Peittääkö Jumalan armo kaikki syntisi?

”Herra [Jehova, Um] on laupias ja armahtavainen Jumala, . . . joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit, mutta ei kuitenkaan jätä rankaisematta.” – 2. Moos. 34:6, 7.

 1. Miten pitkälle jotkut ihmiset väittävät Jumalan armon ulottuvan?

ONKO Jumalan armo rajaton? Ovatko ne monet, jotka ovat kuvailleet hänet niin sääliväiseksi ja rakkaudelliseksi Jumalaksi, että hän ottaa avosylin vastaan jokaisen riippumatta siitä, millaista elämää hän on saattanut viettää, esittäneet hänet oikeassa valossa? Esimerkiksi eräs teologian professori lausui teologisen seminaarin julkaisemassa lehdessä: ”Jos kirkko on uskollinen kutsumukselleen, sen täytyy rohkeasti julistaa, että homoseksualistit ovat Jumalan kuviksi tehtyjä ihmisiä, joiden edestä Kristus kuoli, ja että Jumalan armosta ne, jotka eivät olleet kansaa, ovat Jumalan kansaa, sillä ennen he eivät olleet saaneet armoa, mutta nyt he ovat saaneet armon.” Ulottuuko Jumalan armo ihmiseen, joka itsepintaisesti harjoittaa sellaista? Eräs toinen pappismies ajattelee siten, sillä hän kirjoitti samasta aiheesta ”kirkon hyväksynnällä” julkaistussa kirkollisessa lehdessä: ”Jos Jumala ei inhoa vaan pikemminkin rakastaa homoseksualistia sen luontoisena kuin hänet luotiin, niin me emme voi rakastaa vähemmän. Ja tämä merkitsee sitä, että meidän täytyy hyväksyä homoseksualisti sellaisena kuin hän on.” Hyväksyykö Jumala hänet sellaisena kuin hän on?

 2. Mikä Jeesuksen menettely voi aiheuttaa sen, että jotkut ymmärtävät väärin Jeesuksen asenteen syntisiä kohtaan, mutta mitä Jeesus vastasi arvostelijoilleen?

² Huolimaton Raamatun lukeminen voi saada jonkun olemaan yhtä mieltä näiden uskonnollisten johtajien esittämien näkemysten kanssa. He muistavat ehkä sellaisia Jeesuksen Kristuksen kokemuksia kuin oli se, josta kerrotaan Matteuksen 9. luvussa. ”Kun hän aterioi hänen kodissaan, niin katso, tuli monta publikaania ja syntistä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Ja kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: ’Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?’ Mutta kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän: ’Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: ”Laupeutta [armoa, Um] minä tahdon enkä uhria”. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.’” – Matt. 9:10–13.

ARMO EI OLE SYNTIEN SUVAITSEMISTA

 3. Mitä Jeesuksen omat sanat, jotka hän esitti vastauksena arvostelijoilleen, osoittavat hänen asenteestaan syntisiä kohtaan, ja miten edelleen hänen tekonsa osoittivat tämän?

³ Eikö tämä äkkilukemalta näytä osoittavan, että Jeesus hyväksyi syntiset, koska hän halusi olla yhdessä heidän kanssaan ja arvosteli fariseuksia, kun he vastustivat sitä? Mutta pane merkille Jeesuksen alkulause: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.” Eikö tämä ennemmin näytä osoittavan, että Jeesus oli heidän kanssaan parantaakseen heidät eikä siksi, että hän olisi hyväksynyt heidät sairaassa tilassa, jossa hän havaitsi heidän syntisinä olevan? Jeesus osoitti armoa, niin kuin hän vuorisaarnassaan kehotti toisiakin osoittamaan, kun hän sanoi: ”Onnellisia ovat armolliset, koska heille tullaan osoittamaan armoa.” (Matt. 5:7, Um) Mutta se, että Jeesus osoitti armoa syntisille, ei ollut heidän syntiensä suvaitsemista. Sen sijaan armon osoittaminen tapahtui samalla sääliväisellä tavalla kuin niitäkin kohtaan, jotka olivat ruumiillisesti sairaita. Erään kerran näki spitaalia sairastava Jeesuksen, ja hän lankesi kasvoilleen ja pyysi: ”Herra, jos tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa.” Sitten Jeesus ojensi kätensä, kosketti häntä ja sanoi: ”Minä tahdon; puhdistu.” Heti spitaali hävisi miehestä. Joskus hän käski sairasta vain ottamaan vuoteensa ja kävelemään. Mutta toisissa tilanteissa hän sen sijaan sanoi: ”Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut.” – Luuk. 5:12, 13, 20.

