Oikea rakkaus on käytännöllinen

”Älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” – 1. Joh. 3:18.

 1. Miksi rakkaus on todistus siitä, että Jumala on olemassa, ja miten Pyhä Raamattu osoittautuu hänen Kirjakseen?

RAKKAUS on olemassa, koska Jumala on olemassa. Jollei olisi rakkautta, niin ei olisi Jumalaakaan. Rakkauden olemassaolo todistaa, että Jumalakin on olemassa. Rakkaus voi olla alkuisin vain Jumalasta. Se materialistinen tapa, millä nykyajan tiedemiehet yrittävät selittää kaiken luomisen, on tyystin rakkaudeton eikä pysty koskaan selvittämään, miten tämä sydäntä lämmittävä, toimintaan pakoittava voima syntyi. Heidän luomisteoriansa päätyvät ainoastaan kylmään kaikkeuteen, missä ei ole rakkautta, ei tarkoituksenmukaisuutta. Ankara, tosiasiallinen, fyysillinen tiede on heidän jumalansa, heidän palvomansa epäjumala, joka ei vetoa lainkaan sydämeen. Yhtä rakkaudettomia ovat pakanoittenkin jumalat. Ne ovat intohimon jumalia, mutta heidän sukupuolinenkaan intohimonsa ei ole oikeaa rakkautta. Eräs näissä jumalissa oleva piirre, mikä tekee ne rakkaudettomiksi, on se vihamielinen, sadistinen ilo, mitä niiden sanotaan tuntevan kiduttaessaan kauhistuttavasti luomuksia tämän elämän jälkeen siksi, että he eivät ole miellyttäneet näitä jumalia nykyisessä elämässään tässä jumalattomassa maailmassa. Mikä näistä jumalista tuo ilmi rakkauden periaatteen, niinkuin ainoa tosi Jumala tekee Sanassaan, pyhässä Raamatussa? Ei yksikään! Ei yhdelläkään noista uskonnoista ja niiden kirjallisuudella ole tosi Jumalan henkeä, mikä vaikuttaisi sen kautta, niinkuin Pyhällä Raamatulla on. Raamatun täytyy senvuoksi olla Jumalan Kirja, koska se opettaa jumalallista rakkautta ja on sen läpitunkema.

 2. Miksi ensimmäisellä miehellä ja naisella oli rakkaus Jumalaan, mutta mikä ehkäisi heidän rakkautensa kasvamasta Jumalaa ja toisiaan kohtaan?

² Miten ihminen sai tämän rakkauden ominaisuuden? Koska se oli alunperin Luojan lahja, Jumalan lahja. Hän antoi ihmiselle sen luodessaan hänet. Ilman sitä ei alkuperäistä, täydellistä ihmistä olisi voitu tehdä Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Nainen oli miehen ensimmäinen ja likeisin lähimmäinen, ja mies pantiin rakastamaan häntä. Ensimmäinen mies ilmaisi vaimoonsa omaamaansa kiintymystä osoittaen sen kiintymyksen, mikä kaikilla tulevilla aviomiehillä piti olla vaimojaan kohtaan, kun hän sanoi Jumalan hänelle antamasta kauniista vaimosta: ”’Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu’. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:23, 24) Aadamilla ja Eevalla oli alkujaan rakkautta Jumalaan, se oli pantu heihin. Mutta he ehkäisivät häneen ja toisiinsa kohdistuvan rakkauden kasvun sallimalla itsekkään halun jotakin sellaista kohtaan, minkä Jumala oli kieltänyt, vallata itsensä. Vastoin hänen tahtoaan ja käskyään he söivät kielletyn hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää. (1. Moos. 2:16–3:7) Tämä johti siihen, että heidän Jumalaa kohtaan tuntemansa rakkaus kuoli. Kun he lopulta maksoivat syntinsä palkan ja palasivat tomuun, niin he eivät voineet osoittaa jälkeäkään tuosta ominaisuudesta siellä. (Saarn. 9:5, 6, 10) Heidän syntinsä heidän Luojaansa ja taivaallista Isäänsä kohtaan kehitti lisäksi vihaajan, murhaajan heidän ensimmäisestä pojastaan Kainista. – 1. Moos. 4:1–12.

 3. Miten Raamattu kertoo rakkaudesta ensimmäisestä kirjastaan viimeisenä kirjoitettuun kirjaansa asti?

³ Jumalan rakkaus ei hävinnyt maan päältä Aadamin ja Eevan mukana. Se ilmeni uudelleen heidän toisessa pojassaan Aabelissa, jonka hänen veljensä Kain murhasi sentähden, että Jehova Jumala hyväksyi Aabelin uhrin. (1. Joh. 3:12, 13) Noin kaksituhatta vuotta myöhemmin sai rakkaus, jota Aabraham tunsi enemmän Jumalaa kuin ainoaa poikaa kohtaan, hänet tarjoamaan rakkaan Iisakkinsa uhrina Jehova Jumalalle. Tämä on kerrottu Raamatun ensimmäisessä kirjassa, 22. luvussa. Viimeiset Raamattuun kuuluvat kirjat olivat apostoli Johanneksen kertomus Kristuksen elämästä sekä Johanneksen ensimmäinen, toinen ja kolmas kirje kristityille, ja nämä Raamatun neljä kirjaa puhuvat erityisesti tästä Jumalan ominaisuudesta sekä siitä, miten sitä tulee ilmaista. Raamattu kertoo siis meille ensimmäisestä kirjastaan viimeisenä kirjoitettuun kirjaansa asti rakkaudesta puhtaimmassa muodossaan.

 4. Miten rakkauden jaloin ilmeneminen on lyhyesti kuvailtu, ja miksi tämä sen ilmaus ei ole raakalaisuutta?

⁴ Tämän ominaisuuden jaloin ilmeneminen on kuvailtu Johanneksen 3:16, 17:nnessä: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.” Jumalan ainoasyntyisen Pojan lahjan ja uhrin kieltäminen merkitsisi Jumalan kieltämistä, hänen rakkautensa täyteyden kieltämistä, sen kieltämistä, että hän kykenee menemään sellaiseen rakkauden syvyyteen. Hänen Poikansa uhriksi antamisen lahja ei ollut raakalaisuutta, vaan ilmaus epäitsekkäästä hellyydestä, jota suurempaa ei voi olla. Vanhemmat, jotka antavat poikansa lihalliseen sotaan ja surmatuksi tulemisen vaaraan, eivät pidä itseään raakalaisina, jos he ovat joutuneet eroon pojistaan näiden tullessa surmatuiksi taistelussa. Vaientaen murhettaan he sanovat isänmaallisessa ylpeydessä, että heidän poikansa maksoivat korkeimman uhrin maansa edestä. Entä sitten Jumala? Hän näki ihmisuhrin tarpeen niiden ihmisten edestä, jotka haluavat elää ikuisesti uudessa maailmassa, mutta Jumala ei pakoittanut Poikaansa tähän uhraukseen. Jumalan Poika antoi halukkaasti henkensä, ja se tapahtui ampumatta ketään, uhkaamatta kenenkään henkeä tai vahingoittamatta ketään, vaan tarkoittaen ainoastaan hyväntekemistä ihmiskunnalle. Hänen vihollisensa olivat raakalaisia, ei hänen Isänsä. He surmasivat hänet ilkeämielisesti hänen viattomuudestaan huolimatta.

 5. Miten tämä rakkauden ilmaiseminen oli mitä käytännöllisintä, ja mitä se merkitsee, jos kielletään Jumalan Pojassaan antama uhri ikäänkuin se olisi raakalaisuutta?

⁵ Kääntyikö Jumala koko ihmiskuntaa vastaan siitä syystä, että sen edustavat jäsenet suorittivat tämän raakalaisteon? Ei. Hän hyväksyi Poikansa elämän vapaaehtoisen uhrin käytettäväksi niiden hyväksi, jotka arvostavat sen merkitystä ja sitä, mitä se merkitsee Jumalan ja hänen Poikansa puolelta. Hänen korkein rakkautensa Poikansa antamisessa ei ollut siis turha. Se oli mitä käytännöllisin. Ihmiselämän uskollinen uhri toi Pojallekin palkaksi kuolemattomuuden edut ja kunnian taivaassa, ja hänen uhriaan käytettiin perustuksen laskemiseksi puhtaalle, vilpittömälle uudelle maailmalle. Jos kielletään Jumalan suorittama Poikansa uhraaminen ikään kuin se olisi raakalaista, niin se merkitsee sitä, ettei tunneta Jumalaa eikä rakasteta häntä todellisuudessa, sillä Jumala on rakkaus. Tämä merkitsee sitä, että hän on rakkauden läpitunkema ja ilmaisee sitä täydellisesti. ”Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” – 1. Joh. 4:8–10.

