Rohkaisun antaminen toisille
1. Miksi rohkaisun antaminen toisille on kristillinen velvollisuus, ja mitä erinomaisia esimerkkejä meillä on siitä?
JOKAISELLA on tilaisuuksia antaa rohkaisua toisille, ja miten sitä arvostetaankaan, kun hän käyttää ne tilaisuudet hyvin eduksi! Jehova on enemmän kuin kukaan muu rohkaisun Antaja: hän antaa anteeksi rikkomuksemme, vahvistaa toivoamme ja lujittaa meitä edessämme olevien koettelemusten ja töitten varalta. Hänen Poikansa Jeesus Kristus osoittautui samoin niiden rohkaisijaksi, joiden sydän oli hyvä, osoittaen myötätuntoa sairaita ja ahdistettuja kohtaan ja antaen esimerkin opetuslapsilleen työskentelemällä suoraan heidän kanssaan hyvän uutisen saarnaamisessa, niin, jopa antamalla henkensäkin heidän puolestaan. (Joh. 15:13) Apostolit ymmärsivät myös, että heidän tehtävänsä suorittaminen ei vaatinut ainoastaan tehokkuutta saarnaamistyön loppuun suorittamiseksi, vaan myös rakkaudellista rohkaisua heidän työtovereilleen, ja tätä he varasivat rakentavilla kirjeillä, henkilökohtaisilla vierailuilla ja innoittavilla puheilla seurakunnille. (1. Piet. 5:12; Hepr. 13:22; Apt. 11:23; 20:2) Miten erinomaisia esimerkkejä noudatettavaksemme! Ja meidän täytyykin noudattaa niitä, sillä Raamattu vaatii meitä olemaan Jumalan esimerkin seuraajia, vaeltamaan hänen Poikansa askeleissa ja jäljittelemään apostoleita, niin kuin he jäljittelivät Kristusta. Tästä seuraa siis, että meillä on velvollisuus rohkaista toisiamme. – Ef. 5:1; 1. Piet. 2:21; 1. Kor. 11:1.
2. Mitä masentavia menettelytapoja me näemme maailmassa ympärillämme, ja miksi ne ovat niin yleisiä?
2 Ihmiset ovat kuitenkin ympärillämme olevassa maailmassa taipuvaisia repimään toisensa kappaleiksi, tuomitsemaan toisten menettelyt ja tavat saadakseen vain mainetta itselleen. He työntävät toisen kumoon, jottei hän olisi heidän kilpailijansa. Liian usein jätetään työntekijät vaille kiitoksen sanoja, vaikka he tekevät hyvinkin, mutta annahan, että he tekevät erehdyksen, niin heidät kutsutaan kohta esille. Perheenäidit masentuvat myös, kun heidän miehensä eivät osoita heille kylliksi huomaavaisuutta. Tällainen henki kotona niin kuin liikemaailmassakin riistää ihmisiltä kaiken mielihyvän, minkä he olisivat voineet saada työssään, ja jättää heidät masentuneiksi, lannistuneiksi ja yksinäisiksi. Seurauksena on, että yli kymmenentuhannen ihmisen ilmoitetaan tekevän itsemurhan ympäri maailman joka päivä. Miten häpeällinen ja itsekäs tapa kohdella lähimmäistään, tehtäköönpä siten tahallisesti tai vain välinpitämättömyydestä! Missä on vika? Mikä puuttuu? Rohkaisu puuttuu, mutta miksi? Koska rohkaisun antaminen perustuu rakkauteen, ja tämä maailma on rakkaudeton. Näistä päivistä, joita me elämme, ennustettiin kauan sitten, että ihmiset olisivat ”itseään rakastavia”, mutta että he olisivat suhteissaan toisiin ”kiittämättömiä, uskottomia, vailla luonnollista kiintymystä”. – 2. Tim. 3:1–3, Um.
AJATTELE ANTAMINEN MIELESSÄSI
3, 4. Miten meidän tulee menetellä, kun toiset eivät anna rohkaisua?
