Lukijain kysymyksiä
● Miksi muutamat raamatunkäännökset kääntävät Tiituksen 2:13:n, ikään kuin se tarkoittaisi vain yhtä persoonaa Jeesusta käyttäen hänestä nimitystä Jumala ja Pelastaja?
Uuden maailman käännöksessä Tiituksen 2:13 kuuluu: ”Odottaessamme onnellista toivoa ja suuren Jumalan ja Pelastajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmeiseksi tuloa.”
Mutta monet raamatunkääntäjät ovat kääntäneet tämän jakeen loppuosan ikään kuin se tarkoittaisi vain yhtä persoonaa Jeesusta. Esimerkiksi englanninkielinen An American Translation sanoo: ”. . . meidän suuren Jumalamme ja Pelastajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmaantuminen.” Sellaiset kääntäjät väittävät usein, että tämä käännöstapa on kreikan kieliopin erään ”säännön” mukaista. Mutta myös kolminaisuusoppi tekee heidät halukkaiksi kääntämään sillä tavalla.
Sanasanainen käännös kreikasta kuuluu: ”kirkkaus suuren Jumalan ja Pelastajan meidän Kristuksen Jeesuksen.” (Tri Alfred Marshallin The Interlinear Greek-English New Testament) Kyseisessä teoksessa on englanninkielisessä tekstissä ”ja”-konjunktion yhdistämien kahden nimisanan (Jumala ja Pelastaja) edessä yksi ainoa artikkeli.
Yli 100 vuotta sitten Granville Sharp laati tällaisiin rakenteisiin soveltuvan oletetun ”säännön”. Siinä väitetään, että jos artikkelia ei toisteta toisen substantiivin (tässä Pelastajan) edessä, niin molemmat substantiivit tarkoittavat samaa persoonaa tai asiaa. Se merkitsisi, että ”suuri Jumala” ja ”Pelastaja” kumpikin kuvailisivat Jeesusta, ikään kuin haluttaisiin sanoa ’Jeesus Kristus, suuri Jumala ja Pelastajamme’.
Ihmiset jotka ovat taipuvaisia uskomaan Jeesuksen jumaluuteen, antavat joskus sen vaikutelman, että oikea kreikan kielioppi edellyttää yllä olevaa kantaa. Mutta asia ei ole niin. Itse asiassa oppineet ovat väitelleet paljon Tiituksen kirjeeseen sovelletun ”säännön” paikkansapitävyydestä.
Esimerkiksi tri Henry Alford (The Greek Testament, III osa) sanoo: ”Kukaan ei aseta kyseenalaiseksi sitä, että se saattaa merkitä sitä, mitä he ovat tulkinneet sen” merkitsevän, mutta hän lisää, että sen sijaan täytyy saada selville, ’mitä sanat todella merkitsevät’. Eikä sitä voida ratkaista kieliopin sääntöjen perusteella.
A Grammar of New Testament Greek (Moulton-Turner, 1963) sanoo Tiituksen 2:13:sta: ”Artikkelin toistaminen ei ollut ehdottoman tarpeellista sen varmistamiseksi, että kohteet käsitetään erillisiksi.” Mitä on sitten sanottava ’Sharpin säännöstä’? Tri Nigel Turner myöntää: ”Valitettavasti me emme voi olla varmoja, että sellainen sääntö on todella ratkaiseva kyseisenä kreikan kielen kautena.” (Grammatical Insights into the New Testament, 1965) Käytetystä kreikan kielen rakenteesta professori Alexander Buttmann mainitsee: ”Todennäköisesti ei ole koskaan mahdollista, ei maallisen kirjallisuuden eikä Uuden testamentin yhteydessä, esittää jyrkkiä sääntöjä, joihin ei ole poikkeusta, . . .” – A Grammar of the New Testament Greek.
