Heräävätkö kuolleet jälleen eloon?

Miljoonat ovat tehneet tämän kysymyksen. Tässä on Raamatun arvovaltainen vastaus.

SEURAAVAT sanat olivat äskettäin otsikon ”In memoriam” alla eräässä huomattavassa lehdessä: ”Iris Brody (tytär ja äiti), kuoleman ensimmäinen vuosipäivä. Rakkaudellisessa ikuisessa muistossa. Isä, äiti ja Mikael.” Sen alla oli samanlainen ilmoitus: ”Adeline Moclair Donelly. Rakkaudellisesti ja hellästi muistaen ihmeellistä vaimoa ja äitiä, jonka läsnäoloa kaipaamme yhä enemmän joka päivä.”

Tällaiset sydämelliset ilmaisut esittävät elossa olevien yhteisen kokemuksen – me kaipaamme kuolleitamme. Heidän poissaolonsa on todellinen menetys. Kuten kaikissa suurissa menetyksissä, me haluaisimme tietää, onko takaisin saamiseen mitään mahdollisuuksia. Toisinaan me uskomme, että menetys olisi voitu välttää, jos tuo rakas henkilö olisi saanut aikanaan parempaa hoitoa. Näin ajatteli Marttakin, joka vuodatti murheensa Jeesukselle: ”Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi kuollut.” Kun Jehova Jumalan Poika vastasi: ”Sinun veljesi on nouseva ylös”, niin Martta sanoi: ”Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä.” – Joh. 11:21, 23, 24.

Miten tämä nainen tiesi sen? Oliko hän petoksen tai toiveajattelun uhri? Oliko tuo toivo ehkä uskon synnyttäjä? Ei lainkaan. Martta uskoi Jehovaan, ihmeitä tekevään Jumalaan, elämän todelliseen Luojaan. Martta oli tuntenut epäilemättä lapsuudestaan asti Raamatun henkeytetyn kertomuksen ensimmäisen miehen ja naisen luomisesta. Martta tiesi, että hänen Jumalansa oli tehnyt Aadamin tomusta. Puhaltamalla Aadamin sieraimiin elämän henki ihmisestä tehtiin elävä sielu. (1. Moos. 2:7) Martan ei ollut vaikea uskoa, että tällainen Jumala saattoi herättää kuolleita senkin jälkeen, kun ne olivat tulleet tomuksi.

Olihan Martta voinut saada esi-isiensä pyhästä historiasta tietää joukon uskoa vahvistavia asioita ylösnousemuksesta. Oli esimerkiksi muinainen Raamatun kertomus patriarkka Aabrahamista. Todistukseksi uskostaan, että Jehova voi herättää kuolleita, Aabraham oli halukas tottelemaan Jumalan käskyä ja uhraamaan poikansa Iisakin. (Hepr. 11:17–19) Muinaisesta Jobin kirjasta Martta muisti mahdollisesti tuon nuhteettomuutensa säilyttäjän lausunnon: ”Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni [pakollisen palvelukseni, Um] päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi. Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.” – Job 14:14, 15.

Martan vakaumus sen suhteen, että kuolleet tulevat jälleen elämään, sai hyvin todennäköisesti tukea siitä pyhästä historiallisesta kertomuksesta, jossa puhuttiin Sarpatin kaupungissa tapahtuneesta ylösnousemuksesta. Erään lesken poika oli kuollut siellä profeetta Elian vierailun aikana. Kun Elia rukoili hartaasti, että Jehova antaisi elämän palata kuolleeseen poikaan, niin Jumala kuuli ja toimi – kuollut lapsi virkosi eloon. (1. Kun. 17:17–23) Ja Martan kansan pyhissä kirjoituksissa on myös kerrottu Jumalan lupaus rakastetulle profeetta Danielille: ”Lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa.” – Dan. 12:13.

LISÄVAKUUS

Jeesuksen, kauan luvatun Messiaan, tulo toi lisävakuuden siitä, että kuolleet tulevat jälleen elämään. Eräänä päivänä, ennen kuin Martan veli Lasarus tuli sairaaksi ja kuoli, Jeesus antoi uuden tiedon ylösnousemustoivosta sanoen: ”Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo. Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää. Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa [muistohaudoissa, Um] ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.” (Joh. 5:21, 25, 28, 29) Jeesus otti myöhemmin jälleen tämän aiheen esille sanoessaan: ”Minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” – Joh. 6:39, 40.

