Lasten kasvatus uuden maailman yhteiskunnassa

”Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi”. – 5. Moos. 6:6, 7.

 1. Mistä Jehova ja ihmiset ovat eri mieltä?

JEHOVA sanoo, että ei ole vaeltavan miehen vallassa, kuinka hän askeleensa ohjaa. Ihmiset sanovat, että ihminen voi ohjata askeleensa. He kieltävät siis Jumalan ohjauksen, omaksuvat ihmisen ohjauksen, joutuvat pulasta toiseen ja todistavat Jumalan totuudelliseksi. Jehova sanoo, että joku tie näyttää miehestä oikealta, mutta se tie päättyykin kuolemaan. Ihmiset ovat kauan kulkeneet tietä, mikä on näyttänyt heistä oikealta, ja se on johtanut sotaan, nälänhätään, sairauteen ja kuolemaan. Tie, mikä näyttää ihmisestä oikealta, näyttää Jumalasta väärältä. Ihmisen kulkema tie ei ole se tie, mille Jumala ohjaa. – Sananl. 14:12; Jer. 10:23.

 2. Mihin tyhmyyteen nykyiset ihmiset vajoavat lapsen valmennuksen suhteen?

² Jos tie, mikä näyttää oikealta jostakin miehestä, päättyy kuolemaan, niin miten se tie, mikä näyttää oikealta lapsesta, voisi päättyä mihinkään muuhun? Jollei vaeltavan miehen vallassa ole askeltensa ohjaaminen, niin miten horjuva lapsi voisi ohjata askeleitaan? Kuitenkin sanoo nykyaikainen ihminen, joka ohjaa askeleensa pulasta toiseen ja jonka tie loppuu tuhon kuoppaan, että nykyaikaisen lapsen tulee ohjata omat askeleensa, valita oma tiensä. Tätä menetelmää sanotaan ”itsesäätelyksi”, ja eräs sen kiihkeimmistä puoltajista kirjoittaa: ”Vanhempien otsanrypistys ja vihaiset sanat eivät saa ilmeisestikään seurata itsesäätelyä. Lapselle täytyy antaa hyväksymys kaikin tavoin ja koko aika. . . . Lapsen pääpyrkimys elämässä on saada osakseen rakkautta, ja jokainen lyönti, jokainen moraalisaarna, jokainen otsanrypistys merkitsee lapselle, että häntä ei rakasteta. . . . Pelon herättäminen lapsessa on anteeksiantamaton synti, ja minä kiiruhdan sanomaan, ettei pelko merkitse välttämättä lyömistä eikä riehumista, koska kaikkein simasuisinkin äiti voi herättää pelkoa lapsessaan moittivalla katseellaan.” He päättelevät, että kuri aiheuttaa lapsessa estoja ja pettymyksen tunnetta sekä ehkäisee sen persoonallisuuden kehitystä.

 3, 4. Millainen tyrmistyttävä rikollisuus painaa leimansa meidän aikaamme?

³ Tässä mainitaan eräitä persoonallisuuksia, joiden kehitys olisi pitänyt ehkäistä. 15-vuotias poika pistää kuoliaaksi 10-vuotiaan tytön. Miksi? Hän vastaa: ”Tunsin äkisti voittamatonta halua tappaa.” 16-vuotias tappoi miehen vasaralla. Syynä oli: ”Tunsin äkillistä halua tappaa jonkun – kenet hyvänsä.” Toinen 16-vuotias ampui ja tappoi kolme sisarusta ja heidän veljensä selittäen: ”Minä mietin, miltä tuntuisi tappaa joku.” Eräs 15-vuotias poika sanoi poliisille puukottaneensa kuoliaaksi parhaan ystävänsä herätyskokouksessa, koska ”hän löi minua laulukirjalla”. 16-vuotias poika tappoi ystävänsä, koska tämä kutitti hänen jalkojaan hänen nukkuessaan. Koska erään toisella kymmenellä olevan äiti ei halunnut antaa hänen käyttää perheen autoa hänen mennessään koripallo-otteluun, niin hän tarttui haulikkoon, tappoi äitinsä, 11-vuotiaan veljensä, 6-vuotiaan sisarensa, otti auton ja meni kilpailuun. Kaksi veljestä, joilla oli kivääri, ampui erästä miestä kaukaa, ja kun he sitten lähestyivät tuota haavoitettua miestä, niin he ryhtyivät ampumaan vuoronsa perään panoksia hänen ruumiiseensa, viimeisen osuessa suoraan hänen aivoihinsa. Vielä eräs toinen toisella kymmenellä oleva lähti hurjalle viikonloppumurhamatkalle. Hänen uhrinsa kirkuivat. Hän ei voi sietää kirkumista. Hän kuittasi viisi tappoa kohauttaen olkapäitään: ”paha juttu”.

