Ystävällisyyden voima

”Rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä [ystävällinen, Um] kiittämättömille ja pahoille. Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.” – Luuk. 6:35, 36.

 1. Miksi ja miten ystävällisyys on voima?

YSTÄVÄLLISYYS on voima, koska sen alkulähde on Jehovassa, Korkeimmassa Jumalassa, ”jokaisen hyvän annin ja jokaisen täydellisen lahjan” Suojassa. Näyttäen ylimmän esimerkin Jehova osoittaa ystävällisyyttä kaikille, vieläpä ”kiittämättömille ja pahoille”. Koska ystävällisyys auttaa kristittyä olemaan Isänsä kaltainen, niin se on palkitseva voima. Millaisia palkintoja Korkeimman lapsena olemisesta seuraakaan! Jeesus sanoi aivan oikein: ”Teidän palkkanne on oleva suuri.” Nämä sanat muistuttavat meitä jumalallisesta lausunnosta, joka ystävällisyyden voimasta esitettiin kauan sitten: ”Laupias mies kohtelee palkitsevasti omaa sieluaan.” Ystävällinen ihminen voi luulla antavansa ystävällisyyttään pois, mutta todellisuudessa se palaa palkitsemaan sitä, joka rakastaa ja harjoittaa ystävällisyyttä, koska hän haluaa olla taivaassa olevan Isänsä kaltainen. – Jaak. 1:17; Luuk. 6:35; Sananl. 11:17, Um.

 2, 3. a) Miten maailmalliset kirjoitukset ystävällisyydestä ovat puutteellisia, ja mikä on seurauksena? b) Mikä on ystävällisyyden osoituksen oikea vaikutin?

² Tämän maailman kirjoista voidaan lukea paljon ystävällisyyden tuottamista palkoista. Se on filosofien ja tavoista, seurustelusäännöistä ja viehätysvoimasta kirjoittavien ylistämä ominaisuus. Mutta ne, jotka luottavat näihin maallisiin teoksiin, eivät kanna Jumalan hengen hedelmää, ja heidän kohteliaisuutensa ja täsmällisyytensä äärimmilleen kiilloitettu silaus peittää usein sydämen, joka on täysin Jumalan hengen vastainen. Missä on vika? Puuttuu lämpöä ja rakkautta, koska Jehova ja hänen tahtonsa jätetään lukuunottamatta.

³ Koska Jehova jätetään pois näistä maailmallisista ystävällisyyden pohdinnoista, niin ei ole ihme, että jotkut henkilöt käyttävät ystävällisyyttä omaksi hyödykseen itsekkäällä tavalla. He osoittavat ystävällisyyttä, mutta toivovat saavansa jotain takaisin, jotain suosiota vastalahjaksi. He käyttävät ystävällisyyttä kuin rahaa – ostaakseen mitä haluavat. Heidän vaikuttimensa on väärä. Kun kristitty ilmaisee ystävällisyyttään käytännöllisillä tavoilla, niin hän on ”toivomatta mitään takaisin”. Hän on ystävällinen siksi, että hän rakastaa taivaallista Isäänsä. Kun me rakastamme jotakuta, niin me olemme usein hämmästyneitä siitä, miten me noudatamme näennäisesti ponnistelematta tämän rakastetun henkilön joitakin hyviä piirteitä ja ominaisuuksia. Kuinka rakkauden pitäisikään näin ollen saada meidät kehittämään tarkoituksellisesti niitä ominaisuuksia, mitkä tekevät Jehova Jumalan niin erikoiseksi! ”Olkaa siis Jumalan seuraajia”, kuuluu jumalallinen käsky. Vain noudattamalla Jumalan esimerkkiä voidaan osoittautua Korkeimman lapseksi. Ystävällisyys auttaa kristittyä noudattamaan taivaallisen Isänsä esimerkkiä. – Ef. 5:1.

