuuden elää ikuisesti. Kuolema tuli ainoastaan heidän kapinansa tähden. (1. Moos. 2:17; 3:17–19; Room. 5:12) Mutta miten on eläinten laita? Ne eivät ole kyenneet tietoisesti kapinoimaan Jumalaa vastaan; kuitenkin ne elävät ainoastaan jonkin aikaa ja sitten kuolevat. Näin ollen on selvää, että Luoja ei koskaan tarkoittanut eläinyksilöiden elävän ikuisesti. Kuolema oli niille luonnollista. – 2. Piet. 2:12.

Näin ollen vaikka ihminen saattaisi kiintyä syvästi lemmikkieläimeen, on ilmeistä, ettei hänen tulisi suhtautua sen elämään tai kuolemaan niin kuin hänen tulee suhtautua toisen ihmisen elämään tai kuolemaan. Ilmeisesti joillakuilla kuitenkin on väärä näkemys.a

Nykyään on olemassa monia lemmikkieläinten hautausmaita. Eräs torontolainen sanomalehti kuvaili tällaista hautausmaata, missä on eläinten ruumishuone. Se tarjoaa eläimille hautajaiset erityisissä silkillä vuoratuissa arkuissa. Entä kustannukset? Halvin hautaus on 100 dollaria (vajaat 400 markkaa) linnusta ja kallein 800 dollaria (noin 3000 markkaa) hevosesta. New York Post -lehti kertoi, että eräs Yhdysvaltain entinen presidentti lähettää vuosittain 20 dollarin (vajaan 80 markan) šekin eräälle eläinten hautausmaalle hänen kuolleen koiransa hautapaikan hoitamista varten. Mikä menettely kuitenkin on mielestäsi sopiva ja tasapainoinen Jumalan sanan valossa? Koska Luoja ei tarkoittanut eläinten elävän kuolematta koskaan, miten tärkeänä tulisi pitää eläimen kuolemaa ja miten paljon käyttää siihen varoja? Raamatun tasapainoisen näkökannan mukaisesti israelilaisilla ei ollut eläinten hautausmaita.

Tasapainoinen näkemys metsästyksestä

Eläinten elämästä keskusteltaessa metsästys on kiistanalaisimpia aiheita. Pääasiallinen syy on se, että sitä harjoitetaan usein liikaa. Esimerkiksi muutama vuosi sitten kymmenen metsästäjää ampui Tšekkoslovakiassa kuuden päivän aikana 9359 jänistä, 7245 peltopyytä ja 5089 fasaania – yhteensä 21693 eläintä. Nuo miehet ovat ehkä olleet innoissaan siitä, mutta sellainen räikeä teurastus saa monet ihmiset suhtautumaan kielteisesti metsästykseen.

Toisinaan liiallinen metsästys johtuu kuitenkin monien metsästäjien yhteisvaikutuksesta. Harkitsehan seuraavaa raporttia, joka tuli Roomasta vuoden 1975 kesäkuussa:

”Erilaisin välinein – haulikoin, verkoin ja ansoin – varustautuneet metsästäjät tappavat yli 200 miljoonaa lintua vuodessa . . . Lintujen joukkoteurastus on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että se on johtanut kauaskantoisiin muutoksiin ympäristössä. Kun miljoonat linnut joko hävitetään tai ne kiertävät Italian, hyönteiset ja tuholaiset lisääntyvät hillittömästi. Tämä merkitsee sitä, että maanviljelijät käyttävät valtavia määriä hyönteismyrkkyjä suojellakseen peltojaan ja häiritsevät siten luonnon tasapainoa. . . . Arviolta noin 7000 ihmistä kuolee tai loukkaantuu vuosittain Italiassa siksi, että metsästäjät ampuvat toisiaan pikemmin kuin saalista.”

Jotkut metsästäjät tappavat ainoastaan saadakseen voitonmerkkejä, jotka he voivat täyttää ja panna näytteille kerskuakseen niistä. Metsästys ainoastaan kohottaa heidän itsetuntoaan. Toiset nauttivat tappamisen ilosta. Voiko tämä olla oikein? Sen huolenpidon perusteella, jota Jumala osoittaa eläimiä kohtaan ja joka käy ilmi hänen laistaan, olisi selvästikin väärin riistää eläimiltä henki voitonmerkkien saamiseksi tai urheilullisen nautinnon vuoksi. Raamattu tuomitsee erään varhaisen Jumalaa vastaan kapinoineen miehen, Nimrodin, joka ilmeisesti metsästi huvin vuoksi ja ehkä tappoi sekä eläimiä että ihmisiä. Hänet kuvaillaan ”mahtavaksi metsästäjäksi Jehovaa vastaan”. – 1. Moos. 10:9, UM.

