Miksi tehdä sitä mikä on oikein?
’Mitä saan siitä?’ Kuinka usein olet kuullut jonkun esittävän tämän kysymyksen, ennen kuin hän on ryhtynyt johonkin toimeen? Luultavasti olet huomannut, että ihmiset harvoin ryhtyvät mihinkään vaivannäköön, elleivät he ole varmoja palkan saamisesta. Lapset ilmaisevat usein tätä asennetta hyvin suuressa määrin. He eivät useinkaan käyttäydy oikein, ellei heitä ”lahjota” jollakin.
Raamattu osoittaa tämän ongelman perussyyn sanoessaan: ”Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kunniaa vailla.” (Room. 3:23) Perisynnin takia ihmiset ovat luonnostaan taipuvaisia tekemään pahaa. Oikein tekeminen vaatii melkoisesti ponnistelua.
Voiko tämä asenne vaikuttaa Jumalan palvontaamme? Voi. Luoja haluaa palvelijoittensa tekevän sitä mikä on oikein. Oikean käyttäytymisen mittapuu esitetään Pyhässä Raamatussa. Tästä kirjasta saamme myös tietää, että Jumalasta ”tulee niiden palkitsija, jotka hartaasti etsivät häntä”. (Hepr. 11:6) Mutta jos ihmiset eivät ole varovaisia, he voivat helposti langeta pitämään Jumalan palvontaa ja hänelle antautumiseen liittyviä tekoja hänen suosionsa ansaitsemiskeinona.
Juuri niin kävi muinaisille juutalaisille. He alkoivat pitää tottelevaisuutta Mooseksen lakia kohtaan keinona hankkia Jumalan silmissä ”ansiota”, joka varmistaisi tulevien siunausten saamisen. Mišna mainitsee erään rabbin sanoneen: ”Pyhä, siunattu on hän, halusi suoda ansion Israelille; sen tähden hän on lisännyt heitä varten moninkertaiseksi Lain ja käskyt.” Tämän näkemyksen mukaan se, että Jumalan lain käskyjä oli paljon, antoi Israelille sitä enemmän tilaisuuksia hankkia ansiota niitä tottelemalla. Tämä auttaa meitä ymmärtämään paremmin, miksi eräs rikas nuori mies kysyi Jeesukselta: ”Hyvä opettaja, mitä tekemällä minä perin ikuisen elämän?” (Luuk. 18:18) Mies uskoi, että ikuinen elämä voitiin ansaita hyvillä teoilla.
Kristityt eivät ole Mooseksen lain alaisia, niin kuin muinaiset juutalaiset olivat. Silti Raamattu kannustaa kristittyjä ahertamaan ”pyhien käytöstapojen ja jumalisen antaumuksen tekojen” harjoittamisessa. (2. Piet. 3:11) Niihin sisältyy ajan käyttäminen Raamatun totuuksien kertomiseen lähimmäisille, elämäntavan mukauttaminen Raamatun esittämien ohjenuorien mukaiseksi ja säännöllinen kokoontuminen keskustelemaan Raamatusta toisten kristittyjen kanssa. – Matt. 24:14; 28:19, 20; Kol. 3:5–10; Hepr. 10:23–25.
Mutta minkä pitäisi olla tällaisen jumalisen käytöksen vaikuttimena? Vaikuttimena pitäisi olla varsinkin luja usko – usko joka saa kristityn pyrkimään kohti ikuisen elämän päämäärää. (Fil. 3:13, 14; 2. Tim. 4:7, 8) Sellainen usko ilmenee Jumalamme kokosydämisessä palvelemisessa, joka ei ole pelkkää nimellistä palvelusta tai sääntöjen ja säädösten noudattamista, niin kuin oli juutalaisten ollessa kysymyksessä. Paavali kirjoitti: ”Tiedämme, että ihmistä ei julisteta vanhurskaaksi lain teoista, vaan ainoastaan Kristukseen Jeesukseen kohdistuvan uskon välityksellä, mekin olemme panneet uskomme Kristukseen Jeesukseen, jotta meidät julistettaisiin vanhurskaiksi Kristukseen kohdistuvasta uskosta eikä lain teoista, koska lain teoista ei mitään lihaa julisteta vanhurskaaksi.” (Gal. 2:16) Kukaan ei siis voi ansaita Jumalan suosiota ja siunausta muodollisilla palvontateoilla tai hyväntekeväisyydellä riippumatta niiden luonteesta ja siitä, missä määrin niitä suoritetaan. Vanhurskas asema Jumalan edessä saadaan ”ainoastaan Kristukseen Jeesukseen kohdistuvan uskon välityksellä”.
