Kun kristitty on liikealalla

AIDOT kristityt eivät ”ole maailmasta”, eivät sekaannu sen uskonnollisiin eivätkä poliittisiin hankkeisiin. Siitä huolimatta he ovat maailmassa ja heidän täytyy olla jossakin kanssakäymisessä sen kanssa. (Joh. 15:19; 1. Kor. 5:9, 10) Mutta Jehovan kannalta katsoen on heidän elossa olemisellaan päätarkoituksena palvella hänen nimensä ja valtakuntansa todistajina joka suhteessa elämässään. – Fil. 2:15.

Tosi kristittyjen täytyy näin ollen ’varata rehellisesti tarvittava, ei ainoastaan Jehovan silmissä vaan myös ihmisten silmissä’. (2. Kor. 8:21, Um) He ymmärtävät, että jokaisen tulee tehdä työtä ja että niiden, jotka ovat vastuussa heistä riippuvaisista, tulee pitää heistä huolta. Tämä on palvelusta, heidän Jumalan palvontansa yksi piirre. – 2. Tess. 3:10; 1. Tim. 5:8.

Jehovan kristityt todistajat hankkivat sen tähden elatuksensa jonkin ammatin, akateemisen viran tai ruumiillisen työn avulla tai joissakin tapauksissa toimimalla liikealalla.

Mikä on liiketoimen tarkoitus Jehovan todistajan kysymyksessä ollessa? Se, että hän voi pitää Jumalan silmissä asianmukaisesti huolen itsestään ja perheestään. Hän hallitsee siis liiketointaan, jotta se täyttäisi oikean tarkoituksensa, eikä anna liiketoimensa hallita häntä itseään.

Kristityn täytyy todella olla liikealalla poikkeuksellisen varovainen säilyttääkseen arvostelukykynsä ja tasapainonsa. (1. Piet. 5:8) Joissakin perheissä tulee jostakin menestyksellisestä liiketoimesta perinne, perheen ylpeyden aihe, käsite. Se pannaan ensi sijalle. Toiset ovat kovin kiinnostuneita siitä, että heidän liiketoimensa tuottaa paljon aineellista rikkautta. Näistä ihmisistä tulee myös liiketoimensa orjia.

Kristitty voi langeta jompaankumpaan näistä ansoista. Apostoli Paavali varoitti: ”Ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.” Jeesuksen velipuoli Jaakob puhuu joistakuista, jotka jättävät huomioon ottamatta riippuvaisuutensa Jumalasta ja tekevät suunnitelmia ilman hänen opastustaan. Valaisten tällaista asennetta Jaakob sanoo: ”Kuulkaa nyt, te, jotka sanotte: ’Tänään tai huomenna lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin ja viivymme siellä vuoden ja teemme kauppaa ja saamme voittoa’ – te, jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu; sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu.” – 1. Tim. 6:9; Jaak. 4:13, 14; vrt. Luuk. 12:16–21.

Tosi kristitty ei siis ole kiinnostunut laajentamaan liikettään suuremmaksi kuin on välttämätöntä. Muuten se voisi vähitellen anastaa sitä aikaa, joka kuuluu olennaisesti joillekin tärkeille tehtäville: hänen henkilökohtaiselle tutkistelulleen, perheensä kanssa seurustelulle ja sen opettamiselle, kristillisissä kokouksissa käymiselle, Valtakunnan hyvän uutisen saarnaamiselle, saatujen tehtävien suorittamiselle ja muille velvollisuuksille ja eduille kristillisen seurakunnan yhteydessä.

LIIKETOIMI TUO VASTUITA

Kristityn, joka harkitsee liiketoimen aloittamista, täytyy ottaa huomioon ne vakavat vastuut, jotka hän aikoo omaksua. Ennen kaikkea hänen on kristittynä varottava, ettei mikään, mitä hän tekee, tuota moitetta kristilliselle evankeliuminpalvelukselle. (2. Kor. 6:3) Hän on vastuussa asiakkailleen. Jos hän valmistaa jotakin tuotetta, sen täytyy olla hyvä tuote, tai jos hän suorittaa jotakin palvelusta, sen täytyy olla erittäin hyvin suoritettua työtä. Hän ei voi tuotteitaan mainostaessaan tai myydessään käyttää valheita, väärinesitystä, hämäystä eikä petosta. Hänen täytyy ymmärtää, että liiketoimeen ryhtyminen kristittynä merkitsee kovaa työtä eikä lipevää puhetta. Jumala vihaa valehtelijoita ja pettureita. – Ilm. 21:8; Sananl. 6:12–15.

