Suunnitelma edellyttää suunnittelijaa
”KYLLÄ” JA ”EI” SANOVAT EVOLUTIONISTIT
”JOKAINEN HUONE ON TIETENKIN JONKUN RAKENTAMA, MUTTA KAIKEN RAKENTAJA ON JUMALA.” – HEPREALAISILLE 3:4
KUKAAN evolutionisti ei väittäisi elottoman talon voivan rakentua itsestään. Mutta hän inttää, että eloton maailmankaikkeus on syntynyt itsestään – maailmankaikkeus jossa on lukemattomia miljoonia galakseja ja jokaisessa galaksissa lukemattomia miljoonia tähtiä ja jossa kaikki liikkuu kunnioitusta herättävän majesteettisesti sekunnin murto-osan tarkkuudella.
Eikä siinä suinkaan kaikki. Evolutionistit sanovat, että maan päällä ovat kaikki lukemattomat eliöt rakentuneet esi-isistään, mitä voidaan seurata taaksepäin aina kaiken alkuperäiseen kantaisään asti, joka rakentui itsestään elottomista kemikaaleista. Eikä kaikkien näiden elollisten pelottava monimutkaisuus ja taidokas ja tarkoituksenmukainen rakenne saa evolutionistia luopumaan tällaisesta katsantokannasta.
Me ihailemme ihmissuunnittelijoitten nerokkaita keksintöjä, mutta suurinkin heidän aikaansaannoksistaan on mitätön kaikkein yksinkertaisimman eliön rinnalla. Vaikka heillä on käytettävissään koko tämän vuosisadan tieteellinen teknologia, he eivät voi edes alkaa rakentaa pientä yksisoluista amebaa. Silti heidän ei ole vaikeaa väittää sokeaa sattumaa – sattumanvaraisia mutaatioita, joita luonnonvalinta on kyseenalaisella tavalla edesauttanut – voimaksi, jonka aikaansaannosta kaikki maan päällä vallitseva elämä on.
Miten räikeän epäjohdonmukaista! Evolutionistit voivat huolettomasti sanoa kaikkien mutkikkaitten elollisten luomusten rakenteen johtuvan sattuman suunnittelukyvystä ja samanaikaisesti väittää, että äärimmäisen yksinkertaiset esineet edellyttävät älyllisen suunnittelijan olemassaoloa.
Esimerkiksi tiedemies kaivaa vanhaa kivikkoa, löytää pitkulaisen kiven, jota kiertää keskeltä ura, ja hän kertoo varmana, että alkukantainen ihminen on sitonut sen keppiin ja käyttänyt sitä vasarana tai aseena. Älyllinen luomus oli tehnyt sen jotakin tarkoitusta varten. Mutta näin ei ole linnun sulan laita. Lentosulan ruodosta voi kasvaa satojatuhansia höytyliistakkeita, jotka jakautuvat sadoiksituhansiksi höytysäteiksi, joista edelleen haaraantuu miljoonia väkäsiä, jotka pitävät kaikki nämä osat kiinni toisissaan lentämistä varten. Jos höytyliistakkeet irtoavat toisistaan, lintu voi pyyhkäisemällä nokallaan sulkaa saada väkäset tarttumaan toisiinsa. Niin, linnuilla oli vetoketjut jo kauan ennen kuin ihminen ”keksi” ne!
Älyllisen suunnittelijan tuotettako? Ei evolutionistin mielestä, joka sanoo: ”Miten tällainen ihmeellinen rakenne on kehittynyt? Ei tarvita paljonkaan mielikuvitusta, jotta käsitettäisiin, että sulka on muuntunut matelijan suomu – pitkulainen suomu, joka on varsin heikosti kiinni toisesta päästään, jonka kärki on haaroittunut ja levinnyt kunnes tuloksena on nykyajan lintujen äärimmäisen hienorakenteinen sulka.” – Linnut, s. 34, Otava/Life.
Toinen esimerkki evolutionistin mielivaltaisuudesta: Hän löytää teräväkärkisen litteän kiven ja on varma, että älykäs kivikauden ihminen on tehnyt sen veitseksi tai kaapimeksi. Kuitenkin evolutionisti sanoo meille, ettei pieni mimoosakuoriainen ole tarvinnut suunnittelijaa. Naaraskuoriainen kiipeää mimoosapuuhun, kipittää haaran päähän ja puhkaisee kaarnaan haavan, johon se munii munansa. Sen jälkeen se kipittää takaisin puoliväliin haaraa, kalvaa oksan ympärille jälsikerroksen katkaisevan renkaan, minkä jälkeen oksan pää kuolee ja putoaa maahan. Kuoriaisen munat leviävät ympäristöön ja hautoutuvat, ja kierros alkaa alusta. Siitä on mimoosapuullekin hyötyä. Se tulee leikatuksi, minkä ansiosta se elää 40–50 vuotta, kaksi kertaa kauemmin kuin muutoin. Mimoosapuu jopa levittää mimoosakuoriaisia houkuttelevaa tuoksua, eikä tämä pieni kuoriainen pysty lisääntymään missään muussa puussa. Litteä, terävä kivi tarvitsi tekijän, mutta mimoosakuoriainen on ilmaantunut vain sattumalta. Tai näin meille kerrotaan.