⁴ Erään newyorkilaisen sanomalehden etusivulla luki viime heinäkuussa: ”Tyttöjoukon puukkosota tukahdutettu alkuunsa”. Selostus kuului: ”Tyttöjoukon taistelu jäähakuilla, linkkuveitsillä ja teurastajan puukoilla vältettiin, vaikka taistelurivit oli jo muodostettu, kun poliisit ehtivät hälytyksen saatuaan paikalle.” Taistelusta oli sovittu pojista johtuneen riidan tähden. Joukkuesodat toisella kymmenellä olevien kesken ovat uskomattomia, mutta tosia. Kilpailevat joukot kohtaavat sopimuksesta, taistelevat käyttäen pyssyjä, veitsiä, nuijia ja jopa kotitekoisia bentsiiniräjähdysaineitakin, mitkä tunnetaan ”Molotovin cocktaileina”. Eräässä tapauksessa taistelivat kilpailevat joukkueet, joku poika sidottiin auton etupuskuriin, ohjaamaton auto lähetettiin mäkeä alas, törmäys mäen alla surmasi hänet. Jälleen kohtasi kaksi toisella kymmenellä olevien muodostamaa joukkoa, alkoi taistelu, pamahti viisi laukausta, viisi lasta kaatui, kolme haavoittui ja kaksi kuoli.

 5. Minkä johtopäätöksen eräät tekevät nähdessään nykyisten keinojen tuottamat hedelmät?

⁵ Ihmiset voivat hillitä atomin, mutta he eivät voi hillitä lapsiaan. Lapsipsykologian tutkijat vastustavat sitä ja suosivat edistysmielisiä keinoja, joissa ei käytetä ehkäisyä. Mutta kun nämä lapsipsykologian tutkijat ohjaavat asioita, niin miksi rikollisuus lisääntyy? Jos heidän suunnittelemansa valmennusteoriat ovat niin hyviä, niin miksi korjatut hedelmät ovat niin pahoja? Olemme vain hipaisseet nuorisorikollisuustilastoa, mutta tämäkin vähäinen maistaminen ilmaisi meille, että hedelmä on pilaantunut. Eräs johtava New Yorkin sanomalehti julkaisi äskettäin kirjoitussarjan alaikäisten rikoksista ja joukkuesodista ja sanoi pantuaan merkille sellaisten edistysmielisten lastenkasvatusmenetelmien lisääntymisen, mitkä hylkäävät kokonaan kurin: ”Monet niistä, jotka taistelevat alaikäisten rikollisuutta vastaan, ovat vakuuttuneita, että tätä kurin puutetta voidaan syyttää siitä, kun monet lapset kieltäytyvät omaksumasta tavallisesti tunnustettuja käyttäytymistapoja.” J. Edgar Hoover on tutkinut nuorisorikollisuuden syitä ja väittää, että yhdeksänkymmentä prosenttia siitä voidaan osoittaa johtuvan vanhempien kasvatuksen puutteesta. Eräs Brooklynin tuomioistuimen tuomari tukee tätä purevaa selitystä: ”Minä ajattelen, että me tarvitsemme puuvajaa eräitä nuoria varten. Mutta sitä ei pidetä nykyään muodin mukaisena. Meille sanotaan nyt, että sinä et saa lyödä lasta; sinä voit ehkäistä neron kehitystä.”