 4. a) Mikä oli yksi tärkeimmistä Jeesuksen palveluksen piirteistä? b) Miten apostoli Paavali ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessään osoittaa syntisten oikean suhteen Jumalan armoon?

⁴ On siis ilmeistä, ettei Jeesus hyväksynyt ihmisiä heidän synneissään sellaisina kuin he olivat. Sen sijaan erittäin tärkeä piirre hänen palveluksessaan oli ihmisten parantaminen heidän hengellisistä sairauksistaan, mikä auttoi heitä saamaan Jumalan hyväksymyksen muuttuneen elämäntapansa vuoksi. (1. Piet. 3:12; Mal. 3:18; Apt. 10:34, 35) Jeesuksen opetuslapsilla ei ollut väärää käsitystä Jumalan armosta. Esimerkiksi apostoli Paavali kirjoitti hyväksytyille kristityille Korinttoon noin kaksikymmentäkaksi vuotta sen jälkeen, kun Jeesus oli menestyksellisesti päättänyt maallisen palveluksensa: ”Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson [teidät on pesty puhtaiksi, Um], te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.” – 1. Kor. 6:9–11.

 5. Millä sanoilla Johannes kuvaili syntiä ja sen harjoittajia, ja mikä on sellaisten loppu sen mukaan kuin hän osoittaa?

⁵ Johannes, Jeesuksen apostoli ja se, jota Jeesus erikoisesti rakasti, kuvaili syntiä ja sen harjoittajia seuraavin sanoin ja osoitti, mikä olisi sellaisten loppu: ”Jokainen, joka tekee synnin [harjoittaa syntiä, Um], tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus. Ja te tiedätte hänen [Jeesuksen] ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä. Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut. Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.” – 1. Joh. 3:4–8.

EI VAPAUTUSTA SYNNIN HARJOITTAJILLE

 6. Miten Jehova on ilmaissut suhtautuvansa niihin, jotka tekevät syntiä?

⁶ Niiden, jotka haluavat saada Jumalan hyväksymyksen tai jotka haluavat jatkuvasti nauttia siitä, tulisi kiinnittää tarkoin huomiota siihen, mitä Paavali sanoi Galatian seurakunnille: ”Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.” (Gal. 6:7, 8) Jumala kyllä antaa anteeksi syntejä ja suhtautuu armollisesti ja sääliväisesti Aadamin lapsiin, jotka ovat syntyneet syntisinä. (Ps. 51:7) Mutta tosi Jumala ilmaisi Moosekselle olevansa Jehova, ”laupias ja armahtavainen Jumala, . . . joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit, mutta ei kuitenkaan jätä rankaisematta”. (2. Moos. 34:6, 7) Jumala ei tehnyt poikkeusta edes kuningas Daavidin kohdalla, jonka kanssa Jehova oli tehnyt liiton valtakunnasta. Daavid sai rangaistuksen synneistään, mutta koska hän katui, hänelle annettiin myös armollisesti anteeksi. Jehovan anteeksianto ei kuitenkaan ulotu niille, jotka tahallisesti rikkovat vanhurskaita periaatteita, joille hänen oma valtaistuimensa on perustettu, eikä niille, jotka tekevät synnin harjoittamisesta elämäntavan. (Vrt. Hepr. 1:8, 9.) Asia on päinvastoin. Hän toimii vihamielisesti sellaisia kohtaan, eivätkä he suinkaan voi välttää tuomiota, jonka hän on varannut heitä varten.