Liikemiehellä on lisäksi vastuu työntekijöitään kohtaan. Olkootpa he kristittyjä tovereita tai epäuskoisia, niin kaikkien tulee saada osakseen hyvä ja ennakkoluuloton kohtelu ja heille tulee maksaa etukäteen sovittu palkka. – 3. Moos. 19:13.

Liiketoimen harjoittaminen tässä nykyisessä asiainjärjestelmässä vaatii suurta huolellisuutta. Valtiovalta vaatii pitämään yksityiskohtaista kirjanpitoa esimerkiksi liikevaihtoverotusta, työntekijöiden tapaturmavakuutusta, sosiaaliturvamaksuja, tuloverotusta jne. varten. Kristityn on pidettävä tarkkaa kirjaa kaikista liiketoimistaan, niin ettei hän joudu vaikeuksiin ja tuota häpeää evankeliuminpalvelukselle velttouden tai huolimattomuuden takia, ehkä siksi, että ei ’anna keisarille, mikä keisarin on’. – Mark. 12:17.

KAVALIA VAAROJA

Ottaen huomioon Raamatun varoituksen rikkauden hankkimisesta kristityn on suhtauduttava erittäin epäröiden suunnitelmiin, jotka lupaavat nopeasti tai tavattoman suuria voittoja sijoitetulle rahalle. Vaikka kristitty uskoisikin jonkin senlaatuisen yrityksen olevan rehellinen ja hän päättäisi tehdä sijoituksen siihen, niin on viisasta olla sekoittamatta siihen toisia kristittyjä tai ulkopuolisiakaan. Sellaiset seikat ovat tuottaneet vaikeutta, erityisesti kun yritys ei ole onnistunut hyvin ja kun se on aiheuttanut rahan menetyksen. Kristitty tekisi varmasti vakavan synnin Jumalaa kohtaan, jos hän syyllistyisi petokseen. Hän kantaisi jossakin määrin syyllisyyttä, jos hän olisi mukana yrityksessä, jota hän luuli hyväksi mutta joka osoittautuisikin petolliseksi. – Miika 2:1, 2; Ps. 72:4; 62:11; Sananl. 22:16.

Jumalan näkökanta tällaisissa asioissa on osoitettu hänen Israelille antamissaan laeissa. Sen, joka petollisesti riisti tai varasti toveriltaan, oli maksettava kaksinkertaisesti tai enemmänkin, jos hänet saatiin kiinni. Mutta silloinkin, jos hän katui ja otti omasta halustaan asian esille, häntä vaadittiin tunnustamaan syntinsä, palauttamaan riistetty tavara ynnä kaksikymmentä prosenttia ja toimittamaan vikauhrina oinas (melko kallista israelilaiselle) pyhäkössä anteeksiannon anomukseksi Jumalalle. (2. Moos. 22:1, 4, 7; 3. Moos. 6:1–7; vrt. Luuk. 19:8.) Silloinkin, kun henkilö huomasi tehneensä syntiä tahattomasti jotakin Jumalan lakia vastaan, hän oli siitä huolimatta syyllinen, ja hänen oli oikaistava asia. – 3. Moos. 4:27, 28; 5:15–19.

Kristitty ei halua osallistua vastuuseen ”Suuren Babylonin”, väärän uskonnon maailmanmahdin, synneistä. (Ilm. 18:2, 4) Hän haluaa myös säilyttää puolueettomuutensa tämän maailman riitelevien poliittisten puolueitten suhteen. Siksi liiketointa harjoittava kristitty varoo huolellisesti liittoutumista niiden kanssa ja karttaa sekaantumasta niiden tukemiseen.

Edellä mainitun kaltaisista syistä tulee apostoli Paavalin neuvoon suhtautua hyvin vakavasti, ettei ’antaudu kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa’. (2. Kor. 6:14) Kristitty, joka ryhtyisi tällaiseen yhtiötoveruuteen liiketoimessa, menettelisi tottelemattomasti Jumalan neuvoa kohtaan. Hän kohtaisi lukemattomia tilanteita, joissa hän joutuisi kiusaukseen sovitella epäuskoisen yhtiötoverinsa miellyttämiseksi tai tullakseen toimeen hänen kanssaan. Hän saattaisi tulla johdetuksi rikkomaan oikeita periaatteita ja saada siten Jumalan epäsuosion.

