Rakkaus toiminnassa
”Rakkaus ei koskaan häviä.” – 1. Kor. 13:8.
1. Miksi aidon rakkauden puuttumisen maailmasta ei pitäisi olla yllättävää?
TÄSSÄ maailmassa me näemme ja kuulemme toistuvasti sanan ”rakkaus”. Se esiintyy lauluissa, kirjoissa ja elokuvissa sekä julisteissa, mainoksissa ja napeissa. Silti me toteamme elävämme maailmassa, missä uhrautuva rakkaus on todella harvinaista. Sen ei pitäisi olla yllättävää, sillä monet ihmiset pitävät erheellisesti intohimoa ja tunteellisuutta rakkautena. He eivät tiedä siitä rakkaudesta, joka on tunnusomaista Jeesuksen Kristuksen tosi opetuslapsille. Tämä rakkaus ulottuu pitemmälle kuin siihen, että rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään. Siihen sisältyy tarvittaessa halukkuus antaa elämänsä kristittyjen veljiensä puolesta. Siten ihminen jäljittelisi Jeesusta Kristusta, joka vapaaehtoisesti antoi elämänsä ihmiskunnan puolesta. – 1. Joh. 3:16–18.
2. Mitä aihetta käsitellään 1. Korinttolaiskirjeen 13. luvussa?
2 Kristillinen rakkaus on selvästi toimivaa, se ilmenee sinä myönteisenä hyvänä, mitä se tekee toisille. Rakkautta ei ole helppo määritellä, koska se on tunne. Mutta sen ilmenemistapaa voidaan kuvailla. Ja 1. Korinttolaiskirjeen 13. luvusta löydämme todella mestarillisen kuvauksen siitä rakkaudesta, joka kristityillä pitäisi olla. Tässä luvussa ei korosteta Jumalan rakkauden ilmenemistä ihmiskuntaa kohtaan eikä meidän rakkauttamme Jehova Jumalaa kohtaan, vaan aineiston pääpaino on siinä, miten rakkautta pitäisi osoittaa toisia ihmisiä kohtaan.
3. Mitä ongelmia muun muassa oli Korinton seurakunnassa?
3 Korinton kristityt tarvitsivat sellaista, sillä heidän suhteensa toisiinsa eivät olleet parhaat. Kuten koko 1. Korinttolaiskirjeen tarkastelemisesta käy ilmi, mustasukkaisuus, riita, jakaumat, kerskuminen, moraalittomuus, epärehellisyys ja sopimattomien vapauksien ottaminen aiheuttivat ongelmia sikäläisessä seurakunnassa. Jotkut Korinton seurakunnassa halusivat saada vaikutusvaltaa. He halusivat olla toisia parempia kykyjen ja lahjojen suhteen. – 1. Kor. 1:10, 11; 3:2, 3; 4:6, 7; 5:1, 2; 6:7, 8; 8:1, 2, 7–13; 11:18, 19; 12:14–18.
”VERRATON TIE”
4. Oliko kaikilla kristityillä ensimmäisellä vuosisadalla samat lahjat?
4 Ei tietenkään ollut väärin, jos joku piti hengen suurempia lahjoja haluttavina ja jos mies halusi palvella seurakuntaa apostolina, profeettana tai opettajana. Mutta apostoli Paavali huomautti: ”Eiväthän kaikki ole apostoleita? Eiväthän kaikki ole profeettoja? Eiväthän kaikki ole opettajia? Eiväthän kaikki tee voimatekoja? Eihän kaikilla ole parantamisten lahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki ole tulkkeja?” (1. Kor. 12:29, 30) Mutta oli jotakin, mitä kaikki seurakunnassa voivat tehdä. Se oli todellisuudessa vielä merkittävämpää kuin ”suurempien lahjojen” tavoitteleminen. Tämä ilmenee apostolin kehotuksesta: ”Tavoitelkaa innokkaasti suurempia lahjoja. Ja vielä osoitan teille verrattoman tien.” – 1. Kor. 12:31.
5, 6. a) Mitä apostoli Paavali tarkoitti ilmaisulla ”verraton tie”? b) Miten hän osoitti, ettei kykyjen ja lahjojen omaaminen ollut kaikkein tärkeintä tosi kristityille?