 6. Mikä pitäisi panna nykyisten menetelmien sijaan?

⁶ Mutta onko meidän ympärillämme kasvamassa estoja vailla olevien nerojen runsas sato? Emmekö me päinvastoin korjaa nuorisorikollisten ennätyssatoa? Hyvät puut tuottavat hyvää hedelmää, eivät pilaantunutta satoa. Kenties lapsipsykologian tutkijain mieleen istuttamat teoriat eivät olekaan hyviä puita, vaan lahoja. Lahot puut pitäisi kaataa. Nykyiset menettelytavat pitäisi repiä juurineen pois ja niiden sijaan pitäisi istuttaa oikea vanhempien kuri. Ei sellainen vanhempien kuri, mikä näyttää ihmisistä oikealta, koska ei vanhempien enempää kuin lastenkaan vallassa ole heidän askeltensa ohjaaminen eikä oikeitten teitten valitseminen ilman apua. Katso Jehova Jumalaan! Hän ohjaa sekä vanhempia että lapsia oikeille teille. Hän ohjaa vanhempia Sanansa kautta; hän ohjaa lasta Jumalan opettamien vanhempien kautta. Luota siis Jehovaan äläkä itseesi. Tunnusta hänet tässä asiassa, niin hän ohjaa sinun polkusi. – Sananl. 3:5, 6; Matt. 7:16–20.

 7. Mikä velvollisuus on vanhemmilla, ja miten he voivat täyttää sen?

⁷ Jehova sanoo vanhemmille: ”Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.” (5. Moos. 6:6, 7) Vanhempia velvoitettiin opettamaan, lapsia kuuntelemaan ja oppimaan. Tämän opetuksen aikaan ja paikkaan nähden ei pantu mitään rajoituksia. Opetusta tulee antaa milloin se vain on sopivaa, otollista, milloin hyvänsä, tarjoutuu sovelias tilaisuus. Mutta vanhempien tulee sen lisäksi erottaa erityiset ajat kotitutkistelulle lastensa kanssa. Se saattaa olla päivän tekstin pohtimista aamiaisella tai tutkistelua päivällä tai illalla jostakin Seuran isosta kirjasta tai Raamatun luvusta tai Vartiotornin sivukirjoituksesta tai kirjan ”Make Sure of All Things” aiheesta tai jossakin seurakunnan kokouksessa esitettyjen asioitten kertaamista.

 8. Mitä pitäisi ja mitä ei pitäisi tehdä lasten ja kokousten suhteen?

⁸ Lasten tulee ehdottomasti käydä näissä kokouksissa ja istua hiljaa. Huomaa, että Jumala käskee lapsia olemaan läsnä kokouksissa: ”Kutsu kansa kokoon, miehet ja naiset sekä pienokaiset ja tilapäinen asukkaasi, joka on porttiesi sisäpuolella, jotta he kuuntelisivat ja jotta he oppisivat, koska heidän täytyy pelätä Jehovaa, sinun Jumalaasi, ja pitää huoli siitä, että he toteuttavat kaikki tämän lain sanat.” (5. Moos. 31:12, Um) Pienokaisia ei pitänyt eristää vanhemmista, ei tullut lähettää mihinkään pyhäkouluun saamaan erikoisopetusta, vaan heidän piti pysyä samassa seurakunnassa, ”jotta he kuuntelisivat ja jotta he oppisivat”. Ja mitä heidän piti kuunnella? Erityisesti kirjoitettua Lakiako, mikä olisi tehty yksinkertaiseksi lasten sulatettavaksi? Ei, he kuuntelivat sellaisiakin vaikeita asioita, jollaisia on Kolmannessa Mooseksen Kirjassa! He kuuntelivat ja oppivat, ja kun he eivät ymmärtäneet, niin he kysyivät myöhemmin vanhemmiltaan. Pienokaisia ei tule nykyäänkään syrjäyttää ääntäläpäisemättömään huoneeseen mellastamaan, eikä ole viisasta varata heille pikkuesineitä, joilla he leikkivät ja joita he pudottelevat kokousten aikana. Muista, että kun Jehova määräsi heidät olemaan läsnä, niin hänen tarkoituksensa oli: ”jotta he kuuntelisivat ja jotta he oppisivat”. Jos Israelin pienokaiset voivat kuunnella Kolmatta Mooseksen Kirjaa ja oppia, niin nuoret voivat nytkin kuunnella paljon keveämpiä asioita ja oppia. Tämä tapa ei ehkä näytä oikealta ihmisistä, mutta se on oikea Jumalan edessä.

