Raamatun kanta
Miten tärkeää on mennä naimisiin ”vain Herrassa”?
”ONKO se Jehovan käskyn rikkomista, jos menee naimisiin jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole tosi kristitty?” 1. lokakuuta 1978 eräs naimaton nainen kirjoitti ja teki tämän kysymyksen, jota monet ovat miettineet.
Yksi syy hänen ymmälläoloonsa oli se, että hän tunsi joitakuita kristittyjä, jotka olivat pitäneet parempana avioitua epäuskoisen kanssa. Kuitenkin hän myös tiesi, mitä apostoli Paavali kirjoitti 1. Korinttolaiskirjeen 7:39:ssä. Siinä hän puhui kristitystä naisesta (vaikka sama pitää paikkansa miehestäkin), jonka aviopuoliso oli kuollut. Kuolema lopettaa avioliittosopimuksen. (Room. 7:2) Siksi Paavali sanoi, että eloon jäänyt voi tällöin mennä uudelleen naimisiin. Tuo jae loppuu seuraavasti: ”Hän on vapaa menemään naimisiin kenen kanssa tahtoo, vain Herrassa.” (1. Kor. 7:39) Johdonmukainen seuraus on siis se, että hän ei ole ”vapaa” menemään naimisiin Herran ulkopuolella.
Onko lausuntoa ”vain Herrassa” pidettävä ainoastaan kypsän kristityn, Paavalin, antamana ihmisestä lähtöisin olevana henkilökohtaisena neuvona? Vai onko se Jumalan palvelijoilleen antama henkeytetty periaate? Jotkut ovat jopa kyselleet: ’Onko se, että toimii tahallaan vastoin tuota neuvoa, syy seurakunnasta erottamiseen, kuten Raamatun mukaan on laita katumattomien avionrikkojien, epäjumalanpalvojien tai homoseksualistien tapauksessa?’ – 1. Kor. 5:11–13; 6:9, 10.
Oikean näkemyksen saaminen
Jumalan sanan muut osat auttavat meitä saamaan oikean näkemyksen 1. Korinttolaiskirjeen 7:39:ssä esitetystä rajoituksesta. Palauta mieleesi, miten esimerkiksi Aabraham menetteli valitessaan vaimon Iisakille. Aabraham ja hänen perheensä asuivat Kanaanissa vääriä jumalia palvovien ihmisten ympäröiminä. Mistä hän voisi löytää vaimon pojalleen? Kenties mukavinta olisi ollut valita joku kelvollinen kanaanilainen nainen, jolla olisi hyviä ominaisuuksia ja joka suvaitsevaisesti suostuisi siihen, että kaikki lapset kasvatettaisiin palvomaan Jehovaa. Kuitenkin Aabraham hylkäsi tämän menettelytavan, sillä se olisi ollut uskottomuutta Jehovaa kohtaan. Sen sijaan siitä huolimatta, että piti ponnistella enemmän, Iisakille etsittiin vaimo kaukaisessa maassa asuvien Aabrahamin sukulaisten keskuudesta. Miksi? Koska nuo sukulaiset tunnustivat tosi Jumalan. – 1. Moos. 24:1–67; vrt. 26:34, 35; 28:6–9.
Kun Jumala antoi myöhempänä ajankohtana lakinsa Israelille, hänen palvelijoitaan varoitettiin: ”Älä lankoudu heidän [kanaanilaisten kansojen] kanssansa; älä anna tyttäriäsi heidän pojillensa äläkä ota heidän tyttäriänsä pojillesi vaimoiksi.” Miksi ei? ”Sillä he viettelevät sinun poikasi luopumaan minusta ja palvelemaan muita jumalia.” – 5. Moos. 7:2–4; 2. Moos. 34:14–16.
Mutta entä jos joku meni naimisiin väärää jumalaa palvovan kanssa? Laki ei käskenyt surmaamaan tuota israelilaista. Lain mukaan aviorikoksen laita oli toisin: ”Jos joku tavataan makaamasta naisen kanssa, joka on toisen miehen aviovaimo, niin kuolkoot molemmat, . . . Poista paha Israelista.” (5. Moos. 22:22) Vastaavasti epäjumalanpalvelusta ja homoseksuaalisuutta harjoittavat piti teloittaa. (2. Moos. 22:20; 3. Moos. 20:13) Tekikö sellaisen rangaistuksen puuttuminen epäuskoisen kanssa avioitumisen vähämerkityksiseksi? Ei! Jumala varoitti siitä vakavasti, jottei uskovaa voitaisi kääntää pois Jehovasta.
Se, mitä Raamattu kertoo tapahtuneen Salomolle, korostaa sitä, ettei tämä Jumalan antama varoitus ollut kohtuuttoman ankara. Vaikka Salomo oli saanut Jumalalta viisautta, hän otti tyhmästi ulkomaalaisia vaimoja. Vuosien mittaan he taivuttivat hänen sydämensä pois Jehovasta vieraisiin jumaliin. Salomo on voinut ajatella: ’Voi, minä tiedän, mitä teen. En koskaan jätä Jehovaa.’ Mutta niin hän vain jätti. – 1. Kun. 11:1–6.