 6. Miksi on järkevää, että Jumala käskee meitä rakastamaan häntä ja toisiamme, ja ketkä meidän täytyy sisällyttää rakkauteemme?

⁶ Koska Jumala meni niin pitkälle ilmaistakseen tätä ominaisuuttaan meitä kohtaan, niin on täysin järkevää, että hän käskee meitäkin ilmaisemaan sitä häntä kohtaan ja toisiamme kohtaan. Mikä kaikista maailman uskonnoista on sellainen, jonka Jumala käskisi meitä rakastamaan hänen esimerkkiään noudattaen? Raamatun kolmannen kirjan, Kolmannen Mooseksen kirjan 19:18:nnessa sanotaan: ”Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra [Jehova].” Ei ainoastaan veljien, vaan muukalaistenkin täytyi saada osakseen tämä huomaavaisuus, sillä Jumalan käsky kansalleen kuului: ”Joka hankkii orvolle ja leskelle oikeuden ja joka rakastaa muukalaista ja antaa hänelle ruuan ja vaatteen. Sentähden rakastakaa muukalaista, sillä te olette itse olleet muukalaisina Egyptin maassa.” (5. Moos. 10:18, 19) Jumala haluaa vihollisillekin osoitettavan, että pahan kostaminen pahalla ei ole paras menettelytapa, sillä hän käskee: ”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle leipää syödä, ja jos hänellä on jano, anna hänelle vettä juoda. Sillä niin sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle, ja Herra [Jehova] sen sinulle palkitsee.” (Sananl. 25:21, 22) Vaikkei näin kohdeltu vihollinen tuntisikaan polttavaa omantunnontuskaa sydämessään eikä tulisi ystäväksesi, niin Jehova palkitsisi kuitenkin sinut siksi, että olet totellut hänen käskyään.

 7. Miksi me tarvitsemme kipeästi näitä ohjeita Jumalalta?

⁷ Me tarvitsemme kipeästi tällaisia Jumalan opetuksia, sillä ne eivät kuulu tämän maailman uskontoihin, ja me olemme perinnöllisyyden vuoksi taipuvaisia olemaan itsekkäitä, ahneita, huomaamattomia, kateellisia, mustasukkaisia, vihaisia, anteeksiantamattomia, kostavia, ja suuri Vihaaja koettaa tehdä meidät vielä enemmän sellaisiksi. ”Jumala on rakkaus.” Saatana Perkele on vihainen. Hän yrittää tehdä meidät kuvikseen lapsinaan, niinkuin hän teki Kaininkin. ”Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta. Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä. Ja minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat.” – 1. Joh. 3:10–13.

 8. Minkä lain suosion osoittaminen joillekuille seurakunnassa rikkoo ja miksi?

⁸ Vaikka Kain oli Aabelin veli ja siis hänen läheinen omaisensa, niin hän rupesi vihaamaan häntä. Tässä maailmassa ei ole poikkeuksellista, että jollakulla ei ole parhaat tunteet lähimmäistään kohtaan, ei edes samassa perheessä tai seurakunnassa. Suosion osoittaminen joitakuita lähimmäisiä kohtaan ja kopea ylenkatse toisia kohtaan voi vallita tai ilmaantua itsekkyyden johdosta. Tämä on vastoin toista suurinta lakia. Kehoittaen huolimattomia kristittyjä lakkaamaan rikkomasta sitä vastaan suosikkijärjestelmää pitäen opetuslapsi Jaakob kirjoitti: ”Jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’, niin te hyvin teette.” (Jaak. 2:1–8) Tämä merkitsee köyhien lähimmäisten rakastamista yhtä hyvin kuin rikkaittenkin, ilman suosikkijärjestelmää puoleltasi itsekkään voiton toivossa tai ajatellen, että rikkaat ansaitsevat paremman kohtelun. Me emme rakasta itseämme vähemmän kuin rikasta siksi, että saatamme olla köyhiä. Laki, joka käskee rakastamaan lähimmäistämme niinkuin itseämme, on ”kuninkaallinen”. Mikä on sitten suurin laki, joka käskee rakastamaan Jumalaa kaikkinemme, mitä olemme ja mitä omistamme? Koko Raamattu riippuu näissä kaikenkäsittävissä käskyissä. (Matt. 22:35–40; Room. 13:8; Gal. 5:14) Muu osa Raamatusta osoittaa, miten meidän täytyy panna Jumalan rakkaus ja lähimmäisen rakkaus toimintaan. ”Kaikki, mitä teette, tapahtukoon rakkaudessa.” (1. Kor. 16:14) Puolueellisuuden osoittaminen, mikä erottelee köyhän pois lähimmäistä loukkaavasti, ei ole kuninkaallisen lain tottelemista. Se ei johda parhaisiin tuloksiin eikä ole sentähden käytännöllistä.

 9. Miksi me emme voi rakastaa Jumalaa käytännöllisellä tavalla, jos rikomme täten lähimmäisen rakastamista koskevan lain?

⁹ Jumala tahtoo, että meidän rakkautemme häneen ei ole tunteellista eikä kaavamaista, vaan käytännöllistä ja sellaista, että se ilmenee hänen kansaansa, hänen lapsiaan, kristityitä veljiämme, kohtaan. ”Jos joku sanoo: ’Minä rakastan Jumalaa’, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.” (1. Joh. 4:20, 21) Puolueellisuus köyhiä veljiä kohtaan ei ole sopusoinnussa tämän käskyn kanssa. Me emme voi siis noudattaa suurinta käskyä, rakastaa Jumalaa kaikkinemme, mitä olemme ja mitä omistamme, ja samalla rikkoa toiseksi suurinta käskyä, lähimmäisen rakastamista koskevaa kuninkaallista käskyä, vastaan.

EI ”SANALLA TAI KIELELLÄ”

10. Miksi meidän on oltava varuillamme niiden suhteen, jotka ilmaisevat ulkokultaisesti rakkautta sanoin ja kielellään?

¹⁰ Eikö meidän tule rakastaa sanalla ja kielellä? Ei, toisin sanoen, ei ulkokultaisella tavalla, tavalla, mikä on ristiriidassa sen kanssa, mitä me sanomme. Sanalla ja kielellä ilmaistaan niin äärettömän paljon ulkokultaista rakkautta. Niillä, jotka ovat taipuvaisia tällaisiin ilmaisuihin, on tavallisesti jokin salainen itsekäs tarkoitus, ja he etsivät jotakin etua, vaikka se merkitsisi seurakunnan yksimielisyyden hajoittamistakin. Apostoli Paavali varoittaa: ”He pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.” (Room. 16:18) Ne, jotka ovat jättäneet teokraattisen järjestön, lähestyvät tällä tavalla niitä, jotka pysyvät siinä. Heidän sanansa ovat petollisia! Kuningas Daavid sai kokea nämä sanat Ahitofelin yhteydessä, hän kun hylkäsi Jehovan voidellun kuninkaan etsiäkseen itsekästä etua kapinallisen Absalomin kanssa. Daavid kirjoitti tästä uskottomasta neuvonantajasta: ”Mutta se olit sinä, minun vertaiseni, toverini ja läheinen ystäväni. Me pidimme ihania neuvotteluja yhdessä; me vaelsimme Jumalan huoneessa joukon mukana. Hänen suunsa oli liukas kuin voi, mutta hänen sydämensä oli sotainen; hänen sanansa olivat öljyä pehmeämmät, ja kuitenkin ne olivat esiinvedettyjen miekkojen kaltaiset.” (Ps. 55:13, 14, 21, As) Jos me emme näe jonkun henkilön naamion taakse, niin kun hän teeskentelee sanoillaan rakastavansa meitä, se riistää meiltä pelon hänen suhteensa ja tuo ulkokultainen, leppeä puhe aikaansaa sen, että me emme ole varuillamme. Meidän täytyy hengellisen turvallisuutemme vuoksi tulla harjaantuneiksi näkemään ulkokultaisuuden läpi ja varjeltautumaan harhaanjohtamista vastaan. (Mark. 12:15–17; Luuk. 20:20–25) Ja samoin kuin me emme halua tulla itse harhaanjohdetuksi, me emme tahdo myöskään harhaanjohtaa toisia ulkokultaisilla lausunnoilla sanoin eikä kielellämme.

