Mitä ihmiselle on tapahtunut
”Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia.” ”Heidän menonsa oli paha häntä kohtaan, he eivät olleet hänen lapsiansa, vaan häpeäpilkku.” – Saarn. 7:30; 5. Moos. 32:5.
JOISSAKIN huvipuistoissa on käyriä peilejä, jotka vääristävät niistä heijastuvan kuvan. Ihmiset seisovat niiden edessä ja nauravat näkemälleen – heidän päänsä näyttää pitkältä, heidän ruumiinsa lyhyeltä ja paksulta ja heidän jalkansa kolme kertaa todellista pitemmiltä. Jos siirtyy lähemmäksi peiliä tai kauemmaksi siitä, vääristymät muuttuvat, mutta koskaan kuva ei heijasta ruumista oikeissa mittasuhteissaan. Me itkisimme epätoivosta, jos nämä kauheat vääristymät olisivat aitoja heijastumia itsestämme. Mutta kaikki on pelkkää huvia, ja me seisomme poseeraamassa ja nauramassa peilistä näkyville hullunkurisille kuville. Kaikki ruumiinosamme näkyvät, mutta erittäin vääristyneinä!
Meistä on olemassa toinenkin kuva, joka ei ole oikeissa mittasuhteissaan, mutta se on todellinen eikä mikään naurun asia. Se on kuva sisimmästämme, siitä mitä me olemme sisäpuolelta, ”sydämen salaiselta ihmiseltä”. (1. Piet. 3:4) Tässä kuvassa pitäisi näkyä Jehova Jumalan ominaisuuksia, jonka kaltaiseksi ihminen alun perin luotiin. Meillä on yhä hänen ominaisuuksiaan, mutta ne ovat riistäytyneet oikeista mittasuhteistaan niin kuin ruumiillisen kuvamme heijastumat käyrässä peilissä.
Jehova Jumala loi ensimmäiset ihmiset niin, että heillä oli hänen ominaisuuksiaan tai kyky kehittää niitä. He tarvitsivat oikeudenmukaisuuden, rakkauden, tiedon ja viisauden ominaisuuksia ja voimaa tehdäkseen työtä tarkoitukset ja tavoitteet mielessään. Heille uskottiin työ, joka antaisi heidän elämälleen päämäärän ja merkityksen, ja heidät luotiin sellaisiksi, että he pystyivät tekemään tämän työn. (1. Moos. 1:28; 2:15, 18) Koska heillä oli myös vapaa tahto, he saattoivat valita oman menettelytapansa. – Joos. 24:15.
Aadam ja Eeva luotiin rehdeiksi, ja heille kerrottiin, mikä toimintatapa merkitsisi elämää, mutta he ’etsivät mutkia ja tekivät pahoin häntä kohtaan ja tulivat häpeäpilkuksi’. (Saarn. 7:30; 5. Moos. 32:5) He käyttivät väärin valinnan vapauttaan. Itsekkäässä tiedon tavoittelussaan Eeva oli epäviisaasti tottelematon Jumalalle. Tällainen tottelemattomuus ilmaisi rakkauden puutetta Häntä kohtaan, joka oli antanut hänelle elämän. ”Rakkaus Jumalaan merkitsee sitä, että noudatamme hänen käskyjään.” (1. Joh. 5:3) Aadam pani syrjään rakkautensa Jumalaan ollakseen Eevan puolella tämän kapinassa. Heidän saamansa jumaliset ominaisuudet eivät enää olleet tasapainossa, vaan ne olivat nyt vaillinaisia, epätäydellisiä. Jumalan varoituksen mukaan heidät tuomittiin kuolemaan, ja he siirsivät jälkeläisiinsä epätäydellisyyden ja kuoleman. – Ps. 51:7; Room. 5:12.
Silti heidän jälkeläisissään on nykyäänkin jossain määrin näitä jumalisia ominaisuuksia. Ottakaamme esimerkiksi tiedonhalu. Pienikin lapsi on tiedonnälkäinen. Niin pian kuin hän osaa puhua hänen mielensä tekee kysymyksiä virtanaan. Hän haluaa vastauksia ja kaipaa ravintoa ajatuksilleen. Kysymysten loputon tulva hämmästyttää aikuisia, saattaa heidät joskus ymmälle ja ärsyttää heitä ja lopulta näännyttää heidät. Mutta tällaisen rumputulen on määrä tyydyttää luonnollista uteliaisuutta ja tiedonnälkää. Miksi on näin? Miksi on noin? Miksi, miksi, miksi? Vihdoin ahdistettu isä tai äiti voi huudahtaa epätoivoisena: ”Mene kysymään äidiltäsi!” tai ”Mene kysymään isältäsi!” Mutta tällaista uteliaisuutta ei pitäisi lannistaa nuorissa, eivätkä vanhat saisi menettää sitä. Sen on määrä tyydyttää luontaista tiedontarvettamme.
”Viisas mies on väkevä.” (Sananl. 24:5) Tietoa on kertynyt tähän mennessä niin paljon, että ihminen on kyennyt lentämään korkeammalla ja nopeammin kuin mikään lintu, matkustamaan nopeammin maan päällä kuin mikään eläin ja voittamaan kalat vedessä. Hän voi nähdä ja kuulla, mitä tapahtuu maapallon toisella puolella. Hän on käynyt kuussa. Voima kiehtoo meitä, ja me seuraamme lumoutuneena nosturia, kun se heilauttaa teräspallon vanhan tiilirakennuksen kylkeen niin että rakennus menee murskaksi. Hyökkäävän sarvikuonon, viidakossa ryntäävän elefantin, salamanleimahduksen, ukkosenjyrähdyksen ja merellä raivoavan myrskyn voima herättää meissä pelkoa!
