Kun viha on mieletöntä

EIKÖ viha ole aina mieletöntä, aina epäviisasta, aina väärää? Ei välttämättä. Kun Abraham Lincoln ensimmäisen kerran näki orjia, hän täyttyi vihasta orjuutta kohtaan. Tuo viha synnytti lopulta neekeriorjien vapauttamisjulistuksen, jonka mukaan kaikki Yhdysvaltain etelävaltioiden orjat oli vapautettava.

Se, että Jumalan Poika Jeesus Kristus ilmaisi maan päällä ollessaan vihaa uskonnollista ulkokultaisuutta kohtaan, on valpastuttanut hänen seuraajansa siitä pitäen. (Matt. 23:13–33) Samaten kristillisen seurakunnan tuomiovaltaisen komitean viha törkeää moraalittomuutta kohtaan saa sen erottamaan ’keskuudestaan sen, joka on paha’. Oikein Raamattu sen tähden esittää, että Herran pelko, joka tekee ihmisestä todella viisaan, merkitsee ”pahan vihaamista”. – 1. Kor. 5:13; Sananl. 8:13; 9:10.

On siis aikoja, jolloin viha on sekä viisasta että oikeaa. Juuri niin sanoo usein lainattu Raamatun lausunto: ”Kaikella on määräaika . . . Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.” – Saarn. 3:1, 8.

Juuri se, että Jumala vihaa tiettyjä seikkoja ja tietynlaisia ihmisiä, osoittaa, että viha ei ole aina mieletöntä. Hän vihaa ”kaikkia niitä, jotka harjoittavat sitä, mikä on vahingollista”, ja hän vihaa ”ylpeitä silmiä, valheellista kieltä, käsiä, jotka vuodattavat viatonta verta”. – Ps. 5:6, Um; Sananl. 6:16–19.

Sopivasti Jumalan sana neuvoo meitä vihaamaan sitä, mitä Jumala vihaa: ”Te, jotka Herraa rakastatte, vihatkaa pahaa.” Raamattu mainitsee hyväksyvästi muinaisen Israelin kuninkaan Daavidin sanat: ”Herra, enkö minä vihaisi niitä, jotka sinua vihaavat . . . Kaikella vihalla minä heitä vihaan.” Merkitseekö tämä sitä, että meidän pitäisi suhtautua väkivaltaisesti niihin, jotka harjoittavat pahuutta? Ei merkitse, sillä Raamattu neuvoo meitä olemaan kiivastumatta epäoikeudenmukaisuuksien tähden ja olemaan maksamatta pahaa pahalla. – Ps. 97:10; 139:21, 22; Room. 12:17–21.

Kuitenkin ihmisluonto epätäydellisyydessään on taipuvaisempi vihaamaan kuin rakastamaan, ja niinpä useimmiten ihmisten viha on todellakin mieletöntä. Viha on mieletöntä silloin, kun se hallitsee meitä, sen sijaan että me hallitsisimme sitä. Se on mieletöntä, kun se perustuu tietämättömyyteen, valheisiin tai ennakkoluuloon ja kun se on järjenvastaista. Vihaa voitaisiin verrata tuleen. Tuli voi palvella varsin monta hyvää tarkoitusta, kun se pidetään valvonnassa. Mutta kun se pääsee irti, niin miten tuhoisa se voikaan olla elämälle ja omaisuudelle!

Nykyään maailma roihuaa hillitsemätöntä vihaa. Olosuhteet voivat olla huonot, mutta viha tekee niistä vielä pahempia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on poroksi poltettuja alueita Wattsissa Kaliforniassa, Washingtonissa (D.C.), Newarkissa New Jerseyssä ja Brooklynissa New Yorkissa – kaikki vihan työtä. Taistelunhaluiset, olivatpa he valkoisia tai mustia, saarnaavat vihaa ja yllyttävät toisia väkivaltaan. Tyypillinen on runo, jota Mustat pantterit opettavat lapsille: ”Tapa kukkulalta sika (heidän poliisista käyttämänsä nimi); jos et tapa, niin pantterit tappavat.”

