Lukijain kysymyksiä

● Tulevatko maan päälle herätetyt yhä olemaan epätäydellisiä ja Aadamilta perityn synnin vaivaamia, kun Room. 6:7 (Um) sanoo, että ihminen, ”joka on kuollut, on vapautunut synnistään”? – USA.

Room. 6:7 sanoo: ”Sillä se, joka on kuollut, on vapautunut synnistään.” Tekstiyhteyden huomioon ottaminen osoittaa, että apostoli Paavali puhui siihen aikaan elossa olevista hengellä voidelluista kristityistä. Heidät oli heidän vielä elossa ollessaan kastettu Kristukseen Jeesukseen ja he olivat saaneet taivaallisen elämän aidon toivon. Jotta heidät voitiin voidella pyhällä hengellä ja hyväksyä Jumalan hengellisiksi lapsiksi, heidän täytyi kuolla entiselle elämänvaellukselleen epätäydellisinä ihmisinä, Jumalan täytyi antaa heidän syntinsä anteeksi ja heidän hyväkseen täytyi lukea inhimillinen täydellisyys.

Mutta sanoessaan näin voidelluista kristityistä Paavali käytti luonnollista ja todellista vertausta. Sitä laajasti soveltaen voitiin aivan oikein sanoa, että se, joka on kuollut, on vapautunut synnistä.

Kuolema, ei se että joku on menossa kuolemaan, on synnin täysi palkka. Raamattu sanoo: ”Synnin palkka on kuolema.” (Room. 6:23) Tämä merkitsee sitä, että kun ihminen on kuollut, hänen aikaisemmin tekemänsä synnit eivät ole enää häntä vastaan. Ja ilman Jeesuksen Kristuksen lunastusuhria ja Jumalan tarkoitusta herättää ihminen kuolleista hän ei saisi enää koskaan elää. Silti hän pysyisi vapautuneena synnistä, sillä Jumala ei toistuvasti tutkisi hänen tapaustaan eikä sitten tuomitsisi häntä kärsimään toisenlaisia rangaistuksia syntinsä takia.

Tätä voitaisiin verrata sellaiseen tilanteeseen, että joku on ollut vankilassa jonkin rikollisen teon takia. Kun hän on ollut siellä hänelle määrätyn ajan, häntä ei enää kuulustella uudelleen ja rangaista taas samasta rikoksesta.

Kun sitten on kysymys ihmisestä, joka on herätetty kuolleista eloon maan päälle, hänen aikaisemmin tekemänsä synnit, joiden takia hänet tuomittiin kuolemaan, eivät enää ole häntä vastaan. Vankeudesta vapautetun tavoin hänellä on tilaisuus mukautua elämään lain mukaan. Siitä huolimatta kuolleista herätetty on yhä sama ihminen. Hänen kuolemansa ei ole aiheuttanut mitään muutosta hänen persoonallisuuteensa eikä syntisiin taipumuksiinsa. Hänestä ei tullut ylösnousemuksessa täydellistä ihmistä, joka olisi vapaa kaikista synnin ja Aadamilta perityn epätäydellisyyden vaikutuksista. Häntä ei julistettu vanhurskaaksi kuolemisen vuoksi. Entisen tuomitun rikollisen tavoin hänen täytyy ponnistella ahkerasti, ettei antaisi myöten lihallisille heikkouksilleen. Hänen täytyy aloittaa niin sanoaksemme siitä, mihin hän lopetti elämässä, ja käyttää täysin hyväkseen Jumalan varauksia ikuisen elämän saamiseksi maan päällä.

Sen perusteella, millaista elämää ihmiset ovat viettäneet ennen kuolemaansa, joillakuilla tulee olemaan voimakkaampi taipumus väärintekemiseen kuin toisilla. Raamattuhan sanoo: ”On oleva ylösnousemus . . . sekä vanhurskasten että vääräin.” (Apt. 24:15) Siten ne, jotka ovat olleet epävanhurskaita kuollessaan, tulevat olemaan epävanhurskaita saadessaan ylösnousemuksen elämään maan päälle.

