Yleispappeus kristikunnan unohtama oppi
”Te olette ’. . . kuninkaallinen papisto, pyhä kansa.’” – 1. Piet. 2:9, Um.
1. Miksi yleispappeutta koskevaa oppia voidaan sanoa unohdetuksi ja syrjäytetyksi opiksi?
KRISTILLINEN oppi ”yleispappeudesta” ei todennäköisesti kuulu siihen, mitä sinä opit koulussa tai pyhäkoulussa. Tämä on tosiaankin hyvin monelle ensimmäinen kerta, jolloin he kuulevat siitä. Se on ollut hyvistä syistä kristikunnan unohtama ja syrjäyttämä oppi. Vuosisatoihin sitä tuskin mainittiin saarnastuoleista, nuoret eivät saaneet kuulla siitä valmistautuessaan ripille, jumaluusoppia opiskelevat löysivät ainoastaan sivun tai pari siitä lukuisista jumaluusopin oppikirjoistaan, ja maallikko saattoi tavata siitä hyvin vähän tai ei mitään kirjakauppojen ja kirjastojen uskonnolliselta osastolta. Kuitenkin ensimmäiset kristityt tunsivat sen ja elivät sen mukaisesti.
2. Minkä muutoksen viimeiset vuodet ovat tuoneet yleispappeuteen kiinnitettyyn huomioon nähden?
2 Viime vuodet ovat nähneet muutoksen tässä suhteessa. Kaikkialla maailmassa on yleispappeuden vanha oppi otettu esiin, pölytetty ja pantu ylimmäksi esityslistalle sellaisten tärkeitten asioitten kanssa kuin kristillisen kirkon luonne ja ykseys. ”Nykyään”, sanoo eräskin jumaluusopin professori, ”on tuskin toista asiaa, mihin olisi tartuttu sellaisella ponnella ja vakavuudella sekä roomalaiskatolisessa kirkossa, mikä johtaa, että evankelisissa kirkoissa.” Mitä yleispappeus sitten merkitsee? Lyhyesti sanoen se on Raamatun oppi, jonka mukaan jokainen hengestä siinnyt kristitty on pappi. Historiallisen taustan tunteminen jossain määrin auttaa tämän opin ymmärtämistä koko laajuudessaan.
3. a) Mikä on pappi? b) Mikä on leeviläispapisto? c) Mitkä olivat tällaisten leeviläisten kaksi pääasiallista pappisvelvollisuutta?
3 Pappi on Jumalan palvelija. Israelin kansassa papisto oli lailla säädetty. ”Papit, leeviläiset, astukoot esiin, sillä heidät on Herra, sinun Jumalasi, valinnut palvelemaan häntä.” Siksi tuohon papistoon viitataan usein leeviläispapistona. Sen virkaan kuuluvat palvelustehtävät olivat kaksipuoliset, ja Mooses teki niistä yhteenvedon sanoen: ”He opettavat sinun säädöksiäsi Jaakobille ja Israelille sinun lakiasi; he panevat suitsutusta sinun eteesi ja kokonaisuhreja sinun alttarillesi.” Kun leeviläiset ”opettivat Juudassa, ja heillä oli mukanaan Herran lain kirja; he kiertelivät kaikissa Juudan kaupungeissa ja opettivat kansaa”, niin he olivat siis Jumalan palvelijoita, ja kun Aaronin leeviläispojat uhrasivat suitsutusta, viljaa ja eläimiä Jehovan alttarilla kansan edestä, niin he olivat Jumalan palvelijoita. – 5. Moos. 21:5; 33:10; 2. Aikak. 17:9; Mal. 2:7; 3. Mooseksen kirjan luvut 1–7 ja 16.
4. a) Mitä esikuvattiin leeviläispapiston eläinuhreilla? b) Miksi leeviläispapisto loppui, ja miten Jehova osoitti sen?
