Kuinka armollinen sinä olet?

 1. Miksi tällä nykyisellä sukupolvella ei ole mitään puolustusta yleiselle armottomuudelleen?

TÄNÄ suvaitsemattomuuden ja itsekkyyden aikana armollisesti menettelevä on virkistävä siunaus. Tosi Jumalasta sanotaan: ”Herra on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja suuri armossa. Herra on hyvä kaikille ja armahtaa kaikkia tekojansa.” (Ps. 145:8, 9) Ja Jeesus kehotti meitä olemaan ”armahtavaisia, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen”. (Luuk. 6:36) Minkä syytteen tälle nykyiselle sukupolvelle muodostavatkaan kansojen ja kansakuntien välisistä lukemattomista epäilyistä, kilpailuista ja vihamielisyyksistä aiheutuneet sietämättömät olosuhteet!

 2. Ainoastaan keille Jumalan armo ulottuu ja miksi?

² Sananl. 28:27 sanoo: ”Joka köyhälle antaa, se ei puutteeseen joudu; mutta joka silmänsä häneltä sulkee, saa kirouksia paljon.” Tästä käy ilmi, ettei Jumalan armo ulotu niille, jotka ’silmänsä sulkevat’. Jumala ei toimi tunteiden perusteella. Hänen armon osoittamisensa on aina sopusoinnussa hänen muiden ominaisuuksiensa ja vanhurskaitten mittapuittensa kanssa, joihin sisältyvät hänen oikeudenmukaisuutensa ja pyhyytensä. (Hoos. 2:19) Jokainen, joka käyttää väärin Jumalan armoa ajattelemalla, että Jumala osoittaa hänelle jatkuvasti armoaan riippumatta siitä, mitä hän tekee, on tuomittu kokemaan katkera pettymys. Se, joka tahallaan halveksii Jumalan vanhurskaita teitä teoillaan ja elämäntavallaan, rikkoo Jumalaa vastaan, ja sellaiselta tosi Jumala aivan oikein ’vihassaan lukitsee laupeutensa’ eli armonsa. – Ps. 77:10; Room. 2:4–11.

 3. Mitkä kysymykset voisivat auttaa meitä päättelemään, minkä laatuista armomme on?

³ Jeesuksen velipuoli Jaakob antoi terveen varoituksen ja samalla lohduttavan vakuutuksen, kun hän kirjoitti: ”Sillä se, joka ei harjoita armoa, saa tuomionsa ilman armoa. Armo on voitonriemuinen tuomion rinnalla.” (Jaak. 2:13, Um) Kuinka armollinen sinä olet? Onko sinun helppo antaa anteeksi rikkomukset, jotka on ehkä tehty sinua vastaan? Vai huomaatko vaikeaksi poistaa sellaisia asioita mielestäsi? Oletko tietoinen ympärilläsi olevien tarpeista ja toimitko heidän hyväkseen? Vai täytyykö huomiotasi alituisesti kiinnittää näihin asioihin? Oletko taipuvainen epäilemään toisten vaikuttimia, vai pystytkö havaitsemaan ja hyväksymään vilpittömyyden ja suoruuden? Pyritkö miellyttämään enemmän sellaisia, jotka ovat huomattavassa asemassa tai erikoisen lahjakkaita jollakin tavoin, vai voitko saada tosi mielihyvää täysin hengellisistä ominaisuuksista? Jos punnitsisit itsesi näiden kysymysten vaa’assa, niin havaitsisitko olevasi puutteellinen armon osoittamisessa? Tulos on elintärkeä, sillä olemmepa me yksilöinä kiinnostuneita siitä tai emme, Jehovan tuomio kohtaa meitä yksilöinä, niin kuin hän on ilmaissut Jaakobin kautta, ja ainoastaan sille, joka harjoittaa armoa, osoitetaan armoa, kun hän joutuu tuomittavaksi.