 7. Mikä oikea näkemys tulisi omaksua Jehovan armosta, mutta miten jotkut suhtautuvat siihen?

⁷ Tämän ei pitäisi johtaa meitä päättelemään, ettei Jehova olisi kärsivällinen ja pitkämielinen Jumala. Oman todistuksensa mukaan, jonka hän esitti ollessaan tekemisissä Israelin kansan kanssa muinoin, hän sanoo: ”Ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää.” (Hes. 33:11) Ja vaikka jotkut jumalattomista käyttävät epäviisaasti hyväkseen hänen kärsivällisyyttään, jopa pilkkaavat varoitusta siitä, että jonakin päivänä hänen pitkämielisyytensä päättyy, niin hän sietää sitä, jotta ne, joilla on rehellinen sydän, voisivat kääntyä hänen puoleensa ja pelastua. – 2. Piet. 3:3, 4, 9, 15; Room. 2:4.

 8. Kuinka Jehovan pitkämielisyys hyödyttää koko ihmiskuntaa?

⁸ Kaikki ihmiset, jumalattomatkin, hyötyvät Jumalan armosta. Hän ei kieltäydy antamasta heille elämän välttämättömyyksiä. Jeesus mainitsi tämän Jehovan ansaitsemattoman hyvyyden ominaisuuden esimerkiksi meille ja muistutti meitä siitä, että meidän taivaallinen Isämme ”antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin”. (Matt. 5:45) Ja kun Aadam ja Eeva olivat tottelemattomia Jumalan laeille ja söivät kielletystä hyvän ja pahan tiedon puusta Eedenin puutarhassa, niin Jehova osoitti armoa heidän syntymättömiä jälkeläisiään kohtaan ja salli heidän elää niin kauan, että heille syntyi lapsia.

 9. Millä tavalla lukemattomat miljoonat ihmiset ovat käyttäneet Jehovan pitkämielisyyden aikaa, ja millaiseksi se lopulta osoittautuu heille?

⁹ Monet ovat ottaneet vastaan Jehovan jatkuvan ansaitsemattoman hyvyyden ja pitkämielisyyden ja tajunneet sen tarkoituksen, mutta toisaalta lukemattomat miljoonat ihmiset ovat käyttäneet Aadamin päivistä lähtien tätä väliaikaa, tätä Jehovan pitkämielisyyden aikakautta, tilaisuutena elää Jumalaa vastustaen ja harjoittaa kaikenlaisia epävanhurskaita tekoja, jotka ovat vastoin sitä, minkä Jumala on ilmoittanut tahdokseen luomustensa suhteen. (2. Kor. 6:1; Room. 1:28–32) Mutta Jumala ei ole sen enempää velvollinen sietämään heitä määrättömästi kuin hän oli velvollinen sietämään Aadamia ja Eevaakaan, jotka määräaikana menivät ikuiseen kuolemaan, aivan niin kuin Jehova oli heille säätänyt. (1. Moos. 3:19; 5:5) Jehovan pitkämielisyyden aika on lähestymässä loppuaan. Kun se loppuu, Jehovan enkelijoukot ryhtyvät niille määrättyyn teloitustyöhön, eikä Jehovan armo ulotu niille, jotka yhä suorittavat laittomia tekojaan ja jotka eivät ole tehneet täyskäännöstä eivätkä saaneet Jeesuksen Kristuksen tosi opetuslasten merkkiä. (Hes. 9:5, 6) Kun se aika saapuu, niin peittääkö Jumalan armo sinun kaikki syntisi?

JATKUVA VALPPAUS TARPEEN

10. a) Miten niiden, jotka ovat antautuneita ja kastettuja, pitäisi suhtautua armoon, jota Jumala jatkuvasti osoittaa heidän hyväkseen? b) Mitä lohdutusta he voivat saada Johanneksen sanoista, jotka 1. Joh. 2:1–6 esittää?

