Miten kuolleille tulee osoittaa kunnioitusta?
MARC ja Paulina olivat olleet läsnä useissa hautajaisissa kotimaassaan Ranskassa 25. ikävuoteensa mennessä. He siis tiesivät hautajaisiin liittyvästä surusta ja myös joistakin ihmisten noudattamista hautajaistavoista.
Sitten ollessaan opiskelemassa New Yorkissa vuonna 1975 he menivät eräältä Karibianmeren saarelta kotoisin olleen tuttavansa hautajaisiin. He osasivat odottaa, että jotkin tavat saattaisivat olla erilaisia. Mutta he eivät olleet lainkaan valmistautuneet siihen, mitä he näkivät. Hautajaisten aikana jotkut vainajan sukulaiset puhkesivat yhtäkkiä äänekkäisiin valituksiin. Lisäksi jotkut näistä saaren asukkaista yrittivät heittäytyä arkun päälle; he halusivat jopa ottaa sen kannen pois suudellakseen ruumista, kuten oli tapana heidän kotimaassaan.
Niin, vaikka se oli melko järkyttävää ranskalaisen pariskunnan mielestä, se oli yleinen tapa hautajaisissa tuossa toisessa osassa maailmaa. Tämä vain osoittaa sen, että eri maissa on erilaisia hautajaistapoja. Jotkin tavat näyttävät johtuvan paikallisista olosuhteista, kuten nopean hautaamisen tarve trooppisissa maissa ja polttohautaus siellä, missä maata on niukalti. Muut tavat ovat muotoutuneet uskonnollisista tai taikauskoisista käsityksistä. Toiset tavat saattavat taas olla pelkkiä omalaatuisia traditioita, joiden alkuperää tai aikaisempaa merkitystä ei tunneta.
Kaikki hautajaistavatko vääriä?
Opittuaan Raamatun lait ja periaatteet jotkut saattavat ensin olla taipuvaisia karttamaan kaikkia hautajaistapoja. Miksi on näin?
He saattavat tietää, että Jumala nimenomaan kielsi israelilaisia ottamasta osaa heitä ympäröivien kansojen hautajais- ja suremistapoihin. Jumala sanoi: ”Älkööt he ajako paljaaksi päälakeansa älköötkä leikatko partansa reunaa älköötkä koristelko itseänsä ihopiirroksilla.” (3. Moos. 21:5; 19:27, 28) Jumalan kansan piti olla uskonnollisesti erossa muista. Heidän ei pitänyt jäljitellä ympäröivien pakanoiden äärimmäisiä suremistapoja. Kun juutalaiset myöhempinä aikoina omaksuivat tällaisia pakanallisia uskonnollisia tapoja, niin Jumala ei hyväksynyt sitä.
Mutta merkitseekö tämä, että kristityn nykyään pitää ehdottomasti hylätä kaikki paikalliset hautajaistavat? Ei välttämättä.
Raamattu osoittaa, että jotkin hautajaistavat eivät ehkä ole sopimattomia. Se kertoo esimerkiksi, että kun Kristuksen opetuslapset olivat ottaneet hänen ruumiinsa alas paalusta, ”he ottivat Jeesuksen ruumiin ja sitoivat sen tuoksuyrttien kanssa käärinliinoihin, niin kuin juutalaisilla on tapana hautaaminen valmistella.” – Joh. 19:40.
Juutalaiset ovat saattaneet muodostaa tämän tavan osaksi hidastaakseen mätänemistä. Mutta koska tuoksuyrttejä käytettiin vain ulkoisesti, niin ruumis alkoi silti nopeasti hajota. (Joh. 11:39) Toisaalta kunnioitus kuollutta omaista kohtaan on myös saattanut olla syynä tähän juutalaiseen hautaustapaan. Mutta kun kristillinen seurakunta oli perustettu, mitä silloin tehtiin? On kiinnostavaa tietää, että varhaiskristityt ilmeisesti jatkoivat monien juutalaisten hautaustapojen noudattamista, kuten pikaista hautausta myöhemmin tapahtuvan hautaamisen tai polttohautauksen sijasta.
Lisäksi se, mitä voimme lukea Jaakobista, osoittaa, että jotkin paikalliset hautaustavat eivät ehkä ole sopimattomia. Kun hän kuoli Egyptissä, niin hänen poikansa Joosef käski paikallisia lääkäreitä balsamoimaan ruumiin. Kertomus sanoo: ”Siihen [Jaakobin balsamoimiseen] kului neljäkymmentä päivää, sillä niin pitkä aika [tavanomaisesti, UM] kuluu balsamoimiseen.” (1. Moos. 50:1–3) Noudattamalla tätä paikallista hautausmenettelyä Joosef saattoi viedä Jaakobin jäännökset pois Egyptistä haudatakseen hänet Kanaaniin esi-isiensä luo. – 1. Moos. 49:29–32; 50:12–14.