 4. Mistä armollinen ihminen voitaisiin tunnistaa?

⁴ Armollinen ihminen on sellainen, joka ei kanna kaunaa, joka haluaa olla tuomitsematta ja rankaisematta, mikäli vain olosuhteet sen sallivat, joka on antelias sekä aineellisessa että hengellisessä antamisessa, joka huomaa ne, jotka ovat jonkin tarpeessa, ja osoittaa kiinnostusta heitä kohtaan aktiivisella tavalla, joka ei osoita puolueellisuutta eikä käytä kieltään ylpeydessä tai mustasukkaisuudessa, joka suorittaa laupeudentekonsa ja antaa armonlahjansa vilpittömästi ja nöyrästi kerskailematta ja joka ei tule niin tehokkuutta tavoittelevaksi ollessaan tekemisissä tovereittensa kanssa, että heistä tulee hänelle vain ”järjestökoneen” osia. Se, että hän antaa auliisti itseään, jopa enemmän kuin omaisuuttaan, ei jää palkitsematta – ei ainakaan Jehova jätä sitä palkitsematta. Jumalan sana sanoo: ”Joka vaivaista [vaatimatonta, Um] armahtaa, se lainaa Herralle, ja hän maksaa jälleen hänen hyvän tekonsa.” Ja Jeesus lisäsi sananlaskuun: ”Onnellisia ovat armolliset, koska heille tullaan osoittamaan armoa.” – Sananl. 19:17; Matt. 5:7, Um.

OIKEILLE PERIAATTEILLE OMISTAUTUMINEN TUO SUOSION

 5. Kuka Joosef oli, ja miksi hänen isänsä erikoisesti rakasti häntä?

⁵ Huomattava esimerkki sellaisesta, joka jäljitteli Jehovan armoa, oli Joosef, Aabrahamin pojanpojanpoika ja Jaakobin eli Israelin poika. Joosef syntyi Syyriassa ja oli ensimmäinen niistä Jaakobin kahdesta pojasta, jotka hänen lempivaimonsa Raakel synnytti hänelle. (1. Moos. 30:22–24; 35:24) Koska Jaakob oli 91-vuotias, kun Joosef syntyi, Joosef oli poika, jonka hän sai vanhalla iällään, ja Jaakob rakasti häntä enemmän kuin hänen vanhempia veljiään. Kun Joosef oli noin kuusivuotias, Jaakob lähti Mesopotamian pohjoisosasta, mistä hän oli käynyt hankkimassa vaimon oman kansansa keskuudesta, ja palasi koko perheensä kanssa Kanaaniin. (1. Moos. 31:17, 18, 41) Hän oleskeli jonkin aikaa Sukkotissa, Sikemissä ja Beetelissä. Myöhemmin, matkalla Beetelistä Beetlehemiin Joosefin äiti Raakel kuoli, kun hän synnytti toisen poikansa Benjaminin; Benjamin oli siis Joosefin ainoa täysiveli, ja toiset Jaakobin pojat olivat Joosefin velipuolia, jotka Leea, Raakelin sisar, ja Silpa ja Bilha, Leean ja Raakelin kaksi palvelijatarta, olivat synnyttäneet. – 1. Moos. 33:17–19; 35:1, 5, 6, 16–19.

 6. a) Millaisen raportin Joosef esitti isälleen velipuolistaan, ja miksi se ei ollut armoton teko? b) Miten Simeon ja Leevi olivat eräässä aikaisemmassa tilaisuudessa osoittaneet sääliväisyyden puutetta?

⁶ Joosefin kymmenen velipuolta eivät osoittaneet omistautuneensa oikeille periaatteille niin kuin Joosef osoitti varhaisesta iästään lähtien. Kun hän oli 17-vuotias, hän oli paimentamassa lampaita Bilhan ja Silpan Jaakobille synnyttämien poikien kanssa. Vaikka Joosef oli veljiään nuorempi, hän osoitti enemmän intoa isänsä etujen puolesta kuin nämä hänen velipuolensa ja velvollisuudentuntoisesti esitti huonon raportin isälleen. (1. Moos. 37:2) Hän ei siten menetellessään toiminut armottomasti, koska nämä hänen veljensä tekivät väärin ja Jaakobilla oli oikeus tietää siitä. Tämä oikeille periaatteille omistautuminen on ehkä lisännyt Jaakobin rakkautta Joosefia kohtaan. Mutta sen sijaan että Joosefin veljet olisivat hyötyneet Joosefin esimerkistä, he ilmaisivat mustasukkaista asennetta ja samaa julmaa henkeä häntä kohtaan, mikä oli saanut heidät Simeonin ja Leevin johdolla surmaamaan Sikemin miehet, jotka yrittivät solmia ystävälliset suhteet heidän kanssaan ja jotka sillä kertaa olivat puolustuskyvyttömiä. Vaikka he väittivät, että sikemiläisten surmaaminen oli oikein, heidän isänsä Jaakob sanoi Simeonille ja Leeville, hyökkäyksen johtajille: ”Te olette syösseet minut onnettomuuteen, saattaneet minut tämän maan asukkaiden . . . vihoihin”, ja monta vuotta myöhemmin Jaakob sanoi Simeonin ja Leevin vihaa kirotuksi, ”sillä se on raju”, samoin heidän kiukkuaan, ”sillä se on julma”. (1. Moos. 34:1–31; 49:7) Koska he eivät olleet sääliväisiä, niin nähdessään, että heidän isänsä rakasti Joosefia enemmän kuin kaikkia hänen veljiään ja oli teettänyt hänelle pitkän, raidallisen paitamaisen vaatteen (kenties samanlaisen kuin arvohenkilöt käyttivät), he eivät ”voineet puhutella häntä ystävällisesti”. – 1. Moos. 37:3, 4.