VANHEMPIEN ESIMERKIN TÄRKEYS

 9. Miten Jeesus osoitti lasten taipumuksen jäljittelyyn?

⁹ Opettaminen puhumalla ja lukemalla voi aikaansaada paljon, mutta esimerkin antama opetus vaikuttaa enemmän. Vanhemmat ovat esimerkkejä lapsille, haluavatpa he sitten sitä tai eivät. Lapset ovat alttiita esimerkeille, koska heillä on luonnostaan taipumus jäljitellä. Jeesus osoitti tämän sanoessaan: ”Keihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin nuoret lapset, jotka istuvat toreilla ja huutavat leikkitovereilleen sanoen: ’Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet; me valitimme, mutta te ette murehtineet.’” (Matt. 11:16, 17, Um) Jeesuksen sukupolvi ei ollut halukas yhteistoimintaan, ja sitä oli mahdoton tyydyttää, samoin kuin niitä leikkitovereita, jotka eivät vastanneet tanssimalla, kun toiset lapset soittivat huilua, eivätkä murehtien, kun heidän toverinsa valittivat. Mutta ydinajatus on, että lapset jäljittelivät leikeissään aikuisia. Aikuiset viettivät häitä soitoin ja tanssein; he pitivät myöskin hautajaisia valittaen ja surren paljon. Lapset jäljittelivät leikeissään näitä aikuisten menettelytapoja.

10. Mistä vanhempien tulee varmistautua, ja mitä he voivat odottaa?

¹⁰ Varmistautukaa siitä, että teidän toimintanne vanhempina ovat jäljittelemisen arvoisia. Tutkitteko te säännöllisesti kotona Raamattua ja Raamatun tutkimisen apuvälineitä? Käyttekö te alueen kirjantutkisteluissa, seurakunnan Vartiotornin tutkisteluissa ja palveluskokouksissa sekä palveluskoulussa? Istutteko te hiljaa ja kuuntelette, ja esitättekö te ajatuksenne, kun tilaisuus tarjoutuu? Oletteko kenttäpalveluksessa säännöllisesti ja viettekö lapsenne mukananne? Huomioivatko he teidän menettelyänne ollessanne työssä ovelta ovelle, uusintakäynneillä ja Raamatun kotitutkisteluissa, kuunnellen teidän esittävän tehokkaita lausuntoja? Jos he kuuntelevat, niin älkää hämmästykö nähdessänne heidän leikkivän ovelta ovelle suoritettavaa palvelusta leikkitovereittensa kanssa ja tutkivan nuken kanssa tai pitävän harjoituspuhetta kuvitellulle kuulijakunnalle. Ovatpa jotkut vanhemmat kehoittaneetkin lapsiaan leikkimään täten hyvin tuloksin.