Teoksessa The Expositor’s Greek Testament tri N. J. D. White huomauttaa: ”Kieliopillinen perustelu . . . on liian heikko vaikuttaakseen paljonkaan, varsinkin kun otamme huomioon paitsi artikkelin yleisen poisjättämisen näissä kirjeissä myös sen poisjättämisen” ’Pelastajan’ edestä 1. Timoteuksen kirjeen 1:1:ssä ja 4:10:ssä. Ja tri Alford tähdentää, että muissa kohdissa, joissa Paavali käyttää sen kaltaisia ilmauksia kuin ”Jumala, meidän Pelastajamme” hän ei missään tapauksessa tarkoita Jeesusta, sillä ”Isä ja Poika erotetaan mitä selvimmin toisistaan”. (1. Tim. 1:1; 2:3–5) Tämä on sopusoinnussa sen Raamatun yleisen opetuksen kanssa, että Jeesus on luotu Poika, joka ei ole Isänsä vertainen. – Joh. 14:28; 1. Kor. 11:3.
Niinpä tri White päättelee: ’Kaiken huomioon ottaen me siis päätämme suosia tämän kohdan kääntämistä sanoilla suuren Jumalan ja Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmaantuminen.’ (Myös Kirkkoraamattu) Lukuisat nykyaikaiset raamatunkäännökset ovat samaa mieltä. Ne kääntävät joko päätekstissä tai alaviitteissä Tiituksen 2:13:n siten, että siinä puhutaan kahdesta erillisestä persoonasta, ”suuresta Jumalasta”, joka on Jehova, ja hänen Pojastaan, ”Pelastajastamme Kristuksesta Jeesuksesta”, joilla kummallakin on kirkkaus. (Luuk. 9:26; 2. Tim. 1:10) Katso seuraavia raamatunkäännöksiä: The New American Bible, The Authentic New Testament, The Jerusalem Bible (alaviite) ja J. B. Phillipsin, James Moffattin ja Charles K. Williamsin käännökset.
● Mikä oli ”leipien merkitys”, joka mainitaan Markuksen 6:52:ssa?
Markuksen 6:51, 52:ssa sanotaan: ”Hän [Jeesus] nousi veneeseen heidän [opetuslasten] luokseen, ja tuuli laantui. Tällöin he hämmästyivät suuresti sisimmässään, sillä he eivät olleet tajunneet leipien merkitystä, vaan heidän sydämensä pysyi ymmärrykseltään turtuneena.” Aikaisemmin opetuslapset olivat nähneet Jeesuksen Kristuksen lisänneen ihmeen avulla viisi leipää ja kaksi kalaa niin paljoksi, että sillä voitiin ruokkia 5 000 miestä naisten ja lasten lisäksi. Sen jälkeen koottuja tähteitä oli kaksitoista täyttä korillista, mikä oli silminnähtävä todistus siitä, että kaikki läsnä olleet olivat tulleet kylläisiksi. Tämän olisi pitänyt opettaa opetuslapsille, että Jumala antoi Jeesukselle voiman suorittaa ihmeitä. – Matt. 14:19–21; Mark. 6:41–44.
Sen tähden kun Jeesus myöhemmin käveli veden päällä ja tuuli laantui hänen astuessaan veneeseen, opetuslapsilla oli perustetta yhdistää nämä ihmeet ihmeen avulla tapahtuneeseen leipien lisäämiseen. Jos Jeesus Kristus pystyi ruokkimaan suuren ihmisjoukon, niin ei varmaankaan pitänyt olla niin kovin epätavallista tai hämmästyttävää, että hän voi myös kävellä veden päällä ja että hän voi saada tuulen laantumaan.
Mutta opetuslapset eivät vielä kyenneet ymmärtämään yhtä ihmettä toisen ihmeen valossa. He eivät yksinkertaisesti sydämessään tajunneet sen voiman suuruutta, joka oli suotu Jeesukselle Kristukselle pyhän hengen avulla. Heidän hämmästyksensä oli sellaista, mikä olisi ollut tunnusomaista ihmisille, joilla ei ollut mitään perustetta uskoa, että Jumalan Poika voi kävellä veden päällä ja saada tuulen tyyntymään.
● Milloin Jumalan vaimon ”siemen” polkee rikki ”käärmeen” pään 1. Mooseksen kirjan 3:15:ssä esitetyn ensimmäisen profetian täyttymykseksi?
