Viattomien veren kostaminen

”Sillä katso, Herra lähtee asuinsijastaan kostamaan maan asukkaille heidän pahat tekonsa, ja maa paljastaa verivelkansa eikä surmattujansa enää peitä.” – Jes. 26:21.

 1. Miten Jehova suhtautuu elämään, kuten profeetta Jesaja osoittaa?

JEHOVA on siitä lähtien, kun hän alkoi olla tekemisissä ihmiskunnan kanssa, osoittanut arvostavansa suuresti elämää. Hän teki samalla selväksi ihmiselle, että ihmisenkin täytyy kunnioittaa elämää tai muuten hän joutuu vastaamaan Jehovalle arvostuksen puutteestaan. Jehovan lain huomioon ottamatta jättäminen on tuottanut kansoille Jehovan oikeudenmukaisen tuomion; vuosisatojen aikana vuodatettua viatonta verta ei voida enää peittää eikä jättää kostamatta. Profeetta Jesajan sanat tekevät tämän täysin selväksi: ”Sillä katso, Herra lähtee asuinsijastaan kostamaan maan asukkaille heidän pahat tekonsa, ja maa paljastaa verivelkansa eikä surmattujansa enää peitä.” – Jes. 26:21.

 2. a) Mihin elämää koskevaan kysymykseen Kain ja Aabel kietoutuivat, ja mikä oli Kainin asenteen vaikutin? b) Mikä oli Jehovan tuomio asiassa?

² Ensimmäiset kaksi miestä, joiden tiedetään syntyneen ihmissukuun, kietoutuivat tähän viattoman veren vuodattamista koskevaan kysymykseen, kun Aabelin Jehovalle esittämä uhri hyväksyttiin, jota vastoin Kainin uhriin ei katsottu suotuisasti, ja ”Kain vihastui kovin, ja hänen hahmonsa synkistyi”. Ymmärtäen, mitä uhkaa Aabelin elämälle Kainin viha merkitsi, Jehova varoitti Kainia, että hän voisi kohottaa katseensa yksinkertaisesti tekemällä hyvää. Kuitenkin syy siihen, miksi Kain ei saanut suosiota uhratessaan Jehovalle, ’sydänten Lukijalle’, kävi ilmeisemmäksi, kun Kainin väärä asenne ilmeni edelleen. (1. Sam. 16:7) Sen sijaan, että hän olisi nöyrtynyt tunnustamaan Jehovan lain ja seurannut veljensä esimerkkiä, hän jätti huomioon ottamatta Jehovan neuvon sen synnin voittamiseksi, joka ’väijyi ovella’, ja kulki tietä, joka johti hänen veljensä väkivaltaiseen murhaamiseen. (1. Joh. 3:12; Juud. 11) Lisätodistuksena hänen asenteestaan oli hänen paatunut ja valheellinen vastauksensa, kun Jehova kysyi, missä Aabel on: ”En tiedä; olenko minä veljeni vartija?” Tämä ei ollut suinkaan ilmaus katumuksesta eikä tunnonvaivasta! Eikä se, että Kain teeskenteli tietämätöntä, voinut vapauttaa häntä vastuusta. Jehovan tuomio langetettiin heti paikalla: ”Kuule, veljesi veri huutaa minulle maasta. Ja nyt ole kirottu ja karkoitettu pois tältä vainiolta, joka avasi suunsa ottamaan veljesi veren sinun kädestäsi.” – 1. Moos. 4:4–11.

 3. a) Miksi Kainia ei vapautettu syyllisyydestä, ja miten hän suhtautui Jehovalta saamaansa tuomioon? b) Mitä Jehova teki Nooan aikana puhdistaakseen maan, joka oli tullut täyteen väkivaltaa?

