”Hyvän uutisen arvoinen” käytös

 1. Mikä huomattava arvo Raamatulla on meille?

RAAMATTU ilmaisee, mikä Jumalan tahto hänen luomuksiinsa nähden on. Tutkimalla voi sellainen, joka on aikaisemmin ollut vailla kokemusta tai ymmärrystä, tulla viisaaksi; se tarjoaa oppaan puhtaalle elämäntavalle, mikä antaa puhtaan omantunnon ja ilon sydämelle. Siitä syystä Raamatusta löydettävä tieto Jehovan laeista, käskyistä ja periaatteista on haluttavampi kuin kaikki maailman aineelliset rikkaudet. ”Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun. Herran todistus on vahva, se tekee tyhmästä viisaan. Herran asetukset ovat oikeat, ne ilahuttavat sydämen. Herran käskyt ovat selkeät, ne valaisevat silmät. Herran pelko on puhdas, se pysyy iäti. Herran oikeudet ovat todet, kaikki tyynni vanhurskaat. Ne ovat kalliimmat kultaa, puhtaan kullan paljoutta, makeammat hunajaa ja mehiläisen mettä. Myös sinun palvelijasi ottaa niistä vaarin, niiden noudattamisesta on suuri palkka.” – Ps. 19:8–12.

 2. Miten Raamatun täsmällinen tuntemus opastaa meitä käyttäytymisessä, mikä on ”hyvän uutisen arvoinen”?

² Näin ollen voidaan nähdä, että jotta käytöksemme olisi ”hyvän uutisen arvoinen”, niin me tarvitsemme perustaksi Jumalan sanan, Raamatun, täsmällistä tuntemusta ja sen sisältämän tiedon vilpitöntä arvostusta sekä Jehovan terveellistä pelkoa. Kun meillä on tämä oikea perusta, niin meillä on oikea näkemys oikeasta ja väärästä. Se auttaa meitä välttämään ihmisten nähtävän omavanhurskauden kehittämisen erehdystä. Apostoli Paavali kirjoitti tällaisista Roomalaiskirjeen 10:3:nnessa: ”Kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.” Jumalan vilpitön palvoja ei halua olla Jeesuksen päivien fariseusten kaltainen, joille Jeesus sanoi: ”Tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.” (Matt. 23:28) Hän oppii päinvastoin tutkimalla vilpittömästi ja ahkerasti Jumalan sanaa ’kammomaan pahaa, riippumaan hyvässä kiinni’. – Room. 12:9.

 3, 4. a) Mihin kahteen suureen käskyyn oikea käytös perustuu? b) Mihin suhteisiin Jumalan säädökset ja käskyt vaikuttavat, ja mikä suhde on tärkein?

³ ”Hyvän uutisen arvoinen” käytös perustuu niihin samaan kahteen suureen käskyyn, mitkä olivat perustana Jumalan toimiessa israelilaisten kanssa, nimittäin että oli ’rakastettava Jumalaa koko sydämestään, sielustaan, voimastaan ja mielestään ja lähimmäistään kuin itseään’. Tutkikaamme nyt siis nämä kaksi käskyä mielessämme joitakin vanhurskauden perusvaatimuksia, mitkä Luojamme ja taivaallinen Isämme on esittänyt Raamatussa. Me saamme näin tehdessämme nähdä, että Jumalan säädökset ja käskyt koskevat meidän elämämme ja keskinäisten suhteittemme eri puolia, suhdettamme Jumalaan, perheeseemme ja lähimmäisiimme. Ja kun tarkastelemme näitä Jumalan käskyjä, ei meiltä vaadita vain sokeaa tottelevaisuutta, vaan pikemminkin sitä, että me koetamme ’koko mielestämme ja sydämestämme’ ymmärtää ja arvostaa, miksi Jumala käskee meitä tekemään sitä tai tätä tai kieltää tekemästä jotain, jotta voisimme palvella häntä ymmärtäen. – Fil. 1:9; Matt. 22:37.

