Oletko sinä pätevä vastuuseen seurakunnassa?
MITEN sinä suhtaudut vastuuseen? Monet maailmassa nykyään pakoilevat sitä tai välttävät sitä, koska se tuo mukanaan tehtäviä ja velvollisuuksia. Toiset etsivät kunnianhimoisesti vastuuta toivoen siten saavansa huomattavan aseman, valtaa toisiin ja itselleen erikoisetuja.
Kristillisessä seurakunnassa ei ole sijaa kummallekaan näistä asenteista. (Matt. 20:25–27; 1. Piet. 5:2, 3) Kuitenkin tarvitaan miehiä, jotka ovat halukkaita ottamaan vastuun. Näiden täytyy suhtautua vastuuseen aivan eri tavalla kuin niin monet maailman ihmiset suhtautuvat. Heidän tulee kyllä ’tavoitella’ vastuuta, mutta vaikuttimenaan halu olla hyödyksi toisille – ensi sijassa Jumalalle ja sitten lähimmäiselle, varsinkin seurakuntaan kuuluville. He pyrkivät aivan oikein tuottamaan kunniaa Jumalalle ja tekemään hänen nimensä – ei omaa nimeään – huomattavaksi ja kunnioitetuksi. – 1. Tim. 3:1, Um; Gal. 6:10; Sananl. 8:13.
Ensimmäisen vuosisadan varhaiskristillisissä seurakunnissa nimitettiin miehiä vastuuasemiin joko ”vanhimmiksi” (kreikaksi presbyʹteroi) tai ”avustaviksi palvelijoiksi” (diákonoi). (Tiit. 1:5; Fil. 1:1, Um) Vanhinten tuli valvoa seurakuntaa hengellisellä tavalla palvellen Jumalan lauman ’paimenina’. (Apt. 20:28) Avustavat palvelijat avustivat heitä huolehtien ’välttämättömästä toimesta’, johon ei liittynyt niin suoranaisesti hengellistä valvontaa. – Apt. 6:1–6, Um.
Palvelkootpa nämä miehet vanhimpina tai avustavina palvelijoina, niin heidän tulee olla Jumalan Pojan kaltaisia, joka omaksui raskaimman vastuun, minkä kukaan ihminen on milloinkaan kantanut, mutta joka ei ”tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan”. (Mark. 10:45) Heidän oikeaa asennettaan voitaisiin verrata sen miehen asenteeseen, joka tavatessaan sellaisen, joka yrittää löytää jonkin paikan, sanoo: ’Minäpä näytän sinulle, miten sinne päästään.’ Tai sen kaltaiseen, joka nähdessään toisen kantavan raskaita taakkoja sanoo: ’Salli minun auttaa sinua taakkasi kantamisessa.’ Onko sinulla tällainen henki?
TÄYTETTÄVÄT RAAMATULLISET PÄTEVYYSVAATIMUKSET
Mutta vaaditaan enemmän kuin vain palvelushalua. Jumalan sana esittää myös tietyt pätevyysvaatimukset, jotka vanhimpina tai avustavina palvelijoina palvelevien täytyy täyttää. Tarkastelehan näitä ja kysy samalla itseltäsi, olisitko pätevä tällaiseen vastuuseen seurakunnassa. Ja ajattele näitä pätevyysvaatimuksia niiden oikeassa ympäristössä – niin kuin ne on kerrottu alun perin kristityille ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Tällöin vältytään taipumukselta katsella niitä maailmallisten mittapuiden perusteella, mukaan luettuina nykyään liikemaailmassa vallitsevat mittapuut.
