Jumalinen näkemys veloista

OIKEUDENMUKAISUUDEN Jumala, Jehova, ei katso suosiollisesti ihmisiä, jotka eivät maksa velkojaan. Henkeytetty psalminkirjoittaja sanoi: ”Jumalaton ottaa lainan eikä maksa.” (Ps. 37:21) Apostoli Paavali ilmaisee kristityn aseman kehottaessaan: ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne.” – Room. 13:8.

Henkilön, joka haluaa Jumalan hyväksymystä, täytyy sen tähden maksaa tunnollisesti takaisin lainaamansa raha ja suorittaa nopeasti maksu saamistaan tavaroista ja palveluksista. Tämän vuoksi hänen pitäisi olla varovainen ottaessaan kannettavakseen suurempia taloudellisia taakkoja kuin hänellä jo on. Muutoin hän voisi joutua sellaiseen tilanteeseen, ettei hän pysty täyttämään sitoumuksiaan. Sitä paitsi velkojen suoritusten ei pitäisi viivästyä. Olisi erittäin kohtuutonta ja kiittämätöntä, jos joku lykkäisi maksujaan ja käyttäisi melkoisen osan ansioistaan tuhlaileviin huvituksiin, ylellisyyksiin tai kalliisiin lomiin.

Jotkut voivat ajatella, että vastuu ei ole niin suuri, jos velka on sukulaiselle tai ystävälle. Mutta eikö sellainen asenne ole tunnollisuuden puutetta, perhe- tai ystävyyssuhteen itsekästä hyväksikäyttöä?

Todellisuudessa ihminen, joka ei maksa toisille velkaansa, ei osoita rakkautta. Hän riistää heiltä mahdollisuuden käyttää rahaa, johon heillä on oikeus. Se voi aiheuttaa heille jopa vahinkoa. Ajattele esimerkiksi sellaisia itsenäisiä yrittäjiä kuin lääkäreitä, asianajajia, asentajia, puuseppiä ynnä muita. Heille aiheutuu menoja, kun he tekevät työtään. Niiden maksujen, joita he saavat suorittamistaan palveluksista, täytyy peittää nämä menot sekä varata heille toimeentulo. Jos nyt monet jättävät maksunsa suorittamatta, nämä ammatinharjoittajat eivät ehkä kykene maksamaan laskujaan, ja tilanne saattaa kehittyä sellaiseksi, että heidän täytyy luopua ammatistaan. Ilmeisestikään ihmiset, jotka riistävät toisilta heidän elatuksensa, eivät osoita rakkautta.

Tämä on hyvin vakava asia. Apostoli Johannes teki tämän selväksi, kun hän kirjoitti kristityille: ”Jokainen, joka vihaa veljeään, on tappaja, ja te tiedätte, ettei kenelläkään tappajalla ole ikuista elämää, joka pysyisi hänessä. Siitä me olemme tulleet tuntemaan rakkauden, että hän antoi sielunsa meidän puolestamme, ja meillä on velvollisuus antaa sielumme veljiemme puolesta. Mutta jos jollakulla on tämän maailman varoja elämän ylläpidoksi ja hän näkee veljensä olevan puutteessa ja kuitenkin sulkee häneltä hellän sääliväisyytensä oven, niin millä tavalla Jumalan rakkaus pysyy hänessä?” – 1. Joh. 3:15–17.

Jos tällainen tarpeessa oleva veli ei voisi saada apua mistään muusta lähteestä, hän kuolisi, jos hän joutuisi olemaan liian pitkän ajan ilman välttämättömyyksiä. Sen tähden se, joka väittää olevansa kristitty ja kieltäytyy auttamasta häntä, syyllistyisi eräänlaiseen rikolliseen laiminlyöntiin. Samoin jos kristityt käyttäisivät hyväkseen uskovaa toveriaan lykkäämällä asiattomasti velkojensa maksamista, he voisivat olla syyllisiä siihen, että hänen on pakko lopettaa ammattinsa harjoittaminen. Se voisi aiheuttaa hänelle vakavia taloudellisia ongelmia ja saattaa hänet puutteenalaiseksi. Jos niin kävisi, niin emmekö voisi sanoa, että ne jotka eivät maksaneet velkojaan, kohtelivat veljeään hyvin vastenmielisellä tavalla?