⁴ Kuten olemme nähneet, suhteemme Jumalaan on erittäin tärkeä. Hänen palvontansa täytyy olla meillä puhdasta ja jakamatonta. Se vaatii lujaa uskoa hänen Sanaansa, ainoastaan hänen pelkäämistään Jumalana yksinomaan hänelle antautuneina.

 5. a) Mitkä seikat täytyy poistaa elämästä, jotta voisi olla Jumalan tosi palvoja? b) Jos kristityksi tunnustautuva noudattaisi taikauskoisia menoja, niin mitä se osoittaisi?

⁵ Jotta me voisimme omistaa tällaisen palvonnan Jehovalle ja tulla siten oikeaan suhteeseen häneen, meidän täytyy poistaa elämästämme kaikki väärä palvonta, mikä perustuu erheellisiin oppeihin, pakanuuteen tai taikauskoon. Joidenkuiden on vaikeata päästä vahingollisesta pelosta taikauskon takia. Monissa maissa ilmenevä yleinen pelko on kuolleitten ”henkien” pelko tai niiden (toisinaan ”noidiksi” kutsuttujen) pelko, jotka väittävät omaavansa yliluonnollisia voimia. Suojeltautuakseen tällaisia vastaan taikauskoiset ihmiset kantavat taikakaluja kaulassaan tai käsivarressaan tai jossain muussa ruumiinosassa, ja nämä taikakalut on tehty eri aineista, kuten esimerkiksi kuolleen lapsen luista, siinä luulossa, että lapsen henki antaa suojaa. Samoin pidetään huoliteltuja hautausmenoja ”edesmenneen hengen” lepyttämiseksi. Kuoleman jälkeen pidetään koko yön ”valvojaisia”, jolloin palkatut itkijät pitävät suurta melua, jottei kuolleen ”henki” tuntisi olevansa unohdettu tai halveksittu ja palaisi tuottamaan jotain pahaa perheelle. Kaikki tällaiset ajatukset perustuvat siihen väärään oppiin, että ihmisen sielu on kuolematon ja elää jatkuvasti kuoleman jälkeen. Raamattu tekee selväksi, että näin ei ole. (Ks. Saarn. 9:5, 10; Ps. 146:3, 4.) Tällaisten tapojen noudattaminen osoittaa uskon ja ymmärryksen puutetta, jos kristityksi tunnustautuva tekee niin, ja se ilmaisee, ettei hän käsitä oikeaa suhdettaan Jehovaan. Tosi palvonta ei vaadi ainoastaan sen tuntemista, mitä Raamattu sanoo, vaan myös uskoa siihen ja sen uskon tukemista Jumalan sanan mukaisilla teoilla. Vaikka onkin luonnollista, että kristitty tuntee aitoa surua kadottaessaan jonkun rakkaan kuolemassa, niin hän karttaa kaikkia ulkokultaisia ulkonaisia suremisen ilmaisuja, joiden yksinomainen tarkoitus on pakanallisten tapojen tai perinteiden tyydyttäminen. – Jaak. 1:22–25.

 6. Keitä ovat ”pahat henget”, ja miten kristityt suojautuvat niiltä?

⁶ Pahoja henkiä on tosin olemassa, mutta ne eivät ole niiden ihmisten henkiä, jotka ovat kuolleet jolloinkin menneisyydessä. Ne olivat todellisuudessa kerran Jumalan enkelipoikia, jotka kapinoivat Saatanan kanssa ja jotka tunnetaan nyt paholaisina eli jumalattomina henkinä. (Jaak. 2:19; Ilm. 16:14; Ef. 6:12) Tosi kristitylle on kuitenkin varattu sopivat varukset, joilla hän voi puolustautua näiden paholaisten vehkeilyjä vastaan. Ne, jotka seisovat lujina Jumalan sanan totuudessa, jotka toimeliaasti julistavat ”rauhan evankeliumia”, joiden usko on luja kuin suuri kilpi ja jotka panevat toivonsa ja luottamuksensa Jehovaan pelastuksekseen, ovat vakuuttuneita siitä, että heitä suojellaan kaikilta näiden paholaisten hyökkäyksiltä. (Ef. 6:14–18) Kristitty ei turvaa sen tähden milloinkaan demonismiin eikä noituuteen suojelu- tai parantumistarkoituksessa. Jumala käskee antautunutta kristittyä uskomaan Häneen.

