Ylösnousemus, tuomiopäivä ja luopumus
ROOMALAISKATOLISET, ortodoksiset ja protestanttiset kirkot ovat kääntäneet selkänsä kuolleitten tilaa ja kuoleman jälkeen saatavan elämän toivoa koskeville selville Raamatun totuuksille. Ne pitävät parempana vanhaa epäraamatullista uskoa sielun kuolemattomuuteen. Kuten olemme todenneet, tämä uskomus on peräisin Babyloniasta ja kreikkalainen filosofi Platon ajanmukaisti sen 300-luvulla eaa.
Kristikunnan teologit väittävät, että jokaisella konsanaan eläneellä miehellä, naisella ja lapsella on sielu, joka lähtee ruumiista ihmisen kuollessa. Tähän opetukseen soveltuviksi he ovat keksineet esimerkiksi seuraavat paikat: limbus, kiirastuli ja helvetin tuli. Näihin ajatellaan menevän niiden ruumiista vapautuneitten sielujen, jotka eivät ole soveliaita ”paratiisiin”, jonka he sanovat olevan taivaassa.
Kirkot opettavat myös, etteivät kuolleet ole todella kuolleita. Ne väittävät sielun jatkavan elämää. Ne eivät voi sen tähden opettaa Raamatun esittämää oikeaa oppia ylösnousemuksesta, joka määritellään ”uuteen elämään heräämiseksi”. Niinpä niiden teologit keksivät niin sanotun ruumiin ylösnousemuksen ja he väittävät, että tuomiopäivänä sekä vanhurskaitten että jumalattomien sielu tulee takaisin heidän ruumiiseensa, jotta he voivat päästä taivaan autuuteen tai joutua helvetin kiroukseen. Ja koska he uskovat, ettei sellaisten ”sielujen” tarvitse odottaa tuomiopäivää, ennen kuin ne määrätään ”taivaaseen”, ”helvettiin” tai johonkin ’odotushuoneeseen’, kuten ”limbukseen” tai ”kiirastuleen”, niin kristikunnan teologit ovat keksineet myös opin kahdesta tuomiosta. Ensimmäistä niistä sanotaan yksityiseksi tuomioksi, ja se tapahtuu heti, kun ”sielun” oletetaan eroavan ruumiista kuolemassa. Toista sanotaan yleiseksi tuomioksi, ja se on silloin, kun ruumiit saavat ”ylösnousemuksen” ja ”sielujen” sanotaan palaavan niihin takaisin tuomiopäivänä.
Ylösnousemus ja luopumus
Kaikki edellä mainitut teologien keksimät opit syntyivät siksi, että roomalaiskatolinen kirkko, jota ortodoksiset ja protestanttiset kirkot eräissä peruspiirteissä seurasivat, ei pitänyt kiinni siitä, mitä Raamattu selvästi opettaa ylösnousemuksesta ja siihen liittyvistä asioista, kuten kuolemasta, ihmissielusta ja lopullisesta tuomiosta.
Luopumus tässä suhteessa alkoi hyvin varhain kristillisyyden historiassa. Hieman yli 20 vuotta Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen apostoli Paavali kirjoitti Efesoksesta Korinton nuorelle kristilliselle seurakunnalle Kreikkaan: ”Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hänet on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teidän [voideltujen kristittyjen] keskuudessanne sanovat, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole?” – 1. Korinttolaisille 15:12.
Kreikkalainen filosofia saattoi edelleen vaikuttaa joihinkuihin niistä Korinton kristityistä, joille Paavali kirjoitti. Paavali oli muutamaa vuotta aikaisemmin julistanut ”hyvää uutista Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta” kreikkalaisille filosofeille Ateenassa. ”Mutta kun he kuulivat kuolleiden ylösnousemuksesta, niin jotkut rupesivat ivaamaan.” (Apostolien teot 17:18, 32) Epikurolaisilla ja stoalaisilla oli omat teoriansa siitä, mitä sielulle tapahtui kuoleman jälkeen. Toiset kreikkalaiset filosofit, jotka olivat Sokrateen ja Platonin seuraajia, uskoivat sielun kuolemattomuuteen. Ketkään heistä eivät uskoneet Raamatun opettamaan ylösnousemukseen.
On myös mahdollista, että joillakuilla Korinton kristityillä oli jo sellaisia luopumusta ilmaisevia näkemyksiä ylösnousemuksesta, jotka apostoli Paavali tuomitsi kymmenen vuotta myöhemmin. Muista, että Paavali varoitti kirjeessään Timoteusta, joka oli siihen aikaan todennäköisesti Efesoksessa: ”Vältä tyhjiä puheita, jotka loukkaavat sitä, mikä on pyhää, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa, ja heidän sanansa leviää kuin kuolio. Näitä ovat Hymeneus ja Filetus, jotka ovat poikenneet totuudesta sanoessaan, että ylösnousemus on jo tapahtunut, ja he mullistavat muutamien uskon.” – 2. Timoteukselle 2:16–18.