Kun Babylonin vankeudesta palanneet juutalaiset ottivat ulkomaalaisia vaimoja, sekä Esra että Nehemia tuomitsivat heidät voimakkaasti. Esra sanoi, että niin tehneet ’olivat olleet uskottomia’ ja aiheuttaneet ”syyllisyyttä”, ja hän pani heidät toimittamaan pois pakanavaimonsa. Ja Nehemia viittasi Salomon huonoon esimerkkiin ja puhui tällaisia epäuskoisia naineista juutalaisista kansana, joka on ’tehnyt tämän suuren pahan ja ollut uskoton meidän Jumalaamme kohtaan’. – Esra 10:10–14; Neh. 13:23–27.
Tämä kaikki valaisee sitä, miten kristillisen seurakunnan tulee suhtautua tähän asiaan. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa mainitaan joukko törkeitä syntejä, joiden vuoksi katumaton väärintekija voitaisiin poistaa seurakunnasta. Ei kivittämällä, kuten muinaisessa Israelissa, vaan erottamalla. Näihin synteihin kuuluu haureus, epäjumalanpalvonta, aviorikos, varastaminen, juoppous ja kiristys. Sitä, että kristitty menee naimisiin epäuskoisen kanssa, ei esitetä perusteeksi erottamiselle, sen enempää kuin muinainen israelilainen olisi surmattu sen vuoksi. Mutta kuten olemme selvästi nähneet, tuollainen menettelytapa oli ehdottomasti väärin Israelissa. Se oli uskottomuutta, petollisuutta Israelin Jumalaa kohtaan. Siksi Paavalin sanoja avioitumisesta ”vain Herrassa” ei voida hylätä pelkkänä ihmisen esittämänä mielipiteenä. Ne ovat todellisuudessa jatkoa Jumalan sanassa tästä asiasta esitetyille yleisille neuvoille. Ja nykyään ne ovat osana henkeytettyä Raamattua, joka on hyödyllinen ”oikaisemiseen, kurittamiseen vanhurskaudessa”. – 2. Tim. 3:16.
Koska me olemme epätäydellisiä, kukaan meistä ei onnistu pitämään joka päivä kiinni Jumalan viisaista ja rakkaudellisista neuvoista, niin hyvin kuin me haluaisimme. Niinpä kenties työssä tai koulussa syntyneiden suunnittelemattomien tuttavuuksien vuoksi jotkut kristityt ovat antaneet romanttisen kiintymyksen kehittyä epäuskoiseen. Tämä on vaarana erityisesti silloin, kun näyttää siltä, ettei sopivia kristittyjä kumppaneita ole saatavissa. Mutta kun tällaiset tunteet epäuskoista kohtaan tulevat voimakkaiksi, petollinen sydän voi eksyttää ihmisen uskomaan, että kiintymystä on mahdotonta katkaista. (Jer. 17:9; Sananl. 28:26) Ihminen saattaisi ajatella: ’Ensimmäisellä vuosisadalla joillakuilla kristityiksi tulleilla oli epäuskoinen puoliso. Ilmeisesti nuo kristityt pysyivät uskollisina jopa toivoen, että heidän puolisoistaan tulisi uskovia. Jos siis menemme naimisiin, kenties puolisostani tulee myös uskova.’ – 1. Kor. 7:12–16.
Mutta vaikka jotkut epäuskoiset puolisot ovatkin omaksuneet kristillisyyden, olemmeko vilpittömästi sitä mieltä, että Jumalan neuvo on väärä? Tiedämmekö me paremmin kuin Jehova? Lukemattomat esimerkit Salomon ajasta meidän aikaamme asti vahvistavat Jumalan varoituksen viisauden: epäuskoinen voi kääntää puolisonsa pois Jehovasta. Ja vaikka ei olisikaan kysymys väärän jumalan palvelemisesta, vaan ainoastaan siitä, että kristityn kokosieluisen tosi palvonnan harjoittaminen häiriintyy, mikä aiheuttaa jatkuvia ristiriitoja ja murhetta, niin eikö olisi parempi välttää joutumasta sellaiseen tilanteeseen?
Kaikkien kypsien kristittyjen toiveena on, että epäuskoisten kanssa avioituneita voitaisiin auttaa niin, etteivät he jätä Jehovaa. (Gal. 6:1, 2) Mutta miten paljon parempaa ja siunauksellisempaa onkaan tajuta Jumalan neuvo avioitumisesta ”vain Herrassa” erittäin tärkeäksi ja harkita puolisokseen ainoastaan sellaista, joka on jo osoittautunut Jehovan antautuneeksi palvelijaksi.