3 On ilmeistä, ettei jokainen, jonka kanssa joudumme kosketukseen, ole rohkaiseva. Jotkut ovat niin kiinnostuneita itsestään, etteivät huomaa tilaisuuksia ystävällisyyden osoittamiseen; toisilla ei ole lainkaan tunnonvaivoja siitä, että aiheuttavat kärsimystä muille. Jos he ovat tahdittomia meitä kohtaan, niin pitäisikö meidän muuttua heidän rakkaudettomiksi kuvikseen? Miten tyhmää se olisikaan! Kristus on seurattava mallimme eivätkä itsekkäät ihmiset. Kun häntä kohdeltiin pahoin, niin hän ei ruvennut puolestaan kohtelemaan pahasti. Entä kun hänen omat opetuslapsensa, ne, joita hän oli opettanut ja rohkaissut, hänen palvojatoverinsa, jättivät hänet, tuomitsiko ja hylkäsikö hän silloinkaan heitä? Ei. Hän tiesi, että hänen taivaallisen Isänsä tahdon tekeminen on tärkeätä, ja hän uskoutui Hänelle.
4 Jeesus neuvoi meitäkin ajattelemaan antamisen eikä saamisen hengessä: ”Antamisessa on enemmän onnea kuin saamisessa.” (Apt. 20:35, Um) Se pitää paikkansa monissa asioissa, ja se on varmasti totta rohkaisemisessa. Jos olemme liiaksi huolissamme siitä, että toiset eivät anna meille rohkaisua, kun ajattelemme heidän pitävän niin tehdä, niin me masennumme. Miksi et pikemminkin tähyilisi tilaisuuksia rohkaisun antamiseen ja antaisi toisilta saamasi rohkaisun olla vain lisäosinko? Ota huomioon, että nekin, jotka eivät anna rohkaisua silloin kun voisivat, tekevät sen usein siksi, että he itse ovat alakuloisia, tarvitsevat itse rohkaisua. Kuinka paljon parempi olisi tulla myötätuntoiseksi ja vahvistaa niitäkin, jotka tuottavat meille pettymystä, sen sijaan että masentuisimme ja pettyisimme heihin! Rohkaisun saaminen tekee meidät tosin onnellisiksi, mutta me saamme paljon enemmän onnea, kun annamme rohkaisua toisille.
5. Mitkä ovat eräitä rohkaisun antamisen tapoja?
5 Rohkaisua voidaan antaa hyvin monella tavalla. Vilpittömät kiitoksen sanat voivat merkitä paljon työntekijälle. Pelkkä lämpimän arvostuksen sana osoitetusta ystävällisyydestä tai suoritetusta palveluksesta kannustaa tekemään enemmän samanlaista ja tekemään sen paremmin. Usein ystävällinen teko puhuu kaunopuheisemmin kuin sanat ja vahvistaa jokaisen asianosaisen henkistä ryhtiä. Sinun toveruutesi rohkaisee niitäkin, jotka saattavat olla masentuneita tai yksinäisiä, jonkin hyvän uutisen ilmoittaminen heille kirkastaa heidän näkemyksensä. Niin, ystävällinen hymykin lämmittää toisten sydäntä. Mutta kaikkia näitä parempi on toivon tuominen Jumalan sanasta ja se kehotus, mitä voimme antaa sekä sanoin että esimerkein vahvistaaksemme ja rohkaistaksemme toisia tekemään sitä, mikä on oikein. Jos me vain ajattelemme rohkaisun antamisen hengessä, me löydämme tilaisuuksia, mitkä ylittävät suuresti odotuksemme.
PERHEPIIRISSÄ
6. Missä meidän tulee aloittaa toisten rohkaiseminen ja miksi?
6 Hyvä paikka alkaa tähyillä tilaisuuksia on koti. Jos teemme sen tavaksi siellä, niin se käy luonnolliseksi muuallakin. Rohkaisun perusteena on tietenkin rakkaus. Sehän se pitää perheenkin koossa, ja Paavali kirjoitti siitä kolossalaisille: ”Pukeutukaa siis, te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.” (Kol. 3:12–14) Miten keskinäisesti vahvistavaa yhdessäolo onkaan niille, jotka soveltavat tätä jumalallista neuvoa!
