Psalmit
Panettelevan kielen aiheuttama sietämätön ahdistus
JÄRKEVÄ puhe voi rakentaa ja kannustaa. Henkeytetty sananlasku sanoo: ”Lempeät sanat ovat mesileipää; ne ovat makeat sielulle ja lääkitys luille.” (Sananl. 16:24) Mesi eli hunaja maistuu hyvältä ja virkistää nopeasti nälkäistä ihmistä. Miellyttävät sanat voivat olla yhtä virkistäviä fyysiselle elimistölle, sillä ne voivat antaa ihmiselle iloisen mielen. Kun ihminen on iloinen, hyvällä tuulella, hän tavallisesti seisoo suorempana ja liikkuu vilkkaasti.
Mutta kun ihmiset joutuvat panettelevan puheen kohteeksi, niin se voi aiheuttaa heille sietämättömän ahdistuksen. Sellainen kokemus oli psalmistalla. Hän rukoili pelastusta, ettei häntä vastaan pieksevä valheellinen kieli saattaisi häntä turmioon. Psalmista 120:1, 2 luemme: ”Ahdistuksessani minä huudan Herraa, ja hän vastaa minulle. Herra, pelasta minun sieluni valheellisista huulista, petollisesta kielestä.”
Panettelijoiden valheelliset sanat olivat kuin sotilaan jousesta ammuttuja nuolia. Tällaiset valheelliset sanat lietsoivat kuin tuliset hiilet kiistan ja riidan tulta. Mutta jatkuisiko sellainen vahingollinen puhe määräämättömästi? Ei, psalminkirjoittaja odotti luottavaisesti tilinteon päivän tulemista ja sanoi: ”Mitä hän sinulle antaa ja mitä siihen vielä lisää, sinä petollinen kieli? Väkivaltaisen teräviä nuolia ynnä kinsteripensaan tulisia hiiliä!” (Ps. 120:3, 4) Koska psalmista oli esittänyt anomuksensa Jehovalle, niin Korkein vaientaisi pahojen panettelevan kielen. Panetteleva kieli aiheuttaisi onnettomuuden itselleen. Sen vaientaisivat sotilaan nuolet ja Jumalan tulinen tuomio, jota verrataan kinsteripensaitten puusta tehtyihin hiiliin, jotka palavat hyvin kuumasti.
Ennen sen tapahtumista psalmista tunsi edelleen voimakkaasti, miten ahdistavaa oli asua vihamielisten kansojen keskuudessa, ja hän vertasi sitä muukalaisena olemiseen Mesekin barbaarien ja rajujen teltoissa asuvien Keedarin paimentolaisten keskuudessa. ”Voi minua”, hän huudahtaa, ”että minun täytyy oleskella muukalaisena Mesekissä, asua Keedarin majojen keskellä!” – Ps. 120:5.
Psalmista kaipasi rauhallisuutta, koska hän oli asunut jo liian kauan rauhan vihaajien keskuudessa. Mutta pahat eivät sallineet hänen saada sitä. He olivat aina valmiit haastamaan riitaa hänen kanssaan. Psalminkirjoittaja jatkaa: ”Kauan on minun sieluni täytynyt asua niiden seurassa, jotka rauhaa vihaavat. Minä pidän rauhan, mutta jos sanan sanon, niin he ovat sotaan valmiit.” – Ps. 120:6, 7.
Jos me psalmistan tavoin kannatamme rauhaa, meidän pitäisi suistaa kielemme emmekä saisi aiheuttaa ahdistusta toisille purevalla, jäytävällä puheella. Raamatun neuvo kuuluu: ”Älköön suustanne lähtekö mitään ala-arvoista puhetta, vaan sellaista, mikä on tarpeen mukaan hyvää rakennukseksi, jotta se antaisi sitä, mikä on suotuisaa kuulijoille.” (Ef. 4:29) Vaikka meidän onkin kestettävä toisten halventavaa ja valheellista puhetta, voimme saada lohdutusta siitä seikasta, että Jehova Jumala aikanaan oikaisee kaiken.