³ Pane merkille, että Jehova kiinnitti erityisesti huomion maahan vuodatettuun Aabelin vereen. Miksi? Koska elämä on veressä, ja Aabelin veri vuodatettiin ilman aiheellista syytä. Kain riisti Aabelin elämän, joka kuului Jumalalle, ja veri, joka tahrasi tällä murhanäyttämöllä olevan maan, todisti äänettömästi mutta vaikuttavasti elämästä, joka oli vuodatettu tyhjiin, ja huusi Jehovalta kostoa. Kainin on täytynyt ymmärtää, että riistämällä Aabelin elämän hän vaaransi oman elämänsä, koska hän valitti Jehovalle: ”Minun täytyy . . . olla kulkija ja pakolainen maan päällä; ja kuka ikinä minut kohtaa, se tappaa minut.” (1. Moos. 4:14) Kuitenkin Jehova sanoi hänelle: ”’Sentähden, kuka ikinä tappaa Kainin, hänelle se pitää seitsenkertaisesti kostettaman’. Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan, joka hänet kohtaisi, tappaisi häntä.” (1. Moos. 4:15) Merkki, jonka Jehova pani Kainiin, oli ilmeinen merkitykseltään, kuten Lemek, eräs Kainin jälkeläinen, myöhemmin todisti sepittäessään seuraavat sanat: ”Minä surmaan miehen haavastani ja nuorukaisen mustelmastani. Niin, Kain kostetaan seitsenkertaisesti, mutta Lemek seitsemänkymmentä seitsemän kertaa.” (1. Moos. 4:23, 24) Väkivalta lisääntyi maan päällä, kunnes Jehova Nooan aikana pyyhkäisi pois kaiken, missä ”elinvoiman hengitys” vaikutti, ihmisestä eläimeen asti. Vain Nooa ja ne, jotka hänen kanssaan olivat arkissa, säästyivät, kun tulvavedet peittivät maan. – 1. Moos. 7:22, 23, Um.

VEREN PYHYYS SAATETAAN VOIMAAN

 4. a) Milloin ja miten Jehova pani elinvoiman aineelliseen luomakuntaansa? b) Miten Jehova osoitti, että ”sielun” elämä on korkeammanasteinen kuin se elämä, joka elävöittää kasvillisuuden?

⁴ Tämä ”elinvoiman hengitys” oli Jumalan luoma ja pantiin ensin merieläimiin, siivekkäisiin lentäviin luomuksiin ja maaeläimiin. Tämä tapahtui tuhansia vuosia ennen kuin ihminen sai tämän lahjan Jumalalta. Mutta tämäkään ei ollut elinvoiman toiminnan alku maan päällä. Jumala pani kolmantena luomispäivänä elottomiin aineen atomeihin elinvoiman sanoen: ”Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on.” (1. Moos. 1:11) Kasvillisuudessa, erityisesti puissa, piti virrata tärkeää kiertävää nestettä luovuttamassa välttämätöntä ravintoa pienimpäänkin oksaan, lehteen ja kukkaan. Täten voidaan sanoa, että puun elämä on tässä nesteessä, joka kuljettaa elämää ylläpitäviä kasvin aineksia läpi koko sen rakennelman. Mutta noin 14 000 vuotta myöhemmin, viidentenä luomispäivänä, alettiin luoda meriluomuksia ja lentäviä luomuksia, ja vielä 7 000 vuotta myöhemmin, kuudentena luomispäivänä, alettiin luoda maaeläimiä, ja niihin Jehova valmisti erilaisen kiertojärjestelmän. Hän täytti näiden luomusten mutkikkaan kiertojärjestelmän puussa olevan nesteen sijasta uudella kuljetusvälineellä, verellä, joka vie happea ja ravintoaineita ruumiin jokaisen elimen ja osan jokaiseen kudokseen. Mutta veressä oleva elämä on korkeammanasteinen kuin se, mikä elävöittää kasvillisuutta. Se on ”sielun” elämä. Ihmiselle ei sitä paitsi annettu mitään rajoituksia kasvien katkaisemisen ja niiden elämän riistämisen suhteen sillä tavalla. Päinvastoin ”kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, . . . ja kaikki puut” annettiin sekä ihmiselle että eläimelle ruoaksi. (1. Moos. 1:29, 30) Mutta Eedenissä ja sen jälkeen, kun ihminen teki syntiä ja hänet karkotettiin Eedenistä, hänelle ei annettu valtaa ottaa eläinten elämää yhtä rajoittamattoman vapaasti kuin kasvien. Jumala piti sielun elämää pyhänä.

