Uhreja jotka miellyttivät Jumalaa

”Jokainen ylimmäinen pappi asetetaan uhraamaan sekä lahjoja että teurasuhreja.” (HEPREALAISILLE 8:3)

1. Miksi ihmiset tuntevat tarvetta etsiä apua Jumalalta?

”UHRAAMINEN näyttää olevan ihmiselle yhtä ’luonnollista’ kuin rukoileminen; edellinen osoittaa, mitä hän ajattelee itsestään, ja jälkimmäinen, mitä hän ajattelee Jumalasta”, kirjoittaa raamatunhistorioitsija Alfred Edersheim. Siitä saakka kun synti tuli maailmaan, se on aiheuttanut tunnontuskia, Jumalasta vieraantumista ja avuttomuutta, joista ihmiset haluavat päästä eroon. On helppo ymmärtää, että tällaisessa epätoivoisessa tilassa ihmiset tuntevat tarvetta etsiä apua Jumalalta. (Roomalaisille 5:12.)

2. Mitä Raamatussa kerrotaan ensimmäisistä Jumalalle esitetyistä uhreista?

² Raamattu puhuu Jumalalle uhraamisesta ensimmäisen kerran Kainin ja Abelin yhteydessä. Tästä kerrotaan: ”Jonkin ajan kuluttua tapahtui, että Kain toi maan hedelmiä uhrilahjaksi Jehovalle, kun sitä vastoin Abel toi katraansa esikoisia, vieläpä niiden rasvaisia osia.” (1. Mooseksen kirja 4:3, 4.) Seuraava maininta koskee Nooaa. Kun Jumala oli varjellut hänet läpi suuren vedenpaisumuksen ja silloisen jumalattoman sukupolven tuhon, hän ”uhrasi polttouhreja alttarilla” Jehovalle (1. Mooseksen kirja 8:20). Jumalan lupaukset ja siunaukset saivat Jumalan uskollisen palvelijan ja ystävän Abrahamin useissa tapauksissa ’rakentamaan alttarin ja huutamaan avukseen Jehovan nimeä’ (1. Mooseksen kirja 12:8; 13:3, 4, 18). Myöhemmin Abrahamia kohtasi suurin uskon koetus, kun Jehova käski häntä uhraamaan poikansa Iisakin polttouhriksi (1. Mooseksen kirja 22:1–14). Suppeudestaan huolimatta nämä kertomukset valaisevat hyvin uhraamiseen liittyviä piirteitä, kuten kohta näemme.

3. Millainen osa uhreilla on palvonnassa?

³ Näistä ja muista Raamatun kertomuksista ilmenee selvästi, että jonkinlaisten uhrien uhraaminen kuului olennaisena osana palvontaan jo kauan ennen kuin Jehova antoi siitä nimenomaisia lakeja. Tämän mukaisesti eräs hakuteos määrittelee ”uhraamisen” ”uskonnolliseksi muotomenoksi, jossa jumalolennolle annetaan jotakin, jotta luotaisiin, säilytettäisiin tai palautettaisiin oikea suhde ihmisen ja sen välille, mitä pidetään pyhänä”. Tämä herättää kuitenkin tärkeitä kysymyksiä, jotka ansaitsevat huolellisen tarkastelumme: Miksi uhraaminen kuuluu palvontaan? Millaiset uhrit ovat Jumalalle otollisia? Mitä merkitystä muinaisilla uhreilla on meille nykyään?

Miksi uhraaminen on tarpeellista?

4. Mikä oli seurauksena Aadamille ja Eevalle, kun he tekivät syntiä?

⁴ Aadam teki syntiä tahallaan. Se, että hän otti ja söi hyvän ja pahan tiedon puun hedelmää, oli tietoista tottelemattomuutta. Tuosta tottelemattomuudesta oli rangaistuksena kuolema, kuten Jumala oli sanonut selvästi: ”Sinä päivänä, jona syöt siitä, sinä kuolemalla kuolet.” (1. Mooseksen kirja 2:17.) Aadam ja Eeva korjasivat lopulta synnin palkan – he kuolivat (1. Mooseksen kirja 3:19; 5:3–5).

