Kaksi kuvausta vapautuksesta
”Hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.” – 1. Joh. 2:2.
1. Miten Jehovan todistajat suhtautuvat kokouksiinsa, ja kuinka tämä ilmenee?
JEHOVAN todistajat suhtautuvat erittäin kiinnostuneina kaikkiin kokouksiinsa, mutta niiden joukossa yksi, mitä vietetään joka vuosi, eroaa kaikista muista. Ei ole mitään muuta sen kaltaista kokousta, mitä tulee sen pitotapaan tai tarkoitukseen ja sille asetettuun tärkeyteen. Tämän tähden eivät uuden maailman yhteiskuntaan kuuluvat ponnistele erityisesti ollakseen ainoastaan itse läsnä, vaan he kutsuvat ja kehottavat lämpimästi myös toisia, vastakiinnostuneita, saapumaan.
2. a) Millä tavalla Herran illallinen on ainoalaatuinen kokous? b) Miten kaikkia läsnäolijoita voidaan auttaa ymmärtämään sitä paremmin?
2 Kokous, mikä on mielessämme, on ”Herran illallinen”, mitä kutsutaan usein muistoateriaksi, koska Jeesus käski: ”Tehkää tämä minun muistokseni.” Tänä vuonna, 1962, oli ”Herran illallisen” viettoaika huhtikuun 17. päivänä kello 18:n jälkeen. Eräs seikka, mikä teki tämän kokouksen ainoalaatuiseksi, oli se, että ne, joita varten se alun perin järjestettiin ja joille erityisesti puhuttiin tässä tilaisuudessa, olivat vähemmistönä. Tosiaankin, kuten raportit osoittavat, heidän lukumääränsä vähenee joka vuosi, jota vastoin läsnäolijain määrä yhteensä lisääntyy aina. Me huomaamme myös, että silloin käsitellyt totuudet, joita tarkastelemme tässä jäljempänä, kuuluivat Jumalan sanan syviin totuuksiin, ”vahvaan ruokaan”, eivätkä olleet ”ensimmäisien alkeitten” maitoa. Ottaen huomioon tämän ja koska monet saattoivat kokoontua ensimmäistä kertaa Jehovan todistajain kanssa, meistä näyttää sopivalta katsella eräitä Jumalan ihmiskunnan vapautukseksi tekemän päätöksen piirteitä, jotta ei autettaisi ainoastaan niitä harvoja, vaan myös kaikkia sinä iltana läsnä olleita ymmärtämään ja arvostamaan paremmin sitä, mitä sanottiin ja tehtiin. – 1. Kor. 11:20, 24; Hepr. 5:12; 6:1.
3. Missä suhteessa meillä kaikilla on sama tarve, ja miten tämä tarve on tyydytetty?
3 Tuon tilaisuuden keskusaiheen perussävel oli Jeesuksen kuolema, ja se voi hyvin muodostaa välittömän tarkastelumme alkukohdan. On tosiasia, että ’ihminen Kristus Jeesus antoi itsensä vastaaviksi lunnaiksi kaikkien edestä’ luovuttamalla täydellisen ihmiselämänsä ja tulemalla siten ihmisen lunastajaksi ja vapauttajaksi. Hän on ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”. Tähän asti me kaikki olemme Aadamin lapsina yhteisellä tasolla, ja meillä on sama tarve. Meidän ei pidä koskaan unohtaa tätä, ja meidän tulee aina olla erittäin arvostavia ja kiitollisia Jehovaa, tämän suurenmoisen varauksen Alkuunpanijaa, sekä hänen rakasta Poikaansa kohtaan, joka niin halukkaasti toteutti sen. – 1. Tim. 2:5, 6; Joh. 1:29.
4. Annetaanko lunnaitten hyöty kaikille samalla tavalla, ja onko Jehovalla mitään velvoitusta tässä suhteessa?
4 Mutta vaikka me kaikki sisällymmekin tuohon yhteen lunastustekoon, niin siitä ei seuraa, että Jumalan päätös olisi tuon lunastusuhrin hyödyn antaminen kaikille samalla tavalla. Raamattu osoittaa, että ihmiskunnan vapautus synnistä ja kuolemasta tapahtuu yleisesti puhuen Jumalan valtakunnassa, luvatuissa ”uusissa taivaissa ja uudessa maassa”, Kuninkaan, Kristuksen Jeesuksen, hallituksen alaisuudessa. Mutta Raamattu osoittaa myös Jumalan mielisuosion olevan, että eräät, pieni vähemmistö, saavat osansa tämän uhrin hyödystä tavalla ja aikana, mikä tekee heistä muista eroavia. Ja sanottakoon heti, että tämä ei johdu mistään heidän synnynnäisestä hyveestään tai ansiostaan, vaan se on Jehovan hämmästyttävän ansaitsemattoman hyvyyden ilmaus. Jos hän haluaa olla tekemisissä ensin joidenkuiden kanssa ja vapauttaa heidät erityisellä tavalla, niin se kuuluu ehdottomasti hänen etuoikeuksiinsa. Kuten Paavali sanoo juuri tästä seikasta, keitä me olemme ”riitelemään Jumalaa vastaan”? – Ilm. 21:1–4; Room. 9:20.