 5. a) Minkä uuden lain Nooa sai vedenpaisumuksen jälkeen, ja minkä valtuutuksen yhteydessä se annettiin? b) Miten tämä käsky tähdensi edelleen veren ja sen kuljettaman elämän pyhyyttä?

⁵ Kun Nooa tuli pois arkista, niin Jehova antoi hänelle uuden lain. Siten tehdessään Jehova puhui ”sielusta” ”verenä”. Se johtui siitä, että ”sielu” eli ”elämä” on veressä. Sielu ei ole mitään ihmisessä asustavaa aineetonta, näkymätöntä ja sellaista, mitä on mahdoton koskettaa. Maaeläimiä, kaloja ja lintuja kutsutaan ”sieluiksi” (1. Moos. 1:20–24, ”olennot” = ”sielut”, Um), ja luodessaan ihmisen Jehova puhalsi elämän hengityksen tomusta tehtyyn ruumiiseen, ja ”ihmisestä tuli elävä sielu”, ts. ihminen oli sielu; hänellä ei ollut sielua. (1. Moos. 2:7) Mutta vedenpaisumuksen jälkeen Jehova muutti suhtautumistaan ihmiskuntaan veren vuodatuksen ollessa kysymyksessä. Jehova antoi ihmiselle pyhän vastuun toimia heti tahallisten murhaajien teloittajana Jehovan puolesta. Tämä määräämättömän ajan kestävä liitto esitettiin samassa yhteydessä kuin annettiin valtuus syödä eläinten lihaa, mutta Jehova varoitti Nooaa, että nimenomaan veri ja veren kuljettama elämä on pyhää. ”Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niinkuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös tämän kaiken. Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on. Mutta teidän oman verenne [sielujenne veren, Um] minä kostan; jokaiselle eläimelle minä sen kostan, ja myöskin ihmisille minä kostan ihmisen sielun, toiselle toisen sielun. Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä Jumala on tehnyt ihmisen kuvaksensa.” (1. Moos. 9:3–6) Kuolemanrangaistus määrättiin nyt ihmiskunnalle Jumalan vaatimuksena, ja ajan mittaan kävi täysin selväksi, että tämän vaatimuksen laiminlyöminen oli jälleen aiheuttava vakavaa verivelkaa.

EI LUNNAITA VERIVELKAISEN PUOLESTA

 6. Millä ainoalla tavalla voitiin estää maan saastuminen verenvuodatuksen takia Mooseksen lain mukaan, ja miten laajakantoinen tämä varaus oli?

⁶ Satoja vuosia myöhemmin Jehova Jumala tähdensi jälleen suurta kunnioitustaan ”sielun” elämää kohtaan määrätessään rangaistuksen Mooseksen kautta välitetyn Israelin lain rikkomisesta. Jehova sanoi: ”Älä sääli häntä: henki hengestä [sielu sielusta, Um], silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta.” (5. Moos. 19:21) Jehova varoitti edelleen kansaansa, kun se valmistautui menemään Luvattuun maahan: ”Älkääkä saastuttako sitä maata, jossa te olette, sillä veri saastuttaa maan. Ja maalle ei voi toimittaa sovitusta verestä, joka siihen on vuodatettu, muulla kuin sen verellä, joka sen on vuodattanut.” (4. Moos. 35:33) Niin laajakantoinen oli Jehovan varaus maan pitämiseksi vapaana sen asukkaitten aiheuttaman verivelan saastutuksesta, että hän huolehti niistäkin tapauksista, joissa murhaajaa ei tunnettu. Viattoman elämän menetyksen ei pitänyt sallia jäädä aiheuttamaan maan jatkuvaa saastumista. – 5. Moos. 21:1–9.

 7. a) Kuka valtuutettiin Israelissa kostamaan tapetun puolesta, ja miten hän hoiti vastuunsa? b) Miten Israelin laki erosi myöhemmistä käytännöistä, erityisesti keskiaikoina?