5. Miksi Jehova ryhtyi toimiin Aadamin jälkeläisten hyväksi, ja mitä Hän teki?

⁵ Entä Aadamin jälkeläiset? Koska he ovat perineet Aadamilta synnin ja epätäydellisyyden, heillä on ollut edessään sama Jumalasta vieraantuminen, toivottomuus ja kuolema kuin oli ensimmäisellä ihmisparilla (Roomalaisille 5:14). Jehova ei kuitenkaan ole vain oikeuden ja voiman Jumala, vaan myös – vieläpä ensisijaisesti – rakkauden Jumala (1. Johanneksen kirje 4:8, 16). Niinpä hän ryhtyi toimiin tilanteen korjaamiseksi. Sanottuaan, että ”synnin palkka on kuolema”, Raamattu jatkaa: ”Mutta Jumalan lahja on ikuinen elämä Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, välityksellä.” (Roomalaisille 6:23.)

6. Mitä Jehova haluaa tapahtuvan sille vahingolle, jonka Aadamin synti aiheutti?

⁶ Lopulta Jehova Jumala varmisti tuon lahjan saamisen antamalla jotain sellaista, mikä peittäisi Aadamin rikkomuksesta aiheutuneen menetyksen. Heprean kielessä sana ka·farʹ merkitsi ensin luultavasti ’peittää’ tai kenties ’pyyhkiä pois’, ja se käännetään myös ’sovitukseksi’.a Toisin sanoen Jehova järjesti sopivan keinon, jolla voitiin peittää Aadamilta peritty synti ja pyyhkiä pois siitä aiheutunut vahinko. Näin ne, jotka olisivat kelvollisia saamaan tuon lahjan, voitaisiin vapauttaa synnin ja kuoleman tuomiosta (Roomalaisille 8:21).

7. a) Mikä toivo herätettiin, kun Jumala lausui tuomion Saatanalle? b) Mikä hinta täytyy maksaa siitä, että ihmiskunta vapautetaan synnistä ja kuolemasta?

⁷ Toivoon vapautua synnin ja kuoleman orjuudesta viitattiin heti ensimmäisen ihmisparin synninteon jälkeen. Lausuessaan tuomionsa Saatanalle, jota käärme edusti, Jehova sanoi: ”Minä panen vihollisuuden sinun ja naisen välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille. Se murskaa sinun pääsi, ja sinä murskaat sen kantapään.” (1. Mooseksen kirja 3:15.) Tuo profeetallinen lausunto lähetti toivon säteen kaikille niille, jotka luottaisivat tuohon lupaukseen. Tuosta vapautuksesta on kuitenkin maksettava hinta. Luvattu Siemen ei vain tulisi tuhoamaan Saatanaa; Siemenen kantapää oli määrä murskata, toisin sanoen hänen piti kuolla, mutta ei iäksi.

8. a) Miten Kain osoittautui pettymykseksi? b) Miksi Abelin uhri osoittautui otolliseksi Jumalan silmissä?

⁸ Epäilemättä Aadam ja Eeva miettivät paljon, kuka tuo luvattu Siemen olisi. Synnytettyään esikoisensa Kainin Eeva julisti: ”Olen saanut aikaan miehen Jehovan avulla.” (1. Mooseksen kirja 4:1.) Ajatteliko hän, että kenties hänen poikansa osoittautuisi tuoksi Siemeneksi? Joka tapauksessa kävi ilmi, että Kain samoin kuin hänen uhrinsakin olivat pettymys. Toisaalta hänen veljensä Abel ilmaisi uskovansa Jumalan lupaukseen, ja hänen sydämensä pani hänet uhraamaan katraansa esikoisia teurasuhriksi Jehovalle. Tästä kerrotaan: ”Uskon vaikutuksesta uhrasi Abel Jumalalle suuriarvoisemman uhrin kuin Kain, minkä uskon välityksellä hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas.” (Heprealaisille 11:4.)

9. a) Mihin Abel luotti, ja miten hän ilmaisi sen? b) Mitä Abelin uhri sai aikaan?

⁹ Abel ei ainoastaan uskonut ylimalkaan, että Jumala on olemassa, mihin myös Kainin on täytynyt uskoa. Abel uskoi Jumalan lupaukseen siitä, että Siemen saisi aikaan uskollisten ihmisten pelastumisen. Hänelle ei paljastettu, miten tämä toteutuisi, mutta Jumalan lupauksen ansiosta Abel tiesi, että jonkun kantapää murskattaisiin. Hän päätteli ilmeisesti, että pitäisi vuodattaa verta – juuri sitä uhraaminen merkitsisi. Abel uhrasi elämän Lähteelle lahjan, johon liittyi elämä ja veri, ja se oli todennäköisesti merkki siitä, että hän kaipasi ja odotti innokkaasti Jehovan lupauksen toteutumista. Juuri tämä uskon ilmaus teki Abelin uhrista Jehovalle otollisen, ja se osoitti rajallisesti sen uhrin todellisen luonteen, jonka välityksellä syntiset ihmiset voivat lähestyä Jumalaa ja saada hänen suosionsa. (1. Mooseksen kirja 4:4; Heprealaisille 11:1, 6.)

