Vaatiiko Jehova liian paljon?
JOIDENKIN mielestä asia on niin. Muutamat ajattelevat, että kaikissa Jumalan käskyissä pysyminen on hiukan liikaa. ’Jos olen isä tai äiti ja minun on ansaittava elatus perheelleni ja huolehdittava talostani ja jos aion vielä lukea ja tutkia Raamattua säännöllisesti sekä käydä seurakunnan kokouksissa ja käyttää aikaa Jumalan valtakunnan hyvän uutisen levittämiseen toisten kanssa – niin eikö kaikki tuo ole liikaa?’ saattaa joku sanoa.
Vaatiiko Jehova tosiaan liikaa? Kääntykäämme kristillisyyskysymyksen Auktoriteetin, Herran Jeesuksen Kristuksen, puoleen ja katsokaamme, miten hän katseli asioita. Hän sanoo meille: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon [virvoituksen, Um] sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” – Matt. 11:28–30.
Kun Jeesus Kristus lausui nämä sanat, hän ei kerskannut, vaan vakuutti kuulijoilleen, että he saisivat osakseen oikean kohtelun, jos tulisivat hänen opetuslapsikseen. Hän kuvaili, millainen opettaja hän oli, ettei hän ollut tyrannimainen eikä raaka, vaan ystävällinen. Hänen sanansa olivat kehotus tulemaan hänen luokseen, tämän lempeämielisen opettajan luo. Hänen opetuslapsensa voivat tulla, eikä heidän tarvinnut olla levottomia sen vuoksi, että hän opetti heitä, sillä hän osoitti ymmärtämystä ja kärsivällisyyttä eikä koskaan hallinnut seuraajiaan. Häntä voitiin lähestyä ja heittää taakka Jeesuksen itsensä kannettavaksi. Hän ei ollut niiden uskonnollisten johtajien kaltainen, joille hän sanoi: ”Voi teitäkin, te lainoppineet, kun te sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin!” (Luuk. 11:46) Miten erilaista tulisikaan olemaan Jeesuksen seuraajilla! Heillä oli oleva suhteellisen helppo elämänvaellus, sillä Jeesuksen ies, suhteellisesti puhuen, olisi keveä.
Ne, jotka ovat nyt uupuneita tämän asiainjärjestelmän synnistä, ahneudesta ja jumalattomuudesta, löytävät suurta rohkaisua Jeesuksen sanoista. Kuinka väsyneitä oikeamieliset ihmiset ovatkaan väärän uskonnon taakkoihin – teeskentelyyn, alituisiin rahankeräyksiin, perimätietoihin, palvontamenoihin ja seremonioihin, jotka eivät anna minkäänlaista vastausta heidän kysymyksiinsä eivätkä vahvista uskoa! Ne eivät ole tuoneet lainkaan todellista virvoitusta ihmisille, mutta tosi kristillisyys tuo ”virvoituksen sielullenne”. Jeesuksen tosi seuraajaksi tulo vapauttaa Saatanan asiainjärjestelmän raskaasta orjuudesta ja avaa tien ikuiseen elämään.
ME EMME JOUDU PONNISTELEMAAN LIIKAA
Eikö voida odottaakin, että Jumalalla on vaatimuksia, jotka elämää etsivien täytyy täyttää? Hän asettaa esimerkiksi sellaisen vaatimuksen, että tulee hankkia tietoa Jumalasta ja hänen Pojastaan, koska se ”merkitsee iankaikkista elämää”. (Joh. 17:3, Um) Tämä kysyy tosin ponnistelua, mutta eikö minkä tahansa arvokkaan saavuttaminen vaadi tarmoa ja vaivannäköä? Jos henkilö on liian laiska tutkimaan Jumalan henkeyttämiä sanoja, tai jos hän ei käytä aikaa elämän Sanaa varten, niin miten hän voi miellyttää Jumalaa? Miten kukaan voi saada ”virkistyksen sielulleen”, jos hän hylkää halveksien säännöllisen Jumalan sanojen tutkimisen sekä yksityisesti että Jumalan kansan yhteydessä? Varaus on tehty. Me virvoitumme sitä mukaa kuin henkilökohtaisesti käytämme sitä hyväksemme.
