Ovatko he syyllistyneet ’Malawin kehityksen ehkäisemiseen’?

ENTÄ jos MCP:n päätöksessä esitetty väite, että Jehovan todistajat ovat ”kiihkouskonnollinen lahko”, joka on ’ehkäissyt Malawin sekä poliittista että taloudellista kehitystä’, olisi tosi? Olisivatko silloin pieksemiset, raiskaamiset, kotien ja omaisuuden hävittäminen, kaikenlaisen työnteon riistäminen ja jopa murhaaminen oikeutettuja?

Malawi on perustuslailtaan asianmukaisesti demokraattisille periaatteille perustettu tasavalta. Sillä on täydellinen lakikokoelma rauhan, oikeuden ja hyvän järjestyksen ylläpitämiseksi. Sillä on täydellinen tuomioistuinjärjestelmä ja koulutetut, pätevät tuomarit. Sillä on laaja poliisilaitos, jossa on koulutettu henkilökunta.

Jos Jehovan todistajat ovat todellakin lainrikkojia, miksi ei sitten käytetä koko tätä valtiollista rakennelmaa pulman käsittelemiseksi? Miksi ei käytetä lainmukaisia syytteitä, pidätyksiä, oikeudenkäyntejä tai jopa vangitsemista? Miksi kypsien ja harjaantuneiden miesten toimivalta ja velvollisuudet pitäisi siirtää epäkypsille, harjaantumattomille ja kurittomille nuorisojoukkioille? Niin, miksi minkään hallituksen pitäisi sallia kumouksellisten ainesten suorittaa sille kuuluvat tehtävät? Eikö sellainen ole nöyryyttävää sille ja sen kyvylle käsitellä pulma perustuslaillisin keinoin?

Malawin arvokkaat päämäärät

Malawin kongressipuolue on itse ilmoittanut olevansa erittäin kiinnostunut korkeatasoisesta käytöksestä maassa. Malawi Times -lehti selosti 14. syyskuuta, että yksi puolueen vuoden 1972 vuosikokouksen valtuutettujen korostamista aiheista oli ”sopivan ja miellyttävän käytöksen tärkeys”. Sanomalehti lisäsi kokouksen valtuutettujen ”painottaneen, että malawilaisina heidän pitäisi oppia asioita tavalla, jota ei pidettäisi ’häpeällisenä ja joka ei vaikuttaisi Malawin maineeseen’”.

Jopa elinikäisen presidentin tri H. Kamuzu Bandan on sanottu esittäneen samansuuntaisia voimakkaita lausuntoja. Malawi News -lehti sanoo syyskuun 19. päivän numerossaan: ”Lausuessaan ajatuksensa Malawin kongressipuolueen vuoden 1972 vuosikokouksen hyväksymästä päätöksestä hänen ylhäisyytensä presidentti korosti hyvien tapojen ja perinteiden säilyttämisen tärkeyttä.” Lehti totesi, että presidentti ”kehotti kansaansa elvyttämään perinteitä opettamalla lapsiaan kunnioittamaan vanhempia ihmisiä ja vanhempiaan. Hän kehotti myös opettajia opettamaan lapsille käytöstapoja.”

Nämä oikeaa käytöstä suosivat lausunnot ovat kaikki erittäin kiitettäviä. Ne sopivat yhteen presidentti Bandan kokouksessa pitämän avajaispuheen kanssa, jossa hän korosti ”kansakunnan rakentamista moraalisille ja hengellisille perustuksille, koska tämä oli se kulmakivi, jolle valmentautunut kansakunta voidaan perustaa”.

Nyt kysymme: Miten Jehovan todistajiin kohdistuneet raa’at hyökkäykset voidaan mitenkään saada sopusointuun näiden julkisten lausuntojen kanssa? Voivatko ne muuta kuin vahingoittaa ”Malawin mainetta”? Miten sellainen väkivalta voi mitenkään ’rakentaa kansakuntaa moraalisille ja hengellisille perustuksille’?

Ketkä todellisuudessa ehkäisevät näiden päämäärien saavuttamista

Malawin Jehovan todistajat ovat työskennelleet ahkerasti tuodakseen moraalista ja hengellistä valistusta lähimmäisilleen johtamalla ilmaisia kotitutkisteluja Jumalan sanasta Raamatusta. He ovat opettaneet tuhansia malawilaisia lukemaan ja kirjoittamaan. He pyrkivät itse uutterasti viettämään esimerkillistä elämää säilyttämällä moraalisen puhtauden ja rakastamalla Jumalaa ja lähimmäistään. Tämä ei varmastikaan ’ehkäise’ Malawin, sen hallituksen tai kansan, parhaita etuja.