Ottaen huomioon Jeesuksen selvän opetuksen meitä ei pitäisi hämmästyttää, että Martta sanoi veljensä ”nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä”. Hänen varma uskonsa perustui Jumalan päätöksen täsmälliseen tuntemukseen. Hän ei tiennyt kuitenkaan, että Jeesus aikoi herättää Lasaruksen silloin siinä paikassa. Mentyään sen haudan luo, mihin Lasarus oli haudattu neljä päivää aikaisemmin, Jeesus rukoili Jehovaa ja huusi sitten kovalla äänellä: ”Lasarus, tule ulos!” Lasarus tuli heti ulos yhä käärittynä hautausliinoihinsa. ”Päästäkää hänet” Jeesus sanoi, ”ja antakaa hänen mennä.” (Joh. 11:41–44) Uutinen levisi nopeasti. Kun Jeesus vieraili joskus myöhemmin Lasaruksen ja hänen sisartensa luona, ”suuri joukko juutalaisia sai tietää, että hän oli siellä; ja he menivät sinne, ei ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan myöskin nähdäkseen Lasaruksen, jonka hän oli herättänyt kuolleista. Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin, koska monet juutalaiset hänen tähtensä menivät sinne ja uskoivat Jeesukseen.” (Joh. 12:1, 2, 9–11) Jeesuksen ajasta eteenpäin uskosta häneen tuli olennainen osa ylösnousemustoivosta. Hänen oma uhrikuolemansa ja Jehovan hänelle suorittama kuolleista herättäminen avasi kaikille muistohaudoissa oleville tien tulla niistä ulos Jumalan määräaikana.

Tietenkään tätä hyvää uutista ei pitänyt salata toisiin kansoihin kuuluvilta ihmisiltäkään. Jeesus neuvoi seuraajiaan viemään Jumalan valtakunnan lohduttavan sanoman ”maan ääriin saakka”. (Apt. 1:8; Matt. 24:14) Apostoli Paavali tuli pakanalliseen Ateenan kaupunkiin joitakin vuosia myöhemmin ja kertoi ihmisille, joiden joukossa oli epikurolaisia ja stoalaisia filosofeja, ”evankeliumia Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta”. Kun Paavali vedettiin Ateenan Areiopagin tuomioistuimen eteen syytettynä ”kerettiläisyydestä”, niin hän julisti rohkeasti, että Jumala ”on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen [Jeesuksen] kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista”. – Apt. 17:18, 31.

Tuo tuleva ”päivä”, jolloin Jeesus Kristus tuomitsee asutun maan vanhurskaudessa, on sen tuhatvuotisvaltakunnan hallituskautena, jota hän opetti kaikkia kristittyjä rukoilemaan: ”Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa.” (Matt. 6:9, 10) Tämä on sen taivaallisen valtakunnan hallinto, minkä Jumala on luvannut levittävän paratiisin yli koko maan. Apostoli Johannesta käskettiin kirjoittamaan eloisa kuvaus tuosta onnellisesta ajasta, ja hän teki sen seuraavin sanoin: ”Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ’Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.’ Ja valtaistuimella istuva sanoi: ’Katso, uudeksi minä teen kaikki’. Ja hän sanoi: ’Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet’.” – Ilm. 21:2–5.

TAIVAASSA JA MAAN PÄÄLLÄ

Jokaisessa maassa on pää- eli hallitusjärjestö, missä vähemmistö hoitaa virkaa. Hallitusviranomaisten päätökset ja toimenpiteet vaikuttavat sen hallituksen alaisuudessa asuvan enemmistön elämään. Niin on Jumalan valtakunnan hallinnonkin laita maahan nähden. Kristus on Jumalan voideltu Kuningas, ja vähemmistö, jota Jeesus kutsui ”piskuiseksi laumaksi”, viedään ylösnousemuksessa taivaalliseen pääjärjestöön, missä sen jäsenet ”tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta”. (Luuk. 12:32; Ilm. 20:6) Herra Jeesus ilmaisi ilmestyksessä apostolilleen Johannekselle, että näitä on oleva täsmälleen 144 000, jotka otetaan maasta yhdistettäviksi hänen – Jumalan Karitsan – kanssaan taivaallisella Siionin vuorella, Valtakunta-järjestössä. (Ilm. 14:1–3) Uskolliset apostolit olivat ensimmäiset tähän taivaalliseen ”piskuiseen laumaan” kutsutut, ja Johannes kirjoitti heistä ja heidän kanssaan taivaallisen palkinnon perijöistä: ”Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa.” (Ilm. 20:6; 1. Piet. 1:4) Mutta on ilmeistä, että tämä pieni lukumäärä ei käsitä kaikkia, jotka ovat uskoneet Jeesukseen ja ylösnousemustoivoon. Miten on muiden, uskovien valtavan enemmistön, laita?

Suurin osa ylösnousseesta ihmiskunnasta tulee takaisin taivaan valtakunnan alamaisina eikä hallitsijoina. Heidät siunataan elämällä paratiisimaan päällä vapautettuina kärsimyksistä ja surusta. Jeesus tarkoitti näitä valtakuntansa maanpäällisiä alamaisia sanoessaan: ”Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.” – Joh. 10:16.

