luokseni hedelmättömänä tekemättä sitä, mikä minua miellyttää, ja suorittamatta sitä tarkoitusta, mitä varten minä lähetin sen.” – Jes. 55:10, 11, Ak.

Kun Jehovan todistajat painottavat siis Jehovan nimen kunniaansaattamista, niin he eivät väheksi ihmisen pelastusta – se on tärkeä heille ja kaikille toisillekin ihmisluomuksille. He pitävät vain kunniaansaattamisen ja pelastuksen oikeassa suhteessa, antaen kummallekin sen oikean aseman, pannen Jehovan kunniaansaattamisen ensi sijalle ja pitäen ihmisen pelastuksen sille kuuluvassa toisarvoisessa asemassa. Ihmisetkin asettavat usein hyvän nimensä korkeammalle kuin elämänsä kuollen mieluummin kuin tuottaen häpeää nimelleen. Jos ihmisen nimi on tärkeämpi kuin hänen elämänsä, niin Jumalan nimi on totisesti vielä tärkeämpi kuin ihmisen elämä! Jeesus asetti ensimmäiseksi suureksi käskyksi rakkauden Jumalaan, ja toiselle sijalle hän pani rakkauden ihmiseen. Hän pani myöskin Jehovan nimen pyhyyden ensi sijalle mallirukouksessa, minkä hän opetti seuraajilleen: ”Isämme taivaissa, olkoon sinun nimesi pyhitetty.” Kun sinä rukoilet tätä rukousta, niin sinäkin asetat Jehovan nimen ja sen pyhittämisen ja kunniaansaattamisen ensiksi. Sinäkin panet tätä rukousta rukoillessasi ihmisen edut toiseksi Jehovan kunniaansaattamiseen nähden. – Matt. 6:9; 22:37–39.

Varhaiset kirkkoisät ja kolminaisuus

ISÄ, Poika ja pyhä henki ovat kolminaisuusopin mukaan yhden jumaluuden kolme yhdenvertaista samaa olemusta olevaa ja yhtä iankaikkista persoonaa. Ne, jotka sitä opettavat, väittävät ns. kirkkoisienkin opettaneen kolminaisuutta, ja koska he elivät niin lähellä apostoleja itseään, niin apostolienkin on täytynyt uskoa ja opettaa kolminaisuutta. Mutta uskoivatko nuo ”kirkkoisät” kristikunnan opettamaan kolminaisuuteen? Pane merkille seuraavat noita miehiä koskevat lainaukset, mitkä ovat julkaistut toht. A. Lamsonin kirjassa ”The Church of the First Three Centuries”.

KLEMENS, joka kuoli noin v. 100 jKr., sai ankaria nuhteita eräiltä katolisilta jumaluusoppineilta, koska hän sanoi ”Jumalan Poikaa luomukseksi”. Hän lausui kerran, että ”suurin täydellisyys ja pyhyys ja hallitsevin ja kuninkaallisin ja verrattomasti hyväätekevin luonto on Pojalla, ja se on lähinnä ainoaa kaikkivaltiasta Isää”. ”Jos sinä haluat olla vihitty [tulla kristityksi], niin sinun tulee liittyä tanssimaan luomattoman ja katoamattoman ja ainoan tosi Jumalan ympärillä Jumalan Sanan laulaessa kanssamme.”

JUSTINUS MARTTYYRI, joka kuoli noin v. 165 jKr., selitti uskonsa Jeesukseen eräälle juutalaiselle näin: ”Kaikkeuden Luojan alaisuudessa on olemassa toinen Jumala eli Herra, jota sanotaan myöskin Enkeliksi, koska hän ilmoittaa ihmisille, mitä kaikkeuden Luoja . . . haluaa julistaa. Hän, jonka sanotaan ilmestyneen Aabrahamille, Jaakobille ja Moosekselle ja joka mainitaan Jumalana, on toinen kuin se Jumala, joka teki kaiken. Sanon: lukua laskien, mutta ei tahtoon nähden, sillä hän ei tehnyt milloinkaan muuta, kuin mitä kaikkeuden Luoja tahtoi hänen tekevän ja sanovan.”