Meillä on oikeudenmukaisuuden taju. Lapsetkin tajuavat herkästi epäoikeudenmukaisuuden ja järkyttyvät kovasti, kun heitä ei heidän mielestään ole kohdeltu oikein. Aikuisetkin tuntevat oikeudenmukaista närkästystä kärsiessään vääryyttä. Kertomuksissa haluamme oikeudenmukaisuuden voittavan. Me haluamme sankarin voittavan ja roiston saavan palkkansa. On vain oikeudenmukaista, että me niitämme sitä mitä me kylvämme. On oikeudenmukaista ja rehtiä, että me teemme toisille niin kuin me haluaisimme heidän tekevän meille. (Gal. 6:7; Matt. 7:12) Niilläkin, joilla ei ole Jumalan lakia, on luontainen oikean ja väärän taju ja omatunto, joka syyttää tai puolustaa. Me tunnemme syyllisyyttä tehdessämme väärin samoin kuin Aadam ja Eeva, jotka kätkeytyivät, kun he olivat syyllisiä. – 1. Moos. 3:8–10.
Monet haluvat viisautta ja etsivät sitä tutkimalla ja mietiskelemällä. Sitä ei ole ohjelmoitu heihin niin kuin moniin muihin maallisiin luontokappaleisiin. Joillakin eläimillä on viisautta, joka hämmästyttää ihmisiä. Vaistonsa avulla ne muuttavat, ovat talvi- tai kesähorroksessa, rakentavat ja tekevät muuta sellaista, mikä kuvastaa viisautta. Raamattu sanookin: ”Ne ovat vaistonvaraisesti viisaita.” (Sananl. 30:24, UM) Kuitenkin ihmissuvulla on kyky hankkia tietoa ja käyttää sitä viisaalla tavalla. Ajattelemalla hän pääsee perille asioista ja ymmärtää ne. Yksistään ihmisellä kaikista maallisista luontokappaleista on tällainen joustava viisaus.
Jehova on tarkoituksen Jumala, ja ihminen tarvitsee tarkoituksen elämässään. Hän kärsii, jos hänellä ei ole päämäärää ja jos hänen elämällään ei ole merkitystä. Päämäärän saavuttamiseksi ihmisen täytyy tehdä työtä. Työ saa ihmisen tuntemaan itsensä hyödylliseksi. Jumala teki ihmisen tekemään työtä, antoi hänelle työtä tehtäväksi ja pani hänet ”Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä”. Jehovan lahja on, että ihmisen pitäisi ’nauttia hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa’. (1. Moos. 2:15; Saarn. 3:13) Työ heijastaa tekijäänsä ja osoittaa työntekijän arvon. On tyydyttävää nähdä työ hyvin tehtynä, valmiina ja päämäärä saavutettuna. Jehova julisti luomistyönsä erittäin hyviksi ja niiden päätökseen saanti virkisti häntä. – 1. Moos. 1:31; 2. Moos. 31:17.
Ennen kaikkea ihmiset tarvitsevat rakkautta. Heidän tulee rakastaa ja heidän tulee olla rakastettuja. Ilman sitä me kuihdumme sisältä päin. Hyvää ruumiillista huolenpitoa saavat pikkulapset kasvavat hitaasti ja joskus jopa kuolevat, jos heitä ei rakasteta. Ilman rakkautta jäävät aikuiset tuntevat itsensä yksinäisiksi, ja heidän mielensä masentuu ja lannistuu. ”Miehekäs mieli pitää sairaankin pystyssä, mutta kuka voi kantaa murtunutta mieltä?” (Sananl. 18:14) Rakkaus peittää kaiken ja kestää kaiken; ilman sitä suuri osa elämästä tulee sietämättömäksi ja kestämättömäksi. (1. Kor. 13:7) Me kuulemme, että näinä levottomina aikoina on monenlaista puutetta, mutta eniten maan päällä on puutetta rakkaudesta. Psykiatrit sanovat mielisairauden johtuvan nykyään useimmiten siitä.
Ja näin voimmekin siirtyä seuraavaan vaiheeseen etsiessämme vastausta kysymykseen: mikä saa ihmiset toimimaan? Kun ihmiseen luotaessa pantuja tarpeita ei tyydytetä, edessä on vaikeuksia. Auto suunniteltiin siten, että sillä on tiettyjä tarpeita. Jos niitä ei tyydytetä, auto ei toimi. Jos ne tyydytetään heikosti, auto voi toimia mutta kehnosti. Samoin on ihmisten laita. Ensimmäiseen ihmispariin pantiin luotaessa tiettyjä ominaisuuksia, jotka piti tyydyttää, ja ihmisissä on nykyään näitä samoja ominaisuuksia. Kun näitä tarpeita ei tyydytetä tai ne tyydytetään vain osittain, uskomaton ihmiskone ei toimi niin kuin sen pitäisi. Joskus se raivoaa hurjana ja tekee uskomattomia raakuuksia.
Kieroutuneet persoonallisuudet ilmentävät inhimillisiä ominaisuuksia kieroon kasvaneilla ja vääristyneillä tavoilla niin kuin käyrät peilit heijastavat kirjaimellisia ruumiita irvokkailla tavoilla. Oikeudenmukaisuuden, rakkauden, viisauden, voiman ja muut jumaliset ominaisuudet ovat yhä meissä, mutta epätäydellisyydessämme ne eivät enää toiminnallaan tasapainota toisiaan.