VERTA KOSKEVAN JUMALAN LAIN KUNNIOITTAMINEN

 7. a) Mitä kristitty voi tehdä, kun hän tulee sairaaksi, mutta mitä hän ei tee? b) Miksi veren käytön kieltoa koskeva Jumalan laki soveltuu yhä meihinkin nykyään?

⁷ Tämä ei merkitse sitä, että kun kristitty tulee ruumiillisesti sairaaksi, hän hylkää tyhmästi sopivan lääkärinavun. Hän ei odota itsekkäästi Jumalan suorittavan parannusihmettä hänelle. Kristitty käyttää päinvastoin tervettä järkeä pitäen kohtuullista ja oikeaa huolta ruumiistaan, ja jos hän sairastuu, niin hän ottaa vastaan kiitollisena minkä tahansa lääkärinavun, mikä voi edistää hänen paranemistaan. Mutta hän ei turvaudu ”uskolla parantamiseen”, koska ihmeparannus ja muut sellaiset lahjat, jotka olivat voimassa varhaisseurakunnassa apostolien päivinä, ovat kauan sitten hävinneet. (1. Kor. 13:8) Eikä hän turvaudu noituuteenkaan. Hän on samalla myös valpas katsomaan, että hänen saamansa lääkärinhoito ei ole ristiriidassa verta koskevan Jumalan lain kanssa. Verta koskeva Jumalan laki soveltuu kristittyihin nykyään yhtä hyvin kuin se soveltui Israelin kansaankin. Vaikkei Israelin kanssa tehty lakiliitto olekaan enää voimassa, niin Jumalan laki, joka kieltää veren ottamisen ihmisruumiiseen, soveltuu yhä. Se johtuu siitä, että se annettiin alkujaan ihmiskunnan yhteiselle esi-isälle Nooalle kohta hänen tultuaan ulos arkista maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen jälkeen. Jumala lausui siinä tilaisuudessa selvästi Nooalle: ”Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on.” – 1. Moos. 9:3–6.

 8. Miten tämä veren käyttöä koskeva kielto tehtiin selväksi eräässä apostolien ja vanhempien veljien kokouksessa Jerusalemissa?

⁸ Veren käytön kielto tehtiin hyvin selväksi kristilliselle seurakunnalle eräässä apostolien ja vanhempien veljien Jerusalemissa pitämässä erikoiskokouksessa muutamaa vuotta Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. Henkeytetty päätös kuului: ”Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!” (Apt. 15:28, 29) Tästä nähdään, että verestä erossa pysymistä pidettiin yhtä tärkeänä kuin haureudenkin karttamista.

 9. Miten kristityt osoittavat kunnioitusta veren pyhyyttä kohtaan lihan syömisen yhteydessä?

⁹ Näin ollen on selvää, että tosi kristittyjä vaaditaan osoittamaan kunnioitusta veren pyhyyttä kohtaan, koska se edustaa elämää. (3. Moos. 17:11) Jehovan todistajat osoittavat tätä kunnioitusta välttämällä huolellisesti kaikkea tämän lain rikkomista. Verta koskeva laki soveltuu kaikenlaiseen vereen, eläimen niin kuin ihmisenkin vereen. Kristityn velvollisuus on olla syömättä mitään ”tukehdutettua”, koska siitä ei ole vuodatettu verta pois. Tätä asiaa koskeva periaate on esitetty 3. Mooseksen kirjan 17:13:nnessa: ”Kuka ikinä . . . saa pyydystetyksi syötävän metsäeläimen tai linnun, hän vuodattakoon sen veren maahan ja peittäköön multaan.” Samasta syystä ei eläin, mikä tavataan kuolleena joko pyydykseen joutuneena tai toisen eläimen repimänä, ole kristitylle sopivaa ravintoa, koska siitä ei ole vuodatettu verta pois sen kuollessa. Samoin tulee kristityn, joka ostaa lihaa joko torilta tai metsästäjältä, vakuuttua siitä, että eläimestä on veri vuodatettu oikealla tavalla pois, jottei hän joutuisi alttiiksi tämän Jumalan lain rikkomiseen. Vaikka luvan saaneet teurastamot ja teurastajat vuodattavatkin useimmissa maissa veren lihasta pois, joten on turvallista syödä sitä, niin aina ei ole kuitenkaan näin, varsinkaan jos ostamme yksityiseltä metsästäjältä. Kristitty ei syö myöskään kastikkeita, joihin on sekoitettu verta. Vähän verta jää luonnollisesti lihaan, vaikka se onkin vuodatettu pois eläimestä. Sitä ei voida välttää. Se veri, mikä virtaa suonissa, täytyy vuodattaa pois Jumalan lain vaatimusten täyttämiseksi.

