Raamatun kanta
Onko lipun nostaminen tai laskeminen syntiä?
ERÄS palomies Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitsevassa kaupungissa sai esimieheltään käskyn huolehtia paloaseman lipun nostamisesta ja laskemisesta. Palomies kieltäytyi kunnioittavasti. Tämän johdosta hänet pidätettiin virantoimituksesta yhden päivän ajaksi. Erään toisen kerran hän kieltäytyi jälleen ja hänet erotettiin taas päiväksi. Kun häntä vielä kolmannen kerran käskettiin nostamaan ja laskemaan lippua ja hän kieltäytyi, hänet erotettiin palokunnasta.
Tämä palomies tulkitsi lipun nostamisen tai laskemisen uskonnolliseksi teoksi, joka loukkasi hänen omaatuntoaan. Hänestä se oli vastoin Raamatun käskyjä, jotka koskevat epäjumalanpalvelusta, kuten esimerkiksi sitä, joka kehottaa ’pakenemaan epäjumalanpalvelusta’ (1. Kor. 10:14) ja sitä, joka kieltää tekemästä tai palvelemasta kuvia. – 2. Moos. 20:4, 5.
Tapaus vietiin paikalliseen siviilioikeuteen, mutta tämä oikeusistuin langetti tuomion kaupungin hyväksi. Asiassa vedottiin korkeampaan oikeusasteeseen, Ohion osavaltion valitustuomioistuimeen. Tämän tuomioistuimen edessä oli kysymys siitä, oliko palomieheltä evätty Yhdysvaltain perustuslain takaama uskonnonvapaus.
Ohion osavaltion valitustuomioistuin kumosi alemman oikeusistuimen päätöksen. Se määräsi kaupungin viranomaiset palauttamaan palomiehen entiseen asemaansa. Lipun nostamista ja laskemista koskevassa lopullisessa kannanotossaan oikeusistuin mainitsi: ”Käsityksemme mukaan sellainen teko on muotomeno sikäli, että ohjeet, jotka kongressi on vahvistanut isänmaallisten tapojen yhtenäistämiseksi, edellyttävät lipun nostamista ripeästi ja sen laskemista juhlallisesti . . . Sen nostaminen tai laskeminen tulee tehdä syvästi kunnioittaen ja arvostaen.”
Oikeusistuin mainitsi edelleen: ”Meillä ei ole syytä epäillä kantajan vakaumuksen vilpittömyyttä sen paremmin kuin sen näkemyksen järkevyyttä, että tuohon rituaaliin tai muotomenoon osallistuminen on vastenmielistä Jumalalle.” Se lisäsi: ”Uskonnollisen omantunnon, vakaumuksen ja toiminnan vapautta rajoitetaan vain haluttaessa estää vakavaa ja välitöntä vaaraa aiheutumasta eduille, joita valtio saattaa laillisesti suojella . . . Meillä ei ole osoitusta sellaisesta tässä tapauksessa.”
Jokseenkin samanlaisessa tilanteessa Kalifornian kouluviranomaiset hyväksyivät päätöksen, jonka mukaan oppilaat voivat ilman rangaistusta kieltäytyä osallistumasta lipun tervehtimiseen. He voivat olla hiljaa uskollisuudenvalan esittämisen aikana. Tästä asiasta tehtiin luonnollisesti päätös paljon aikaisemmin, nimittäin vuonna 1943, jolloin Yhdysvaltain liittovaltion korkein oikeus päätti, ettei lipun tervehtiminen ole pakollista. Kalifornian kouluviranomaisten päätös siis pelkästään antoi tukensa tuon aikaisemman päätöksen oikeellisuudelle.
Lipun tervehtimiseen ja sen yhteydessä vannottuun valaan liittyy hyvin tarkasti määrättyjä muotomenoja tai rituaaleja, jotka vastaavat suoranaisesti 2. Mooseksen kirjan 20:4, 5:ssä ja 1. Korinttolaiskirjeen 10:14:ssa samoin kuin muissakin raamatunpaikoissa mainittuja piirteitä. Siksi Jehovan todistajat eivät osallistu lipun nostamisen tai laskemisen yhteydessä suoritettuihin muotomenoihin.
Ohiolaista palomiestä ei kuitenkaan vaadittu osallistumaan mihinkään lipun nostamisen tai laskemisen aikana toistettuun valaan. Silti hän piti sitä syntinä, omaatuntoaan loukkaavana tekona. Ja oikeusistuin suojeli hänen oikeuttaan kieltäytyä niin kauan kuin hän ei vain vaarantanut kenenkään toisen elämää, omaisuutta tai hyvinvointia.