11. Mikä on vanhemmille asetettu ensimmäinen vaatimus, jotta he voisivat valmentaa lapset elämään uudessa maailmassa?

¹¹ Joka tapauksessa, kun otamme huomioon tämän lasten jäljittelypiirteen, niin on ensimmäinen vaatimus, että sinä valmennat itseäsi elämään uudessa maailmassa, jotta voisit valmentaa lapsiasi elämään siinä. Sinä toimit sillä tavalla, kuin toivot lastesi toimivan, olet sellainen, millaisia toivot lastesi olevan. He ovat taipuvaisia jäljittelemään sinua. Tämä ei koske ainoastaan teokraattisia toimintoja, vaan se on varsinkin totta henkilökohtaiseen käyttäytymiseen nähden. Jos sinun moraalinen mittapuusi on korkea, jos sinun periaatteesi ovat hyvät, jos sinä olet ystävällinen ja kohtelias sekä huomaavainen kaikkia kohtaan, niin sinun lapsesikin kallistuvat siihen suuntaan. Jos olet hiljainen, kunnioittava, rehellinen, armollinen, uskollinen ja rakkaudellinen, niin nämä ominaisuudet siirtyvät helposti lapsillesikin.

12. Millä syvältä luotaavilla kysymyksillä vanhemmat voivat tutkia itseään?

¹² Sillä ei ole paljon arvoa, jos sinä kerrot lapsellesi, mitä sinä teit ollessani sen ikäinen poika tai tyttö. Se ei nähnyt sinua silloin; se näkee sinut nyt. Ei ole niin suuresti kysymys siitä, mitä teit silloin, kuin siitä, mitä sinä teet nyt; ei siitä, mitä sinä teit lapsena, kuin siitä, mitä sinä teet aikuisena. Onko sinulla kahdet periaatteet, toiset saarnaamista ja toiset käytäntöä varten, toiset itseäsi ja toiset lastasi varten? Aikuiset voivat luonnollisesti tehdä sellaista, mitä lapset eivät voi, mutta hallitsevat perusperiaatteet ovat kumminkin tavallisesti samat. Kuiskailetko sinä kokousten aikana, mutta nuhtelet kuitenkin lastasi, kun se aiheuttaa häiriötä? Kuljeskeletko sinä ympäri suurten konventtien kokousten aikana, mutta opetat kumminkin lastasi, jos se tekee samoin paikallisseurakunnassa? Juoruatko sinä, kun olet kieltänyt lastasi puhumasta toisista? Sanotko sinä hänelle, ettei saa valehdella, mutta valehtelet sitten itse? Rikotko sinä sille antamasi lupauksen, mutta odotat sen pitävän sinulle antamansa lupauksen? Vaaditko sinä enemmän siltä kuin itseltäsi?

13. Mitä saattaa seurata, jos vanhemmat ovat epäjohdonmukaisia sanoissaan ja teoissaan?

¹³ Älä unohda koskaan, että sinun tekosi puhuvat äänekkäämmin kuin kielesi, että sinun esimerkkisi sanoo enemmän kuin sanani. Sinun ei tarvitse toisinaan edes saarnata heille, jos sinä noudatat periaatteitasi. Jotkut asiat saattavat näyttää vähäpätöisiltä, mutta jos ne rikkovat jonkin periaatteen, minkä sinä yrität painaa lapsesi mieleen, niin ne aiheuttavat vahinkoa. Lapsi voi ajatella sinun olevan epäjohdonmukainen ja epäluotettava, ja siitä saattaa tuntua, että sekin voi syrjäyttää periaatteet. Sinun valmennuksesi ja määräystesi täytyy olla johdonmukaisia, tai lapsi ei tiedä, miten suhtautua sinuun, ei ole varma siitä, että kun sinä sanot jotakin, niin sinä myöskin teet sen, että kun sinä lupaat, niin sinä myös täytät, että kun sinä uhkaat, niin sinä toteutat sen. Jos sinä sanot, mutta et tee, niin sinä olet sen ulkokultaisen fariseuksen kaltainen, josta Jeesus sanoi: ”He sanovat, mutta eivät tee.” (Matt. 23:3) Se, mitä he sanoivat, oli oikein, mutta mitä he tekivät, se oli aivan väärää. Lapsi huomaa vilpillisyyden ja ulkokultaisuuden eikä pidä siitä, mutta hän myöskin jäljittelee sitä itsekkääksi edukseen. Jos te, vanhemmat, ette halua pikku fariseuksia, niin älkää olko itse isoja fariseuksia.

