-
Mikä on Jumalan tie pelastukseen?Vartiotorni 1960 | 15. toukokuuta
-
-
syntiä tekee – sen on kuoltava.” ”Kaikki jumalattomat hän hukuttaa.” (Room. 6:23; Hes. 18:4; Ps. 145:20) Jumalan rakkaudellinen varaus on pelastus iankaikkisesta kuolemasta. Se merkitsee vapautusta kuolemantuomiosta, mikä johtuu Aadamin synnistä.
Pelastus kuolemasta on Jumalan lahja niille, jotka tottelevat häntä, ei tottelemattomille. Se ei tule jumalattomille, mikä tosiasia merkitsee sitä, että kaikki ihmiset eivät saa sen hyötyä. Raamattu rajoittaa sen kaikenlaisiin ihmisiin, jotka uskovat. ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi.” Niistä, joilla ei ole uskoa, apostoli Pietari sanoo, että Jumala ”säilyttää epävanhurskaat ihmiset tuomiopäivään hävitettäviksi”. Toisin sanoen, heidät poistetaan elämästä. Hän jatkaa ja sanoo, että he kärsivät ”tuhon omalla tuhotiellään”. – Room. 1:16; 2. Piet. 2:9, 12.
PELASTUMISEN PÄÄEDELLYTYKSET
Jotta ihminen saavuttaisi pelastuksen, niin Jumala vaatii häntä uskomaan Häneen ja Kristukseen Jeesukseen. Ihminen ei voi odottaa Jumalan suosiota kieltäytyessään uskomasta Isään Pelastajana ja Häneen, jonka Isä lähetti tekemään pelastuksen mahdolliseksi. On kirjoitettu: ”Sillä ’jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu’.” (Room. 10:13) Tämä täytyy tehdä uskossa, mutta ei ainoastaan Jehovaan ja hänen Poikaansa, vaan myöskin hänen Sanansa totuudenmukaisuuteen. ”Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.” – Hepr. 11:6.
Epäuskoinen ihminen ei muuta todellisuutta kieltämällä synnin olemassaolon ja pelastuksen tarpeen. Vaikka hän saattaa kieltäytyä tunnustamasta sitä, niin hän on silti syntinen. ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.” (1. Joh. 1:8) Kun henkilö uskoo Jumalan kirjoitettuun Sanaan luotettavana, niin hän tunnustaa, että hän on syntisessä tilassa Aadamin synnin takia ja tarvitsee Lunastajaa. Hän osoittaa katuvansa epätäydellisyytensä takia Jumalaa kohtaan tekemiään syntejä. ”Noita tietämättömyyden aikoja hän on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.” – Apt. 17:30.
On oikein, että Luoja vaatii ihmiseltä tottelevaisuutta. Ne, jotka tottelivat häntä menneisyydessä, olivat niitä, joita hän suosi. Nytkään ei ole toisin. Pelastuminen tulevan Harmagedonin-sodan läpi ja kuolemasta riippuu tottelevaisuudesta Jehova Jumalaa ja Jeesusta Kristusta kohtaan, jonka hän on voidellut maan hallitsijaksi. Tämä osoitetaan Heprealaiskirjeen 5:9:nnessä, missä sanotaan Kristuksesta: ”Kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset.” Raamattu osoittaa jälleen tässä, että pelastus on rajoitettu eikä yleinen.
Kestävyys elämän tiellä on myös eräs pelastumisen ehto. Ei hyödytä, jos joku lähtee uskollisuuden tielle tottelevaisena Jumalaa kohtaan, mutta ei jatka sillä. Hänen täytyy pysyä uskollisena niin kauan kuin hän elää, vaikka hänen uskollisuutensa aiheuttaisi kuoleman uhankin. ”Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” – Matt. 24:13.
Ihmisen täytyy ilmaista uskonsa samalla tavalla kuin Kristuskin antautumalla Jehova Jumalalle, vertauskuvaamalla tämän antautumisensa vesikasteella ja julistamalla julkisesti totuutta. Hänen täytyy olla Jumalan Sanan ja päätöksen opettaja. Hän ei voi jäädä äänettömäksi ajatellen, että usko yksin riittää pelastumiseen. Äänettömyys ei ole Jumalan tie siihen. ”Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.” – Room. 10:10.
Pelastus tulee niille harvoille, jotka on valittu hallitsemaan Kristuksen kanssa taivaissa, kuolemantilasta tapahtuvan ylösnousemuksen kautta. Mutta sille suurelle joukolle kaikenlaisia ihmisiä, mikä odottaa iankaikkista elämää maan päällä, pelastus tulee Kristuksen tuhatvuotishallituksen aikana. Kristus sovelluttaa siihen aikaan heihin lunastusuhrinsa ansiota, jotta he vapautuisivat Aadamilta peritystä synnistä, pääsisivät vapaiksi kuolemasta ja kohoaisivat inhimilliseen täydellisyyteen maallisessa paratiisissa. Tämä on varma tulos Jumalan pelastuskeinon hyväksymisestä.
-
-
Usko ja käyttäytyminenVartiotorni 1960 | 15. toukokuuta
-
-
Usko ja käyttäytyminen
Aikakauslehti The Christian Century sanoi kirkon rahapeliä käsittelevässä kirjoituksessaan: ”Katolilaisuus vaatii uskon täydellisyyttä, mutta ei käyttäytymisen täydellisyyttä; protestantismi asettaa käyttäytymisen uskon edelle.” Raamattu vaatii kumpaakin – uskoa ja oikeaa käyttäytymistä. – Jaak. 2:26; Hepr. 11:6.
-