 4. Selitä, miten ystävällisyyttä osoitetaan.

⁴ Miten ystävällisyyttä osoitetaan? Monin tavoin: olemalla halukas tekemään hyvää kaikille ihmisille, olemalla armollinen, olemalla sääliväinen, olemalla hyvää tarkoittava, olemalla kärsivällinen, olemalla suopea, olemalla vieraanvarainen, olemalla antelias, olemalla huomaavainen, olemalla lempeä ja olemalla palvelevainen. Ystävällisyyden juuret ovat rakkaudessa. Paavali sanoi: ”Rakkaus on kärsivällinen ja ystävällinen.” (1. Kor. 13:4, Ak) Tai niin kuin Uuden maailman käännös esittää sen: ”Rakkaus on pitkämielinen ja palvelevainen.” Ystävällisyys on enemmän kuin suopeutta ja kohteliaisuutta: se on palvelevainen, niin, halukas vaivautumaan auttamaan toisia sekä siinä, mikä on ajallista, että siinä, mikä on hengellistä.

JUMALALLINEN VAATIMUS

 5, 6. Esitä syyt, miksi ystävällisyyden harjoittaminen on Jumalan vaatimus.

⁵ Ystävällisyys liittyy läheisesti rakkauteen Raamatussa. Esimerkiksi laupeus on rakkaudesta lähtevää ystävällisyyttä, sellaisesta rakkaudesta, mikä on luja ja uskollinen. Laupias ihminen ilmaisee sisäistä pyhää henkeä, sillä Jumalan hengen hedelmään kuuluu ”rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, usko, lempeys, itsehillintä”. Jumalan henki muuttaa ihmisen auttaen häntä pukeutumaan ”uuteen henkilöllisyyteen”, mitä tosi kristityiltä vaaditaan: ”Pukeutukaa . . . sääliväisyyden hellään kiintymykseen, ystävällisyyteen, nöyrämielisyyteen, lempeyteen ja pitkämielisyyteen.” Ystävällisyys on siis vakuuttava todistus kristillisestä rakkaudesta ja myös jumalallinen vaatimus. – Gal. 5:22, 23; Kol. 3:12, Um.

⁶ Kaikkialla Raamatussa on yllin kyllin todistuksia siitä, että Jehova vaatii ystävällisyydenrakkautta kaikilta, jotka tahtovat saada hänen hyväksymisensä: ”Hän on osoittanut sinulle, ihminen, mikä on hyvää; ja mitä muuta Jehova sinulta vaatii kuin että menettelet oikein ja rakastat ystävällisyyttä ja vaellat nöyrästi Jumalasi yhteydessä?” Ei ole outoa, että Jehova vaatii meitä rakastamaan ystävällisyyttä. Kuinka usein henkeytetyt kirjoittajat ylistävätkään Jumalan laupeutta eli rakkaudellista ystävällisyyttä! Miten meidän pitäisikään arvostaa tätä ominaisuutta taivaallisessa Isässämme! ”Kuinka kallisarvoinen onkaan sinun laupeutesi, Jumala!” Jehova vaatii aivan oikein tätä ominaisuutta ihmisessä: ”Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa.” Me emme voi miellyttää Jumalaa yksistään uhrein. Jehova sanoo profeetta Hoosean välityksellä: ”Minä haluan ystävällisyyttä enkä uhria.” Kristityn Jumalan palveluksessa antamat uhrit voisivat olla suuret, mutta hän ei voisi kuitenkaan ilman laupeutta todistaa olevansa Korkeimman poika. Siinä, että Jehova Jumala on asettanut laupeuden tähän etusijaan, on totisesti ajateltavaa. Ilman rakkauden vaikutinta ja ilmauksia ei voida saada Jumalan palkintoa, olkootpa uhrit miten suuret hyvänsä: ”Vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.” – Miika 6:8, As; Ps. 36:7, Um; Sananl. 19:22; Hoos. 6:6, As, alav.; 1. Kor. 13:3.

