Onko apostoleilla seuraajia?
Sekä Rooman että Englannin kirkko väittää olevansa ainoa oikea kirkko apostolisen perimyksen perusteella. Voidaanko nämä väitteet todistaa?
ONKO apostoleilla seuraajia? On, sanoo roomalaiskatolinen Encyclopedia. Rooman paavit ”seuraavat välittömästi apostoli Pietaria, omaavat hänen asemansa ja suorittavat hänen tehtäviään; he ovat siitä syystä hänen seuraajiaan”. Englannin kirkon väite, että se on apostolinen, on ainakin osaksi riippuvainen tästä Rooman kirkon väitteestä.
Roomalaiskatolisen asenteen tueksi esitetään neljä väitettä: 1) Että Pietari oli ensimmäinen paavi, koska hänelle annettiin pään asema Jeesuksen sanoessa: ”Sinä olet Pietari, ja minä rakennan tälle kalliolle kirkkoni.” (Matt. 16:18, Msgr. Knox) 2) Että apostoli Pietari tuli Roomaan ja päätti siellä paavinaolonsa. 3) Että hänen jälkeensä tulevilla piispoilla oli tämä virka-asema kirkossa. 4) Että tämä seuraajien sarja on jatkunut keskeytymättömänä nykyaikaan asti. Mitä Raamattu, historian tosiasiat ja järki osoittavat näistä väitteistä?
Pitääkö paikkansa ensimmäinen väite, että Matteuksen 16:18 soveltuu Pietariin sinä kalliona, jolle kristillinen seurakunta on rakennettu? Jotkut Raamatun käännökset, kuten Tarkistettu standardikäännös (engl.), osoittavat, että kreikankielessä on käytetty kahta eri sanaa: Petros, mikä on käännetty ”Pietariksi”, ja petra, ”kallio”. Tämä näyttäisi jo itsessään osoittavan, että Jeesus ei tarkoittanut Pietarin olevan se kallio, jolle hän rakentaa seurakuntansa, varsinkaan kun huomaamme, että Petros on maskuliininen ja petra feminiininen sana.
Mutta, joku sanoo, Jeesus puhui arameaa, ja tuossa kielessä on käytetty samaa sanaa kefa kummassakin tapauksessa. Se on totta, mutta huomattakoon, että lausuessaan ”tälle kalliolle” Jeesus käytti feminiinistä demonstratiivista pronominia, mikä on käännetty sanalla ”tämä”, mitä hän ei olisi tehnyt, jos hän olisi tarkoittanut, että Pietari on se kallio, jolle hänen seurakuntansa tulee rakennettavaksi. Epäilemättä siksi, että tämä demonstratiivipronomini teki selväksi sen, että Jeesus halusi erottaa Pietarin ja kallion, jolle hänen seurakuntansa piti rakennettaman, Matteus käytti kahta eri nimisanaa Petros ja petra suorittaessaan käännöstä kreikankielelle. (Ohimennen sanoen, todistukset osoittavat, että Matteus kirjoitti ensiksi evankeliuminsa hepreaksi ja käänsi sen sitten itse kreikaksi.) Me emme voi kuvitella Matteuksen olleen niin huolimaton, että hän olisi käyttänyt kahta eri nimisanaa, jos Jeesus ei olisi aikonut tehdä erotusta. Ja siksi meillä onkin nykyaikainen kirjaimellinen käännös Jeesuksen sanoista seuraavasti: ”Sinä olet Pietari [Petros, maskuliininen sana], ja minä rakennan seurakuntani tälle kalliolle [petra, feminiininen sana].” – Matt. 16:18, Um.
PIETARI EI OLE PÄÄ EIKÄ SIJAINEN
Jos Jeesus olisi tarkoittanut Pietarin toimivan sijaisenaan ja olevan toisten apostoleitten päämies, niin tämä ilmenisi varmasti Apostolien teoista. Mutta Pietarin ei osoiteta missään hallitsevan toisia. Kun otamme huomioon, että Paavalin täytyi painottaa apostoliuttaan, niin voisimmeko kuvitella, ettei Pietarilla olisi ollut koskaan tilaisuutta edes viitata päämiehenasemaansa, jos hän olisi ollut päämies? Pietari otti tosin johdon helluntaina ja ensimmäisessä saarnaamisessa ei-juutalaisille kun hänet lähetettiin Korneliuksen luo. Hän käytti silloin kahta tiedonavainta avatakseen tilaisuuden tulla Kristuksen ruumiin, taivaallisen valtakunnan, jäseneksi, minkä vuoksi Jeesus sanoi näitä ”valtakunnan avaimiksi”. Mutta johdon ottaminen näissä kahdessa tapauksessa ei merkitse päämiehenasemaa. Vanhin poika voi ottaa johdon veljiensä joukossa, mutta isä pysyy silti päänä. – Luuk. 11:52; Matt. 16:19, Knox.