Tietyt perusvaatimukset soveltuvat samalla tavalla vanhimpiin ja avustaviin palvelijoihin. Niitä ovat mm., että sellaisten miesten tulee olla:
Vapaat syytöksestä. Heidän tulee olla ’nuhteettomia’, ts. ei aiheellisesti syytettyjä mistään väärinteosta. (1. Tim. 3:2, 8, 10; Tiit. 1:6, 7; Um) Tämä ei luonnollisestikaan vaadi heiltä ehdotonta täydellisyyttä. Jos se vaatisi, ei yksikään synnintekijästä Aadamista polveutuva ihminen voisi olla pätevä. (Jaak. 3:2; 1. Joh. 1:8) Mutta mikään raskauttava syytös ei saa tulla kysymykseen. Ja jos olisi jokin syytös, niin sen täytyy olla Raamatun oikeaa ja väärää koskevien mittapuitten mukainen eikä vain maailman mittapuitten, jotka niin usein ovat kieroutuneet. (1. Tim. 6:14; Kol. 1:22) Jos menneisyydessä on tapahtunut jokin vakava väärinteko, niin miehen on täytynyt sen jälkeen elää niin, että toiset ovat unohtaneet siitä johtuneen häpeän, ja tehdä itselleen hyvä nimi hyvällä käytöksellään. Tällöin ei nimitys aiheuta soimausta seurakunnalle Jumalan eikä maailman silmissä.
Yhden vaimon mies. Jos hän on naimisissa, hänellä saa olla ainoastaan yksi elossa oleva vaimo, joten hän ei ole moniavioinen, niin kuin monet ei-kristityt miehet olivat ensimmäisellä vuosisadalla. – 1. Tim. 3:2, 12; Tiit. 1:6.
Ei juoppo rähisijä. Hänen ei tule olla sellainen, joka käyttää liikaa alkoholijuomia, niin että menettää ajatustensa ja tunteittensa hallinnan. Todellakaan, kuten osoitetaan avustaville palvelijoille esitetyissä vaatimuksissa, hän ei saa edes olla ’paljon viiniä nauttiva’ eikä siis sellainen, jonka sanotaan olevan ”kova juomaan” (The Jerusalem Bible). – 1. Tim. 3:3, 8; Tiit. 1:7; Um; 1. Piet. 4:3.
Ei rahaa rakastava, ei epärehellistä voittoa ahnehtiva. Koska ahneet ihmiset luokitellaan Raamatussa huorintekijäin, epäjumalanpalvelijoitten ja juomareiden joukkoon, niin materialistinen ihminen ei varmastikaan ole pätevä vastuuseen seurakunnassa. (1. Kor. 5:11; 1. Tim. 6:9, 10; Hepr. 13:5) Pätevyysvaatimukset täyttävät karttavat kaikkea ”epärehellistä voittoa”. (1. Tim. 3:3, 8; Tiit. 1:7; 1. Piet. 5:2; Um) Sana ”epärehellinen” ei koske ainoastaan sellaisia tapoja, kuin pettäminen, väärentäminen tai ns. ”kierot” menetelmät, jotka ovat tunnusomaisia turmeltuneelle maailmalle. Näin käännetyn kreikkalaisen sanan perusmerkitys on ’häpeällinen’ (Revised Standard Version; suom. käänn.), ja se voidaan myös kääntää sanoilla ”alhainen” (An American Translation), ”halpamainen” (New American Standard Bible). Vaikka kreikkalainen ”voittoa” vastaava sana voi tarkoittaa esimerkiksi liiketoimista saatavaa rahallista tai aineellista ”voittoa” (Jaak. 4:13), niin sekään ei suinkaan rajoitu siihen. Se tarkoittaa kaikenlaista voittoa tai hyötyä. (Vrt. Fil. 1:21; 3:4–8.) Jos siis joku mies käyttäisi Jumalan seurakunnassa vastuuasemaa joko saadakseen itselleen toisten edellä henkilökohtaista aineellista etua tai saadakseen etuja toisten suhteen vallan, vaikutusvallan tai huomattavan aseman perusteella, niin sekin olisi ’häpeällistä voittoa’. Hän ei menettelisi rehellisesti lauman taivaallista Omistajaa kohtaan, joka määräsi hänet palvelemaan epäitsekkäästi ja nöyrästi. – Vrt. 1. Piet. 5:2, 3; Apt. 20:33–35; Luuk. 16:14.
