Omistakaamme Jumalalle yksinomainen antaumus jonka hän ansaitsee

JEHOVA JUMALA ansaitsee sen, että hän on erityinen kiintymyksemme kohde. Syyt siihen ovat monet. Hän on elämän Lähde. Elävät luomukset ovat olemassa, koska hän tahtoi niin. Hänen hallitsemistapansa perustuu rakkauteen, ja hänen käskynsä edistävät niitä tottelevien onnellisuutta ja hyvinvointia. (Ps. 19:8–12) Koska Jehova Jumala on Luoja, elämän Lähde ja Lainantaja, hän totisesti ansaitsee antaumuksemme, voimakkaan kiintymyksemme ja hartaan rakkautemme. (Ilm. 4:11) Meidän pitäisi rakastaa häntä enemmän kuin ketään muuta.

Sen yksinomaisen antaumuksen omistaminen Jehova Jumalalle, jonka hän ansaitsee, ei ole aina helppoa. Jumalan uskollinen palveleminen Jeesuksen Kristuksen opetuslapsena saattaa aiheuttaa soimauksen ja ruumiillisen pahoinpitelyn kohteeksi joutumista. Jopa lähiomaiset voivat kääntyä sinua vastaan. Jeesus Kristus sanoi: ”Kuvitteletteko, että tulin tuomaan rauhaa maan päälle? En toki, sanon teille, vaan pikemminkin jakautumista. Sillä tästä lähtien on viisi yhdessä talossa eri puolta, kolme kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan. He ovat jakautuneet: isä poikaa vastaan ja poika isää vastaan, äiti tytärtä vastaan ja tytär äitiään vastaan, anoppi miniäänsä vastaan ja miniä anoppiaan vastaan.” (Luuk. 12:51–53) Mikä aiheuttaa tällaisen jakautumisen? Se johtuu siitä, millä tavoin perheen jäsenet suhtautuvat Jumalan valtakunnan hyvään uutiseen. (Matt. 28:19, 20) Jotkut ottavat vastaan ”hyvän uutisen”, kun taas toiset hylkäävät sen ja ehkä jopa vastustavat sitä ankarasti.

Tämän huomioon ottaen voimme ymmärtää nämä Jeesuksen Kristuksen sanat: ”Jos joku tulee minun luokseni eikä vihaa isäänsä ja äitiään ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa sieluaankin, niin hän ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk. 14:26) Sanoiko Jumalan Poika siten, että niiden, joista tuli hänen seuraajiaan, piti tuntea vihamielisyyttä tai vastenmielisyyttä perheensä jäseniä tai itseään kohtaan? Ei suinkaan. Sen sijaan hän teki selväksi, että rakkaus perhettä ja itseä kohtaan pitäisi asettaa toiselle sijalle. Jos joku ei rakastaisi Jumalaa enemmän kuin hän rakastaa sukulaisiaan, niin hän ei kykenisi kestämään perheen vastustusta. Ja jos hän ei panisi Jumalan tahtoa omien halujensa edelle, hän tekisi kaiken mahdollisen menetelläkseen tavalla, joka näyttäisi edullisimmalta, vaikka se merkitsisi Jumalan käskyjen rikkomista. On siis selvää, että ihminen voi olla Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi vain, jos hän on kiintymyksensä osoittamisessa halukas antamaan Jumalalle ensi sijan, ainoalaatuisen aseman, riippumatta siitä mitä esteitä hänen olisi sen vuoksi voitettava.

Jeesus Kristus puhui tästä asiasta samaan tapaan kuin Mooseksen laissa esitetyt periaatteet. Laki sanoi perheenjäsenistä tai ystävistä, jotka kieltäytyivät omistamasta Jehova Jumalalle yksinomaista antaumusta ja yrittivät saada toisetkin olemaan uskottomia hänelle: ”Jos sinun veljesi, sinun äitisi poika, tai sinun poikasi tai tyttäresi tai vaimo, joka on sylissäsi, tai ystäväsi, joka on sinulle kuin oma sielusi, salaa houkuttelisi sinua ja sanoisi: ’Käykäämme palvelemaan muita jumalia’, . . . niin älä noudata hänen mieltään äläkä kuule häntä; älä sääli äläkä armahda häntä äläkä salaa hänen rikostansa, vaan tapa hänet: oma kätesi kohotkoon ensimmäisenä häntä vastaan surmatakseen hänet, ja sitten koko kansan käsi. Kivitä hänet kuoliaaksi, sillä hän koetti saada sinut luopumaan Herrasta, sinun Jumalastasi.” – 5. Moos. 13:6–10.

Ihmisen on varmasti ilmaistava suurinta uskollisuutta ja antaumusta Jumalaa kohtaan, jotta hän todistaisi läheistä perheenjäsentä tai ystävää vastaan ja olisi ensimmäisenä osallistumassa hänen teloittamiseensa. Jotkut saattaisivat tietysti pitää sitä liian ankarana. Mutta oliko se?