Tunnolliset kristityt eivät yritä saada etuja itselleen hengellisten suhteitten perusteella. He ymmärtävät, että se olisi ’epärehellisen voiton ahnehtimista’. (1. Tim. 3:8) Raamatusta saamme tietää, että sellainen ahneus voi vaarantaa ihmisen aseman Jehova Jumalan edessä. Tätä valaisee hyvin Elisan palvelijan Geehasin tapaus. Syyrialainen sotapäällikkö Naeman oli parantunut Elisan välityksellä inhottavasta leprasta. Arvostuksesta parantumista kohtaan Naeman halusi antaa profeetalle lahjan. Mutta Elisa kieltäytyi ottamasta sitä vastaan, koska hän ei halunnut hyötyä Jumalalta saamastaan profeetan virasta ja siihen liittyvistä kyvyistä. Mutta Geehasi himoitsi ahneesti sitä, mistä Elisa oli kieltäytynyt, ja hankki lahjan Naemanilta epärehellisin keinoin. Jehovan tuomion ilmaukseksi Geehasi sai sen vuoksi lepran. – 2. Kun. 5:15, 20–23, 27.

Samoin jos joku ei maksa velkojaan ahneuden takia, hän voi aiheuttaa itselleen epäedullisen tuomion. Raamattu varoittaa, että ’ahneet eivät peri Jumalan valtakuntaa’. (1. Kor. 6:10) Sellainen ahneus voisi tosiaan merkitä ikuisen elämän lahjan menettämistä. Mikä korkea hinta maksettavaksi!

Kristittyinä me haluamme olla rehellisiä tekemisissämme jokaisen kanssa. Seuraavan periaatteen pitäisi olla oppaanamme: ”Kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, teidänkin täytyy samoin tehdä heille.” (Matt. 7:12) ”Niin kauan kuin meillä on siihen suotuisaa aikaa, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, jotka ovat meille sukua uskossa.” (Gal. 6:10) Jos siis haluamme toisten huolehtivan tunnollisesti veloistaan, niin eikö meidän itse pitäisi antaa oikea esimerkki? Eikö meidän pitäisi erikoisesti olla huolissamme hyvän tekemisestä kristityille veljillemme, eikä käyttää hyväksemme heidän huomaavaisuuttaan, kun meidän pitäisi maksaa velkamme heille.

Kristittyjen olisi väärin ajatella, että toiset uskovat ovat liikeasioissa velvollisia antamaan heille erikoisalennuksia ja suosionosoituksia. Mutta jos jotakin erikoista huomaavaisuutta osoitetaan, siihen tulisi suhtautua arvostavasti. Kristittyjen pitäisi haluta veljiensä saavan, mitä heillä on oikeus saada. Apostoli Paavalin kristityille orjille antama neuvo sisältää hyvän ohjenuoran: ”Älkööt nekään, joilla on uskovat omistajat, halveksiko heitä, koska he ovat veljiä. Olkoot he päinvastoin sitä auliimmin orjia, koska ne, jotka saavat heidän hyvän palveluksensa hyödyn, ovat uskovia ja rakastettuja.” (1. Tim. 6:2) Olisi varmasti tämän kehotuksen mukaista, että kristitty maksaa tunnollisesti velkansa toisille uskoville.

Osoittakoon se, miten me suhtaudumme velkoihimme, että me hoidamme asiamme Raamatun periaatteitten mukaisesti. Meidän tulisi aina ymmärtää, että menettelymme on paha, jos tahallamme jätämme maksamatta velkamme toisille. Korkein ei milloinkaan suhtaudu hyväksyvästi sellaisiin, jotka ahneuden tai itsekkyyden takia eivät huolehdi velvollisuuksiensa täyttämisestä. Vain silloin, kun varmistaudumme siitä, ’ettemme ole kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastamme toisiamme’, voimme odottaa saavamme Jehovan siunauksen.