Jeesus ei tarkoittanut niinkuin yleensä uskotaan, että Pietari olisi taivaan portilla päästämässä sisälle ne, jotka ansaitsevat päästä sinne. Se voidaan nähdä selvistä raamatunpaikoista, jotka osoittavat, että kaikkien kristittyjen on ”kestettävä tutkimus Kristuksen tuomioistuimen edessä, jotta kukin korjaisi, mitä hänen katoava elämänsä on ansainnut”. Niin, Isä ”on jättänyt kaiken tuomion Pojalle” eikä Pietarille. – 2. Kor. 5:10; Joh. 5:22, Knox.
Tosiasia on, että Pietari ei edes ottanut johtoa jatkuvasti, puhumattakaan päämiehenä olemisesta! Kohta kun apostoli Paavali valittiin, me huomaamme hänen tulevan etualalle Apostolien tekojen kertomuksessa. Pietari mainitaan ainoastaan kerran tuossa kirjassa kahdennentoista luvun jälkeen eikä koko Apostolien teoissa puoleksikaan niin usein kuin Paavali. Kun apostolit ja vanhemmat miehet kokoontuivat Jerusalemiin keskustelemaan kristillisen opin ja käytännön eri kohdista, niin Jaakob, Jeesuksen velipuoli, johti kokousta. Hän sanoi tehdessään yhteenvedon asiasta: ”Minun päätökseni [ei edes meidän, saati sitten Pietarin päätös] on olla vaivaamatta niitä kansoihin kuuluvia, jotka kääntyvät Jumalan puoleen.” – Apt. 15:19, Um.
Eikä sitäkään, että Jeesus käski kolme kertaa Pietaria ruokkimaan hänen lampaitaan, voida käyttää todistamaan, että Pietarille olisi annettu päämiehyys. Ottaen huomioon, että Pietari oli kieltänyt kolme kertaa Herran, oli sopivaa, että Jeesus kysyi häneltä kolme kertaa, rakastiko hän häntä, ja käski sitten häntä ruokkimaan hänen lampaitaan ja karitsoitaan. Ettei Pietari pitänyt asemaansa paimenena ainoalaatuisena, näkyy 1. Pietarin kirjeen 5:1–4 (Knox) olevista Pietarin sanoista, joissa hän puhuu itsestään yhtenä ”presbyteereistä”, kirjaimellisesti kääntäen ”vanhemmista miehistä”, ja neuvoo heitä: ”Olkaa sen lauman paimenia, jonka Jumala on antanut teille.” Pietari sanoo edelleen Jeesusta ”paimenten Ruhtinaaksi” eikä itseään.
Huomattakoon vielä, että Paavali oli kalliomainen yleisen mielipiteen uhmatessa eikä Pietari. Paavalin piti nuhdella Pietaria siksi, että tämä häpesi näyttäytyä yhdessä julkisesti ei-juutalaisten kristittyjen veljien kanssa. Tätä ei voida väheksiä, niinkuin katoliset jumaluusoppineet yrittävät tehdä, ikään kuin Pietari olisi ymmärtänyt paremmin tilanteen ja toiminut periaatteesta. Se, että Paavali nuhteli ankarasti niitä, jotka omaksuivat tämän menettelyn, sanoi heidän olevan ”uskottomia periaatteilleen” sekä vilpillisiä, osoittaa, että Pietari ei ollut täysin voittanut ihmispelkoaan, mikä oli kauan sitten saanut hänet kieltämään hänen Herransakin. (Gal. 2:11–16, Knox) Huomaa myös, että ei Pietari, vaan Paavali oli kantanut taakkanaan ”tuskaisan huolenpidon kaikista kirkoista”. – 2. Kor. 11:28, Knox.
Kaukana siitä, että Pietari olisi erotettu erityisenä perustuksena, me luemme ainoastaan Jeesuksen olevan pääkulmakivi eli erikoinen perustus: ”Apostolit ja profeetat ovat se perustus, jolle teidät rakennettiin, ja sen pääkulmakivi on itse Jeesus Kristus.” (Ef. 2:20, Knox) Me luemme tosiaan toistamiseen, että Jeesus on pääkulmakivi, mutta emme missään, että Pietarilla olisi etusija toisten apostolisten perustusten joukossa. – Katso Matteuksen 21:42; Apostolien tekojen 4:8–12; 1. Pietarin kirjeen 2:4–8.