11. Miten voimme Paavalin tavoin suositella itseämme toisille, ja miksi ei rakkaus tee meitä miksikään, jos se on ulkokultaista?

¹¹ Rakkauden, mitä meidän täytyy kehittää, täytyy olla ”rakkautta, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta”. (1. Tim. 1:5) Käsky kuuluu: ”Olkoon rakkaus vilpitön.” Meidän ei pidä turmella veljellisen kiintymyksemme puhtautta: ”Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä.” (Room. 12:9; 1. Piet. 1:22) Olemalla puhtaita ja vilpittömiä tässä suhteessa me voimme suositella itseämme toisille, niin ettei heillä ole mitään pelkoa huonoista vaikuttimista meidän puoleltamme. Paavali teki siten. Hän kirjoitti: ”Kaikin tavoin me suosittelemme itseämme Jumalan palvelijoina, . . . ystävällisyydellä, pyhällä hengellä, ulkokultaisuudesta vapaalla rakkaudella, totuudenmukaisella puheella.” (2. Kor. 6:4, 6, 7, Um) Ulkokultainen rakkaus ei tee omistajaansa miksikään erikoiseksi, vaan aivan mitättömäksi. Se ei ole suurin ominaisuus uskon ja toivon rinnalla. Se on pahin, koska se on suurimman väärennys. Ulkokultailijat joutuvat täysin sopivasti Gehennan tuomioon. Herra heittää ulos ”pahan palvelijan” luokan, joka kohtelee väärin veljiään, saamaan osansa ulkokultailijoitten kanssa. – Matt. 24:48–51; 23:3, 29, 33; 1. Kor. 13:2, 13.

12, 13. Kun vältämme ulkokultaisuutta, niin mitä meidän ei pidä koettaa kuitenkaan tehdä sanoin ja kielellämme, ja miten puhe voi siis olla käytännöllistä?

¹² Samalla kun me vältämme ulkokultaisuutta sanoissa ja kielellämme, niin meidän tulee koettaa myös välttää tarpeettomasti loukkaamasta ja pahoittamasta toisia sanoin ja kielellämme suoruudessamme. Seurakunta kutsuu esimerkiksi puhujan ulkopuolelta pitämään yleisen esitelmän. Kun hän saapuu täyttämään määräystään, niin seurakunnanpalvelija tai puheenjohtaja saa tietää, että hänellä on puhe kirjoitettuna ja että hän lukee sen. Tuo palvelija tai puheenjohtaja voisi sanoa tämän johdosta: ”Kirjoitettu puhe! Yleisö ei halua täällä kuunnella puhetta luettavan. Se tahtoo kuulla ekstemporoiden pidetyn puheen.” Tai hän saattaisi sanoa: ”Uskon sinun käyttäneen paljon aikaa tuon puheen valmistamiseen ja uskon sen olevan hyvä. Me odotamme sinun lukevan sen parhaimmalla tavallasi ja saattavan käsikirjoituksen eläväksi eteemme hienolla esittämistavalla.”

¹³ Ensimmäinen huomautus olisi näissä olosuhteissa omiaan masentamaan julkista lukijaa, ennenkuin hän alkaisikaan lukea sitä, ja riistäisi sen hehkun ja innostuksen, mitä hän oli tuntenut jo ajatellessaankin huolellisesti valmistetun puheensa lukemista. Siitä johtuisi näin ollen, että hän lukisi sen aralla, anteeksipyytävällä, huonolla, hengettömällä tavalla. Toinen huomautus osoittaisi, että sitä valmistelua, minkä tuo veli oli suorittanut laatiessaan paperinsa ja valmistautuessaan pystyvästi esittämään sen, pidettiin arvossa, ja tämä rohkaisisi häntä esittämään sen parhaimmalla tavallaan, niin että kuulijat tuskin pitäisivät sitä lukemisena ja että he saisivat siitä parhaan hyödyn ja nauttisivat siitä suunnattomasti. Kun lukeminen olisi suoritettu, niin palvelija tai puheenjohtaja voisi ilmaista oman aidon arvostuksensa ja lausua seuraavan ehdotuksen: ”Veli, me haluaisimme kuulla sinun pitävän jolloinkin yleisen esitelmän myöskin ekstemporoiden. Sen tekeminen vaatii hiukan enemmän rohkeutta, mutta kun sinun puheesi aiheet täyttävät mielesi tulvilleen ja kun sinä perehdyt hyvin puheeseen, niin me tiedämme, että sinä pystyt tekemään sen. Me olisimme iloisia, jos sinä koettaisit tehdä sen meillä.” Tämä toinen huomautus on sentähden käytännöllinen, huomaavainen.

14. Miten voitaisiin toisten edessä lausua epäviisaita sanoja ja miten rohkaisevia sanoja, jos vapaaehtoiseen palvelukseen ilmoittaudutaan heikosti?

¹⁴ Toinen tapaus: joku seurakunnan palvelija voi puhua jossakin palveluskokouksessa viikolla, torstai- tai perjantai-iltana. Hän tulee seuraavan viikon kenttäpalvelusjärjestelyihin. Hän ehdottaa määrätynlaista kenttäpalvelusta joksikin vapaaksi illaksi. ”Kuinka monet seurakunnasta haluavat osallistua tähän toimintaan tuona iltana? Olkaa ystävällisiä ja nostakaa kätenne.” Neljä kättä kohoaa joukosta, jossa on yli viisikymmentä henkeä. Tahtoen saattaa enemmistön häpeämään ja osallistumaan suuremmassa määrin toimintaan tuo palvelija voisi sanoa: ”Neljäkö siis vain tukee järjestöä?” Tällainen lausunto olisi vahingollinen. Se herättäisi varmasti närkästystä tahdittomuutensa vuoksi. Järjestön tukemista toiminnassa ei mitata millään erikoistoiminnalla, mikä esitetään yhtäkkiä seurakunnalle sinä iltana. Mitä muut kuin nuo neljä kädennostajaa tekevät muulloin viikolla säännöllisessä kenttäpalveluksessa? Sekin tulee muistaa. Viisaampi huomautus olisi näin ollen: ”Me iloitsemme, että neljä vapaaehtoista on valmiina heti paikalla. Jos on toisiakin, jotka myöhemmin havaitsevat voivansa järjestää niin, että saattavat liittyä näihin neljään tässä työssä juuri tuona iltana, niin olen erittäin iloinen saadessani heiltä siitä tiedon. Ja jatkakoot muut meistä uskollisesti säännöllistä toimintaamme tulevalla viikolla.” Tällainen huomautus estäisi meitä kompastumasta sanoissamme eikä haavoittaisi eikä loukkaisi ketään kuulijaa, vaan rohkaisisi kaikkia.

15, 16. Miten tulee totuudessa tai iältään vanhemmille tehdä huomautuksia, ja miten Paavali käsitteli Pietaria tämän epäjohdonmukaisen käyttäytymisen tähden?

¹⁵ On sopivia tapoja, joilla voidaan ihmiset saada häpeämään silmälläpitäen heidän kääntymistään oikealle tielle. (2. Tess. 3:14, 15; Tiit. 2:8; 1. Piet. 3:16) Mutta älä ole koskaan pisteliäs. Ota myöskin huomioon ne vuodet, jotka henkilö on ollut totuudessa, tai hänen luonnollinen ikänsä. ”Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo niinkuin isää, nuorempia niinkuin veljiä, vanhoja naisia niinkuin äitejä, nuorempia niinkuin sisaria, kaikessa puhtaudessa.” (1. Tim. 5:1, 2) Sinä voit ajatella, että joku, joka on vanhempi iältään tai totuudessa, laimenee tai ei ole ajan tasalla. Älä moiti häntä vertaamalla häntä vasten kasvoja johonkin vastenmieliseen asiaan tai vastenmieliseen uskonnolliseen luokkaan ajatellen oikaisevasi häntä tai muistuttavasi häntä hänen laiminlyönneistään. Sinä voit tehdä hänelle vääryyttä sellaisilla huomautuksilla ja loukkaat häntä luultavasti syvältä sekä pahoitat tuskallisesti hänen mielensä. Nuorekas touhu ei merkitse aina sitä, että saataisiin paljon aikaan, eikä iäkäs, hidastunut tahti merkitse sitä, että saadaan aikaan vähän, jos uurastetaan kärsivällisesti, järkähtämättä ja säännöllisesti. Älä ole sentähden ankara arvostelussasi tai vertailussasi. Jos sinusta näyttää, että sinun täytyy tehdä huomautus, niin koeta olla tahdikas. Huomaa, miten tahdikkaasti Paavali käsitteli Pietaria (joka oli vanhempi totuudessa) tämän käytöksen johdosta, mikä ei ollut sopusoinnussa hänen valistuneen uskonsa kanssa, vaan lähenteli ulkokultailua ympärileikattujen juutalaisten pelosta.