7, 8. Mitä tilaisuuksia aviomiehellä on rohkaista vaimoaan, ja miksi se on tärkeätä?
7 Miehelle on hänen vaimonsa miellyttäminen luonnollista ja vaimolle taas huoli miehensä miellyttämisestä. (1. Kor. 7:33, 34) On kuitenkin vain harvoja asioita, mitkä voivat olla masentavampia kuin toistuva laiminlyönti jossain sellaisessa, mikä merkitsee arvaamattoman paljon. Kun vaimo tekee ankarasti työtä pitääkseen kodin puhtaana, valmistaakseen ruokaa perheelleen ja muuten miellyttääkseen miestään ja sitä kaikkea pidetään vain itsestään selvänä, niin vaimo voi masentua. Mutta sinä saatat kysyä, tarvitseeko hänelle sitten sanoa, että hän on tehnyt hyvin, kun hänen oletetaankin niin tekevän? Raamattu vastaa sanoen: ”Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: ’Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä’.” – Sananl. 31:28, 29.
8 Silloinkaan kun todetaan puutteellisuuksia, ei perherakkauden sidettä vahvisteta niiden suurentamisella suhteettomiksi. Jos tarvitaan, niin kiinnitä asiaan huomiota, mutta näe erityisesti se hyvä työ, mikä on tehty, ja lausu arvostuksesi siitä. Kiittäminen pienistäkin asioista voi antaa intoa ja voimaa ponnistella eteenpäin ja tehdä enemmän ja paremmin tulevina päivinä. Samoin on onnettomuuksien sattuessa tilaisuus antaa rohkaisua. Mies, joka ymmärtää, mitä merkitsee, että ”eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha”, ei peräänny sättimään vaimoaan sellaisin huomautuksin kuin: ”Miksi sinun täytyy olla niin kömpelö?” Vaimo on luultavasti jo riittävän pahoillaan tapahtumasta. Miksi sitä pitäisi pahentaa? Miksi et tee hänen tunteistaan yhtä tärkeitä itsellesi kuin omistasikin? Ystävällinen sana ja pieni apu antaa tosi rohkaisua. Se on vähäpätöinen asia, mutta se ilmaisee rakkautta, ja juuri rakkaus on ykseyden täydellinen side. – Matt. 19:5, 6.
9. Millä tavoilla kristitty vaimo voi olla rakennukseksi miehelleen?
9 Hyvä vaimo vahvistaa ahkeruudellaan miestäänkin. ”Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä. Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö.” (Sananl. 31:11, 12, 27) Sellainen vaimo ei ole kilpailija, joka yrittäisi tehdä tyhjäksi puolisonsa päämiehyyden, vaan hän on yhteistoiminnassa ja työskentelee halukkaasti miehensä ohjauksessa. Hän ei ota huomioon ainoastaan heidän välitöntä hyväänsä, vaan heidän pysyvän hyvinvointinsa. Hän on ”vaimo, joka Herraa pelkää”. (Ef. 5:22, 23; Sananl. 31:30) Koska hänellä on tällainen mielentila, niin hän asettaa ensi sijalle perheen hengellisen hyvinvoinnin, ja aineellisia asioita hän katselee tältä näkökannalta: ”Kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.” Siten hän auttaa torjumaan materialismin ansan ja poistamaan liiallisista taloudellisista velvollisuuksista johtuvan huolen, mikä voisi työntää syrjään Jumalan palvelemisen. (1. Tim. 6:6–8; Matt. 13:22) Pitämällä muut harrastukset taka-alalla ja olemalla itse innokkaan kiinnostunut hengellisistä asioista hän voi rohkaista miestään osoittamaan näille hengellisille asioille sitä huomiota, minkä ne ansaitsevat.