JOLTAKULTA JA JOLLEKULLE LAINAAMINEN

Rahan lainaamista joltakulta on vältettävä, mikäli suinkin mahdollista, sillä apostoli kehottaa: ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte.” (Room. 13:8) Ja Raamattu sanoo: ”Velallinen joutuu velkojan orjaksi.” (Sananl. 22:7) Lainan ottaja joutuu todella eräänlaiseen orjuuteen, koska hänellä on vastuu velkojalleen. Hänen täytyy maksaa takaisin lainan antajalle tehdyn sopimuksen mukaan. Lisäksi, kun hän ajattelee osallistua joihinkin muihin liiketoimiin tai kustannuksiin, niin hänen on otettava huomioon se, jolle hän on jo velassa, eikä hän voi olla niin vapaa, kuin jos hänellä ei olisi lainkaan velkaa. Ja kun hän saa rahaa käteensä, hän ei ole vapaa käyttämään sitä mielensä mukaan, ehkä virkistäytyäkseen tai perheensäkin hyväksi. Hänen on pidettävä etusijalla velkansa maksaminen. – Ps. 37:21.

Mutta jos laina on välttämätön ja jollakulla veljellä on rahaa, jonka hän voi lainata, niin tulee tehdä kirjallinen sopimus, jossa mainitaan lainan suuruus, korkokanta, jos se tulee kysymykseen, ja tapa ja aika, jolla ja jolloin laina tulee maksaa takaisin.

Tehdäänkö tämä siksi, että me emme luota kristittyihin tovereihimme, veljiimme? Ei. Se tehdään epätäydellisyyden takia. Puhutut sanat voidaan ymmärtää väärin, ja saattaa tapahtua unohduskin. Väärinymmärrykset ja ikävät tunteet voivat sitten kehittyä ja aiheuttaa jopa erimielisyyksiä, jotka vaikuttavat seurakuntaan. Jehova Jumala tuntee epätäydellisyytemme ja tietää, mihin se voi johtaa. Psalmista sanoo: ”Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.” – Ps. 103:14.

Juuri tästä syystä apostoli Paavali piti huolen siitä, että seurakuntien lahjoittamaa rahaa Jerusalemin ahdingossa olevien kristittyjen auttamiseksi hoiti useampi kuin yksi henkilö, jottei olisi syntynyt minkäänlaista väärinkäsitystä eikä epäluuloja. Tästä tilanteesta Paavali selitti: ”Näin me teemme, ettei kukaan pääsisi moittimaan meitä mistään, mikä koskee tätä runsasta avustusta, joka on meidän toimitettavanamme. Sillä me ahkeroitsemme sitä, mikä on hyvää ei ainoastaan Herran, vaan myös ihmisten edessä.” – 2. Kor. 8:16–21.

Näistä syistä pitää paikkansa sama periaate arvioitaessa tehtävää työtä tai sovittaessa siitä, kun maksu on kysymyksessä. Kristityt suorittavat luonnollisesti monia ystävällisiä tekoja toisilleen sekä muille, ja monia lahjoja annetaan ajattelematta palkkaa tai vastalahjaa. (Luuk. 6:31–36; Gal. 6:10) Mutta jos on kysymys liikesopimuksesta, niin silloin tulee ehdot kirjoittaa paperille ja jokaisen asianomaisen saada jäljennös. Raamattu kannattaa tällaista menettelyä. Israelilaisten keskuudessa olivat kirjalliset liikesopimukset yleisiä, ja Jumala hyväksyi sen tavan. Hän käski Jeremiaa kirjoittamaan kauppakirjan, kun hän osti erään maapalan. – Jer. 32:8, 14.

Lainanantajan tulee vakavasti harkita asiaa ennen kuin lainaa rahaa toiselle. Kun veljellä tai sisarella on tosi tarve, niin hän voi hyvinkin haluta auttaa vapaaehtoisella lahjalla tai antaa korottoman lainan. (2. Moos. 22:25) Hänen velvollisuutensakin olisi auttaa, jos hän voisi, ja Jehova siunaisi häntä hänen rakkaudellisen hyvyytensä vuoksi. – Jaak. 2:14–16; Sananl. 28:27.