¹⁶ Kertoessaan, miten hän käytti tahdikkuutta, Paavali sanoo: ”Muutkin juutalaiset yhtyivät hänen kanssaan tähän teeskentelyyn, niin että Barnabaskin viekoiteltiin heidän mukanaan heidän teeskentelyynsä. Mutta kun minä näin, että he eivät vaeltaneet suoraan hyvän uutisen totuuden mukaan, niin minä sanoin Keefaalle heidän kaikkien edessä: ’Jos sinä, vaikka oletkin juutalainen, elät niinkuin kansat elävät etkä niinkuin juutalaiset, niin miten sinä pakoitat kansoihin kuuluvia ihmisiä elämään juutalaisen tavan mukaan?’” (Gal. 2:11–14, Um) Pietari ymmärsi asian ytimen, mutta ei loukkaantunut.

17. Miten voimme välttää vaikeuksia sielultamme sanojen ja kielemme käytöllä?

¹⁷ Sananlasku sanoo viisaasti: ”Joka suunsa ja kielensä varoo, se henkensä ahdistuksilta varoo.” (Sananl. 21:23) Se sisältää suun ja kielen varjelemisen, niin ettei juorua toisista, ettei varsinkaan panettele ja arvostele nurinkurisesti toisten yksityisiä, henkilökohtaisia asioita tuomiten usein toisia omien mittapuittensa eikä Jumalan Sanan parhaan selityksen mukaan. Koska Harmagedonin taistelu on niin lähellä, niin jotkut saattavat kohottaa kulmakarvojaan ja käsiään kauhistuneina sentähden, että toiset veljet ja sisaret menevät naimisiin näinä päivinä tai että jotkut naineet sisaret tulevat raskaiksi. Mutta perustuuko tällainen avoimesti näytetty, julkisesti ilmaistu kauhu näitä viimeisiä päiviä ja uhkaavaa Harmagedonia koskevien Kirjoitusten oikeaan käsittämiseen ja ymmärtämiseen? Ei. Yleensä löytää juoruaja, panettelija, hätäinen arvostelija edestään sen, mitä hän on sanonut, ja sitten hänellä on vaikeutta, vaikeus selittää, vaikeus pyytää anteeksi, vaikeus murheesta, kun hän näkee sen vahingon, minkä hän on aikaansaanut niille, jotka ovat loukkaantuneet Jumalan totuuteen ja järjestöön. On käytännöllinen tapa välttää nämä vaikeudet: pidätä suusi ja kielesi ja kynäsi.

18. Milloin kielen käyttämättä jättäminen osoittaisi rakkauden puutetta?

¹⁸ Meidän tulee siis tosiaan rakastaa sanoin ja kielellämme. Nyt, tänä kansojen tuominta-aikana, on kaikkien aikojen aika, jolloin tulee käyttää sanaa ja kieltä oikealla tavalla ja jolloin sopivien sanojen pidättäminen olisi tottelemattomuutta. Eikö nyt ole se aika, jolloin Jumala käskee meitä saarnaamaan Valtakunnan hyvää uutista koko asutussa maassa todistustarkoituksessa kaikille kansoille? Jeesus Kristus sanoo: Kyllä on. (Matt. 24:14) Eikö nyt ole aika antaa luotettava neuvo niille, jotka ovat tuhoutumisen vaarassa tänä tuomiopäivänä ja Harmagedonissa? On. Miten paljon hyvää me jättäisimmekään tekemättä, jos pidättäisimme aikanaan ja sattuvasti puhutun sanan, kun kielellämme on voima ja tilaisuus lausua se! ”Kuinka hyvä onkaan sana aikanansa!” ”Kultaomenia hopeamaljoissa ovat sanat, sanotut aikanansa.” (Sananl. 15:23; 25:11) Jos meidän täytyy antaa nuhde aikanaan, niin se tulee antaa rakkaudessa, jotta se olisi sopivasti lausuttu. Jos ei nuhdella aikanaan, niin se voi osoittaa rakkauden puutetta sanan ja kielen käytössä. (Sananl. 6:23) ”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa.” ”Sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa.” – Sananl. 13:24; Hepr. 12:6; Sananl. 3:12; 27:5.

19. Täytyykö meidän siis rakastaa sanalla ja kielellä? Jos täytyy, niin miten?

¹⁹ Seurakunnan jäsenten täytyy puhua Jumalan Sanaa toisilleen heidän rakentamisekseen hengellisesti, heidän lohduttamisekseen ja kannustamisekseen eteenpäin oikealla tiellä. Meidän opettamiseksemme, miten tulee käyttää sanaa ja kieltä, on neuvo: ”Te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä ja pysyttäkää . . . itsenne Jumalan rakkaudessa.” Myös: ”Lohduttakaa . . . toisianne näillä sanoilla.” (Juud. 20, 21; 1. Tess. 4:18) Puhujien, jotka on määrätty puhumaan, tulee saarnata Sanaa seurakunnille, ja kaikkien seurakuntien jäsenten täytyy saarnata Sanaa kaikille maan asukkaille. Rakkautta ei tule osoittaa ainoastaan puhumalla yleensä, vaan rakkautta tulee osoittaa sillä huolellisuudella, mitä me noudatamme sanojemme ja ilmaisumuotojemme ja kuvaustemme suhteen: ”Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata.” (Kol. 4:6) Kieltä ei saa käyttää kuin Gehennasta syttyvää tulta ikuisen tuhon aiheuttamiseksi kuulijoillemme tuossa kuvaannollisessa tuli- ja tulikivijärvessä, vaan kuin ”viisasten kieltä”, joka jakelee mielen ja hengen terveyttä kuulijoille. (Sananl. 12:18; Jaak. 3:5–8) Olkoon kielemme elämän sanojen väline; olkoot meidän tarjoamamme painetut sivut, painetut saarnat, elämän sanoja, mitkä on lausuttu Raamatun kielellä ja mitkä vaikuttavat pelastukseksi. Ei ole epäilystäkään, että meidän täytyy rakastaa sanalla ja kielellä ja meidän täytyy tehdä se Jumalaan yhtä hyvin kuin lähimmäiseemmekin nähden.

”TEOSSA JA TOTUUDESSA”

20. Mitä apostoli tarkoittaa sitten 1. Johanneksen kirjeen 3:18:nnessa?

²⁰ Apostoli Johannes tarkoittaa sanoessaan: ”Älkäämme rakastako sanalla ja kielellä, vaan teossa ja totuudessa”, että me emme saa rakastaa ainoastaan sanalla ja kielellä, varsinkaan kun on tekojen, toiminnan aika, aika panna toimeen, mitä sanomme sanalla ja kielellä. (1. Joh. 3:18) Me teemme tämän johtopäätöksen tässämainitun kohdan edellä olevasta jakeesta (17), mikä kuuluu: ”Jolla on tämän maailman varoja ylläpitää elämää ja joka näkee veljensä olevan puutteessa ja kuitenkin sulkee hellän myötätuntonsa oven häntä kohtaan, niin millä tavalla Jumalan rakkaus pysyy hänessä?” (1. Joh. 3:17, Um) Mitä hän sanoo sanalla ja kielellä, se ei kätke sitä tosiasiaa, että häneltä puuttuu rakkautta Jumalaan sekä rakkautta yhteen likeisimmistä lähimmäisistään, kristittyyn veljeensä.

21. Miten rakkaus vastaa näin ollen uskoa?

²¹ Tämä muistuttaa meille Jaakobin selitystä siitä, mitä elävä usko on: ”Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: ’Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne’, mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.” (Jaak. 2:14–17) Tämä selitys soveltuu yhtä hyvin rakkauteen. Elävällä rakkaudella täytyy olla tekoja. Se täytyy todistaa, jotta se olisi aito, ei vain kielen sanoilla, kun ne ovat halpoja eivätkä maksa meille enempää kuin suun liikuttamista, vaan töillä, epäitsekkäillä teoilla, antamalla itsellemme koituvin kustannuksin ja laskematta saavamme jotakin takaisin.