¹⁰ Jos et ole tullut vielä tuntemaan Jehovan vanhurskaita säädöksiä etkä hyväksynyt niitä elämäntavaksesi, niin sinulla ei ole aikaa hukattavana. Sinun on toimittava nopeasti, jos aiot seisoa Jehovan teloitusjoukkojen edessä sellaisena, jolla on tosi kristityn tunnusmerkki. Monet tämän lehden lukijoista ovat jo tunnustaneet syntisen tilansa Jumalan edessä ja katuneet tätä pahaa menettelyä ja tehneet täyskäännöksen sekä hyväksyneet Jumalan sovitusvarauksen, Jumalan ihmiskunnalle antaman sanoin kuvaamattoman lahjan, hänen rakkaan Poikansa uhrin. Takaako tämä sitten heille Jumalan jatkuvan suosion, hänen muuttumattoman armonsa osoittamisen heidän hyväkseen? Ne, jotka ovat antautuneet Jumalalle ja vertauskuvanneet sen vesikasteella, tietävät, että jatkuva valppaus on tarpeen. (1. Kor. 10:12) Koska he tietävät olevansa epätäydellisiä, he ovat tietoisia taistelusta, joka heissä on itsessään, niin että he ovat lihalla synnin lain orjia mutta mielellä he ovat Jumalan lain orjia. (Room. 7:25, Um) He tietävät, että väärintekemisen vakavuus vaihtelee ja että synnit voivat olla erilaisia – syntejä ihmiskuntaa vastaan, syntejä Jumalaa ja Kristusta vastaan, syntejä ihmisen omaa ruumista vastaan, syntejä, joissa osallistutaan toisten synteihin, ja monia muita sellaisia rikkomuksia. He saavat kuitenkin lohdutusta seuraavista Johanneksen sanoista: ”Jos joku syntiä tekeekin [tekeekin synnin, Um], niin meillä on puolustaja [auttaja, Um] Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien. Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo: ’Minä tunnen hänet’, eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.” – 1. Joh. 2:1–6.

11. Miten voimme osoittaa Jeesuksen sanoista, että väärä menettely jopa jokapäiväisen elämän toimissa voi aiheuttaa epäonnistumisemme elämän tiellä?

¹¹ Ne, jotka ovat elämän tiellä, luottavat Jeesuksen Kristuksen kautta ilmaistuun Jumalan armoon ja pyrkivät vaeltamaan Hänen tietään. Mutta vaikka he karttavat törkeitä syntejä, jotka ilmeisesti poistaisivat heidät Jumalan armon alaisuudesta, he tietävät, että on paljon sellaista, minkä tekeminen tai tekemättä jättäminen voi vakavasti vaarantaa heidän asemaansa Jumalan edessä. He tietävät esimerkiksi, ettei Jeesus syyttänyt opetuslapsiaan pahoista teoista, mutta silti hän varoitti heitä menettelemästä väärin eräissä jokapäiväisen elämän toimissa, sillä se olisi voinut aiheuttaa heille epäonnistumisen elämän tiellä. Jeesus sanoi: ”Kiinnittäkää huomiota itseenne, ettei sydämenne koskaan rasittuisi liiasta syömisestä ja paljosta juomisesta ja elämän huolista ja se [Jumalan tuomion jakamisen] päivä kohtaisi teitä samassa, äkkiarvaamatta kuin ansa.” (Luuk. 21:34, 35, Um) Ne, jotka haluavat seurata tarkoin Jeesuksen askeleita, ymmärtävät siis, ettei mitään asiaa voi jättää vaaratta huomioon ottamatta tai pitää seurauksiltaan niin vähäisenä, ettei heidän tarvitsisi kiinnittää siihen vakavasti ja uutterasti huomiota.

12. Miten tärkeä merkitys meille on sillä, kuinka anteeksiantavaisia olemme toisille? Esitä Raamatun neuvo.

¹² Kun muistamme tämän Jeesuksen sävähdyttävän varoituksen, niin onko meillä varaa jättää huomioon ottamatta tai vähätellä niitä sanoja, joilla Jeesus opetti meitä rukoilemaan: ”Anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme [olemme antaneet, Um] anteeksi meidän velallisillemme”? Esitätkö tämän pyynnön Jumalalle vilpittömästi ja ymmärtäen? Näihin sanoihin ei ole syytä suhtautua kevyesti. Jeesus lisäsi: ”Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt. 6:12, 14, 15) Jeesus varoitti edelleen: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: ’Annas, minä otan rikan silmästäsi’, ja katso, malka on omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.” – Matt. 7:1–5.