Vaikka kuolema siis vapauttaakin ihmisen hänen aikaisemmin tekemästään synnistä, niin se ei aiheuta mitään muutosta sen suhteen, millainen hän on persoonana. Maan päälle eloon herätetyt ovat samoja yksilöitä, jotka kuolivat, syntisen Aadamin jälkeläisiä. He ovat epätäydellisiä ihmisiä niin kuin nekin, jotka Elia, Elisa, Jeesus Kristus, Pietari ja Paavali herättivät kuolleista vuosisatoja sitten. Ihmisten menneisyydessä kokema kuolema ja ylösnousemus ei muuttanut heitä täydellisiksi ihmisiksi, jotka olisivat kyenneet elämään ikuisesti. Vain se, että uudessa järjestyksessä maan päälle herätetyt käyttävät hyväkseen Jeesuksen uhrin synnitsovittavia varauksia, suojelee heidät kuolemalta.

Jumalan elämän hyväksi tekemät varaukset, joihin sisältyy syntien sovitusjärjestely, kuvataan Raamatun Ilmestyskirjassa vertauksellisesti elämän veden virralla. (Ilm. 22:1, 2) Tästä ’virrasta’ ’juomalla’ ylösnousseet vapautuvat vähitellen kaikista syntisistä taipumuksista ja tulevat täydellisiksi ihmisiksi.

Vasta sitten kun he ovat täydellisiä ihmisiä, Jehova Jumala katsoo heidän tulleen elämään täysimmässä merkityksessä. Ilmeisesti tästä syystä Raamattu sanoo niistä, jotka on herätetty elämään maan päälle, että he ”eivät tulleet elämään”, ennen kuin Kristuksen valtakunnan vallan ”tuhat vuotta olivat päättyneet”, jona aikana hänen sovitusuhrinsa hyöty tullaan soveltamaan ihmiskuntaan. – Ilm. 20:5, Um.

● Antaako huomattava terveydellinen vaara oikeuden aborttiin?

Vaikka tämä on ongelma, johon sisältyy hyvin syviä inhimillisiä tunteita ja huolia, Jumalan täydellinen neuvo osoittaa, ettei äidille tai lapselle koituva mahdollinen vaara anna oikeutta abortin suorittamiseen.

Ihmisten mielipiteet tästä kysymyksestä vaihtelevat ja ovat usein ristiriitaisia. Mutta Raamatun näkemyksen perustana on elämä ja sen kunnioittaminen. Ihmisen elämällä on sekä jumalallinen alkuperä että jumalallinen tarkoitus. (1. Moos. 1:27; Job 33:4; Ps. 100:3–5) Me näemme Jumalan syvän kunnioituksen elämää kohtaan heijastuvan kautta Raamatun. Hän on kehottanut rakkaudellisesti ihmisiä arvostamaan elämäänsä ja pitämään toisten elämää pyhänä. Ihminen, joka Jumalan laista piittaamatta riisti toisen ihmisen elämän, vaikkapa kohdussa olevan lapsen elämän, oli sekä syyllinen että tilivelvollinen. – 1. Moos. 9:5, 6; 2. Moos. 21:14, 22–25.

Kieltämättä raskaana oleva nainen joutuu joskus melkoiseen vaaraan. Jokin terveydellinen ongelma, kuten sokeritauti, kohonnut verenpaine tai jokin muu sydän-verisuonitauti, voi saada vilpittömästi huolestuneet lääkärit päättelemään, että hänen elämänsä on vaarassa. Hänelle voidaan sanoa: ’Teille täytyy tehdä abortti, tai muuten te kuolette.’ Tai aborttia saatetaan suositella, kun vaikuttaa siltä, että lapsi voi syntyä sokeana tai epämuodostuneena, esimerkiksi silloin, kun äiti on saanut vihurirokon raskauden aikana. Jotkut voisivat sellaisissa tapauksissa järkeillä, että abortin tekeminen olisi todellisuudessa kunnioituksen osoittamista elämää kohtaan. Vähättelemättä millään tavoin sellaisten ongelmien vakavuutta tai aborttia suosittelevien vilpittömyyttä tulisi pitää mielessä sekä äidin että lapsen elämä.

