Onko tämä tie onnellisuuteen?
MONET menevät onnellisuuden tavoittelussa äärimmäisyyteen. Ajattele esimerkiksi Caterina Fieschin tapausta. Hän oli lähtöisin varakkaasta italialaisesta perheestä, oli älykäs ja hyvin uskonnollinen. Onnettoman avioliiton aiheuttama masennus sai tämän nuoren naisen etsimään apua huvituksista ja mukavuuksista, jotka olivat mahdollisia hänelle hänen yhteiskunnallisen asemansa vuoksi.
Kaikki kuitenkin muuttui, kun Caterina tuli 26-vuotiaaksi. Tällöin tämä nuori nainen koki niin sanotun ”kääntymyksen”. Sen jälkeen hän ”kävi suuriin katumusharjoituksiin, niin että kaikki hänen aistinsa kuoleutuivat. . . . Niin pian kuin hän tajusi luontonsa haluavan jotakin, hän heti riisti sen itseltään. . . . Hän piti karkeaa jouhikankaista [vaatetta], ei syönyt lihaa eikä mitään muutakaan, mistä hän piti; ei syönyt hedelmiä tuoreina eikä kuivattuina . . . ja hän alisti elämänsä suuressa määrin kaikkien valtaan ja pyrki aina tekemään kaikkea sellaista, mikä oli vastoin hänen omaa tahtoaan.”
Yllä oleva on sellaisen ihmisen elämäkerrasta, joka tuli tunnetuksi ”Genovan Pyhänä Katariinana”. Kysyttäessä, miksi hän näin kidutti itseään, hän vastasi: ”En tiedä, mutta tunnen sisäistä vetoa sen tekemiseen . . . ja luulen sen olevan Jumalan tahto.” Hän uskoi itsensä kiduttamisen olevan puhdistautumiskeino, jolla saavutetaan Jumalan suosio ja tosi onnellisuus.
”Pyhänä Ristin Johanneksena” tunnettu espanjalainen edusti samaa näkökantaa. Hän suositteli muun muassa, että ihmiset eivät tavoittelisi ’sitä, mikä on miellyttävintä, vaan sitä, mikä on vastenmielisintä; ei sitä, mikä parhaiten tyydyttää, vaan sitä, mikä inhottaa; ei sitä, mikä on ylevintä ja arvokkainta, vaan sitä, mikä on alhaisinta ja halveksittavinta; ei parasta kaikessa, vaan huonointa’. Hän neuvoi: ”Halveksi itseäsi ja halua, että toisten tulee halveksia sinua; puhu omaksi vahingoksesi ja pyydä toisia tekemään samoin; muodosta itsestäsi alhainen käsitys ja pidä erinomaisena asiana, kun toisilla on sama käsitys.” Samanlaisilla näkemyksillä on kannattajia nykyäänkin.
Mutta onko tällainen äärimmäinen itsensä nöyryyttäminen keino aidon, pysyvän onnellisuuden löytämiseen? Ei Raamatun mukaan. Apostoli Paavali kirjoittaa:
”Jos olette kuolleet yhdessä Kristuksen kanssa maailman alkeisasioihin katsoen, niin miksi te, ikään kuin maailmassa eläen, edelleen alistutte säädöksiin: ’Älä pitele äläkä maista äläkä koske’ sellaisen suhteen, mikä on kaikki tarkoitettu loppuun käyttämällä häviämään, ihmisten käskyjen ja opetusten mukaisesti? Juuri niillä on tosin viisauden ulkokuori itse omaksutussa palvontamuodossa ja valenöyryydessä [itsensä kuolettamisessa, ”New English Bible”], ruumiin ankarassa kohtelussa, mutta niillä ei ole mitään arvoa lihan tyydyttämistä vastaan taisteltaessa.” – Kol. 2:20–23.
Äärimmäinen ”itsensä kuolettaminen” on petosta, jolla on pelkästään ”viisauden ulkokuori”. Se ei miellytä Jumalaa, eikä siitä ole mitään apua onnellisuuden saavuttamiseksi.
Mitä sitten on sanottava toisesta äärimmäisyydestä, elämisestä etupäässä nautintoja varten? Onko se kenties aitoon elämäniloon johtava tie? Monet uskovat niin. Seuraavassa artikkelissa esitetään joitakin nautinnonhaluisten ihmisten aikaansaannoksia.
[Kuva s. 3]
’Hän piti karkeaa jouhikankaista vaatetta, ei syönyt lihaa eikä mitään muutakaan, mistä hän piti’