 7. Mitä taivaallinen Isä odottaa etusijassa ihmiseltä?

⁷ Miten selvää onkaan, että ihmisen vaikuttimet ja hänen sydämensä ominaisuudet merkitsevät enemmän Jehova Jumalalle kuin aivojen kyky! Jos Jehovaa kiinnostaisi pääasiassa aivojen kyky, niin hän olisi voinut valita maailman viisaat ja älykkäät ihmiset suorittamaan Valtakunnan hyvän uutisen saarnaamistyötä kaikkialla maailmassa. Mutta hän ei ole antanut henkeään tämän maailman ylpeille ja viisaille, vaan apostoli sanoo, että ei ole kutsuttu ”monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, . . . ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä”. Jumala voi käyttää sitä, joka koettaa olla taivaallisen Isänsä kaltainen, ja sitä, jonka ”palkka on oleva suuri”. – 1. Kor. 1:26–29.

 8. Minkä palkan ystävällisyyden harjoittaminen antaa jokapäiväisessä elämässä?

⁸ Ystävällisyyden harjoittamisesta nyt on monia palkintoja. Se on voima, mikä auttaa meitä tekemään sitä, mikä on oikein kaikissa elämän asioissa. Esimerkiksi tahdikkuutta voidaan ymmärtää paremmin, kun huomaamme sen juurten olevan ystävällisyydessä. Jos me teemme sitä, mikä on ystävällistä, niin me huomaamme tekevämme sitä, mikä on tahdikasta. Miten monet senkaltaiset säännöt, joita talmud sisältää seurustelutavoista, ovatkaan tarpeettomia, sillä hyvien tapojen pohjalla on ystävällisyys! Sivistyneisyys voitaisiin määritellä ystävällisyydeksi vähäpätöisissä asioissa; kohteliaisuus ystävällisyydeksi pikkuseikoissa. Ystävällisyys ilmaistaan kielenkäytöllä sekä teoilla. Sanonnan ”ole hyvä” käyttö saattaa näyttää vähäpätöiseltä, mutta kun se heijastaa rakkaudellista ystävällisyyttä eikä kylmää seurustelutaitoa, niin sillä on suuri merkitys. Me emme voi ajatella, että Aabraham, Loot ja Jehova käyttivät tätä sanontaa pelkästään muodollisesti. – 1. Moos. 12:11–13; 19:1, 2, 18–20; 15:5; 22:1, 2, Um.

 9. Miten ystävällisyys auttaa pyrkimään rauhaan?

⁹ Ystävällisyys on voima, koska se auttaa kristittyä pyrkimään rauhaan ja ylläpitämään sopusointua. Se karkottaa väärinymmärrykset ja raivaa tien anteeksiannolle. Kanssakäymisen vaikeassa taidossa ei aina ilmaista ajatuksia toivotulla täsmällisyydellä; voi syntyä väärinymmärrystä. Tässä tulee ystävällisyys pelastukseksi ja säilyttää rauhan. On helppo päästä ymmärtämään oikein kärsivällisyyden ja ystävällisyyden avulla, on helppo antaa anteeksi ystävälliselle henkilölle. Vaikka jotakuta olisikin kohdeltu epäystävällisesti, niin hänen oma ystävällisyytensä lievittää epäystävällisyyden piston. Ystävällisyys auttaa jokaista elämään apostolin neuvon mukaan: ”Kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan.” – Kol. 3:13.

10. Mitä raamatullista periaatetta sovelluttamalla voidaan pulmat ratkaista?

¹⁰ Ystävällisyys ratkaisee ongelmat. Kun eteen tulee tilanne, jota ei kenties ole suoranaisesti käsitelty Raamatussa, niin kristitty etsii periaatteen, mikä auttaa ratkaisemaan asian. Hän löytää sen Efesolaiskirjeen 4:32:nnesta: ”Olkaa . . . toisianne kohtaan ystävällisiä.” Kun siis joku kysyy: ’Mitä on tehtävä?’ niin menettely on selvä: tee sitä, mikä on ystävällistä, sillä se on aina oikein.