14. Miksi vanhemmat ovat suureksi osaksi vastuussa nykyisestä nuorisorikollisuudesta?

¹⁴ Vanhempien esimerkin on oikeutetusti sanottu olevan suurelta osaltaan syynä nykyiseen nuorisorikollisuuteen. Eräs huomattava New Yorkin kaupungin tuomari mainitsi kaksi seikkaa, joista rikollisuus johtuu: 1) korkeissa asemissa olevat miehet, jotka ovat hyvissä väleissä rikollisten kanssa ja suojelevat heitä, ja 2) vanhempien ohjauksen puute. Rikollisuusongelmaa pohtiva nuoriso-oikeusistuin ”painotti vanhempien laiminlyöntiä kodissa ja väestön moraalisääntöjen luhistumista suuren osan keskuudessa”. Eräs kasvattaja sanoi, että ”vanhempien lapsilleen opettaman moraalin ja näiden vanhempien todellisen elämän välinen ero . . . edistää rikollisuuden lisääntymistä Amerikassa.” Aikuiset kirjoittavat romaaneja, piirtävät pilakuvia, valmistavat elokuvia, järjestävät televisioesityksiä, säveltävät musiikkia, julkaisevat ilmoituksia, ja näillä ja monilla muilla tavoilla he täyttävät mielen sukupuoliasioilla ja moraalittomuudella, varkaudella ja murhalla, väkivallalla ja sodalla. Nämä ovat langenneen lihan pilaantuneita hedelmiä, joita tungetaan nuoreen mieleen, jotavastoin Raamattu sanoo, että niin nuorten kuin vanhojenkin mielen tulee olla Jehovan hengen hyvissä hedelmissä. Meidän sisimmät ajatuksemme löytävät lopulta ilmauksensa sanoin ja teoin Jehovan laissa. (Gal. 5:22–24; Fil. 4:8; Matt. 12:34, 35) Jollei väärää ajattelua karkoiteta oikealla ajattelulla, niin paha tulee lopulta pinnalle ja vajottaa meidät syntiin.

VALMENTAMINEN KEHITYSVUOSINA

15. Minkä painavan huolen Jumalaa pelkäävät vanhemmat tuntevat, mutta mikä etu heillä on?

¹⁵ Tämä vanha maailma on vajonnut syvälle! Se on upottanut itsensä. Se kylvää saastaa ja korjaa saastaa. Se pilkkaa Jumalaa, mutta ei rankaisematta. (Gal. 6:7, 8) Kuitenkin meidän täytyy purjehtia moraalista ja nuhteetonta reittiä keskellä näitä rikollisen ihmiskunnan tahraisia meriä, ja eräs uskollisten vanhempien kaikkein painavimpia huolia on, etteivät heidän lapsensa vajoa näihin meriin, kun he uskaltautuvat kotisatamasta ulapalle. On varmasti totta, että, niinkuin Paavali sanoi, ”huono seura hyvät tavat turmelee”. (1. Kor. 15:33) Mutta vanhemmilla, jotka ovat totuudessa, on kumminkin siunattu etu heidän lastensa syntyessä: heillä on etumatka maailmalliseen seuraan nähden. Heillä on yksinomainen yhteys lapseen muutamina ensimmäisinä kuukausina, ja he ovat sen pääseuralaisia muutamat ensimmäiset vuodet, ennenkuin se aloittaa koulunsa. Jos vanhempien seura on hyvä, niin se lujittaa hyödylliset tottumukset, ennenkuin paha seura tekee hyökkäyksensä. Kun pahat voimat lopulta saavuttavat lapsen ja hyökkäävät, niin hän voi torjua niiden etenemisen. Muista, että viisaus on puolustus ja varjelee sen elämän, jolla se on. – Saarn. 7:13.