10. Miksi Jehovan todistajat hylkäävät verensiirrot?

¹⁰ Kaikkialla maailmassa on nykyään hyvin yleistä antaa sairaaloissa verensiirtoja tapauksissa, joissa potilas on menettänyt paljon verta tapaturmassa tai leikkauksessa tai joissa hänen sanotaan tarvitsevan verta voimien lisäämiseksi. Edellä mainittujen raamatunkohtien mukaisesti Jehovan todistajat ymmärtävät, että veren ottaminen ruumiiseen tällä tavalla olisi samaten Jumalan lain rikkomista. Apostolithan sanovat aivan selvästi: ”Että kartatte . . . verta.” Tämä Jehovan todistajain kieltäytyminen ottamasta verta ruumiiseensa verensiirrossa ei johdu typerästä itsepäisyydestä, vaan siitä, että he kunnioittavat Jumalan lakia, he kunnioittavat Hänen päätöstään sen suhteen, miten verta saadaan käyttää, koska veri edustaa elämää, mikä on Jumalan lahja. Jehovan todistajat hyväksyvät samalla minkä tahansa lääkärinhoidon, mikä ei riko Jumalan lakia, kuten suolaliuosten tai muiden valmisteitten siirron ruumiiseen veren sijasta.

11. Mikä Matteuksen 10:39:nnessä lausuttu Jeesuksen mainitsema periaate soveltuu tällaisissa olosuhteissa?

¹¹ Jokainen haluaa elää, ja minkä tahansa parannuskeinon etsiminen elämänsä tai niiden elämän pidentämiseksi, joita rakastaa, on luonnollista. Mutta antautunut kristitty ei pyri pelastamaan henkeään tavalla, mikä olisi ristiriidassa Jumalan lain kanssa. Hän käsittää, että hänen iankaikkinen elämänsä on kysymyksessä. Hän muistaa seuraavat Jeesuksen lausumat sanat: ”Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.” (Matt. 10:39) Jumalan laissa pysyminen tällaisina aikoina vaatii uskoa, mutta siten tekemällä kristitty osoittaa todella tottelevansa ensimmäistä suurta käskyä: rakastavansa Jehovaa koko sydämestään, sielustaan, voimastaan ja mielestään. Hän ymmärtää, että hänen täytyy varjella pyhitettyä suhdettaan Jehovaan mihin hintaan hyvänsä.

KUNNIALLINEN KÄYTTÄYTYMINEN AVIOLIITOSSA

12. a) Miksi Jehovalla on oikeus päättää, mikä on oikeaa käyttäytymistä eri sukupuolten välillä? b) Miten avioliittoon tulee sen tähden suhtautua?

¹² Ihmistä ei tarkoitettu elämään maan päällä yksin. Jehovan päätös maan suhteen oli, että se täytetään ihmisluomuksilla, ja hän järjesti tämän toteutumisen avioliitossa yhdistyvien ja perheen muodostavien miesten ja naisten välityksellä. Sitä varten hän loi kaksi sukupuolta, ”miehen ja naisen”, ja Jumala antoi ensimmäiselle parille käskyn: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa.” Koska Jehova Jumala loi eri sukupuolet suvunjatkamiselimineen, niin hänellä on oikeus päättää, mikä on oikea käyttäytyminen miehen ja naisen välillä. Avioliittoa tulee oikeutetusti käsitellä kunnioittaen ja arvostaen. – 1. Moos. 1:27, 28.