Niin sanottujen varhaisten kirkkoisien todistus tuodaan usein esiin todistamaan Pietarin päämiehenasemaa. Mutta heidän todistuksensa ilmaisee päinvastaista, kuten sellaiset yhdeksännentoista vuosisadan johtavat katoliset jumaluusoppineet kuin Döllinger, Strossmayer ja arkkipiispa Kenrick osoittavat. Kenrick sanoo todellisuudessa, että noin kahdeksankymmentä prosenttia varhaisista kirkkoisistä, mm. Origenes, Hieronymus ja Augustinus, eivät sovelluttaneet Matteuksen 16:18:tta Pietariin. Raamatun ja historian tosiasioitten todistus ei salli meidän sovelluttaa Pietariin Jeesuksen sanoja ”tästä kalliosta”, jolle hänen piti rakentaa seurakuntansa.
OLIKO PIETARI ROOMASSA?
Eivätkä Raamattu ja historian tosiasiat todista sitäkään, että Pietari olisi mennyt Roomaan, toiminut siellä piispana ja kuollut siellä. Paavali kirjoitti useita kirjeitään Roomasta sinä aikana, jona Pietarin otaksutaan olleen siellä, mutta hän ei viittaa yhdessäkään niistä siihen, että Pietari olisi ollut Roomassa. Paavali valittaa 2. Timoteuksen kirjeen 4:11:nnessä, että ainoastaan Luukas oli jatkuvasti hänen kanssaan. Ja siinä kirjeessä, minkä Paavali kirjoitti Roomassa olevalle kristilliselle seurakunnalle, hän lähettää tervehdykset kahdellekymmenelle kuudelle kristitylle ja mainitsee kaikkiaan kolmekymmentä viisi kristittyä, mutta ei puhu Pietarista mitään. Olisiko Paavali jättänyt siten Pietarin huomioonottamatta, jos Pietari olisi ollut Roomassa ja lisäksi paavi? Mahdotonta ajatella! Sen ajatuksen heikkouden, että Pietari olisi ollut Roomassa, ilmaisee yritys sovelluttaa 1. Pietarin kirjeen 5:13:nnessa oleva Babylon Roomaan.
Monet uskonnolliset historioitsijat sanovat tosin, että Pietari meni Roomaan, mutta missä heidän todistuksensa on? Se on pelkkää perimätietoa. The Catholic Encyclopedia myöntääkin, että Pietarin ajan jälkeen on satavuotiskausi, jonka kuluessa tarut Pietarin Roomassa olosta ovat voineet muodostua. Se yrittää täyttää tämän aukon lainaamalla eräitä lausuntoja, joista voidaan vain päätellä Pietarin olleen Roomassa, jos olisi muita todistuksia hänen todellisesta siellä olostaan. Siitä syystä sanookin huomattava kuudennentoista vuosisadan tapahtuma-aikojen tuntija Scaliger, josta The Encylopaedia Britannica mainitsee, että ’hän oli aikansa suurin oppinut ja vihasi ennen kaikkea todistelujen ja lainausten epärehellisyyttä’, että Pietarin olo Roomassa täytyy laskea naurettavien tarujen joukkoon.
OLIKO PIETARILLA SEURAAJIA?
Sen suhteen, että toisista olisi tehty Pietarin seuraajia, ei myöskään ole mitään todisteita Raamatussa eikä maallisessa historiassa. On yhtä järkevää ajatella seuraajia kahdelletoista apostolille kuin odottaa, että Israelin kahdellatoista perheenpäämiehellä, Jaakobin kahdellatoista pojalla, olisi seuraajia. Jeesus sanoikin apostoleilleen: ”Kun ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, niin tekin istutte siellä kahdellatoista valtaistuimella, te, jotka olette seuranneet minua, ja te olette Israelin kahdentoista sukukunnan tuomareita.” Johannes näki ilmestysnäyssä, että taivaallisen Jerusalemin muurilla oli ainoastaan ”kaksitoista peruskiveä, ja niissäkin oli nimet, Karitsan kahdentoista apostolin nimet”. – Matt. 19:28; Ilm. 21:14, Knox.
