Mitä kristillisiin ”tekoihin” sisältyy?

”USKO ilman tekoja on kuollut.” (Jaak. 2:26) Näillä sanoilla opetuslapsi Jaakob kannusti toisia uskovia osoittamaan uskonsa teoilla, toiminnalla. Mitä ovat sopivat kristilliset teot?

Ne eivät ole tekoja, joista kristitty voi ”ansaita” palkaksi ikuisen elämän. Jotkut ensimmäisen vuosisadan elämänetsijät ajattelivat, että se oli mahdollista noudattamalla Mooseksen lakia. Mutta kristitty apostoli Paavali oikaisi heidän ajattelunsa. Hän kirjoitti henkeytettynä: ”Ihmistä ei julisteta vanhurskaaksi lain teoista, vaan ainoastaan Kristukseen Jeesukseen kohdistuvan uskon välityksellä.” (Gal. 2:16) Epätäydelliset ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty pitämään Jumalan lakia täydellisesti, ja siksi se paljastaa heidät syntisiksi, jotka ansaitsevat kuoleman, eivät elämää. ”Lain kautta tulee synnin täsmällinen tuntemus”, sanoo Raamattu. (Room. 3:20) Siksi hyväksytyn aseman saaminen Jumalan edessä on mahdotonta ihmisen oman ansion turvin. Se voidaan saada vain Jehova Jumalan tarkoituksen mukaisella tavalla, nimittäin uskomalla Jeesukseen Kristukseen sinä, jonka uhri puhdistaa synnistä.

Usko Jeesukseen Kristukseen vaatii myös uskoa Jehova Jumalaan. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Jos sinä julkisesti julistat ’tämän omassa suussasi olevan sanan’, että Jeesus on Herra, ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut.” (Room. 10:9) Tällainen usko on enemmän kuin pelkkää uskomista Jumalan olemassaoloon. Siihen sisältyy usko kaikkiin Jumalan lupauksiin, jotka hän on esittänyt Sanassaan Raamatussa. Heprealaiskirjeen 11:6 sanoo: ”Ilman uskoa on mahdotonta miellyttää häntä hyvin, sillä Jumalaa lähestyvän täytyy uskoa, että hän on ja että hänestä tulee niiden palkitsija, jotka hartaasti etsivät häntä.”

Pane merkille, että tällaisen uskon omaamiseen sisältyy toimintaa. Yksilön täytyy hartaasti etsiä Jumalaa, haluta mukautua hänen teihinsä ja tahtoonsa. Sellainen mukautuminen vaikuttaa jokaiseen elämänalaan. Raamattu kehottaa: ”Tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.” (1. Kor. 10:31) Vaikka siis ihminen ei voikaan omilla ponnistuksillaan ansaita oikeutta ikuiseen elämään, hyvät teot ovat kristillisen elämän välttämätön osa. Ilman selvää todistusta sopivista kristillisistä teoista ihmisen usko olisi eloton, kuollut.

TYÖSSÄ

Ihmisen uskon Jumalaan pitäisi esimerkiksi olla ilmeinen hänen työpaikallaan. Hänen pitäisi toimia sopusoinnussa niiden Raamatussa esitettyjen periaatteiden kanssa, jotka koskevat orjan suhtautumista isäntään. Me luemme: ”Olkaa tottelevaisia niille, jotka ovat isäntiänne lihallisessa merkityksessä, peläten ja vavisten sydämenne vilpittömyydessä, niin kuin Kristukselle, ei silmänpalvelua suorittaen ihmisten miellyttäjinä, vaan Kristuksen orjina, tehden Jumalan tahdon kokosieluisesti. Olkaa hyvään suuntautuneita orjia, niin kuin Jehovalle eikä ihmisille.” – Ef. 6:5–7.

Mitä tämän neuvon noudattaminen vaatii? Kristityn pitäisi suhtautua kunnioittavasti työnantajaansa ja tehdä, mitä häneltä vaaditaan, ikään kuin hän olisi Jumalan ja Kristuksen suoranaisessa palveluksessa. Hänen ei pitäisi vetelehtiä, työskennellä vain silloin, kun hän on valvonnan alaisena. Olemalla ahkera, rehellinen ja tunnollinen kristitty ei tuota häpeää Jumalalle ja Kristukselle. Hän osoittaa, että hänen uskonsa Jumalaan on tehnyt hänestä paremman työntekijän ja saa siten tosi kristillisyyden viehättämään enemmän havainnoitsijoita.

VANHEMPINA

Vanhempien vastuun sopiva täyttäminen kuuluu myös oikeisiin kristillisiin tekoihin. On Jumalan tahto, että vaimot ja äidit ’rakastavat miestään, rakastavat lapsiaan, ovat tervemielisiä, siveellisesti puhtaita, kodissa työskenteleviä, hyviä, omalle miehelleen alamaisia’. Syy tähän on: ”Jotta Jumalan sanaa ei pilkattaisi.” (Tiit. 2:4, 5) Aviomiehiä ja isiä kehotetaan Raamatussa: ”Rakastakoon . . . kukin teistä henkilökohtaisesti vaimoaan niin kuin itseään.” (Ef. 5:33) ”Älkää ärsyttäkö lapsianne, vaan kasvattakaa heitä jatkuvasti Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa.” (Ef. 6:4) Miehet ja naiset, jotka elävät Jumalan sanan ohjauksen mukaan, tekevät uskon tekoja. He osoittavat uskovansa, että Jumala on olemassa ja että se, mitä hän on esittänyt Sanassaan, on todella hyödyllistä.

