Sanat kuin maalaus

RUNOILIJOISSA yhdistyvät kuvataiteilija ja lauluntekijä. Heidän kynäänsä siivittää yhtä lailla sydän kuin mielikin. Siksi hyvät runot voivat innoittaa lukijaa. Ne voivat myös saada ajattelemaan, nauramaan tai itkemään. Kirjassa The Need for Words sanotaan: ”Runous ei useinkaan ole muuta kuin sellaiseen järjestykseen pantuja sanoja, että ne tekevät voimakkaan, äkillisen vaikutuksen. Osittain tästä johtuu, että suuret runot – – ovat joka tavalla unohtumattomia.”

Pinnallinen mieli ei juuri tuota kaunista lyriikkaa. Runot ovat jo kauan ammentaneet aiheensa elämän tärkeimmistä asioista: ihmissuhteista, rakkaudesta, hengellisyydestä, luonnosta ja elämän tarkoituksesta. Niinpä ei pitäisi olla yllättävää, että runous kuuluu vanhimpiin taidemuotoihin. Muuan kuuluisa runoilija vertasi kerran runoutta proosaan (tavalliseen suorasanaiseen tekstiin) ja sanoi, että jos molemmilla tavoilla kuvailtaisiin samaa asiaa ja molemmat tekstit olisi kirjoitettu yhtä hyvin, ”runo luettaisiin sata kertaa, mutta proosateksti vain kertaalleen”.

Runous pukeutuu kuitenkin monenlaisiin vaatteisiin. Siinä voi olla loppusointuja, tai sitten ei. Toisinaan se tuntuu menevän jopa hyvin lähelle proosaa. Mitä runous siis oikeastaan on?

Mitä on runous?

Runoutta on kuvailtu ”kirjalliseksi tai suulliseksi rytmisen sommitelman taiteeksi, jonka tarkoituksena on herättää mielihyvää kauniilla, luovilla tai ylevillä ajatuksilla”, sekä ”runomitalliseksi kirjallisuudeksi” (The Macquarie Dictionary). Runouden kaksi keskeistä elementtiä ovat siis rytmi ja runomitta. Rytmi kuuluu kiinteästi ympärillämme olevaan maailmaan. Näemme sitä vuoroveden liikkeessä, vuodenajoissa, jopa sydämenlyönneissämme. Runossa rytmi eli poljento syntyy äänteiden virrasta; tajuamme että jokin toistuu lukiessamme. Runomitta on rytmin kaava, ja se voi vaihdella runosta toiseen. Yksi runoille ominainen piirre on sointu. Tavallisesti riimitetään säkeiden viimeiset sanat tai tavut loppusoinnullisiksi, mutta toisenlaisiakin kaavoja tietysti on. Yhteensointuvuus voi syntyä heti seuraavan säkeen tai vasta jonkin myöhemmän säkeen kanssa.

Soinnuista riippumaton runotyyppi on kuuluisa japanilainen haiku, jossa kaunis ajatus esitetään hämmästyttävän lyhyesti. Ajatukset on tiivistetty kolmeen säkeeseen, joissa on 17 tavua – ensimmäisessä ja kolmannessa säkeessä 5 tavua ja keskimmäisessä 7.a Kauniiden ja yksinkertaisten haikujen kautta monet ihmiset leikki-ikäisistä alkaen ovat miellyttävällä tavalla löytäneet runouden.

Yleisesti runojen tiedetään tiivistävän pitkiä ajatuksia muutamiksi sanoiksi. The World Book Encyclopedian mukaan runon sanat ”tuovat mieleen paljon enemmän kuin ne kirjaimellisesti sanovat. Ne saavat mielikuvituksen liikkeelle – –. Runojen kieli on hyvin tiivistä, ja yhden sanan merkitys voi antaa ajatuksille sysäyksen ja saada koko runon avautumaan mielessä yhtenä välähdyksenä.” Jotkin runot on kyllä luettava useampaan kertaan, ennen kuin niiden merkitys avautuu.

Tuottaakseen haluamansa vaikutuksen runoilijat valikoivat sanojaan kuin jalokivikauppias kiviä. Israelin kuningas Salomo, joka sepitti sananlaskuja ja lauluja, ”mietti ja tutki perusteellisesti” löytääkseen ”ilahduttavat sanat ja oikeat totuuden sanat” (Saarnaaja 12:9, 10; 1. Kuninkaiden kirja 4:32).

Salomo ja hänen isänsä Daavid noudattivat teksteissään aikansa perinteistä heprealaista muotoa. Heprealainen runo esitettiin usein laulaen jonkin instrumentin säestyksellä, eikä siihen rakennettu sointuja. Sille on tyypillistä pikemminkin ajatusten poljento, keino jolle on kirjallisuudessa annettu nimeksi parallelismi eli kerto. Säkeet voivat ilmaista saman ajatuksen eri sanoin tai vastakkaisia ajatuksia (Psalmit 37:6, 9). Monesti toinen säe laajentaa ensimmäisen säkeen ajatusta lisäämällä siihen jotain uutta. Tästä esimerkkinä psalmi 119:1:

Onnellisia ovat tiellään moitteettomat,

Jehovan laissa vaeltavat.