Harkittavia tekijöitä
Koska eri puolilla maailmaa on niin erilaisia hautajaistapoja, niin mitä ohjeita voitaisiin ottaa huomioon harkittaessa, tulisiko jotakin paikallista hautajaistapaa noudattaa vai ei?
Sen, joka kunnioittaa kuollutta, mutta joka kunnioittaa ennen kaikkea Jumalaa, tulisi harkita, onko jokin tapa ristiriidassa Raamatun kanssa.
Esimerkiksi joillakuilla korealaisilla oli tapana ripotella riisiä vainajan kodin katolle tai oven ulkopuolelle. Sitten joku miespuolinen sukulainen kiipesi katolle ja heilutti vainajan vaatekappaletta ja huusi hänen nimeään. Tämä tunnettiin nimellä Cho-Hon eli ”Sielun kutsumisen” seremoniana. Sen oletettiin houkuttelevan sielua lähtemään talosta. Joissakin toisissa maissa ihmiset uskovat, että kuollut siirtyy toiseen elämään, ja niinpä heillä on tapana panna rahaa hänen suuhunsa tai arkkuun. Tämä siksi, että heillä olisi käyttörahaa seuraavassa elämässään, kuten esimerkiksi ”maksaa lautturille matkasta ikuisuuteen”.
Sellaiset tavat tai niiden noudattaminen johtuvat uskomuksesta, että jokaisella on kuolematon sielu, joka jää henkiin ruumiin kuollessa. Raamattu kuitenkin opettaa, että jokainen ihminen on sielu, että kuollessaan hän on kokonaan kuollut ja tiedoton ja että hänen tulevaisuuden toivonsa on riippuvainen Jumalan kyvystä antaa hänelle ylösnousemus. (1. Moos. 2:7; Saarn. 9:5, 10; Joh. 5:28, 29; 11:24–26) Miten siis se, joka tuntee Raamatun totuuden kuolleitten tilasta, voisi ottaa osaa hautajaistapoihin, joihin liittyy epäraamatullinen opetus kuolemattomasta sielusta? Vainajan liittäminen valheeseen ei varmaan olisi osoitus kuolleitten kunnioittamisesta.
Toinen harkittava seikka on, miten jokin nimenomainen tapa suoritetaan tai miten se ymmärretään paikallisesti.
Ottakaamme esimerkiksi niin kutsutut ”valvojaiset”. Monin paikoin ne tunnetaan tällä nimellä, koska perheen ja ystävien oli tapana valvoa ruumiin lähellä yksi tai useampia öitä. Mutta syy tähän vaihteli. Jotkin kansat noudattivat tätä tapaa, koska ne uskoivat demonin yrittävän ottaa ruumiin haltuunsa. Toiset uskoivat, että vainajan sielu pysyy talossa ensimmäisen yön ja voi tehdä sairaaksi kenet tahansa, joka nukahtaa. Encyclopedia Americana -tietosanakirja kertoo myös: ”Valvojaisiin liittyy joskus epäjärjestys ja päihtymys”, mikä tuskin osoittaa ”aitoa kunnioitusta kuollutta kohtaan”.
Entä jos sinun yhdyskunnassasi hautajaisten jotakin piirrettä kutsutaan ”valvojaisiksi”? Olisi viisasta miettiä, mitä sillä ymmärretään saatavan aikaan ja mitä silloin tehdään. Se saattaa nykyään olla vain nimitys, jota käytetään tavasta käydä surevan perheen luona päiväsaikaan heidän kotonaan tai ruumishuoneella lohduttamassa heitä ja esittämässä surunvalittelut. Pelkästään se, että tätä tapaa saatetaan kutsua ”valvojaisiksi”, ei varmasti tee vääräksi sitä, että ’lohdutat murheellisia’. (Job 29:25; Matt. 2:18; 2. Kor. 1:3, 4) Mutta olisiko raamatullisesti sopivaa ottaa osaa ”valvojaisiin”, jos ne sinun ympäristössäsi yhdistetään nykyään väärään opetukseen tai johonkin perusteettomaan taikauskoon? Entä osoittaisiko ”epäjärjestys ja päihtymys” kunnioitusta kuolleita kohtaan? – Room. 13:12–14; Ef. 5:18.