10. Mihin tulee lapsia kehottaa kohdistamaan ponnistelunsa ja miksi?
10 Mikä saattaisi olla lapsillekaan suuremman rohkaisun lähde kuin se, että heitä autetaan oppimaan hengellisten asioitten arvo? Jollei heille anneta perusteellista opetusta jumalallisissa periaatteissa, niin ne huolet ja pettymykset, mitkä kohtaavat heitä elämässä, aiheuttavat alituista ärtymystä ja murhetta. (Kol. 3:21; Ef. 6:4) Se ei ole koituva siunaukseksi heille, jos heitä on opetettu tavoittelemaan aineellista omaisuutta ja keskittämään kaikki tarmonsa kauppa-alalla työskentelemiseen. Millainen pettymys onkaan kenelle tahansa, jos hän omistaa kaiken vaivannäkönsä rakentamiseen siinä maailmassa, minkä Jumala tulee hävittämään sen jumalattomuuden takia! Kuinka paljon parempi, kuinka paljon kannattavampaa, kuinka paljon rohkaisevampaa on omistaa elämänsä Jumalan palvelukseen, mikäli mahdollista kokoajan tienraivaajapalvelijana! Psalminkirjoittaja sanoi Jumalalle: ”Yksi päivä sinun esikartanoissasi on parempi kuin tuhat muualla; mieluummin minä olen vartijana Jumalani huoneen kynnyksellä, kuin asun jumalattomien majoissa.” (Ps. 84:11) Lastensa rohkaiseminen tavoittelemaan tällaista elämää osoittaa rakkautta heitä kohtaan. Lasten on luonnollisesti myös opittava antamaan rohkaisua.
11, 12. Onko nuorilla tilaisuuksia rohkaista vanhempiaan? Millä tavoilla?
11 Niin, nuoretkin voivat oppia ajattelemaan antamisen hengessä. Heidän ei pidä omaksua sellaista näkökantaa, että jokaisen oletetaan palvelevan heitä. Heidän on opittava osoittamaan arvostusta vanhempiensa ankaraa työtä kohtaan, kuuntelemaan ja tottelemaan, kun heille puhutaan, ja olemaan halukkaita työntekijöitä vanhempiensa ohjauksessa auttaakseen niissä tehtävissä, jotka täytyy suorittaa, vieläpä enemmänkin: ottamaan aloite ja tarjoutumaan avuksi, kun he näkevät, että on tehtäviä, mitkä tarvitsevat huomiota osakseen. Kotoa poissa ollessaankin he voivat käytöksellään olla siunaukseksi itselleen ja toisille. Raamattu neuvoo viisaasti: ”Kuule isääsi, joka on sinut siittänyt, äläkä äitiäsi halveksi, kun hän on vanhennut. . . . Ääneen saa riemuita vanhurskaan isä; joka viisaan on siittänyt, sillä on ilo hänestä. Olkoon sinun isälläsi ja äidilläsi ilo, sinun synnyttäjäsi riemuitkoon.” – Sananl. 23:22–25; 10:1; 15:20; 19:13.
12 Kun lapset soveltavat näitä neuvoja, he eivät laiminlyö arvostuksen osoittamista vanhempiensa rakkautta kohtaan sittenkään, kun nämä ovat tulleet vanhoiksi. 1. Timoteuksen kirjeen 5:4, 8:nnessa esitetään seuraava neuvo: ”Jos jollakin leskellä on lapsia tai lapsenlapsia, oppikoot nämä ensin hurskaasti hoitamaan omaa perhekuntaansa ja maksamaan, mitä ovat velkaa vanhemmilleen, sillä se on otollista Jumalan edessä. Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.” Miten rohkaisevaa onkaan vanhempien havaita, että heidän lapsensa eivät ole unohtaneet heitä siksi, että he ovat tulleet vanhoiksi!