YSTÄVÄLLISYYS EI OLE HEIKKOUTTA

11. Mikä on väärä näkemys ystävällisyydestä, ja miksi ystävällisyys ei ole heikkoutta?

¹¹ Jotta ystävällisyys olisi voima, mikä auttaa tekemään oikein sekä ihmisten silmissä että Jumalan silmissä, niin sen täytyy olla vailla heikkoutta. On erehdys ajatella, että ystävällisyys on välinpitämättömyyttä, mikä sallii vääriä menettelyjä tai olosuhteita kristillisessä seurakunnassa. Kristitty valvoja ei voi antaa anteeksi sellaista, mikä on Raamatun mukaan väärin, siinä harhaluulossa, että hän on silloin ystävällinen. Ystävällisyyden silmät eivät ole sokaistuneet näkemästä pahaa tai sitä, mikä ei ole sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. Vanhemmat eivät ole todella ystävällisiä, kun he sallivat lastensa tehdä, mitä nämä haluavat. Harhaantunut ystävällisyys on johtanut paljoon nuorison kurittomuuteen. Hengellinen kurittomuus voi olla seurauksena kristillisessä seurakunnassa, jos valvoja pitää ystävällisyyttä lujuuden puutteena. Tosi ystävällisyys on luja sen puolesta, mikä on oikein Jumalan silmissä; se pitää kiinni tottelevaisuudesta Jumalan käskyille. Tosi ystävällisyyden ei tarvitse johtaa kunnioituksen menetykseen eikä yllyttää toisia käyttämään ketään sopimattomasti edukseen. Herra Jeesus Kristus antoi esimerkin ystävällisyyden ja lujuuden täydellisestä yhdistelmästä.

12. Mitä on sanottu Jeesuksen Kristuksen ystävällisyydestä?

¹² Onko milloinkaan ollut niin ystävällistä ihmistä kuin Herra Jeesus? Koska hän noudatti taivaallisen Isänsä esimerkkiä, niin hän antoi täydellisen esimerkin seuraajilleen. Tämän maailman kuninkaat ja hallitsijat ovat harvoin helposti lähestyttäviä; joka tapauksessa heillä on liian kiire. Mutta Jumalan Poikaa voitiin aina lähestyä, eikä hänellä ollut koskaan niin kiirettä, ettei hän olisi voinut auttaa toisia sekä aineellisilla että hengellisillä tavoilla. Millaista myötätuntoa hän osoittikaan! Kun hän näki ihmisjoukot, niin ”hän tunsi hellää kiintymystä heitä kohtaan, koska heitä nyljettiin ja sysittiin sinne tänne niin kuin paimenettomia lampaita”. Kaikilla elämänaloilla toimivat ihmiset tunsivat voivansa vapaasti lähestyä Jeesusta. Vanhemmat eivät empineet tuoda lapsiaan hänen luokseen: ”He toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia. Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi: ’Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.’ Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.” Vaikka Jeesus oli kaikin tavoin ystävällinen, niin hän oli silti luja sen puolesta, mikä oli oikein. – Matt. 9:36, Um; Mark. 10:13, 14, 16.

13. Miksi Jeesus ei ollut epäystävällinen paljastaessaan ulkokultaisen papiston? Nuhdellessaan Pietaria?

¹³ Jotkut saattavat ajatella, että Herra Jeesus oli epäystävällinen, kun he lukevat Matteuksen 23. luvusta, miten Jeesus paljasti ja tuomitsi ulkokullatut uskonnolliset johtajat. Nuo uskonnolliset johtajat olivat todellisuudessa epäystävällisiä ihmisiä, koska he olivat torjuneet Jumalan Poikansa välityksellä osoittaman ansaitsemattoman hyvyyden. Jeesus sanoi: ”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” Jumalan laupeus hylättiin! Koska Jeesus oli luja Jumalan tahdon tekemisessä, niin hän ei nuhdellut ainoastaan ulkokultaista papistoa, vaan myöskin omia opetuslapsiaan, kun olisi ollut epäystävällistä olla nuhtelematta heitä. Kun Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että hänen ”piti kärsimän paljon ja . . . tuleman tapetuksi”, puhuen siten ”peittelemättä”, niin Pietari pani vastaan. ”Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: ’Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko’.” Mutta Jeesus vastasi: ”Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten.” Jeesus ei ollut epäystävällinen. Tosi ystävällisyys on voima, koska se toimii rohkaisten tekemään Jumalan tahdon. Kukaan ei ole koskaan ystävällinen, jos hän itse tekee tai rohkaisee toisia tekemään sitä, mikä on ristiriidassa Jehovan tahdon kanssa. Jeesus oli esittänyt Jumalan tahdon voimakkaalla tavalla, ja Pietari esitti kuitenkin voimakkaita vastaväitteitä. Ne ansaitsevat lujan nuhteen. – Matt. 23:37; Mark. 8:31, 32; Matt. 16:22, 23.