4 Heprealaiskirjeessä on selitetty, miten tämä leeviläispapisto ylimmäisine pappeineen, uhreineen, oppeineen ja menoineen oli temppelipalveluksen yhteydessä samoin kuin temppeli itsekin kaikkine piirteineen esikuva jostakin suuremmasta tulevasta. Suurin osa uhreista ja erityisesti siitä, mitä tapahtui sovituspäivänä, kuvasi Kristuksen Jeesuksen uhria, kun hän antoi elämänsä sovitukseksi ihmisen puolesta. Kun siis Jeesus kuoli, nousi kuolleista ja kohosi taivaaseen ja kun Jehova Jumala hyväksyi hänen elämänsä arvon taivaassa lunnaiksi, niin leeviläispapisto oli näytellyt profeetallista osaansa viimeisen kerran. Tämän osoitti se seikka, että sinä hetkenä, jona Jeesus kuoli, temppelin suuri esirippu, joka erotti ”pyhäksi” ja ”kaikkeinpyhimmäksi” kutsutut kaksi huonetta, repesi ihmeellisesti ylhäältä alas asti. Repäisemällä tuon verhon Jehova osoitti, että juutalaisen ylimmäisen papin suorittamilla sovitusuhreilla ei ollut enää arvoa, minkä vuoksi ei tarvittu enää leeviläispapiston palveluksia, koska se huone eli temppeli oli nyt hylätty. – Matt. 27:51; 23:38; Hepr. 9:1–15.
5. Miten leeviläispapiston palvelukset lopetettiin todellisuudessa?
5 Mutta koska leeviläispapisto ei ymmärtänyt tätä, se palveli edelleen Jeesuksen kuoleman jälkeenkin ja toi eläinuhrejaan temppeliin, millä ei ollut kumminkaan mitään laillista pohjaa, koska lakiliitolla ei ollut enää arvoa Jumalan silmissä. Ja kun roomalaiset valloittivat Jerusalemin vuonna 70, niin Jumala näytti, miten tarpeettomiksi ne olivat tulleet, lopettamalla heidän papistonsa myös de facto. Se tapettiin tai hajotettiin ja sen temppeli hävitettiin, eikä toista leeviläispapistoa voida koskaan muodostaa uudelleen, koska yksikään juutalainen ei pysty nyt sanomaan, mistä Israelin sukukunnasta hän juontaa alkunsa. – Kol. 2:14.
UUSI PAPISTO
6, 7. Osoittiko leeviläispapiston lopettaminen, ettei sen jälkeen pitänyt maan päällä olla lainkaan papistoa? Todista vastauksesi.
6 Halusiko Jumala osoittaa poistaessaan näin ehdottomasti leeviläisen pappisluokan, ettei maan päällä tarvittu enää papistoa? Ei lainkaan! Oli vain tapahtunut se, että esikuva, kuvaus eli vertauskuva oli poistettu, koska oli tullut vastakuvan, todellisuuden aika. Kun leeviläispapit hylkäsivät Jeesuksen Jumalan ylimmäisenä pappina, joskin hän oli toista järjestystä, ja kun nuo papit kieltäytyivät tunnustamasta, että heidän aikansa oli päättynyt, sekä kieltäytyivät astumasta suurempiin etuihin, niin heidät piti poistaa pakolla. – Hepr. 10:1.
7 Paavali selittää papiston muutosta ja sen laillista pohjaa, lakia, seuraavin sanoin: ”Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan? Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.” Tämän uuden Melkisedekin eikä Aaronin järjestyksen mukaisen papiston ylimmäinen pappi on Kristus Jeesus, ja hänellä on sellaisena alipappeja maan päällä. – Hepr. 7:11, 12.