5 Mikä on tämä verraton tie? Se on rakkauden tie. Korinton kristittyjen tarvitsi tehdä muutoksia sen suhteen, miten he arvioivat ”lahjoja”, ja panna rakkaus toimintaan. Osoittaessaan, miten rakkaus on arvokkaampaa kuin kyvyt ja lahjat, Paavali kirjoitti: ”Jos puhun ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei ole rakkautta, minusta on tullut soiva messinkipala tai kalskahteleva symbaali. Ja jos minulla on profetoimisen lahja ja olen perehtynyt kaikkiin pyhiin salaisuuksiin ja kaikkeen tietoon ja jos minulla on kaikki usko siirtääkseni vuoria, mutta minulla ei ole rakkautta, en ole mitään. Ja jos annan kaiken omaisuuteni ravitakseni toisia ja jos luovutan ruumiini voidakseni kerskua, mutta minulla ei ole rakkautta, en hyödy mitään.” – 1. Kor. 13:1–3.
6 Jos kristitty osaisi puhua muitakin kieliä kuin äidinkieltään, niin se olisi varmasti arvokas lahja. Vielä suurempi lahja olisi kyky puhua enkelien kielellä, jotka ovat korkeampaa luomakuntaa kuin ihminen. Mutta jos joku yksilö käyttäisi lahjaa asemansa korottamiseen tai jos hänellä olisi jollakin muulla tavoin väärä vaikutin, niin hän ei olisi rakennukseksi lähimmäisilleen, ei kristityille veljilleenkään. Hän olisi vain kuin jonkin messinkisoittimen tai symbaalin aikaansaama kova ääni. Sitä paitsi ilman rakkautta eivät profetoimisen, yliluonnollisen tiedon ja yliluonnollisen uskon lahjat koituisi toisten kannustukseksi. Tällaisia lahjoja ei silloin käytettäisi oikein. Samoin ihminen, joka antaisi runsaasti omaisuuttaan toisille vain siksi, että hän voisi kerskua, ei hyötyisi siitä mitään. Hän ei saisi mitään palkkaa. Entä jos hän haluaisi kärsiä tai jopa kuolla ehkä halutessaan tulla sankariksi toisten silmissä? Jos hänellä ei olisi aitoa rakkautta Jumalaa eikä lähimmäisiään kohtaan, niin hänen halukkuudestaan uhrata henkensä ei olisi hänelle hyötyä millään pysyvällä tavalla. Hän ei saisi siitä yhtään mitään paitsi kuolevaisten ihmisten suosionosoitukset. (Vrt. Matt. 6:1–4.) Koska rakkaus on niin tärkeä, meidän on hyvä harkita, miten me yksilöinä täytämme tämän hienon ominaisuuden ilmaisemisen mitan. Tavoittelemmeko me todella ”verratonta tietä”?
MITEN RAKKAUTTA PITÄISI ILMAISTA TOIMINNASSA
7. Miten osoitamme rakkautta läpäistessämme koettelevia kokemuksia?
7 1. Korinttolaiskirjeen 13:4 sanoo: ”Rakkaus on pitkämielinen ja huomaavainen.” Mitä tämä vaatii meiltä? Miten meidän pitäisi menetellä, kun meitä ärsytetään, sorretaan, suututetaan tai meidät esitetään väärin? Pitkämielinen ihminen välttää hätäistä toimimista tai tunnepurkauksia. Hän kestää kärsivällisesti koettelevissa olosuhteissa siinä toivossa, että epämiellyttävän tilanteen aiheuttajia siten autettaisiin muuttamaan menettelynsä. Samasta syystä meidän pitäisi olla huomaavaisia, ei töykeitä, ankaria tai vihamielisiä, vaan helliä, lempeitä, ystävällisiä ja avuliaita. (Vrt. Room. 12:20, 21; 1. Piet. 2:18–23.) Koska me olemme aidosti kiinnostuneita toisista uskovista, meidän pitäisi mielellämme kestää heidän omituisuuksiaan ja heillä mahdollisesti olevia omantunnon heikkouksia. Meidän ei pitäisi itsepintaisesti vaatia oikeuksiamme, vaan pidättyä käyttämästä kristillistä vapauttamme täysin määrin. Näin menettelemällä emme kompastuta toisia siten, että antaisimme heille tekosyyn tosi palvonnan hylkäämiseen. – Room. 14:1–4, 19–21.