Raamatun ennakkoluuloton lukeminen kuitenkin paljastaa, että Luoja ei vastusta nykyään eläinten tappamista ruoaksi. Vedenpaisumuksen jälkeen Jehova Jumala sanoi Nooalle, koko ihmissuvun esi-isälle: ”Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; . . . Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on.” (1. Moos. 9:3, 4) Tekikö Jumala tässä täyskäännöksen suhtautumisessaan eläinten elämään? Ei, sillä kuten olemme havainneet hän ei tarkoittanut eläinten elävän ikuisesti.

Niinpä Jehova Jumala ei kieltänyt israelilaisia metsästämästä ja kalastamasta. Hän vaati kuitenkin sen, että metsästäjän täytyy vuodattaa surmatun eläimen veri maahan. (1. Kun. 4:22, 23; 3. Moos. 17:13, 14) Tämä auttaisi metsästäjiä arvostamaan elämää, tunnustamaan, että eläintenkin elämä (veri) on Jumalalta. Jumala edisti kunnioitusta eläinten elämää kohtaan lisäksi lailla, joka kielsi surmaamasta emolintua yhdessä sen munien tai poikasten kanssa. Poikasiinsa kiintyneen emolinnun, joka olisi helppo saalis, oli sallittava paeta. Näin sillä olisi mahdollisuus saada uusia poikasia eikä koituisi koko lajin hävittämisen vaaraa. – 5. Moos. 22:6, 7.

Raamattu viittaa lukuisia kertoja lintujen ja kalojen pyydystämiseen verkoilla. (Sananl. 1:17; Hoos. 7:11, 12; Hab. 1:15) Jopa Jeesus Kristus, joka valitsi joitakuita ammattimaisia kalastajia apostoleiksi, ohjasi toisinaan pieniä kalastushankkeita. – Matt. 17:27; Joh. 21:5-13.

Ehkä olet kuitenkin kuullut, että monien ihmisten mielestä ravinnoksi metsästäminen on oikein ainoastaan, kun muuta ruokaa ei ole saatavissa. Ilmaiseeko metsästys eläinten elämän halveksuntaa silloin, kun voit ostaa ruokasi?

Raamatun kertomus Iisakista ja hänen pojistaan auttaa punnitsemaan tätä kysymystä. Iisakin pojalla Eesaulla oli tapana hankkia ruokaa metsästämällä. (1. Moos. 25:28) Kerran Iisak käski häntä ’menemään kedolle ja pyydystämään riistaa’, sillä se oli, kuten Iisak sanoi, ”minun mieliruokaani”. Oliko riista ainoaa saatavissa olevaa lihaa? Ei, sillä samassa tilaisuudessa Jaakob valmisti isälleen maukkaan aterian kahdesta vohlasta. (1. Moos. 27:1–10) Nykyäänkin joku saattaa pitää enemmän jonkin riistaeläimen lihasta, vaikka hän voisikin ostaa muuta lihaa kaupasta. Hän saattaisi ajatella: ’Mitä eroa siinä on, syönkö metsästäjän tappamaa riistaa tai teurastajan tappamaa härkää?’ Tai joku, joka metsästää ja kalastaa, saattaa ajatella, että hän siten voi saada jonkin verran ruokaa ja samalla saada todellista nautintoa kävelemisestä metsässä tai oleskelusta joen varrella.

Sen, joka aikoo metsästää, tulee kuitenkin ymmärtää asiaan liittyvät vaarat. Yksi vaara on se, että hänessä saattaisi vähitellen kehittyä tappamisen himo. Miten monet metsästäjät, jotka ehkä alussa metsästivät ravinnoksi, alkoivatkaan nauttia ’tappamisen ilosta’ ja ilmaisevat nyt vastuutonta halveksuntaa eläinelämää kohtaan. Suurriistan metsästäjä kenraali Charles Askins huomautti: ”Metsästys on kunniakkaanlaatuinen pahe, jonka huumaava vaikutus on yhtä tehokas kuin kaikkialla läsnä olevan [oopiumia sisältävän] unikon.” Voisiko sen vaikutus olla tällainen sinuun?

Nahka ja turkikset

Jotkut metsästävät kuitenkin eläimiä niiden nahan ja turkin tähden. He eivät käytä niitä pelkästään omanarvontuntoaan kohottavina voitonmerkkeinä vaan nahka- tai turkistavaroiksi. Onko eläimen tappaminen tähän tarkoitukseen räikeää eläinten elämän halveksuntaa? Onko se väärin?