22. Mitä rakkaus saattaa meidät tekemään niille, jotka palvelevat meitä, ja missä rakkaus koettaa ottaa johdon?

²² On yksinkertaista lainata raamatunkohtia rakkaudesta ja pitää siitä puhe kuulijakunnalle, mutta sen osoittaminen käytännössä, kun se maksaa jotakin lihalle ja sille, mitä se omistaa, on toinen seikka. Se on sanoin ilmaistun rakkauden todenperäisyyden varmempi koetin. Toisinaan meitä vaaditaan antamaan vähän voimiamme tehdäksemme jotakin toisille, sen sijaan että meitä palvellaan koko aika. Se ei salli meidän olla ylimielisiä ja mahtailevia ja odottaa asemamme tai sivistyksemme tai aineellisen varallisuutemme tähden, että meitä palvellaan, tarjoamatta vuorostamme vähintäkään apua omasta puolestamme. Kun tulee kysymykseen jonkin tekeminen toisille, niin meidän pitäisi koettaa olla ensimmäisinä palvelemassa. ”Olkoon teillä veljellisessä rakkaudessa hellä kiintymys toisiinne. Ottakaa johto kunnioituksen osoittamisessa toisianne kohtaan.” (Room. 12:10, Um) Jeesus teki niin. Hän ei sanonut turhaan: ”Joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne; niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä [sielunsa] lunnaiksi monen edestä.” (Matt. 20:26–28) Kun me yritämme ottaa johdon kunnian osoittamisessa toisillemme Jumalan palvelijoina, niin se varjelee meitä tulemasta kuolleeksi taakaksi, niin että ihmiset väsyvät pitämään meitä vierainaan jonkin aikaa. Meidän tulee koettaa helpottaa ihmisiltä heidän taakkojaan, niin että voisimme vapauttaa heitä ja antaa heille enemmän aikaa hengellisiin asioihin, joita he tarvitsevat yhtä hyvin kuin mekin.

23, 24. Miten me voimme ilmaista rakkautta koko veljien seuraa kohtaan, ja miksi yksinäisyyden etsiminen voi johtaa tuhoon?

²³ Veljet saattavat olla toisinaan taakkana sinulle, eivät rahallisessa tai aineellisessa suhteessa, vaan käyttäytymisessä, heikkouksiensa ja kristillisen epäkypsyytensä vuoksi. Mutta rakkauden pitäisi vetää vertoja tälle. ”Rakastakaa koko veljien seuraa.” (1. Piet. 2:17, Um) Tämä ei merkitse vain kaikkialla maailmassa olevien veljien puolesta rukoilemista ja yritystä auttaa heitä jollakin vaikeuksissa olevalla alueella. Se merkitsee sopeutumista veljien kanssa omassa seurakunnassamme heidän hairahduksistaan ja puutteistaan huolimatta, niin ettemme väsy niihin ja menetä kärsivällisyyttämme. Meidän läheisen, säännöllisen yhteytemme ei tule synnyttää ylenkatsetta sen johdosta, että me opimme tuntemaan toverimme kuin kirjan, mikä on luettu ja uudelleenluettu. Vuonna 1939 etelänavalle tehdyn tutkimusretkikunnan johtaja lausui halunsa, että hänet asetettaisiin yksin johonkin etuasemaan tekemään tieteellisiä havaintoja pitkän talviyön kuluessa. Miksi? Hän sanoi, että kaksi miestä saattaa olla parhaat ystävykset, mutta pane heidät yhteen pieneen asuntoon, pakoita heidät istumaan vastatusten ja katsomaan toisiaan kasvoihin pitkä aika, niin he väsyvät lopulta toisiinsa, tympääntyvät, kyllästyvät toisiinsa eivätkä voi lopulta sietää toistensa näkemistä ja läsnäoloa. Antakaa minun siis saada havaintoasema yksin!

²⁴ Tämä osoittautui melkein hänen tuhokseen. Hänen lamppunsa höyryt miltei näännyttivät hänet, ja kun häneltä ei saatu mitään radiosanomaa, niin lähetettiin toimintakeskuksesta pelastusretkikunta, mikä löysi hänen lumen peittämän kojunsa, kaivautui lumen läpi ja toi hänet esiin elävänä viime hetkessä. Kristitylle ei ole vähemmän vaarallista eristäytyä vapaaehtoisesti yksinäisyyteen väsyen, ikävystyen veljien seuraan ja haluten mieluummin yksinäisyyttä tai eläinten seuraa tai, mikä vieläkin pahempaa, tämän maailman seuraa. Tällainen yksinäisyys voi johtaa tosiaan mielipuolisuuteen, hulluuteen henkisessä merkityksessä, sillä se erottaa meidät teokraattisesta järjestöstä, jonka kautta Jehovan ravinto, ohjaus ja suojelus tulee, ja niin se johtaa meidät tuhoon.

25. Miksi meidän läheisen yhteytemme ei tule synnyttää halveksintaa, ja miksi me emme voi olla erossa, jos on rakkautta?

²⁵ Maailmassa voi olla totta, että läheinen yhteys ja tuttavuus synnyttää halveksintaa. Mutta maailmalla ei ole Jehovan henkeä. Meillä, jotka kuulumme hänen uuden maailman yhteiskuntaansa, on se. Sen hedelmä on rakkaus oikeassa muodossa. Jos me rakastamme todellisuudessa veljien koko joukkoa, niin me emme voi eristäytyä heistä. Rakkaus etsii aina kiintymyksensä kohteen, se ei voi olla yksin. Jos joku tuntee kalvavaa kiintymystä jotakuta nuorta tyttöä kohtaan, niin koettakaapa pitää hänet erossa tuosta tytöstä. Hän hakeutuu tavalla tai toisella tämän luo ja osoittaa runsaasti kiintymystään. Viisas mies sanoo, että se oli yksi niistä neljästä seikasta, mitkä olivat liian ihmeellisiä hänen ymmärtää: ”miehen jäljet nuoren naisen tykö”. (Sananl. 30:19) Meidän täytyy olla tällaisia veljiämme kohtaan. Me emme voi itse puolestamme pysyä erossa heistä, ja siksi me tapaamme heitä, mutta emme vain sentähden, että Jumala käskee. Meidän täytyy olla heidän seurassaan ja tehdä näin myönteisin ajatuksin: tehdäksemme hyvää toisille, ollaksemme hyödyksi eikä vain hyötyäksemme itse ollen ainoastaan ottavalla puolella. Lähetystyöntekijäin, jotka asuvat samassa lähetyskodissa, tai niiden, jotka työskentelevät samassa ryhmässä, tulee pitää arvossa toisiaan yhä enemmän, sietää toisiaan aikoina, jolloin on hiukan koettelevaa, sekä olla voimana toisilleen, koska kaksi on yhteistoiminnassa parempi kuin yksi. (Saarn. 4:9–12) Lähetystyöntekijät tarvitsevat toisiaan kenttätoiminnassa. Heidän tulee koettaa varjella toisiaan paikallisilta vaaroilta. Heidän tulee tehdä kaikki tämä, mikä saattaa tapahtua jossain määrin heidän omien henkilökohtaisten tunteittensa kustannuksella, työn hyväksi, kyseisen maan Jehovan todistajain muodostaman paikallisen seurakunnan rakentamiseksi.

26, 27. Miten kokouksessa oleminen saattaa olla vain muodollista rakkautta Jumalaan, ja miten meidän pitäisi käyttää kokousta ja yhdessäoloa hyväksemme?

²⁶ Me emme voi jättää huomioonottamatta uuden maailman yhteiskunnassa olevia veljiämme. Ei ole mitään syytä eikä puolustusta sellaiselle käyttäytymiselle, minkä lainaamme eräästä Seuralle tulleesta kirjeestä: ”Voisin sanoa paljon enemmänkin, mutta minun täytyy päästä kirjoittamiseni aiheeseen. Olkaa hyvät ja vastatkaa Vartiotornissa. Voiko olla mahdollista, että sellainen, joka on Jehovalle antautunut todistaja, voi istua toisten todistajien kanssa vuosikausia samassa Valtakunnansalissa, samalla penkillä rinnan, kulkea toisten ohi, ei ainoastaan kuukausia, vaan vuosia, eikä puhu kertaakaan sisarelleen tai veljelleen? Ei sano edes: ’Hei!’ tai: ’Terve!’? Ja kun yritetään puhua, niin hän kääntyy pois vastaamatta. Osoittaako tämä lähimmäisen rakkautta? Jeesus kehoitti: ’Rakastakaa toisianne’ jne. Suuri joukko ei ole jaettu, olkoonpa se mitä rotua tai väriä hyvänsä.”

