Lukijain kysymyksiä

■ Voisiko olla niin, että verta koskeva Raamatun kielto tarkoittaa vain ihmisen surmaaman uhrin verta, eikä sellaisen itsestään kuolleen eläimen lihaa, josta verta ei ole vuodatettu pois, tai elävän eläimen tai ihmisen verta?

Jotkut ovat päätelleet näin ja viitanneet muutamiin Raamatun jakeisiin, jotka näyttävät tukevan heidän ajatustaan. Siksi he ovat ajatelleet, ettei olisi väärin ottaa verensiirtoa elävältä luovuttajalta. Sellainen perustelu voi tuntua järkevältä, mutta käytettyjen jakeiden ja muiden asiaan liittyvien raamatunkohtien perusteellinen tarkastelu osoittaa, että Jumala odottaa palvelijoittensa karttavan veren nauttimista ja elämänsä ylläpitämistä veren avulla, olkoonpa se peräisin elävästä tai kuolleesta luomuksesta.

Israelilaisille sanottiin: ”Älkää syökö mitään itsestään kuollutta. Muukalaiselle, joka sinun porteissasi on, sinä saat antaa sitä syötäväksi, tahi myy se vieraalle; sillä sinä olet Herralle, sinun Jumalallesi, pyhitetty kansa.” (5. Mooseksen kirja 14:21) Vaikka kuolleen eläimen verta ei ollut vuodatettu, he saattoivat myydä sen muukalaiselle. 3. Mooseksen kirjan 17:10 näyttää olevan ristiriidassa tämän kanssa sanoessaan: ”Kuka ikinä Israelin heimosta tai muukalaisista, jotka asuvat teidän keskellänne, syö verta, mitä tahansa, sitä ihmistä vastaan, joka verta syö, minä käännän kasvoni ja hävitän hänet kansastansa.” Mistä näiden jakeiden välinen ero johtuu?

Esittäessään näkemystään jotkut ovat väittäneet, että 5. Mooseksen kirjan 14:21 salli muukalaisen syödä eläimen lihaa, josta veri ei ollut vuodatettu, jos eläin ei ollut saanut surmaansa ihmisen kädestä, sillä silloin ihmisen ei tarvinnut antaa sen verta (joka edusti elämää) takaisin Jumalalle. 3. Mooseksen kirjan 17:15 näyttäisi tukevan tätä näkökantaa; siinä sanotaan, että maassa syntyneen tai muukalaisen, joka söi ”itsestään kuollutta tai kuoliaaksi raadeltua eläintä”, piti vain ’peseytyä ja olla saastainen iltaan asti’. Veren syömisestä ei siis näyttänyt aiheutuvan kovin vakavaa syyllisyyttä, jos uhri ei ollut saanut surmaansa ihmisen kädestä. Jotkut ovat siksi väittäneet, ettei olisi väärin ottaa verta elävästä luomuksesta ja käyttää sitä ravinnoksi tai verensiirtoihin.

Mutta koskeeko 5. Mooseksen kirjan 14:21:n ja 3. Mooseksen kirjan 17:10, 15:n perusero sitä, miten eläin on kuollut? Raamattu vastaa eittämättä kielteisesti.

Israelilaiset tiesivät, että he eivät saattaneet missään tapauksessa syödä sellaisen eläimen lihaa, joka oli kuollut itsestään tai jonkin pedon surmaamana ja jonka verta ei ollut vuodatettu. Jo Siinainvuorella heitä oli käsketty hävittämään sellaiset kuolleet eläimet. (2. Mooseksen kirjan 22:31) 5. Mooseksen kirjan 14:21 on sopusoinnussa tämän kanssa käskiessään israelilaisten Luvattuun maahan päästyään hankkiutumaan eroon sellaisten eläinten lihasta, jotka olivat kuolleet itsestään, mutta he saivat myydä sen muukalaisille.

