Kristillisen kirkon ykseys

”Sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä.” – Joh. 17:22.

 1. Miksi Jehovaa voidaan sanoa suureksi Yhdistäjäksi?

JEHOVA on suuri Yhdistäjä. Hän on Se, joka kykenee ihmeteltävällä tavalla liittämään älylliset luomukset yhteen mitä haluamaansa tarkoitusta varten tahansa. Miljoonia vuosia ennen kuin ihminen näki päivänvalon Jehova oli työskennellyt täydellisessä yksimielisyydessä esikois-Poikansa kanssa, jonka välityksellä hän loi kaiken. Kun Jehovan luomistyö edistyi ja älyllisten luomusten luku lisääntyi kaikkeudessa, niin se ei johtanut hämminkiin. Jehova liitti heidät kaikki sopusointuiseen, joustavasti toimivaan ykseyteen yhdistäen heidät itseensä ja toisiinsa rakkauden sitein. Valaistakseen tätä onnellista ykseyttä hän puhuu uskollisten taivaallisten luomusten yleisjärjestöstä vaimonaan, jonka kanssa hän on liittynyt yhteen onnellisessa avioliitossa. – Kol. 1:16; 1. Joh. 4:8, 11–13; Jes. 54:5, 6.

 2. Mikä on voimakkain ihmisiä yhdistävä side, ja miten Israelista tuli Jumalan ainoa tosi seurakunta eli kirkko omana aikanaan?

² Kun Jehova Jumala alkoi rakentaa ihmisyhteiskuntaa, niin hän aloitti sen pienimmästä yksiköstä, avioliitosta, mikä on normaalisti yksi voimakkaimmista yhtymistä, missä ihminen on osallisena. Asia on näin, koska sitova tekijä avioliitossa on rakkaus, ja se on voimakkain yhdysside, mikä millään luomusten yhtymällä voi olla. Se on todellisuudessa ainoa perusta, millä mikään yhtymä voi kestää. Suuremmissa piireissä vanhemmat ja lapset ovat voimakkaan rakkaudensiteen yhdistämiä perheyhtymäksi, ja Jehova Jumala sitoi Jaakobin kahdentoista pojan perheet eli sukukunnat yhteen kansallisyhtymäksi. Hänen ja israelilaisten välillä tehtiin sopimus eli liitto, että hän ei olisi ainoastaan heidän Kuninkaansa, vaan myös heidän Jumalansa, ja tämä ei tehnyt Israelista ainoastaan kansaa, vaan myöskin Jumalan seurakunnan eli kirkon, sen ajan ainoan kirkon. – 1. Moos. 2:24; 2. Moos. 19:5, 6, 8; 20:1, 2; Apt. 7:38; Ps. 147:20.

 3. Oliko Jehova kansallismielinen valitessaan Israelin seurakunnakseen?

³ Miksi Jehova valitsi Israelin kansan muodostaakseen siitä kirkon eli seurakunnan? Oliko hän kansallismielinen Jumala? Ei, sellainen hän ei ollut. Hänen Aabrahamille, israelilaisten esi-isälle, antamastaan lupauksesta johtui, että heidän sallittiin muodostaa tuon uuden kirkon joukko. Mutta Jehova ei estänyt kansallisessa hengessä ei-israelilaisia tulemasta tuon ainoan tosi kirkon jäseniksi ympärileikkauksen välityksellä. Kaikki Jumalaa pelkäävät ihmiset, jotka halusivat liittyä Israelin kanssa palvomaan tosi Jumalaa, hyväksyttiin kansallisuuteen tai rotuun, aikaisempaan uskontoon tai poliittisiin yhteyksiin katsomatta. Ryhdyttiin toimenpiteisiin kaikkien sellaisten ympärileikattujen vierasmaalaisten tekemiseksi osaksi siitä ykseydestä, mikä Jumalalla oli Israelin kanssa, varaamalla heille perustuslain mukaan paikka seurakuntajärjestössä, minkä alainen Israel oli. Israelia käskettiin rakastamaan muukalaista niin kuin Jehova rakasti sitä. Eikä Jumala osoittanut huomaavaisuutta kansallisuutta eikä rotua kohtaan, niin että olisi muodostanut eri yhtymiä eli kirkkoja ei-israelilaista alkuperää olevista ympärileikatuista palvojista. Oli ainoastaan yksi temppeli, missä Jumala voitiin kohdata, yksi ylimmäinen pappi, yksi Laki, yksi yhteys eli kirkko, mihin kaikki palvojat yhdistettiin. Raamatun kertomus osoittaa, että eräistä kansoista ja sukukunnista, kuten siitä sekakansasta, mikä tuli Egyptistä, ympärileikatuista gibeonilaisista ja ympärileikatuista reekabilaisista sekä monista yksilöistä, kuten naisista Raahabista ja Ruutista, tuli yhtä Israelin kanssa. Jehova todisti siten olevansa ensimmäinen menestyksellinen kansojen Yhdistäjä. – 5. Moos. 10:17–19; 1. Kun. 8:41–43; 2. Moos. 12:38; 2. Sam. 21:1, 2; Jer. 35:18, 19.