Mutta miten se, että nuorten sallitaan ryhtyä koko maan käsittävään väkivaltakampanjaan – hävittämällä koteja ja omaisuutta sekä pahoinpitelemällä miehiä, naisia ja lapsia – voi mitenkään auttaa noiden päämäärien tavoittamisessa tai koitua maan hyväksi?

Kun nuorisojoukkiot ovat päässeet hyökkäämisen, hävittämisen, ryöstämisen ja raiskaamisen makuun, mikä takaa sen, että – alkuperäisten uhrien yksinkertaisesti lakattua olemasta – nämä nuoret sitten lopettavat ja alkavat jälleen käyttäytyä järjestyksellisesti ja rauhallisesti? Mikä takaa sen, etteivät he etsi uusia uhreja ja ettei heistä tule ikävää pulmaa jopa vallassa olevalle hallitukselle? Koska hallitus ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin sellaisen väkivallan tukahduttamiseksi, eikö se ole poistanut sulut mahdollisten vaikeuksien vyöryltä?

Hyökätessään Jehovan todistajien kimppuun Nuorisoliigan jäsenet ovat usein kerskuneet: ”Me olemme poliisi.” Nämä nuoret ovat jättäneet huomioon ottamatta poliisilaitoksen ohjeet jättää selonteko siitä, mitä he ovat tehneet. Tämä osoittaa heidän kunnioituksen puutteessa laillisesti nimitettyä virkavaltaa kohtaan.

Eivät hyökkääjät vaan uhrit, Jehovan todistajat, ovat osoittaneet tunnustavansa laillisen virkavallan ja kunnioittavansa sitä. Kuinka niin? Koska he malawilaisten sanomalehtien kertoman mukaan kääntyivät johdonmukaisesti poliisin puoleen, kun heidän kimppuunsa hyökättiin; he täyttivät kuuliaisesti vaaditut selonteot ja anoivat suojelua, jonka Malawin laki varaa. He eivät yrittäneet ottaa lakia omiin käsiinsä.

Vetoamalla oikeusviranomaisiin laillisten oikeuksiensa perusteella Jehovan todistajat vain noudattivat erään varhaisemman kristityn esimerkkiä. Kun samat sotilaat, jotka olivat pelastaneet apostoli Paavalin hänen kimppuunsa hyökänneeltä roskajoukolta, aikoivat ruoskia häntä, hän kiinnitti huomion Rooman kansalaisuuteensa sillä seurauksella, että ruoskimisesta luovuttiin. (Apt. 21:30–34; 22:24–29) Myöhemmin hän jälleen käytti laillista oikeuttaan vedotessaan keisariin. – Apt. 25:9–12.

Keisarille kuuluvan maksaminen keisarille

Kristus Jeesus neuvoi opetuslapsiaan ’antamaan keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on’. (Mark. 12:17) Ne, jotka hyökkäävät Jehovan todistajia vastaan, lainaavat joskus näitä sanoja väittäen, että todistajat eivät noudata niitä ja kärsivät sen tähden syystään. Totuus on päinvastainen.

Lue Raamatusta näiden sanojen tekstiyhteys. Havaitse itse, että Jeesus puhui siinä tilanteessa verojen maksamisesta. Jehovan todistajilla on kansainvälinen maine, että he kuuluvat kaikissa maissa tunnollisimpiin veronmaksajiin.

Esittäessään ajatuksensa Malawin tapahtumista San Francisco Examiner -lehden kolumnisti Guy Wright sanoi Jehovan todistajista: ”Heitä voisi pitää mallikansalaisina. He maksavat tunnollisesti veronsa, pitävät huolta sairaista ja taistelevat lukutaidottomuutta vastaan.” Myös New York Times -lehden eräässä pääkirjoituksessa sanottiin 22. lokakuuta todistajien uskovan, että ”maallisia lakeja täytyy totella, mitä tulee esimerkiksi verojen maksamiseen”. Minkä tahansa hallituksen, myös Malawin, verotusarkistot osoittavat tämän olevan totta. Vuosina 1953–1972 Malawin Jehovan todistajat jopa erottivat virallisesti seurakunnistaan kahdeksantoista henkilöä, jotka jättivät tahallisesti veronsa maksamatta. Todistajat eivät katso läpi sormien sellaista tottelemattomuutta maalliselle laille.

Asian ydin on se, että samalla kun Jehovan todistajat ’antavat keisarille, mikä keisarin on’, he antavat aivan yhtä huolellisesti ’Jumalalle, – ei keisarille – mikä Jumalan on’.