10. Miten uhraamisen merkitys kävi selväksi, kun Jehova pyysi Abrahamia uhraamaan Iisakin?

¹⁰ Uhraamisen syvällinen merkitys kävi dramaattisella tavalla selväksi, kun Jehova käski Abrahamia uhraamaan poikansa Iisakin polttouhriksi. Vaikka Iisakia ei uhrattukaan kirjaimellisesti, tällä tapauksella kuvattiin sitä, mitä Jehova itse lopulta tekisi: antaisi ainosyntyisen Poikansa kaikkien aikojen suurimmaksi uhriksi, jotta hänen tahtonsa ihmiskunnan suhteen toteutuisi (Johannes 3:16). Mooseksen laissa määrättyjen uhrien avulla Jehova asetti profeetallisia malleja, joiden avulla hän opetti valitulle kansalleen, mitä sen piti tehdä saadakseen syntinsä anteeksi ja tehdäkseen pelastuksen toivonsa vakaaksi. Mitä me voimme oppia näistä malleista?

Jehovalle otollisia uhreja

11. Mihin kahteen ryhmään kuuluvia uhreja Israelin ylimmäinen pappi esitti, ja mitä tarkoituksia niillä oli?

¹¹ ”Jokainen ylimmäinen pappi asetetaan uhraamaan sekä lahjoja että teurasuhreja”, sanoi apostoli Paavali (Heprealaisille 8:3). Huomaa, että Paavali jakoi muinaisen Israelin ylimmäisen papin esittämät uhrit kahteen ryhmään, nimittäin ”lahjoihin” ja ”teurasuhreihin” eli ”teurasuhreihin syntien edestä” (Heprealaisille 5:1). Yleensä ihmiset antavat lahjoja ilmaistakseen kiintymystä ja arvostusta sekä kehittääkseen ystävyyttä, saadakseen osakseen suosiota tai hyväksynnän (1. Mooseksen kirja 32:20; Sananlaskut 18:16). Samaten monia Laissa määrättyjä uhreja voidaan pitää Jumalalle annettavina ”lahjoina”, joilla pyritään saamaan hänen hyväksyntänsä ja suosionsa.b Lakia vastaan tehdyt rikkomukset piti sovittaa, ja niiden hyvittämiseksi uhrattiin ”teurasuhreja syntien edestä”. Pentateukissa, erityisesti Toisessa, Kolmannessa ja Neljännessä Mooseksen kirjassa, käsitellään hyvin laajasti erilaisia uhreja. Vaikka meille voikin olla varsin haastavaa opetella ja muistaa kaikki yksityiskohdat, jotkin erilaisia uhreja koskevat keskeiset seikat ansaitsevat huomiomme.

12. Missä Raamattu esittää yleiskatsauksen Lain alaisuudessa annettaviin uhreihin?

¹² Voimme panna merkille, että 3. Mooseksen kirjan luvuissa 1–7 kuvaillaan erikseen viittä pääasiallista uhrilajia – polttouhria, viljauhria, yhteysteurasuhria, syntiuhria ja syyllisyysuhria – vaikka jotkin niistä uhrattiin todellisuudessa yhdessä. Huomaamme lisäksi, että näitä uhreja kuvaillaan näissä luvuissa kahdesti, eri tarkoituksissa: 3. Mooseksen kirjan 1:2:sta 6:7:ään esitettiin yksityiskohtaisesti, mitä oli määrä uhrata alttarilla, kun taas 6:8:sta 7:36:een osoitettiin, mitkä osat piti panna erilleen pappeja varten ja mitkä varattiin uhraajalle. 4. Mooseksen kirjan luvuissa 28 ja 29 on vielä ikään kuin yksityiskohtainen aikataulu, josta ilmenee, mitä piti uhrata päivittäin, viikoittain ja kuukausittain ja mitä vuotuisissa juhlissa.