Joka oivallisella tavalla johtaa omaa huonekuntaansa, jolla lapset ovat alamaisuudessa. Avustavien palvelijoitten ja vanhinten ei tule olla vain nuorukaisia, vaan heidän tulee olla sen ikäisiä miehiä, että heillä voisi olla lapsia. Jos mies on naimisissa, hänen tulee ansaita kunnioitusta hyvänä aviomiehenä ja isänä, sellaisena, joka johtaa Raamatun periaatteitten mukaan. (1. Tim. 3:4, 5, 12; Tiit. 1:6; Um) Vaatiiko tämä sitä, että hänen tulisi ehdottomasti onnistua jokaisen perheenjäsenen suhteen niin, että tämä noudattaa jumalisia periaatteita?
Hän työskentelisi tietysti kohti tätä päämäärää, mutta voi olla niin, että oivallisista ponnisteluistaan huolimatta hän ei onnistu siinä. Jotkin olosuhteet ylittävät inhimillisen valvontakyvyn. Miehen vaimo ei ehkä ole uskova kristitty; hän saattaa jopa vastustaa tai vainotakin miestään tämän uskon vuoksi. (Matt. 10:36; Luuk. 12:52) Tai joku hänen lapsistaan saattaa langeta ja suorittaa jonkin moraalittoman teon tai jopa osoittautua ’mustaksi lampaaksi’ joukossa. Mutta meidän tulee kuitenkin muistaa, että jotkut Jumalan omista henkipojista osoittautuivat kapinallisiksi niin kuin hänen kaksi ensimmäistä ihmislastaankin. Kuitenkaan heidän menettelyjensä vuoksi ei voida suinkaan sanoa Jumalan syyllistyneen mihinkään virheeseen tai laiminlyöntiin.
Jos näin ollen jonkun kristityn aviomiehen tai isän joku perheenjäsen sekaantuu väärintekoon, niin tärkeä kysymys on: Missä määrin perheen pää on vastuussa tästä? Laiminlöikö hän velvollisuutensa? Jos hän laiminlöi, niin hän ei saisi seurakunnan eikä ulkopuolisten kunnioitusta. Jos hän toisaalta oli tehnyt kaiken, mitä järkevästi voitiin odottaa, ja oli tosiaan onnistunut hyvin toisten perheenjäsenten suhteen, ei se, että yksi jäsen ei noudata hänen oivallista ohjaustaan, tee hänestä automaattisesti epäpätevää.
Ei äsken kääntynyt. Kumpaankin – avustavan palvelijan tai vanhimman – asemaan pyrkivää ”koeteltakoon ensin soveliaisuudeltaan” hänen luotettavuutensa ja antaumuksensa osoittamiseksi. (1. Tim. 3:6, 10, Um) Se vie aikaa. Ja tavallisesti tarvittaisiin enemmän aikaa vanhimman kuin avustavan palvelijan ollessa kysymyksessä, niin kuin jo sana ”vanhin” ilmaisee. Yksilöt ovat kuitenkin erilaisia, ja heidän hengellisen edistymisensä määrä vaihtelee. Sen tähden ei aseteta mitään nimenomaista aikaa, vaan niiden, jotka sellaista suosittelevat, täytyy käyttää hyvää arvostelukykyä eikä olla hätäisiä työntämään uutta eteenpäin, ”jottei hän pöyhistyisi ylpeydestä” niin kuin Saatana. Kehittäköön hän ensin Kristuksen ”mielen asennetta”, nöyryyttä. – Fil. 2:3–8, Um.
Erityisesti avustaville palvelijoille luetellaan eräitä muitakin vaatimuksia. Kuitenkin on melkein sanomattakin selvää, että ne tulee täyttää myös niiden, jotka osoittautuvat päteviksi vanhinten asemiin. Näihin vaatimuksiin kuuluu mm., että miehen tulee olla:
Vakava (Um). Toiset 1. Tim. 3:8:n käännökset käyttävät sellaisia sanontoja kuin ”arvokkaita”, ”arvokkaita miehiä”, ”arvossapidettyjä miehiä”, ”miehiä, joilla on korkeat periaatteet”, ja nämä ovat myös apostolin käyttämän kreikkalaisen sanan hyväksyttäviä merkityksiä. Vaikkei siis huumori silloin tällöin olekaan sopimatonta, niin eivät ketkään näistä miehistä ole alituisia ilvehtijöitä, eivätkä he ole sellaisiakaan, jotka pyrkivät suhtautumaan kevyesti vastuuseensa.