’Kiihkouskonnollinen lahkoko’?

Mutta eikö ole ’kiihkomielisyyttä’ kieltäytyä liittymästä poliittiseen puolueeseen hankkimalla jäsenkorttia? Tai eikö henkilöstä tule ’kiihkomielinen’ viimeistään silloin, kun hän pitää kiinni kielteisestä kannastaan kuolemankin edessä?

Jos tämä on ’kiihkomielisyyttä’, niin eikö meidän olisi silloin pidettävä ensimmäisenkin vuosisadan kristittyjä ’kiihkomielisinä’? Muinaisessa Rooman keisarikunnassa keisari valtion päämiehenä vaati kaikkia uhraamaan hänelle kuuliaisuuden merkiksi. Sen, että sirotti pelkästään hyppysellisen suitsuketta alttarin liekkeihin, katsottiin olevan hyväksyttävää. Mikä oli varhaiskristittyjen asenne siihen? Historia kertoo:

”Kristityt kieltäytyivät . . . uhraamasta keisarin hengelle – mikä on suunnilleen samaa kuin nykyään lipuntervehtimisestä tai uskollisuusvalan toistamisesta kieltäytyminen. . . . Hyvin harvat kristityt muuttivat mieltään, vaikka areenalla oli yleensä heidän mukavuudekseen alttari, jolla paloi tuli. Vangin ei tarvinnut muuta kuin heittää vähän suitsutusta liekkiin, niin hänelle annettiin uhritodistus ja hänet vapautettiin. Hänelle selvitettiin myös huolellisesti, ettei hän palvonut keisaria, vaan ainoastaan tunnusti keisarin jumalallisen aseman Rooman valtion päänä. Silti eivät juuri ketkään kristityt käyttäneet hyväkseen tätä pelastusmahdollisuutta.” – Daniel P. Mannix, ”Those About to Die”, s. 135, 137.

Ethel Rose Peyserin kirjasta Book of Culture luemme (s. 549):

”Rooma oli tullut vähitellen täyteen ihmisiä, jotka kannattivat vieraita kuitteja, jotka pyynnöstä vannoivat uskollisuutta keisarin jumalalliselle hengelle. Mutta uskossaan lujat kristityt eivät tehneet sellaista kuuliaisuusvalaa. Ja koska he eivät vannoneet uskollisuutta sille, minkä me nyt katsoisimme vastaavan lippua, heitä pidettiin poliittisesti vaarallisina.”

Nykyaikana ei kenties ole kysymys hyppysellisestä suitsuketta ja uhritodistuksen saamisesta, vaan sen sijaan tervehdyksestä tai jäsenkortin hankkimisesta. Siitä huolimatta tämä on Jehovan todistajille omantunnon asia, ja varmastikaan heistä ei tule ”poliittisesti vaarallisia” sellaisen omantunnontarkkuuden tähden. Heidän kristillinen puolueettomuutensa kaikkien poliittisten toimien suhteen perustuu Jumalan sanaan Raamattuun.

Erossa oleminen maailmasta

Jumalan Poika sanoi, että hänen seuraajansa ’eivät olisi osa maailmasta’, samoin kuin hänkään ei ollut osa maailmasta, ja että ”sentähden maailma teitä vihaa”. (Joh. 15:19) Kristus Jeesus kieltäytyi sekaantumasta maailman politiikkaan. Hän ei ollut kuningas Herodeksen kannattaja eikä myöskään hänen vastustajansa.

Jehovan todistajat säilyttävät saman ehdottoman puolueettomuuden puuttumatta koskaan politiikkaan. He eivät osallistu kansannousuihin, mellakoihin, kapinoihin tai vallankumouksiin. He eivät ole uhka millekään lailliselle vallalle. Samanaikaisesti he kiinnittävät henkilökohtaiset toiveensa Jumalan valtakunnan vanhurskaaseen hallitukseen, jota hänen Poikansa johtaa, ja antavat sille uskollisesti täyden kannatuksensa ja kuuliaisuutensa. Sen he ovat velkaa Jumalalle. He eivät voi antaa sitä millekään ihmishallitsijalle tai -hallitukselle. Jos heitä käsketään toimimaan vastoin Jumalan sanaa, heillä ei ole muuta keinoa kuin vastata niin kuin apostolit: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” – Apt. 5:29.