Jumalan Poika itse antoi erinomaisen neuvon kristillisen käytöksen suhteen. Hän sanoi esimerkiksi: ”Anna sille, joka pyytää sinulta, äläkä käänny pois siitä, joka tahtoo lainata sinulta korotta. Te olette kuulleet sanotun: ’Sinun täytyy rakastaa lähimmäistäsi ja vihata vihollistasi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti niiden puolesta, jotka vainoavat teitä.” – Matt. 5:42–44.
Mutta minkä Jeesus esitti oikeaksi vaikuttimeksi tällaiseen ponnisteluun? Jeesus sanoi edelleen: ”Jotta osoittautuisitte taivaissa olevan Isänne lapsiksi, koska hän antaa aurinkonsa nousta pahoille ja hyville ja antaa sataa vanhurskaille ja epävanhurskaille.” (Matt. 5:45) Vaikka me voimme ’katsoa kiinteästi kohti palkkaa’, niin suurempana kristillisen palveluksen ja käytöksen takana olevana voimana pitäisi olla halu jäljitellä Jumalaa, koko ihmiskunnan Hyväntekijää. – Hepr. 11:26; 1. Kor. 11:1, 3.
Erinomainen kannustin tähän saadaan sen miettimisestä, mitä Jumala on jo tehnyt ihmissuvun hyväksi. Koko Raamatun tunnetuimpia jakeita ovat seuraavat jakeet: ”Sillä Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” ”Joka uskoo Poikaan, sillä on ikuinen elämä; joka ei tottele Poikaa, se ei näe elämää, vaan hän pysyy Jumalan vihan alaisena.” (Joh. 3:16, 36) Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen suorittamaan kalliin lunastushinnan ihmisen vapauttamiseksi synnistä ja kuolemasta. (Matt. 20:28) Jeesus suoritti sen kuollessaan uhrina teloituspaalussa. Apostoli Pietari kirjoittaa: ”Hän itse kantoi meidän syntimme omassa ruumiissaan paaluun, jotta pääsisimme eroon synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle.” (1. Piet. 2:24) Tämä teki ihmisille mahdolliseksi ”ikuisen elämän” saamisen, mutta ei hyvästä käytöksestä ansaittuna palkkana. Raamattu kuvailee ikuisen elämän ”Jumalan antamaksi lahjaksi”. – Room. 6:23.
Jos ihmisellä kuitenkin on tosi usko tähän suurenmoiseen lahjaan, niin hänen uskonsa ilmenee sekä siinä, että hän julistaa julkisesti toisille toivoaan, että hänen hyvässä kristillisessä käytöksessään. (Room. 10:8–10) Toisin ei voi olla. Raamatunkirjoittaja Jaakob tekee tämän selväksi sanoessaan: ”Mitä hyötyä siitä on, veljeni, jos joku sanoo, että hänellä on uskoa, mutta hänellä ei ole tekoja? . . . uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. Tosiaan, niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.” – Jaak. 2:14–17, 26.
Mitä Jaakob tarkoittaa ”teoilla”? Ne eivät ole sellaisia tekoja, joita tehdään jonkin saamiseksi tulevaisuudessa. Sen sijaan ne ovat tekoja, joita suoritetaan todistuksena uskosta ja arvostuksesta jotakin jo omistuksessa olevaa kohtaan, nimittäin arvostuksesta hyvää asemaa kohtaan Jumalan edessä, joka asema on seuraus uskosta Jeesukseen Kristukseen.
Miksi Jumalaa rakastavien ihmisten tämän valossa pitäisi palvella häntä, tehdä sitä mikä on oikein? Vaikuttimena ei pitäisi olla itsekäs ajatus jonkin saamisesta. Kristityt palvelevat Jumalaa siksi, että he havaitsevat millaista kiinnostusta Jumala on osoittanut ihmiskuntaa kohtaan ja hänen runsaskätisen tarjouksensa ikuisesta elämästä ilmaisena lahjana. Tämä Jumalan rakkauden ilmaus saa hänen palvojansa jäljittelemään häntä. On niin kuin, apostoli Johannes sanoi: ”Siinä Jumalan rakkaus tehtiin ilmeiseksi meidän tapauksessamme, että Jumala lähetti ainosyntyisen Poikansa maailmaan, jotta me saisimme elämän hänen välityksellään. Rakkaus on tässä, ei siinä että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa sovitusuhriksi meidän syntiemme edestä. Rakkaat, jos Jumala on näin rakastanut meitä, niin mekin olemme velvollisia rakastamaan toisiamme.” – 1. Joh. 4:9–11.