Ei vilpillinen puheeltaan. Siis suoramielisiä ja totuudellisia, miehiä, ”joiden sanaan voi luottaa”, eivät ulkokultaisia, juoruavia eivätkä juonikkaita. – 1. Tim. 3:8, New American Bible; Jerusalem Bible; An American Translation.
Puhtain omintunnoin. Hänen omantuntonsa tulee Jumalan edessä todistaa, ettei hän ole ihminen, joka harjoittaa sellaista, mikä on salakavalaa, saastaista tai saastuttavaa, vaikkei näitä tapoja julkisesti tiedettäisikään. (1. Tim. 3:9, Um; Room. 9:1; 2. Kor. 1:12; 4:2; 7:1) Jollei hän itse tunnollisesti pysy oikeissa periaatteissa ja pidä niitä voimassa, niin hän ei voi mitenkään olla pätevä palvelemaan Jumalan laumaa luotettavalla tavalla. – Matt. 23:3.
Näiden sekä vanhinten että avustavien palvelijoiden perusvaatimusten ohella on toisia vaatimuksia, jotka koskevat erityisesti vanhimpia. Heille määrätty työ paimenina ja opettajina kuvastuu näistä vaatimuksista, jotka tähdentävät kykyä antaa huomaavaista, hyödyllistä, mutta lujaa opastusta ja ohjausta Jumalan ”lampaille”. Niihin kuuluu:
Kohtuullinen tavoissaan; itsensä hillitsevä. Sen, joka on pätevä vanhimmaksi, tulee pitää henkiset ja ruumiilliset voimansa asianmukaisesti valvonnassa, niin ettei hän mene mielettömiin äärimmäisyyksiin eikä toimi epävakaisella, tasapainottomalla tavalla. Hän siis pystyy käyttäytymään raittiilla, selväjärkisellä tavalla. – 1. Tim. 3:2, Um; 2. Tim. 4:5; Tiit. 1:8, Um.
Tervemielinen. Vanhimman tulee olla järkevä ihminen; hänen puheensa ja tekojensa tulee olla järjellisiä ja tarkoituksellisia. Hänen tasapainoisen ajattelunsa ja katsantokantansa tulee olla Jumalan sanan terveellisten opetusten aikaansaama. – 1. Tim. 3:2, Um; Room. 12:3; vrt. Mark. 5:15; Apt. 26:25; 2. Kor. 5:13.
Järjestystä noudattava. Tässä (1. Tim. 3:2, Um) käytetty kreikkalainen sana on sama kuin se, joka on käännetty 1. Tim. 2:9:ssä (Um) sanalla ”hyvin järjestelty”. Vanhimmalla tulee siis olla järjestystä noudattava, kunnioitettava elämäntapa, hänen tulee olla ’käytökseltään kohtelias’ mies, siis ’ei huonotapainen’, niin kuin toiset tämän kreikkalaisen sanan käännökset osoittavat. (Vrt. 1. Kor. 14:33, 40; siinä olevat kreikkalaiset sanat ovat kuitenkin eri alkujuurta.) Vaikkei kenenkään suinkaan tule halveksia eikä väheksyä täsmällisyyttä siinä määrin, että olisi huomaamaton tai epäkohtelias, niin on muistettava, että kristillinen seurakunta ei apostolin aikana tehnyt niin suurta numeroa ehdottomasta täsmällisyydestä ajan suhteen kuin nykyinen liikemaailma. Kirjallisten muistiinmerkintöjen tekeminen oli myös epäilemättä vähäistä heidän aikanaan. Jotta vanhin olisi tehokas lauman paimen, niin häntä ei vaadita Raamatun mukaan olemaan asiantunteva kirjan- tai tilienpitäjä. Avustavien palvelijoiden joukossa saattaa hyvinkin olla joku, joka voi hoitaa sen, mitä tässä suhteessa tarvitaan. (Apt. 6:1–6) Ennen kaikkea vanhimman ei tule olla järjestystä rikkova eikä niskoitteleva ihminen, sellainen, joka halveksii apostolin neuvoja. – 1. Tess. 5:14; 2. Tess. 3:6–12; Tiit. 1:10.