8. Ketkä ottivat leeviläispapiston paikan Jumalan järjestelyssä? Todista se.
8 Keitä nämä alipapit ovat? Keistä piti tulla leeviläispapiston vastakuva? Paavali rinnastaa Heprealaiskirjeensä luvuissa 7–10 ensin vanhan liiton ylimmäisen papin Aaronin uuden liiton Ylimmäiseen Pappiin Jeesukseen Kristukseen. Sitten hän siirtyy 10. luvussa alipappeihin, leeviläisiin, ja heidän palveluksiinsa sekä osoittaa, miten heitä oli seuraava papisto, jonka ei pitänyt esittää mitään eläinuhreja, ja sanoo: ”Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on ’suuri pappi, Jumalan huoneen haltija’, niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä.” Sanomalla ”käykäämme esiin totisella sydämellä, . . . ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä”, viitaten leeviläisiin puhdistusmenoihin, Paavali kehottaa kristittyjä veljiään astumaan leeviläispappien seuraajien joukkoon. Kristillinen seurakunta samastetaan sen tähden uudeksi papistoksi, Jumalan maanpäällisten palvelijoitten papistoksi, joka uhraa ylistyksen ja hyvien töitten hengellisiä uhreja. – Hepr. 10:19–22; 13:15, 16; 3. Moos. 16:4; 4. Moos. 8:6, 7.
RINNAKKAISUUDET
9. Miten voidaan sanoa, että kristitty on leeviläispapin tavoin virassa oleva Jumalan palvelija?
9 Vanhan ja uuden pappeuden välillä on lukuisia rinnakkaisuuksia, mitkä vahvistavat niiden välisen yhteyden. Kristitty on virassa oleva Jumalan sanan palvelija samoin kuin leeviläispappikin oli. ”[Jumala] on . . . antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti [sovitti Kristuksen välityksellä, Um] maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” – 2. Kor. 5:18–20.
10. Miten Pietari osoittaa leeviläisen ja kristillisen pappeuden välisen rinnakkaisuuden?
10 Mutta apostoli Pietari, joka viittaa rinnakkaisuuksiin, sanoo kristillistä seurakuntaa suoraan papistoksi. Ottaen vertailun kohteeksi leeviläispapiston kirjaimellisen temppelin ja kirjaimelliset uhrit Pietari selittää kristityille tovereilleen: ”Rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia. . . . te olette ’valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo [kansa, Um], omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen ’ette olleet kansa’, mutta nyt olette ’Jumalan kansa’.” – 1. Piet. 2:5, 9, 10.
11. a) Mitä ovat 1. Pietarin kirjeen 2:5:nnessä mainitut ”hengelliset uhrit”? b) Mitkä ovat Heprealaiskirjeen 10:23–25:ssä mainitut kristittyjen pappisvelvollisuudet?
11 Paavali vahvistaa sen, että nämä ”hengelliset uhrit”, joita kristillinen papisto uhraa, ovat ennen kaikkea Jumalan ’jalojen tekojen julistamista’, sanomalla niitä Heprealaiskirjeen 13:15:nnessä ”niiden huulten hedelmäksi, jotka hänen nimeänsä ylistävät”, ja lisäämällä sitten: ”Älkää unhottako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä senkaltaisiin uhreihin Jumala mielistyy.” Pane myös merkille, miten Paavali, tunnistettuaan Kristuksen Jeesuksen alaisen uuden papiston Heprealaiskirjeen 10. luvussa, jatkaa jakeissa 23–25 ja mainitsee ainakin kolme tämän uuden papiston selvää pappisvelvollisuutta: ”Pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.” – Room. 12:1.