KIINNOSTUS TOISIA IHMISIÄ KOHTAAN

Kun ihminen edelleen jäljittelee Jumalaa siinä, miten hän kohtelee yleensä toisia ihmisiä, niin hän tekee oikeita kristillisiä tekoja. Jehova Jumala on huomaavainen ja antelias kiittämättömillekin ihmisille ja suo heidän saada hyötyä auringonpaisteesta ja sateesta. (Matt. 5:44, 45) Hän jopa otti aloitteen luodakseen syntisille ihmisille perustan päästä hyväksyttyyn suhteeseen hänen kanssaan. Sen hän teki suurin kustannuksin itselleen, kun hän antoi ainosyntyisen Poikansa ihmismaailman hyväksi. – Joh. 3:16; Tiit. 3:4–7.

Sopusoinnussa sen kanssa, mitä Jehova Jumala on tehnyt, kristityn pitäisi kohdella toisia huomaavaisesti ja olla kiinnostunut heidän hyvinvoinnistaan. Se merkitsee, kuten Galatalaiskirjeen 6:10 kehottaa, ’hyvän tekemistä kaikille’. Jumalan uskollisen palvelijan pitäisi mahdollisuuksiensa mukaan olla halukas ja innokas auttamaan niitä, jotka ovat todellisessa tarpeessa. Mutta hänen pitäisi haluta välttää näyttelemistä ja noudattaa sen sijaan Jeesuksen suositusta: ”Kun sinä annat armonlahjoja, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, jotta armonlahjasi olisivat salassa; silloin Isäsi, joka katselee salassa, on palkitseva sinut.” – Matt. 6:3, 4.

TÄRKEÄ SAARNAAMISTYÖ

Yksi parhaita tapoja auttaa toisia ihmisiä on auttaa heitä ymmärtämään, mitä Jumala vaatii niiltä, jotka tulevat hänen hyväksytyiksi palvelijoikseen. Kristittyjä on todellisuudessa käsketty menettelemään näin. Jeesus sanoi: ”Menkää . . . ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa.” – Matt. 28:19, 20.

Mitä ensimmäisen vuosisadan kristityt tekivät täyttääkseen tämän käskyn? He käyttivät hyväkseen tilaisuutta kertoa ”hyvää uutista” sukulaisilleen, tuttavilleen ja kaikille, joita he tapasivat. Mutta he eivät rajoittaneet saarnaamistoimintaansa niihin, joihin he olivat normaalisti yhteydessä. Miten heitä muutoin olisi voitu syyttää ’asutun maan saattamisesta pois tolaltaan’? (Apt. 17:6) Ilmeisesti he ponnistelivat innokkaasti ja keskitetysti ’täyttääkseen Jerusalemin’ ja muut kaupungit opetuksellaan. (Apt. 5:21, 25, 28, 42; 8:4–6; 13:5, 14–16; 14:1; 16:13, 14; 17:17–21) Varhaiskristityt ottivat tosiaan aloitteen viedäkseen mahdollisimman monille elämänpelastavan sanomansa.

Kiinnostuneita ihmisiä löydettiin usein siten, että saarnattiin julkisesti synagogissa tai toreilla. Kun nämä ihmiset omaksuivat kristillisyyden, he osoittivat vieraanvaraisuutta Jumalan sanoman julistajille. Tästä koitui erinomaista hengellistä hyötyä näille uusille uskoville, sillä he saivat lisää opetusta omissa kodeissaan. – Vrt. Apt. 16:15, 32–34; 18:6, 7.

Silloinen tapa ei sallinut naisten opettaa julkisesti synagogissa ja toreilla. Mutta koska uskovia naisia oli läsnä, kun miehet opettivat, he voivat panna merkille, ketkä ilmaisivat kiinnostusta. Sitten yhteistoiminnassa miestensä kanssa he osallistuivat jopa miesten opettamiseen. Esimerkiksi kun Akylas ja hänen vaimonsa Priskilla kuulivat Apolloksen puhuvan Efesoksen synagogassa, he ”ottivat hänet mukaansa ja selittivät hänelle Jumalan tien tarkemmin”. (Apt. 18:26) Yksilöinä nämä uskovat naiset epäilemättä myös ottivat aloitteen lähestyäkseen muita naisia ja esittivät lisätietoja siitä, mistä miehet olivat julkisesti puhuneet.

