Lukijain kysymyksiä

● Ovatko eräässä Jehovan todistajia vastaan julkaistussa kirjasessa esitetyt syytökset tosia, kun siinä väitetään, että Seuran ensimmäinen presidentti oli moraaliton, keinotteli itselleen voittoa myymällä jotain ihmeitä tekevää vehnää 65 dollarilla bushelilta (10 mk/kg) ja vannoi väärin, kun häneltä kysyttiin oikeudessa, osasiko hän kreikkaa? – C. W., USA.

Eivät. Ne olivat tahallisia valheita. Vartiotorniseuran ensimmäisen presidentin Charles Taze Russellin ei koskaan todistettu tehneen mitään moraalitonta tekoa. Elatusanomuksessa rouva Russellin asianajaja sanoi: ”Emme syytä aviorikoksesta”; ja rouva Russell, joka käytti kaikkia keinoja häväistäkseen miestään (hänen päämuistutuksensa oli, ettei hänen miehensä antanut hänen valvoa Vartiotorni-lehden julkaisutapaa), sanoi nimenomaan, ettei hän syytä miestään moraalittomuudesta. Kun kriitikot, jotka eivät tunteneet Russellia, ajattelivat voivansa poimia otteita oikeudenkäynnistä ja parjata hänen hyvää nimeään, niin hän vannoi: ”En ole koskaan syyllistynyt moraalittomuuteen ketään kohtaan. . . . En ole myöskään milloinkaan halunnut tehdä niin.” Ne, jotka tunsivat hänet henkilökohtaisesti, kunnioittivat suuresti hänen nuhteettomuuttaan. J. F. Rutherford, joka oli riittävästi vakuuttunut veli Russellin suorittaman kristillisen työn tärkeydestä omistaakseen samalla tavalla elämänsä ja varansa sille ja joka seurasi Russellia Seuran presidenttinä, sanoi Russellin hautajaisissa: ”Todella voidaan sanoa, että pastori Russellin maine oli ja on tahraton.”

”Ihmevehnää” koskevat tosiasiat on samaten vääristelty. Veli Russellia kiinnosti kaikki, mikä liittyi Raamatun ennustukseen, että erämaa kukoistaa kuin ruusu ja maa antaa satonsa. Niinpä kun julkinen lehdistö kertoi uudesta ja poikkeuksellisesta vehnälajikkeesta, jota sen alkuperäinen viljelijä kutsui ”ihmevehnäksi”, niin veli Russell ilmoitti siitä Vartiotornissa sitä koskevan hallituksen tiedonannon ohella. Jotkut Vartiotornin lukijat ottivat yhteyden viljelijään, joka ei ollut millään tavalla yhteydessä Vartiotorni-seuran kanssa, ja ostivat jonkin verran tätä vehnää. Kun heidän vehnänsä tuotti satoa, he tarjosivat sitä lahjoituksena Seuralle. Alkuperäinen viljelijä myi siementä 1,25 dollarilla naulalta (11,50 mk/kg), joten he ehdottivat, että heidän lahjoittamaansa vehnää myytäisiin dollarilla (9,30 mk/kg) ja kaikki saatu raha annettaisiin Seuralle. Seura ei väittänyt mitään vehnän puolesta oman tietämyksensä perusteella, vaikka se voitti useita pääpalkintoja valtion maatalousnäyttelyissä ennen kuin se oli kuluttanut voimansa loppuun. Veli Russell ei antanut sille nimeä eikä hyötynyt siitä; raha meni lahjana kristilliseen lähetystyöhön. Kun toiset arvostelivat tätä myyntiä, niin kaikille, jotka olivat tehneet lahjoituksen, sanottiin, että jos he olivat tyytymättömiä, niin heidän rahansa palautetaan, ja rahaa säilytettiin vuoden ajan tätä tarkoitusta varten. Yksikään ei pyytänyt sitä takaisin. Ainoat arvostelijat olivat ne, joilla ei ollut oikeaa tietoa asiasta, siitä, että kysymyksessä oli puhtaasti lahjoitusmyynti Seuran hyväksi – yhtä avoin ja rehellinen kuin jotkin kirkon myyjäiset.