MYÖNTEINEN ARMON OMINAISUUS

13. Mitä eri merkityksiä sanalla ”armo” on Raamatussa?

¹³ Kun puhutaan armon osoittamisesta, niin se tuo suomen kielessä varsin usein mieleen ajatuksen tekemättä jättämisestä, pidättymisestä, esimerkiksi rangaistuksen toimittamisessa, ja tällaisen pidättymisen vaikuttimena on sääliväisyys eli myötätunto. Tällä tavoin sitä käytetään Raamatussakin. Jumalan armon osoittaminen on aina sopusoinnussa hänen muiden ominaisuuksiensa ja vanhurskaitten mittapuittensa kanssa, mm. hänen oikeudenmukaisuutensa ja uskollisuutensa kanssa. (Ps. 40:12; Hoos. 2:19) Ja koska kaikki ihmiset ovat syntyjään syntisiä ja synnin palkan kuoleman alaisia, niin on selvää, että erehdyksen anteeksi antaminen tai tuomion tai rangaistuksen lieventäminen sisältyy usein Jumalan armon osoittamiseen. Mutta heprean ja kreikan kielen sanojen merkitys ei rajoitu anteeksi antamiseen tai pidättymiseen jonkin oikeudellisen rangaistuksen toteuttamisessa. Armo ei useimmissa tapauksissa tarkoita jonkin tekemättä jättämistä, pidättymistä (esim. rangaistuksesta), vaan myönteistä toimintaa ystävällisen huomaavaisuuden tai säälin ilmaukseksi, joka aikaansaa huojennusta epäedullisessa asemassa ja armon tarpeessa oleville. Kuten voidaan odottaakin, niin Raamattu osoittaa sen tähden, ettei Jehova Jumalan armollisuus ole sellainen ominaisuus, joka tulee kuvaan mukaan vain silloin kun ihmiset ovat itse asiassa ”syytettyinä” hänen edessään siksi, että ovat tehneet jotakin nimenomaista vääryyttä. Se on sen sijaan Jumalan persoonallisuuden luonteenomainen ominaisuus, hänen normaali tapansa suhtautua tarpeessa oleviin, hänen rakkautensa yksi puoli. – 2. Kor. 1:3; 1. Joh. 4:8.

14. Miten Jeesuksen armoteot korostavat sanan merkitystä?

¹⁴ Sama pitää paikkansa myös Jeesuksesta. Hän ei rajoittanut armotekojaan niihin, jotka vastustivat tai loukkasivat häntä. Niiden joukossa, jotka saivat aikaan hänen armonsa ja säälinsä ilmenemisen, oli sokeita, demonien riivaamia, spitaalisia ja sellaisia, joiden lapsilla oli kärsimyksiä. (Matt. 9:27; 15:22; 17:15; Mark. 5:18, 19; Luuk. 17:12, 13) Vastaukseksi anomukseen: ”Armahda meitä”, Jeesus suoritti ihmetekoja, jotka aikaansaivat sellaisille huojennusta. Hän ei menetellyt siten rutiininomaisesti ja välinpitämättömällä tavalla, vaan koska hänen ”tuli heitä sääli”. – Matt. 20:33, 34.

15. Miten Johannes vertaa Jumalan rakkautta meidän rakkauteemme?

¹⁵ Eikö tämä anna enemmän merkitystä Jeesuksen velipuolen Jaakobin sanoille, kun hän varoitti: ”Sillä se, joka ei harjoita armoa, saa tuomionsa ilman armoa”? (Jaak. 2:13, Um) Jumalan meille osoittama armo on niin valtavan suuri, että meidän on pakko osoittaa armoa toisillemme, vaikka emme pystykään osoittamaan sitä niin suuressa määrin. Johannes sanoi: ”Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.” – 1. Joh. 4:7–11.

MITEN PITKÄLLE JUMALAN ARMO ULOTTUU

16. Millaista Jumalan meille osoittama armo on verrattuna siihen armoon, jota me ehkä voimme osoittaa, ja miten Jeesus valaisi sitä sillä, mitä Matt. 18:23–35 esittää?