Kolmas vertailu: Nuolenpään kaltaiseksi muotoiltu pieni terävä piikiven palanen saa evolutionistin vakuuttuneeksi siitä, että ihminen on tehnyt sen nuolen tai keihään kärjeksi. Hän päättelee, etteivät tällaiset tarkoituksenmukaiset esineet ole voineet syntyä sattumalta. Mutta hämähäkit ovat eri asia, hän sanoo. Tarkastelkaamme verkkohämähäkkiä. Sillä on kuusi kehruunystyrää, ja niistä jokaisessa on satakunta kehruuputkea, joista jokainen on oman kehruutiehyensä avulla yhteydessä hämähäkin sisällä olevaan erilliseen rauhaseen. Se voi valmistaa erillisiä seittilankoja tai yhdistää ne leveäksi seittinauhaksi. Hämähäkit valmistavat seitsemänlaista seittiä. Yksikään hämähäkeistä ei valmista kaikkia seitsemää lajia, mutta kaikki tuottavat vähintään kolmenlaista ja verkkohämähäkit viidenlaista seittiä. Kaikki sen 600 kehruuputkea eivät tuota seittiä; jotkin niistä tuottavat liimaa, jolla osa verkosta saadaan tahmeaksi. Verkkohämähäkki kuitenkin öljyää jalkansa eikä koskaan takerru kiinni verkkoonsa. Miten nämä kehruuelimet ovat syntyneet? Jalat muuttuivat kehruuelimiksi, sanovat evolutionistit.
Ajattelehan: Hämähäkillä on kemiallinen laboratorio seitin tuottamiseksi, laitteet sen kehräämiseksi ja vaistonvarainen tieto ja taito verkon valmistamiseksi. Mikä tahansa näistä on hyödytön ilman kahta muuta. Niiden kaikkien on täytynyt kehittyä sattumalta, samanaikaisesti ja samassa hämähäkissä. Evolutionistit uskovat niin tapahtuneen. Uskotko sinä? Kumpi olisi voinut helpommin ilmaantua sattumalta: terävä piikiven palanen vai hämähäkki?
Astukaamme avaruusaikaan kuuntelemaan tohtori Carl Sagania Cornellin yliopistosta. Hän sanoo: ”On helppoa luoda tähtien välinen radiosanoma, joka voidaan tunnistaa yksiselitteisesti älyllisten olentojen lähettämäksi.” Hän uskoo, että ”kuvien lähettäminen on verrattomasti lupaavin menetelmä”. Yksi lähetettäväksi ehdotettu kuva esittää miestä, naista, lasta, aurinkokuntaa ja useita atomeja – sellainen saataisiin aikaan lähettämällä sarja pisteitä ja viivoja, joita kutakin sanotaan ”tietobitiksi” ja joita tarvitaan kaikkiaan 1271 kappaletta.
Ajattelehan tätä: Jos 1271 tietyssä järjestyksessä olevaa tietobittiä puhuisivat järjestyksen ja suunnittelun puolesta ja todistaisivat ”yksiselitteisesti” niiden olevan ”älyllisten olentojen” lähettämiä, miten on niiden noin kymmenen miljardin tietobitin laita, jotka on kirjoitettu merkkijärjestelmän avulla jokaisen elävän solun kromosomeihin? Evolutionistien mukaan 1271 tietobittiä ’todistavat yksiselitteisesti älyllisestä suunnittelijasta’, mutta he katsovat, etteivät kymmenen miljardia tietobittiä tarvitse suunnittelijaa – ne vain ilmaantuivat sattumalta.
Etkö pidäkin tällaista ajattelutapaa epäjohdonmukaisena, mielivaltaisena ja jopa ahdasmielisenä? Jos yksinkertaisetkin rakennesuunnitelmat edellyttävät suunnittelijaa, eivätkö äärettömän mutkikkaat tarvitsisi paljon kipeämmin vielä etevämpää suunnittelijaa? Kun englantilainen teoreetikko Edward Milne pohti maailmankaikkeuden alkuperää, hän päätteli viisaasti: ”Kuvamme on epätäydellinen ilman Häntä.”
[Kuva s. 15]
NUOLENPÄÄ VAATII SUUNNITTELIJAA, MUTTA DNA:KO EI?