”Sinun sanasi on totuus”

Mitä kuolema on?

”KUOLEMA on aikamme tärkein kysymys.” Nämä ovat amerikkalaisen psykiatrin J. Liftonin, Yalen yliopiston professorin, sanat. Hän omistaa elämänsä kuoleman tutkimiseen, ja hän on johtopäätöksissään päätynyt mm. tällaiseen lopputulokseen: ”Kun on kuollut, niin on kuollut.” – Newsweek, 16.4.1970.

Sanakirjat ja tietosanakirjat vastaavat kysymykseen, mitä kuolema on, hyvin samalla tavalla. Niinpä lyhentämätön sanakirja Webster’s Third New International Dictionary määrittelee kuoleman ”tilaksi jossa ei olla enää elossa”; ”kaikkien elintoimintojen lakkaamiseksi ilman elpymismahdollisuutta ihmisissä, eläimissä tai kasveissa enempää kuin missään niiden osissakaan”.

Ja Encyclopædia Britannica (1959, 7. osa, s. 108, 110) sanoo: ”Kuolema [on] elintoimintojen pysyvä lakkaaminen elävien luomusten ruumiissa ja kasveissa, elämän loppu eli kuolemistapahtuma”.

Tri V. J. Collins, anestesiologian johtaja Cook County -sairaalassa Chicagossa Illinois’ssa, on selittänyt mitä oikein sisältyy ”kaiken elinkyvyn lakkaamiseen”. Hän on kehittänyt ”pistekortin”, joka sisältää viisi päätekijää sen ratkaisemiseksi, milloin ihminen on kuollut. Ne ovat: ”aivotoiminta, hermorefleksit, hengitystoiminta, verenkiertotoiminta ja sydämen toiminta”. Kun nämä kaikki ovat lakanneet, kuolema on ehdoton tosiasia. – Science Digest, elokuu 1970.

Kaikki edellä mainittu on sopusoinnussa sen kanssa, minkä Raamattu sanoo olevan kuolleitten tila. Niinpä kun Jumala tuomitsi ensimmäisen ihmisen Aadamin hänen tottelemattomuutensa tähden, hän sanoi: ”Maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” (1. Moos. 3:19) Missä Aadam oli ennen kuin Jumala muodosti hänet maan tomusta? Aadamia ei ollut olemassakaan. Ei ollut mitään Aadamia. Kun Aadam palasi entiseen tilaansa, niin missä hän oli? Ei taivaassa eikä helvetin tulessa enempää kuin kiirastulessakaan. Hän lakkasi olemasta; Aadamia ei ollut; hän oli olematon.

Huomiomme kiinnitetään kerran toisensa jälkeen muualla Raamatussa siihen, että kuolema merkitsee elämän puuttumista, olemattomuutta. Niinpä Raamatun psalmista neuvoi: ”Älkää luottako ruhtinaihin älkääkä ihmislapseen, sillä ei hän voi auttaa. Kun hänen henkensä lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin.” – Ps. 146:3, 4.

Selostaessaan elämän tyhjyyttä viisas kuningas Salomo vertaa ihmistä eläimiin kuolemassa sanoen: ”Ihminen on sattuman luomus, ja eläimet ovat sattuman luomuksia, ja yksi onnettomuus odottaa heitä kaikkia: kuolema tulee molemmille samalla tavalla. He kaikki vetävät saman henkäyksen. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on tyhjyyttä. Kaikki menevät samaan paikkaan: kaikki tulivat tomusta, ja tomuun kaikki palaavat.” ”Mutta ihmisellä, joka lasketaan elävien joukkoon, on vielä toivoa: muista: elävä koira on parempi kuin kuollut leijona. Elävät tosin tietävät, että he kuolevat, mutta kuolleet eivät tiedä mitään. Ei ole heille enää palkintoja, he ovat tyystin unohdetut. Heille rakkaus, viha, kunnianhimo – kaikki ovat nyt ohitse.” – Saarn. 3:19, 20; 9:4–6; The New English Bible.

Mutta kysytkö sinä: Entä ihmissielu? Jumalan sana sanoo, että kun Jumala alkuaan loi ihmisen, niin ”ihmisestä tuli elävä sielu”. Se sanoo myös, että ”se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava”. Ihmissielukaan ei siis voi säilyttää tietoisuutta kuoleman jälkeen.a – 1. Moos. 2:7; Hes. 18:4.