²⁷ Hän, jota tämä kirje kuvailee, saattaa ajatella, että hän osoittaa rakkautta Jumalaan käymällä Valtakunnansalissa, mutta hän ei ota huomioon, että tällainen rakkaus Jumalaan on epätäydellinen, pelkästään muodollinen, sillä hän ei rakasta Jumalaa pitämällä hänen käskynsä: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Meidän tulee tukea kokouksia, mutta ei ainoastaan olemalla niissä läsnä, vaan osallistumalla niihin, milloin sellainen tilaisuus tarjoutuu. Liity kokouksen jälkeen salissa olevien joukkoon kiinnittäen huomiota niihin, jotka näyttävät olevan syrjäytettyjä. Sinä saat siten erikoista onnea kokouksessa käymisestä antamalla toisille siellä ollessasi. Koeta, ettet kuuluisi myöhästyviin, varsinkaan yleisissä esitelmissä. Jos muukalaiset ovat siellä aikanaan, niin tekee huonon vaikutuksen, jos he näkevät monta tyhjää istuinta ja huomaavat, että seurakunnan jäsenet ovat myöhässä. Tyhjät istuimet saattavat olla myös äänekäs todistus heille siitä, että seurakunnan jäsenet eivät käy kokouksissaan. Jos sinun on mentävä yksin kenttäpalvelukseen, niin tee se. Mutta ole mukana joukossa, mikäli mahdollista. Auta niitä toisia rakentumaan, jotka tulevat silloin tovereiksesi, jotta he saisivat suuremman kelpoisuuden ovelta ovelle ja liikkeestä liikkeeseen saarnaamisessa. Antakaa heikkojen ammentaa voimaa ja intoa itsestänne, vahvemmista. Antakaa ja saakaa enemmän onnea. – 1. Kun. 1:1–4.

MYÖSKIN MIELESSÄ

28. Mitä vastaan meidän on valvottava mielentilaamme, ja mikä on vastalääke sille?

²⁸ Mieli on hyvin vaikuttava tekijä siinä, miten me osoitamme tai pidätämme rakkautta toisia kohtaan. Meidän on valvottava mielentilaamme ja pidettävä huoli siitä, että se ei ole kielteinen, itsekeskeinen, sisäänpäinkääntynyt, kokonaan omaan itseensä vajonnut tai ajattele meidän olevan haittana toisille ja että se ei siten saa meitä taipuvaisiksi olemaan yksin omine ajatuksinemme. Apostolin vastalääke tällaiseen mielen hämmennykseen on: ”Ei pitäen silmällä henkilökohtaiseksi hyödyksi vain omia asioitanne, vaan myös henkilökohtaiseksi hyödyksi toisten asioita. Säilyttäkää itsellänne tämä mielentila, mikä oli myöskin Kristuksella Jeesuksella.” (Fil. 2:4, 5, Um) Tätä vastalääkettä noudattaen me rupeamme toimimaan epäitsekkäästi toisia uuden maailman yhteiskunnassa olevia kohtaan. Tämän ei pitäisi olla liian vaikeaa. Jos Kristuksen vuorisaarna käski meitä rakastamaan vihollisiammekin ja tekemään hyvää heille, niin kuinka paljon enemmän meidän tulisikaan rakastaa niitä, jotka rakastavat meitä, veljiämme Jumalan perheessä? Ole rakkaudellinen ulospäin.

29. Mitä 1. Korinttolaiskirjeen 13:5 käskee meitä olemaan muistelematta? Mitä Sananlaskujen 18:19 varoittaa muuten voivan tapahtua meille?

²⁹ 1. Korinttolaiskirjeen 13:5 sanoo kuvaillessaan, miten tämä jumalallinen ominaisuus toimii: ”[Se] ei muistele kärsimäänsä pahaa.” Toisin sanoen, älä kanna kaunaa ketään hengellistä veljeä kohtaan. Jos joku tekee näin itsepintaisesti, niin hän voi osoittautua yhtä leppymättömäksi, kuin Sananlaskujen 18:19:nnessä kuvailtu loukattu veli: ”Loukattu veli on vaikeammin voitettavissa kuin vahva kaupunki; ja sellaiset riidat ovat kuin linnan salvat.” (As; Nácar-Colunga) ”Vieraantunut veli on vaikeampi kuin vahva kaupunki, ja riidat ovat kuin linnoituksen salpa.” (Ro) ”Veli, jota vastaan on rikottu, on kuin vahva kaupunki, ja riidat kuin palatsin salpa.” (Yg) Vastoin sitä, mitä voitaisiin odottaa, joku veli kieltäytyy osoittamasta perhekiintymystä ja antamasta anteeksi omalle lihaa ja verta olevalle veljelleen ottaen ilmeisesti sellaisen asenteen, että hänen veljensä ei olisi pitänyt loukata hänelle niin läheistä kuin omaa veljeään eikä rikkoa häntä vastaan.

30. Mitkä esimerkit me tapaamme tästä Kainissa ja Eesaussa?

³⁰ Kain ei antanut koskaan anteeksi veljelleen Aabelille sitä, että tämä saattoi hänet tietämättään varjoon Jumalan suosion ollessa kysymyksessä; hän tunsi epäilemättä, että oli menetelty halpamaisesti häntä kohtaan hänen esikoisasemassaan, ja hänen ylpeytensä loukkaantui. Eesau harkitsi veljensä Jaakobin murhaamista siksi, että tämä oli ryhtynyt toimenpiteisiin, jotta hänen isänsä Iisak siirtäisi hänen laillisesti ostamansa esikoisoikeuden hänelle Jumalan määräyksen mukaan. Jaakob lähti kotoa antaakseen veljensä raivon lauhtua. Palatessaan kahdenkymmenen vuoden poissaolonsa jälkeen ei Jaakob ollut vieläkään varma Eesaun anteeksiannosta, vaan lähetti lahjan toisensa perästä edellään Eesaulle toivoen, että nämä lahjat sekä pitkä poissaolo unohduksen yhteydessä pehmittäisivät hänen veljensä ja saisivat hänet järkiinsä. Onneksi kävi niin, mutta aikaa kului pitkälti, kaksikymmentä vuotta. Miten olisi, jos kaupunkia pitäisi piirittää niin kauan sen valtaamiseksi? – 1. Moos. 25:20–34; 27:1–45; 31:36–41; 32:3–33:11.

31. a) Mitkä esimerkit tästä tapaamme Jooabissa ja Absalomissa? b) Miten voidaan tällä tavalla menettää tilaisuus noudattaa Jumalan esimerkkiä, ja ketä täten vahingoitetaan?

³¹ Kenraali Jooab kantoi kaunaa israelilaista veljeään, kenraali Abneria, kohtaan siksi, että tämä oli tappanut hänen veljensä Asaelin sisällissodan aikana, ja surmasi lopulta Abnerin käyttäen kavaluutta. (2. Sam. 2:18–23; 3:26–39) Kuningas Daavidin poika Absalom ei antanut koskaan anteeksi velipuolelleen Amnonille, koska tämä oli tehnyt väkivaltaa hänen sisarelleen Taamarille, vaan odotettuaan kaksi vuotta aikaansa suunnitteli tilaisuuden ja tapatti Amnonin. (2. Sam. 13:1–29) Uuden maailman yhteiskunnassa olevien veljien täytyy näin ollen olla varuillaan, etteivät he kanna mielessään kaunaa ja äreyttä, tule pahantuulisiksi, läpikäy todellisia tai kuviteltuja loukkauksia yhä uudelleen mielessä ja tule aina kylmemmiksi ja katkerammiksi sellaista veljeä kohtaan, jota pidetään loukkaajana. Veli, jota syytetään rikkomuksesta tai syyllisyydestä siihen, voi noudattaa Matteuksen 18:15–17 olevaa Jeesuksen hahmottelemaa menettelyä. Mutta tuo veli pysyy silti itsepäisenä ja kieltäytyy antautumasta sovitteluun; hän ei halua päästää loukkaajaa liian helpolla, vaikka tämä onkin hänen hengellinen veljensä. Hän haluaa mieluummin tehdä riidan rikkomattomaksi kuin linnanportin salvan. Hän menettää täten tilaisuuden noudattaa Jumalan esimerkkiä: ”Vaan tulkaa ystävällisiksi toisillenne, hellän sääliväisiksi, antaen auliisti anteeksi toisillenne niinkuin Jumalakin Kristuksen kautta antoi auliisti teille anteeksi. Tulkaa sentähden Jumalan esimerkin noudattajiksi, niinkuin rakkaat lapset.” (Ef. 4:32; 5:1, Um) Hän vahingoittaa pääasiassa itseään.