⁷ Sitä, joka oli Israelin lain alaisuudessa valtuutettu kostamaan sen veri, joka oli surmattu, kutsuttiin ”verenkostajaksi” (go’él), ja hän oli tapetun lähin miespuolinen sukulainen. (4. Moos. 35:19) Koska lähin sukulainen oli henkilökohtaisesti lähellä tapettua, niin on ymmärrettävää, että hän oli kovin halukas täyttämään vastuunsa, jopa nousemaan vihan vimmassa kostamaan sukulaisensa elämän. Jos murhaaja oli tunnettu, niin surmatun miehen veren sovituksen täytyi olla nopea ja varma. ”Mutta jos joku vihaa lähimmäistään ja asettuu häntä väijymään ja karkaa hänen kimppuunsa ja lyö hänet kuoliaaksi ja sitten pakenee johonkin näistä [turva]kaupungeista, niin lähettäkööt hänen kaupunkinsa vanhimmat noutamaan hänet sieltä ja antakoot hänet verenkostajan käsiin, ja hän kuolkoon. Älä sääli häntä, vaan poista viattoman veren velka Israelista, että menestyisit.” (5. Moos. 19:11–13) Tahalliselle murhaajalle ei pitänyt tehdä mitään turvapaikkaa, eikä hänen sielustaan voitu maksaa lunnaita. (4. Moos. 35:31) Monissa maissa varattiin vanhalla ajalla ja keskiajalla turva jokaiselle, vaikka hän voi olla syypää murhaankin. Kristikunnan kirkoista tuli siten turvapaikkoja niille, jotka olivat tahallaan rikkoneet Jumalan lain. Tätä ei suvaittu muinaisen Israelin lain alaisuudessa. Yksi esimerkki siitä, että pyhä polttouhrialttarikaan ei varannut turvapaikkaa, on Jooabin tapaus. Kun hän ei halunnut hellittää alttarin sarvista ja tulla ulos, niin Salomo määräsi, että hänet piti teloittaa siellä Jehovan teltan esipihassa siksi, että hän oli osallistunut Adonian kapinaan ja tappanut Abnerin ja Amasan. – 1. Kun. 2:28–34.

ARMO TAHATTOMALLE TAPPAJALLE

 8. a) Miksei verenkostaja joutunut verivelkaan surmatessaan miehentappajan? b) Joutuiko verenkostaja verivelkaan, jos hän riisti tahattoman miehentappajan hengen? Miten maa olisi tullut saastutetuksi sellaisissa olosuhteissa?

⁸ Jos verenkostaja tavoitti sellaisen tappajan, niin siitä, että hän teloitti murhaajan, ei seurannut verivelkaisuutta, koska hän itse asiassa toimitti sovituksen viattomasta verestä, joka muuten olisi aiheuttanut maan saastumisen. (4. Moos. 35:33) Mutta entä jos tappo olisi ollut tapaturma ilman pahansuopaisuutta tai vahingoittamisaikomusta? Siinä tapauksessa elämän riistäminen olisi ollut tahaton, tapahtunut haluamatta tapetun vahingoittamista. Jos verenkostaja olisi saavuttanut tämän tahattoman miehentappajan ja surmannut hänet vihan puuskassa, niin koska miehentappaja oli syytön ennalta harkittuun murhaan, hänen oma lähin sukulaisensa olisi voinut suuttuneena nousta sukulaisensa teloittajaa vastaan, ja toinen viaton elämä olisi tullut otetuksi, koska ensimmäisellä verenkostajalla olisi ollut laillinen oikeus hyökätä tahattoman tappajan kimppuun. Tämä olisi voinut helposti aiheuttaa sukuvihan ja sen, että olisi menetetty viaton elämä toisensa jälkeen, ja maa olisi kylpenyt veressä.