’Väärinvannomissyytettä’ ei tehty oikeudessa, vaan kirjasessa, jonka myöhemmin kirjoitti muuan vastuuton herjaaja, jota vastaan veli Russell oli nostanut kunnianloukkausjutun. Virallinen asiakirja kyseisestä oikeusjutusta (Hamiltonin kaupungin poliisituomioistuin, Ontario, 17.3.1913) sanoo: ”Kysymys: Te ette siis tunnusta saaneenne koulutusta latinan kielessä? Vastaus: En. Kysymys: Ettekä kreikassa? Vastaus: En.” Tämän jälkeen häneltä kysyttiin, tunsiko hän yksityisiä kreikkalaisia kirjaimia, ja tästä heräsi kysymys hänen kreikan tuntemuksestaan. Monet, jotka eivät ole koskaan käyneet mainitussa Kanadan kaupungissa tarkistamassa tätä vanhaa oikeuden pöytäkirjaa nähdäkseen, levittivätkö he totuutta vai valhetta, ovat toistaneet tätä valheellista ’väärinvannomissyytettä’. Heidän ”lainaamaansa” kysymystä ei ole ainoastaan uudelleen muovailtu, vaan veli Russell oli nimenomaan sanonut, ettei hän osaa kreikkaa.

Se, missä määrin kriitikot vääristelevät tahallaan tällaisia lainauksia, näkyy eräästä toisesta kirjasesta, joka sanoo Jehovan todistajien kieltävän lunnaat ja yrittää tukea tätä Raamatun tutkielmien 5. osan sivulta 127 (suom. s. 137) otetulla lainauksella: ”Jeesuksen kärsimys ei ollut maksava syntivelkaa.” Kirjasessa sanotaan todellisuudessa näin: ”Synnin palkkana ei todellakaan ollut yksistään kärsimys, vaan kuolema. Tästä seuraa, että Herramme ei olisi voinut maksaa syntivelkaamme yksinomaan kärsimisellä, vaan oli ehdottomasti välttämätöntä, että hänen piti ’kaikkien edestä maistaa kuolema’.” Kirja sanoo täsmälleen päinvastoin kuin tuo kirjanen väittää sen sanovan.

Tällaisilla valheilla ja vääristellyillä tosiasioilla kriitikot tuomitsevat itsensä. He eivät haluaisi tulla luokitelluiksi niiden ultramodernistien joukkoon, jotka syyttävät Jeesuksen olleen avioton lapsi, mutta he vajoavat samanlaiseen alhaisuuteen toisten ihmisten suhteen, joiden elämä on kulunut epäitsekkäästi Jumalan palveluksessa.

● Koska apostoli Paavali opetti, etteivät kristityt ole Mooseksen lain alaisia, niin miksi hän suoritti muotomenon Jerusalemin temppelissä Jumalalle antamansa lupauksen yhteydessä? – M. G., USA.

Apostoli Paavali tunnusti kiistattomasti, ettei Mooseksen laki sido kristittyjä. Hän kirjoitti henkeytettynä: ”Me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina”; ”ette ole lain alla, vaan armon alla”, ja: ”jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla”. – Room. 7:6; 6:14; Gal. 5:18.

Mutta tämä ei merkitse sitä, että hän olisi pitänyt lain vaatimuksia syntisinä. Hän kirjoitti: ”Laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.” (Room. 7:12) Ydin on se, ettei Jumalan palvelijoita vaadita pitämään lakia miellyttääkseen Jehovaa ja saadakseen pelastuksen. Ei ole esimerkiksi synti olla ympärileikattu; se ei ole epäkristillinen teko. Mutta olisi väärin uskoa, että kristityn täytyy olla ympärileikattu pelastuakseen. – Apt. 15:1, 2, 5, 22–29; 16:3.