8. Miksi kerskailu ja mustasukkaisuus ovat rakkaudettomia menettelytapoja?
8 Meille sanotaan edelleen: ”Rakkaus ei ole mustasukkainen, se ei kerskaile, ei pöyhisty.” (1. Kor. 13:4) Jos todella rakastamme kristittyjä veljiämme, niin kuinka voisimme olla mustasukkaisia tai kadehtia heidän saavutuksiaan, siunauksiaan tai kykyjään? Pikemminkin me iloitsisimme heidän kanssaan ja olisimme onnellisia sen osuuden johdosta, jolla he voivat rakentaa seurakuntaa. (Room. 12:15, 16) Kuinka me myöskään voisimme alinomaa asettaa itsemme etualalle ja tuoda esille omia saavutuksiamme ja kokemuksiamme? Se voisi masentaa meitä kuuntelevia. He voisivat alkaa ajatella, että he ovat siihen verrattuna tehneet hyvin vähän. Kerskailumme vain repisi toisia ja riistäisi kunnian pois Jehova Jumalalta, jolle se pitäisi antaa. Kuinka rakkaudetonta se olisikaan! Paljon parempi olisi arvioida oma osuutemme mahdollisimman vähäiseksi. Me olemme vain Jumalan orjia, ja hänelle pitäisi antaa kaikki kunnia ja ylistys kasvusta kristillisessä seurakunnassa. (1. Kor. 3:5–9) Nöyryys estää meitä omaksumasta pöyhkeää käsitystä itsestämme ja yrittämästä vaikuttaa toisiin kuvitellulla tärkeydellä.
9. Koska rakkaus ”ei käyttäydy sopimattomasti”, niin mitä se vaatii meiltä?
9 Sitä paitsi rakkaus ”ei käyttäydy sopimattomasti”. (1. Kor. 13:5) Kun me ilmaisemme aitoa rakkautta, me vihaamme kaikenlaista pahuutta. Mutta asiaan liittyy enemmänkin. Ilmaisu ”ei käyttäydy sopimattomasti” voi merkitä myös ’ei ole sivistymätön’. (Ks. The New English Bible.) Rakkaus aikaansaa joka suhteessa oikeaa käyttäytymistä. Rakastava ihminen ei halveksi köyhiä ja puutteenalaisia eikä karta heidän seuraansa. Hän ei pidä seuraa vain harvoille valituille. (Vrt. Jaakobin 2:1–9.) Soveliaaseen käyttäytymiseen sisältyy myös asianmukaisen vallan kunnioittaminen. Jos me ilmaisemme todellista rakkautta, me kunnioitamme toisten persoonaa ja omaisuutta. Siihen kuuluisivat varmasti kokouspaikkamme. Kuinka sopimatonta olisikaan lasten kirjoittaa tuoleihin tai juosta ympäriinsä, ehkäpä jopa kaataa ihmisiä! Sellaisella sopimattomalla käyttäytymisellä ei ole sijaa kristillisessä seurakunnassa. Se ilmaisee, etteivät vanhemmat ole johtaneet oikealla tavalla lapsiaan.
10. Miten me voimme osoittaa, että me emme etsi omia etujamme?
10 Apostoli Paavali jatkaa kuvaustaan rakkaudesta ja kirjoittaa: ”[Rakkaus] ei etsi omia etujaan.” (1. Kor. 13:5) Niin, se on aktiivisesti kiinnostunut seurakunnan kaikista jäsenistä – nuorista ja vanhoista, sairaista ja heikoista sekä niistä, jotka työskentelevät kovasti opettamisessa, saarnaamisessa ja opetuslasten tekemisessä. Rakkaus on valpas toisten uskovien tarpeitten suhteen ja nopea ilmaisemaan vastakaikua, auttamaan. Se ei pidä itsepintaisesti kiinni omasta tavastaan. (1. Kor. 10:23, 24) Tällä hyvällä ominaisuudella ei ole mitään yhteistä ”minä itse” -asenteen kanssa. Se on täysin epäitsekäs.
11. Mitä meidän pitäisi välttää, koska rakkaus ”ei ärsyynny”?
11 Koska rakkaus ”ei ärsyynny”, meidän olisi varmasti väärin etsiä puolusteluja vihan purkauksille. (1. Kor. 13:5) Meidän pitäisi olla ’hitaita vihaan’ ja välttää raivonpuuskia. (Jaak. 1:19) Perheessä tämä vaatii sitä, että kaikki pyrkivät suhtautumaan kärsivällisesti toisten heikkouksiin. Ja seurakunnassa varsinkin vanhinten täytyy antaa esimerkki kärsivällisyydestä, kun veljet ja sisaret näyttävät olevan unohtavaisia ja laiminlyöviä tai eivät suhtaudu vakavasti kristillisiin velvollisuuksiin.