¹⁶ Tämä saattaa tuntua joskus vaikealta, ja meidän kristittyjen veljiemme rikkomukset tai näennäiset vajavuudet saattavat olla sellaisia, että olemme taipuvaisia jättämään huomioon ottamatta tämän rakkauden ja armon osoittamisen vaatimuksen ja järkeilemme itseksemme, ettei Jeesus varmaankaan tarkoittanut, että meidän pitäisi jättää huomioon ottamatta niin ”räikeät” virheet toisissa. Mutta Paavali julistaa Jumalan rakkauden suuruutta sanoen sen olevan kaiken sen yläpuolella, mitä me voisimme ilmaista, kun hän sanoi: ”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.” (Room. 5:8) Kuinka paljon suurempia ovatkaan ne synnit, jotka Jumala on antanut meille anteeksi, kuin mitkään niistä, joita meitä saatetaan vaatia antamaan anteeksi kristityille veljillemme! Eikä meidän tarvettamme saada Jumalan armoa lunastusvarauksen välityksellä voida arvioida samaksi niiden veljiemme tarpeiden kanssa, joita me kykenemme täyttämään. Onko siis ihme, ettei Jumalan armoa voida ulottaa niille, jotka eivät osoita armoa? – Kol. 3:13; vrt. Matt. 18:23–35.

17. Vaikka olemmekin antautuneita, niin miten voimme silti joutua tuomituiksi, mutta minkä vakuutuksen Jaakob esittää?

¹⁷ Meidän tulisi siis suhtautua erittäin vakavasti kysymykseen: Peittääkö Jumalan armo kaikki syntini? Jos olen antautunut Jehova Jumalalle ja vertauskuvannut sen vesikasteella pyytäen Jumalalta hyvää omaatuntoa, voisinko silti joutua Jumalan tuomion alaiseksi siksi, etten osoittaisi armoa, rakkautta toisia kohtaan? (1. Kor. 13:1–3) Jaakob varoitti, kuten jo olemme lainanneetkin hänen sanojaan: ”Sillä se, joka ei harjoita armoa, saa tuomionsa ilman armoa.” (Jaak. 2:13, Um) Jaakob esitti kuitenkin tämän varoituksen jälkeen lohduttavan vakuutuksen: ”Armo on voitonriemuinen tuomion rinnalla.” (Jaak. 2:13, Um) Miten? Ja millä tavoin me jo nyt ennen tuomiopäivää voisimme olla osoittamatta armoa ja sen takia joutua tuomion alaisiksi?

18. Mitä esimerkkiä armosta voisimme tarkastella, mitä armon mallia se noudattaa ja missä suhteissa?

¹⁸ Yksi huomattava esimerkki armosta, jota on harjoitettu sanan täydessä merkityksessä, on Jaakobin lempipojan Joosefin esimerkki. Mutta Joosef noudatti armon osoittamisessaan mallia, jonka Jehova Jumala itse antoi samanaikaisesti. Raamatun kertomus ei sano, havaitsiko Joosef alussa, kuinka täysin määrin Jumala osoitti armoa häntä ja hänen isänsä huonekuntaa kohtaan. Mutta Joosef luotti täysin Jehovan aikaansaamaan vapautukseen, eikä hän koskaan horjunut päättäväisyydessään noudattaa Jehovan ohjausta ja pitää tiukasti kiinni Jehovan vanhurskaista vaatimuksista, jotka hän oli oppinut isältään Jaakobilta. Ja kun Joosef oli suurimmassa hädässä, Jehovan hänen puolestaan ilmaisema armo tuli aina hänen avukseen, ja aikanaan se saattoi hänet toiseksi huomattavimpaan asemaan hänen aikansa maailmassa, sellaiseen valta-asemaan, että hän olisi voinut kostaa rangaistuksetta kaikille, jotka olivat kohdelleet häntä väärin, jos hän olisi halunnut. Tai hän voi käyttää asemaansa tullakseen suureksi siunaukseksi heille. Sen, kuinka Joosef osoitti armoa väärintekoon syyllistyneitä kohtaan ja myös hellää sääliväisyyttä ja empatiaa puutteessa olevia kohtaan ja kuinka tämä tosi elämän kertomus voi osoittaa meille, millä tavalla ”armo on voitonriemuinen tuomion rinnalla”, jätämme seuraavan kirjoituksen esitettäväksi. On erittäin kiinnostavaa ja opettavaista lukea huolellisesti 1. Mooseksen kirjan luvut 37–47 ennen seuraavan kirjoituksen tarkastelemista.

[Kuva s. 489]

Jeesus paransi armollisesti sekä ruumiillisesti että hengellisesti sairaita, vaikkei hän suvainnutkaan syntiä