Juutalaisten keskuudessa oli tavallista, että joku joka oli pelastunut jostain vaarasta tai onnettomuudesta, antoi lupauksen Jehovalle vannoen mahdollisesti pidättyvänsä alkoholijuomista jonkin aikaa. Tämä saattoi olla samanlainen kuin nasiirilupaus. (4. Moos. 6:1–21) Kun määräaika täyttyi, niin juutalainen leikkasi tukkansa ja todennäköisesti suoritti uhreja temppelissä Jerusalemissa.

Me luemme Apt. 18:18:sta, että Paavali ”oli leikkauttanut tukkansa Kenkreassa [lähellä Korinttoa], sillä hän oli tehnyt lupauksen”. Ei sanota, oliko hän tehnyt tämän lupauksen ennen kristityksi tuloaan, emmekä me edes varmasti tiedä, oliko tämä hänen lupausaikansa alku vai loppu. Emme voi jättää huomioon ottamatta sitä mahdollisuutta, että tämä liittyy siihen, mitä myöhemmin tapahtui Jerusalemissa.

Kun Paavali oli Jerusalemissa kolmannen lähetysmatkansa jälkeen, niin hallitsevan elimen muodostaneet kristityt mainitsivat, että juutalaiset tunsivat melkoisesti kaunaa Paavalia kohtaan. Uskoen huhuja juutalaiset ajattelivat, että Paavali saarnasi kiihkeästi Mooseksen lakia vastaan. He olivat väärässä tässä, kuten olemme nähneet. Osoittaakseen siis sen kaikille julkisesti Jaakob ja hengellisesti vanhemmat miehet neuvoivat Paavalia: ”Meillä on täällä neljä miestä, joilla on lupaus täytettävänä. Ota ne luoksesi ja puhdista itsesi heidän kanssansa ja maksa kulut heidän puolestaan, että he saisivat leikkauttaa tukkansa; siitä kaikki huomaavat, ettei ole mitään perää siinä, mitä heille on kerrottu sinusta, vaan että sinäkin vaellat lain mukaan ja noudatat sitä.” – Apt. 21:23, 24.

Paavali ja ne neljä kristittyä, joilla oli lupaus täytettävänään, tekivät näin. (Apt. 21:26) Heidän menettelynsä ei ollut luopioteko eikä sovittelua kristillisyydessä. He näyttivät, etteivät lupauksia koskevat juutalaiset säädökset olleet tulleet pahoiksi vain sen tähden, ettei kristittyjen tarvitse noudattaa niitä. Se ei ollut ikään kuin suitsutuksen uhraamista pakanajumalalle – mikä oli ehdottomasti vastoin oikeata kristillistä palvontaa. Se, mitä he tekivät, ei ollut itsessään sopimatonta, ja se näytti vaikuttavan juutalaisten ennakkoluuloja vastaan ja sallivan monien muiden kuulla sen hyvän pelastusuutisen, jonka saarnaaminen kiinnosti syvästi Paavalia.

● Voidaanko ehdottomasti sanoa, että ainoastaan Jehovan kastetut todistajat säilyvät elossa Harmagedonissa? – A. S., USA.

Olisi harhaan johtavaa vastata tähän kysymykseen vain yksinkertaisesti myöntäen tai kieltäen. Raamatullisen vastauksen täytyy välttämättä olla varauksellinen, ja on helppo nähdä syy siihen.

1. Kor. 7:14:ssä Raamattu osoittaa, että Jumala voi pitää kristityn vanhemman alaikäisiä lapsia ”pyhinä”. Vaikka he ovat nuoria eivätkä vielä henkilökohtaisesti vastuussa Jehovalle, niin heidän isänsä tai äitinsä yrittää kehittää heissä rakkautta Jumalaan ja vanhurskauden tietä kohtaan. Näyttää selvältä, että Jumala varjelee heidät Harmagedonin tuhoisassa sodassa kristityn vanhemman perheen ansion perusteella, vaikkeivät lapset vielä olekaan antautuneita ja kastettuja.