Kun nämä luopiot sanoivat, että ”ylösnousemus on jo tapahtunut”, he eivät väittäneet, että kuolleet kristityt oli jo herätetty eloon. He ajattelivat ilmeisesti, että silloin elossa olevat kristityt olivat jo saaneet ylösnousemuksen, joka oli vain vertauskuvallinen ja luonteeltaan hengellinen. He kielsivät, että mitään ylösnousemusta kuolleista tapahtuisi tulevaisuudessa. Sellaiset mielipiteet ’mullistivat muutamien uskon’, minkä vuoksi apostoli Paavali varoitti voimakkaasti sellaisista luopio-opettajista.
Luopumus ”leviää kuin kuolio”
Tässä mainittu Hymeneus oli epäilemättä sama, jonka Paavali mainitsi ensimmäisessä Timoteukselle kirjoittamassaan kirjeessä. Tämä mies oli erotettu kristillisestä seurakunnasta samoin kuin muuan Aleksander, koska he olivat ”uskonsa suhteen haaksirikkoutuneet”. Paavali neuvoi Timoteusta ’jatkamaan hyvää sodankäyntiä’ sellaisia luopioita vastaan. – 1. Timoteukselle 1:18–20.
Niin kauan kuin apostolit olivat elossa, he antoivat esimerkin luopumusta vastaan taistelemisesta. Mutta sitten kun he eivät olleet enää läsnä ’pidättämässä’, Paavalin huolestuneisuus osoittautui aiheelliseksi, ja luopioitten ”sana” ’levisi kuin kuolio’. – 2. Tessalonikalaisille 2:3–12; Apostolien teot 20:29, 30.
Ajatuksia puhtaasti vertauskuvallisesta ylösnousemuksesta, joita Hymeneus ja Filetus opettivat Efesoksessa, kehittivät myöhemmin gnostikot. Toisella vuosisadalla ja kolmannen vuosisadan alussa gnostikot (nimitys tulee kreikkalaisesta sanasta gnōsis ’tieto’) yhdistivät luopiokristillisyyttä kreikkalaiseen filosofiaan ja itämaiseen mystiikkaan. He väittivät, että kaikki aine on pahaa, ja korostivat sitä, että pelastus saadaan salaisen ”tiedon” (gnōsis) välityksellä eikä siten, että uskotaan Kristuksen olevan lunastaja.
Mutta gnostilaisuus ei ollut ainoa luopumuksen muoto, joka ’levisi kuin kuolio’. 300-luvulle tultaessa muutkin, jotka olivat ”poikenneet totuudesta”, olivat turmelleet Kristuksen ja hänen uskollisten apostoleittensa ja opetuslastensa opettamaa tosi kristillisyyttä. Eräs Uuden testamentin teologinen sanakirja myöntää, että ”kirkkohistorian edetessä monia Raamatun ulkopuolisia aiheita, kuvia ja aatteita sulautettiin paratiisi-käsitteeseen”. Sama Raamatun sanakirja puhuu edelleen ”siitä, että oppi sielun kuolemattomuudesta tuli Uuden testamentin eskatologian [ihmiskunnan ja maailman viimeisiä tapahtumia koskevan opin] sijalle, johon liittyi kuolleitten ylösnousemustoivo”. – New International Dictionary of New Testament Theology.
Kuten olemme havainneet tämän kirjoituksen alusta ja edellisestä kirjoituksesta, kuoleman todellisuuden kieltäminen ja kuolemattoman sielun automaattista elossa säilymistä koskevan pakanallisen ajatuksen hyväksyminen johtivat katoliset ja ortodoksiset kirkot yhä etäämmäksi ylösnousemusta ja tuomiota koskevista Raamatun selvistä opetuksista. Se johti Jumalaa häpäisevään helvetintuli- ja kiirastulioppiin ja sellaiseen järjettömään ajatukseen, että liharuumiit herätettäisiin kuolleista leijailemaan taivaaseen tai ikuisesti kidutettavaksi ”helvettiin”.