ERO
12. Miksi leeviläispapistoa kutsutaan ”erikoiseksi”?
12 Näillä kahdella pappeudella on kuitenkin eräässä suhteessa ero. Leeviläispapisto ei ollut ”yleinen”, vaan päinvastoin ”erikoinen”. Siinä ei ollut mitään yleistä. Papinviran rajoituksina olivat syntyperä ja sukupuoli, koska se oli rajoitettu Leevin sukukunnan miespuolisiin jäseniin ja koska uhraavan papin virka oli rajoitettu lisäksi Aaronin, ensimmäisen ylimmäisen papin, perheeseen. Papisto asetettiin lailla omaksi luokakseen eli säädykseen, ei ainoastaan virkaan nähden, vaan muissakin asioissa. Leeviläiset eivät saaneet perintöä maassa, ja heidän elatuksekseen ryhdyttiin erikoisiin toimenpiteisiin. Heidän sukukuntaansa ei laskettu Israelin kahdentoista sukukunnan joukkoon sen jälkeen, kun se erotettiin pappisvelvollisuuksiin, vaan Efraimin ja Manassen, Joosefin poikien, sukukunnat täydensivät lukumäärän. Leeviläiset olivat näin ollen erikoinen luokka eli sääty juutalaisessa yhteiskunnassa. Papiston ja kansan välillä oli selvä ero. Israelissa oli ”erikoinen” pappeus. – 4. Moos. 8:14; 18:20–24.
13. a) Mikä on ”yleinen” pappeus? b) Onko kristillinen pappeus Pietarin mukaan yleinen vai erikoinen? Miten Pietari tukee vastaustasi?
13 Näin ei ole uuden papiston laita. Pietari sanoo: ”Te olette ’. . . kuninkaallinen papisto, pyhä heimo [kansa, Um], omaisuuskansa’.” Hän kutsuu kristillistä papistoa kansaksi. Se on uusi ”Jumalan Israel”. Papisto ja kansa ovat sama. Tässä kansassa ei ole jakoa ”papistoon” ja ”kansaan”. Jokainen tämän kansan jäsen on pappi. Siinä vallitsee ”yleinen” pappeus. – Gal. 6:16.
14. Esitä lisätodistuksia sille, että kristillinen pappeus on yleinen.
14 Ajatus, ettei kristittyjen välillä ole erotusta, ei ole uusi. Me tapaamme sen kuvauksessa, missä kristitty on jäsenenä Kristuksen ruumiissa, jossa ”ei ole . . . juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista”; ja se on myös siinä Jumalan lapseudessa, minkä kristitty saavuttaa ja minkä perusteella jokaisella kristityllä on suoranainen pääsy taivaallisen Isänsä luo Ylimmäisen Papin, Jeesuksen Kristuksen, kautta, kenenkään ihmisen olematta välittäjä eli pappi, koska Jeesus Kristus itse on Välimies. – Gal. 3:28; 4:5–7; Hepr. 4:16; 1. Tim. 2:5.
YLEISPAPPEUDEN ALKUPERÄ
15. Kuka sääti kristillisen pappeuden yleisluonteen? Miten?
15 Itse Jehova Jumala perusti erittäin voimallisesti yleispappeuden kristilliseen seurakuntaan aivan sen alusta lähtien. Hän vuodatti helluntaipäivänä henkensä niille ensimmäisille, joista tuli seurakunnan jäseniä. Kun he saivat tämän hengen, niin heidät voideltiin alipapeiksi ja heitä autettiin aloittamaan pappisvelvollisuutensa siinä paikassa, koska he alkoivat sen vaikutuksesta uhrata hengellisiä uhreja saarnaamalla Jumalasta ja hänen päätöksistään. Huomaa, ettei Jumala valinnut muutamia noista 120:stä läsnä olleesta papeiksi eli papistoksi suorittamaan saarnaamista ja muita kuulijoiksi eli maallikoiksi, vaan ”he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua . . . Jumalan suuria tekoja.” – Apt. 2:4, 11.
16. Miten Jeesus valmisti seuraajiaan yleispappeuden velvollisuuksiin jo ennen helluntaita?
16 On monin tavoin ilmeistä, että oppi yleispappeudesta ymmärrettiin ja toteutettiin varhaisseurakunnassa. Kaikkia kutsuttiin seuraamaan heidän Ylimmäisen Pappinsa, Kristuksen Jeesuksen, askeleita, eikä hän maanpäällisen palveluksensa aikana suorittanut uuden ylimmäisen papin tehtäviä ainoastaan itse, vaan myös teki pappisvelvollisuudet yleisiksi opettamalla seuraajiaan menettelemään samalla tavalla. – Luuk. 10:1–12.