Jos joudut tekemisiin muiden tapojen kanssa, joita ihmiset odottavat sinun noudattavan ’kuolleen kunnioittamiseksi’, niin harkitse, mikä merkitys niillä on ihmisille siellä missä asut.
Saattaa esimerkiksi olla tapana lähettää tai tuoda mukanaan kukkia hautajaisiin. Mitä tämän ymmärretään nykyään merkitsevän? Erikoisesti menneisyydessä joissakin paikoissa sellaisia kukkasia pidettiin jumalille uhrattavan uhrin osana. Samoin nykyään Japanissa buddhalaisissa hautajaisissa läsnäolijoiden odotetaan polttavan hyppysellisen suitsuketta jumalille. Et selvästikään voisi noudattaa sellaisia tapoja, jos uskot, että ”Jehovaa, Jumalaasi, sinun tulee palvoa, ja yksin hänelle sinun tulee suorittaa pyhää palvelusta”. (Matt. 4:10) Kuitenkaan toisilla paikkakunnilla kukkien antaminen ei ole nykyään palvontateko eikä niiden antamisen ymmärretä merkitsevän sitä. Niitä annetaan ehkä pelkästään myötätunnon ilmaisemiseksi tai lisäämään hautajaisten rauhallista kauneutta.
Lisäksi voidaan harkita paikallisia tunteita sen suhteen, miten on tapana pukeutua hautajaisiin. Tämä vaihtelee eri paikkakunnilla. Joissakin osissa Keski- ja Kaukoitää miesten ja naisten odotetaan pukeutuvan valkoisesta karkeasta puuvillakankaasta tehtyyn pukuun ja valkoisiin olkisandaaleihin. Mutta Japanissa ja monissa katolisissa maissa hautajaisiin on tapana pukeutua kokonaan mustaan tai pitää käsivarressaan mustaa nauhaa. Tuleeko tätä tapaa tarkasti noudattaa, jotta osoittaisi kunnioittavansa kuollutta?
Kuollut ei tietenkään näe, miten elävät ovat pukeutuneet. Mutta toiset elävät näkevät. Mitä siis se, että noudatat tätä tapaa, antaa heidän ymmärtää? Pidetäänkö tätä tapaa yleensä ominaisena niille, jotka uskovat sielun kuolemattomuuteen ja helvettiin, tai niille, jotka kuuluvat johonkin nimenomaiseen kirkkoon? Jos pidetään, niin se, että tarkasti noudattaisit tätä tapaa, antaisi ymmärtää, että sinäkin uskot tuohon paikalliseen uskomukseen sielusta tai että kuulut samaan kirkkoon. Toisaalta tulee käyttää hyvää makua, koska et halua tarpeettomasti loukata ketään. Saatat tulla siihen tulokseen, että hillityn värinen, huomiota herättämätön vaatetus sopii paremmin ”surutalon” vakavuuteen kuin kirkkaanvärinen vaatetus, joka yleensä yhdistetään ”pitotaloon”. – Saarn. 7:2–5.
Ei ole väärin, että toiset huomaavat kristityn surevan. Muinaiset juutalaiset surivat omaisensa kuolemaa, mutta eivät menneet siinä sellaisiin äärimmäisyyksiin kuin itsensä viiltelemiseen. Heidän suremisensa erilaisissa olosuhteissa saatettiin havaita heidän ulkonäöstään. – 2. Sam. 13:18, 19; 19:4; vrt. Job 1:20; 2:11, 12.
On eräs tasapainottava näkökohta. Jeesus tunsi kuolemaan liittyvän suremisen. (Mark. 5:38, 39) Vaikka hän itki ja huokaisi hengessään kuolleen ystävänsä Lasaruksen takia, niin ei ole mitään osoitusta siitä, että hänen suremisensa olisi mennyt sen pitemmälle. (Joh. 11:33, 35) Samoin Jeesuksen seuraajien keskuudessa sattuviin kuolemantapauksiin liittyvän surun syvyyttä ja sen ilmenemistä lievittää vahvistava ilo ja toivo ylösnousemuksesta. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Emme tahdo teidän olevan tietämättömiä niistä, jotka nukkuvat kuolemassa, jottette surisi niin kuin muut, joilla ei ole toivoa.” – 1. Tess. 4:13.
Ymmärrettävästi tämä tasapainoinen kristillinen näkemys heijastuu myös hautajaistavoissa.
Henkilökohtaiset tunteet
Eräs ehkä hyvin tärkeä tekijä hautajaistapojen suhteen on yksilön henkilökohtaiset tai omastatunnosta johtuvat tunteet.