 4. Miten kristillisestä seurakunnasta tuli Jumalan kirkko?

⁴ Mutta juutalainen kirkko eli seurakunta ei osoittanut kuitenkaan rakkautta Jehovaan ajan mittaan, ja siitä syystä se erotettiin yhteydestään häneen, ja kristillisestä seurakunnasta tuli Jumalan tosi kirkko helluntaista lähtien vuonna 33 jKr.

YKSEYS

 5, 6. Miten me tiedämme, että Jumalan seurakunnan täytyy olla yksi, ja ketkä kuuluvat tähän ykseyteen?

⁵ Varhaiskristillisessä seurakunnassa oli sen ykseys huomattava piirre. Se oli ennen kaikkea liitetty yhteen Jehova Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen kanssa, ja se on tärkein kaikista liitoista. Jeesus painotti tätä yhteyttä viinipuuvertauksessaan: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois.” – Joh. 15:4–6.

⁶ Yhteyden Kristukseen täytyy johtaa myös yhteyteen niiden kanssa, jotka ovat yhteydessä hänen kanssaan. Niinpä Jeesus rukoilikin juuri ennen petetyksi tulemistaan tällaisen ykseyden puolesta seuraajiensa keskuudessa sanoen: ”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, minkä sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä – minä heissä, ja sinä minussa – että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.” Huomaa, mihin suuntiin tämä ykseys kohdistuu. Kaikkien hänen seuraajiensa tulee olla yhtä, ei ainoastaan niiden, jotka elivät silloin, vaan myöskin niiden, jotka uskovat häneen heidän, so. opetuslasten, sanansa välityksellä, joten tämä ykseys ulottuu tulevaisuuteen ja käsittää kaikki nykyään elävät kristityt. Samalla se ulottuu taivaaseen ja käsittää Jeesuksen Kristuksen ja Jehova Jumalan, jotta Jeesuksen seuraajat olisivat niin kuin hän sanoi ”meissä [yhteydessä meidän kanssamme, Um]”. – Joh. 17:20–23.

YKSEYDEN LAAJUUS

 7. Mikä tekee ykseyden hölläksi ja heikoksi, ja mikä tekee sen kiinteäksi ja lujaksi?

⁷ Millaista ykseyttä Jeesus pyysi kuuluisassa rukouksessaan? Miten monta yhdessä pitävää sidettä tulisi olla ja kuinka voimakkaita niiden pitäisi olla? Kaikki yhtymät eivät ole yhtä voimakkaita. Jotkut liitot vaikuttavat ainoastaan jäsentensä yhdellä erikoisalalla. Ihmiset saattavat esimerkiksi kuulua samaan eläinsuojelusyhdistykseen ja silti olla yhtä kaukana toisistaan kuin itä ja länsi uskonnon ja politiikan asioissa sekä muissa harrastuksissa. Sellaiset yhtymät ovat hölliä. Niiden vastakohtana ovat avio- tai perheyhtymät kiinteitä ja vahvoja yhtymiä, koska ne vaikuttavat moniin harrastuksiin jäsentensä elämässä. Normaalissa perheessä sellaiset seikat kuin verisiteet, keskinäinen rakkaus, yhteinen koti, sen henki eli ilmapiiri, perhenimi, perinteet, uskonto, sivistystaso, luottamus siinä määrin, että on osallinen toinen toisensa luottamuksesta, kunnioitus ja ymmärtämys ovat kaikille jäsenille yhteisiä, ja mitä enemmän asioita ihmiset jakavat keskenään, sitä läheisemmin ja voimakkaammin he ovat sidotut yhteen.

