on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan.” – Hepr. 6:7, 8.

Käyttäen tätä perusteena Paavali osoitti palavasti, kuinka tulee varjeltautua, etteivät ’monet oudot opetukset’ pyyhkäisisi pois, ja tehdä sen sijaan sydän lujaksi Jumalan osoittaman ansaitsemattoman hyvyyden avulla. (Hepr. 13:9) Ja mitä tulee toht. Steinerin heikkohermoisiin maailmanparantajiin, niin Jaakobilla on seuraava itsekkyyttä masentava neuvo: ”Tulkaa nyt te, jotka sanotte: ’Tänään tai huomenna me matkustamme tähän kaupunkiin ja vietämme vuoden siellä ja ryhdymme liiketoimiin ja saamme voittoa’, koska te ette tiedä, millainen elämänne on huomenna. Sillä te olette usvaa, mikä näkyy pienen hetken ja sitten häipyy. . . . nyt te pöyhkeilette itse omaksumistanne kerskailuista. Kaikki tällainen ylpeily on paha.” – Jaak. 4:13–16, Um.

Paavali ennusti sen tosi viisauden puutteen, mikä nyt vaivaa maailmaa: ”Aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.” Mitä tulee näinollen kristityn tehdä? Karttaako horjumattomuutta vaarallisena ja kuolettavana, kehittää heikkohermoisuutta ja avustaa tämän korvia syyhyttävän turhuuden ”edistymistä”? Ei Paavalin mukaan: ”Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.” – 2. Tim. 4:3–5.

Voiko kukaan kieltää sitä, että Saatana Perkele, se langennut suojaava kerubi, joka osoittautui petolliseksi korkeassa ja luottamuksellisessa virassaan maan ylivalvojana Eedenissä, toi kaikkeuteen epäkypsyyden ja horjuvaisuuden? (Hes. 28:13–16) Haluavatko väärän uskonnon puoltajat väittää, että Jumala tukee häntä tässä? Tahtovatko he sanoa myös, että Jumala olisi suosinut murhaaja Kainin itserakkautta, Koorahin kapinaa, Bileamin palkanhimoa, mikä pani hänet määräämään hinnan siunauksilleen ja kirouksilleen, turhamaisen Absalomin häijyä kavallusta tai sitä, kun Juudas petti Jeesuksen? He eivät mene näin pitkälle viisastelussaan, jos he ovat lukeneet vähänkään Jumalan Sanaa ja nähneet Juudaan varoituksen: ”Nämä ovat veden alle kätkeytyneitä kareja teidän rakkausjuhlissanne juhliessaan teidän kanssanne, paimenia, jotka ravitsevat itseään välittämättä toisista; vedettömiä pilviä, joita tuulet kuljettavat sinne päin ja tänne päin; syksyisiä puita, mutta hedelmättömiä, kuoltuaan kahdesti, tultuaan juurineen revityiksi maasta; meren raivoisia aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään; tähtiä, joilla ei ole määrättyä rataa, joille synkeyden pimeys on varattu iäksi.” – Juud. 11–13, Um.

Eräs toinen pappismies, joka oli edellämainitussa neuvottelukokouksessa, ehdotti jalansijan hankkimista ”mielisairausopin tai jonkin muun avulla”. Hänellä on etu kääntyä mielisairausopin puoleen samoin kuin meidän etumme on kääntyä Jehovan, todellisen ”elämän lähteen”, ja Hänen Sanansa puoleen. (Ps. 36:10) Yhä useammat hyvätahtoiset ihmiset tekevät juuri näin, hylkäävät pappisfilosofit yksikseen mielisairausoppeineen, hermotauteineen, epävarmuuksineen ja horjuvaisuuksineen, joita he tunnustavat rakastavansa. On parempi jättää heidät niin kauan kuin tie on vielä auki, sillä ”he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat”. – Matt. 15:14.

Lukijain kysymyksiä

● Teidän julkaisunne osoittavat, että Harmagedonin taistelu tulee tämän sukupolven aikana ja että tämä sukupolvi alkoi v. 1914 jKr. Miten pitkä yksi sukupolvi on Raamatun mukaan? – G. P., Liberia.