 7. Millaisia unia Joosef näki, ja miten hänen isänsä ja velipuolensa suhtautuivat niihin?

⁷ Kerran Joosef näki unen, jonka hän kertoi veljilleen. Hänen unessaan kaikki veljekset olivat sitomassa lyhteitä pellolla, kun hänen lyhteensä nousi seisomaan ja hänen velipuoliensa lyhteet asettuivat sen ympärille ja kumarsivat hänen lyhdettään. Tämän kuullessaan hänen veljensä ryhtyivät sanomaan hänelle: ”Sinäkö tulisit meidän kuninkaaksemme?” ja he huomasivat siinä lisäsyyn vihata häntä. Kertomus jatkuu: ”Ja hän näki vielä toisenkin unen, jonka hän kertoi veljilleen ja sanoi: ’Minä näin vielä unen: katso, aurinko ja kuu ja yksitoista tähteä kumarsivat minua’. Ja kun hän kertoi sen isälleen ja veljilleen, nuhteli hänen isänsä häntä ja sanoi hänelle: ’Mikä uni se on, jonka sinä olet nähnyt? Olisiko minun ja äitisi ja veljiesi tultava kumartumaan sinun eteesi maahan?’ Ja hänen veljensä kadehtivat häntä; mutta hänen isänsä pani tämän mieleensä.” Jaakob ilmeisesti ymmärsi, että unilla saattoi olla jokin merkitys. Vaikka saattoi vaikuttaa siltä, että Joosef ajatteli olevansa veljiään ylempi, hän todellisuudessa kertoi vain sen, minkä Jehova oli paljastanut hänelle, mikä tilanne antoi hänen veljilleen lisätilaisuuden ilmaista sydämentilansa. – 1. Moos. 37:5–11.

KATEUS SYNNYTTÄÄ MURHANHIMOISTA VIHAA

 8. Miten kävi niin, että Joosef oli poissa kotoaan velipuoltensa kanssa, ja miten hänen veljensä suhtautuivat asiaan?

⁸ Nyt hänen velipuolensa veivät heidän isänsä lammaslauman laitumelle lähelle Sikemiä, kun taas Jaakob oleskeli Hebronissa. Jaakob tuli huolestuneeksi heidän hyvinvoinnistaan; ehkäpä hänellä oli mielessä vihamielisyys, joka oli kehittynyt häntä ja hänen poikiaan vastaan näillä seuduin, kun he olivat matkalla Syyriasta. Vaikka tehtävän on täytynyt olla epämiellyttävä Joosefille hänen velipuoltensa vihamielisyyden takia, niin hän ei epäröinyt lähteä Jaakobin puolesta katsomaan, olivatko he turvassa ja terveinä ja oliko karja turvassa ja terveenä. Hän löysi heidät lopulta läheltä Dootania, mutta ennen kuin hän ehti heidän lähelleen, he näkivät hänet kaukaa ja alkoivat suunnitella hänen tappamistaan. – 1. Moos. 37:12–20.