Niin kauan kuin kristityiksi tulleitten juutalaisten sallittiin puhua synagogassa, he menivät sinne joka sapatti. (Apt. 17:1–4) Siten he voivat saarnata ”hyvää uutista” jonkin kylän tai kaupungin koko juutalaisväestölle. Ja kun torilla annettiin säännöllisesti julkista todistusta, tärkeä kristillinen sanoma voi tavoittaa väestön muunkin osan. Tällaisen julkisen toiminnan ansiosta matkustavat kauppiaat ja vierailijat saivat myös kuulla ”hyvästä uutisesta”. Samoin kun kristityt matkustivat muualle, he kertoivat uskomuksistaan toisille. Seuraus oli, että vain yksi uskovien seurakunta voi tehdä totuutta tunnetuksi laajalti kautta koko maan.

Pane merkille, mitä apostoli Paavali sanoi tässä suhteessa Tessalonikan seurakunnasta. ”Jehovan sana ei ole kaikunut teidän luotanne ainoastaan Makedoniaan ja Akhaiaan, vaan teidän uskonne Jumalaan on levinnyt joka paikkaan, niin ettei meidän tarvitse sanoa mitään. Sillä he itse kertovat jatkuvasti, millä tavalla me ensin tulimme teidän keskuuteenne ja kuinka te käännyitte epäjumalistanne Jumalan puoleen palvelemaan elävän ja tosi Jumalan orjina ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän herätti kuolleista, nimittäin Jeesusta, joka vapauttaa meidät tulevasta vihasta.” – 1. Tess. 1:8–10.

JULKISET ”TEOT” NYKYÄÄN

Mutta miten tosi kristittyjen seurakunta voi nykyään tulla hyvin tunnetuksi, kuten Tessalonikan seurakunta? Kysymys on selvästi enemmästä kuin vain puhumisesta sukulaisille, tuttaville ja muille, joita sattuu tapaamaan. Niin tietysti pitäisi tehdä, ja se on tärkeä keino levittää ”hyvää uutista”. Lisäksi Jehovan kristittyjen todistajien pitäisi nykyään ottaa aloite Jumalan sanoman julistamiseksi toisille, niin kuin Jeesus Kristus ja hänen seuraajansa ensimmäisellä vuosisadalla menettelivät. Joissakin maissa voidaan yhä saarnata paljon julkisilla paikoilla – aukioilla ja toreilla. Mutta niissäkin paikoissa sellainen julkinen keskustelu, jota harrastettiin ensimmäisellä vuosisadalla, on käytännöllisesti katsoen tuntematonta. Suuri osa julkisilla paikoilla suoritetusta saarnaamisesta on nykyään Vartiotorni- ja Herätkää!-lehden esittämistä ohikulkijoille tai keskusteluja pienten ihmisryhmien tai yksilöitten kanssa. Se ei yleensä ole keino, jonka avulla jonkin kylän tai kaupungin asukkaiden enemmistö voitaisiin tavoittaa.

Miten sitten voidaan antaa perusteellisempi todistus? Jehovan todistajien kokemus yli 50 vuodelta on selvästi todistanut, että vastaus kuuluu: KÄYMÄLLÄ SÄÄNNÖLLISESTI TALOSTA TALOON. Siksi niissä osissa maailmaa, joissa saarnaaminen talosta taloon on mahdollista, kaikkien siihen ruumiillisesti kykenevien pitäisi totisesti haluta varata aikaa sitä varten joka kuukausi. Saarnaaminen talosta taloon on edelleen keino, jonka avulla tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä vuosittain tutustutetaan Raamatun sanomaan ja autetaan tulemaan Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi. Sitä paitsi se auttaa uskollista todistajaa kehittämään nöyryyttä ja ylläpitämään sitä Herran Jeesuksen antaman mallin mukaan. – Joh. 13:15, 16.

Kaikki muut sopivat kristilliset teot, mukaan luettuna hyvä henkilökohtainen käytös, antavat painavuutta tärkeälle saarnaamis- ja opetuslastentekemistyölle. Ne todistavat, että tosi kristillisyys johtaa onnelliseen, merkitykselliseen ja tyydyttävään elämään jo nyt. Lisäksi saarnaamis- ja opetuslastentekemistyö osoittaa toisille, että se, että joku on hyvä työntekijä, avulias naapuri, rakkaudellinen aviomies ja isä tai rakkaudellinen vaimo ja äiti, täytyy katsoa johtuvaksi hänen uskostaan Jumalaan.

On tosiaan olemassa monia oikeita kristillisiä tekoja. Tällaisia tekoja ei tehdä elämän palkan ”ansaitsemiseksi”, ikään kuin Jumala siten ”olisi sen velkaa” meille. Ne ovat sen sijaan uskon tekoja, jotka todistavat, että yksilö uskoo Jehova Jumalan olevan olemassa ja palkitsevan palvelijansa. Jos me todella uskomme Jumalan palkitsevan meidät, toisten pitäisi kyetä näkemään meidän uskomme toiminnassa siitä, että mukaudumme hänen teihinsä ja tahtoonsa kaikessa käytöksessämme ja julistaessamme innokkaasti hänen sanomaansa muille ihmisille. Kun on olemassa selvä todistus tällaisista oikeista teoista, niin kristityn usko ei ole kuollut, vaan on elävä, toimiva.