VASTAVÄITTEIDEN TARKASTELUA

Ehkä joku esittää nyt vastalauseen sanoen: Eikö Jeesus käyttänyt persoonapronomineja tarkoittaessaan pyhää henkeä? Kyllä, mutta vain silloin, kun hän henkilöllistytti pyhän hengen parakleetin, lohduttajan eli auttajan, osassa, mitkä nimisanat ovat maskuliinisukuisia kreikankielessä. Pyhä henki vuodatettiin tässä ominaisuudessa heihin helluntaina, ja he saivat sen kautta lohdutusta, apua, voimaa ja ymmärrystä sitä työtä varten, mitä heidän piti tehdä. Persoonattomia asioita henkilöllistetään monesti Raamatussa, ja niin Jeesus käytti tässä yhteydessä persoonapronomineja, koska hän oli henkilöllistänyt pyhän hengen auttajaksi eli lohduttajaksi. – Joh. 14:26; 15:26.

Mutta hän käytti myöskin persoonattomia pronomineja tarkoittaessaan tätä ”totuuden henkeä”, mitä hän ei olisi tehnyt, jos se olisi ollut persoona. ”Totuuden hengen, mitä maailma ei voi vastaanottaa, koska se ei näe sitä eikä tunne sitä. Te tunnette sen, koska se pysyy teillä ja on teissä.” Vaikka jotkut käyttävätkin tässä kohdassa persoonapronomineja, niin se seikka, että sekä Rotherham että Goodspeed, jotka molemmat ovat huomattavia kreikankielen tuntijoita, käyttävät persoonattomia pronomineja, osoittaa, että persoonapronominien käyttö johtuu uskonnollisesta ennakkoluulosta. – Joh. 14:17, Um.

Mutta emmekö lue pyhän hengen puhuvan, opastavan ja johtavan, ja eivätkö tällaiset sanat ilmaise persoonaa? Eivät ehdottomasti. Jumalan näkymätön toimiva voima voi tehdä kaikkea, vaikka se ei olekaan persoona. Valaisemme asiaa: Kaupungin viranomaiset voivat radion avulla olla kosketuksissa kaikkien poliisipartioautojen kanssa opettaen, opastaen ja neuvoen niitä, mutta eihän se merkitse, että radio on erillinen persoona. Valtion päämies pitää puheen, ja uutisselostaja lainaa hänen sanojaan radiossa. Uutisselostajan puhetta tai valtion päämiehen puhetta voitaisiin yhtä hyvin sanoa radion sanomaksi riippuen näkökulmasta.

Sama pitää paikkansa Raamatustakin. Meille sanotaan ennustuksista, että Jumala puhui, että Kristuksen henki todisti ja että pyhä henki pani heidät lausumaan, mikä kaikki on oikein, koska kaikki on Isästä Pojan kautta ja pyhän hengen välityksellä. – Sak. 4:6; 1. Kor. 8:6; Hepr. 1:1; 1. Piet. 1:11; 2. Piet. 1:21.

Koska kaikki on Isästä Pojan kautta ja pyhän hengen välityksellä, niin me tapaamme nämä toistamiseen yhdistettyinä, kuten Matteuksen 28:19:nnessä ja 2. Korinttolaiskirjeen 13:13:nnessa. Mutta tällainen yhdistäminen ei todista kumminkaan, että nämä kaikki kolme olisivat persoonia tai että niiden täytyisi olla tasavertaisia. Miten ne voisivat olla tasavertaisia, kun me luemme, että Isä lähetti Pojan ja Poika lähetti pyhän hengen? Lähettäjä on aina suurempi lähetettyä.

Kun pyhän hengen sanotaan asettaneen palvelijoita kristilliseen seurakuntaan, kuten Apostolien tekojen 13:2:sessa ja 20:28:nnessa, niin todistaako se, että pyhä henki on persoona, kuten jotkut väittävät? Ei lainkaan. Koska ne miehet, jotka suorittivat nuo virkaanasettamiset, niinkuin Paavali neuvoi Tiitusta, olivat pyhän hengen täyttämät ja sen vaikutuksen alaiset, niin me voimme sanoa, että pyhä henki suoritti nuo asettamiset. – Tiit. 1:5.

Mutta varmaan se lausunto, että ”Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin”, todistaa, että se on persoona, väittävät jotkut. Ei välttämättä. Koska Jumalan toimivan voiman voidaan sanoa tehneen sen, mitä me itse teemme tuon voiman avulla, niin me voimme sanoa, että se tutkii, mikä merkitsee, että henki auttaa meitä tutkiessamme Jumalan Sanaa. Samanlainen ajatus on siinäkin lausunnossa, että ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia”, mikä merkitsee sitä, että Jumalan henki eli toimiva voima todistaa niiden mielenlaadun mukana, jotka muodostavat Kristuksen ruumiin, että he ovat tosiaan Jumalan lapsia, auttamalla ymmärtämään hänen Sanaansa. – 1. Kor. 2:10; Room. 8:16.

Kun väitämme, että pyhä henki ei ole persoona, niin se ei merkitse sen väheksymistä, halventamista eikä ylenkatsomista, vaan sille kuuluvan antamista, sillä katsokaamme mistä tahansa Raamatusta, niin me emme löydä sitä kohdellun persoonana. Jehovan palvelijat saivat toistamiseen näkyjä taivaasta, kuten Daniel, Stefanus ja apostoli Johannes, ja he näkivät joka kerran Jehova Jumalan ja hänen Poikansa, ihmisen Pojan, Jumalan Karitsan, esitettynä, mutta näkivätkö he milloinkaan esitettynä pyhää henkeä persoonana? Juuri se, että se ilmestyi kyyhkysenä ja monina tulikielinä, ilmaisee, että se ei ole persoona.

Kaikki Raamatun todistukset osoittavat nimenomaan, että pyhä henki ei ole persoona tai että se on senluontoinen, että se voidaan saattaa sopusointuun persoonattoman kanssa. Se on Jehovan toimiva voima, näkymätön ja voimallinen, lähetetty täyttämään hänen päätöksiään.

Valistuksen peruste

Aika ei tee Raamattua koskaan vanhaksi, se on aina nykyaikainen, koska se on valistuksen peruste. Saksan suuri kirjailija Johann Wolfgang von Goethe puhui valistuksesta ja Raamatusta. Goethe, eräs koko maailman kirjallisuuden huomattavimmista hahmoista, sanoi: ”Olen vakuuttunut siitä, että Raamattu tulee sitä kauniimmaksi, mitä enemmän sitä ymmärtää. Menköön sivistys ja tiede eteenpäin ja edistyköön, ja mieli kehittyköön niinkuin voi, mutta se ei ylitä koskaan kristillisyyden ylevyyttä ja moraalista kulttuuria sellaisena kuin se säteilee ja loistaa evankeliumeista. Raamattu saa omaamansa sisäisen arvon takia sen erikoisen kunnioituksen, missä niin monet kansat ja sukupolvet pitävät sitä. Se ei ole ainoastaan suosittu kirja, vaan se on kansan kirja. Mitä suurempi on aikakausien henkinen edistyminen, sitä paremmin käy mahdolliseksi myös Raamatun käyttäminen valistuksen perusteena ja välikappaleena – sen valistuksen, minkä avulla ei muodostu ainoastaan saivartelijoita, vaan todellisesti viisaita ihmisiä.” – The Supremacy of the Bible, s. xxviii.