14. Minkä antamisen Paavali havaitsi välttämättömäksi silloin tällöin, ja miksi tämä oli todella ystävällisyyttä?

¹⁴ Apostoli Paavali antoi samalla tavalla ankaria nuhteita, kun olisi ollut väärin ja epäystävällistä olla tekemättä sitä. Paavali kirjoitti korinttolaisille: ”Muutamat teistä ovat paisuneet pöyhkeiksi, aivan niinkuin minä en tulisikaan teidän tykönne. Mutta minä tulen pian teidän tykönne, jos Herra tahtoo, ja silloin minä otan selon, en noiden pöyhkeiden sanoista, vaan voimasta. Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa. Kummanko tahdotte? Tulenko luoksenne vitsa kädessä, vaiko rakkaudessa ja sävyisyyden hengessä?” Paavali ei ottanut rauhan rikkojiin, pöyhkeisiin ja ylimielisiin nähden asennetta: ’Minun ystävällisyyteni vaatii minua antamaan heidän kulkea tietään.’ Ei, vaan hän oli kyllin rohkea käyttääkseen suunsa vitsaa pitääkseen asianmukaista kuria. Siitä oli oleva hyvät seuraukset sekä asianomaisille yksilöille että kristilliselle seurakunnalle. Kurin seuraukset osoittavat, että se on ystävällistä. Jehova itse ei pidäty kurittamasta kaikkia, jotka haluavat olla hänen lapsiaan: ”Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia. Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien [hengellisen elämämme, Um] Isälle, että eläisimme? Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.” – 1. Kor. 4:18–21; Hepr. 12:7–9, 11.

15. Miten valvoja kohtelee oikein Jumalan laumaa, ja miten hänen tulee menetellä rikkojaa kohtaan?

¹⁵ Kristitty valvoja käsittelee nykyään Jumalan laumaa rakkaudella ja lempeässä hengessä. Tämä ei estä häntä kuitenkaan menettelemästä lujasti niiden kanssa, jotka vaarantaisivat seurakunnan puhtauden ja rauhan. Hän kohtelee rikkojaa ystävällisellä tavalla, mutta jos ei tapahdu parannusta, niin valvojan on ehkä käytettävä kovaa puhetta. Jos rikkoja pysyy itsepintaisesti epävanhurskaudessaan, niin valvojan on kenties puhuttava ankaran nuhtelevalla tavalla. Kun Jeesus ja Paavali nuhtelivat toisia, he eivät menettäneet mielenmalttiaan eivätkä puhuneet Jumalan palvelijalle sopimattomalla tavalla. Niin valvoja on nytkin luja mutta ystävällinen. Kirjoittaessaan Tiitukselle apostoli Paavali sanoi: ”Seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, . . . vaan vieraanvarainen [muukalaisia rakastava, Um], hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä [laupias, Um].” Kristillisen seurakunnan onni ja hengellinen terveys riippuu suuressa määrässä valvojan laupeudesta. – Tiit. 1:7, 8.

16. a) Miten Paavali kohteli Jumalan laumaa, ja minkä neuvon hän antoi valvojalle ystävällisyyden osoittamisesta? b) Miten valvoja kohtelee oikein vanhempia ja heikkoja?