Tämä viha johtuu tosin rotusyrjinnästä ja muista epäoikeudenmukaisuuksista, joita neekerit ovat saaneet kokea kauan aikaa. Mutta parantaako valkoisten ja mustien poliisien tappaminen kenenkään – sen enempää valkoisten kuin mustienkaan – olosuhteita? Ei yhtään sen enempää kuin niitä parantaa mustien ja valkoisten omistamien liikkeitten ja asuntojen järjetön polttaminen. Brandeis-yliopiston professori Marie Syrkin varoittikin: ”Mitään yhteiskunnallista pulmaa ei ratkaista nopeammin siten, että eniten kärsivät muutetaan harkitusti olennoiksi, jotka mielivaltaisesti ryöstävät ja tappavat. Huonot menettelyt voivat tehdä huonot olosuhteet vain pahemmiksi.”

Tämän todistavat eräät New York Times -lehdessä 14.2.1972 julkaistut tilastot. Ne osoittivat muun muassa, että vuonna 1971 murhien määrä oli New Yorkin Keski-Harlemissa, joka on tulvillaan taistelunhaluisia, 328 kertaa niin suuri kuin Kew Gardensissa Queensin kaupunginosassa, joka on pääasiassa juutalainen mutta ei mitenkään muista eristäytynyt yhdyskunta. Keski-Harlemissa ei murhattu ainoastaan muutamia poliiseja vaan myös hyvin monia neekeriasukkaita.

Kun viha ei perustu vanhurskaisiin periaatteisiin, se on mieletöntä myös siksi, että se vahingoittaa vihaajaa itseään sekä henkisesti että fyysisesti. Eräs psykiatri sanoi: ”On helpompaa vihata, mutta terveellisempää rakastaa.” Erään erikoistuntijaryhmän mukaan ’se, sairastuuko ihminen fyysisesti tai henkisesti, näyttää riippuvan hänen persoonallisuudessaan olevan syyllisyydentunteen, huolestuneisuuden ja vihan määrästä’.

Voimmeko oppia olemaan vihaamatta silloin, kun viha olisi mieletöntä? Kyllä voimme, ja yksi keino on ajatusten valvominen. Kasvata itseäsi, niin ettet haudo mielessäsi kärsimiäsi vääryyksiä tai kokemiasi pettymyksiä. Ajattele kielteisten ajatusten sijasta sitä, mikä on rakastettavaa ja hyvältä kuuluvaa. – Fil. 4:8.

Toinen apukeino on järjen käyttö. Se auttaa sinua näkemään, miten mieletöntä on vihata ihmisiä erilaisen ihonvärin, kansallisuuden tai uskonnon vuoksi. Viha, jota jotkut muslimit ja hindut, jotkut juutalaiset ja arabit, jotkut Pohjois-Irlannin protestantit ja katolilaiset samoin kuin jotkut valkoihoiset ja mustat osoittavat toisiaan kohtaan, on järjenvastaista. Mikään ryhmä ei ole kokonaan hyvä tai kokonaan paha.

Usko Jumalaan auttaa myös olemaan vihaamatta silloin, kun se on mieletöntä. Miten niin? Koska se saa ihmisen jättämään Jumalalle asiaintilan korjaamisen. Juuri siten muinaisen Israelin Daavid ajatteli, kun läheinen ystävä kehotti häntä surmaamaan vainoojansa Saulin eräässä tilanteessa. – 1. Sam. 26:8–11; Room. 12:19.

Ennen kaikkea vihan täydellinen vastakohta – epäitsekäs, periaatteeseen perustuva rakkaus – tekee sinulle mahdolliseksi välttää vihaamisen mielettömyyden silloin, kun ei ole aika vihata. Meille vakuutetaan, että rakkaus ”ei muistele kärsimäänsä pahaa”. Ja mikä vielä enemmän, ’se peittää, toivoo ja kärsii kaiken’ ja jopa ”peittää syntien paljouden”. Se ei tee pahaa lähimmäiselleen; se ei kosta väkivaltaisesti. – 1. Kor. 13:4–8; 1. Piet. 4:8; Room. 13:8–10.

On siis aika rakastaa ja aika vihata. Onnellinen se, joka pystyy havaitsemaan, milloin on kummankin aika, ja joka kykenee toimimaan niin kuin on viisasta, rakkaudellista ja oikein.