Mutta ”kuolio” ei pysähtynyt siihen. Myöhempinä vuosisatoina protestanttiset uskonpuhdistajat esittivät lisäksi omia kuolemaa, ylösnousemusta ja viimeistä tuomiota koskevia epäraamatullisia teorioitaan. He seurasivat enimmäkseen katolista käsitystä sielun synnynnäisestä kuolemattomuudesta, mikä velvoitti heidät myös omaksumaan opin ”ruumiin ylösnousemuksesta”. Monet protestanttiset kirkot opettavat myös helvetintulioppia. Mutta protestanttisetkin teologit ovat osoittaneet kekseliäisyytensä esittämällä vielä muita sellaisia oppeja, joita ei opeteta Raamatussa. Eräät kalvinistiset reformoidut kirkot esimerkiksi opettavat, että Jumala ennaltamäärää jotkin sielut pelastukseen ja toiset ikuiseen kadotukseen. Toiset protestantit uskovat yleiseen pelastukseen, ts. kaikkien sielujen, pahojenkin, lopulliseen pelastumiseen.
Raamatun totuudessa pysyminen
Varoitettuaan ylösnousemusta koskevasta Hymeneuksen ja Filetuksen luopio-opista Paavali lisäsi: ”Kaikesta huolimatta Jumalan vahva perustus pysyy, ja siinä on tämä sinetti: ’Jehova tuntee ne, jotka kuuluvat hänelle’.” – 2. Timoteukselle 2:19.
Mitä aiot tehdä, kun olet nyt tarkastellut sielua, kuolemaa, ylösnousemusta ja lopullista tuomiota koskevien luopio-oppien historiallista kehitystä ja olet nähnyt, millainen sekaannus näitä tärkeitä asioita koskevissa uskomuksissa vallitsee nykyään? Vilpitön kristitty on entistäkin vakuuttuneempi siitä, että hänen tarvitsee näissä asioissa pitää kiinni ”Jumalan vahvasta perustuksesta”, joka on esitetty Hänen sanassaan Raamatussa.
Mutta vaikka kristityt hyväksyvätkin ihmissielua, kuolemaa ja ylösnousemusta koskevan Raamatun selvän opetuksen, joillakuilla saattaa tunnesyistä olla lopullisesta tuomiosta sellaisia käsityksiä, jotka näennäisesti ylistävät Jehovan laupeutta mutta jotka tosiasiassa saattavat epäilyksen alaiseksi hänen oikeudenmukaisuutensa ja hänen oikeutensa tuhota pahat. Tällaisten kysymysten selvittämiseksi seuraavissa kirjoituksissa tutkitaan sitä, mitä Raamattu sanoo aidosta ylösnousemustoivosta ja sen yhteydestä Jumalan valtakuntaan ja Jumalan tuomiopäivään. Kehotamme sinua jatkamaan lukemista.
[Tekstiruutu s. 17]
Mitä Raamattu sanoo sielusta, kuolemasta, ylösnousemuksesta ja lopullisesta tuomiosta
Ihmiseltä ei ole sielua; hän ON sielu. – 1. Korinttolaisille 15:45.
Sielu eli koko ihminen kuolee. – Hesekiel 18:4.
Kuolema on vihollinen, ei ystävä. – 1. Korinttolaisille 15:26.
Kuoleman jälkeen elämä voidaan saada vain ylösnousemuksen välityksellä. – Johannes 5:28, 29.
Uskollisuuden palkka on ikuinen elämä. – Johannes 10:27, 28.
Tahallisesta synnistä langetettava tuomio on ikuinen kuolema, ei ikuinen kidutus. – Roomalaisille 6:23.
[Tekstiruutu s. 18]
Kristikunnan kirkkojen virallinen opetus
Athanasiuksen uskontunnustuksessa, jonka roomalaiskatolinen, anglikaaninen ja luterilainen kirkko sekä muut protestanttiset kirkot hyväksyvät virallisesti, sanotaan: ”[Jeesus] astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän kaikkivaltiaan, oikealla puolella. Sieltä on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Jonka tulemiseen kaikkien ihmisten pitää ruumiillisesti nouseman kuolleista ja tekemän tili, kunkin töistänsä. Jotka hyvää ovat tehneet, käyvät iankaikkiseen elämään, mutta jotka pahaa ovat tehneet, joutuvat iankaikkiseen tuleen.”
[Tekstiruutu s. 19]
Kirkollinen näkemys ylösnousemuksesta
”Yleistä ylösnousemusta voidaan tuskin todistaa järjellä, vaikka voimmekin osoittaa sen sopivuuden. a) Koska sielu näyttää luonnostaan kuuluvan ruumiiseen, sen erottaminen lopullisesti ruumiista vaikuttaisi luonnottomalta. b) Koska ruumis on osallinen sielun rikoksiin ja sen hyveisiin, niin Jumalan oikeudenmukaisuus näyttäisi vaativan, että ruumiskin saisi osansa sielun rangaistuksesta ja palkkiosta. c) Koska ruumiista erotettu sielu on luonnollisesti epätäydellinen, sen onnen täyttymys kaikella hyvällä täydennettynä näyttäisi vaativan ruumiin ylösnousemusta.” (Kursivointi meidän) – Catholic Encyclopedia.