¹⁶ Apostoli Paavalilla oli paljon sanottavaa siitä, kuinka laupeutta tulee osoittaa seurakunnassa. Hän itse antoi oivallisen esimerkin kaikille valvojille. Hän kirjoitti tessalonikalaisille: ”Me olimme lempeät teidän keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa; . . . Te olette meidän todistajamme, ja Jumala, kuinka pyhät ja oikeamieliset ja nuhteettomat me olimme teitä kohtaan, jotka uskotte.” Antaen ohjeita siitä, miten ystävällisyyttä on osoitettava jokaiselle seurakunnassa, Paavali kirjoitti valvoja Timoteukselle: ”Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo niinkuin isää, nuorempia niinkuin veljiä, vanhoja naisia niinkuin äitejä, nuorempia niinkuin sisaria, kaikessa puhtaudessa. Kunnioita leskiä, jotka ovat oikeita leskiä.” Sellaisessa perhepiirissä, missä vallitsee rakkaus, jokainen jäsen kohtelee toista huomaavaisesti ja ystävällisesti. Näin tulee olla myöskin kristillisessä seurakunnassa. Joillekuille tulee valvojien osoittaa samanlaista kunnioitusta ja ystävällisyyttä kuin he olisivat heidän isiänsä, muutamille kuin he olisivat heidän äitejänsä, ja toisille kuin he olisivat luonnollisia veljiä ja luonnollisia sisaria. Näin tehden valvoja tietää myöskin, miten on käsiteltävä ystävällisesti sairaita ja heikkoja. Sellaiset eivät ehkä jaksa tehdä, mitä he haluaisivat kristillisessä palveluksessa, vaan he voivat tehdä ainoastaan niin paljon, kuin heidän voimansa sallivat. Valvojat eivät saa kohdella tällaisia, ikään kuin he olisivat uskottomia Jumalan totuudelle; he tarvitsevat rohkaisua eivätkä masentamista. Ystävällinen valvoja on siis ”hyväsydäminen”, hän yrittää ymmärtää muiden rajoituksia. Valvoja kannustaa omalla laupeudellaan kaikkia tekemään, minkä he voivat, Jumalan valtakunnan hyvän uutisen edistämisessä. ”Olkaa armahtavaiset”, Herra Jeesus sanoi, ”juuri niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.” Koettamalla ymmärtää vanhempien ja heikkojen pulmia ja tarjoamalla sitä apua, mitä hän voi antaa, valvoja osoittaa armahtavaisuutta ja laupeutta. – 1. Tess. 2:7, 10; 1. Tim. 5:1–3; Ef. 4:32; Luuk. 6:36.

YSTÄVÄLLISYYDEN VETOVOIMA

17. Mikä on oikea suhtautumistapa Jehovan laupeuteen?

¹⁷ Ystävällisyys vetää puoleensa, epäystävällisyys karkoittaa pois. Miten ihminen tunteekaan vetoa Jehovan puoleen hänen laupeutensa takia! ”Hänen laupeutensa pysyy määräämättömään aikaan asti” (Um) – tämä vakuutus esiintyy 136. psalmin jokaisessa jakeessa. Kun siis lukee henkeytettyä Sanaa ja oppii tuntemaan Jehovan ystävällisiä ominaisuuksia ja hänen ystävällistä järjestelyään syntien anteeksiantamiseksi, niin tulee vedetyksi Jehovan luo hänen Poikansa välityksellä. Tällainen ystävällisyys panee katumaan ja kääntymään pois maailmallisuuden tieltä, kuten Paavali osoittaa Roomalaiskirjeen 2:4:nnessä (Um): ”Halveksitko sinä hänen ystävällisyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, koska sinä et tiedä, että Jumalan ystävällinen ominaisuus koettaa johdattaa sinua katumukseen?” Nähdessään, että ystävällisyydellä on näin suuri vetovoima, kristitty haluaa vakavasti, palavasti, kiihkeästi olla taivaallisen Isänsä kaltainen, jotta hän voisi omalla ystävällisyydellään vetää toisia Jehova Jumalan palvontaan.

18. Aseta ystävällisyyden voima epäystävällisyyden voiman vastakohdaksi. Miten kristitty vaimo voi siis voittaa epäuskoisen puolison Jumalan totuudelle?