Itse Kristus valitsi nuo kaksitoista apostolia: ”Te ette ole valinneet minua, vaan minä olen valinnut teidät ja olen määrännyt teidät.” (Joh. 15:16, Kat. Veljesk.) Ne yksitoista eivät täysin ymmärtäneet asiaa, kun he ajattelivat Pietarin ehdotuksesta valita seuraajan Juudaalle. Jumala ja Kristus itse tekivät sen, kuten Paavali todistaa: ”Paavali, apostoli, joka ei ole saanut tehtäväänsä ihmisiltä, ei ole määrätty ihmiskeinoin” – niinkuin olivat Mattias ja väitetyt apostoliset seuraajat – ”vaan on Jeesuksen Kristuksen ja Isän Jumalan määräämä.” ”Enkö minä ole apostoli, enkö minä ole nähnyt Herraa Jeesusta Kristusta?” Ja jälleen: ”Minä en jää millään tavalla jälkeen kaikkein huomattavimmista apostoleista, vaikka minä en olekaan mitään. Tosiaankin, apostolin merkit ilmenevät teidän keskuudessanne kaikessa kärsivällisyydessä, ihmetöissä ja ihmeissä ja voimateoissa.” Kuka noista väitetyistä apostolien seuraajista voi todistaa väitteensä sille, että olisi nähnyt Jeesuksen Kristuksen ja suorittanut ihmetöitä, ihmeitä ja voimatekoja? – Gal. 1:1; 1. Kor. 9:1, Knox; 2. Kor. 12:11, 12, Kat. Veljesk.
Katoliset auktoriteetit myöntävät tietävänsä vain vähän ns. varhaisista apostolien seuraajista, ”miten hämäriä näiden varhaisten ylipappien hahmot lienevätkin”. Ja ”aikamäärät ovat vain lähimaisia ennen vuotta 220”. (A Short Story of the Popes) Miten voidaan nämä tosiasiat huomioonottaen väittää, että sarja on jatkunut keskeytymättä? Sitä ei voida tehdä. Muutenhan ei katolisen kirkon olisi tarvinnut tehdä tammikuun 19. pnä 1947 uudessa Annuario Pontificon painoksessaan kuutta muutosta paavien luettelossa. He myönsivät siten, että luettelo, minkä otaksuttiin vahvistavan suoran yhteyden apostoli Pietariin ja mitä oli käytetty vuosisatoja, oli totisesti erheellinen kuudessa kohdassa, koska kahden paavin havaittiin puuttuvan todellisuudessa ja neljän olevan vastapaaveja. Niin, nämä ”apostoli Pietarin seuraajat” olivat niin hämäriä hahmoja ja heidän aikansa niin lähimaisia, että oli vaikea vetää rajaa niiden välille, jotka olivat tosiaan olemassa, ja niiden, joita ei ollut.
Tämän uuden luettelon sanottiin olevan seuraus kahden vuosisadan tutkimuksista. Se seikka, että tunnettiin tällaisen tutkimuksen tarpeellisuus, osoittaa vakavia epäilyjä tehtyjen väitösten suhteen. Ja jos tosiasiat olivat niin vääristeltyjä yritettäessä esittää seuraajien keskeytymätön luettelo, että lueteltiin kuusi olematonta paavia, niin mitä varmuutta on siitä, että lisätutkimus ei löytäisi vielä useampia aukkoja? Ei ole ihme, että oppinut Scaliger arvosteli niin pilkallisesti väitteitä, että Pietari olisi ollut Roomassa, ja että hän oli niin närkästynyt epärehelliseen todisteluun ja lainaukseen ja että Rooman kirkon puoltajat olivat puolustuskannalla niin kauan kuin hän eli.
Tosiasiat osoittavat edelleen, että Rooman piispojen taholta tulleet alituisesti suurenevat ylimmyys- ja oikeudenkäyttövaatimukset ”kiellettiin jyrkästi ja painokkaasti kaikissa osissa kristillistä maailmaa”. V. 325 pidetty Nikean kirkolliskokous, missä Rooman paavi ei ollut edes läsnä, myönsi Antiokian ja Aleksandrian metropoliitoille oikeudet heidän vaikutuspiireissään oleviin kirkkoihin nähden, ”koska sama kuuluu Rooman piispallekin”. – McClintockin ja Strongin Cyclopaedia, 7. osa, sivu 628.
Raamattu, historian tosiasiat ja terve järki todistavat totisesti yhdessä, että Pietari ei ole se kallio, jolle Kristus rakensi kristillisen seurakuntansa, että hän ei ollut ensimmäinen Rooman ”piispa”, ettei hänellä enempää kuin keilläkään muillakaan apostoleilla ollut seuraajia ja että Pietarin päivästä meidän päiviimme ei ole ollut yhtäjaksoista seuraajien sarjaa olemassa. Vastauksen kysymykseemme: ”Onko apostoleilla seuraajia?” täytyy näin ollen olla painokas ja täysin selvä: Ei!