12. Mikä todistaisi, että me emme pidä kirjaa meille tehdystä pahasta?
12 Raamatun rakkaudesta antaman kuvauksen mukaisesti meidän ei myöskään tulisi pitää kirjaa meille tehdystä pahasta. (1. Kor. 13:5) Olisi rakkaudetonta kantaa kaunaa ja kertailla, kuinka jotkut ovat kohdelleet meitä väärin, ikään kuin olisimme panneet kaiken hampaankoloon. Menneisyys pitäisi sysätä syrjään eikä meidän pitäisi olla osoittamatta huomaavaisuutta niillekään, jotka ovat ehkä tehneet meille vääryyttä. – Sananl. 20:22; 24:29; 25:21, 22.
13. Mistä epävanhurskaasta rakkaus ei esimerkiksi iloitse?
13 Mitä muuta rakkaus ei tee? ”Se ei iloitse epävanhurskaudesta.” (1. Kor. 13:6) Sen tähden rakkaus ei iloitsisi, kun toiset menevät väärintekemisen ansaan, häpäisevät itsensä ja lankeavat. Tosi kristityt eivät iloitse sanomalla, että kyseinen yksilö ansaitsi joutua vaikeuksiin. (Sananl. 17:5; 24:17, 18) Meidän ei myöskään pitäisi iloita, kun joku juonittelee viekkaasti itsensä pois tilanteesta, joka ansaitsee rankaisemisen. (Ps. 50:18) Epävanhurskauden näkemisen elokuvissa tai televisio-ohjelmissa ei myöskään pitäisi tuottaa meille nautintoa. Olisi myös väärin asettua niskoittelevien seurakunnan jäsenten puolelle ja moittia heille annettua ojennusta. Se ei auttaisi väärintekijää ryhtymään myönteiseen toimintaan, jotta hän toipuisi täysin siitä hengellisestä heikkoudesta, joka johti hänet väärään käytökseen.
14. Mistä rakkaus iloitsee?
14 Mistä meidän pitäisi iloita? Rakkaus ”iloitsee totuudesta”. (1. Kor. 13:6) Koska totuus asetetaan tässä raamatunkohdassa epävanhurskauden vastakohdaksi, niin se merkitsee ilmeisesti sitä, että meidän pitäisi iloita sen näkemisestä, miten voimakas vanhurskauteen suuntautuva vaikutus totuudella on ihmisten elämään. Meidän pitäisi saada mielihyvää kaikesta, mikä johtaa siunauksiin, millä on terveellinen, rakentava vaikutus toisiin ja mikä on omiaan edistämään totuuden ja vanhurskauden asiaa.
”RAKKAUS EI KOSKAAN HÄVIÄ”
15. Minkä vakuuden Raamattu antaa siitä, että, aito rakkaus ei jää koskaan vajaaksi?
15 Sen lisäksi että rakkauden tie on verraton tie, se ei koskaan pääty tai jää vajaaksi. Seuraavat sanat kiinnittävät tähän huomiomme: ”Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kestää. Rakkaus ei koskaan häviä.” – 1. Kor. 13:7, 8.
16. Miten rakkaus ’peittää kaikki’?
16 Koska tosi rakkaus ’peittää kaikki’, se ei nopeasti työnny syrjään, heikkene tai luovu. Se ei ole liian herkkätunteinen eikä se päättele nopeasti, ettei ole toivoa edistymisen näkemisestä toisissa. Jos me rakastamme lähimmäisiämme, niin me teemme heille jatkuvasti hyvää, vaikkeivät he ilmaisisikaan olevansa siitä kiitollisia. – Matt. 5:44–48.