5. Mikä raamatunpaikka ilmaisee eron tässä asiassa?
5 Apostoli Johannes ilmaisee selvästi tällaisen eron sanoessaan Jeesuksesta Kristuksesta: ”Hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.” (1. Joh. 2:2) Jotta ymmärtäisimme paremmin tämän, niin palatkaamme taaksepäin katselemaan näytelmää, mikä esitettiin ja kerrottiin Raamatussa yli kolmetuhatta neljäsataa vuotta sitten, kun Jehova vapautti kansansa Israelin faaraon kädestä.
VAPAUTUS EGYPTISTÄ
6, 7. Mitkä päätapahtumat luonnehtivat Israelin vapautusta Egyptistä, mihin se johti, ja mitä täyttymystä se kuvasi?
6 Tämä vapautus oli yksi Jumalan muinaisen kansan historian hämmästyttävistä tapauksista, epäilemättä suurin mittasuhteiltaan ja dramaattiselta voimaltaan. Kun astahdamme taaksepäin saadaksemme yleisnäkemyksen tuosta suuresta kuvakertomuksesta, mikä on esitetty 2. Mooseksen kirjan luvuissa 3–15, me näemme eräitä silmiinpistäviä piirteitä, mitkä voidaan lausua lyhyesti näin: faaraon pilkallinen vastaus Jehovan Mooseksen kautta esittämään vaatimukseen: ”Päästä minun kansani”, mitä seuraavat kymmenen vitsausta, jotka huipentuivat kaikkien Egyptin esikoisten kuolemaan, mistä oli seurauksena, että Israelin lapset joudutettiin pois maasta seuraavana päivänä; sitten Jehovan johdolla kehittyvä taktikointi, mikä sai Egyptin sotajoukot ajamaan takaa israelilaisia, jotka johdatettiin ihmeen avulla läpi Punaisen meren ”kuivaa maata” pitkin, koska ”vesi jakautui kahtia”; ja lopuksi ”vedet palasivat” Mooseksen ojennetun käsivarren alaisina, kunnes kaikki faaraon sotavoimat tuhoutuivat. ”Ei yksikään heistä pelastunut.” Totisesti valtava vapautus, mikä kuvasi sitä suurta vapautusta, minkä Jehova toimeenpanee kaikille, jotka osoittautuvat hänen ”lampaikseen”, kun hän Kristuksen Jeesuksen välityksellä iskee maahan kaikki Saatanan voimat Harmagedonissa hävittäen tyystin Saatanan asiainjärjestelmän, koko nykyisen maailman, mistä Egypti oli pienimittainen esikuva. Kaikki elossa varjeltuneet yhtyvät silloin suurenmoiseen Jehovan ylistyslauluun, niin kuin israelilaisetkin tekivät Mooseksen johdolla, kun Mirjam kertasi aina toiston: ”Veisatkaa Herralle, sillä hän on ylen korkea, hevoset ja miehet hän mereen syöksi.” – 2. Moos. 5:1; 12:29; 14:1–4, 21, 28; 15:1, 21.
7 Astukaamme nyt lähelle kuvakertomusta ja huomatkaamme, että siihen on ikään kuin upotettu toinen, itsessään täydellinen kuva, joka kuitenkin muodostaa osan kokonaisuudesta. Tämäkin on vapautuskuva, mutta laadultaan erikoinen.
ISRAELIN ESIKOISTEN VAPAUTUS
8. a) Mitä ohjeita Israelin piti noudattaa varjeltuakseen kymmenenneltä vitsaukselta? b) Miten ja miksi sitä piti muistettaman?