 8. Mikä teki varhaiskristillisen kirkon ykseyden niin lujaksi?

⁸ Nyt palaamme kysymykseemme. Millaisesta ykseydestä Jeesus puhui Johanneksen 17. luvussa? Oliko se vain höllä ykseys, mikä vaikuttaa ainoastaan hänen seuraajiensa elämän yhteen tai kahteen puoleen? Ei, hän rukoili vahvimman ykseyden puolesta, mitä olla saattaa. ”Sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä niinkuin me olemme yhtä.” Me emme voi ajatella mitään kiinteämpää ja voimakkaampaa ykseyttä kuin se, mikä vallitsee Jehova Jumalan ja hänen Poikansa Kristuksen Jeesuksen välillä. Tämän ykseyden voiman todisti Jeesuksen tottelevainen vaellus aina kidutuspaalussa kuolemiseen asti. Jeesus rukoili, että hänen opetuslapsensa otettaisiin Jumalan läheisimpään perheykseyteen, etuoikeutettuun lapseuteen, ja siitä syystä hän oli ’antanut heille sen kirkkauden, minkä Jehova oli antanut hänelle’, ”senkaltaisen kirkkauden, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä”. (Joh. 1:14) Paavali mainitsee Efesolaiskirjeen 4:3–5:ssä eräitä niistä monista seikoista, mitkä heillä piti olla yhteisiä, puhuessaan, kuinka tulee pyrkiä ”säilyttämään hengen yhteys rauhan yhdyssiteellä”, ja jatkaa sitten: ”Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.” Miten läheisesti yhteenliittyneeksi ja kiinteäksi joukoksi hänen seuraajiensa täytyikään tulla ottaen huomioon yhteisinä pidetyt lukuisat seikat!

 9. Mitä Paavali valaisee viittaamalla ihmisruumiiseen 1. Korinttolaiskirjeen 12. luvussa ja Efesolaiskirjeen 4. luvussa?

⁹ Valaistakseen edelleen tätä läheisyyttä ja kiinteää yhteyttä Paavali vertaa sitä ihmisruumiiseen: ”Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. . . . Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian, ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan.” ”Että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa.” Voisiko olla täydellisempää ykseyttä kuin ihmisruumiin jäsenten välinen? Voisiko ruumis mitenkään olla hajaantunut? Voisiko yhdellä ruumiilla olla useampia kuin yksi pää? Miten erinomainen vertaus niiden monien jäsenten korkeimmanasteisen yhteyden ja ykseyden osoittamiseksi, jotka muodostavat kristillisen seurakunnan! – 1. Kor. 12:12–25; Ef. 4:15, 16.

10. Miksi kristillinen kirkko oli todellinen Jumalan hengen ihme alustaan lähtien?

¹⁰ Kristillinen seurakunta osoittautui ensimmäisestä päivästä lähtien kykeneväksi sulattamaan ykseyteensä ei ainoastaan Palestiinasta tulevia henkilöitä, vaan myöskin monista muista maista eri kieliä puhuvia, ihmisiä kaikista juutalaisuuden lahkoista, juutalaisia ja ympärileikattuja käännynnäisiä, saaden uskonnolliset ja paikalliset mielipiteet väistymään kristillisen ajattelun tieltä. Ihmisiä täysin erilaisista yhteiskunnallisista oloista, alhaisia kalastajia, maanviljelijöitä, paimenia, veronkokoojia, saatettiin yhteyteen oppineitten fariseusten ja lääkäreitten, rikkaitten ja köyhien, nuorien ja vanhojen, miesten, naisten ja lasten kanssa ja liitettiin seurakuntayhteisöön. He olivat yhtä siinä määrin, että he jakoivat tilapäisesti aineellisia varojaan auttaakseen vaikean tilanteen ylitse, mikä kehittyi Jerusalemissa jäsenten ensimmäisen ryntäyksen aikana, mikä tarvitsi välitöntä avustustoimintaa. ”Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omakseen sitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli yhteistä.” Se oli Jumalan hengen tosi ihme. Mutta kirkon jäsenet olivat ensimmäiset kolme ja puoli vuotta juutalaisia ja juutalaiskäännynnäisiä, jotka olivat tulleet pois juutalaisuudesta. – Apt. 2:5–11, 41; 4:32–35.