 9. Mikä turvapaikka varattiin tahattomalle miehentappajalle?

⁹ Ehkäistäkseen maan saastuttamisen tällä tavoin ja osoittaen armoa Jehova vaati, että Israeliin piti asettaa kaupunkeja turvapaikaksi, josta tahaton miehentappaja voi löytää suojan verenkostajalta. ”Ja nämä kaupungit olkoot teillä turvapaikkoina verenkostajalta, niin ettei tappajan tarvitse kuolla, ennenkuin hän on ollut seurakunnan tuomittavana. Ja kaupunkeja, jotka teidän on määrättävä turvakaupungeiksi, olkoon teillä kuusi. Kolme kaupunkia teidän on määrättävä tältä puolelta Jordanin, ja kolme kaupunkia teidän on määrättävä Kanaanin maasta; ne olkoot turvakaupunkeja. Israelilaisille ja teidän keskuudessanne asuvalle muukalaiselle ja loiselle olkoot ne kuusi kaupunkia turvapaikkoina, joihin voi paeta jokainen, joka tapaturmaisesti jonkun surmaa.” (4. Moos. 35:10–15; 5. Moos. 19:1–3, 8–10) Näiden kaupunkien täytyi olla lähellä, ja niihin piti päästä helposti, kuten sanotaan 5. Moos. 19:6:ssa: ”Ettei verenkostaja, sydämensä kiihkossa tappajaa takaa ajaessaan, saavuttaisi häntä, jos tie on pitkä, ja surmaisi häntä, vaikka hän ei ole ansainnut kuolemaa, koska ei ennestään toista vihannut.” Ja vaikkei Raamatussa ole sitä nimenomaan mainittu, niin juutalainen perinne ilmoittaa, että tiet turvakaupunkeihin tehtiin hyvin leveiksi ja tasaisiksi, jottei tiellä olisi ollut mitään esteitä, ja ne pidettiin alituisesti hyvässä kunnossa.

TURVALLISUUS VAIN TURVAKAUPUNGISSA

10. Miten ratkaistiin, oliko jollakulla oikeus saada turva turvakaupungissa?

¹⁰ Vaikka kuka tahansa, joka riisti jonkun hengen, saattoi paeta kaupunkiin, niin turvapaikka varattiin ainoastaan siihen asti, että miehentappaja saattoi seisoa sen kaupungin vanhinten edessä tutkittavana, jonka oikeudenkäyttöalueella murha tapahtui. (Joos. 20:4–6) Ja ”seurakunta ratkaiskoon tappajan ja verenkostajan välin näiden säädösten mukaan”. (4. Moos. 35:24) Jos miehentappaja havaittiin syylliseksi murhaan, niin hänet piti viipymättä luovuttaa verenkostajan teloitettavaksi. (4. Moos. 35:30) Mutta jos havaittiin, että miehentappaja oli syytön pahansuopaisuuteen, ettei hän ollut vihannut tapettua miestä aiemmin, niin ”seurakunta päästäköön tappajan verenkostajan kädestä, ja seurakunta antakoon hänen palata turvakaupunkiin, johon hän oli paennut, ja siellä hän asukoon pyhällä öljyllä voidellun ylimmäisen papin kuolemaan asti”. – 4. Moos. 35:25.

11. Miten ainoastaan kaupunki olisi jatkuvasti turvapaikka miehentappajalle, ja mitä tämä painoi hänen mieleensä?

¹¹ Ollakseen varma jatkuvasta turvasta miehentappajan täytyi pysyä kaupungin, sen esikaupunkien ja laidunmaiden rajojen sisäpuolella, jotka ulottuivat tuhannen kyynärän päähän kaupungista. ”Mutta jos tappaja menee sen turvakaupungin alueen ulkopuolelle, johon hän on paennut, ja verenkostaja tapaa hänet ulkopuolella hänen turvakaupunkinsa aluetta ja verenkostaja surmaa tappajan, niin ei hän joudu verenvikaan; sillä hänen on asuttava turvakaupungissaan ylimmäisen papin kuolemaan asti. Mutta ylimmäisen papin kuoltua tappaja saa palata perintömaallensa.” (4. Moos. 35:26–28) Tämä merkitsi siis sitä, että kun miehentappaja oli mennyt kaupunkiin kaupungin hyväksytyksi asukkaaksi todistettuaan asianmukaisessa kuulustelussa olevansa viaton tahalliseen tappoon, niin hän ei voinut mennä kaupungin ulkopuolelle tilapäisestikään mistään syystä vaarantamatta henkeään. Tämä oli omiaan painamaan miehentappajan mieleen hänen tekonsa vakavuuden, vaikka se olikin tahaton, ja muistutti jatkuvasti häntä Jehovan armosta, koska Hän soi hänelle tämän turvapaikan. Edelleen sanottiin: ”Älkääkä ottako lunastusmaksua siltä, joka on paennut turvakaupunkiin, ettei hän ennen papin kuolemaa saisi palata asumaan omalle maallensa.” (4. Moos. 35:32) Muutenhan olisi Jehovan varaus saatettu pilkatuksi ja olisi herännyt ajatus, että elämä voitaisiin ostaa Jehovalta.