Niin, kaikki arvokas vaatii ponnistelua. Jos joku haluaa olla taitava pianisti, hän ei voi soittaa ainoastaan kerran viikossa tai kerran kuussa ja luulla saavuttavansa tavoitteensa. Jos joku haluaa olla hyvä taidemaalari, hänen on nähtävä vaivaa. Sama koskee Jumalan elämän saamiseksi asettamien vaatimusten täyttämistä: sekin vaatii ponnistelua meidän puoleltamme. Koska ihmiskunta yleensä on syntynyt synnissä ja kuolemantuomion alaisuudessa, niin onko liikaa, että Jumala vaatii meitä hyväksymään hänen ehtonsa iankaikkisen elämän saamiseksi? Eipä tietenkään. Eräs mies kysyi kerran Jeesukselta: ”Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?” Jeesus sanoi hänelle: ”Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.” (Luuk. 13:23, 24) Jos ihmiset ponnistelevat tarmokkaasti monenlaisissa maailmallisissa pyrkimyksissä – urheilussa, mieliharrastuksissa, ammatillisissa velvollisuuksissa, huvituksissa jne. – niin kuinka paljon enemmän vaivaa pitäisikään nähdä kaikkein arvokkaimman tarkoitusperän hyväksi maailmassa – Jumalan tahdon tekemisessä uskollisesti! Tämä tuo iankaikkisen elämän palkinnon, ”sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne”. – Hepr. 6:10.
Muinoin ne, jotka miellyttivät Jumalaa, työskentelivät ponnistellen tarmokkaasti Jumalan tahdon tekemisessä, mutta he eivät ajatelleet Jumalan vaativan liian paljon. Ottakaamme esimerkiksi Nooa. Hänellä oli perhe, josta hänen oli huolehdittava, ja kuitenkin hänen käskettiin rakentaa arkki. Se oli suuri kolmikerroksinen arkki, jonka pituus oli melkein puolet Queen Mary -laivan pituudesta! Se vaati aika lailla vaivannäköä. Nooa ei kumminkaan sanonut: ’Jehova, en ole koskaan rakentanut edes soutuvenettä, saati sitten suunnatonta arkkia, tämän kaltaista arkkua.’ Ei, hän ryhtyi työhön ja ahersi siinä. Eikä hän työskennellessään sanonut: ’Jehova, minulla on niin kiire työskennellessäni tämän arkin rakentamisessa, että minulla ei ole aikaa saarnata näille ihmisille.’ Ei hän ajatellut sillä tavalla, sillä Raamatun kertomus osoittaa selvästi, että hän oli myös ”vanhurskauden saarnaaja” sekä rakentaja ja perheen huoltaja. (2. Piet. 2:5) Luuletko sen olleen helppoa? Vai ajatteletko, että hänen piti ponnistella tarmokkaasti? Nooa ponnisteli tarmokkaasti, mutta se ei ollut liikaa. Se merkitsi varjelusta hänelle ja hänen perheelleen.
JEESUKSEN PALVELUS – PONNISTELUA
Jeesus Kristus oli huomattavin esimerkki Raamatussa sellaisesta, joka ei koskaan valittanut, että Jehova vaati häneltä liikaa. Sanoihan hän itse: ”Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.” (Joh. 4:34) Hän nautti Isänsä tahdon tekemisestä ja työskenteli ankarasti Valtakunnan hyvän uutisen saarnaamisessa. Mutta jotkut saattavat nykyään sanoa: ’Tämä alkaa olla jo liikaa, kun on pysyttävä ajan tasalla tutkisteluissani, kokouksissa ja palvelustyössäni. Jospa olisin täydellinen niin kuin Jeesus!’ Mitä sanoitkaan? Jeesus oli tosin täydellinen, mutta hänkin väsyi toisinaan. Hän väsyi ruumiillisesti jopa siinä määrin, että hän kerran vaipui uneen veneessä mentäessä järven yli ponnisteltuaan ankarasti palvelustyössä. (Luuk. 8:22, 23) Erään toisen kerran Jeesus halusi salaa viedä opetuslapsensa yksinäiseen paikkaan, jotta he olisivat voineet ’levähtää vähän’. Oli niin paljon tulijoita ja menijöitä, ettei voitu edes aterioida. Mutta ihmiset saivat tietää, minne Jeesus oli menossa, ja suuri joukko oli heitä vastassa, kun Jeesus apostoleineen saapui veneellä. Sanoiko Jeesus nyt: ’Me olemme aivan liian väsyneitä opettaaksemme teille kaikille Jumalan valtakuntaa’? Ei, vaan Raamatun kertomus sanoo, että ”hänen kävi heitä sääliksi, koska he olivat niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta, ja hän rupesi opettamaan heille moninaisia”. (Mark. 6:30–34) Mikä suurenmoinen esimerkki!