Mitä olisi tapahtunut, jos epäjumalia palvovan sukulaisen tai ystävän olisi sallittu elää edelleen ja painostaa toisia väärintekemiseen? Se olisi johtanut hyvin vakaviin, itse asiassa traagisiin seurauksiin. Prostituutio, homoseksuaalisuus, juoppous ja lasten uhraaminen kuuluivat epäjumalanpalvelukseen liittyviin inhottaviin tapoihin. (1. Kun. 14:24; Jer. 19:3–5; Hoos. 4:13, 14; Aam. 2:8) Ajattele, kuinka vahingollisia Israelin kansan moraaliselle ryhdille sellaiset alentavat tavat olisivat olleet ja mitä surua ja turmelusta ne olisivat aiheuttaneet. Näin ollen epäjumalanpalvelijan kuolema suojeli monia suunnattomalta kärsimykseltä, jota hänen vaikutuksensa olisi varmasti saanut aikaan, jos hänen olisi sallittu jatkaa.

Nykyään ei kristityillä tietenkään ole valtaa teloittaa epäjumalanpalvelijoita. Kuitenkin pitää yhä paikkansa, että läheisen perheenjäsenen tai ystävän taivutellessa jättämään Jumalan lain huomioon ottamatta tällaiseen taivutteluun myöntyminen voi merkitä vain tuhoa. Tosin sellainen myöntyminen voisi tuottaa tilapäistä helpotusta uhkauksista, herjaavista sanoista ja väkivallan teoista. Mutta sydämessään henkilö tietäisi, että hän on ollut uskoton Jumalaa kohtaan ja menetellyt tavalla, joka voisi johtaa lopulta siihen, että Jumala hylkäisi hänet. Myös sukulainen tai ystävä, jonka vaikutukseen hän on taipunut, joutuisi epäsuotuisaan asemaan. Hän ei näkisi esimerkkiä kristillisestä elämisestä, joka esimerkki voisi saada hänet tutkimaan uudelleen asennettaan ja ehkä itse tulemaan kristityksi opetuslapseksi.

Jumalan Poika antoi hyvän esimerkin siitä, ettei hän sallinut sukulaisten vaikuttaa häneen väärällä tavalla. Erään kerran hänen sukulaisensa huudahtivat: ”Hän on järjiltään.” (Mark. 3:21) Ja huolimatta niistä ihmeteoista, joita Jeesus teki, ’hänen veljensä eivät uskoneet häneen’. (Joh. 7:5) Mutta vaikka nämä sukulaiset eivät uskoneetkaan, se ei saanut Jeesusta luopumaan. Hän teki edelleen Jumalan työtä. Mikä oli seuraus? Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen hänen veljensä olivat ilmeisesti niiden 120 opetuslapsen joukossa, jotka saivat pyhän hengen helluntaina vuonna 33. (Apt. 1:14; 2:1–4) Siksi, että Jeesus pani pääpainon hengellisille eikä lihallisille suhteille, hänen veljensä lopulta saavuttivat hyvän hengellisen suhteen Jehova Jumalan kanssa.

Sukulaiset ja ystävät eivät ole ainoita, jotka voisivat aiheuttaa sen, ettei joku omista yksinomaista antaumusta Jumalalle. Todellisuudessa kuka tahansa tai mikä tahansa, mikä vaatii kohtuuttoman tärkeän sijan elämässämme, voi johtaa siihen, ettemme omista yksinomaista antaumusta Jumalalle. Raamattu esimerkiksi sanoo ahneutta ”epäjumalanpalvelukseksi”. (Kol. 3:5) Tämä johtuu siitä, että ihmisen himon kohde kääntää kiintymyksen pois Jumalasta ja tulee sillä tavalla epäjumalaksi. Ajatelkaamme esimerkiksi ihmistä, joka haluaa saavuttaa huomattavan aseman maailmassa. Hän käyttää aikansa ja voimansa kokonaan tuon tavoitteen saavuttamiseen. Hän ei ajattele alkuunkaan, mikä mahtaisi olla Jumalan tahto asiassa. Hän ei ilmeisestikään ole yksinomaisesti antautunut Jumalalle. Hänen päähuolekseen on tullut toinen kiinnostuksen kohde – hänen rakkautensa kohde.

Koska Jehova Jumala aivan oikein vaatii yksinomaista antaumusta, meidän täytyy olla varuillamme, ettei mikään elämässämme vaadi kohtuutonta merkitystä ja tunge tieltään kiintymystämme häneen. Minkään, mitä tällä maailmalla on tarjottavana, ei pitäisi sallia sumentaa näkemystämme sen suhteen, että on oikein pysyä yksinomaisesti antautuneena Jehovalle. Meidän pitäisi noudattaa henkeytettyä kehotusta: ”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä; sillä mikään maailmassa – lihan halu ja silmien halu ja elämän varallisuuden komeileva näyttäminen – ei ole Isästä, vaan on maailmasta. Lisäksi maailma on häviämässä ja samoin sen halu, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti.” (1. Joh. 2:15–17) Jos päähuolenamme on omistaa Jehova Jumalalle yksinomainen antaumus, jonka hän ansaitsee, voimme olla varmat, että hän suo meille ikuisen elämän.