Sinä olet paljon onnellisempi, kun olet edistynyt kypsyyteen ja viet säännöllisesti toisille tätä kallista totuutta. Ne, jotka ovat saaneet tämän kokemuksen, voivat todistaa, että antamisessa on suurempi onni kuin saamisessa. – Kol. 2:2; Apt. 20:35.

²⁶ Eräs kypsyyden palkka on, että tuottoisuus tuo Jehovan siunauksen. Paavali sanoi: ”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun.” (1. Kor. 3:6) Kuvittelehan sitä ihastuttavaa tyydytystä, mikä tulee tietoisuudesta, että sinä olet Jumalan työtoveri, ikään kuin Jumala tarvitsisi sinua! Kun sinä siis näet käsiesi työn, jonkun, jota olet opettanut, asennoituvan uuden maailman yhteiskunnan puolelle, niin sinä tiedät, että Jumala on tyytyväinen sinuun ja työskentelee kanssasi. Jeesus sanoi, niin kuin on kerrottu Johanneksen 6:44:nnessä: ”Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä.”

²⁷ Lopuksi, kypsyys tekee päteväksi laajempiin palvelustilaisuuksiin. Valmistaudu ottamaan vastaan tällaisia laajempia tilaisuuksia. Älä torju vastuuta, vaan kiitä Jumalaa hänen ansaitsemattomasta hyvyydestään, ota vastuu ja kasva jatkuvasti tässä ansaitsemattomassa hyvyydessä äläkä menetä koskaan sen tarkoitusta. Niin, edisty jatkuvasti kohti suurempaa kypsyyttä! – 2. Piet. 3:18.

Seitsemännen päivän sapatinlepo

Keille se annettiin? Miten sitä vietettiin? Miksi se oli tärkeä?

VIIKON seitsemäs päivä ei ollut Israelin kansalle mikään tavallinen päivä. Sen saapuminen ilmoitettiin muista päivistä eroavasti kuudella kovaäänisellä torventörähdyksellä, ja kun aurinko sitten laski näkyvistä näköpiirin alapuolelle, niin jokainen aloitti lepokauden maalliseen ja palvelijan työhön nähden. Mitään työtä ei sallittu kuudennen päivän auringonlaskusta seitsemännen päivän auringonlaskuun, ei edes risujen keruuta eikä tulen sytytystä.

He eristivät Jumalan lain perusteella tämän päivän lepoajaksi. Tämä laki on niiden kuuluisien kymmenien käskyjen neljännessä, mitkä annettiin Moosekselle Siinain vuorella. Kansaa käskettiin muistamaan se kaikissa sukupolvissaan. ”Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askareita toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.” – 2. Moos. 20:8–11.

Vaikka seitsemäntenä päivänä ei saanutkaan tehdä mitään työtä, niin se ei merkitse sitä, että se päivä olisi ollut täydellistä laiskottelua. Koska uskonnollinen toiminta sopi sinä päivänä, niin papit jatkoivat uhraamistointaan samoin kuin muinakin päivinä. Poikkeuksen teki vain se, että he uhrasivat kaksi karitsaa yhden asemesta. He korvasivat temppelin pyhässä olevat kaksitoista näkyleipää tuoreilla leivillä ja suorittivat ympärileikkauksia kaikille lapsille, joiden kahdeksas päivä sattui sapatiksi. Tämä oli myöskin se päivä, jolloin uusi pappien osasto otti paikkansa temppelissä palvellakseen viikon. Vaikka se siis olikin lepopäivä kansalle, niin se oli toiminnan päivä papeille. Heidän suuritöistenkin uskonnollisten palvelusten suorituksensa oli sopusoinnussa sapattijärjestelyjen kanssa.

Sen sijaan että kansa olisi ollut täysin laiskana, sitä vaadittiin pitämään pyhää konventtia eli kokousta ja tulemaan yhteen