Sama pitää paikkansa Kristuksen tosi seuraajista. Heillä on tiiviit aikataulut, ja aika ajoin heidän on päästävä vähän lepäämään. Mutta heidän päähuolenaan on Jumalan palvelus, ja he ovat syvästi kiinnostuneita ihmisistä, joita he palvelevat. Myös heidän ruokansa, mikä ylläpitää ja virkistää heitä, on heidän taivaallisen Isänsä tahdon tekeminen.
Vähää ennen kuin Jeesus joutui läpäisemään suurimman koetuksensa, hän tapasi opetuslapsensa nukkumasta. ”Niin ette siis jaksaneet yhtä hetkeä valvoa minun kanssani! Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko.” (Matt. 26:40, 41) Vaikka meillä siis on halu, niin lihamme saattaa olla heikko. Mutta mitä Jeesus, täydellinen ihminen, teki? Hän kääntyi rukouksessa taivaallisen Isänsä puoleen ja rukoili kolme kertaa.
Kun siis tulemme hiukan heikoiksi, väsyneiksi tai masentuneiksi, koska emme voi tehdä kaikkea, mitä haluaisimme ja mitä pyrimme tekemään, niin meidän ei pidä hämmästyä. Miksi ei? Koska Jumalan Poika odotti Jehovalta voimaa ja kääntyi hänen puoleensa, miksi emme mekin ajattelisi tekevämme samoin. Rukous antaa meille voimaa jatkaa. Rukoile sen sijaan että sanoisit: ’Jehova, sinä olet antanut meille liian paljon tehtävää – on hankittava tietoa, huolehdittava perheestä, kokoonnuttava yhteen ja saarnattava sinun valtakuntaasi.’ Se, mitä Jehova on antanut meille, koituu todellisuudessa suojaksemme – Valtakunnan tehtävien ja vaatimusten runsaus antaa meille niin paljon puuhaa, ettei meille jää aikaa sekaantua maailmallisiin asioihin.
Katso sen lisäksi varhaiskristittyjen esimerkkiä. Heitä heitettiin jalopeurojen eteen siksi, että he palvelivat uskollisesti Jehovaa. He olisivat voineet sanoa: ’Mitä pahaa siinä on, jos pistää hyppysellisen suitsuketta keisarin kuvapatsaan eteen? Eihän se mitään merkitse. Jehova vaatii meiltä liian paljon.’ Ei, he halusivat joutua heitettäviksi jalopeurojen eteen mieluummin kuin sovittelivat. He eivät pitäneet Jumalan nuhteettomuusvaatimusta liian suurena. He tiesivät, että hän voi herättää heidät kuolleista jälleen elämään.
PAAVALIN NÄKEMYS ASIASTA
Meistä saattaa toisinaan tuntua, että on liikaa mennä huonolla säällä kokoukseen tai lähteä palvelustyöhön. Ehkä terveytemme ei ole paras mahdollinen. Mutta ajatelkaamme, mitä apostoli Paavali joutui kokemaan, niin ymmärrämme, että meidän pulmamme ovat useimmissa tapauksissa myyränmättäitä niihin verrattuina: ”He ovat Kristuksen palvelijoita – . . . minä vielä enemmän. Olen nähnyt vaivaa enemmän, olen ollut useammin vankeudessa, minua on ruoskittu ylen paljon, olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa. Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille; kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut; . . . työssä ja vaivassa; paljon valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, paljon paastonnut, kärsinyt vilua ja alastomuutta.” (2. Kor. 11:23–27) Niin, ja Paavali sanoi myös: ”Ja kaiken muun lisäksi jokapäiväistä tunkeilua luonani, huolta kaikista seurakunnista.” (2. Kor. 11:28) Kaikkien vaikeuksiensa ohella Paavali oli syvästi kiinnostunut seurakunnista! Kuinka paljon samanlaista kuin valvojilla ja palvelijoilla nykyään, jotka ovat usein valveilla myöhään yöhön yrittäessään harkita, mitä voisivat tehdä tämän tai tuon auttamiseksi tai miten voisivat pitää huolta seurakunnan tarpeista!