Websterin lyhentämätön sanakirja sanoo sukupolvesta antamassaan määritelmässä mm. näin: ”Ihmisen keskimääräinen elinikä eli se tavallinen ajanjakso, missä toinen polvi seuraa toista eli lapsi seuraa isää; elinikä. Sukupolvi käsitetään tavallisesti noin 33 vuoden ajaksi.” Mutta Raamattu ei esitä asiaa niin tarkkaan. Se ei ilmoita sukupolven vuosimäärää. Eikä meidän tule käsittää Matteuksen 24:34:nnessä, Markuksen 13:30:nnessä ja Luukkaan 21:32:sessa olevia kohtia, mitkä mainitsevat kysymyksessä olevan sukupolven, merkitsevän sellaisen sukupolven keskimääräistä aikaa, mitä toinen seuraa, kuten Webster määrittelee arvioidessaan sen 33 vuodeksi, vaan pikemminkin sellaiseksi kuin Websterin ensiksi lainatussa määritelmässä sanotaan, eli ”ihmisen keskimääräiseksi eliniäksi”. Kolme tai neljäkin sukupolvea saattaa elää samaan aikaan siten, että toisen aika on loppumassa, toisen alkamassa. (Ps. 78:4; 145:4) Elinikä oli ennen Nooan ajan vedenpaisumusta satoja vuosia. Se on vaihdellut sen jälkeen vuosisatojen kuluessa ja on nytkin erilainen eri maissa. Raamattu puhuu ihmisen päivistä seitsemän- tai kahdeksankymmentä vuotta pitkinä, mutta se ei ilmaise sukupolven vuosimäärää. – Ps. 90:10.

Vaikka se ilmaisisikin, niin me emme voisi laskea niistä numeroista Harmagedonin aikaa, sillä tässä tarkasteltavanamme olevat tekstit eivät sano Jumalan taistelun tulevan juuri tämän sukupolven päättyessä, vaan ennen sen loppua. Olisi vaarallista yrittää sanoa, miten monta vuotta ennen sen loppumista taistelu puhkeaa. Nämä raamatunkohdat asettavat ainoastaan rajan, joka on riittävän täsmällinen kaikkiin nykyisiin käytännöllisiin tarkoituksiin. Jotkut henkilöt, jotka elivät 1914, jolloin ennustettujen tapahtumien sarja alkoi, elävät silloinkin, kun tämä sarja päättyy Harmagedonissa. Kaikki nämä tapahtumat tulevat sukupolven aikana. Nyt elää satoja miljoonia henkilöitä, jotka elivät vuonna 1914, ja monet miljoonat näistä saattaisivat elää vielä parisenkymmentä vuotta tai enemmänkin. Me emme voi sanoa, milloin Harmagedon katkaisee useimpien näiden elämän.

● 5. Mooseksen kirja 21:10–13 osoittaa, että israelilaiset miehet saattoivat mennä naimisiin ulkomaalaisten vangiksi otettujen naisten kanssa, ja kuitenkin toiset kohdat kieltävät avioliiton ulkomaalaisten kanssa. Eikö tämä ole ristiriitaista? – M. H., Pennsylvania.

Jehova esittää syyn ulkomaalaisia naisia koskevaan yleiseen kieltoon seuraavasti: ”He kääntäisivät teidän poikanne pois seuraamasta minua palvelemaan vieraita jumalia.” Julistettiin myöskin Jumalan varoitusta, mikä kielsi ”naittamasta poikiasi heidän tyttärilleen, jotka karkaavat jumaliensa luokse ja panevat teidän poikannekin karkaamaan”. (2. Moos. 34:16, Mo; 5. Moos. 7:4, Ak) Kielto ei perustunut millekään rotuennakkoluulolle eikä kansallisuuskysymykselle, vaan oli tarkoitettu yksinomaan israelilaisten suojelemiseksi uskonnolliselta saastutukselta. Sen piti välttää yhteyksiä, mitkä olisivat voineet vaarantaa Jehovalle suoritettavan palvonnan puhtauden.

Mutta huomaa, miten 5. Mooseksen kirjan 21:10–13 kerrotut erikoisolosuhteet poistivat tämän saastutuksen vaaran: ”Kun sinä lähdet sotimaan vihollisiasi vastaan ja kun Jahve, sinun Jumalasi, luovuttaa heidät sinun käsiisi ja sinä otat heidät vangiksi ja näet vankien joukossa kaunisvartaloisen naisen ja mielistyt häneen ja haluaisit ottaa hänet vaimoksesi, niin tuo hänet taloosi, ja hän ajelkoon päänsä ja leikatkoon kyntensä ja pankoon pois vankeusvaatteensa yltään ja jääköön taloosi ja valittakoon isäänsä ja äitiänsä kuukauden ajan, ja sen jälkeen voit sinä mennä hänen tykönsä ja olla hänen aviomiehensä, ja hän olkoon sinun vaimosi.” – Ro.