13. a) Kuka vain voi oikeutetusti nauttia sukupuolisuhteista? b) Onko moniavioisuus sallittu kristityille, vai mikä ohje heille on annettu?

¹³ Jumala teki heti alusta lähtien selväksi tätä suhdetta koskevat tietyt periaatteet. Miehen ja naisen välisten sukupuolisuhteitten etuoikeus piti sallittaman ainoastaan avioliitossa. Niinpä kun Jumala loi ensimmäisen naisen, hän toi tämän miehen luo ja antoi hänet miehelle vaimoksi. (1. Moos. 2:21–24) Vaikka Jehova sallikin myöhemmin moniavioisuutta Israelin kansassa, niin Jumala ei asettanut sellaista mallia Eedenissä, eikä hän salli nytkään sitä kristityille. Kristuksen Jeesuksen kautta hän ennallisti avioliiton perusperiaatteen, että miehellä tulee olla vain yksi vaimo. Varhaisseurakunta ymmärsi selvästi tämän periaatteen, ja niin me huomaamme seurakunnan valvojalle asetetun vaatimukseksi, kuten 1. Timoteuksen 3. luvun 2. jakeessa sanotaan, että hänen on oltava ”yhden vaimon mies”.

14. Mikä ratkaisu moniavioisen täytyy tehdä, ennen kuin hänet voidaan hyväksyä antautuneeksi jäseneksi uuden maailman yhteiskuntaan?

¹⁴ Maissa, joissa miesten on tapana pitää useampia kuin yhtä vaimoa, tämä Raamatun periaate saattaa aiheuttaa vaikeuksia joillekuille. Jollakulla miehellä voi olla useampia kuin yksi vaimo, mutta hän kuulee ”hyvän uutisen”, arvostaa sitä ja haluaa liittyä Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskuntaan. Hänen aviollinen tilansa ei ole kumminkaan sopusoinnussa Raamatussa kristityille asetettujen periaatteitten kanssa. Mitä on näin ollen tehtävä? ”Hyvä uutinen” on tässä suhteessa haaste hänelle. Se merkitsee suurta muutosta hänen elämässään: kaikkien toissijaisten vaimojen pois panemista ja vain yhden vaimon pitämistä, joka hänellä sallitaan raamatullisesti olla. Tämä ratkaisu on hänen itsensä tehtävä, mutta hänen on se tehtävä, mikäli hän tahtoo tulla hyväksytyksi Jehovan antautuneena palvelijana Jumalan kansan yhteyteen.

15. a) Miten aviosidettä tulee katsella? b) Mitä voidaan sanoa haureudesta ja ”koeavioliitosta”? c) Mitä on ensin tehtävä, jotta pari astuisi kunnialliseen avioliittoon?