Toiset saattavat kuitenkin aivan yhtä hyvällä omallatunnolla nähdä oikeaksi nostaa tai laskea lipun silloin, kun siihen ei sisälly mitään kunnioittavaa uskonnollista muotomenoa, rituaalia, tervehdystä tai valaa. Esimerkiksi jonkin julkisen rakennuksen talonmiehellä voi olla suuri määrä erilaisia velvollisuuksia suoritettavanaan joka päivä, ja niihin saattaa sisältyä lipun nostaminen ja laskeminen. Vaikka hän saattaa olla Raamattuun uskonsa perustava kristitty, hänestä voi tuntua, että hän voi suorittaa tämän tehtävän niin kauan kuin siihen ei liity minkäänlaista rituaalia.
Vastaavasti joku toinen kristitty ei ehkä halua suorittaa tätä tehtävää, koska hänen omatuntonsa on herkempi asiassa, jota Raamattu ei suoranaisesti käsittele. Ja pelkkää lipun nostamista tai laskemista ei Raamattu nimenomaan mainitse. Jos jostakusta tuntuu, että sen tekeminen olisi vastoin hänen omaatuntoaan, koska lippuun liittyy toisinaan tarkalleen määrättyjä rituaaleja tai muotomenoja, niin siinä tapauksessa hänen olisi väärin menetellä vastoin omaatuntoaan sellaisessa asiassa. Mutta toisen kristityn ei olisi väärin suorittaa samaa tehtävää, jos siihen ei liity mitään rituaaleja ja jos se ei ole vastoin hänen omaatuntoaan, koska Jumalan laki ei nimenomaan kiellä sen tekemistä.
Tämä käsitys on sopusoinnussa Raamatun yksilön omaatuntoa koskevan näkökannan kanssa. Esimerkiksi ensimmäisellä vuosisadalla epäjumalanpalvelus oli yleistä. Joihinkin epäjumalanpalveluksen muotomenoihin kuului lihan uhraaminen epäjumalille. Se, joka söi sellaista lihaa näiden muotomenojen yhteydessä, osallistui epäjumalanpalvontaan. Myöhemmin jotkut näistä henkilöistä tulivat kristityiksi ja luopuivat epäjumalanpalveluksesta. Kuitenkin heidän aikaisemman väärän palvontansa muisteleminen sai heidät tuntemaan vastenmielisyyttä sellaisen torille myytäväksi tuodun lihan syömistä kohtaan, joka oli lähtöisin epäjumalan temppelistä.
Sellaisessa lihassa ei kuitenkaan ollut mitään väärää. Se ei todellisuudessa koskaan kuulunutkaan epäjumalalle, koska elottomalla epäjumalankuvalla ei ole voimaa ottaa lihaa vastaan tai säilyttää sitä itsellään. Liha jäi todellisuudessa Jumalan omistukseen, Hänen jolle ”kuuluu maa ja se, mikä sen täyttää”. (1. Kor. 10:26) Näin ollen toinen kristitty, jonka omatunto ei kärsinyt lihan aikaisemmasta käytöstä, saattoi ostaa ja syödä sitä rikkomatta omaatuntoaan vastaan, koska lihan ostamiseen tai syömiseen ei sisältynyt mitään uskonnollista tekoa.
Niinpä siis sekä ne, jotka söivät sellaista lihaa, että ne, jotka kieltäytyivät syömästä sitä, seurasivat Kristusta ja palvelivat Jumalaa. Jumala hyväksyi molempien menettelytavan, koska kummassakaan tapauksessa ei rikottu hänen lakejaan ja periaatteitaan.
Tietenkin siinä tapauksessa, että aikaisemmin epäjumalille uhratun lihan syöminen olisi voinut loukata jonkun tässä suhteessa herkemmän henkilön omaatuntoa, kristitty ei olisi syönyt sellaista lihaa tuon toisen ollessa läsnä. – 1. Kor. 10:28.
Samalla tavoin kysymykseen siitä, olisiko lipun nostaminen tai laskeminen syntiä, täytyy vastata olosuhteiden mukaan – sisältyykö siihen minkäänlaista kunnioittavaa muotomenoa – ja myös sopusoinnussa kunkin kristityn yksilöllisen omantunnon kanssa. Jonkun omatunto saattaa kannustaa häntä pyytämään esimieheltään, että tämä järjestäisi jonkun muun suorittamaan tehtävän. Jostakusta toisesta taas saattaa tuntua siltä, että niin kauan kuin siihen ei sisälly mitään nimenomaista rituaalia, hän voisi nostaa ja laskea lipun aivan yhtä hyvin kuin hän suorittaisi muitakin päivittäisiä velvollisuuksiaan, kuten ikkunoiden ja ovien availemista. Ja niin jokainen voi säilyttää täysin puhtaan omantunnon kuten apostoli Paavali. – Apt. 23:1.