17–19. Miten me tiedämme, ettei Matteuksen 28:19:nnessä kerrottu Jeesuksen antama lähetystehtävä ollut tarkoitettu yksinomaan yhdelletoista apostolille?
17 Jotkut kiinnittävät huomion siihen, että kun Jeesus antoi esimerkiksi kuuluisan lähetystehtävän, mikä on kerrottu Matteuksen 28:19:nnessä, niin ainoastaan yksitoista apostolia oli läsnä, ja he väittävät sen tähden, että se annettiin yksistään apostoleille. Mutta pidetään varmana, että siellä oli lisäksi ”enemmän kuin viisisataa veljeä”. (1. Kor. 15:6) On totta, että apostolit perustivat ahkerammin kuin ketkään muut uusia seurakuntia moniin maihin, mutta he eivät olleet suinkaan yksin siinä työssä. Jokainen auttoi. Kun Paavali tuli ensimmäisen kerran Roomaan, niin hän ei saapunut perustamaan seurakuntaa, sillä siellä oli jo seurakunta, ja veljet tulivat tapaamaan häntä, ennen kuin hän saapui kaupunkiin. – Room. 1:8, 13; Apt. 28:14–16.
18 Apostolit itse eivät ymmärtäneet lähetyskäskyn koskeneen yksin heitä. Huomaa Paavalin Tessalonikan veljille esittämät selostussanat: ”Teidän tyköänne on Herran sana kaikunut; ei ainoastaan Makedoniaan ja Akaiaan, vaan kaikkialle on teidän uskonne Jumalaan levinnyt, niin ettei meidän tarvitse siitä mitään puhua.” – 1. Tess. 1:8.
19 Tiitus ja Timoteus olivat opettajia, mutta he olivat opettajien opettajia; he eivät olleet maallikkoja opettamaan lähetettyjä pappeja. Paavali kirjoitti Timoteukselle: ”Minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.” (2. Tim. 2:2) Tämä on sopusoinnussa sen kanssa, mitä luemme Ilmestyskirjan 22:17:nnestä: ”Henki ja morsian sanovat: ’Tule!’ Ja joka kuulee, sanokoon: ’Tule!’” Kun heprealaiset olivat hitaita edistymään siinä määrin, että olisivat osallistuneet toimeliaasti yleispappeuden velvollisuuksiin, niin Paavali oli pettynyt: ”Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita.” Siinä seurakunnassa ei suvaittu lainkaan maallikkoja. – Hepr. 5:12.
20. Miten historia vahvistaa varhaiskirkon yleispappeuden?
20 Historia vahvistaa saman. Tanskalainen professori Hal Koch sanoo kirkkohistoriassaan: ”Vain apostolien päivinä ja heti niiden jälkeen seuraavina vuosikymmeninä kuulemme todellisista lähetystyöntekijöistä, jotka uurastavat pitäen kristillisyyden levittämistä tehtävänään ja kutsumuksenaan. Muuten nuo, jotka vetivät uusia jäseniä seurakuntaan, olivat aivan tavallisia kristittyjä, kauppiaita, työmiehiä, orjia ja muihin yhteiskunnallisiin asemiin kuuluvia ihmisiä.” Ei ole epäilystäkään siitä, että yleispappeus oli varhaiskristillisen kirkon luonteenomainen piirre; jokainen jäsen oli pappi, joka piti velvollisuutenaan saarnaamista ja opettamista Jumalasta sekä seurakunnassa että sen ulkopuolella, ja heitä tuki heille vuodatettu Jumalan henki. Siinä kirkossa ei ollut maallikoita. Miten sitten on lainkaan voinut tapahtua niin, että kristikunnan kirkot nykyään tuskin tuntevat mitään muuta kuin saarnastuoleista puhuvat papit ja passiiviset maallikot?