Tarkastelkaamme nyt huolellisesti 3. Mooseksen kirjan 17:10:tä. Siinä sanotaan, ettei kenenkään ”Israelin heimosta tai muukalaisista” tule syödä verta. Johtuiko se siitä, että ihminen oli surmannut eläimen ja että veri piti siksi palauttaa Jumalalle? Niin väittävät lukevat tuosta jakeesta enemmän kuin siinä sanotaan. Ja jos syyllisyyttä aiheutui ainoastaan verestä, joka oli peräisin ihmisen surmaamasta luomuksesta, niin 5. Mooseksen 14:21 ja 2. Mooseksen kirja 22:31 eivät olisi kieltäneet israelilaisia syömästä sellaisten eläinten lihaa, joita kukaan ihminen ei ollut tappanut ja joiden verta ei ollut vuodatettu. Israelilaiset tiesivät kuitenkin epäilyksettä, että he eivät voineet syödä sellaista lihaa. Hesekiel sanoi: ”Ei milloinkaan ole minun sieluni ollut saastutettu, minä en ole syönyt itsestään kuollutta enkä kuoliaaksi raadeltua nuoruudestani tähän asti.” – Hesekiel 4:14; vrt. 44:31.

Miksi sitten 5. Mooseksen kirjan 14:21 sanoo, että ”muukalaiselle” voitiin myydä lihaa, josta veri ei ollut vuodatettu, mutta 3. Mooseksen kirja 17:10 kieltää ”muukalaista” syömästä verta? Sekä Jumalan palvelijat että raamatunselittäjät ovat ymmärtäneet, että eron täytyy olla kyseisen muukalaisen uskonnollisessa asemassa. Kirja Aid to Bible Understanding (sivu 51) osoittaa, että sana ”muukalainen” tarkoitti joskus israelilaisten keskuudessa elävää, joka ei ollut kääntynyt täysin juutalaisuuteen. Ilmeisesti 5. Mooseksen kirjan 14:21:ssä tarkoitetaan tällaista henkilöä, sellaista joka ei yrittänyt noudattaa kaikkia Jumalan lakeja ja joka saattoi käyttää lihaa omalla tavallaan, jota israelilaiset ja käännynnäiset pitivät epäpuhtaana. Juutalaiset oppineet ovat myös esittäneet tällaisen selityksen.a

Yksikään Jumalan palvoja ei siis voinut syödä enempää itsestään kuolleesta kuin ihmisen tappamastakaan eläimestä peräisin (tai sen lihassa) olevaa verta. Miksi sitten 3. Mooseksen kirjan 17:15 sanoo, että sellaisen itsestään kuolleen tai pedon surmaaman eläimen lihan, josta veri ei ollut vuodatettu pois, syöminen teki ainoastaan saastaiseksi?

Me voimme löytää johtolangan 3. Mooseksen kirjan 5:2:sta, jossa sanotaan: ”Jos joku tietämättään koskee johonkin saastaiseen, mihin tahansa, joko saastaisen metsäeläimen raatoon – –, ja on siten tullut saastaiseksi ja vikapääksi.” Jumala otti siis huomioon sen, että joku israelilainen saattoi hairahtua tahattomasti. 3. Mooseksen kirjan 17:15:n voidaan siksi ymmärtää esittävän, mitä tulee tehdä, jos sellainen erehdys sattuu. Jos joku israelilainen esimerkiksi söi hänelle tarjottua lihaa ja sai sitten tietää, ettei siitä ollut vuodatettu verta pois, hän oli syyllinen syntiin. Mutta koska se tapahtui tahattomasti, hän saattoi ryhtyä toimenpiteisiin puhdistuakseen. On kuitenkin huomattava seuraava seikka: jos hän ei olisi ryhtynyt noihin toimenpiteisiin, ’hän olisi joutunut syynalaiseksi’. – 3. Mooseksen kirja 17:16.b

Sellaisen lihan syöminen, josta veri ei ollut vuodatettu, ei siis ollut vähäpätöinen asia; se saattoi johtaa jopa kuolemaan. Kukaan tosi palvoja (israelilainen tai täysin kääntynyt muukalainen) ei voinut tahallisesti syödä sellaista lihaa, josta veri ei ollut vuodatettu; olipa kysymyksessä itsestään kuollut tai toisen eläimen tai ihmisen surmaama eläin. (4. Mooseksen kirja 15:30) Apostolien neuvosto vahvisti tämän. Kirjoittaessaan hengelliseen ”Jumalan Israeliin” kuuluville kristityille se kielsi heitä syömästä sitä, mikä oli kuristettua, olipa sitten liha, josta veri ei ollut vuodatettu, peräisin eläimestä, joka oli kuollut kuristumalla vahingossa tai ihmisen kuristamana. – Galatalaisille 6:16; Apostolien teot 21:25.