VALVOJIEN VASTUU
13. a) Miksi valvojilla on erikoinen vastuu rohkaisun antamisesta? b) Mitä kohtia on muun muassa tässä yhteydessä, joihin voidaan hyvin kiinnittää huomiota?
13 Vaikka jokainen voi olla rohkaisun lähde ihmistovereilleen läheisten seuralaistensa ja oman perheensä jäsenten ohella, niin niillä, jotka ovat valvonta-asemissa, on suurin vaikutus toisiin joko rohkaisuksi tai masennukseksi. Tämä asettaa heille velvoituksen olla tietoisia tilaisuuksista, niin, heillä on tästä vastuu. He voivat oppia tässä paljon suurista valvojista, Jehova Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta. Jehova antaa totuudensanansa kautta meille toivoa, vahvistaa meitä. Hän ei aja meitä yli kykyjemme, vaan osoittaa rakkaudellista huolenpitoa kansastaan. Käytätkö sinä valvojana sanojasi niiden rakennukseksi, joiden kanssa työskentelet? Osoitatko sinä huomaavaisuutta heidän henkilökohtaisia ruumiillisia ja henkisiä rajoituksiaan kohtaan? Ovatko he todella iloisia nähdessään sinut, kun pysähdyt puhumaan heille heidän työstään, vai ovatko he arkoja ja ihmettelevät, mikä tällä kertaa on vinossa? Jeesuksen opetuslapset olivat kiitollisia hänen seurastaan. Vaikka he kutsuivat häntä Herraksi ja Mestariksi, niin hän osoittautui heidän työtoverikseen. Hän oli heidän valvojansa, mutta sellainen, joka antoi heille esimerkin osallistumalla pitkin aikaa heidän kanssaan siihen työhön, mikä piti suorittaa. (1. Piet. 2:25) Hän tiesi, että hänen opetuslastensa täytyi oppia nöyryyttä, ja tämänkin läksyn hän opetti heille, mutta ei alituisesti nöyryyttämällä heitä, vaan ilmaisten nöyryyttä omassa elämässään. (Joh. 13:1–17) Ne, jotka työskentelivät hänen kanssaan, eivät huomanneet hänen olevan tyly ja pistävä huomautuksissaan eikä liian kiireinen kuunnellakseen heitä, vaan ”lempeämielinen ja nöyrä sydämeltään”, ja seurustellessaan hänen kanssaan he saivat ’virvoituksen sielulleen’. – Matt. 11:29, Um.
14. a) Miten valvoja osoittautuu opettajaksi, ja mikä vaikutus sillä on hänen veljiinsä? b) Kun rakkaus pehmentää tehokkuuden, niin millainen vaikutus sillä on ihmisen toimintaan toisten kanssa?
14 Samoin valvoja, joka noudattaa Kristuksen esimerkkiä, ei vain sano toisille, mitä on tehtävä, vaan pätevänä opettajana näyttää sen heille osallistuen heidän kanssaan työhön. Hän on esimerkkinä laumalle. (1. Tim. 3:2) Koska hän ei pidä itseään kristittyjen veljiensä yläpuolella olevana, niin he tuntevat vetoa hänen puoleensa, ja heillä on luottamus siihen, että he voivat odottaa häneltä apua. (Matt. 23:8) He tietävät, että hän ymmärtää, kuinka tärkeätä on saada työ tehdyksi, ja että hän pyrkii tehokkuuteen, mutta he tietävät myös, että rakkaus tekee hänet kärsivälliseksi ja ymmärtäväiseksi hänen toimiessaan työtovereittensa kanssa.
15. Jos joku on kykenemätön työssään tai todella tekee jotain väärin, niin miten Raamattu kehottaa valvojaa käsittelemään tilannetta ja mikä tarkoitus mielessä?