 9. Mitä Ruuben suunnitteli tekevänsä, mutta mitä Joosefille lopulta tapahtui hänen veljiensä käsissä?

⁹ Ruuben, Jaakobin esikoinen, yritti pelastaa hänet heidän käsistään ”saattaaksensa hänet takaisin isänsä tykö” huolestuneena omasta vastuustaan, joka hänellä esikoisena oli Joosefista. (1. Moos. 37:22–30) Ruuben ei ilmeisesti ollut läsnä, kun ismaelilaisten karavaani kulki siitä ohi tullessaan Gileadista matkalla Egyptiin. Juuda ehdotti, että he myisivät Joosefin heille sen sijaan että tappaisivat hänet ja salaisivat hänen verensä. Veljet suostuivat siihen, ja vaikka Joosef anoi armoa, he myivät hänet ismaelilaisille kahdestakymmenestä hopearahasta. Sitten he ottivat Joosefin pitkän vaatteen, jonka he olivat ottaneet pois häneltä; teurastivat vuohipukin ja kastoivat pitkän vaatteen sen vereen. Kun sitä myöhemmin näytettiin Jaakobille, hän oli vakuuttunut, että villipeto oli syönyt hänen poikansa, ja hänen murheensa oli niin suuri, että hän kieltäytyi lohdutuksesta. Lopulta kauppiaat toivat Joosefin Egyptiin, ja hänet myytiin orjaksi Potifarille, faaraon henkivartioston päällikölle. – 1. Moos. 37:21–36.

10. Miten tämä on esimerkki meille nykyään, ja mitä hyötyä Joosef sai kärsimyksistään?

¹⁰ Tämä murhanhimoinen viha, jota Joosefin velipuolet olivat ilmaisseet niin väkivaltaisella tavalla, ja heidän tunteeton välinpitämättömyytensä heidän isäänsä kohtaan ovat varoittavana esimerkkinä jokaiselle, joka nykyään saattaa hautoa vihamielisyyttä hengellisiä veljiään kohtaan kristillisessä seurakunnassa. Jeesus sanoi: ”Jokainen, joka pysyy veljeensä vihastuneena, on tilivelvollinen oikeusistuimelle.” (Matt. 5:22, Um) Mutta Joosefia valmistettiin tulemaan suureksi siunaukseksi kansalleen, ja hänen kokemansa kärsimys oli omiaan jalostamaan häntä tätä suurta vastuuta varten.

JOOSEF KESTI JEHOVAN ARMOSSA

11. Miten Joosef suhtautui karvaisiin kokemuksiinsa, mutta mitkä muut koettelemukset odottivat häntä?

¹¹ Joosef ei sallinut karvaitten kokemustensa koskaan katkeroittaa häntä ja kääntää häntä pois tosi Jumalasta. Päinvastoin hän luotti entistä enemmän Jehovan pelastavaan ja suojelevaan voimaan, ja sen takia kaikilla hänen kättensä töillä oli siunaus. Hänen ahkeruutensa Potifarin palveluksessa aikaansai sen, että hänet aikanaan korotettiin esimiehen asemaan Potifarin talossa. Potifarin vaimo yritti toistuvasti mutta onnistumatta viekoitella Joosefia, joka oli päättänyt olla tekemättä syntiä Jumalaansa vastaan ja pysyi päätöksessään. Kun Potifarin vaimon yritykset olivat rauenneet tyhjiin, hän syytti nyt väärin Joosefia raiskausyrityksestä, ja kun Potifar uskoi vaimonsa kertomuksen, Joosef heitettiin vankilaan. – 1. Moos. 39:1–20.

12. a) Miten Joosefia kohdeltiin vankilassa, millainen kokemus hänellä oli faaraon kahden palvelijan kanssa, ja miten se rohkaisi häntä? b) Mitkä olosuhteet johtivat Joosefin vapautumiseen vankilasta?