Tuo neuvosto kehotti Jumalan palvelijoita myös ’karttamaan verta’. Jos nuo voidellut kristityt eivät voineet nauttia kuristetun luomuksen lihassa olevaa verta, he eivät varmastikaan voineet syödä elävästä luomuksesta peräisin olevaa verta. Ei ole vaikea tajuta, etteivät muinaiset israelilaiset samoin kuin eivät myöskään tottelevaiset kristityt noudattaisi sellaisten Afrikan heimoihin kuuluvien miesten tapaa, jotka ampuvat nuolia elävien karjaeläinten kaulavaltimoon saadakseen verta, jonka he sekoittavat maitoon ja juovat. Jumalan palvelijat eivät voisi myöskään hyväksyä lääketieteellistä tapaa ottaa pois ihmisverta ja antaa sitä verensiirtoina elämän pidentämiseksi. Sellaiset tavat eivät ota huomioon sitä, että Jumala tuomitsee jokaisen, joka ”syö verta, mitä tahansa”, ja että kristittyjä käsketään ’karttamaan verta’. – Apostolien teot 15:28, 29; 3. Mooseksen kirja 17:10.

Vaikka monet pyrkivät vesittämään Jumalan vaatimuksia, tosi kristityt tietävät, että elämä on Jehova Jumalalta tullut lahja ja että sitä täytyy käyttää niin kuin hän sanoo. He tottelevat Jumalaa siitä huolimatta, näyttääkö se nyt inhimillisesti katsoen käytännölliseltä tai ei. Esimerkiksi Apostolien tekojen 15:28, 29 käskee kristittyjä karttamaan epäjumalanpalvelusta. Kun tosi palvojaa uhattiin kuolemalla, jos hän kieltäytyi osallistumasta epäjumalanpalvelukseen, hän ei niin ollen järkeillyt, että koska ”epäjumala [ei] ole mitään”, hänen ei kannattaisi menettää nykyistä elämäänsä pelkän vertauskuvan vuoksi. (1. Korinttolaisille 8:4) Kolme uskollista heprealaista antoivat oikean esimerkin tottelevaisuudesta samoin kuin ne varhaiskristityt, jotka menivät mieluummin kuolemaan areenalle kuin olisivat panneet suitsutusta alttarille. – Daniel 3:1–18.

Samoin jos herää verta koskeva ongelma esimerkiksi silloin, kun onnettomuus tai leikkaus aiheuttaa suuren verenhukan, kristitty ei voi sovitella nuhteettomuudessaan. Hän tottelee Elämänantajaansa luottaen täysin siihen, että jos hän mahdollisimman hyvistä vaihtoehtoisista lääketieteellisistä hoitomenetelmistä huolimatta menettää nykyisen elämänsä, hänen ikuinen elämänsä ei vaarannu. Jeesus sanoi seuraajilleen: ”Älkää ruvetko pelkäämään niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua, vaan pelätkää ennemmin häntä, joka voi tuhota sekä sielun että ruumiin Gehennassa.” – Matteus 10:28.

Toisaalta nykyaikaisten lääketieteellisten todisteitten mukaan verensiirrot eivät tavallisesti ole välttämättömiä ihmisen pelastamiseksi, sillä kokeneet lääkärit vakuuttavat tavanomaisten korvikkeiden tehoavan useimmissa tapauksissa aivan yhtä hyvin. Voitaisiin jopa sanoa, että niiden ihmisten määrä, jotka olisi voitu pitää hengissä vain verensiirtojen avulla, on luultavasti pienempi kuin niiden määrä, jotka ovat kuolleet verensiirtojen aiheuttamien vahinkojen vuoksi. Onpa asia miten tahansa, niin kristityt tottelevat päättäväisesti Jumalaa ja kunnioittavat hänen verta koskevaa kantaansa.

Tosi palvojat eivät siksi nykyään syö lihaa, josta veri ei ole vuodatettu, onpa eläin jonkun ihmisen surmaama tai kuollut jollakin muulla tavalla. He eivät myöskään ylläpidä elämäänsä ottamalla elimistöönsä jostakin elävästä luomuksesta, eläimestä tai ihmisestä, peräisin olevaa verta. He ymmärtävät Jehovan olevan Elämänantajansa ja tottelevat häntä päättäväisesti kaikissa suhteissa.

[Alaviitteet]