Raamatun näkökanta

Mitä sielulle tapahtuu kuolemassa?

ERAKONELÄMÄÄ viettänyt kaivaja James Kidd pohdiskeli usein kysymystä: onko minulla todella sielu, joka elää osana itseäni? Koska Kidd oli halunnut saada selvyyden tähän häntä läpi elämän vaivanneeseen kysymykseen, hän jätti taakseen sievoisen omaisuuden – lähes 1,5 miljoonaa markkaa – ja ilmaisi testamentissaan, että raha tulee käyttää ”tutkimustyöhön, jolla pyrittäisiin löytämään tieteellisiä todisteita ihmisruumiista kuolemassa erkanevan sielun olemassaolon puolesta”.

Toisin kuin James Kidd, sinä et ehkä niinkään ole kiinnostunut saamaan selvyyttä siihen, että sinulla todella on sielu, joka jatkaa elämistään sinun kuoltuasi. Syvällä sisimmässäsi saatat kuitenkin uskoa niin. Uskonnolliset opetukset, raportit niin sanotuista rajakokemuksista eli kuoleman rajalla käynneistä tai ihmisten omat aavistukset ovat saaneet miljoonat nykyään elävät ihmiset uskomaan niin.

Herätkää!-lehti teki tutkimuksen sellaisten keskuudessa, jotka uskovat sielun kuolemattomuuteen, ja se paljasti, kiinnostavaa kyllä, että kaikki vastasivat samalla tavoin seuraavaan kysymykseen: ”Uskotko, että sielu hengittää pysyäkseen elossa?” ”En usko”, he kaikki vastasivat.

Sielu hengittää

Sykähdyttävä kertomus ihmisen luomisesta alkaa 1. Mooseksen kirjan 2. luvun jakeesta 7 seuraavin sanoin: ”Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen.”

Koeta kuvitella, miten tämä ihme tapahtui. Maan aineksista muodostetaan 206 luuta, monimutkaisia elimiä, yli 600 lihasta sekä hämmästyttävät aivot, ja kaikki ympäröidään ihopeitteellä, ja näin muodostuu täydellinen ihmisyksilö. Lumoavan luomistyön saattamiseksi päätökseen tarvitaan kuitenkin vielä yksi ”ainesosa”: jotakin, mikä elävöittäisi tämän ruumiin ja saattaisi sen elämään. Silloin Jumala ”puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen”. Tällöin Jumala puhalsi (happea sisältävää) ilmaa ihmiseen ja samanaikaisesti elävöitti ruumiin miljoonat solut hengellä eli elämän voimalla. Siitä alkaen tämä elävä Aadam-niminen mies hengitti sisään ja ulos noin 14 kertaa minuutissa eli yli 20000 kertaa päivässä. Huomaa jakeen 7 loppuosasta, että tätä hengittävää, elävää ihmistä kutsutaan ”eläväksi sieluksi”.

Lopputulosta voitaisiin verrata lehteen, jota juuri luet. Tämä lehti koostuu paperista, painoväristä ja nitomahakasista. Erikseen nämä aineet eivät kuitenkaan juuri herätä mielenkiintoa. Vasta kun ne ovat kaikki yhdessä, on tuloksena lehti. Samoin ihmisen ruumiilla, hengityksellä ja elämän voimalla ei ole paljon arvoa ilman toisiaan. Mutta yhdessä ne muodostavat elävän sielun. Siten Aadamista ”tuli” elävä sielu.

Koska mikään tässä ei viittaa siihen, että ensimmäiseen ihmiseen olisi pantu sielu tai että hän olisi saanut sielun, herää kysymys: jos ihmisestä ”tuli” sielu vasta sen jälkeen, kun hän alkoi hengittää, miksi pitäisi päätellä, että sielu jatkaa elämistään, kun ihminen lakkaa hengittämästä ja kuolee? Siitä tosiasiasta, että hengittäminen on elintärkeää sielulle, ei voi erehtyä.