8 Kun Mooses oli ilmoittanut faaraolle tiedon tuosta viimeisestä ja kauheasta vitsauksesta, sekä ihmisten että eläinten esikoisten kuolemasta kautta Egyptin, niin Jehova antoi heti Moosekselle erikoisohjeet koko Israelin noudatettavaksi. Lyhyesti sanoen, jokaista huonekuntaa vaadittiin ottamaan lammas tämän kuukauden kymmenentenä päivänä, mikä oli siitä lähtien oleva heillä vuoden ensimmäinen kuukausi, ja pitämään se ”tallella neljänteentoista päivään tätä kuuta”, jolloin se piti teurastaa ja sen verta sivellä kunkin talon molempiin ovenpieliin ja oven yläkamanaan. Sinä yönä ”he syökööt lihan . . . tulessa paistettuna, happamattoman leivän ja katkerain yrttien kanssa”. Heitä käskettiin syömään se näin: ”kupeet vyötettyinä, kengät jalassanne ja sauva kädessänne; ja syökää se kiiruusti. Tämä on pääsiäinen Herran kunniaksi. . . . Ja veri on oleva merkki, teille suojelukseksi, taloissa, joissa olette; sillä kun minä näen veren, niin minä menen teidän ohitsenne, eikä rangaistus ole tuhoava teitä, kun minä rankaisen Egyptin maata.” Israelilaisten piti siitä lähtien toistaa joka vuosi samana päivänä sama toimitus ”muistopäivänä”, ”Herran juhlana; sukupolvesta sukupolveen”. Ja heidän piti sanoa lapsilleen, jotka kysyivät sen merkitystä: ”Tämä on pääsiäisuhri Herralle, joka meni israelilaisten talojen ohi Egyptissä, kun hän rankaisi egyptiläisiä, mutta säästi meidän kotimme.” – 2. Moos. 12:1–14, 27
9, 10. Mikä suhde Israelin esikoisten vapautuksella en koko kansan vapautukseen?
9 Näin varattiin Israelin esikoisille erikoisvapautus tällä ainoalaatuisella tavalla. Yksistään he olivat vaarassa tuona yönä. Heidän elämänsä oli vaarassa, ja ”pääsiäisuhrin” veri oli se apuneuvo, minkä takia heidät sivuutettiin ja vapautettiin äkkikuolemasta. Pane merkille, että tämä esikoisten erikoisvapautus edelsi koko Israelin kansan vapautusta Punaisen meren ylimenossa. – 2. Moos. 12:21.
10 Miten tämä auttaa nyt meitä ymmärtämään selvemmin sen, mitä Johannes kirjoitti Jeesuksen kuolemasta ”meidän syntiemme sovituksena; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien”? – 1. Joh. 2:2.
KUVAUKSEN TÄYTTYMYS
11. Mikä on Heprealaiskirjeen aihe, ja miten se viittaa esikoisiin?
11 Meidän oikeaa käsitystämme näistä asioista ei ole jätetty mielikuvituksemme eikä ”omin neuvoin selittämisemme” varaan. Kirjoittaessaan kirjeen heprealaisille apostoli Paavali sanoo selvästi, että kaikki, minkä Israel näytteli lakiliitossaan, oli ”tulevan hyvän varjo” ja se annettiin ”vertauskuvaksi”. Tämä on tosiaan Paavalin juuri tässä kirjeessä valitsema todistelun päälinja, mikä osoittaa kerran toisensa jälkeen, että laki säädöksineen ja uhreineen esikuvasi eli esitti tulevia paljon loistavampia asioita. Heprealaiskirjeen 1:6:nnessa hän viittaa Jeesukseen Jumalan ”esikoisena”, joka hän erityisesti onkin, mutta myöhemmin hän mainitsee ihmisjoukon, jolla on samanlainen suhde, ja kuvailee sen ”taivaissa kirjoitettujen esikoisten seurakuntana”. – 2. Piet. 1:20; Hepr. 10:1; 9:9; 12:23.
12. Keitä Heprealaiskirjeen 12:23:nnessa mainitut esikoiset ovat?
12 Keitä nämä ihmiset ovat? He ovat tosi kristittyjä, jotka yhdessä muodostavat ”Jumalan huoneen, joka on elävän Jumalan seurakunta”. He ovat ”taivaallisesta kutsumuksesta osalliset” Kristuksen Jeesuksen ollessa heidän ”ylimmäinen pappinsa”. Hänet on Jumalan uskollisena Poikana määrätty Jumalan rakentaman huoneen pääksi, ja Paavali sanoo kristityille tovereilleen: ”Hänen huoneensa olemme me.” – 1. Tim. 3:15; Hepr. 3:1–6.
13. Onko kristikunta luotettava opas tosi kirkon jäsenyyttä koskevassa asiassa?
13 Me voimme totisesti nähdä nämä raamatunpaikat huomioon ottaen, että kysymyksessä ei ole johonkin kristikunnan kirkkoon liittyminen ja sen jäseneksi tuleminen. Kukaan ei voi tehdä itsestään tosi kirkon jäsentä eikä tulla minkään maallisen uskontojärjestön pyhimykseksi julistamaksi. Ei, vaan ”tuomari . . . joka on kaikkien Jumala” ”on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut”. Jeesus itse sanoi, että ne, joille Valtakunta annetaan ja jotka saavat olla hänen kanssaan hänen taivaallisella valtaistuimellaan, ovat vain ”piskuinen lauma”, pieni vähemmistö, ja tämä jo itsessään erottaa pois ne miljoonat, jotka tunnustautuvat kristityiksi pelkästään kirkon jäsenyyden ja kirkossa käynnin perusteella, mihin sisältyy sekin, minkä luullaan merkitsevän säännöllistä osallistumista Herran illalliseen, mikä usein tunnetaan messuna tai pyhänä ehtoollisena. – Hepr. 12:23; 1. Kor. 12:18; Luuk. 12:32.