15 On totta, että ihmiset ovat toisinaan kykenemättömiä tai tekevät sellaista, mikä on väärin, ja valvojan täytyy huolehtia siitä, että tilanteeseen kiinnitetään asianmukaista huomiota. Onko silloin aika kutsua rikkonut tilille ja sättiä häntä? Onko se välttämätöntä? Ehkä väärinteko oli tahaton. Huomaa, miten Raamattu käskee käsittelemään tilannetta: ”Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden [lempeyden, Um] hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen.” (Gal. 6:1) Tarkoituksena on sen palauttaminen entiselleen, joka on hairahtunut, ei hänen ruoskimisensa. Tämä vaatii lempeyden henkeä. Seurauksena on tuon erehtyneen rakentaminen.
16. Miten Elihu ilmaisi oikean näkökannan neuvoessaan Jobia?
16 Huomaa tässä yhteydessä, miten Elihu aloitti Jobille antamansa neuvonnan: ”Mutta kuule nyt, Job, minun puhettani, ja ota korviisi kaikki minun sanani. Katso, minä olen avannut suuni, kieleni puhuu suulakeni alla. Vilpittömästä sydämestä lähtevät sanani; mitä tietävät, sen huuleni suoraan sanovat. . . . Vastaa minulle, jos taidat; varustaudu minua vastaan, nouse taisteluun. Katso, Jumalan edessä minä olen samanlainen kuin sinä: hyppysellinen savea olen minäkin. Katso, ei käy minusta kauhu, joka sinut peljästyttää, eikä minun painoni ole raskaana ylläsi.” Ja sitten hän jatkoi järkevästi käsitellen tilannetta Jobin kanssa. Mutta pane merkille, miten Elihu suhtautui pulmaan. Hän lähestyi Jobia. Hän teki selväksi, ettei hän Jumalan edessä tuntenut lainkaan olevansa Jobia ylempi ja ettei Jobilla ollut mitään syytä kauhistua sitä, mitä hän aikoi sanoa. Miten hieno tapa käsitellä tilannetta! – Job 33:1–7.
17. Minkä neuvon apostoli Paavali antoi Timoteukselle toisten kehottamisesta, ja miten tilannetta tuli käsitellä, jos henkilön havaittiin tahallaan harjoittavan syntiä?
17 Juuri samanlaista tapaa Paavalikin suositteli Timoteukselle sanoessaan: ”Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo niinkuin isää, nuorempia niinkuin veljiä, vanhoja naisia niinkuin äitejä, nuorempia niinkuin sisaria, kaikessa puhtaudessa.” (1. Tim. 5:1, 2) Mutta kun väärintekijät rupeavat harjoittamaan syntiä eivätkä osoita lainkaan vilpitöntä katumusta, niin silloin on teroitettava oikeaa käytöstä eikä rohkaistava väärintekijää. Kun tällainen tahallinen rikkomus on perusteellisesti todistettu, on aika soveltaa neuvoa, minkä tapaamme myöhemmin samasta luvusta, 1. Timoteuksen kirjeen 5:20:nnestä: ”Syntiä tekeviä [harjoittavia, Um] nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.” – Hepr. 12:7–11.
TILAISUUKSIA KAIKILLE
18. a) Miten monet ihmiset vaikuttavat todellisuudessa toisten elämään? Miten tätä vaikutusta tulee näin ollen käyttää? b) Kun puhumme kristityistä valvojista tai niille, jotka haluavat laajentaa palvelusetujaan, niin miten voimme olla rakennukseksi, ja mitkä esimerkit osoittavat tämän tärkeyden?