Nykyään ei ole täydellistä raskautta, sillä kaikki ihmiset ovat epätäydellisiä. (Room. 5:12) Siksi jokainen raskaana oleva nainen on tietyssä vaarassa; surullinen tosiasia on, että jotkut naiset, jopa aivan terveet naiset, kuolevat raskauden ja synnytyksen aikana. (1. Moos. 35:16–19) Onko jokainen raskaus keskeytettävä vain siksi, että on olemassa äidin elämää tai terveyttä uhkaava vaara? Ilmeisestikään ei. Joissakin tapauksissa tosin vaara on tavallista suurempi naisen iän tai terveydentilan vuoksi. Eivätkö silti useimmat naiset, monet niistäkin, jotka ovat tavallista suuremmassa vaarassa; selviydy synnytyksestä hengissä? Ja on myönnettävä, että taudinmääritys voi olla väärä, vaikka se olisi kuinka hyväätarkoittava. Kuinka siis sellainen, joka hyväksyy Jumalan näkemyksen elämän pyhyydestä, voisi päätellä, että mahdollinen vaara antaisi oikeuden aborttiin? Onko kehittyvän lapsen elämä katkaistava vain sen vuoksi, mitä saattaisi tapahtua?a

Samoin jokaiseen raskauteen liittyy mahdollisuus, että lapsi syntyy viallisena tai epämuodostuneena. ”Suunnilleen yhdellä jokaisesta neljästätoista lapsesta on syntyessään jokin perinnöllinen vika; niistä kärsiviä on sokeritautisista . . . vailla toivoa oleviin raajarikkoihin asti, jotka saattavat elää vain muutaman päivän.” (New York Times Magazine, 8. 9. 1974, s. 100) Pitäisikö tämän mahdollisen vaaran antaa aihetta johtopäätökselle, että kaikki raskaudentilat pitäisi katkaista abortilla? Ei suinkaan.

Tällöinkin vaara, että lapsi saa jonkin vian, voi joissakin tapauksissa olla tavallista suurempi. Niin näyttää olevan esimerkiksi silloin, kun nainen on yli 40 vuoden ikäinen tai kun hän on nauttinut tiettyjä tehokkaita lääkkeitä tai on saanut jonkin mahdollisesti vahingoittavan sairauden raskauden alkuvaiheessa. Noin 10–15 prosentilla sellaisille äideille syntyneistä lapsista, jotka ovat saaneet vihurirokon raskauden kahdentoista ensimmäisen viikon aikana, on ollut taudista joitakin vahingollisia vaikutuksia, jotka ovat havaittavissa ensimmäisen elinvuoden aikana. (Tämä merkitsee tietysti myös sitä, että 85–90 prosentilla sellaisista lapsista ei esiinny tällaisia vaikutuksia.) Mutta kuinka sellainen, joka kunnioittaa syvästi elämää, voi sanoa, että pelkkä mahdollinen lapsen vaurioitumisvaara antaa oikeuden lopettaa lapsen elämän kehittyminen?

Sitä, että sellaisia vaaroja on yhä pidettävä vain mahdollisuuksina, valaisee erään eteläafrikkalaisen naisen tapaus. Hän sai, ennen kuin tiesi olevansa raskaana, munuaistaudin vuoksi ruiskeen. Myöhemmin lääkäri sanoi hänelle, että hänen lapsensa olisi sen takia joko vähämielinen tai erittäin epämuodostunut, ja kehotti häntä hankkimaan abortin. Kun nainen kuuli Jehovan todistajilta, mitä Raamattu sanoo elämän kunnioittamisesta, hän kieltäytyi abortista. Hän ymmärsi, että vaikka hänen lapsensa vahingoittuisikin, niin Jehova voisi parantaa sen tulevassa uudessa järjestyksessä. (Vrt. Jes. 35:5, 6; Ilm. 21:4.) Miten siinä kävi? Nainen synnytti terveen tyttölapsen. Mutta vaikka hänen tyttärensä olisi vahingoittunutkin ja tarvinnut ylimääräistä huolenpitoa ja hoitoa, niin olisiko se tehnyt vääräksi päätöksen antaa tytön elää odotteenaan ikuinen elämä?

Näin ollen naisen, jota on kehotettu hankkimaan abortti terveydelleen tai elämälleen tai lapselleen koituvan vaaran vuoksi, tulisi kiinnittää huomionsa Raamatun näkökantaan. Mahdollinen vaara, vaikka se olisi vakavakin, ei anna oikeutta ottaa asioita omiin käsiinsä ja katkaista tahallisesti kohdussa olevan lapsen elämää. Ratkaisun tekeminen Raamatun näkökannan mukaan vaatii aitoa uskoa ja rohkeutta, mutta se on varmasti oleva oikea ratkaisu ja ratkaisu, jonka Jehova hyväksyy iäti.

[Alaviitteet]