Hän leikkasi hiuksensa, mikä oli tavallinen murheen merkki. (Job 1:20; Jes. 15:2; Jer. 7:29; Aam. 8:10; Miika 1:16) Hän joko leikkasi kyntensä lyhyiksi, mikä hävitti niiden koristeellisuuden, koska ne oli maalattu ollakseen miellyttävän näköiset; tai hän antoi niiden kasvaa hoitamattomiksi, niin että ne jäivät vaille tavallista huoliteltua viehättävyyttä. (5. Moos. 21:12) Hän pani pois ne vaatteet, joissa hänet vangittiin, koska kukistettujen joukkojen naiset panivat ylleen hienoimmat pukunsa ja koristuksensa toivoen saavansa suosion vangitsijoittensa silmissä. Hän murehti kuukauden valittaen rakkaittensa menetystä ilmaisten siten mahdollisesti sodan tuhoisuuden perusteellisuutta hänen vangiksi ottamisensa aikana. Vangitut naiset olivat mahdollisesti ainoat eloonjääneet, ja israelilaiset soturit tuhosivat epäilemättä pakanajumalat. Pakanakansoihin ei jäänyt siis mitään siteitä, ei yhteiskunnallisia eikä uskonnollisia. Ei ollut keitään pakanallisia avioliiton kautta tulleita sukulaisia, joiden kanssa israelilainen mies olisi seurustellut.

Tämän tähden oli luvallista naida ulkomaalainen nainen, joka oli näin täydellisesti erotettu kaikesta yhteydestä pakanajumaliin ja vääriin palvojiin. Se oli aivan toista kuin sellaisen ulkomaalaisnaisen naiminen, joka ei ollut vanki ja jonka sukulaiset elivät, jonka perhe palvoi vielä uskonnollisia jumaliaan ja joka voi silloin tällöin joutua yhteyteen pakanallisten sukulaistensa ja heidän jumaliensa kanssa ja saattoi johtaa israelilaisen miehensäkin heidän yhteyteensä tehden siten hänen puhtaan palvontansa alttiiksi saastutukselle. 5. Mooseksen kirjan 21:10–13 olevien erikoisten olosuhteitten vuoksi sallittiin siis poikkeus yleisestä kiellosta, ettei pitänyt mennä naimisiin ulkomaalaisten naisten kanssa.

● Miksi Paavali viittaa itseensä korinttolaisten hengellisenä isänä, kun otamme huomioon Matteuksen 23:9:nnessä olevat Jeesuksen opetukset? Katso 1. Korinttolaiskirjeen 4:15:ttä. – D. A., Illinois.

Paavali kirjoitti korinttolaisille: ”Vaikka teillä saattaa olla kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä ole totisesti monta isää, sillä Kristuksessa Jeesuksessa on minusta tullut teidän isänne hyvän uutisen kautta.” (1. Kor. 4:15, Um) Paavalin piti tarjota ensiksi elämänantava totuus Korinton seurakunnalle, joten hän oli kuin isä eli palveli taivaan Isän asiamiehenä. Myöhemmin tulleet kasvattajat rakensivat vain Paavalin laskemalle elämääantavalle perustalle. Hän puhuikin tästä syystä toisinaan niille, joita hän auttoi siten pääsemään elämän tielle, sanoen heitä lapsikseen osoittaakseen erityisen yhteytensä, kiinnostuksensa, vastuunsa ja kiintymyksensä. – 1. Kor. 4:17; Gal. 4:19; 1. Tim. 1:2; 2. Tim. 1:2; Tiit. 1:4; Filem. 10; 3. Joh. 4.

Jehova on siitä huolimatta suuri Isä ja kaikkien niiden, jotka tunnustavat hänet elämänantajakseen ja huoltajakseen, tulee nimenomaan puhutella häntä sellaisena. Kristuksesta tulee ”muille lampaille” heidän Iankaikkinen isänsä. (Matt. 6:9; Jes. 9:5) Keillekään muille ei tule antaa näitä nimityksiä. Paavali ei käyttänyt sanaa ”isä” erikoisnimityksenä, vaan ainoastaan valaistakseen asiaa. Hän käytti ihmisperheen maallista suhdetta näyttääkseen oikean kuvan suhteestaan Korinton kristittyihin. Häntä ei puhutella missään Isä Paavaliksi. Pietari puhui hänestä ”rakkaana veljenämme Paavalina”. (2. Piet. 3:15) Ketään apostolia ei puhuteltu koskaan nimittäen Isäksi. Jos toiset olisivat puhutelleet heitä siten, niin se olisi ollut rikos tätä Jeesuksen käskyä vastaan: ”Isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.” Tekstiyhteys osoittaa hänen vastustaneen imartelevia arvonimiä. (Job 32:21, 22; Matt. 23:6–12) Kun Paavali käyttää tästä syystä ”isää” kuvauksena ilmaistakseen täsmälleen suhteensa kristittyihin seurakuntiin ja yksilöihin eikä luomusta korottavana nimityksenä, niin se ei ollut Matteuksen 23:9:nnessä sanottua vastaan rikkomista.

