SOKEUS

’Sokeaa’ tarkoittavat sanat ovat hepreassa ʽiw·werʹ ja kreikassa ty·flosʹ, ja näitä molempia käytetään sekä kirjaimellisessa että kuvaannollisessa merkityksessä (5Mo 27:18; Jes 56:10; Mt 15:30; 23:16).

Sokeus näyttää olleen yleinen vamma muinaisessa Lähi-idässä. Siihen viitataan lukuisia kertoja Raamatussa, mutta se mainitaan myös maallisissa kirjoituksissa, esimerkiksi Egyptistä löydetyssä Ebersin papyruksessa, jossa kerrotaan sen eri muodoista ja oireista, määrätään hoidoksi silmähuuhtelua ja nimetään joitakin leikkauksissa käytettyjä välineitä. Israelin korvausvelvollisuuslaki, joka vaati sielun sielusta, silmän silmästä, hampaan hampaasta, käden kädestä ja jalan jalasta, korosti elämän pyhyyttä, mutta lisäksi se painoi lujasti israelilaisten mieleen sen, että heidän tuli erikoisen huolellisesti varoa aiheuttamasta vahinkoa toisille. Se korosti myös sitä, että ihmisten täytyi olla varmoja oikeudessa esittämänsä todistuksen totuudenmukaisuudesta ja täsmällisyydestä, koska väärän todistuksen antaja joutui kärsimään juuri sen rangaistuksen, jonka hän olisi aiheuttanut viattomalle ihmiselle. (2Mo 21:23, 24; 5Mo 19:18–21; 3Mo 24:19, 20.) Jos isäntä aiheutti orjansa silmän menetyksen, isännän silmää ei puhkaistu, mutta orja päästettiin vapaaksi (2Mo 21:26). Vaikka orjia voitiinkin vaatia tekemään työtä ja kapinallisia orjia sai lyödä, niin isäntää muistutettiin tällä tavoin siitä, ettei hän saanut olla kohtuuttoman ankara.

Assyrialaisten ja babylonialaisten oli tapana puhkaista sodassa voittamiensa ihmisten silmät. Filistealaiset sokaisivat Simsonin, ja Nebukadnessar sokaisi kuningas Sidkian (Tu 16:21; 2Ku 25:7; Jer 39:7). Ammonilaisten kuningas Nahas sanoi, että hän hyväksyisi gileadilaisen Jabesin kaupungin antautumisen sillä ehdolla, ”että puhkaisen teiltä jokaiselta oikean silmän, ja minä olen paneva sen häväistykseksi koko Israelille” (1Sa 11:2; ks. NAHAS nro 1).

Raamatussa mainitaan usein vanhuudenheikkoudesta tai korkeasta iästä johtuva sokeus, jolloin silmissä ei ollut sairautta vaan ne olivat ”hämärtyneet” tai ”lasittuneet”. Sen turvin Iisak saatiin antamaan siunaus Jaakobille, joka ansaitsi sen. Ylimmäisen papin Eelin näkö alkoi hämärtyä, ennen kuin hän kuoli 98-vuotiaana. Jerobeamin vaimo suunnitteli käyttävänsä hyväkseen iäkkään profeetta Ahian sokeutta, mutta Jehova teki hänen juonensa tyhjäksi. (1Mo 27:1; 1Sa 3:2; 4:14–18; 1Ku 14:4, 5.) Iäkkäästä, 120-vuotiaasta Mooseksesta sanotaan kuitenkin, että ”hänen silmänsä eivät olleet hämärtyneet” (5Mo 34:7).