¹² Jonkin aikaa Joosefia kohdeltiin raa’asti vankilassa. (Ps. 105:17, 18) Mutta hänen ahkeruutensa ja Jehovaan luottamisensa palkittiin jälleen lisävastuulla, ja hänen esimerkillinen käytöksensä epäedullisissa olosuhteissa johti siihen, että hänet asetettiin luottamusasemaan toisten vankien yläpuolelle. Näihin kuului lopulta kaksi faaraon palvelijaa, hänen ylimmäinen juomanlaskijansa ja ylimmäinen leipurinsa. Myöhemmin he molemmat näkivät unen ja olivat seuraavana aamuna masentuneita, kun ei ollut ketään, joka olisi selittänyt heidän unensa heille. Joosef, joka tajusi heidän tarpeensa ja antoi asianmukaisen kunnian Jehova Jumalalle, selitti heille heidän unensa, ja tapahtui aivan niin kuin hän oli heille sanonut. Ylimmäinen juomanlaskija palautettiin faaraon suosioon kolmen päivän kuluessa, kun taas ylimmäinen leipuri hirtettiin saman ajan kuluessa. Epäilemättä rohkaistuneena Jehovan hänelle osoittamasta suosiosta, kun Jehova antoi hänelle selitykset, ja ilmeisesti vakuuttuneena omien uniensa jumalallisesta alkuperästä Joosef kehotti ylimmäistä juomanlaskijaa puhumaan faaraolle hänen puolestaan, ja juomanlaskija suostui. Mutta päästyään pois vankilasta juomanlaskija unohti sen, kunnes kaksi vuotta myöhemmin faarao itse näki unia, joita hän ei voinut ymmärtää. Kun kukaan taikuutta harjoittavista Egyptin papeista ei kyennyt selittämään faaraon unia, juomanlaskija muisti kokemuksensa Joosefin kanssa ja kertoi sen faaraolle. Joosef haettiin heti vankilasta selittämään faaraon unet. – 1. Moos. 39:21–41:14.

13. Mikä oli faaraon unien selitys, ja miten Jehova palkitsi Joosefin, kun hän oli ollut pitkämielinen koettelemustensa aikana?

¹³ Nyt Joosefin kehittämä pitkämielisyys ja hänen sääliväinen asenteensa, jonka hän oli säilyttänyt koettelemustensa ajan, oli saava palkkansa. Antaen jälleen kunnian Jehovalle Joosef selitti faaraon kaksi unta ja sanoi niiden merkitsevän seitsemää runsauden vuotta, joita seuraisi seitsemän nälkävuotta. Sitten Joosef ilmoitti faaraolle, että Jehova oli antanut hänelle rauhan vastauksen, ja kuvaili, kuinka faarao voisi valmistautua nälkävuosia varten runsauden vuosien aikana. Faarao ymmärsi, että Joosef itse olisi kyvykäs elintarvikkeiden jakelija, jota tarvittaisiin, ja määräsi hänet tähän asemaan ja teki hänet toiseksi korkeimmaksi valtakunnassa ja antoi hänelle kaiken vallan viljan varastoimisen järjestämiseksi nälkävuosien varalta. Viljaa varastoitiin niin suuret määrät, että sitä lopulta lakattiin laskemasta. Joosefille annettiin myös vaimo, Aasenat, Oonin papin Poti-Feran tytär, joka synnytti hänelle kaksi poikaa, Manassen ja Efraimin. – 1. Moos. 41:15–52.

TOSI KATUMUS TEKEE TILAA ARMOLLE

14. Mikä tilaisuus tarjoutui Joosefille, kun hän oli korkeassa asemassaan, ja miten hänen armollisuutensa pantiin ankarimpaan kokeeseen?

¹⁴ Nyt Joosef oli todella kadehdittavassa asemassa. Egyptiläisten, myös Potifarin ja hänen vaimonsa, elämä oli hänen käsissään. Mutta se ei aiheuttanut kenellekään heistä vaaraa. Joosef oli jo osoittautunut anteeksiantavaiseksi ja armolliseksi mieheksi, ei kostonhimoiseksi. Silti hänen armollisuutensa oli joutuva ankarimpaan kokeeseen. Niin kävi, kun nälänhätä oli levinnyt kaikkeen maailmaan ja ihmisiä tuli joka puolelta maailmaa hakemaan viljaa Egyptistä. Eräänä päivänä, kun Joosef oli huolehtimassa tehtävistään ja varaamassa sääliväisesti elintarvikkeita nälkää näkeville kansoille samoin kuin egyptiläisillekin, tulivat hänen kymmenen velipuoltaan hänen eteensä ja kumartuivat maahan hänen edessään. Joosef muisti heti unet, jotka hän oli nähnyt heistä, ja vaikka hän tunsi heidät, niin hän teki itsensä heille tuntemattomaksi ja hän puhui heille vain tulkin välityksellä. Miten hän kohtelisi heitä? Yli kahdenkymmenen vuoden kuluttua oli tullut heidän tuomionsa aika. Koska he olivat menetelleet armottomasti, he ansaitsivat tulla tuomituiksi ilman armoa, ja koska Joosef toimi Jehovan edustajana, hän ei voinut rikkoa Jehovan oikeutta vastaan. Joosef ei kuitenkaan ollut kostonhimoinen mies, ja hänen oli tehtävä Jumalalle tili siitä, miten hän menettelisi heitä kohtaan. Niinpä hän ylhäältä tulevan viisauden avulla pani heidät koetukselle. – 1. Moos. 41:53–42:8.