Toisessa säkeessä selvennetään, mitä moitteettomuus tarkoittaa: on vaellettava Jehovan laissa. Juuri sen ansiosta, että Raamatun heprealaisessa runoudessa käytetään sointujen sijasta parallelismia eli ajatusten kertautumista, se kääntyy muille kielille suhteellisen helposti.b

Kanava kaikenlaisille tunteille

Runo on laulun tavoin erinomainen kanava kaikenlaisille tunteille. Ääretön ilo ja tunne kärsivällisyyden tulemisesta palkituksi heijastuvat Aadamin sanoista, jotka hän lausui, kun Jehova esitteli hänelle Eedenin puutarhassa Eevan:

Tämä on vihdoinkin luu minun luistani

ja liha minun lihastani.

Häntä tullaan kutsumaan ”miehettäreksi”,

sillä miehestä hänet on otettu.

(1. Mooseksen kirja 2:23.)

On todella hämmästyttävää, kuinka paljon asiaa ja tunteita nämä muutamat rivit voivat välittää – ja sanojen niukkuus on vielä ilmeisempää alkukielessä. Samalla tavoin Jobin, Psalmien, Sananlaskujen ja Valituslaulujen runolliset kirjat kertovat tavattoman monenlaisista tunteista, sen lisäksi että ne opettavat erittäin tärkeitä hengellisiä totuuksia. Alkukielessä hepreassa aivan ensimmäinen psalmi jopa alkaa ”onnellista” tai ”siunattua” vastaavalla sanalla. Entä miten voisi kuvailla tämän psalmin 63:1 kirjoittajan tunteita? Huomaa kielikuvien runsaus, mikä on heprealaisen runouden silmiinpistävä piirre.

Oi Jumala, sinä olet Jumalani, minä etsin sinua jatkuvasti.

Sieluni janoaa sinua.

Lihani on käynyt raukeaksi kaipauksesta sinuun

kuivassa ja nääntyneessä maassa, jossa ei ole vettä.

Valituslaulujen kirja vangitsee vielä erään tunnelman. Siinä Jeremia valittaa murhenäytelmää, joka kohtasi Jerusalemia babylonialaisten käsissä vuonna 607 eaa. Hän vuodattaa sydäntään viidessä lyyrisessä surulaulussa, joista huokuu profeetan murhetta mutta toisaalta varmuus siitä, että jumalallinen oikeus on toteutunut.

Runo muistin apuna

Runot ovat ominaislaadultaan sellaisia, että ne on usein helppo painaa mieleen. Vanhimmat säilyneet kreikkalaiset runoelmat, Ilias ja Odysseia, lausuttiin Kreikan juhlissa ulkomuistista, mikä oli melkoinen uroteko, kun otetaan huomioon näiden teosten mittava pituus. Ilmeisesti myös monia Raamatun psalmeja opeteltiin ulkoa. Kielikuvat, yksinkertaisuus ja pettämätön johdonmukaisuus välittyvät epäjumalanpalvonnan tyhmyyttä kuvaavan psalmin 115:4–8 poljennosta.

Heidän epäjumalansa ovat hopeaa ja kultaa,

ihmiskätten työtä.

Niillä on suu, mutta ne eivät voi puhua,

niillä on silmät, mutta ne eivät voi nähdä,

niillä on korvat, mutta ne eivät voi kuulla,

niillä on nenä, mutta ne eivät voi haistaa.

Niillä on kädet, mutta ne eivät voi tunnustella,

niillä on jalat, mutta ne eivät voi kävellä;

äännähdystäkään ne eivät päästä kurkustaan.

Niiden tekijöistä tulee niiden kaltaisia,

kaikista niihin luottavista.

Varmaankin useimpien ihmisten olisi melko helppo muistaa tuollainen paljonpuhuva, voimakkaan sanoman sisältävä katkelma.

Haluaisitko kirjoittaa runoja?

Lastenloruista mainoslauseisiin runot kuuluvat elämäämme, joten suurin osa ihmisistä tuntee vähintäänkin perusasiat runoudesta. Jos kuitenkin haluat itse kirjoittaa runoja, sinun on ehkä hyvä lukea ensin laaja valikoima muiden runoja. Näin pääset perille runojen kirjoittamisen periaatteista ja sanavarastosi laajenee. On luonnollisesti syytä olla valikoiva, jottei altista itseään sellaiselle, minkä vaikutus olisi epäterve tai turmeleva (Filippiläisille 4:8, 9). Parhaiten runoja oppii tietysti kirjoittamaan tarttumalla kynään ja alkamalla vain kirjoittaa.

Ajan myötä sinulta voi hyvinkin syntyä runoja, joista on iloa sukulaisille ja ystäville. Mikä estää esimerkiksi kirjoittamasta korttia runomuotoon, kun haluat muistaa potilasta tai kiittää jotakuta? Runon ei tarvitse olla pitkä eikä komea; muutama rivi sydämestä lähteviä sanoja riittää. Saat siitä itse mielihyvää ja tyydytystä, ja lisäksi vastaanottaja luultavasti ilahtuu siitä, että olet nähnyt vaivaa ja sommitellut sanasi luovalla ja lämpimällä tavalla.

Runojen kirjoittamisesta voivat nauttia muutkin kuin varsinaiset sanasepot, aivan kuten ruoanlaitto on hauskaa muistakin kuin huippukokeista. Sekoita sopivassa suhteessa keskenään toiveita, mielikuvitusta, yritystä ja sinnikkyyttä, niin sisälläsi piilevä runoilija saattaa maalata sanoilla tauluja, jotka tuottavat sinulle mieluisan yllätyksen.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 21]

Raamatun heprealaisista kirjoituksista huomattava osa on runoutta