Eivät ehkäise ’taloudellista kehitystä’

Ehkäisevätkö Jehovan todistajat Malawin taloudellista kehitystä? Päinvastoin, he edistävät sitä. Ne, joilla oli todistajia työntekijöinä, todistavat näiden hyvistä työtavoista, rehellisyydestä ja ahkeruudesta. Kuten asiakirjat osoittivat, työnantajat ovat jopa asettuneet alttiiksi viranomaisten epäsuosiolle vedotessaan todistajatyöntekijöidensä puolesta, joille he olivat uskoneet tärkeitä vastuuasemia.

Vuosia aikaisemmin, 11. helmikuuta 1964, Vartiotorni-seuran haaratoimiston toiminnanjohtaja Jerker A. Johansson tapasi tri H. Kamuzu Bandan ja osoitti hänelle, että kylien päälliköt olivat kiittäneet todistajia siitä, että he olivat ensimmäisten joukossa tukemassa paikallisia talkootöitä. Noihin talkootöihin, joihin Jehovan todistajat osallistuivat vuosien kuluessa, kuului mm. tiilien tekeminen ja ruohon leikkaaminen kouluja varten ja koulujen, opettajien asuntojen, teiden ja siltojen rakentaminen. Kaikki tämä oli vapaaehtoista, palkatonta työtä. Itse asiassa Jehovan todistajat lahjoittivat usein omaa rahaansa ja omia tarvikkeitaan.

Poliittisten jäsenkorttien ostaminen

Tärkein kiistakysymys keskittyy yhteen asiaan: Jehovan todistajien kieltäytymiseen ostamasta Malawin kongressipuolueen jäsenkorttia. Tämä, eivätkä mitkään muut, on se syytös, joka jatkuvasti suunnataan heitä vastaan. Tämän kortin ostaminen ei merkitse veron maksamista. Se merkitsee poliittisen puolueen jäsenyyden saamista.

Kuitenkin Jehovan todistajien kimppuun hyökkääminen siksi, että he eivät osta näitä kortteja, on vastoin sitä, mitä Malawin kongressipuolueen korkein virkailija on aikaisemmin lausunut. Harkitsehan seuraavaa:

Vuonna 1967 Malawin Jehovan todistajat joutuivat kiivaan hyökkäyksen kohteeksi, ja heidän toimintansa kiellettiin. Blantyressa ilmestyvä The Times -lehti esitti 30. marraskuuta 1967 otsakkeen ”ILKEÄMIELISTÄ PANETTELUA, SANOO PRESIDENTTI” alla presidentti H. Kamuzu Bandan sanoneen: ”Me emme kieltäneet Jehovan todistajia siksi, että he eivät kuuluneet Malawin kongressipuolueeseen. Tämä on ilkeämielistä propagandaa henkilökohtaisesti minua ja erityisesti hallitusta vastaan.”

Kaksi vuotta myöhemmin, presidentin palattua Keski-Malawiin tekemältään matkalta, Jehovan todistajat saivat jälleen laajaa huomiota osakseen. Etusivun artikkelissaan Blantyren The Times -lehti selosti: ”Presidentti sanoi esimerkiksi, että eivät kielletyn lahkon rukoukset ’saaneet minua sanomaan, että haluan ihmisten olevan vapaita uusimaan korttinsa omasta sydämestään eikä heitä tule pakottaa’.” – 6.10.1969.

Näin ollen Malawin korkein virkamies esitti julkisessa sanassa vastustavansa voimakeinojen käyttöä poliittisten jäsenkorttien ostamisessa.

Jälleen kysymys on siitä, miten saada sanat sopusointuun tapahtumien ja tekojen kanssa. Jos presidentin halu todellakin on, ettei ketään pakoteta ostamaan poliittista jäsenkorttia, eikö hänellä sitten ole voimaa ja valtuuksia panna koko maassa täytäntöön tuota haluaan? Vai onko niin, että hän on menettänyt johtamansa Malawin kongressipuolueen joidenkin aineksien valvonnan? Varmastikaan ei voi olla niin, että kautta koko Malawin Jehovan todistajia vastaan suunnattu voimakas väkivaltakampanja on jäänyt presidentiltä huomaamatta.

Hän oli läsnä puolueen vuosikokouksessa sen viimeisenä päivänä, jolloin hyväksyttiin Jehovan todistajia vastaan kohdistetut päätökset, mikä laukaisi kiivaan väkivallan aallon heitä vastaan. Malawin lehdistö esittää presidentti Bandan tuon kokouksen jälkeen nimittäneen Jehovan todistajia ”paholaisen todistajiksi” ja ”typeräksi” lahkoksi, joka ”ei kunnioita hallitusta” ja joka ”ei halua maksaa veroa”. (The Times, 18.9.1972) Koska Jehovan todistajat selvästikin kunnioittavat hallitusta ja maksavat veroja, syyllistyvätkö sanomalehdet ’ilkeämieliseen propagandaan’, kun ne julkaisevat tuollaisia kiihottavia lausuntoja ja sanovat maan korkeimman virkamiehen esittäneen ne?