32. Mikä on parempi menettely loukkaajana pidettyä veljeä kohtaan, ja ketä siten etupäässä hyödytetään? Miksi?

³² Hänen anteeksiantamaton, sovittelematon henkensä on omiaan saamaan hänen veljensä heikoksi, vaikuttamaan ehkäisevästi häneen hengellisesti. On parempi antaa anteeksi ja poistaa riidat ja kinastelut sekä auttaa tuota veljeä olemaan kuin vahva kaupunki, niinkuin eräät nykyaikaiset kääntäjät kääntävät mieluummin Sananlaskujen 18:19:nnen: ”Autettu veli on kuin vahva kaupunki, mutta riitely on kuin linnan salvat.” (Ts) ”Veljen auttama veli on kuin linnoitettu kaupunki; hän pysyy vahvana kuin linnan salpa.” (Ak; Bover-Cantera) Meidän vastuumme ja etumme on vaikuttaa ylentävästi veljeemme antamalla anteeksi, jos se on tarpeellista, ja siten auttaa häntä tulemaan vahvaksi ja sellaiseksi, ettei vihollinen voi häntä vallata, kykeneväksi kestämään kuin linnan salpa kaikkia tämän maailman hyökkäyksiä vastaan. Kristitty hyödyttää sillä tavalla itseään samoin kuin hengellistä veljeäänkin. ”Armollinen mies tekee hyvää omalle sielulleen, mutta se, joka on julma, vaivaa omaa lihaansa.” (Sananl. 11:17, As) Muista, että Jeesus sanoi: ”Onnellisia ovat armolliset, koska heille osoitetaan armoa. Sillä jos te annatte ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne antaa myös teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi heidän rikkomuksiaan, niin teidän taivaallinen Isännekään ei anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt. 5:7; 6:14, 15, Um) Eikö Jumalan anteeksianto ole saamisen arvoinen? Se merkitsee meidän iankaikkista elämäämme uudessa maailmassa.

33. Miten me myös voimme säästää itseämme sisäiseltä tuskalta ja koetukselta ja estää hyviä suhteitamme toisen veljen kanssa menemästä pilalle?

³³ Me säästämme itseltämme paljon sisäistä tuskaa ja koettelemusta, jos emme ole arkoja, tunteellisia, helposti loukkaantuvia. Älä kuvittele olevasi se, jota toiset tarkoittavat huomautuksillaan ja syyttömästi arvostelevat, minkä vuoksi loukkaantuisit ja tuntisit kärsineesi vääryyttä. Jos epäilet, ketä tarkoitetaan, niin kysy puhujalta. Älä tee hätiköidysti johtopäätöksiä äläkä haudo mitään puhujaa vastaan ja kylmene häneen nähden. Jos hänen huomautuksensa sopii sinuun, niin ne ovat saattaneet sopia joihinkin toisiinkin, ja puhujalla on saattanut olla mielessä joku muu valaisevana esimerkkinä. Ota siis nöyrästi toisten kanssa vastaan hänen huomautustensa hyöty. Miltä sinusta tuntuisi, jos puhuja tulisi suoraan sinun luoksesi ja sanoisi: ”Sinä se olet”? Se olisi erehtymättömästi tarkoitettu sinulle, mutta vaikka se loukkaisi sinua, niin sinun olisi joko hyväksyttävä se totena tai sitten sinun pitäisi puolustautua sitä vastaan pitäen sitä vääränä. Eräs sinua korkeampi kuninkaallinen arvohenkilö – kuningas Daavid – otti sen vastaan. Tuntematta lainkaan loukkautuneisuutta ja rankaisematta rohkeaa syyttäjäänsä, profeetta Naatania, hän myönsi olevansa Naatanin kuvauksen vastine. Tämä teki hänelle hyvää ja johti hänet sovitukseen Jehova Jumalan kanssa. (2. Sam. 11:1–12:15; Sananl. 28:13) Nöyrry siis ottamaan vastaan ansaittu nuhde ja oikaisu ja ole kiitollinen siitä. Mutta älä pane pahaa toisen syyksi äläkä salli mielikuvituksesi lennellä valtoimenaan ja saada tuntemaan olevasi loukkaantunut ja tulemaan liian herkkätunteiseksi. Se vie sinut pois tasapainosta ja riistää sinulta mukavat, hyvät suhteet veljeesi, joka ei tiedä loukanneensa sinua.

MIELUISAN YHTEYDEN TÄYDELLINEN SIDE

34. Miten Jumalan rakkaus toimi myönteisesti poisvieraantunutta ihmiskuntaa kohtaan, ja mitä me olemme näin ollen velvolliset tekemään tätä esimerkkiä noudattaen?

³⁴ Jumalan rakkaus pitää pyhien luomusten koko kaikkeuden yhteydessä hänen kanssaan. Hänen rakkaudellisin lahjansa, hänen ainoasyntyinen Poikansa, on ystävällinen askel monien maan päällä olevien harhaantuneitten saattamiseksi lopulta katkeamattomaan yhteyteen hänen kanssaan. Hänen rakkautensa sai hänet olemaan myönteinen ja ottamaan ensimmäisen askeleen meidän yhdistämiseksemme hänen kanssaan, vieläpä suurin kustannuksin hänelle itselleen. Noudattakaamme esimerkkiä ja olkaamme mekin myönteisiä ryhtyen ensiksi ystävälliseen ja anteeksiantavaan toimintaan sydämestämme. Se on rakkautta käytännössä. Me osoitamme kentällä todistamistyössämme ystävällisyyttä vihollisillemme ja vastustajillemme ja rukoilemme heidän puolestaan käyden alueemme yhä uudelleen, vaikka tietämättömät ja harhaanjohdetut ihmiset ovat saattaneet solvata meitä siellä. Miten epäjohdonmukaista onkaan näin ollen kovettaa itseämme omia veljiämme vastaan seurakunnassa sillä paaduttavalla ajatuksella, että me voimme antaa maailmalle anteeksi sen tietämättömyyden, mutta että meidän veljiemme olisi pitänyt tietää paremmin ja että heihin nähden tulee menetellä suhteellisen ankarasti, jotta heidät saataisiin huomaamaan se ja tuntemaan se, kunnes se koskee! Jumalan esimerkin valossa on meidän velvollisuutemme rakastaa veljiämme ja osoittaa heille siten parempi ja ylevämpi tie. Ajattele hyvää veljistä. Suunnittele ainoastaan hyvää toisille ja pane suunnitelma täytäntöön. Kehitä tätä hengen suurinta hedelmää, rakkautta.

35. Miksi meidän täytyy antaa rakkauden siteen tulla lujaksi uuden maailman yhteiskunnassa, ja miksi meidän täytyy muuttaa taipumuksemme ennen Harmagedonia?

³⁵ Anna yhteyden täydellisen siteen tulla lujaksi uuden maailman yhteiskunnassa. ”Pukeutukaa myötätunnon, ystävällisyyden, nöyrämielisyyden, lempeyden ja pitkämielisyyden hellään rakkauteen. Kärsikää jatkuvasti toisianne ja antakaa jatkuvasti auliisti anteeksi toisillenne, jos jollakulla on syytä valitukseen toista vastaan. Niinkuin Jehova antoi auliisti anteeksi teille, niin tehkää tekin. Mutta pukeutukaa kaiken tämän ohella rakkauteen, sillä se on yhteyden täydellinen side.” (Kol. 3:12–14, Um) Jos se on yhteyden side, niin sen täytyy vetää meidät yhteen ja pitää meidät yhdessä eikä erottaa meitä, ei hajoittaa meitä. Meidän täytyy vetäytyä yhteen nyt siinä uuden asiainjärjestelmän vastakuvallisessa arkissa, mikä kestää Harmagedonin meren uuteen maailmaan, eikä välttää toisiamme. Vaikeuksien ei tule kestää kauan veljien kesken, vaan ne tulee selvittää ensi tilassa, jotta jokainen olisi samaa mieltä Herrassa. (Fil. 2:1–4; 4:2) Jumalan luomakunta pysyy yhdessä hänestä lähtevän voiman avulla niinkuin ”Kesilin kiinnikkeet”. (Job 38:31, Yg) Uusi vanhurskas maailma pysyy myös yhdessä. Se on aivan edessämme, niin että suuri joukko tästä nykyisestä sukupolvesta voi varjeltua hengissä ”arkissa” astumaan siihen sen alusta lähtien. Entä sitten? Meidän täytyy luonnollisesti elää yhdessä nyt, ennen uutta maailmaa. Harmagedon ei muuta yliluonnollisella tavalla meidän suhtautumistapaamme veljiimme nähden tehden meistä yhtäkkiä rakastettavia. Meidän täytyy muuttaa se nyt. Harmagedon voi tosin pyyhkäistä pois taipumuksia, mutta ne taipumukset, mitkä se hävittää, ovat niillä, jotka se tuhoaa. Yksi asia on varma: tosi rakkaus varjeltuu Harmagedonissa samoin kuin nekin, jotka harjoittavat sitä.