Vieraanvarainen. Hänen tulee lausua muukalaiset tervetulleiksi kristillisiin kokouksiin ja osoittaa samanlaista kiinnostusta vaatimattomia ja nöyriä kohtaan kuin varakkaitakin kohtaan. Hänen tulee osoittaa myös vieraanvaraisuutta veljiään kohtaan siinä määrin kuin hänen olosuhteensa sallivat ja heidän tarpeittensa mukaan. – Room. 12:13; 1. Tim. 3:2; Tiit. 1:8; Jaak. 2:14–16.
Pätevä opettamaan. Hänen tulee olla ”lujasti luotettavassa sanassa pysyvä opetustaitoonsa [tai: -tapaansa] katsoen, jotta hän kykenisi sekä kehottamaan opetuksella, joka on terveellistä, että ojentamaan niitä, jotka väittävät vastaan”. (Tiit. 1:9; 1. Tim. 3:2; Um) Hänen pätevyytensä ei tule maailmallisesta koulutuksesta eikä nokkelaälyisyydestä eikä puheen oivallisuudesta. (Vrt. 1. Kor. 2:1–5, 13; 2. Kor. 10:10; 11:6.) Se tulee päinvastoin siitä, että hän ’pysyy lujasti luotettavassa sanassa’ opetustavassaan. (Vrt. 2. Kor. 10:1; 2. Tim. 4:2.) Samalla kun hän seisoo lujana sen puolesta, mikä on oikein ja totta, hän näin ollen pystyy myös pysymään maltillisena ja ’ojentamaan sävyisästi vastustelijoita’. (2. Tim. 2:23–26) Hän ei ehkä havaitse ojentamista helpoksi, mutta rakkaus saa hänet tekemään sen rohkeasti, kun sitä todella tarvitaan. (Apt. 20:19–21, 26, 27) Entä jos hänellä on vain vähän kykyä julkisena puhujana? Se ei estä häntä rakkaudellisesti paimentamasta ”lampaita” yksilöinä tai perheinä ”terveellä opilla” ja rohkaisemasta heitä kristillisessä elämäntavassa. (Tiit. 2:1–10; vrt. 1. Kor. 13:1, 2.) Eiväthän vanhintenkaan joukossa kaikki esitä ’viisauden sanoja’ tai ’tiedon sanoja’ samassa määrin, mutta tätä vaihtelua on odotettavissakin, eikä se välttämättä ilmaise, että asianomainen ei täytä vanhimmille asetettuja vaatimuksia. – 1. Kor. 12:4–11.
Ei tappelija, vaan järkevä, ei sotaisa. Hän ei lyö ihmisiä ruumiillisesti eikä ole herjaava eikä pureva puheessaan eikä muserra toisia. Hän on ”järkevä” eli niin kuin kreikkalainen sana kirjaimellisesti merkitsee ’joustava’. Vinen Expository Dictionary of New Testament Words (Uuden testamentin sanojen selityssanakirja) sanoo tästä sanasta: ”. . . ei pidä itsepintaisesti kiinni lain kirjaimesta; se ilmaisee sellaista huomaavaisuutta, joka katselee ’inhimillisesti ja järkevästi asiaan liittyviä seikkoja’.” (Jaak. 3:17; Hepr. 5:1, 2; vrt. 1. Piet. 2:18.) Hän ei ole siis määräävä, ei taipuvainen tekemään pikkuseikoista suuria asioita. (Vrt. 1. Kor. 9:12, 18–23.) Tälle sukua oleva kreikkalainen sana merkitsee ’huomaavaisuutta’. (2. Kor. 10:1 [”lempeys” = ”huomaavaisuus”, Um]) Koska hän ei ole ”sotaisa”, niin hän välttää riitoja, ei ole siis ”altis vihastumaan” eli äkkipikainen. – 1. Tim. 3:3; Tiit. 1:7; 3:2; Um; Jaak. 1:19, 20.