Kuten Jeesus sanoi, ylösnousseitten joukkoon kuuluu niitä, ”jotka ovat hyvää tehneet”, ja joitakin, ”jotka ovat pahaa tehneet”. (Joh. 5:29) ”Ne, jotka ovat hyvää tehneet”, olivat Jumalan uskollisia palvelijoita, jotka suuntasivat elämänjuoksunsa Jumalan tahdon mukaan. He saavat ”elämän ylösnousemuksen”, ja kuten olemme nähneet, suurin osa näistä herätetään elämään maan päällä. Johannes Kastaja kuuluu tähän ryhmään. Koska hän kuoli ennen kuin Jeesuksen uhri avasi tien taivaalliseen elämään, niin hänen ylösnousemuksensa ei voi olla taivaallinen, ja siitä syystä Jeesus sanoikin: ”Ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.” (Matt. 11:11) Monet miehet ja naiset Aabelista Johannekseen säilyttivät nuhteettomuutensa Jumalan edessä, ”että saisivat paremman ylösnousemuksen”. (Hepr. 11:35) Paavali kirjoitti näistä: ”Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu; sillä Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he ilman meitä pääsisi täydellisyyteen.” (Hepr. 11:39, 40) Valtakunnan maalliset alamaiset saavat siis palkintonsa vasta taivaallisen hallitusjärjestön perustamisen jälkeen.

Meillä on Jeesuksen vakuutus, että Jehova Jumala muistaa varmasti noita esikristillisiä palvelijoitaan: ”Mutta että kuolleet nousevat ylös, sen Mooseskin on osoittanut kertomuksessa orjantappurapensaasta, kun hän sanoo Herraa Aabrahamin Jumalaksi ja Iisakin Jumalaksi ja Jaakobin Jumalaksi. Mutta hän ei ole kuolleitten Jumala, vaan elävien; sillä kaikki [he, Um] hänelle elävät.” – Luuk. 20:37, 38.

Armollisesti jotkut niistäkin, ”jotka ovat pahaa tehneet”, herätetään kuolleista tuomittaviksi sen mukaan, mitä he tekevät sen jälkeen. Se pahantekijä, joka surmattiin Jeesuksen rinnalla, luetaan heidän joukkoonsa. (Luuk. 23:43) Näiden herätettävien joukkoon ei sisällytetä parantumattomia pahoja, vaan henkilöt, jotka, vaikka ovatkin tehneet pahaa tietämättömyydessä, noudattavat alttiisti vanhurskautta, ja heille annetaan tilaisuus oppia Jumalan tahto ja mukautua siihen.

VANHURSKAUS JA ONNI

Me voimme odottaa nyt Raamatun tiedon perusteella iloiten ”hänen lupauksensa mukaan . . . uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu”. (2. Piet. 3:13) Tuo vanhurskas hallinto, joka antaa ihmeellisen ylösnousemuksen kaikille muistohaudoissa oleville, tuo ilon monien sellaisten sydämeen, jotka nyt surevat kuolleitaan.

Muistatko sen pikkutytön isän ja äidin onnea, jonka Jeesus herätti? ”Ja he joutuivat suuren hämmästyksen valtaan.” (Mark. 5:42) Se on sellaista riemua, mitä sinäkin voit kokea nähdessäsi henkilökohtaisesti tai Raamatusta tuntemiesi miesten, naisten ja lasten nousevan ylös. Samoin kuin sinä säilytät olemuksesi nuoruudesta aikuisuuteen asti, vaikka ulkonäkösi vaihtelee, niin ylösnousseittenkin persoonallisuus tunnetaan, minkä ruumiin Jumala nähneekin hyväksi heille antaa.

Kuolleen lapsensa takaisin elämään saavat vanhemmat ovat niin onnellisia, että he eivät ole pahoillaan siitä, vaikka ylösnousseen lapsen täytyy kasvaa ja elää omaa elämäänsä. Akylaan ja Priskan kaltaiset pariskunnat, jotka saavat taivaallisen ylösnousemuksen iankaikkisine iloineen Kristuksen ”morsiamena”, eivät tunne lainkaan mielipahaa sen tähden, että he eivät ole enää mies ja vaimo. (Room. 16:3) Aabrahamin ja Saaran, Iisakin ja Rebekan, Jaakobin, Leean ja Raakelin ylösnousemusiloa ei vähennä se, että he enkelien tavoin ”eivät nai eivätkä mene miehelle”. Heidän korkein ihastuksensa on elää Jumalan perhepiirissä ollen ”ylösnousemuksen lapsia”. (Luuk. 20:34–36) Jokainen meistä, joka näkee aikaisemman lapsen, vaimon, aviomiehen, isän tai äidin palaavan kuolemasta, on suunniltaan ihastuksesta. Sitä onnea ei vähennä se, että taivaallinen Isä ei yhdistä uudelleen avioliittoon henkilöitä, jotka olivat kerran mies ja vaimo. Heidän ilonsa on ylitsevuotava, kun he saavat nauttia toistensa seurasta elämän perillisinä. Kiitollisuuden rukoukset kohoavat Jehova Jumalan puoleen siitä, että joku omaisista on tullut takaisin Jumalan perhepiiriin osallistumaan loputtoman elämän siunauksiin vanhurskaassa uudessa maailmassa. Jumalan kiitolliset lapset eivät pyydä enempää.

Tuon vanhurskaan uuden maailman toteutuminen tekee kohta täyttä oikeutta Jehovan maineelle rakkauden, viisauden, oikeuden ja voiman Jumalana. Meillä on nyt kysymykseen: ”Heräävätkö kuolleet jälleen eloon?” arvovaltainen vastaus: ”Hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa [muistohaudoissa, Um] ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin.” – Joh. 5:28, 29.