Raamattu puhuu tosin eräistä ”kuolleista” tietoisina, mutta heidän sanotaan olevan kuolleita vain hengellisessä merkityksessä, ei kirjaimellisesti. Niinpä apostoli Paavali sanookin: ”[Te] olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan.” – Ef. 2:1, 2.

On kiinnostavaa panna merkille, että teologien nykyinen taipumus on myöntää, että kuolleet ovat todella kuolleita. Niinpä James Lapsley Princetonin teologisesta seminaarista New Jerseystä Yhdysvalloista sanoo tarkasteltuaan useita tätä kuolemakysymystä käsitteleviä kirjoja: ”Kirjallisuus heijastaa ja vahvistaa länsimaisen kulttuurin hylkäävän perinteellisen uskon sielun kuolemattomuuteen ja niin ollen kuoleman maallistamisen. Teoksessa Perspectives on Death (Näkökantoja kuolemasta), johon on koottu kirjoitelmia, jotka käsittelevät useita näkökulmia asiasta vallitsevalta teologiselta näkökannalta katsoen, Lou H. Silberman ja Leander Keck osoittavat, ettei sielun kuolemattomuusajatuksella ole missään tapauksessa mitään raamatullista perustetta.” – Theology Today, huhtikuu 1970.

Mutta kaikista näistä tosiasioista huolimatta monet kristikunnan papit yhä pitävät hautaussaarnoja niiden vanhojen uskontunnustusten mukaisesti, jotka opettavat, että ihmissielu on kuolematon. Olkootpa he protestanttis-evankelisia tai fundamentalistisia, he lähettävät vainajan taivaan autuuteen kuolinhetkellä. Jos kuollut henkilö on sattunut olemaan roomalaiskatolilainen, niin pappi sijoittaa hänen sielunsa vaivaavaan kiirastuleen.

Tämä kaikki tuo mieleen sen, mitä eräs hautausurakoitsija kerran sanoi. Hän oli haudannut monen monta katolilaista, protestanttia ja juutalaista, mutta kuultuaan hautauspuheen ja sitten haudattuaan yhden Jehovan kristityn todistajan hän mutisi: ”Ensimmäisen kerran hautasin kuolleen ihmisen!”

Mutta niiden kristikunnan pappien edessä, jotka ovat hylänneet tarun ihmissielun kuolemattomuudesta, on pulma, kuten he itsekin myöntävät. Niinpä tri Minton, joka opettaa Yhdysvaltain keskilännen erään yliopiston teologisessa ja filosofisessa tiedekunnassa, sanoo kirjoituksessa ”Kuoleman teologian tarve”: ”Kysymys persoonallisuuden säilymisestä kuoleman jälkeen on kohdattava vakavasti, sillä sen, että kuolema on pulma ’maalliselle’ ihmiselle, täytyy olla ilmeinen kaikille paitsi sokeille.” – The Christian Century, 25.3.1970.

Miksi kuolema on pulma näille ’maallisille’ pappismiehille? Siksi, että he eivät ole hylänneet ainoastaan uskoa kirjaimelliseen taivaaseen ja taruun ihmisen kuolemattomuudesta, vaan myös raamatulliseen toivoon ylösnousemuksesta kuolleista, joten heillä ei ole mitään tarjottavaa laumalleen, ja niin elämällä ei ole tosi tarkoitusta ihmisille. Mutta vaikka Raamattu opettaa, että kuolleet ovat todella kuolleita, niin kuolema ei ole pulma sille, joka uskoo todella Raamattuun, sillä Raamattu antaa toivon kuolleiden ylösnousemuksesta.

Apostoli Paavali todistelee mestarillisesti kuolleitten ylösnousemuksen puolesta 1. Korinttolaiskirjeen 15. luvussa. Ja Jeesus itse sanoi: ”Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa [muistohaudoissa, Um] ovat, kuulevat hänen [Jeesuksen] äänensä ja tulevat esiin.” – Joh. 5:28, 29.

Ylösnousemustoivo antaa näin ollen merkitystä nykyiselle elämälle, sillä se osoittaa, että on olemassa toivoa tulevaisuudesta. Tietoa, jonka ihminen on saanut, ja sitä oikean käytöksen mallia, jonka hän on rakentanut, ei kuolema tule pyyhkäisemään pois iäksi, vaan sillä on arvonsa ylösnousemuksessa.

[Alaviitteet]