Niinpä raamatunkirjoittajat käyttävät usein sanaa ”sielu” tarkoittamaan elävää olentoa. Panepa esimerkiksi merkille, mitä tapahtui Jumalan kansan vihollisille Kanaanin maassa. Jumalan kansaan kuuluvat ”löivät kaikki ne sielut, jotka siellä olivat, miekan terällä, ja tappoivat, niin ettei yhtäkään jäänyt, jolla henki oli”. (Joosua 11:11, Vanha kirkkoraamattu) Jokainen sielu oli hengittävä olento. Samaten jokainen hengittävä olento oli sielu. Taistelussa kuoli lihaa ja verta olevia, näkyviä, hengittäviä ihmisiä – ei näkymättömiä henkiolentoja.

Ovatko kaikki elävät luomukset sieluja?

Vaikka ihminen eroaakin suuresti eläimistä, se ei johdu siitä, että hän on sielu. Kun Jumala Nooan päivinä tuotti tuhoisan vedenpaisumuksen, ’kaikki liha, linnut, karjaeläimet, metsäneläimet, kaikki pikkueläimet sekä ihmiset, kaikki, joiden sieraimissa oli elämän hengen henkäys, kuolivat.’ Luomiskertomuksessa samanlaisia eläimiä kutsutaan ”eläviksi sieluiksi”. – 1. Mooseksen kirja 7:21, 22; 1:24, UM.

Kuten Raamattu osoittaa, ’kaikki liha, kaikki pikkueläimet ja ihmiset’ tarvitsevat ilmaa, ja niiden erilaisten hengityselinten toiminta on välttämätöntä niiden elämän jatkumiselle sieluina. Kun tämä elämää ylläpitävä prosessi lakkaa, sielu palaa tomuun. Sielusta – joko ihmisestä tai eläimestä – tulee tiedoton ja se lakkaa olemasta. – 1. Mooseksen kirja 3:19; Psalmi 146:4.

Sielu voi elää ikuisesti

Koska se käsitys, että sielu jää eloon ihmisen kuollessa, on niin yleinen, ihmisistä ilmeisesti vaistomaisesti tuntuu siltä, että elämässä täytyy olla jotain muutakin kuin vain se, mitä he nyt kokevat. Tällaiset tunteet ovat aivan luonnollisia, sillä Raamattu sanoo, että ”iankaikkisuuden hän [Jumala] on pannut heidän sydämeensä”. (Saarnaaja 3:11) Monien kohdalla tämä ”iankaikkisuuden” eli ikuisen elämän kaipaus tulee todella toteutumaan. Ensin täytyy vain korjata jotakin – ja se jokin on epätäydellisyys ja synti, joiden takia ihmissielu kuolee. (Roomalaisille 5:12) Kun ne on eliminoitu, Jumalan ylläpitämä ihmisruumis voi elää ikuisesti. – Ilmestys 21:3, 4.

Mitä toivoa sitten on niillä, jotka jo ovat kuolleet? James Kiddin omaisuuden saajaksi nimetty tutkimuslaitos ei löytänyt vastausta häntä vaivanneeseen ongelmaan. Se ei pystynyt neljä vuotta kestäneiden tutkimusten jälkeen todistamaan, että sielu olisi ihmisessä erillinen kokonaisuus, joka lähtee ruumiista ihmisen kuollessa. Raamattu kuitenkin antaa kuolleille myönteisen toivon: varman lupauksen siitä, että kuolleet sielut palaavat ylösnousemuksen kautta jälleen eläviksi ihmisiksi maan päälle. – Johannes 5:28, 29; Apostolien teot 24:15; Heprealaisille 6:18.

Kuolleista herätetyt saavat sen jälkeen tietää Jumalan tarkoituksen ihmissielun suhteen. Ja niiden hengitysprosessin, jotka nyt soveltavat Jumalan sanaa elämäänsä ja jotka ovat ”sellaisia, joilla on usko sielun elossa säilymiseksi”, ei tarvitse koskaan pysähtyä. – Heprealaisille 10:39.

[Kuvat s. 26]

Kaikki nämä ovat sieluja