¹⁵ Miehen ja naisen avioliitto, mikä antaa heille oikeuden nauttia sukupuolisuhteista yhdessä, oli tarkoitettu yhdistäväksi siteeksi, joka ei rikkoutuisi mistään syystä. Puhuttuaan Eedenin ensimmäisestä avioliitosta Jeesus jatkoi sanoen: ”Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19:6) Jeesus osoitti näillä sanoilla avioliiton vakavuuden kristitylle, ettei siihen ole suinkaan suhtauduttava kevyesti. Kaikki, mikä olisi siis ristiriidassa Jumalan avioliittojärjestelyn kanssa, olisi epävanhurskasta ja niin ollen tottelemattomuutta ja epämiellyttävää ihmisen Luojalle, Jehovalle. Koska sukupuolisuhteista voidaan nauttia ainoastaan avioliitossa, mies laillisen vaimonsa ja vaimo laillisen miehensä kanssa, haureus on kielletty. Olisi siis sopimatonta ja Jumalan käskyjen vastaista, että kukaan naimaton mies olisi sukupuolisuhteissa kenenkään naisen, naineen tai naimattoman, kanssa. Samaten olisi väärin, että naimaton nainen olisi sukupuolisuhteissa kenenkään miehen kanssa. Tämä tekee tyhjäksi kaikki ”koeavioliitot”, jollaisia on eräissä maissa ja joissa nuori pari elää yhdessä vain nähdäkseen, ovatko he sopivia toisilleen, mutta eivät mene pysyvään ja sitovaan avioliittoon. On päinvastoin välttämätöntä, että sekä miehen että naisen täytyy tunnustaa oikea avioliitto sitovaksi ja pysyväksi ja että avioliitto rekisteröidään asianmukaisesti todistukseksi heidän rehellisistä aikeistaan ennen avioliiton sukupuolisuhteitten etuun ryhtymistä. Vaikka tämän järjestäminen veisikin toisinaan muutamia kuukausia, niin avioliittoa valmistelevan nuoren miehen ja naisen tulee pysyä moraalisesti puhtaina pidättyen sukupuolisuhteista, kunnes avioliitto on rekisteröity. Näin tehden he osoittavat oikeaa kunnioitusta Jumalan avioliittotoimenpidettä kohtaan ja pitävät sitä kunniallisena.

16, 17. Miten avioparin tulee osoittaa kunnioitusta aviojärjestelyä kohtaan, ja mikä ominaisuus auttaa heitä tekemään näin?

¹⁶ Kun avioliittoon on menty, avioparin täytyy osoittaa jatkuvasti kunnioitusta aviojärjestelyä kohtaan. Raamattu sanoo kristityn avioliitosta: ”Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.” (Hepr. 13:4) Kun muistetaan, että Jehova on tuomari ja että kaikki tekomme ovat peittämättömiä hänen edessään, niin se auttaa nainutta miestä ja naista välttämään kaikkea uskottomuutta aviopuolisoaan kohtaan. Heidän rakkautensa toisiaan kohtaan vahvistaa myös heidän uskollisuuttaan toisilleen ja auttaa karttamaan uskottomuutta. ”Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa, sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä. ’Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.’” Mies ei totisesti rakastaisi vaimoaan, jos hän tekisi aviorikoksen toisen naisen kanssa. Eikä hän rakastaisi sitä toistakaan naista, koska hän saattaisi tämänkin tekemään syntiä ja joutumaan Jumalan tuomion alaiseksi. – Ef. 5:28–31.

¹⁷ Mies ja nainen tarkoitettiin pysymään uskollisina toisilleen. Se merkitsee lujana yhdessä pysymistä kummankin halutessa tehdä avioliitosta kestävän. Miten tämä voi olla mahdollista? Vain, jos rakkauden ominaisuus on vallitsevana. Monista avioliitoista tämä ominaisuus puuttuu. Joissakin maissa on avioliitossa olevan miehen ja naisen välillä vain vähän tai ei lainkaan toveruutta; he eivät ilmaise toisilleen ajatuksiaan eivätkä oleskele toistensa seurassa, eivätpä edes syö aterioitaan yhdessä. Naista pidetään useasti enemmänkin palvelijana talossa kuin toverina ja osapuolena aviosopimuksessa.

18. a) Minkä esimerkin Jeesus antoi kristityille aviomiehille? b) Millä käytännöllisillä tavoilla aviomies osoittaa rakkautta vaimoaan kohtaan?