17. Missä merkityksessä rakkaus ’uskoo kaikki’?
17 Miten sanat ’rakkaus kaikki uskoo’ tulisi ymmärtää? Tämä ei varmaankaan tarkoita, että me olemme herkkäuskoisia emmekä esimerkiksi havaitse, mikä on todella pahaa. Pikemminkin se tarkoittaa, että rakkaus ei ole epäluuloinen. Niinpä vaikka hengelliset veljemme ehkä tekevät ja sanovat sellaista, mikä loukkaa meitä, niin me emme heti päättele, että he halusivat loukata meitä. Tarkkaillessamme toisten käyttäytymistä me emme heti ajattele pahinta, vaan pyrimme katsomaan sitä parhaassa mahdollisessa valossa. Me jätämme kristityt veljemme tuomitsematta todisteiden puuttuessa emmekä syytä heitä pahoista suunnitelmista tai vaikuttimista. – Saarn. 7:22, 23.
18. Mitä rakkaus auttaa meitä tekemään, kun on kysymys toivosta ja kestävyydestä?
18 Samoin rakkaus toivoo asioiden päättyvän hyvin. Se ei merkitse sitä, että rakkaus olisi naiivi. Sen sijaan se odottaa, rukoilee parasta lopputulosta. Rakkaus on optimistinen. Niinpä esimerkiksi käydessämme ihmisten luona välinpitämättömällä alueella voimme toivoa, että jotkut ajan mittaan kääntyisivät totuuteen. (Vrt. Room. 9:1–3.) Myös uskova puoliso aivan oikein toivoo, että epäuskoinen lopulta ottaisi vastaan ”hyvän uutisen”. (1. Piet. 3:1, 2) Samalla kun rakkaus auttaa meitä toivomaan parasta, se auttaa meitä myös kestämään kaikenlaista vainoa, koettelemuksia, huonoa kohtelua ja väärin esittämistä.
19. Miksi me emme koskaan pahoittele rakkaudellista menettelyä?
19 Rakkaudellisuuden ilmaisemisesta on kaikissa tilanteissa hyötyä. Me emme koskaan pahoittele sitä, että menettelimme rakkaudellisesti. Rakkaus, aito uhrautuva rakkaus, ei ole koskaan pahentanut tilannetta. Eikö meillä siksi ole täysi syy jäljitellä taivaallista Isäämme, jonka hallitseva ominaisuus on rakkaus? – 1. Joh. 4:7, 8.
20. a) Kuinka kauan rakkauden tie on ”verraton tie”, kuten 1. Korinttolaiskirjeen 13:8–13 osoittaa? b) Mistä Kristuksen aidot opetuslapset voidaan edelleen tunnistaa, vaikka hengen ihmelahjat ovat lakanneet?
20 Ei vain tässä asiainjärjestelmässä vaan kautta ikuisuuden rakkaus pysyy verrattomana tienä. Se ei koskaan ”häviä” eli pääty. Apostoli Paavali osoitti tämän, kun hän sanoi: ”Mikäli on profetoimislahjoja, ne tullaan poistamaan; mikäli on kieliä, ne tulevat lakkaamaan; mikäli on tietoa, se tullaan poistamaan. . . . Nyt kuitenkin pysyvät usko, toivo, rakkaus, nämä kolme, mutta suurin näistä on rakkaus.” (1. Kor. 13:8–13) Kristillisen seurakunnan historia vahvistaa, että ihmelahjat hävisivät, ilmeisesti toiselle vuosisadalle mennessä. Siitä huolimatta Jeesuksen Kristuksen aidot opetuslapset on tähän päivään saakka voitu tunnistaa heidän keskuudessaan vallitsevasta rakkaudesta.
21. Mitä kysymyksiä voisimme tehdä itsellemme rakkauden tärkeyden suhteen?
21 Miten on meidän laitamme yksilöinä? Avarrummeko me rakkaudessamme kristittyjä veljiämme kohtaan? Edistymmekö me rakkauden ilmaisemisessa apostoli Paavalin kuvailemalla tavalla? Varmasti me haluamme edistyä. Koska rakkaus on Jumalan hengen hedelmä, niin rukoilemmeko me lisää tätä henkeä, jotta rakkaus voisi ilmetä täydemmin elämässämme? (Gal. 5:22) Olkoon rakkaus jatkuvasti toiminnassa elämässämme, jotta voisimme elää edelleen ja ilmaista rakkautta kautta ikuisuuden rakkauden Jumalan, Jehovan, uskollisina palvelijoina. – 1. Joh. 4:20–5:3.
[Kuva s. 19]
Ilmaistaksemme aitoa rakkautta kristillisissä kokouksissa meidän tulisi pitää lapset kurissa
[Kuva s. 20]
Rakkautta toiminnassa ilmaistaan auttamalla toisia