12. Pidettiinkö miehentappajaa vankina kaupungissa? Mikä piti häntä siellä, ja mitä hänen täytyi tehdä siellä asuessaan?

¹² Siitä, joka päästettiin turvakaupunkiin, ei pitänyt tulla taakkaa kaupungin asukkaille. On järkevää, että hänen täytyi siellä ollessaan myötävaikuttaa kaupungin hyvinvointiin ja tehdä työtä elatuksekseen. Hän voi tehdä sen työskentelemällä omassa ammatissaan, jos se sopi kaupungin elämään. Jollei, niin häntä saatettiin vaatia opettelemaan uusi ammatti. Mikään ei Jehovan laissa sallinut kerjäämistä eikä elämistä toisten armeliaisuuden varassa antamatta jotakin vastineeksi, jos oli siihen ruumiillisesti kykenevä. Lesken ja orvonkin, jotka saattoivat olla vailla maata tai elatuskeinoa, odotettiin työskentelevän sen edestä, mitä he saivat, vaikka heistä pidettiinkin runsaskätisesti huolta. (5. Moos. 24:17–22) On kiinnostavaa panna merkille, että vaikkei miehentappajia pidettykään vankeina kaupungissa ja vaikka he saivat vapaasti mennä, jos katsoivat sopivaksi, niin Jehova antoi niin voimakkaan syyn pitää kiinni hänen turvavarauksestaan, että ainoastaan kaikkein tyhmänrohkein yritti toimia vastoin sitä.

13. Mitkä muut Israelin lain piirteet tekivät selväksi, ettei elämän riistämiseen edes tahattomasti tullut suhtautua kevyesti?

¹³ Jehovan armoa turvan varaamisessa tahattomalle miehentappajalle ei pitänyt myöskään väärinkäyttää, eikä laki sallinut pyytää armoa anteeksiantamattoman laiminlyönnin ollessa kysymyksessä. Jos esimerkiksi mies rakensi uuden talon, niin häntä vaadittiin tekemään kaide sen katon ympärille; muussa tapauksessa kuka tahansa katolta putoava saattoi talon verivelkaan. (5. Moos. 22:8) Jos mies omisti härän, jonka tapana oli puskea, ja jos omistajaa varoitettiin ja hän ei vartioinut härkäänsä ja se tappoi jonkun, niin härän omistaja joutui verivelkaan, ja hänet saatettiin tappaa. (2. Moos. 21:28–32) Jos varas tavattiin murtautumasta sisään yöllä ja hän sai surmansa hänen pidättämisekseen käydyssä kamppailussa, siitä ei aiheutunut verivelkaa. Mutta jos se tapahtui päiväsaikaan, jolloin hänet voitiin selvästi nähdä, niin se, joka löi häntä kuolettavasti, joutui verivelkaan. (2. Moos. 22:2, 3) Jehovan laki oli tosiaan täysin tasapainoinen ja vaati täsmällistä korvausta siltä, joka oli paha, mutta osoitti armoa niille, jotka lankesivat syntiin tai lain tahattomaan rikkomiseen.

KOSTO TULEE VARMASTI JA PIAN

14. Miten Israel kansana omaksui lain vaatimukset elämän pyhyyden suhteen, ja mitkä syytteet Jumalan profeetat valtuutettiin julistamaan?