Esimerkiksi joissakin maissa perheenjäsenillä tai jopa vierailla on tapana polvistua arkun eteen ja rukoilla. Raamattu ei mitenkään estä ketään rukoilemasta Jehova Jumalaa – hautajaisissakaan. Jeesuskin rukoili Lasaruksen haudalla. (Joh. 11:41, 42) Mutta tosi kristityt eivät rukoile kuolleita sukulaisiaan, eivätkä he halua antaa toisten ymmärtää, että he uskovat rukoustensa auttavan jotakuta pääsemään pois kiirastulesta tai nopeuttavan hänen pääsemistään taivaaseen. Lisäksi monet kristityt ovat henkilökohtaisesti mieluummin pidättyneet hautajaisissa näyttävistä rukouksista, jotka saattavat tuntua pelkiltä muodollisuuksilta. – Matt. 6:1, 5, 6.
Toinen henkilökohtainen seikka, joka vaikuttaa hautajaistapojen noudattamiseen, on halu pitää hautajaiset mahdollisimman yksinkertaisina, vapaana rituaaleista.
Tähän voisi esimerkiksi sisältyä tapoja, joita noudatetaan haudalla. Joillakin alueilla arkunkantajien tai perheenjäsenten odotetaan panevan kukkasen arkun päälle tai heittävän sen hautaan ennen kuin se täytetään. Monet ajattelevat tämän olevan viimeinen kunnioituksen ilmaus tai viimeinen kunnian osoitus kuolleelle henkilölle. Mutta tosi kristitty tietenkin tietää, ettei vainaja tiedä mitään kukkasesta. Ja jos vainajakin oli tosi kristitty, niin hänkin olisi ollut samaa mieltä Roomalaiskirjeen 1:25:ssä esitetyn neuvon kanssa, ettei tule osoittaa yletöntä eli palvovaa kunnioitusta luomukselle. Näin ollen jotkut eivät henkilökohtaisten tunteitten vuoksi ole noudattaneet tätä tapaa.
Eräs yleinen tapa haudalla on heittää pieni määrä multaa hautaan. Pappi tai hautauksen toimittaja saattaa tavallisesti tehdä näin lainatessaan 1. Mooseksen kirjan 3:19:ää, jossa sanotaan, että Aadam on otettu maasta ja tulisi jälleen palaamaan maaksi. Tuo raamatullinen huomautus oli kuitenkin ilmoitus tosiasiasta – Jumala ennusti siinä, mitä Aadamille tapahtui satoja vuosia myöhemmin. Se ei ole mikään rituaalikaava, joka pitäisi toistaa jokaisissa hautajaisissa.
Hautajaisissa ei toisaalta ole mitenkään väärin lukea joitakin kohtia Raamatusta, ei myöskään 1. Mooseksen kirjan 3:19:ää. Kuitenkin sellaisessa tilaisuudessa olisi erikoisen lohduttavaa lukea Raamatusta kohtia, jotka kertovat ylösnousemustoivosta. Näistä on pysyvämpää hyötyä kuin vertauskuvallisista eleistä, jotka joidenkin mielestä vain vähentävät tilaisuuden arvoa.
Kun ympäri maapallon noudatetaan niin monia erilaisia hautajaistapoja, niin kukaan ei voi tuntea niitä kaikkia ja tietää miten ja miksi ne ovat muodostuneet. Mutta kun kristitty harkitsee, noudattaako hän jotakin tapaa omalla alueellaan vai ei, niin hänen on hyvä eritellä sitä. Tiedetäänkö yleisesti, että sen alkuperä tai sen nykyinen merkitys on ristiriidassa Jumalan sanan opetusten kanssa? Onko se, miten jokin tapa suoritetaan, ristiriidassa kristityn Raamatusta saaman tosi toivon kanssa? Aiheuttaako jonkin tavan noudattaminen tai noudattamatta jättäminen loukkaantumista tai aiheetonta kompastumista? Mitä hän on havainnut tapahtuvan alueellaan asuvien toisten tosi kristittyjen järjestämissä yksinkertaisissa hautajaisissa? Entä mitä hänen omat henkilökohtaiset tunteensa ja omatuntonsa suosittelevat?
Tällaisten seikkojen harkitseminen voi auttaa kristittyä toimimaan tavalla, joka on sopusoinnussa hänen vakaumustensa, sopivaisuudentajunsa ja oikealaatuisen kuollutta kohtaan omaamansa kunnioituksen kanssa.