15. a) Miten Joosef kohteli velipuoliaan, ja mikä hänen tarkoituksensa oli? b) Miten hänen velipuolensa suhtautuivat tähän tapahtumain käänteeseen?

¹⁵ Hän kohteli heitä karskisti ja syytti heitä vakoilijoiksi, ja kun he vakuuttivat syyttömyyttään ja kertoivat hänelle, että he olivat kaikki yhden miehen poikia ja että kotona oli vielä yksi veli, hän pani Simeonin kahleisiin heidän nähtensä ja sanoi heille, että hänen täytyi jäädä vankeuteen, kunnes he palaisivat vielä yksi veli mukanaan. Sydämestään murtuneina hänen veljensä ilmaisivat täysin katuvaa asennetta ja ottivat vastaan tämän onnettomuuden Jumalalta tulevana oikeudenmukaisena rangaistuksena, ”sillä”, kuten he puhuivat keskenään, ”me näimme hänen [Joosefin] sielunsa tuskan, kun hän anoi meiltä armoa, emmekä kuulleet häntä”. Joosef kuuli heidän keskustelunsa, vaikka he eivät tienneet sitä, ja hän liikuttui syvästi ja kääntyi pois heistä itkien. Heidän koetuksensa ei ollut kuitenkaan vielä päättynyt. Heidän katumuksensa vilpittömyydestä ei saanut olla mitään epäilystä. Kun heidän säkkinsä oli täytetty viljalla, Joosef panetti salaa heidän rahansa takaisin heille heidän säkkeihinsä ja lähetti heidät kotiin ja piti Simeonin vankina. – 1. Moos. 42:9–28.

16. a) Miksi Benjamin lopulta tuli Egyptiin, ja miten Joosef menetteli nähdessään hänet? b) Mihin lopulliseen kokeeseen Joosef alisti velipuolensa, ja mikä oli lopputulos?

¹⁶ Lopulta heidän viljansa oli käytetty loppuun ja heidän tarvitsi palata Egyptiin. Mutta heitä oli varoitettu näyttäytymästä Egyptin elintarvikkeiden jakelijalle, ellei heidän veljensä olisi heidän mukanaan. Jaakob, joka pelkäsi menettävänsä lempivaimonsa Raakelin synnyttämän ainoan jäljellä olevan pojan niin kuin hän oli jo menettänyt Joosefin, kieltäytyi päästämästä häntä, kunnes lopulta ei mitään muuta keinoa ollut. Juuda lupasi vastata hänestä. Kun he ilmaantuivat Joosefin eteen ja Joosef näki oman täysiveljensä Benjaminin heidän kanssaan, hän ei voinut hillitä itseään. Hänen sisäiset tunteensa veljeään kohtaan saivat aikaan hänen liikuttumisensa, hän meni sisähuoneeseen ja itki. Sitten hän pani velipuolensa lopulliseen koetukseen. Hän pani erään juonen avulla näyttämään siltä, että Benjamin oli varastanut arvokkaan hopeamaljan, ja vaati, että Benjaminin täytyi jäädä hänen orjakseen, kun taas toiset voivat palata kotiinsa ja isänsä luo. Sydämeltään murtuneina ja murheissaan, koska he tiesivät, että jos heidän isänsä menettäisi rakastamansa Benjaminin, niin se saattaisi heidän isänsä harmaat hapset hautaan, he anoivat Joosefia antamaan Benjaminin heille takaisin heidän isänsä tähden, ja lopulta, kun Juuda tarjoutui vapaaehtoisesti jäämään Benjaminin sijaan, Joosef ei voinut enää kestää vaan puhkesi itkemään ja paljasti itsensä veljilleen sanoen: ”Minä olen Joosef, teidän veljenne, jonka myitte Egyptiin. Mutta älkää nyt olko murheissanne älkääkä pahoitelko sitä, että olette myyneet minut tänne, sillä Jumala on minut lähettänyt teidän edellänne pitääkseen teidät hengissä.” Sitten Joosef järjesti faaraon käskystä niin, että Jaakob, hänen isänsä, ja koko hänen huonekuntansa tulivat Egyptiin, ja he saivat Egyptin maan parhaan osan. – 1. Moos. 42:29–47:31.