Yksi pätevä vastalause villieläinten mielivaltaiselle tappamiselle niiden nahan tähden on sen vaikutus eläinkantaan. Esimerkiksi ennen eurooppalaisten siirtolaisten tuloa Pohjois-Amerikan majavakanta oli 60–100 miljoonaa. Vuosisatamme alkuun mennessä nuo eläimet olivat lähes kuolleet sukupuuttoon liiallisesta metsästyksestä majavahattujen ja majavannahkojen ostovimman tähden. Entä mitä on sanottava siitä, että leopardit, gepardit ja tiikerit ovat kuolemaisillaan sukupuuttoon, koska niiden nahasta valmistetuilla ”muodikkailla” päällysvaatteilla on kova kysyntä?

Sitä, että muodin tai muotioikun sallitaan johtaa jonkin eläinelämän muodon hävittämiseen sukupuuttoon, ei varmasti voida puolustella. Kun Luoja antoi ihmiselle vallan eläinten suhteen, sen tarkoituksena ei ollut, että ihminen voisi ahneesti hävittää Jumalan kätten työn kokonaan! (1. Moos. 1:26) Vaatiiko kuitenkaan eläinten elämän kunnioittaminen sellaista asennetta, että kaikissa tapauksissa on väärin tappaa eläintä nahan tai turkin tähden?

Tässäkin Raamattu esittää tasapainoisen näkemyksen. Se osoittaa, että eläimet tarkoitettiin ihmisen palvelukseen. Varhain ihmisen historiassa Luoja itse käytti eläinten nahkoja ensimmäisen ihmisparin vaatettamiseen. (1. Moos. 3:21) Oliko hän väärässä? Ei varmasti olisi tasapainoista arvostella Jumalaa siitä. Myöhemmin juuri Luoja antoi pyhäkkönsä valmistamista koskevat ohjeet: ”Tee teltalle peite punaisista oinaannahoista ja sen päälle vielä toinen peite sireeninnahoista [hylkeennahoista, UM].” (2. Moos. 26:14; 39:34, 43) Samaten Raamattu osoittaa, että tosi palvojat käyttivät eläinten nahkoja vaatteiksi ja muihin tarkoituksiin. – 3. Moos. 13:48; Matt. 3:4; Hepr. 11:37.

Niinpä Raamattu ei suinkaan vaadi olemaan käyttämättä nahasta tai turkiksesta tehtyjä vaatteita tai muita hyödykkeitä. Luonnollisesti jos joku mieluummin on käyttämättä turkiksia ja eläinten nahkoja, se on hänen henkilökohtainen asiansa. Lisäksi tasapainoisen arvostuksen osoittaminen eläinten elämää kohtaan suosittelisi, että jokainen harkitsee, hankkiiko hän sellaisen eläimen nahasta (tai muusta ruumiinosasta) tehtyä vaatetta tai muuta tavaraa, jota metsästetään sukupuuttoon.

Hengen ja omaisuuden suojeleminen

Toisinaan on tehtävä ratkaisu sen suhteen, tuleeko tappaa eläin, joka on ryöstelevä peto tai tuhoeläin. Mikä on tasapainoinen näkemys?

Sinun on arvioitava kukin tilanne erikseen. Harkitsehan esimerkiksi seuraavaa: ilmaisisitko halveksuntaa eläimen elämää kohtaan, jos tappaisit torakan tai rotan, joka tulee keittiöösi? Useimmat ihmiset olisivat valmiit tuhoamaan sellaisen eläimen, koska se todennäköisesti söisi ihmisten ruokaa ja saastuttaisi sen tai ehkä levittäisi sairauksia. Mutta miten on ketun tai suden laita, joka toisinaan tappaa kanan tai lampaan?

Tässäkään kysymyksessä Luoja ei jätä meitä ilman ohjausta. Vaikka Raamattu selvästi kannustaa kunnioittamaan elämää, se osoittaa, että kun leijona tai karhu uhkasi Daavidin lammaslaumaa, Daavid ei ajatellut, että niiden tappaminen olisi ollut eläinten elämän halveksimista. (1. Sam. 17:34–36) Eikä kysymys ole pelkästään petoeläimen tappamisesta kotieläimen hengen säästämiseksi. Korkean veisun 2:15 puhuu toimenpiteisiin ryhtymisestä kettuja vastaan, jotka uhkasivat viinitarhaa. Ihminen voisi siis tappaa eläimen suojellakseen ravintoaan tai omaisuuttaan. Kun on kysymys oman hengen suojelemisesta, ei ole varmasti hämmästyttävää lukea, että Simson tappoi kimppuunsa hyökänneen leijonan tai että Paavali pudisti tuleen myrkkykäärmeen. (Tuom. 14:5, 6; Apt. 28:3–6) On siis selvää, että jos eläimestä koituu uhkaa, sen tappaminen voidaan sallia. – 2. Moos. 21:28, 29.