Ei omapäinen. Kirjaimellisesti ei ”itsetyytyväinen”. Kuten kreikkalaiset sanakirjat osoittavat, hän suhtautuu nöyrästi itseensä ja kykyihinsä, eikä hänellä ole niin suurta käsitystä omasta arvostelukyvystään, että hän tuntisi olevansa muiden yläpuolella ja toimivansa muita paremmin; ei itseensä luottavainen eikä itsevarma, ikään kuin pystyisi hoitelemaan kaiken itse tai paremmin kuin kukaan muu. Hän jakaa sen tähden mielellään vastuun ja työskentelee nöyrästi toisten kanssa joukkona sekä ymmärtää neuvonantajien paljouden arvon. – Tiit. 1:7, Um; vrt. 4. Moos. 11:27–29; Room. 12:3, 16.
Hyvyyttä rakastava; vanhurskas. ”Vanhurskaana” oleminen liittyy siihen että mukautuu Jumalan lakiin, hänen mittapuihinsa sen suhteen, mikä on oikein ja oikeudenmukaista. Sellainen mies on rehti, puolueeton eikä syyllisty suosikkijärjestelmään. (Luuk. 1:6; Joh. 7:24; Jaak. 2:1, 4, 9) ”Hyvyys” eroaa vanhurskaudesta siinä, että se menee pitemmälle kuin vain oikeus vaatii. (Matt. 20:4, 13–15; Room. 5:7) Se, joka rakastaa hyvyyttä, tekee toisille enemmän kuin vain sen, mitä häneltä vaaditaan tai odotetaan, ja tekee auliisti hyödyllisiä ja ystävällisiä tekoja, on lämmin ja huomaavainen. Hän myös näkee toisten hyvyyden, arvostaa sitä ja kiittää siitä. – Tiit. 1:8; Luuk. 6:35; Apt. 9:36, 39; 1. Tim. 5:10.
Uskollinen. Hän on mies, joka säilyttää rikkumattoman antaumuksen ja nuhteettomuuden Jumalan lakia ja kristillisen seurakunnan etuja kohtaan seurauksista välittämättä. – Luuk. 1:74, 75; Apt. 4:19, 20; 5:29; 1. Tess. 2:10, Um.
Varmasti sellaisella miehellä on ”oivallinen todistus ulkopuolisilta”. Samoin kuin profeetta Danielista, joka oli luotettava mies, josta vastustajat eivät voineet löytää mitään laiminlyöntiä eikä rikkomusta, ulkopuolisten on sanottava: ’Emme voi löytää mitään rikkomusta syyttääksemme häntä, ellemme löydä sitä häntä vastaan hänen Jumalansa lain yhteydestä.’ – 1. Tim. 3:7, Um; Dan. 6:4, 5.
On luonnollista, että nämä, jotka ovat päteviä ottamaan vastuun seurakunnassa, täyttävät joitakin näistä pätevyysvaatimuksista paremmin kuin toiset. Ajattelehan apostolien keskuudessa vallinnutta moninaisuutta – Tuomaan ja Pietarin välistä vastakkaisuutta – ja silti varhainen hallitseva elin alkoi näistä miehistä. Mutta tällaisten miesten tulee täyttää kaikki vaatimukset nimenomaisessa vastuussaan järkevässä määrin ja järkevän johdonmukaisesti. Yksi virhe arvostelukyvyssä esimerkiksi ei merkitse sitä, että mies ei olisi ”tervemielinen”, eikä yksi vihan ilmaus tee hänestä välttämättä ”sotaisaa”.
Vaatimukset eivät todellisuudessa ole suinkaan mahdottomat kenenkään vilpittömän kristityn miehen täyttää, sillä kuten Raamatun tutkiminen ilmaisee, suurin osa näistä pätevyysvaatimuksista on esitetty sellaisina, jotka KAIKKIEN kristittyjen, sekä miesten että naisten, tulee pyrkiä täyttämään. Näissä vastuuasemissa olevien miesten tulee sen tähden pohjimmaltaan edustaa sitä, mitä seurakunnan kokonaisuudessaan tulee aivan oikein edustaa ja mitä jokaisen tosi kristityn tulee edustaa. Miten sinä täytät mitan?