TUOMIOLLA OLEMINEN KUN ON OLLUT ARMOLLINEN

17. a) Mikä korostaa Joosefin armon laajuutta ja laatua, ja miksi voimme olla jokseenkin varmoja siitä, että armo oli Joosefille luonteenomainen ominaisuus? b) Miten voimme henkilökohtaisesti hyötyä Joosefin, Jeesuksen ja Stefanuksen esimerkeistä?

¹⁷ Joosefin armon laajuutta ja laatua korostavat ne olosuhteet, joissa sitä osoitettiin. Vaikka hänen velipuolensa kohtelivat häntä julmasti, jopa murhanhimoisesti, vaikka Potifarin vaimo ilkeämielisesti syytti häntä väärin ja Potifar säälimättömästi ja epäoikeudenmukaisesti vangitutti hänet, vaikka ylimmäinen juomanlaskija, jota Joosef oli sääliväisesti lohduttanut, ajattelemattomasti ja epäkiitollisena unohti hänet, hän ei aikonut kostaa samalla mitalla, kun sen tekeminen oli hänen vallassaan. Päinvastoin hän rakkaudellisesti ja syvää ja vilpitöntä huomaavaisuutta osoittaen huolehti heidän kaikkien tarpeittensa tyydyttämisestä ja osoitti sääliväistä kiinnostusta isänsä koko huonekuntaa kohtaan ja kaikkea Egyptin kansan väkeä kohtaan. Joosef ei totisesti hankkinut tätä armon ominaisuutta vasta sitten, kun hänet oli korotettu huomattavaan asemaan ja valtaan. Sen sijaan se armo, jota Jehova osoitti häntä kohtaan hänen koettelemustensa aikana suojellessaan, ylläpitäessään ja vahvistaessaan häntä, on todistus Joosefin anteeksiantavaisesta ja armollisesta asenteesta, joka hänellä on täytynyt olla kaiken aikaa. Tämä vaikuttaa aivan varmalta sen säännön mukaan, jonka Jeesus esitti: ”Onnellisia ovat armolliset, koska heille tullaan osoittamaan armoa.” (Matt. 5:7, Um) Se on hyvin samanlainen kuin Jeesuksen oma asenne, kun hän oli kidutuspaalussa kuolemaisillaan ja hän sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät”, ja kuin Stefanuksen asenne, kun häntä kivitettiin kuoliaaksi ja hän huusi: ”Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!” (Luuk. 23:34; Apt. 7:60) Jehova palkitsi kussakin tapauksessa ilmaistun armollisen asenteen.

18. Miksi meidän tulisi olla erikoisen kiinnostuneita armon osoittamisesta?

¹⁸ Eikö olekin selvästi ilmeistä, miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita armon osoittamisesta? Paavali vakuuttaa, että ”meidän jokaisen [on] tehtävä Jumalalle tili itsestämme”. (Room. 14:12) Miten vahvistavaa onkaan tietää, että ”armo on voitonriemuinen tuomion rinnalla”! Joko jossakin kriittisessä vaiheessa nykyaikana tai nopeasti lähestyvänä tuomion päivänä (2. Piet. 3:7) se, miten meidän käy tehdessämme tiliä itsestämme Jumalan edessä ja hänen asettamansa Tuomarin Jeesuksen Kristuksen edessä, riippuu muiden seikkojen ohessa siitä, millaisen merkinnän armosta tilimme osoittaa. Jos noudatamme Jeesuksen käskyä rakastamisesta kaikissa olosuhteissa, niin se auttaa meitä saamaan tämän merkinnän ja samalla lisää Jehovan ylistystä ja seurakunnan rauhaa.

[Kuva s. 496]

Vaikka Joosef anoi armoa, hänen veljensä myivät hänet ismaelilaisille kahdestakymmenestä hopearahasta

[Kuva s. 497]

Vaikka Joosefin veljet olivat kohdelleet häntä armottomasti, hän ei kostanut, vaan osoitti katuvia veljiään kohtaan sääliä ja huolehti heidän kaikkien tarpeittensa täyttämisestä