¹⁴ Millaiseksi syytteeksi muinaiselle Israelille tämä oikeudenmukainen Jehovan varaus osoittautuikaan! Vaikka koko Israelin laki tähdensi elämän pyhyyttä ja veren pyhyyttä, niin siitä pitäen, kun Jehova alkoi olla tekemisissä Israelin kanssa, ainoastaan pieni jäännös ilmaisi vastakaikua niihin vetoomuksiin, joita hän havaitsi välttämättömäksi esittää kansalleen yhä uudelleen lähettämällä profeettansa ”varhaisesta alkaen” varoittamaan sitä oikeudenmukaisen koston varmuudesta. Israelilaiset eivät ainoastaan kieltäytyneet kuulemasta Jehovan varoittavaa neuvoa, vaan myös kävivät väkivaltaisesti hänen profeettojensa kimppuun ja tappoivat heitä julmasti lisäten siten näiden viattomien veren syyllisyyteensä Jehovan edessä. (Jer. 26:2–8) Siitä syystä Jehova lähetti heille seuraavan syytteen Jeremian kautta: ”Vaatteesi liepeetkin ovat köyhien, viatonten veressä. Et tavannut heitä murtautumasta sisälle, mutta yhtäkaikki –!” (Jer. 2:34) Ja Jesajan kautta: ”Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen [määräämättömästi kestävän, Um] liiton. Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.” – Jes. 24:5, 6.

15. Minkä koston Jehova aiheutti kansalleen Israelille Jeremian aikana, ja mikä lisävastuu oli tämän huomioon ottaen sen jälkeläisillä kannettavana Jeesuksen aikana?

¹⁵ Jerusalem hävitettiin vuonna 607 eaa. Jehovaa vastaan tehtyjen monien rikostensa, mm. verivelkaisuutensa, takia, ja ainoastaan jäännös jäi tuomitsematta. Mutta tästä pelkoa herättävästä Jehovan kostoteosta huolimatta eivät Jeesuksen ajan väärät uskonnolliset johtajat voineet kieltää omaa verivelkaisuuttaan enempää kuin Jeremian ajan uskonnolliset johtajatkaan, sillä kummassakin tapauksessa heidän liepeensä olivat kirkkaanpunaiset Jehovan uskollisten, hänen oman rakkaan Poikansakin, verestä. – Matt. 23:33–36; 27:24, 25; Luuk. 11:49–51.

16. Millaisen asenteen kansat ovat nykyään omaksuneet elämän pyhyyttä koskevassa kysymyksessä, ja millainen näkemys meillä tulee olla?

¹⁶ Nyt, tänä aikana, on maan kaikkien kansojen verivelka saavuttanut täyden määränsä. Niin suuri on ”porton”, Suuren Babylonin, väärän uskonnon maailmanmahdin, verivelka, että sen sanotaan olevan juovuksissa Jehovan kansan verestä. (Ilm. 17:5, 6; 18:24) Jehovan Verenkostajalla on oikeus milloin hyvänsä iskeä, ja voi jokaista, joka tavataan sen yhteydestä! (Ilm. 18:4) Sellaiset verivelkaiset ”eivät pääse puoleen ikäänsä”, kuten Daavid sanoi. (Ps. 55:24) Rukouksemme pitäisi hartaasti olla psalminkirjoittajan kanssa tämä: ”Päästä minut verenvioista, Jumala, minun autuuteni Jumala”, ja ”vapahda minut murhamiehistä”. (Ps. 51:16; 59:3) Sitten hyvin läheisessä tulevaisuudessa, kun mahtava ylistyskuorolaulu taivaassa kohoaa Jehovalle, koska viimeisetkin Suuren Babylonin ainesten rippeet on hävitetty ja kaikkien viattomien veri on kostettu, meidän äänemme yhtyvät maan päällä kaikkien niiden ääniin, jotka ovat välttyneet Jehovan Kostajan kostonmiekalta. – Ilm. 19:1, 2, 15, 21.

[Kartta s. 352]

(Ks. painettu julkaisu)

Turvakaupungit

Kedes

Goolan

Raamot

JORDAN

Sikem

Beser

Hebron

[Kuva s. 353]

Tahattoman miehentappajan oli paettava lähimpään turvakaupunkiin, jottei verenkostaja olisi saavuttanut häntä ja tappanut häntä vihan vimmassa