11. Missä suhteessa tapahtui muutos kristillisessä seurakunnassa vuonna 36 jKr.?

¹¹ Kristillinen seurakunta tuli sitten vuonna 36 jKr. historiansa uuteen vaiheeseen. Tuona vuonna tapahtui sellaista, mikä hämmästytti jokaista: ympärileikkaamaton mies perheineen, pakanat, jotka eivät olleet olleet liittoyhteydessä Jehova Jumalaan aikaisemmin, tulivat äkisti kristillisen seurakunnan jäseniksi täydellisin ja tasavertaisin oikeuksin, kuten se seikka osoittaa, että nämä pakanat kastettiin ja he saivat pyhän hengen samoin kuin juutalaisjärjestöstäkin tulleet uskovat. Nyt piti toteuttaa Jeesuksen kuuluisa käsky: ”Menkää siis ja tehkää opetuslapsia kaikkiin kansoihin kuuluvista ihmisistä.” Sen sijaan että kristillinen seurakunta oli ollut juutalaisuskovien ykseys eli järjestö, sen piti avata ovensa kokonaan muulle ihmiskunnalle ja laajeta kansainväliseksi järjestöksi, minkä edessä on kaikki ne pulmat, mitkä kansainvälisten järjestöjen on aina ollut voitettava. Kaikessa tässä piti säilyttää tosi ykseys rauhan ja rakkauden sitein. – Apt. 10:44–48; Matt. 28:19, Um.

TOISET KANSAINVÄLISET JÄRJESTÖT

12. Miksi Rooman valtakuntaa kiinnosti alaistensa kansojen yhdistäminen, miten se menetteli siinä, ja onnistuiko se?

¹² Silloinen pakanallinen Rooman imperiumi muodosti ja ylläpiti kansainvälistä järjestöä niin hyvin kuin taisi. Valloitettuaan suurimman osan sivistyneestä maailmasta sen tehtävänä oli pitää monet sukukunnat, kansat ja rodut Rooman hallinnon alaisuudessa. Niin kuin missä tahansa muussakin maailmanvallassa, kansalliset ja uskonnolliset tunteet olivat suurimpia esteitä, joiden kanssa sen piti taistella yhdistäessään valvonnassaan olevien ihmisten suurta moninaisuutta. Yritettiin tasoittaa luokkaeroavaisuuksia ja korvata paikalliset tavat yhtenäisillä laeilla ja yhtenäisellä hallinnolla sekä syrjäyttää kansalliset uskonnot yhteisellä uskonnolla koko valtakunnan sulattamiseksi kiinteäksi kokonaisuudeksi, mutta menestys ei kruunannut koskaan näitä ponnisteluja. Hastings Dictionary of the Bible (Hastingsin Raamatun sanakirja), IV osa, s. 293, sanoo: ”Rooma ei kyennyt milloinkaan tekemään imperiumistaan kiinteää kansaa. . . . Valtakunnalla oli korkeammat pyrkimykset alussa, ja velvollisuuden tunto voitettua maailmaa kohtaan kasvoi sen lisäksi ajan mittaan, mutta se ei pystynyt ennallistamaan eikä luomaan yhden kansan isänmaallisuutta. Vanha Rooman kansa hävisi maailmaan, ja jos maailma hävisi Roomaan, niin se ei muodostanut uutta Rooman kansaa. Kreikkalaiset tai gallialaiset voivat sanoa olevansa roomalaisia ja näyttää unohtavan entisen kansansa Rooman civitas [’valtio’] -ajatuksen ylpeydessä, mutta he pysyivät kreikkalaisina ja gallialaisina. . . . Oli kansojen suuri moninaisuus, mutta vanhat kansat olivat kuolleet, eikä yhtä uutta kansaa syntynyt koskaan.”

