-
Kun sydämemme panee meidät tekemään kaiken minkä voimmeVartiotorni 1983 | 1. joulukuuta
-
-
taivaan siunauksen, koska he kunnioittivat Jehovaa antamalla varoistaan. Ja he olivat todella onnellisia! Kun me nykyään tuemme samalla tavoin Valtakunnan etuja, mekin saamme runsaita siunauksia. Osoittakaamme siis myönteistä vastakaikua, kun sydämemme panee meidät tekemään kaiken minkä voimme.
-
-
Lukijain kysymyksiäVartiotorni 1983 | 1. joulukuuta
-
-
Lukijain kysymyksiä
■ Kun Heprealaiskirjeen 8:13 puhui lakiliiton tekemisestä ”vanhentuneeksi” ja sellaiseksi joka ”on lähellä häviämistään”, niin viitattiinko siinä juutalaisen järjestelmän silloin lähestyneeseen, vuonna 70 toteutuneeseen päättymiseen?
Ei. Jotkut ovat selittäneet Heprealaiskirjeen 8:13:n siten. Mutta asiayhteys osoittaa, että se viittaa lakiliittoa koskeneeseen tilanteeseen, joka vallitsi siitä ajasta asti, kun Jeremia ennusti uuden liiton.
Heprealaiskirjeen kahdeksannessa luvussa apostoli Paavali vertaa kahta liittoa. ”Ensimmäinen liitto” oli lakiliitto, jonka Mooses välitti. ”Toinen” eli uusi liitto on ”parempi liitto”. Sen Välittäjä on Jeesus ja se ”on laillisesti vahvistettu parempien lupausten varaan”. – Heprealaisille 8:6, 7.
Paavali lainasi Jeremian 31:31–34:ää, jossa Jehova lupasi tehdä ”Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton”. Sitten apostoli kirjoitti: ”Sanoessaan ’uuden liiton’ hän on tehnyt entisen vanhentuneeksi. Mutta se, mikä tehdään vanhentuneeksi ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.” – Heprealaisille 8:13.
Heprealaiskirje kirjoitettiin juutalaisten ”asiainjärjestelmien päättymisessä”, todennäköisesti noin yhdeksän vuotta ennen kuin roomalaiset tuhosivat Jerusalemin vuonna 70. (Heprealaisille 9:26) Siksi jotkut ovat selittäneet tuon jakeen seuraavasti: Jumala hyväksyi Mooseksen lain vain Jeesuksen kuolemaan saakka, mutta palvonta jatkui temppelissä vuoteen 70 saakka. Kun Paavali siis kirjoitti Heprealaiskirjeen 8:13:n, lakiliitto oli ’käymässä iälliseksi ja oli lähellä häviämistään’, joka toteutui vuonna 70.
Toisenlainen selitys sopii kuitenkin paremmin yhteen sen kanssa, mitä Heprealaiskirjeen 8. luku sanoo.
Paavali korosti sitä, mitä Jumala oli sanonut Jeremian kautta, nimittäin että uusi liitto syrjäyttäisi lakiliiton, joka ei ollut moitteeton, koska se ei voinut tuottaa vanhurskasta kansaa. (Roomalaisille 3:20) Jeremian ajan juutalaiset ovat varmasti hämmästyneet kuullessaan, että lakiliiton tilalle tulisi uusi liitto, jonka ansiosta synnit voitaisiin antaa täysin anteeksi.
Kun Jumala oli nyt nimenomaan ennustanut uuden liiton, vanha liitto oli tavallaan vanhentunut. Vaikka Jumala salli lakiliiton olla voimassa siihen saakka, kun Messias tuli ja palveli uuden liiton Välittäjänä, siitä voitiin sanoa, että sen päivät olivat luetut siitä lähtien, kun Jeremia kirjoitti sen mitä kirjoitti. Juuri siksi jae alkaa sanoilla: ”Sanoessaan ’uuden liiton’ hän on tehnyt entisen vanhentuneeksi.” Tai kuten J. B. Phillips kääntää tuon jakeen: ”Pelkästään se seikka, että Jumala puhuu uudesta liitosta – – tekee vanhasta [liitosta] vanhanaikaisen.”
Vanhentuneeksi tulemista koskeva odote, joka oli olemassa siitä ajasta lähtien, kun Jeremian 31:31–34 kirjoitettiin, toteutui täysin silloin, kun Jeesuksen kuolema saattoi Mooseksen lain päätökseen. Noin 28 vuotta myöhemmin Paavali saattoi lisätä seuraavan jakeen sanat: ”Entisellä liitolla oli siis osaltaan pyhän palveluksen ohjesääntöjä ja maallinen pyhä paikkansa.” – Heprealaisille 9:1.
-