13. Kuvaile uhreja, jotka tarjottiin vapaaehtoisesti lahjoina Jumalalle.

¹³ Niihin uhreihin, jotka tarjottiin vapaaehtoisesti lahjoina tai joiden avulla pyrittiin lähestymään Jumalaa hänen suosionsa saamiseksi, kuuluivat polttouhrit, viljauhrit ja yhteysuhrit. Jotkut oppineet ovat sitä mieltä, että ”polttouhria” tarkoittava heprealainen ilmaus tarkoittaa ’nousu-uhria’ tai ’nousevaa uhria’. Merkitys olisi sikäli sopiva, että polttouhria uhrattaessa teurastettu eläin poltettiin alttarilla ja suloinen eli rauhoittava tuoksu kohosi taivasta kohti Jumalan luo. Polttouhrin tunnusomainen piirre oli se, että kun veri oli vihmottu alttarin ympärille, eläin uhrattiin kokonaan Jumalalle. Papit panivat ”sen kaiken savuamaan alttarilla polttouhrina, rauhoittavasti tuoksuvana tuliuhrina Jehovalle”. (3. Mooseksen kirja 1:3, 4, 9; 1. Mooseksen kirja 8:21.)

14. Miten viljauhri esitettiin?

¹⁴ Viljauhria kuvaillaan 3. Mooseksen kirjan luvussa 2. Se oli vapaaehtoinen uhri, johon sisältyi yleensä öljyllä kostutettuja hienoja jauhoja ja johon lisättiin suitsutuspihkaa. ”Papin on otettava siitä kourallinen sen hienoja jauhoja ja sen öljyä sekä kaikki sen suitsutuspihka, ja hänen on pantava se savuamaan alttarilla sen muisto-osaksi, rauhoittavasti tuoksuvaksi tuliuhriksi Jehovalle.” (3. Mooseksen kirja 2:2.) Suitsutuspihka oli yksi sen pyhän suitsukkeen aineksista, jota poltettiin tabernaakkelin ja temppelin suitsutusalttarilla (2. Mooseksen kirja 30:34–36). Tämä oli ilmeisesti kuningas Daavidin mielessä, kun hän sanoi: ”Olkoon rukoukseni valmistettu kuin suitsutus edessäsi, käsieni kohottaminen kuin illan viljauhri.” (Psalmit 141:2.)

15. Mikä oli yhteysteurasuhrin tarkoitus?

¹⁵ Yksi vapaaehtoinen uhri oli yhteysteurasuhri, jota kuvaillaan 3. Mooseksen kirjan luvussa 3. Tuo nimi voidaan kääntää myös ”rauhanuhrien teurasuhriksi”. Heprean kielessä sana ”rauha” merkitsee paljon enemmän kuin vain sitä, ettei ole sotaa eikä levottomuutta. ”Se merkitsee Raamatussa tätä ja lisäksi rauhaisaa tilaa tai suhdetta Jumalaan, hyvinvointia, iloa ja onnellisuutta”, sanotaan eräässä Mooseksen lakia käsittelevässä kirjassa (Studies in the Mosaic Institutions). Yhteysteurasuhrien tarkoitus ei siis ollut varmistaa rauhaa Jumalan kanssa, ikään kuin lepyttää häntä, vaan ilmaista kiitollisuutta tai ylistystä sen johdosta, että saa nauttia siitä siunatusta, rauhaisasta suhteesta Jumalaan, jonka otollinen asema hänen edessään tuo. Papit ja uhraaja ottivat osaa teurasuhriin sen jälkeen kun veri ja rasva oli uhrattu Jehovalle (3. Mooseksen kirja 3:17; 7:16–21; 19:5–8). Uhraaja, papit ja Jehova Jumala olivat kauniilla ja vertauskuvallisella tavalla yhteisellä aterialla, mikä merkitsi sitä, että heidän välillään vallitsi rauha.

16. a) Mikä oli syntiuhrin ja syyllisyysuhrin tarkoitus? b) Miten ne erosivat polttouhrista?

¹⁶ Teurasuhreihin, joita uhrattiin synnin anteeksi saamiseksi tai Lakia vastaan tehtyjen rikkomusten sovittamiseksi, kuuluivat syntiuhri ja syyllisyysuhri. Vaikka näidenkin uhraamiseen sisältyi polttaminen alttarilla, ne erosivat polttouhrin uhraamisesta siinä, että eläintä ei uhrattu Jumalalle kokonaan, vaan ainoastaan sen rasva ja jotkin muut osat. Muu osa eläimestä piti hävittää leirin ulkopuolella, tai joissakin tapauksissa papit saivat niistä osan. Tämä on merkittävä eroavuus. Polttouhri esitettiin lahjana Jumalalle, jotta häntä voitaisiin lähestyä, ja siksi se uhrattiin yksin Jumalalle, kokonaan. On kiinnostavaa, että polttouhria edelsi yleensä syntiuhri tai syyllisyysuhri, mikä viittaa siihen, että tarvittiin synnin anteeksiantoa, jotta syntiä tehneen uhraajan lahja olisi Jumalalle otollinen (3. Mooseksen kirja 8:14, 18; 9:2, 3; 16:3, 5).