16. Mikä väärä päättely saattaa jotkut menettämään tämän edun, ja miten Raamattu osoittaa tämän päättelyn vääräksi?

¹⁶ Kuitenkin tekevät vanhemmat usein sen virheen, että he heittävät pois tämän kallisarvoisen edun, kun he siirtävät teokraattisen valmentamisen myöhempiin vuosiin. He lähettävät lapsen maailmalliseen seuraan ilman jumalallisen viisauden puolustuskeinoa ajatellen, että tuon pienen lapsen mieli ei pysty käsittämään perustotuuksia ja -periaatteita. He näyttävät unohtavan sen tosiasian, että lapsen mieli voi oppia monimutkaisen kielen lyhyessä ajassa. Se on työ, mikä panee tiukalle aikuisen mielen. Koska lapsi oppii kielen, niin miksi emme antaisi tämän kielen olla puhdas kieli? Miksi emme panisi sen sanastoon sanoja, jotka antavat ylistyksen Jehovalle? (Sef. 3:9; Ps. 148:12, 13) Miksi emme antaisi teokraattisen opetuksen tunkeutua ensinnä mieleen, sensijaan että siirtäisimme sen vuosia eteenpäin, kun vähemmän tärkeää tietoa on jo imeytynyt sinne? Eivät suinkaan Timoteuksen äiti ja isoäiti tehneet erehdystä opettaessaan häntä hänen ollessaan pieni lapsi? Ja he käyttivät Raamattua eikä yksinkertaistettua lasten kirjaa. Ne eivät menneet yli hänen ymmärryksensä, sillä hän tuli tuntemaan Kirjoitukset. Paavali mainitsi vuosia myöhemmin hyväksyvästi sen kasvatuksen, minkä Timoteus oli saanut lapsuudessaan: ”Jo lapsuudestasi tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut.” (2. Tim. 3:15) Jotkut sanovat, etteivät pienet lapset hyödy mitään kokouksissa käynnistä, mutta Jehova käskee ottamaan ne sinne, ”jotta he kuuntelisivat ja jotta he oppisivat”. Miten ne voivat muistaa Luojaansa nuoruutensa päivinä, jos ne eivät kuule koskaan Luojastaan nuoruutensa päivinä? – Saarn. 12:1.

17. Miksi on viisasta aloittaa teokraattinen valmennus varhain heidän elämässään?

¹⁷ Jehova muovailee meitä Sanansa painavan vaikutuksen kautta kuin laupeuden tai vihan saviastioita. (Room. 9:20–24) Mitä tuoreempaa savi on, sitä helpompi sitä on muovailla. Mitä kauemmin se kuivuu, sitä kovemmaksi se tulee. Meidän on helpompi muovautua Jehovan Sanan mukaan, jos tämän Sanan annetaan vaikuttaa meihin ollessamme nuoria, sen sijaan että odotettaisiin, kunnes olemme vanhoja ja piintyneempiä tavoiltamme. Nuoret ovat taipuvaisempia, ja mitä nuorempi, sitä parempi. Jeesus käytti lasta esimerkkinä nöyryydestä sanoen, että hänen seuraajiensa täytyy tulla sellaisiksi. (Matt. 18:1–4) Lapsi on epävakaa ja tarvitsee ohjausta, kuten osoitetaan Jesajan viitatessa aikaan, ”ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän”. (Jes. 7:16; Ef. 4:14) Varhaiset vuodet ovat kehitysvuosia, ja muodostuminen tapahtuu joko hyvään tai pahaan suuntaan. Vanhempien täytyy ohjata muodostuminen hyvään, oikeille periaatteille perustuvaksi, tai muut vaikutteet ohjaavat sen pahaan, ja kun vitkastelevat vanhemmat ajattelevat sen ajan tulleeksi, jolloin teokraattinen valmennus pitäisi aloittaa, niin he saattavatkin havaita paatunutta vastarintaa. – Sananl. 19:18.

