-
Sananlaskun takana oleva ajatusVartiotorni 1961 | 1. elokuuta
-
-
sananlaskun kirjoittamisen aikoihin ei vettä ollut helposti saatavissa, se oli syvällä kaivoissa. Se merkitsi työtä. Veden ammentaminen Aabrahamin palvelijan kameleille vaati Rebekalta tosi työtä. (1. Moos. 24:19, 20) Samoin on miehen sydämen syvyyksissä olevien aivoitustenkin laita. Päästäkseen tähän tarkoituksen lähteeseen on laskettava sanko alas ja hinattava se ylös. Ymmärtäväisen miehen, joka haluaa tietää, mitä toisen henkilön sydämessä on, täytyy suorittaa tunnusteluja. Hän voi lähestyä ensin toista tietä ja sitten toista. Hänen hellittämättömyytensä saa lopulta esiin toisen henkilön tarkoituksen. Ymmärtäväinen mies tietää, onko tuo ihminen vihamielinen vai hyvä henkilö, jonka kanssa voi pitää seuraa. Samoin Jumalan päätöksetkään eivät ole pinnalla. Monet lukevat Raamattua, mutta eivät pääse ymmärtämään Jumalan tahtoa. Miksi? He eivät laske sankoaan alas asti, he eivät ponnistele tarpeeksi. Käymällä Jumalan kansan seurakunnankokouksissa osoitetaan halukkuutta laskea sanko alas ja nostaa sillä Jumalan sanan virkistäviä totuuksia.
”Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistansa hioo.”
Teräaseen, mikä on ollut ankarassa käytössä, täytyy joutua kosketukseen jonkin toisen kovan välineen kanssa, jotta sen terä tulisi kuntoon. Niin tarvitsee ihmisen henkinen ja hengellinen tilakin toisinaan teroitusta. Erilaatuisten henkilöitten ja asioitten sekä pettymysten kanssa kosketuksiin joutuminen on omiaan tyhjentämään meidän voimamme ja masentamaan mielemme. Kun me olemme sellaisessa tilassa, niin jonkun sellaisen myötätuntoinen katse ja rohkaiseva sana, joka ymmärtää meitä, on totisesti hyvin kohottava. Kun tämä rohkaisu perustuu Jumalan sanan täsmälliseen tuntemukseen, niin sillä on suunnaton voima saattaa uusi toivo meissä elämään uudistuvan toiminnan hyväksi.
”Jumalattomat pakenevat, vaikka ei kenkään aja takaa, mutta vanhurskaat ovat turvassa kuin nuori jalopeura.”
Mies, joka pakenee, kun kukaan ei aja takaa, juoksee eräässä mielessä itseään, omaatuntoaan, pakoon, ja sen tähden on hänen yrityksensä hyödytön. Vanhurskaalla on tosi rohkeutta, koska hän on tietoinen omasta viattomuudestaan ja Jehova Jumalan hyväksynnästä.
-
-
Kommunistit epäonnistuvat todistajain käännyttämisessäVartiotorni 1961 | 1. elokuuta
-
-
Kommunistit epäonnistuvat todistajain käännyttämisessä
◆ ”Kommunistien vastustuksen koko paino kohdistettiin Jehovan todistajiin, lahkoon, millä on kauan ollut seuraajia Itä-Euroopassa ja mikä oli siten osaksi hyvin tunnettu karkotetun väestön keskuudessa. Todistajat olivat olleet myös natsien vihamielisyyden maalitauluja, ja monta sataa heistä tuhoutui Dachaun ja muissa keskitysleireissä. Kommunistit kielsivät vuonna 1950 tämän lahkon Itä-Saksassa sillä perusteella, että se on Amerikan ’vakoilujärjestelmän’ haaraosasto, vaikka sitä olikin kohdeltu erikoisen suosiollisesti Puolassa. Uskotaan, että vuoden päättyessä lähes kahdeksansataa todistajaa oli tuomittu eri pitkiksi ajoiksi vankiloihin ja työleireihin ja että elinkautisia tuomioita oli annettu kolmelletoista sen pääasiamiehelle. . . .
◆ ”Jehovan todistajat uskovat, että maailman loppu lähestyy nopeasti, sillä perusteella, mitä he ymmärtävät Pyhistä kirjoituksista, ja siksi he syventyvät ennustuksiin, jotka koskevat meidän maailmaamme synnin ja moraalittomuuden takia uhkaavaa tuhoa. Kommunismikin uskoo ennustuksiin . . . Mutta Jehovan todistajat, jotka ovat varmoja siitä, että Jumalan sana on uskottu heille, ovat parantumattomia. Heidän riveissään ei ole koskaan ilmoitettu olleen ’isänmaallisia’ eikä ’demokraatteja’. – Shuster: Religion Behind the Iron Curtain.
-