The Jerusalem Bible kääntää 1. Mooseksen kirjan 3:15:n seuraavasti: ”Minä olen tekevä teidät toistenne vihollisiksi: sinut ja vaimon, sinun jälkeläisesi ja hänen jälkeläisensä. Se on murskaava sinun pääsi ja sinä olet iskevä sitä kantapäähän.” Rotherhamin The Emphasized Bible sanoo: ”Hän on murskaava sinun pääsi, mutta sinä olet murskaava hänen kantapäänsä.” Jumalan vaimon ”siemenen” kantapään murskaaminen johti Herran Jeesuksen Kristuksen kuolemaan. Kirkastettu Jeesus Kristus on puolestaan murskaava vertauskuvallisen käärmeen, Saatana Panettelijan.
Ilmestyksen 12. luku kertoo Miikaelin ja hänen enkeleittensä taistelleen vertauskuvallisen lohikäärmeen ja hänen demonienkeleittensä kanssa ja karkottaneen ne taivaasta Jumalan valtakunnan ’synnyttyä’ pakanain aikojen lopussa vuonna 1914 ja lisää: ”Niinpä suuri lohikäärme heitettiin alas, se alkuperäinen käärme, jota kutsutaan Panettelijaksi ja Saatanaksi, joka eksyttää koko asuttua maata; hänet heitettiin alas maahan, ja hänen enkelinsä heitettiin alas hänen kanssaan.” – Ilm. 12:5, 7–9.
Heti sen jälkeen kun Ilmestyksen 19:11–21 on kuvaillut Harmagedonissa käytävän sodan, jossa Jeesus johtaa taivaalliset sotajoukot saamaan voiton kaikista maallisista vastustajista, Johannes kuvailee näyn Saatanan syvyyteen heittämisestä: ”Ja minä näin taivaasta tulevan alas enkelin [epäilemättä ylienkeli Miikaelin], jolla oli syvyyden avain ja suuri kahleketju kädessään. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen alkuperäisen käärmeen, joka on Panettelija ja Saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi. Ja hän heitti hänet syvyyteen ja sulki ja sinetöi sen hänen jälkeensä, jottei hän enää eksyttäisi kansoja, ennen kuin ne tuhat vuotta ovat päättyneet.” – Ilm. 20:1–3.
Jumalan vaimon ”siemenenä” Jeesus Kristus voisi siihen aikaan varmasti murskata ”alkuperäisen käärmeen” kokonaan, tuhota hänet täysin, sen sijaan että vain heittäisi hänet syvyyteen. Mutta Jehova on viisaudessaan päättänyt, että täydellisyyteen saatettu ihmiskunta pitäisi alistaa hänen kaikkeudensuvereenisuutensa saman uhmaajan kiusattavaksi Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden jälkeen. Tämä on poistava kaiken mahdollisen epäilyn niiden nuhteettomuuden suhteen, jotka eivät antaudu Panettelijan eksytettäviksi.
Silloin maalliset vastustajat tekevät Saatanan johdolla viimeisen yrityksen ottaakseen maapallon haltuunsa. Johannes kuvailee lopputuloksen ikään kuin toiminta olisi jo tapahtunut, kun hän sanoo: ”Tuli lankesi taivaasta ja nielaisi heidät.” Ja ”alkuperäisen käärmeen” pään rikki polkemisesta kertomus sanoo: ”Ja Panettelija, joka heitä eksytti, heitettiin tuli- ja rikkijärveen.” (Ilm. 20:9, 10) Tämä merkitsee hänen täydellistä tuhoaan. Sitten sen lisäksi, että Jumalan päävastustajan pään rikki polkemisen yhteydessä kaikkeus vapautuu tyystin vastustajista, myös Hänen mitä pyhin nimensä tulee täysin pyhitetyksi. Näin täyttyy täysin Roomalaiskirjeen 16:20:ssä Kristuksen perijätovereille esitetty lupaus siitä, että ”Jumala, joka antaa rauhan, murskaa puolestaan pian Saatanan teidän jalkojenne alle”. – Hepr. 2:14, 15.