¹⁸ Miten kristityn miehen pitäisi suhtautua sitten vaimoonsa? Se on selitetty hyvin Efesolaiskirjeen 5:25:nnessä ja 28:nnessa, jotka kuuluvat näin: ”Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä. Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan.” Jeesus oli pitkämielinen, kärsivällinen ja ystävällinen kristityille veljilleen seurakunnassa. Hän oli onnellinen saadessaan olla heidän kanssaan ja puhua heidän kanssaan Jumalan valtakunnan ihmeellisistä asioista. Paitsi että hän julisti ”hyvää uutista” yleisölle Palestiinassa, hän käytti useita tunteja uskollisten opetuslastensa kanssa selittäen heille totuutta. Hän osoitti rakkautensa syvyyden antamalla lopulta maallisen elämänsä uhriksi, jotta seurakunta pelastuisi iankaikkiseen elämään. Tällainen rakkaus aviomiehelläkin tulee olla vaimoaan kohtaan. Mies oppii iloitsemaan vaimonsa seurasta. Koska hän haluaa vaimonsa saavan iankaikkisen elämän, niin hän etsii iloiten tilaisuuksia keskustellakseen hänen kanssaan tuosta ihmeellisestä toivosta saada elämä uudessa maailmassa, minkä hän on oppinut ”hyvän uutisen” välityksellä. Vaikka sekä mies että nainen olisivat omaksuneet ”hyvän uutisen”, niin he puhuvat jatkuvasti yhdessä niistä asioista vahvistaakseen toisiaan uskossa.

19. Millä kahdella tavalla kristitty mies on velvollinen pitämään huolta perheestään?

¹⁹ Aviomiehen velvollisuus on tosin pitää aineellisesti huolta vaimostaan ja lapsistaan. Raamattuhan sanoo selvästi: ”Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.” (1. Tim. 5:8) Mutta sen lisäksi, että hän huolehtii aineellisesti, hänen täytyy vielä enemmän pitää huoli perheensä hengellisistä tarpeista, niin kuin Kristuskin piti huolen seurakunnasta.

20. Mitä valmisteluja kristityt vanhemmat tekevät lapsiaan varten, ja mihin se johtaa?

²⁰ Onko sinulla lapsia? Jos on, niin millaisia valmisteluja sinä teet heidän tulevaisuuttaan varten? Hyvän koulutuksenko maailmassa, jotta he voisivat parantaa taloudellista ja yhteiskunnallista asemaansa? Nämä eivät ole tärkeimpiä asioita. Koska Jehovaa rakastavat vanhemmat ymmärtävät avioliiton olevan Jehovasta ja avioliiton hedelmän, lasten, olevan myös Jehovan lahja, niin he haluavat lastensa kasvavan palvelemaan Häntä. (Ps. 127:3) Tästä syystä kristityt vanhemmat kasvattavat lapsiaan varhaisesta iästä lähtien käyttäytymään hyvin, tutkimaan Raamattua ja julistamaan ”hyvää uutista” toisille, tarkoittaen kaiken Jumalan kunniaksi. ”Ja te, isät, älkää kiihoittako lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa.” Jos tätä käskyä noudatetaan, niin lapset kasvavat hengellisesti vahvoiksi ja kykenevät vastustamaan maailman kiusauksia ja heidän uskonsa ja oikeat työnsä ovat kunniaksi heidän vanhemmilleen samoin kuin Jehovallekin. – Ef. 6:4.

21. Miten kristitty vaimo osoittaa parhaiten rakkauttaan miestään kohtaan?

²¹ Kaikissa näissä asioissa vaimo antaa rakkaudellista tukeaan miehelleen ja päälleen. Vaimo osoittaa parhaiten rakkauttaan miestään kohtaan sillä, millä tavalla hän on yhteistoiminnassa hänen kanssaan hyväksyen nöyrästi Jehovan järjestelyn, että ”mies on vaimon pää”. (1. Kor. 11:3) Osallistumalla yhdessä toveruksina Raamatun tutkimiseen, kokouksissa käymiseen Jumalan kansan kanssa, ”hyvän uutisen” julistamiseen toisille sekä kaikkiin muihin toimintoihin kodissa perhe, mies, vaimo ja lapset, kasvavat yhdessä rakkaudessa ja ilossa. Arvostus ”[Jumalan] valtakunnan hyvää uutista” kohtaan saa jokaisen vilpittömän henkilön työskentelemään oman perhe-elämänsä saattamiseksi sopusointuun näiden erinomaisten Raamatun periaatteitten kanssa.