● Missä määrin vaimon täytyy olla alamainen miehelleen? Esimerkiksi erään sisaren talo on täynnä kasveja, ja mies sanoo, että jos vaimo olisi oikealla tavalla alamainen hänelle, niin hän hävittäisi ne. Toinen vaimo kutsuu jonkun päivälliselle neuvottelematta miehensä kanssa, ja tämä vastustaa, koska ei tiedä mitään siitä. Eräs vaimo taas oikaisee miestään tutkistelussa, ja mies panee hänen menettelylleen vastalauseensa. Juutalaisvaimojen on täytynyt tuntea olevansa hyvin paljon alhaisempia talmudin säädösten alaisuudessa. Täytyykö meidän totuudessa olevien sisarten tuntea nyt samalla tavalla? – M. M., Brittiläinen Kolumbia, Kanada.

Naineen naisen ”alamaisuuden” täysi merkitys mieheensä nähden on sellainen, että naineen naisen, joka on velvollisuudentuntoinen, on koettava se pikemmin kuin meidän selitettävä koko laajuudessaan. Sinä mainitset ”talmudin säädökset”, ja sitä me olemme koettaneet välttää kokoamasta naineille naisille tai naineille miehille ollen kovin yksityiskohtaisesti mainitsematta, mitä he voivat tai mitä heidän tulee tehdä tai olla tekemättä sellaisissa ja tällaisissa olosuhteissa. Mielestämme ovat esittämäsi kaksi ensimmäistä esimerkkiä hyvät valaisemaan sitä, miten loputonta olisi yrittää koota sääntöjä kaikkiin tilanteisiin ja osoittaa, miten me sekaantuisimme aika lapsellisiin ja pikkumaisiin kinasteluihin, joiden ei pitäisi tuottaa mitään vaikeutta naineille, jotka ovat totuudessa ja joita jumalalliset periaatteet johtavat, sen sijaan että he haluaisivat erikoismäärittelyä ”täsmällisistä oikeuksistaan”. Mitä tulee siihen, että vaimo oikaisee miestään kokouksessa, niin siihen on vastattu erityisesti elokuun 15. p:n Vartiotornissa 1949, erittäinkin 27. kappaleessa. Hyvä neuvo sekä aviomiehille että -vaimoille on Efesolaiskirjeen 5:21–33, 1. Timoteuksen kirjeen 2:9–15 ja 1. Pietarin kirjeen 3:1–12.

Alamaisuusasia on sellainen, mikä vaimon täytyy selvittää itselleen pitäen mielessään, mitä apostoli Paavali sanoo Efesolaiskirjeen 5:nnessä, että hänen tulee osoittaa ”syvää kunnioitusta miehelleen”. (Um) Apostolien kirjoituksissa kehoitetaan muinaisten aikojen vaimoja osoittamaan syvää kunnioitusta miehelleen tämän teokraattisen aseman takia. Toisinaan saattaa jokin alamaisuuden ilmaisu olla epämieluinen vaimolle siihen sisältyvän nöyryytyksen takia, mutta jos hän alistuu siitä huolimatta, ei miellyttääkseen itseään eikä vain miestäänkään, vaan tehdäkseen sen kuin Herralle Jeesukselle, jonka morsianta hän kuvaa, niin hän voi niellä nöyryytyksen paremmin ja tietää järkevän syyn siihen, ja se koituu hyveeksi hänelle, kuten 1. Pietarin kirje 3 sanoo.

Vaimon alistuminen, vaikka se loukkaakin, on asia, minkä vaimo ottaa itselleen sanomalla: ”Tahdon.” Tämä on osa siitä ”ruumiillisesta vaivasta”, mihin Paavali varoitti naimisiin menevien parien panevan itsensä alttiiksi. (1. Kor. 7:28) Apostolit sanovat, että meidän on oltava alamaisia, jos olemme orjia, ilkeille isännille yhtä hyvin kuin miellyttävillekin isännille vain suositellaksemme totuutta isännillemme sekä ulkopuolisille huomioitsijoille. Apostolit haluavat yhdistää tämän lapsen kuuliaisuuteen ja vaimon kuuliaisuuteen, niinkuin Paavali teki Efesolaiskirjeessään käsitellen perättäin vaimon alamaisuutta, lapsen alamaisuutta ja orjan alamaisuutta. (Ef. 5:21–6:9) Mutta Paavali neuvoi tässä yhteydessä myöskin aviomiehiä osoittaen heille, että heidän tulee olla varuillaan, etteivät ole liian käskeviä eikä rakkaudettomia vaimojaan kohtaan, vaan kohtelevat heitä kuin omaa lihaansa. Vaimojen kuuliaisuus on siis sellainen asia, mikä vaimojen täytyy ratkaista itse, mutta jumalallisten periaatteitten mukaisesti ja rakkaudessa.