14. Keitä Israelin esikoiset esikuvasivat ja millä raamatullisella perusteella?
14 Onko sitten sille olemassa Raamatun perustetta, että tosi kirkon, ”esikoisten seurakunnan”, katsotaan vastaavan niitä Israelin esikoisia, jotka vapautettiin erikoisella tavalla tuona yönä Egyptissä, ja olevan heidän kuvaamiaan? On. Kirjoittaessaan ”Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille”, Paavali kehottaa heitä panemaan pois tietyn turmelevan vaikutuksen ja, perustaen jälleen todistelunsa lain esikuvaamiin asioihin, sanoo: ”Viettäkäämme siis [happamattoman leivän] juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.” Ja minkä valtuuden hän esittää sille, että tosi kristityt viettävät happamattoman leivän juhlaa tällä kuvaannollisella tavalla, ei vain yhtenä päivänä, vaan vuoden joka päivä? Pane merkille hänen vastauksensa: ”Sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.” – 1. Kor. 1:2; 5:7, 8; 2. Moos. 13:6.
15. Mikä erikoisvapautus on varattu tosi kirkolle sekä tulevaisuudessa että myös nykyisyydessä?
15 Tämä kallisarvoinen uhri ”Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan”, on tosiaan koitunut erikoisvapautukseksi näille kristityille esikoisille kahdella tavalla. Se ei ole ainoastaan taannut heille lopullista ”pääsyä meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan”, ”turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä”, kuten Pietari sanoo, vaan se on myös merkinnyt hyvin todellisessa mielessä, joskin uskon avulla, nykyistä vapautusta, mistä voidaan iloita. Paavali ilmaisi sen näin: Hän ”on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen.” Erikoisvuodesta 1919 lähtien on nämä tähän luokkaan kuuluvat vapautettu ”pimeydestä” ja ”synkeydestä”, kuten Jesaja ennusti, ja vaikka he ovat vielä lihassa, niin he ovat astuneet Valtakunnan palvelukseen ja valistuksen ihmeellisiin siunauksiin, mitkä on kuvailtu tuossa samassa ennustuksessa. – 1. Piet. 1:4, 19; 2. Piet. 1:11; Kol. 1:13, 14; Jes. 60:1–3.
16. a) Mikä suhde pienellä laumalla on Jeesukseen Aabrahamin siemenenä? b) Miten tämä auttaa sovelluttamaan erikoisvapautusta suurempaan kuvaan?
16 Jumalan sana viittaa täten selvästi nimenomaan valittuun seurakuntaan, ”pieneen laumaan”, joka saa ensisijaisen osan Kristuksen lunastusuhrin eduista ennen muuta ihmiskuntaa. Kuten jo mainittiin, Jeesus itse on erityisesti Jumalan esikois-Poika, mutta häneen on kuitenkin liitetty läheisesti toisiakin hänen ollessa heidän päänään, ja he muodostavat ”esikoisten seurakunnan”. Kristus Jeesus itse on myös samalla tavalla Aabrahamin luvattu Siemen, mutta nämä esikoiset ovat kuitenkin Jehovan ansaitsemattomasta hyvyydestä myös tosiaan ”Aabrahamin siementä”, koska he ovat ”Kristukseen kastetut” ja ovat ”Kristuksen omat”. Tämän siemenen välityksellä ”tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä” Jumalan valtakunnassa, kun vapautus nykyisestä Egyptistä on tapahtunut Harmagedonissa. Me voimme täten nähdä, kuinka esikoisluokan erikoisvapautusta koskevan pienoiskuvauksen täytyy toteutua ensin ja edeltää suurempaa kuvausta, jonka täyttyminen aiheuttaa varmasti riemulaulun ylistyksen laulamisen Jehovalle, ”sillä hän on ylen korkea”. Siksi hän meni kuvaannollisesti puhuen ensinnä Egyptiin ”tehdäkseen itselleen nimen”. – Gal. 3:16, 27, 29; 1. Moos. 22:18; 2. Moos. 15:21; 2. Sam. 7:23, Um.
17. Miten 1. Joh. 2:2 on ymmärrettävä?
17 Näin me voimme ymmärtää myös, miksi Johannes sanoi näille esikoisille kirjoittaessaan, että Jeesus on ensiksi ”meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien”. – 1. Joh. 2:2.