17, 18. Mitä tarkoitusta varten syntiuhri esitettiin, ja mikä oli syyllisyysuhrien tarkoitus?

¹⁷ Syntiuhrin saattoi esittää vain tahattoman synnin johdosta, joka oli tehty Lakia vastaan, lihan heikkouden vuoksi tehdyn synnin johdosta. ”Mikäli joku sielu tekee erehdyksessä syntiä missä tahansa niistä teoista, joita Jehovan käskyn mukaan ei saisi tehdä”, silloin synnintekijän oli määrä uhrata syntiuhri, joka vastasi hänen asemaansa yhdyskunnassa (3. Mooseksen kirja 4:2, 3, 22, 27). Toisaalta katumattomat syntiset karsittiin pois; heitä varten ei ollut mitään uhreja (2. Mooseksen kirja 21:12–15; 3. Mooseksen kirja 17:10; 20:2, 6, 10; 4. Mooseksen kirja 15:30; Heprealaisille 2:2).

¹⁸ Syyllisyysuhrin merkitys ja tarkoitus ilmaistaan selvästi 3. Mooseksen kirjan luvuissa 5 ja 6. Ihminen oli saattanut tehdä syntiä tahattomasti. Silti hän oli saattanut rikkomuksellaan loukata lähimmäistensä tai Jehova Jumalan oikeuksia, ja tuo vääryys piti hyvittää tai oikaista. Luvuissa mainitaan useita erityyppisiä syntejä. Jotkin olivat yksityisiä syntejä (5:2–6), jotkin olivat syntejä ”Jehovalle kuuluvia pyhiä antimia vastaan” (5:14–16) ja jotkin synnit – vaikka eivät olleetkaan täysin tahattomia – aiheutuivat vääristä haluista tai lihallisista heikkouksista (6:1–3). Sen lisäksi, että rikkoja tunnusti tuollaiset synnit, hänen piti korvata aiheuttamansa vahinko ja esittää sitten syyllisyysuhri Jehovalle (3. Mooseksen kirja 6:4–7).

Tulossa jotain parempaa

19. Miksi Israel ei saanut osakseen Jumalan suosiota, vaikka sillä oli Laki uhreineen?

¹⁹ Mooseksen laki monine uhreineen oli annettu israelilaisille sitä varten, että he voisivat sen ansiosta lähestyä Jumalaa saadakseen ja palauttaakseen itselleen hänen suosionsa ja siunauksensa, kunnes saapuisi luvattu Siemen. Apostoli Paavali, syntyperäinen juutalainen, esitti asian näin: ”Laista on tullut meidän kasvattajamme, joka johtaa Kristukseen, jotta meidät julistettaisiin vanhurskaiksi uskosta.” (Galatalaisille 3:24.) Valitettavasti Israel ei kansakuntana noudattanut tuota ohjausta, vaan käytti sille annetun tilaisuuden väärin. Siksi Jehova alkoi inhota heidän lukuisia teurasuhrejaan. Hän sanoi: ”Olen saanut tarpeekseni kokonaispolttouhripässeistä ja syöttöeläinten rasvasta, enkä ole mieltynyt nuorten sonnien enkä uroskaritsojen enkä pukkien vereen.” (Jesaja 1:11.)

20. Mitä Laille ja sen uhreille tapahtui vuonna 70?

²⁰ Vuonna 70 juutalainen asiainjärjestelmä temppeleineen ja papistoineen tuli loppuunsa. Sen jälkeen ei ollut enää mahdollista esittää teurasuhreja Laissa määrätyllä tavalla. Merkitseekö tämä sitä, että teurasuhreilla – Lain olennaisella osalla – ei ole enää mitään merkitystä Jumalan palvojille nykyään? Tarkastelemme tätä seuraavassa kirjoituksessa.

[Alaviitteet]

Osaatko selittää?

• Mikä sai kauan sitten eläneet uskolliset ihmiset uhraamaan Jehovalle?

• Miksi uhreja tarvittiin?

• Mihin päälajeihin Lain alaisuudessa esitetyt uhrit voidaan jakaa, ja mitä tarkoituksia ne palvelivat?

• Mikä oli Paavalin mukaan Lain ja sen uhrien päätarkoitus?

[Kuva s. 14]

Abelin uhri oli otollinen, koska se osoitti hänen uskovan Jehovan lupaukseen

[Kuva s. 15]

Arvostatko tämän näkymän merkitystä?