¹⁸ Kristitty vaimo, jolla on epäuskoinen mies, voi vetää aviopuolisonsa Jumalan totuuteen huomaavaisuudella ja ystävällisyydellä. Hän ei yritä tyrkyttää totuutta miehelleen, sillä hän tietää Pietarin ilmaiseman Jumalan tahdon: ”Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa [syvästi kunnioittaen, Um].” Vaimo on saattanut olla jolloinkin kunnioittamatta miehensä asemaa päänä, hän on voinut olla moittiva ja omia teitään kulkeva, nalkuttava ja sättivä jokaisessa tilaisuudessa. Hän ei ole ehkä tietänyt, mitä henkeytetyt Sananlaskut sanovat, että ”vaimon riidat ovat kuin vuotava katto, mikä karkoittaa pois”, että ”parempi on asua autiomaassa kuin riitaisan vaimon kanssa kiusaantumisineen”. Hän ei ole ehkä lukenut toht. Philip Lain selitystä näihin raamatunkohtiin. Hän on australialainen lääkäri, jolla on kahdentoista vuoden kokemus naparetkiltä. Selostaessaan hänen pitämäänsä puhetta New York Times sanoi marraskuun 24. päivän numerossaan 1959: ”Nalkuttavat vaimot, mahdottomat avioliitot ja väsymys ’pysyttelemään Virtasten rinnalla’ mainittiin eräinä syinä siihen, miksi miehet lähtevät asumaan etelänavan jäätyneille aavikoille.” Epäystävällisyys karkottaa ajaen jotkut, kuten näyttää, niin kauas kuin etelänavan ”autiomaahan”! Ystävällisyys vaikuttaa eri tavalla; sillä on suunnaton vetovoima. Vaimo, joka ”pukee päälleen uuden ihmisen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen”, saattaa voittaa miehensä Jumalan totuuteen ”sanoittakin”. Sellainen on ystävällisyyden voima! – 1. Piet. 3:1, 2; Sananl. 19:13; 21:19; Ef. 4:24.

19. Selitä, miten kristityt naiset saavuttavat todellisen viehätysvoiman?

¹⁹ Apostolin kristityille naisille antama neuvo osoittaa, mikä on puoleensavetävyyden perustus. Joissakin maissa saatetaan tytöt lähettää niin sanottuihin viehätyskouluihin, jotta he oppisivat olemaan viehättäviä. Tulos? Aivan liian usein maailmallinen viehätys, mitä kutsutaan glamouriksi, tenhoksi. Maailmallinen kokeneisuus ja tenhovoima saattavat pettää ne, jotka vaeltavat vanhan maailman ohjeitten mukaan, mutta hengellisen arvostelukyvyn omaavia ei petetä; he tietävät, että sydämen ominaisuudet – epäitsekkyys, arvostus, ystävällisyys, myötätunto ja lempeys – ovat todellisen puoleensavetävyyden perustus: ”Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis” – niin kuin ihmisenkin silmissä. Kun kristitty nainen kehittää hengen hedelmiä, niin hänellä on viehätysvoimaa, mitä minkäänlainen maailmallinen tenho ja seurustelutaito ei voisi koskaan antaa. Jälleen meidän on pantava Jumalan tahto ensiksi yrittäen olla aina taivaallisen Isämme kaltaisia. – 1. Piet. 3:3, 4.

20. Mitkä ovat ystävällisyyden palkinnot?

²⁰ Ystävällisyys on palkitseva voima. Se on Jumalan hengen hedelmä ja kuuluu ”uuteen ihmiseen”. Se on Jumalan vaatimus. Se auttaa ongelmien ratkaisemisessa. Se on sydämessä oleva tahdikkuuden, hyvien tapojen ja todellisen puoleensavetävyyden voima. Se karkottaa väärinymmärrykset. Se tekee anteeksiannon toisille helpoksi. Se on lujasti sen puolella, mikä on oikein. Se auttaa kristittyä pyrkimään rauhaan ja vetämään toisia Jehovan ja hänen totuutensa luo. Se auttaa meitä tottelemaan käskyä: ”Olkaa siis Jumalan seuraajia.” Jos me olemme pyrkineet hyvyyteen ja myötätuntoon ja ystävällisyyteen tästä syystä, niin on niin kuin Jeesus sanoi: ”Teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi.” – Ef. 5:1; Luuk. 6:35.