13. Miksi meidän aikamme maailman hallitsijoilla ei ole syytä halveksia Roomaa?

¹³ Meidän aikamme maailman hallitsijoilla ei ole syytä kerskua, koska he eivät ole saaneet parempia tuloksia kuin roomalaisetkaan 20. vuosisadan valistuksesta ja sen Yhdistyneitten Kansakuntien järjestöstä huolimatta. H. G. Wells vertaa näitä aikaansaannoksia teoksessa A History of the World (Maailmanhistoria) seuraavasti: ”Rooman kansa havaitsi melkein huomaamattaan joutuneensa suunnattomaan hallintokokeiluun. . . . Se muuttui alituisesti eikä päässyt milloinkaan mihinkään kiinteyteen. Eräässä merkityksessä [hallinto-] kokeilu epäonnistui. Eräässä merkityksessä tämä kokeilu jää kesken, ja nykyään Eurooppa ja Amerikka ratkaisevat yhä maailmanlaajuisen valtiotaidon arvoituksia, mitkä olivat ensinnä Rooman kansan edessä.” – 33. luku, ”Rooman valtakunnan kasvu”, sivut 149–151. Julkaistu 1922.

14. Ovatko länsi ja itä erityisinä blokkeina ratkaisseet kansojen todellisen ykseyden aikaansaamista koskevan ongelman?

¹⁴ Demokraattinen länsi enempää kuin kommunistinen itäkään ei ole erityisenä kansainblokkina ratkaissut kansainvälisen ykseyden ongelmaa. Läntisessä maailmassa havaitsee sellainen kansainvälinen sotilasliitto kuin NATO usein yhteistoiminnan raukeavan tyhjiin sen joidenkuiden jäsenten kansallisylpeyden takia. Kun Jugoslavia erosi idässä muusta kommunistiblokista ja piti parempana omaa kommunismin lajiaan, oli niin suuresti ihanteellisen kansainvälisen liikkeen kuin kommunismin, mikä oli työskennellyt vuosikausia käyttäen iskulauseena ”Kaikkien maitten proletaarit, yhtykää”, todettava se tosiasia, että kaikki kommunistit eivät olleet halukkaita uhraamaan kansallisylpeyttään kommunistisen internationaalin ykseyden alttarilla. Vaikka kommunistinen liike on saavuttanut hämmästyttäviä tuloksia moniin kansoihin kuuluvien ihmisten yhdistämisessä poliittisen ohjelman ympärille, niin se ei ole kyennyt saamaan aikaan kommunistien avulla kansainvälistä ykseyttä. Kansallismielisyys, rodut, uskonto, kielet ja monet jakavat tekijät ovat olleet kuin meressä piilevät karit, joilla kansainvälisten ihmishallitsijoitten laivat ovat kohdanneet tuhonsa ennemmin tai myöhemmin.

15. a) Mikä teki kansainvälisestä kristillisestä kirkosta suuremman ihmeen kuin alkuperäinen juutalaiskristillinen kirkko oli? b) Miten se aikaansai saavutuksensa?

¹⁵ Kristillisen seurakunnan, joka oli nuori ja kokematon kansainvälisissä asioissa, piti nyt lähteä purjehtimaan tälle merelle. Voisiko se säilyttää saavuttamansa ehdottoman ykseyden haarautuessaan ja avatessaan ovensa kaikkiin kansoihin kuuluville ihmisille, kohdatessaan kaikenlaisia pakanallisia uskontoja ja filosofiaa, kansallisylpeyttä, kieliesteitä sekä rodullisia, poliittisia ja yhteiskunnallisia ristiriitoja? Voisiko se onnistua tässä tarvitsematta sovitella opeissaan ja jäsenyysvaatimuksissaan? Saattaisiko se yhä säilyttää teokraattisen järjestörakenteensa muuttumattomana näkyvän hallitsevan elimen ollessa Jerusalemissa? Eikö sen pitäisi pirstoutua kansallisiin ryhmiin, joista kullakin olisi jonkinlainen itsehallinto, ja sitten yhdistää ne jotenkuten? Voisiko se itse säilyä? Jos jo juutalainen kansalliskirkko oli ollut ihme, niin se oli pieni verrattuna kansainvälisen kirkon ihmeeseen, katsottuna varsinkin historiallista taustaa vasten. Se, mikä on ollut ratkaisematon ongelma inhimillisille maailmanrakentajille tähän päivään saakka, ei osoittautunut miksikään pulmaksi Kristukselle Jeesukselle, kristillisen kirkon Päälle. Kristityt kävivät käsiksi aivan sen juuriin, mikä jakaa ja yhdistää, nimittäin ihmisen mieleen. He alkoivat muuttaa nöyrien, Jumalaa pelkäävien ihmisten mieltä kaikkialla. Tällaiset uskovat henkilöt kokevat hyvin pian henkilöllisyyden muutoksen alkaessaan noudattaa Päänsä, Kristuksen Jeesuksen, esimerkkiä, ja seuraus oli hämmästyttävä: kaikki erottavat aitaukset hävisivät kansoihin kuuluvien ihmisten liittyessä Kristuksen ruumiiseen. Paavali kirjoitti Vähän-Aasian Kolossassa olevalle seurakunnalle: ”Riisukaa pois vanha henkilöllisyys tottumuksineen ja pukeutukaa uuteen henkilöllisyyteen, joka uudistuu täsmällisen tiedon avulla hänen kuvansa mukaan, joka loi sen, missä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, muukalaista, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki ja kaikissa.” Ja Galatian kirkossa oleville: ”Te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.” – Kol. 3:9–11, Um; Gal. 3:26–28.