18. Mitkä havainnot vahvistavat valmennuksen antamisen lapsuudessa viisaaksi?

¹⁸ Erään sanomalehden pääkirjoitus valittaa, että nuorten rikosaalto on muodostumassa hyökyaalloksi, ja sanoo: ”Asiantuntijat ovat nyt yhtä mieltä siitä, että jos me tahdomme ehkäistä rikollisuuden, niin meidän täytyy tavoittaa lapset ennen niiden kouluvuosia.” Eräässä kaikkein perusteellisimmista nuorisorikollisuuden tutkimuksista, mitä koskaan on suoritettu ja mikä kesti kymmenen vuotta, oli päähavaintona se, että ensi sijassa kotielämä ratkaisee, tuleeko lapsesta rikollinen vai ei. Tutkimus havaitsi, että jos perhe-elämä oli tervettä, niin vaara lapsen tulla rikolliseksi oli ainoastaan 3:ssa tapauksessa 100:sta, jotavastoin, jos vanhempien ja lasten suhteet olivat huonot, oli vaara lapsen joutua harhaan 98:ssa tapauksessa 100:sta. Vaikka siis saattaakin olla harvoja poikkeuksia, niin Sananlaskujen 22:6:nnessa oleva sääntö pitää yleensä paikkansa: ”Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.”

19. Mikä kokemus saattaa lohduttaa vanhempia, jotka murehtivat huonon maailmallisen seuran vaikutusta lapsiin?

¹⁹ Tässä on todellinen kokemus, mikä saattaa lohduttaa vanhempia, jotka murehtivat sitä, että huono maailman seura turmelee heidän lapsensa, kun ne joutuvat perhepiirin suojeluksen ulkopuolelle. Todistaja johti Raamatun tutkistelua eräälle naishenkilölle Brooklynissä. Tämän 4-vuotias poika kuunteli. Isä pani vastaan. Hän sanoi, että antaa pojan odottaa, kunnes hän on 21 vuotta vanha, ja tehköön sitten ratkaisunsa uskonnon suhteen. Muutamia päiviä myöhemmin tuli muuan opettajatar tämän naisen ovelle ja kysyi, onko hän Jehovan todistaja. ”En, tutkin vain heidän kanssaan”, nainen sanoi. Opettajatar kertoi silloin nähneensä lapsijoukon hyökkäävän pienen pojan kimppuun, pysähdyttäneensä hyökkäyksen ja saaneensa tietää syyn siihen. Lapset halusivat tämän pienen pojan tunnustavan, että lähistöllä oleva muistopatsas oli Jumala; se ei ollut uskonnollinen muistopatsas, mutta heidän uskonnollinen kasvatuksensa pani heidät ajattelemaan, että se on Jumala. 4 vuotta vanha poika kieltäytyi tunnustamasta sitä Jumalaksi, sanoi heille, ettei se voi nähdä, kuulla, puhua, liikkua, eikä voi olla Jumala, eikä hän halunnut sanoa sitä Jumalaksi. Tämän tähden häntä ahdistettiin. Kun pojan isä kuuli tästä, niin hän hämmästyi, että hänen poikansa oli ammentanut niin paljon tietoa istuessaan Raamatun tutkistelussa, ja hänen poikansa rohkeus, mitä hän osoitti seisomalla lujana noita nuoria ahdistajia vastaan, vaikutti häneen niin syvästi, että hän muutti mieltään ja sanoi, että hänen poikansa voi osallistua jatkuvasti tutkisteluun. – Jer. 10:5; Hab. 2:18, 19.