Harjoittavatko Nuorisoliigan ja Nuorten pioneerien jäsenet nyt samalla lailla ’ilkeämielistä propagandaa’, kun he käyttävät jäsenkorttikysymystä todistajiin viime aikoina kohdistettujen hyökkäysten puolustuksena? Toimivatko he vastoin Malawin korkeimman virkamiehen ilmaisemaa tahtoa?

Mikä vielä vakavampaa, miten on ymmärrettävä se, että kun todistajia hakataan ja heidän kotinsa ja omaisuutensa otetaan pakolla pois, hallituksen virkamiehiä, kuten kansanedustajat Gwanda Chakuamba Phiri ja J. Kumbweza Banda, on usein läsnä tapahtumapaikalla? Toimivatko sellaiset virkamiehet vastoin presidentin tahtoa, kun he täten osoittivat hyväksyvänsä nämä teot?

Harkitsehan myös M. R. Kaliteran erottamista virastaan postitoimistosta 23 vuoden palveluksen jälkeen. Kuka antoi tähän toimenpiteeseen kehottavat ohjeet? Hän sai kirjeen postilaitoksen pääjohtajalta A. N. C. Chadzalalta, ja siinä sanottiin seuraavasti:

”Seurauksena tämänaamuisesta keskustelustamme, jossa vahvistitte sen, että olette Jehovan todistajain jäsen ja että ette aio ostaa tai uusia Malawin kongressipuolueen jäsenkorttia, minun on erotettava teidät palveluksesta ilman korvausta. Erotusmääräys astuu voimaan tänään 4.10.1972.

”2. Tämä noudattaa hänen ylhäisyytensä elinikäisen presidentin ohjetta, että jokainen valtion virkamies, jonka havaitaan ja vahvistetaan olevan entisen Jehovan todistajain järjestön jäsen, on erotettava, ellei hän itse eroa virastaan.”

Herra Kalitera tiedusteli erottamistaan ja sai kirjeen henkilökunnan päällikön toimistosta. Sen toisessa kappaleessa sanottiin:

”2. Haluan vahvistaa sen, mitä postilaitoksen pääjohtaja jo on sanonut, nimittäin että hänen ylhäisyytensä elinikäinen presidentti antoi ohjeet, että kenelläkään valtion virkamiehellä, joka kieltäytyy ostamasta MCP:n jäsenkorttia, ei ole mitään tekemistä valtion viroissa ja että hänen pitäisi sen tähden erota virastaan. Kieltäytymisenne huomioon ottaen tunnustan näin ollen eronne valtion virasta, joka ero astui voimaan 4.10.1972.”

Kaikki toiset Jehovan todistajat, jotka erotettiin valtion viroista, saivat samanlaisen kirjeen. Uhmaavatko nämä valtion virkailijat presidentin tahtoa ja vääristelevät hänen asenteensa, kun he esittävät tällaisia lausuntoja hallituksen virallisella kirjelomakkeella?

Maastapako

Jehovan todistajat olivat toivoneet, että Malawin hallitus ja erityisesti sen valtionpäämies, presidentti tri H. Kamuzu Banda, olisivat toimineet suodakseen heille laillisen suojelun. Kun tätä ei ollut odotettavissa, heidän oli pakko paeta henkensä edestä. Siinä he seurasivat Jumalan Pojan neuvoa: ”Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen.” (Matt. 10:23) Koska koko Malawissa ei ollut yhtään toista kaupunkia tai kylää, johon olisi voinut paeta, heidän oli pakko paeta toisiin maihin.

Mutta miksi Jumala sallii sellaisen kiihkeän vainon kohdata ketään, joka pyrkii palvomaan Häntä? Mikä mahdollinen tarkoitus sillä voi olla?

[Kuva s. 15]

Malawin sanomalehdet esittävät maan presidentin antaneen kiihottavia lausuntoja Jehovan todistajista

[Kuva s. 16]

Todistaja M. R. Kalitera työskenteli postilaitoksen palveluksessa Malawissa vuodesta 1949 lähtien, kunnes hänet erotettiin vuonna 1972. Kuten voit havaita, häntä ei erotettu siksi, että hän ei olisi maksanut veroja, vaan koska hän ei halunnut ostaa poliittisen puolueen jäsenkorttia