16. Mikä on yhden kirkon edellytys, ja oliko ensimmäisillä kristityillä se?

¹⁶ Yhden kirkon perustus on ykseys opissa ja uskossa, ja niin kauan kuin hengen täyttämät apostolit ja muut kypsät veljet olivat läsnä, tämä ykseys säilyi. Kun Korinton seurakunnassa ilmeni kerran taipumuksia lahkojen muodostamiseen, niin Paavali muistutti heitä: ”Onko Kristus jaettu?” ja heitä kehotettiin ’puhumaan yksimielisesti eikä pitämään jakaumia keskuudessaan, vaan että he olisivat sopusointuisesti yhtyneet samanmielisinä ja samassa ajatussuunnassa’. Yhteinen usko muodostaa yhteisen kirkon siitä huolimatta, keitä ja missä uskovat ovat. – 1. Kor. 1:10, 13, Um.

17. Mikä muu tekijä auttoi kansainväliseen ykseyteen?

¹⁷ Toinen kristillistä ykseyttä tukeva tekijä oli ensimmäisillä kristityillä ollut erikoinen näkemys hallituksesta. He eivät kuuluneet tähän maailmaan eikä sen poliittiseen järjestelmään, mikä seikka jo yksistään voi auttaa suuresti ykseyteen. Eivätkä he myöskään pitäneet itseään kansana, jolla ei ole hallitusta eikä hallitsijaa, vaan he luottivat Heprealaisiin kirjoituksiin ja Jeesuksen omiin sanoihin, että hän itse on todellinen Kuningas todellisessa valtakunnassa, joka hoitelee todellista hallitusta ja jolla on kyllin voimakas sotajoukko kyetäkseen hävittämään kaikki muut valtakunnat aikanaan. He tunnustivat yliluonnollisen Kuninkaan Jeesuksen Kristuksen Herrakseen ja omistivat elämänsä Jumalan valtakunnalle hänen välityksellään horjumattomassa uskollisuudessa. He olivat silti niiden kansojen kuuliaisia alamaisia, joissa he asuivat, mutta jos heidän Herransa ja Mestarinsa käskyt kävivät ristiin ihmisen käskyjen kanssa, niin he ottivat sellaisen asenteen, että heidän täytyy totella Jumalaa ennemmin kuin ihmisiä; ja he tarkoittivat myöskin sitä, kuten Rooman keisarit havaitsivat yrittäessään sekaantua siihen ykseyteen, mihin kristityt oli sidottu Jumalansa ja Kuninkaansa kanssa. He eivät kuvitelleet Jumalan valtakunnan olevan vain ihmisten sydämessä, niin kuin monet nimikristityt tekevät nykyään. Pysyen erossa maailmasta ja silmät kiinnitettyinä lujasti tuohon taivaalliseen valtakuntaan sekä rakkautta synnyttävän pyhän hengen opastamina he olivat ”yksi ruumis”, vaikkakin kansainvälinen. – Joh. 17:16; 18:36, 37; Dan. 2:44; Apt. 5:29.

18. a) Opastiko henki suoranaisesti paikallisseurakuntia varhaiskirkossa? b) Miksi voitaisiin ajatella, että olisi voinut syntyä selkkauksia niiden päätösten johdosta, joita Jerusalemissa oleva näkyvä hallitseva elin teki, ja syntyikö niitä?