Mutta tässäkin voidaan ilmaista tasapainottomuutta ja mennä äärimmäisyyksiin. Raamattu ei kannusta yrittämään kaikkien kettujen tai karhujen hävittämistä vain siksi, että jotkin niistä ovat aiheuttaneet pulmia. Australialainen pussihukka on metsästetty melkein sukupuuttoon siksi, että se on saalistanut lampaita. Yhdysvalloissa on esiintynyt paljon kiistaa samanlaisesta asiasta. Monien lampaanomistajien ja karjatilallisten mielestä kaikki sudet ja kojootit pitäisi tappaa, koska ne ovat vaaraksi lammas- ja karjalaumoille. Toisaalta monet luonnonsuojelijat ja ekologit uskovat, että lampaille ja karjalle aiheutettu vahinko on hyvin pieni eikä vaadi tuhoamaan pois villieläimiä, jotka ovat tärkeitä ”luonnon tasapainolle”. Heidän näkökantaansa valaisee se, mitä tapahtui osissa Brasiliaa ja Argentiinaa. Kyläläiset tekivät lopun viidakkokissoista ja pöllöistä, joita he pitivät ryöstelevinä petoeläiminä. Mikä oli seuraus? Talot täyttyivät tauteja kantavista rotista.

Niin, pulma on monitahoinen. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista antaa laaja-alaista ratkaisua, joka soveltuisi yhtä hyvin kaikkiin tilanteisiin. Jumalan sanan tasapainottavat ohjeet ovat varmasti avuksi. Se auttaa näkemään, että eläimiä voidaan tappaa ihmisen hengen ja omaisuuden suojelemiseksi. Tämä on kuitenkin tasapainotettava sen kanssa, että eläinten elämä on Raamatun mukaan hyvin arvokasta. Sen jälkeen kunkin on tehtävä oma ratkaisunsa. Muut tähän aiheeseen liittyvät seikat täytyy ratkaista samalla tavoin.

Oppilas saattaa kysyä vanhemmiltaan mitä tehdä, kun hänen biologian tunnilla odotetaan leikkelevän osiin sitä varten säilötyn eläimen, ehkä sammakon, heinäsirkan, madon tai sian sikiön. Monien kouluviranomaisten mielestä sellaisesta toiminnasta on hyötyä opetukselle. Eräs laboratorioapulainen sanoi: ”Voi istua ja katsella, miten [sian sikiön] kukin valtimo liittyy sydämeen. Sitä ei voi oppia oppikirjasta.” Eräs oppilas myönsi oppineensa paljon sian sikiön sydämen leikkelemisestä, mutta eräästä toisesta kokeesta hän sanoi: ”Mielestäni oli täysin tarpeetonta tappaa sammakko. Olen oppinut, että elämä on hyvin monimuotoinen – ei tulisi tappaa vain tarkoituksettoman kokeen tähden.” Erästä toista koulua käyvä 17-vuotias tyttö huomautti: ”Opettaja sanoi meille, että se opettaisi meitä arvostamaan elämää, mikä oli minusta ironista. Miten voi arvostaa elämää tappamalla?” Mitä sinä tekisit sellaisissa tilanteissa?

Jos pulma syntyy, vanhemmat voivat käyttää hyväksi tilaisuutta keskustellakseen lapsensa kanssa Raamatun tasapainoisesta näkemyksestä eläinten elämän suhteen. Keskusteltuaan siitä samoin kuin koulun vaatimuksista ja oppimismahdollisuuksista he voivat sitten päättää mitä tehdä ja ottaa samalla huomioon lapsensa omantunnon.

Herää epäilemättä monia kysymyksiä siitä, miten tulisi suhtautua eläimiin ja kohdella niitä oikealla tavalla, kysymyksiä, jotka jokaisen aikuisen on itse ratkaistava. Voimme kuitenkin olla kiitollisia siitä, että meillä on eläinten Luojan tasapainoiset ohjeet.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 9]

Koska Luoja ei koskaan tarkoittanut eläinten elävän kuolematta, niin miten tärkeänä tulisi pitää eläimen kuolemaa ja miten paljon käyttää siihen varoja?