Vastauksen täytyy olla varauksellinen myös sen tähden, ettei Raamattu sano nimenomaan, miten Jumala tulee hoitamaan eräät poikkeukselliset tapaukset, esimerkiksi vajaamieliset, joilla ei ole koskaan ollut kykyä oppia tuntemaan Jehovaa ja hänen tarkoituksiaan. On mahdollista, että perheen ansio voi soveltua näihin kastamattomiin samoin kuin alaikäisiin, edesvastuuttomiin lapsiin, joilla on uskova isä tai äiti tai holhooja.

Nämä erikoistapaukset eivät kuitenkaan vähennä millään tavalla niiden antautumisen ja kasteen tärkeyttä, jotka haluavat Jumalan suosion ja suojeluksen tämän pahan asiainjärjestelmän tuhoisan huippukohdan läpi. Jumala kehottaa niitä, jotka ovat todella kiinnostuneita varjeltumisesta, etsimään vanhurskautta ja huutamaan häntä uskossa avukseen. (Sef. 2:2, 3; Jooel 2:32) Tämä merkitsee ilmeisesti sitä, että ihmisen täytyy tehdä kaikki voitavansa tehdäkseen Jumalan tahdon. Ja mikä tämä tahto on kasteen suhteen?

Jeesus kastettiin vedessä, ja hän antoi esimerkin kristityille. (Matt. 3:13–17; 1. Piet. 2:21) Hänen opetuslapsilleen antamiinsa loppuohjeisiin kuuluu käsky tehdä ”opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä, kastaen heidät”. (Matt. 28:19, 20 Um) Ja tarvitsee vain lukea Apostolien teot, niin näkee varhaiskristittyjen ymmärtäneen, että kaste oli välttämätön tottelevaisuuden askel kaikille Jumalan suosiota haluaville. – Apt. 2:37–41; 16:30–33.

Ei Vartiotorni-seura eikä kukaan ihminen voi nyt vähentää tämän Jumalan tahdon ilmauksen voimaa. Ei näytä olevan mitään raamatullista syytä ajatella, että Jumala suojelisi läpi tulevan hävityksen henkilöä, jolla on ollut kohtuullinen Raamatun totuuden tuntemus ja joka on tiennyt Jumalalle antautumisen ja kasteelle menon tärkeyden, mutta joka on pidättynyt tekemästä siten.

Tiedämme, että voidaan herättää monia olettamuksiin perustuvia tai ”entä jos” -tapauksia, joihin näyttää liittyvän lieventäviä asianhaaroja. Mutta mitä hyödyttää mietiskellä niitä? Jeesuksen vertaus ”lampaista” ja ”vuohista” tekee selväksi, että tulee aika, jolloin jako ”lampaisiin” ja ”vuohiin” on selvä ja lopullinen. (Matt. 25:31–46) ”Pakoteiden” etsimisen sijasta Jumalan pelastusjärjestelyssä kaikkien ihmisten, jotka haluavat suojelusta, on käytettävä täysin määrin hyväkseen Jumalan armollista tilaisuutta palvella häntä. Ja heidän on tehtävä siten nyt, ennen kuin on liian myöhäistä alkaa ajatella Jehovan palvelijaksi tulemista. ”Lampaat”, jotka varjellaan ’iankaikkiseen elämään”, ovat vastuullisia ihmisiä, jotka tekevät Jumalan tahdon mahdollisimman täydellisesti. (1. Joh. 2:17) Raamattu osoittaa epäilemättä, että Jehovan tahtoon ihmisten suhteen nykyään kuuluu kastetuksi tuleminen ja hänen julkisena todistajanaan oleminen. – Room. 10:10.

Jeesus vertasi meidän aikaamme, jonka edessä on tämän pahan asiainjärjestelmän loppu, Nooan päiviin. (Matt. 24:36–39) Ja vedoten Nooan kokemukseen apostoli Pietari lisäsi: ”Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena – joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta.” (1. Piet. 3:20, 21) Kaikkien, jotka haluavat pelastua, tulee siis olla selvillä siitä, miten tärkeä kasteaskel on.