18 Kaikilla on tilaisuuksia rakentaa ja rohkaista toisiaan, oltakoonpa sitten kotona tai muualla, olkoonpa joku seurakunnan valvoja tai ei. Jokainen tekee vaikutuksen ympärillään oleviin. Hän voi rakentaa tai repiä, hän voi elvyttää tai aiheuttaa välinpitämättömyyttä. Halutkoonpa hän tai ei, niin hän tekee vaikutuksen. Tehköön hän vaikutuksen hyväksi. Puheemme on sellaista, jos noudatamme Kolossalaiskirjeen 3:8, 9:nnessä annettua erinomaista neuvoa: ”Pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne. Älkää puhuko valhetta toisistanne [toisillenne, Um].” Jos olemme omaksuneet hyviä asioita mieleemme, jos sydämemme on terveitten halujen täyttämä, niin se, mitä puhumme, on rakentavaa, sillä suu puhuu sydämen kyllyydestä. (Matt. 12:34, 35) Jos sydämemme on hyvä, me emme puhu halveksivasti emmekä ylenkatseellisesti kristityistä valvojista tai Jehovan järjestön kautta saadusta neuvonnasta, niin kuin Diotrefes teki, vaan pidämme ”kahdenkertaisen kunnian ansainneina” niitä, jotka uskollisesti johtavat Jumalan seurakuntaa. (3. Joh. 9; 1. Tim. 5:17) Emmekä me puhu masentavasti niillekään, jotka haluavat laajentaa palvelusetujaan, kenties ryhtyen tienraivauspalvelukseen tai muuttaen jollekin paikkakunnalle, missä Valtakunnan palvelijoiden tarve on suuri. Me emme ole niiden uskottomien vakoilijoitten kaltaisia, jotka pelottelivat israelilaisia tappioraporteilla, niin että he halusivat palata Egyptiin eikä mennä Luvattuun maahan. Me haluamme päinvastoin Joosuan ja Kaalebin tavalla kannustaa heitä osoittamaan rohkeutta tarttumalla niihin palvelusetuihin, mitkä ovat avoinna heille. – 4. Moos. 13:27–14:9.
19. Millä muilla tavoilla me muun muassa voimme rohkaista toisiamme?
19 Jumalan palveluksessa osoittamallamme innolla ja uskollisuudella voimme osoittautua voiman lähteiksi toisillemme. Antamalla esimerkin innokkaasti osallistuen palvelukseen me autamme toisia tekemään samoin. Kun kerromme muille niitä hyviä kokemuksia, joista olemme iloinneet palveluksessa, kun jaamme heille niitä tiedon helmiä, joita kokoamme raamatuntutkistelustamme, niin rohkaisemme toisiamme, samoin kuin apostolit tekivät käydessään kristittyjen veljiensä luona. (Apt. 15:3, 30, 31) Huolehtimalla niistä, jotka ovat sairaita ja ahdistuksissa, sekä niistä, jotka on vangittu vanhurskauden tähden, olemalla kosketuksessa heidän kanssaan ja käymällä heidän luonaan, mikäli se on mahdollista, me vahvistamme heidän sydäntään. (2. Kor. 7:6, 7; Apt. 28:15) Kieltäytymällä sovittelemasta Saatanan maailman kanssa me autamme toisia seisomaan vahvoina. Ja ollen halukkaita ei ainoastaan oman mukavuutemme kustannuksella, vaan myös elämämme ja vapautemme uhalla – jos se on tarpeellista toistemme rakentamiseksi – me annamme toisille rohkeutta puhua pelottomasti Jumalan sanaa. Käyttäkööt kaikki Jehovan antautuneet todistajat jatkuvasti täysin määrin hyväkseen tällaisia tilaisuuksia rohkaistakseen toisiaan.
20. Mikä toistemme rakentamisneuvo on 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:11–15:ssä?
20 Ottakaamme siis huomioon ympärillämme olevien tarpeet, noudattakaamme taivaassa olevan Isämme ja hänen Poikansa esimerkkiä rohkaisemalla toisia. ”Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.” Kun puhutte kristityistä valvojistanne ja työskentelette heidän kanssaan, rakentakaa heitä ja toisten asennetta heihin nähden. ”Me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajianne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne.” Älkää te, jotka olette valvojia, toisaalta masentako, vaan päinvastoin rohkaiskaa veljiänne. ”Nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan.” Keitä lienemmekin tai kenen kanssa lienemmekin kosketuksessa joko kotona, kristillisessä seurakunnassa tai maallisessa työssämme, ”katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne ja kaikille”. (1. Tess. 5:11–15) Niin, rohkaiskaamme toisiamme!