Jehova, joka teki silmän, voi myös aiheuttaa sokeuden (2Mo 4:11). Hän varoitti Israelin kansaa, että jos he hylkäisivät hänen säädöksensä ja rikkoisivat hänen liittonsa, niin hän aiheuttaisi heille polttavan kuumeen, joka saisi heidän silmänsä raukeamaan (3Mo 26:15, 16; 5Mo 28:28). Sodoman jumalattomat miehet ja noita Elymas lyötiin sokeudella (1Mo 19:11; Ap 13:11). Kirkas valo sokaisi tarsolaisen Saulin Jeesuksen ilmestyessä hänelle, ”ikään kuin ennenaikaisesti syntyneelle”. Hän sai näkönsä takaisin, kun Ananias pani kätensä hänen päälleen, ja ”hänen silmistään putosivat kuin suomukset”. (1Ko 15:8; Ap 9:3, 8, 9, 12, 17, 18.) Jehova osoittaa profeetta Sakarjan profeetallisessa lausunnossa, että niiden hevoset, jotka tulevat Jerusalemia vastaan, lyödään näön menetyksellä (Sak 12:4) ja että Jehovan päivänä kaikkia kansoja, jotka todella suorittavat sotapalvelusta Jerusalemia vastaan, kohtaa vitsaus, niin että heidän silmänsäkin ”mätänevät kuopissaan” (Sak 14:1, 12).

Sokeus, joka Elisan sanan kautta kohtasi syyrialaisten sotajoukkoa, oli ilmeisesti henkistä sokeutta. Jos kokonainen armeija olisi lyöty kirjaimellisella sokeudella, heitä kaikkia olisi pitänyt ohjata kädestä pitäen, mutta kertomuksessa todetaan Elisan vain sanoneen heille: ”Ei tämä ole se tie, eikä tämä ole se kaupunki. Seuratkaa minua.” William James sanoo tästä ilmiöstä teoksessaan Principles of Psychology (1981, 1. osa, s. 59): ”Erittäin kiinnostava seuraus aivokuoren häiriöstä on henkinen sokeus. Tämä ei ole niinkään kyvyttömyyttä ottaa vastaan näköhavaintoja kuin kyvyttömyyttä ymmärtää niitä. Psykologisesti se on selitettävissä näköaistimusten ja niiden merkitysten välisten yhteyksien katkeamiseksi, ja minkä tahansa näkökeskusten ja miellekeskusten välisillä radoilla tapahtuneen häiriön pitäisi aiheuttaa se.” Ilmeisesti se sokeus, jonka Jehova poisti Syyrian armeijan saavuttua Samariaan, oli tällaista. (2Ku 6:18–20.) Myös Sodoman miesten sokeus on voinut olla henkistä, koska he eivät kertomuksen mukaan olleet levottomia näkökykynsä menettämisen vuoksi vaan yrittivät sinnikkäästi löytää Lootin talon ovea (1Mo 19:11).

Sokeus teki miehen epäpäteväksi palvelemaan pappina Jehovan pyhäkössä (3Mo 21:17, 18, 21–23). Jehova ei hyväksynyt myöskään sokean eläimen uhraamista (5Mo 15:21; Mal 1:8). Mutta Jehovan laista heijastui huomaavaisuus ja myötätunto sokeita kohtaan. Se, joka pani esteen sokean tielle tai johti hänet harhaan, oli kirottu (3Mo 19:14; 5Mo 27:18). Jumalan vanhurskas palvelija Job sanoi: ”Sokealle tulin silmiksi.” (Job 29:15.) Jehova itse osoittaa, että aikanaan hän tulee poistamaan sokeuden (Jes 35:5).

Kun Jeesus Kristus oli maan päällä, hän palautti ihmeen avulla monien sokeiden näön (Mt 11:5; 15:30, 31; 21:14; Lu 7:21, 22). Ollessaan lähellä Jerikoa Jeesus paransi sokean Bartimaioksen ja tämän toverin (Mt 20:29–34; Mr 10:46–52; Lu 18:35–43). Kerran hän paransi kaksi sokeaa miestä samanaikaisesti (Mt 9:27–31). Lisäksi hän paransi demonien riivaaman miehen, joka oli sekä sokea että mykkä (Mt 12:22; vrt. Lu 11:14). Erään miehen näkö palautettiin vähitellen. Näin tehtiin ehkä siksi, että pimeään tottunut mies kykenisi mukauttamaan silmänsä kirkkaaseen auringonvaloon. (Mr 8:22–26.) Kun muuan syntymästään asti sokea mies sai näkönsä takaisin, hän alkoi uskoa Jeesukseen (Joh 9:1, 35–38). Kahdessa viimeisessä tapauksessa Jeesus käytti sylkeä tai syljen ja saven sekoitusta, mutta tämä näennäinen yhtäläisyys kansanparannusmenetelmien kanssa ei merkitse sitä, että parantaminen ei olisi ollut ihme. Syntymästään saakka sokean miehen käskettiin mennä peseytymään Siloaminlammikkoon, ennen kuin hän sai näkönsä takaisin (Joh 9:7). Näin koeteltiin epäilemättä hänen uskoaan, niin kuin Naamaniakin vaadittiin peseytymään Jordanissa, ennen kuin hän pääsi spitaalistaan (2Ku 5:10–14).