IRENAEUS, joka kuoli noin v. 200 jKr., päätteli, että ”jos Poika ei hävennyt ilmaista tiedon siitä, päivästä olevan Isällä [Mark. 13:32], niin emme mekään häpeä säästää vaikeitten kysymysten ratkaisua Jumalalle. Meidän Pelastajamme käytti tätä ilmaisua, jotta me oppisimme häneltä, että Isä on kaiken yläpuolella, sillä ’Isä on suurempi kuin minä’.”

TERTULLIANUS, joka kuoli noin v. 230 jKr., teki samanlaisia havaintoja: ”Isä on toinen kuin Poika, koska hän on suurempi, niinkuin se, joka siittää, on toinen kuin se, joka sikiää, joka lähettää, on toinen kuin se, joka lähetetään, joka teettää jotakin, on toinen kuin se, joka sen tekee.” Ja jälleen: ”Jumala loi Pojan, jotta hän olisi voinut hänen kauttaan luoda maailmankaikkeuden. Kristus ei tee mitään muuten kuin Isän tahdosta saatuaan kaiken vallan häneltä.” ”Oli aika, jolloin Poikaa ei ollut.” ”Jumala oli yksin ennen kaikkea muuta, hän oli maailma ja paikka sekä kaikkea itselleen.”

ORIGENES, joka kuoli noin v. 253 jKr., sanoi: ”Isä ja Poika ovat kaksi eri oliota olemukseltaan, mutta yhtä mieleltään, sopusoinnultaan ja tahdon samaisuudeltaan.” ”Poika on Isään verrattuna hyvin pieni valo.” Hän selitti Johanneksen 10:30, missä sanotaan: ”Minä ja Isä olemme yhtä”, viittaamalla Apostolien tekojen 4:32:seen: ”Ja uskovien joukko oli sydämeltään ja sielultaan yhtä.” (KJ) Hän huomasi myöskin, että ”Isä, joka lähetti hänet, on yksin hyvä ja suurempi kuin hän, joka lähetettiin”.

HIPPOLYTOS, joka oli maineessa kolmannen vuosisadan alkupuolella ja joka, kuten ”The Catholic Encyclopedia” sanoo, ”oli Rooman kirkon tärkein jumaluusoppinut ja tuotteliain uskonnollinen kirjailija Konstantinusta edeltäneenä aikakautena”, väitti, että ”Isä on yksi Jumala, Ensimmäinen ja Ainoa, kaiken Tekijä ja Herra. Hänellä ei ollut ketään samanaikaista. . . . vaan hän oli Yksi, itsekseen yksin, joka tahtoessaan kutsui olemaan sellaista, mitä ei ollut ennen.”

LACTANTIUS, neljänneltä vuosisadalta, kirjoitti: ”Ennen kuin tämä loistoisa maailma sai alkunsa, niin Jumala, kaiken Tekijä ja Valmistaja, saattoi olemaan pyhän, katoamattoman ja käsittämättömän Hengen, jota sanotaan Pojaksi, ja vaikka hän loi hänen kauttaan myöhemmin toisia – lukemattoman joukon niitä, joita me sanomme enkeleiksi – niin hän on pitänyt tämän esikoisen yksin arvollisena saamaan jumalallisen nimen ’Poika’.”

Edellämainittuja lausuntoja voitaisiin lainata useampia, ja voitaisiin esittää toistenkin, kuten Cyprianuksen ja Dionysioksen, samanlaisia ajatuksia. Ja vaikka heidän jokainen lausuntonsa ei ehkä olekaan täysin yhtäpitävä sen valon kanssa, mikä nyt loistaa Jumalan Sanaan, niin ei voi olla epäilystäkään siitä, etteivät ketkään näistä uskoneet kolminaisuuteen, missä ’Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala ovat yhdenvertaiset, yhtä olemusta ja yhtä iankaikkiset’.