Jos toisaalta lainaa pyydetään sen ottajan käytettäväksi liiketarkoituksessa, niin sen tulevan antajan tulee harkita, voiko hän antaa lainan siinäkin tapauksessa, että hän menettää rahan, jos epäsuotuisat olosuhteet tekisivät lainansaajalle mahdottomaksi maksaa takaisin. Lainanantajan tulee myös pitää mielessään, että liika alttius lainaamiseen voi kannustaa sen ottajaa epäviisaaseen menettelyyn varsinkin, jos tällä ei ole täytetakausta tai jos hän on jo velassa. Ja sellaiselle henkilölle lainaaminen, joka hoitaa leväperäisesti liiketointaan tai on hidas suorittamaan maksuja, voi aiheuttaa hänelle enemmän vahinkoa kuin hyötyä hengellisesti.

Raamattu neuvoo ehdottomasti olemaan saattamatta omaa taloudellista asemaansa vaaraan ryhtymällä esimerkiksi nimikirjoituksellaan sellaisen takaajaksi, joka ottaa lainan. Meitä varoitetaan: ”Älä ole niitä, jotka kättä lyövät, jotka menevät takuuseen veloista. Jollei sinulla ole, millä maksaa, mitäs muuta, kuin viedään vuode altasi!” Siltä, joka näin tekee, osoitetaan puuttuvan hyvä, oikea vaikutin: ”Mieltä vailla on mies, joka kättä lyöpi, joka menee toista takaamaan.” – Sananl. 22:26, 27; 17:18.

Kun otamme huomioon kaikki pulmalliset tilanteet, jotka voivat syntyä, niin on siis viisasta, että henkilö, joka aikoo ottaa rahaa lainaksi, kysyy itseltään: ”Onko tämä laina todella tarpeellinen, välttämätön toimeentulolleni?” Ehkäpä tällainen henkilö tutkittuaan itseään huomaa haluavansa elää ylellisemmin kuin mihin hänellä todellisuudessa on varaa. Joissakin tapauksissa hän saattaa tulla paremmin toimeen, jos ottaa työpaikan jonkun palveluksessa sen sijaan että jatkuvasti yrittää hoitaa omaa huonosti menestyvää liikeyritystä. Varmasti on väärin omaksua asennetta: ’Koska toisilla on rahaa, niin miksi minä en käyttäisi osaa siitä?’

On tapauksia, joissa jotkut ovat käyttäneet hyväkseen kristittyjä veljiään liiketoimissa, koska veljet ovat luottaneet heihin kristittyinä tovereina. Apostoli Paavali puhuu niistä, jotka pitävät väärin ”jumalisuutta keinona voiton [huomattavan aseman tai aineellisen hyödyn] saamiseen”. Hän sanoo: ”Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.” Apostoli jatkaa sitten varoittaen halusta rikastua. – 1. Tim. 6:5–10.

LUOTTAMUS JEHOVAN HUOLENPITOON

Paavali sanoi omalta kohdaltaan: ”Minä olen oppinut oloihini tyytymään. Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; . . . Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.” – Fil. 4:11–13.

Miten oivallinen esimerkki meillä onkaan apostoli Paavalissa ja niissä kristityissä veljissämme, jotka luottavat Jeesuksen sanoihin: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä [välttämätön, kuten ruoka ja vaatetus] teille annetaan.” Heidän käyttäytymisensä osoittautuu oivalliseksi, ja heillä on usko, jota me haluamme jäljitellä. – Matt. 6:33; Hepr. 13:7.

Kun säilytämme lujan uskon siihen, että Jehova pitää huolen meistä, ja ymmärrämme, että hän ”kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan”, niin meille ei tule kiusausta koota enempää kuin on välttämätöntä, emmekä me joudu pelkoon, että me ja perheemme emme saisi riittävästi ruokaa. Apostolin henkeytetyt sanat vakuuttavat meille: ”Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: ’En minä sinua hylkää enkä sinua jätä’; niin että me turvallisin mielin sanomme: ’Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?’” – Matt. 6:8; Hepr. 13:5, 6.