Paavalin ei ollut varmastikaan helppo kestää kaikkia noita vaikeuksia, mutta hän ei kuitenkaan sanonut, että häneltä olisi vaadittu liikaa. Hän tiesi tekevänsä Jumalan tahdon, ja hän sai tyydytystä voidessaan palvella kristittyjä veljiään. Niinpä hän sanoikin: ”Olen täynnä lohdutusta, minulla on ylenpalttinen ilo kaikessa ahdingossamme.” – 2. Kor. 7:4.
OIKEA NÄKEMYS JUMALAN VAATIMUKSISTA
Meistä saattaa toisinaan tuntua, että se, mitä suoritamme evankeliuminpalveluksessa, ei riitä. Se ei ole huomiota herättävää. Mutta Jehova ei pyydäkään huomiota herättävää. Hän haluaa meidän vain saarnaavan tätä Valtakunnan hyvää uutista parhaan kykymme mukaan ja edistyvän jatkuvasti tiedossa sekä hänen pyhän henkensä hedelmän tuottamisessa.
Joku voi kuitenkin sanoa: ’Olen kovin heikko, toivon, että minulla olisi voimaa. Jospa olisin uudelleen nuori!’ Mutta älä ajattele siten. Muista, miten Paavali ilmaisi asian: ”Minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” (2. Kor. 12:10) Onko se paha, kun meillä on vaikeuksia ja ruumiillista heikkoutta? Ei välttämättä. Kun havaitsemme, ettemme voi toimia omassa voimassamme, niin tulemme väkeviksi Jehovassa, hänen hengessään ja Sanassaan.
Se tosiasia, että Jumala on rohkaissut meitä suorittamaan runsaasti Herran työtä, vaatii meitä olemaan rehellisiä itseämme kohtaan. (1. Kor. 15:58) Jeesus sanoi: ”Jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan.” (Luuk. 12:48) Millaisia varoja meille onkaan annettu, kuten esim. voimaa, terveyttä ja aikaa Raamatun tutkimiseen ja evankeliuminpalvelukseen? Jos meille on annettu paljon, niin meiltä myös paljon vaaditaan, mutta ei liikaa. Meitä vaaditaan ponnistelemaan omien henkilökohtaisten olosuhteittemme mukaisesti niin, että koetamme tehdä enemmän kykymme mukaan, vieläpä rukoillen, että olosuhteet suosisivat meitä, niin että meillä olisi tilaisuus tehdä enemmän.
Koska apostoli Paavali vertaa kristityn vaellusta kilpajuoksuun, niin Jumala vaatii meitä juoksemaan ”kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa” ja saavuttamaan maaliviivan. Jumala sanoo, miten meidän tulee juosta kilvassa ja voittaa – välttäen kaikkea, mikä olisi meille taakkana tai painaisi meitä. Jos kilpajuoksu on liian raskasta toisinaan, saattaa olla, että teet sen itse sellaiseksi valvomalla virkistyäksesi liian usein liian myöhään, sen sijaan että tekisit siitä voimiasi uudistavan tilaisuuden. Älä kadota koskaan näkyvistäsi tavoitetta. Jehova ei vaadi liikaa – vaan juuri sen verran, että voimme osoittaa, missä sydämemme on, juuri kylliksi voittaaksemme palkinnon. – Hepr. 12:1.
Säilytä totuudenarvostuksesi vahvana; älä lakkaa koskaan ilmaisemasta Jumalalle kiitollisuuttasi siitä edusta, että sinut lasketaan hänen palvelijoittensa joukkoon ja että sinulla on toive saada iankaikkinen elämä hänen vanhurskaassa uudessa järjestyksessään; pidä mielessäsi toisten kipeä tarve oppia totuus ja asennoitua nyt Jehovan puolelle. Ole tasapainoinen huolehtiessasi vastuuvelvollisuuksistasi. Jos sen teet, et koskaan ajattele Jehovan vaativan liian paljon.