PERKELEEN AIHEUTTAMA MUUTOS
21. Muodostivatko varhaiskirkon seurakunnan palvelijat papiston?
21 Koska varhaiskristillinen seurakunta oli työskentelevä järjestö, piti jotkut jäsenet määrätä erikoistehtäviin. Tullakseen määrätyksi tällaiseen palvelusasemaan henkilön piti olla kypsä, vanhempi mies eli niin sanottu ”vanhin” (kreikaksi presbyteros). Näistä vanhemmista miehistä valittiin seurakuntien valvojat (kreikaksi epískopoi) ja heidän apulaisensa eli apulaispalvelijansa (kreikaksi diákonoi). Sen takia, mitä olemme juuri nähneet varhaiskirkossa olevasta yleispappeudesta, heitä ei valittu muodostamaan papistoa, vaan he olivat yksinkertaisesti kristittyjen veljiensä palvelijoita. – Apt. 6:1–7; Tiit. 1:5; 1. Piet. 5:2, 3; Matt. 20:25–28.
22. Miten seurakuntien palvelijat tulivat myöhemmin muodostaneeksi papiston?
22 Mutta Paavali ennusti oikein: ”Minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.” Yhtenä surullisena seurauksena tästä itsekkäitten miesten noususta sortovaltaan oli yleispappeuden täydellinen häviäminen. Kirkkohistorian mukaan korotettiin seurakuntien palvelijat hitaasti mutta varmasti toisella vuosisadalla muodostamaan erityisen papiston. Seurakuntien valvojat eli epískopoi pukivat ylleen piispan kaavun, vanhimmat eli presbyteroi muutettiin pelkistä kypsistä, vanhemmista miehistä, joista palvelijat voitiin valita, papin virkaan, ja apulaispalvelijoista tehtiin meidän aikamme diakoneja. Miehet ottivat asemia, joiden avulla he muodostivat pappisvallan, mikä ylläpiti vuosisatoja ankaraa hengellistä ja maallista hallitusta valliten herroina maallikoita. – Apt. 20:29, 30.
23. a) Mikä tekee katolisesta papistosta huomattavan esimerkin niin sanotusta kristillisestä papistosta, jonka pappeus on muuttunut yleisestä erikoiseksi? b) Miksi tämä muutos oli Perkeleen aikaansaama?
23 Roomalaiskatolisen kirkon papisto on erinomainen esimerkki tästä. Tämä papisto ei ainoastaan muodosta selvästi erillistä luokkaa, joka on korotettu maallikkojen yläpuolelle vallassa, koulutuksessa ja ulkonaisessa esiintymisessä ja joka jäljittelee erikoispappeutta, vaan se on myös kohottanut kirjaimellisia temppelirakennuksia kirjaimellisine alttareineen ja pukenut jäsenensä erikoisiin vaatteisiin heidän erottamisekseen tavallisesta kirkon jäsenestä. Tehdäkseen paluun erikoispappeuteen täydelliseksi se väittää omaavansa erityisen vihkimyksen perusteella voiman kutsua tahtonsa mukaan Kristuksen Jeesuksen alttareineen uhratakseen hänen kirjaimellisen lihansa ja verensä roomalaiskatolisessa messussa. Vaihdosta yleisestä takaisin erikoiseen pappeuteen olisi tuskin voitu perusteellisemmin suorittaa, jos näennäinen kristillisyys piti silti säilyttää. Riistämällä kirkon jäseniltä heidän oikeutensa olla Jumalan sanaa saarnaavia toimeliaita Jumalan palvelijoita, siten että heidät on nujerrettu tietämättömien, usein lukutaidottomien kirkonkävijöitten massaksi, papit tukahduttivat Jumalan hengen kirkossa ja riistivät siltä sen alkuperäisen, hyvän uutisen levittämiseksi vaikuttavan dynaamisen voiman ja siten oikealaatuisen uudistamiskyvyn, minkä avulla totuus Jumalasta ja Kristuksesta oli voittava maailman. Tämä muutos oli Perkeleen aikaansaama.