22. a) Millä ainoalla perusteella Raamattu sallii avioeron, mikä lopettaa todella avioliiton? b) Mitä viisasta neuvoa on noudatettava aviopuolison valinnassa ottaen huomioon avioliiton vakavuuden?

²² Mutta mitä voidaan tehdä, jos avioliitto ei ole onnellinen, jos on erimielisyyttä uskonnosta tai muista asioista? Onko mitään perusteita, joilla voitaisiin tällainen avioliitto lopettaa erolla ja sallia miehen tai vaimon naida toinen puoliso, jonka kanssa he tuntevat voivansa tulla paremmin toimeen? Raamattu ei salli avioeroa mistä syystä tahansa. Vaikka maan laki voisi sallia avioeron vain siksi, että mies ja vaimo eivät tule keskenään toimeen ja haluavat olla vapaat menemään naimisiin jonkun toisen kanssa, niin Raamattu esittää ainoastaan yhden syyn, mikä sallii avioeron ja mikä tosiaan lopettaa avioliiton, nimittäin aviorikoksen. Jeesus teki tämän selväksi sanoessaan: ”Minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden [so. aviorikoksen] tähden ja nai toisen, se tekee huorin.” (Matt. 19:9) Aviorikoksen tehdessään uskoton puoliso tulee todellisuudessa yhdeksi lihaksi jonkun toisen kuin laillisen aviopuolisonsa kanssa. Uskollinen puoliso voi tietysti haluta antaa anteeksi tämän teon ja elää jatkuvasti puolisonsa kanssa, mutta jos hän haluaa erota puolisonsa aviorikoksen tähden, niin hän on vapaa menemään naimisiin jonkun toisen henkilön kanssa, koska aviosopimus on siten raamatullisesti sekä laillisesti rikottu. Ottaen huomioon, että tarvitaan ymmärrystä ja rakkautta avioliiton saamisessa kestäväksi, antautunut kristitty noudattaa Raamatun viisasta neuvoa mennä naimisiin ”vain Herrassa”, so. sellaisen kanssa, joka on hänen tavallaan antautunut kristitty. – 1. Kor. 7:39.

23. Jos kodissa on erimielisyyttä, niin mitä kristitty puoliso pyrkii tekemään?

²³ Jos kodissa ollaan eri mieltä uskonnon asioissa, niin kristitty aviopuoliso, joka käsittää avioliiton vakavuuden, tekee kaiken voitavansa yrittääkseen parantaa kodissa vallitsevat erimielisyydet. Hän ei koeta jättää epäuskoista puolisoaan, vaan päinvastoin toimii kärsivällisyydessä ja ystävällisyydessä puolisonsa pelastukseksi, mikäli se suinkin on mahdollista. – 1. Kor. 7:10–16.

24. Miten ”hyvä uutinen” saattaa antaa haasteen perhepiirille, ja mihin tähän haasteeseen vastaaminen oikealla tavalla johtaa?

²⁴ Käyttäytyminen ”hyvän uutisen arvoisesti” merkitsee siis enemmän kuin pelkästään sen viemistä toisille ja Jumalan palveluksen tekemistä ammatikseen. Sen täytyy olla käyttäytymistä, mikä johtuu ’uuteen persoonallisuuteen’ pukeutumisesta, mikä ilmenee joka paikassa ja varmasti myös perhepiirissä – miehen suhteessa vaimoonsa, vaimon mieheensä, vanhempien lapsiinsa ja lasten vanhempiinsa. Jos perhe-elämäsi tottumuksen tai jonkin muun syyn takia ei täytä näitä Raamatun vaatimuksia, niin kun sinä kuulet tämän oivallisen neuvon Raamatusta, se antaa sinulle haasteen. Teetkö sinä tarpeellisen muutoksen? Jos teet, niin voit olla varma runsaan siunauksen saamisesta Jehovalta, avioliiton Alkuunpanijalta ja Häneltä, joka suo iankaikkisen elämän uudessa maailmassa kaikille ihmiskunnan tottelevaisille perheille.