Kuvaannollista käyttöä. Sokeiden haparointia käytetään usein kuvaamaan avuttomuutta (5Mo 28:29; Va 4:14; Jes 59:10; Sef 1:17; Lu 6:39). Jebusilaiset luottivat niin varmasti linnoituksensa valloittamattomuuteen, että he pilkkasivat Daavidia ja sanoivat, että heidän voimattomat sokeansakin, vaikka nämä olivat heikkoja, pystyisivät puolustamaan Siionin linnoitusta Israelia vastaan (2Sa 5:6, 8).

Sokeus kuvasi tuomarien turmeltuneisuudesta johtuvaa oikeuden vääristelyä, ja Laissa varoitetaan monta kertaa lahjonnasta, lahjoista ja ennakkoluuloista, koska ne voivat sokaista tuomarin ja estää puolueettoman oikeudenkäytön. ”Lahjus sokaisee näkevät.” (2Mo 23:8.) ”Lahjus sokaisee viisaiden silmät.” (5Mo 16:19.) Onpa tuomari kuinka oikeamielinen ja tarkkanäköinen tahansa, jutun osapuolten antama lahja voi vaikuttaa häneen joko niin, että hän on tietoinen siitä, tai niin, ettei hän edes tiedosta sitä. Jumalan laissa otetaan viisaasti huomioon sekä lahjan että tunteiden sokaiseva vaikutus. Siinä sanotaan: ”Et saa kohdella alhaista puolueellisesti etkä saa pitää huomattavaa henkilöä parempana.” (3Mo 19:15.) Tuomari ei siis saanut tunteittensa tai kansansuosion tavoittelun vuoksi antaa langettavaa tuomiota rikkaille pelkästään siksi, että he olivat rikkaita (2Mo 23:2, 3).

Hengellinen sokeus. Raamattu pitää hengellistä näkökykyä paljon tärkeämpänä kuin kirjaimellista näkökykyä. Parantaessaan syntymästään asti sokean miehen Jeesus osoitti, miten moitittavia fariseukset olivat, kun he väittivät, että heillä oli hengellinen näkökyky, mutta pysyivät samalla itsepintaisesti sokeassa tilassaan. He olivat samanlaisia kuin ne, jotka rakastivat ennemmin pimeyttä kuin valoa. (Joh 9:39–41; 3:19, 20.) Apostoli Paavali puhui Efesoksen seurakunnan jäsenille siitä, että heidän sydämensä silmät olivat valaistut (Ef 1:16, 18). Jeesus osoittaa, että ne, jotka tunnustautuvat kristityiksi mutta eivät ole tietoisia hengellisestä tarpeestaan, ovat sokeita ja alastomia eivätkä huomaa haparoivansa säälittävässä tilassaan (Il 3:17). Pitkän ajanjakson viettäminen pimeässä aiheuttaa sokeuden kirjaimellisille silmille, ja apostoli Johannes osoittaa, että myös veljeään vihaava kristitty kulkee sokaisevassa pimeydessä vailla päämäärää (1Jo 2:11). Pietari puolestaan varoittaa, että se, joka ei kehitä kristillisiä hedelmiä, joista suurin on rakkaus, on ”sokea, hän sulkee silmänsä valolta” (2Pi 1:5–9). Sellaisen pimeyden ja hengellisen sokeuden lähde on Saatana Panettelija, joka muuttaa itseään valon enkeliksi, mutta on todellisuudessa ”tämän asiainjärjestelmän jumala” ja pimeyden jumala, joka on sokaissut ei-uskovien mielet, niin etteivät he käsitä hyvää uutista Kristuksesta (Lu 22:53; 2Ko 4:4; 11:14, 15).