36. Minkä ominaisuuden avulla maailma saadaan tietämään, että me olemme Kristuksen seuraajia, ja miten Psalmi 133 kuvailee sen aikaansaaman yhteyden?

³⁶ Olkaamme ystävyksiä. Jolla on ystäviä, hänen täytyy tehdä jotakin: hänen täytyy olla ystävällinen. (Sananl. 18:24) ”Ystävä rakastaa ainiaan ja veli syntyy varaksi hädässä.” (Sananl. 17:17) Tällaisen pysyvän ystävyyden kautta käy tälle maailmalle ilmeiseksi, että me olemme Kristuksen opetuslapsia, tosi kristittyjä. (Joh. 13:34, 35) Rakkaus tekee tällaisen pysyvän ystävyyden mahdolliseksi. ”Rakkaus peittää rikkomukset kaikki.” (Sananl. 10:12) Rakkaus on heltiämätön side, jos se on aitoa lajia. Se yhteys, missä se pitää veljet läheisesti yhdessä, on kuvailtu ihanasti Psalmissa 133:1–3: ”Katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat! Se on niinkuin kallis öljy pään päällä, joka tiukkuu partaan – Aaronin partaan, joka tiukkuu hänen viittansa liepeille. Se on niinkuin Hermonin kaste, joka tiukkuu Siionin vuorille. Sillä sinne on Herra [Jehova] säätänyt siunauksen, elämän, ikuisiksi ajoiksi.”

37. Miten tämä yhteys on kuin Aaronin pään päälle vuodatettu öljy?

³⁷ Öljy, millä Mooseksen veli Aaron voideltiin ja vihittiin Israelin ylimmäiseksi papiksi, ei ollut ainoastaan liukasta, vaan myöskin tuoksuvaa ja antoi mieluisen tuoksun kaikkialle ympärilleen, mikä teki ylimmäisen papin läheisyydessä olemisen miellyttäväksi. Se oli tuoksu, jollaista ei ollut millään muulla voiteluöljyllä, sillä Jumala ei sallinut kenenkään muun valmistaa samoja aineita sisältävää voiteluöljyä. Uuden maailman yhteiskunnan yhteyden tuoksu saattaa meidät samalla tavalla mieluisasti tietoisiksi rakkauden ilmapiiristä, jollaista ei voi huokua mistään tämän maailman järjestöstä. Me iloitsemme saadessamme olla tässä ilmapiirissä, se on hyvä meille. Se tulee Jumalalta hänen suuren Ylimmäisen Pappinsa, Jeesuksen Kristuksen, kautta. Se on leyhähdys Hänen henkeään. – 2. Moos. 30:22–33; Apt. 10:38.

38. Mihin muuhun Psalmi 133 vertaa veljellistä yhteyttä, ja miksi se oli tärkeä tekijä Siionin vuorten ympärillä olevalla alueella?

³⁸ Asuminen veljinä yhdessä uuden maailman yhteiskunnassa virkistää myös meitä, elvyttää meitä, niinkuin Hermonin vuoren kaste ylväillä Libanonin vuorenharjanteilla. Hermonin pysyvästi lumen peittämä huippu pani yön usvat tiivistymään Siionin vuorille kaukana etelässä, minne Jehova oli asettanut nimensä. Näin laskeutuva kaste pelasti Luvatun maan kasvillisuuden kuumana, sateettomana kautena, toukokuusta syyskuuhun. Millä tavalla? On havaittua äskettäin, että kun kasvit kuihtuivat kuivan kuumuuden tähden, niin ne virkosivat kuihtumuksestaan nopeammin, kun kastetta muodostui niiden lehdille yöllä, kuin silloin, kun maata kasteltiin, ja että ne imivät kastetta niin paljon, että kasvit toimivat säännöllisellä tavalla seuraavana päivänä ilman maan kastelemista. Ei ollut aavistettukaan, miten suuri määrä vettä imeytyi kasteesta ja erittyi myöhemmin juurien kautta maahan ja varastoitui sinne ilman haihtumisen aiheuttamaa hukkaantumista. Kasvin tällä tavalla maanalaiseen varastoon paneman veden huomattiin olevan mitattavissa millimetreissä pientenkin kasvien ollessa kysymyksessä ja toisinaan vastaavan koko kasvin painoa. Maan koko kasvillisuus sai epäilemättä tällä tavalla kastelun kolmannesta luomispäivästä Nooan päivän vedenpaisumukseen asti, jolloin Jumala ei ollut vielä antanut sataa maan päälle, vaan sumu nousi jatkuvasti maasta ja kasteli koko maanpinnan. (1. Moos. 2:5, 6) Kaste, minkä lumipeitteinen Hermonin huippu sai lankeamaan pyhille Siionin vuorille, oli siis tuon virvoittavan, elämääylläpitävän kosteuden kaltainen ja piti kasvit vihreinä, miellyttävinä. – Tuom. 6:36–40.

39. Miten meidän yhdessäasumisemme on kuin tuollainen kaste, ja miksi se laskeutuu yllemme ylhäältä?

³⁹ Niinkuin oli esikuvallisessa Siionissa Palestiinassa, niin on vastakuvallisen Siioninkin, Jumalan valtakunnan, laita. Koska Jumala on määrännyt, että siinä, Valtakunnassa, on oleva siunaus meille, jopa iankaikkinen elämäkin, niin hän pani muinaisen esikuvallisen Siionin kylpemään joka päivä kasteessa kuumana, kuihduttavana aikana antaakseen profeetallisen kuvauksen. Kun asumme yhdessä veljinä mieluisessa yksimielisyydessä, niin se on kuin tuo runsas kaste, virvoittava tämän maailman vainoavassa kuumuudessa, ja se vaikuttaa meidän iankaikkiseksi elämäksemme Jumalan uudessa maailmassa. Se johtuu siitä, että jos me asumme tällä tavalla, niin se saa meidän hallitsevan Kuninkaamme Jeesuksen Kristuksen suosion: ”Kuninkaan viha on kuin nuoren leijonan kiljunta, mutta hänen suosionsa on kuin kaste ruoholle.” (Sananl. 19:12) Jehova Jumala on luvannut tälle ennallistetulle hengelliselle Israelille: ”Minä olen oleva Israelille kuin kaste”, ja hän panee sanansa tiukkumaan sille kuin kaste sen ehtymättömäksi virvoitukseksi. – Hoos. 14:5, 6; 5. Moos. 32:2.

40. Millaisia ollaksemme hyvätahtoisten ihmisten joukossa meillä täytyy olla tämä virvoitin, ja mikä on tärkeintä tässä suhteessa?

⁴⁰ Jos me jättäisimme yhteenkokoontumisemme ja yhdessäpysymisemme uuden maailman yhteiskuntana, niin me riistäisimme itseltämme tämän elämääylläpitävän kasteen. Voimmeko me olla ilman tällaista kipeästi tarvittua virvoitusta tämän vihollismielisen maailman keskellä? Emme! Me tarvitsemme sitä aina tuoreena sitä työtä varten, mikä meillä on ennustettu olevan hyvätahtoisten ihmisten keskuudessa, kuten on kirjoitettu: ”Jaakobin [hengellisen Israelin] jäännös on oleva monien kansojen keskellä kuin kaste Jehovalta, kuin sadekuurot ruoholle, mitkä eivät odota ihmistä eivätkä varro ihmisten lapsia.” (Miika 5:7, As) Me emme ole soveliaita olemaan kuin kaste kuivuuden näännyttämille ihmisille, jollei meillä itsellämme ole ensin tätä hengellistä virvoitinta. Jos me pysymme yhtyneinä uuden maailman yhteiskuntana, niin se varataan meille, ja se pitää meidät rauhallisina ja tyyninä ja mieluisina Jumalan sekä hänen oman kansansa katsella. Tärkein tekijä meidän säilymiseksemme täten yhtyneinä on Jumalan hengen hedelmä, rakkaus. Se on rakkaus, mutta ei pelkästään sanalla ja kielellä, vaan teoissa ja totuudessa, sillä tosi rakkaus on käytännöllinen.

[Alaviitteet]