¹⁸ Koska oli ainoastaan yksi järjestö, niin voi olla vain yksi keskushallintoelinkin koko järjestöllä. Jerusalemissa olevat apostolit ja kypsät veljet muodostivat tuon näkyvän hallituselimen eli -ryhmän hengen ohjauksessa. Se tunnustettiin ja sen kanssa oltiin auliisti yhteistoiminnassa maailmanlaajuisesti. Pulmat, joilla oli kansainvälistä merkitystä kirkolle, saatettiin Jerusalemiin ratkaistaviksi. Kun heräsi kysymys ympärileikkauksesta, niin Paavali ei kutsunut Antiokian ja muiden Syyrian provinssien seurakuntien valvojia kirkolliskokoukseen pohtimaan ja ratkaisemaan asiaa, eikä hän odottanut Jumalan hengen antavan suoranaista ohjetta seurakunnille, vaan hän meni näkyvän hallitsevan elimen luo Jerusalemiin, ja kun asia oli selvitetty siellä tuossa elimessä vaikuttavan hengen opastuksella, niin hänet lähetettiin takaisin seurakuntiin tekemään niille tunnetuksi päätöstä. Tämä menettely ei johtanut mihinkään selkkauksiin ei-juutalaisten taholta, kuten olisi voitu odottaa toisenlaisissa olosuhteissa. Tavalliselta maalliselta näkökannalta katsoen ei olisi hämmästytty, jos olisi saatu kuulla kreikkalaisten panevan vastaan ja kiinnittävän huomion heidän aikaisempiin ylpeisiin perinteisiinsä. Eivätkö loppujen lopuksi maailman johtavat historioitsijat, runoilijat, matemaatikot ja arkkitehdit olleet kreikkalaisia? Eikö kaikki kulttuurin nimellä kulkeva Rooman valtakunnassakin ollut todellisuudessa kreikkalaista? Tai miksi roomalaisten, noiden itsevarmojen maailman pääkaupungin asukkaitten, olisi pitänyt kuunnella halveksittuja juutalaisia, joiden ei toisinaan sallittu edes asua Roomassa? Eikö seemiläisen rodun maailmanherruus ollut siirtynyt arjalaiselle rodulle Babylonian kukistuttua? Miksi siis arjalaisten, roomalaisten ja kreikkalaisten olisi pitänyt ottaa vastaan määräyksiä Jerusalemin seemiläisiltä, arameaa puhuvilta juutalaisilta? Eivätkö he osanneet ajatella itsenäisesti? Kertomuksissa ei ole mitään, mikä osoittaisi tämänkaltaisen maailmallisen kansallisen tai rodullisen ajattelun jäytäneen termiittien tavoin kristillisen ykseyden juuria. Jokainen katseli asiaa ilmeisesti samalla tavalla kuin Paavalikin: ”Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra.” Kaukana siitä, että se olisi aiheuttanut eripuraisuutta, kertomus sanoo: ”Ja sitä mukaa kuin he vaelsivat kaupungista kaupunkiin, antoivat he heille noudatettaviksi ne säädökset, jotka apostolit ja seurakunnan vanhimmat olivat hyväksyneet. Niin seurakunnat vahvistuivat uskossa ja saivat päivä päivältä yhä enemmän jäseniä.” – Apt. 15:2, 41; 16:4, 5; Room. 10:12.

19. Missä suhteessa varhaiskristillinen kirkko oli sellainen, mitä ei ollut nähty koskaan aikaisemmin?

¹⁹ Kirkko oli tosiaan ihme ja huomattava poikkeus ihmiskunnan historiassa: kansainvälinen järjestö, ja kuitenkin sillä oli ”yksi sydän ja yksi sielu”, ”sama mieli”, ”sama ajatus”, ”yksi ruumis ja yksi henki”, ’sama toivo’, ”yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja . . . Isä”. (Apt. 4:32; 1. Kor. 1:10; Ef. 4:4–6) Sellaista ei ollut nähty milloinkaan aikaisemmin. Se oli Jumalan hengen todellinen tuote. Jehova oli totisesti täyttänyt Jeesuksen rukouksen, mikä koski kristillisen kirkon ykseyttä! – Joh. 17:20–23.