TULI

Tulella oli Raamatun aikoina, kuten nykyäänkin, tärkeä osa ihmisen elämässä. Raamattu mainitsee erikseen tulen käyttöä vaativista toimista mm. metallien jalostamisen, takomisen ja valamisen, ruoanvalmistuksen ja asuntojen lämmityksen sekä uhrien uhraamisen ja suitsukkeen polttamisen. Valloilleen päässeen tulen tuhoisuuden vuoksi sen sanotaan kuitenkin olevan yksi niistä neljästä, jotka eivät ole sanoneet: ”Riittää!” (San 30:15, 16.) Samasta syystä Jaakob vertasi kieltä, jota käytetään väärin, tuleen (Ja 3:5–8; vrt. San 16:27).

Ensimmäinen mies ja nainen tunsivat tulen, sillä karkotettuaan heidät Eedenin puutarhasta Jehova asetti puutarhan itäpuolelle ”kerubit sekä jatkuvasti kääntyilevän leimuavan miekan” (1Mo 3:24). Kain ja Abel ovat voineet tuoda Jehovalle tarkoitetut uhrilahjansa kerubien eteen, ja vaikka sitä ei sanotakaan suoraan Raamatussa, he käyttivät todennäköisesti tulta esittäessään ne, tai he ovat ehkä odottaneet, että kerubeista olisi lähtenyt tuli, joka olisi kuluttanut uhrit (1Mo 4:3, 4). Takoessaan kuparisia ja rautaisia työkaluja Tubal-Kainin on täytynyt hyödyntää voimakkaiden liekkien kuumuutta, varsinkin kun otetaan huomioon, että rauta sulaa vasta 1535 °C:n lämpötilassa (1Mo 4:22). Vedenpaisumuksen jälkeen kovetettiin tiiliä ”polttamalla”, joskin osa niistä vain kuivatettiin auringossa (1Mo 11:3). Koska tulen sytyttäminen uudelleen oli vaikeaa, tulen kuljettaminen paikasta toiseen oli ilmeisesti yleinen tapa (1Mo 22:6; Jes 30:14).

Jumalan tarkoitusten yhteydessä. Jehovan enkeli näyttäytyi Moosekselle tulen liekissä orjantappurapensaassa, joka paloi mutta ei kulunut (2Mo 3:2). Tulipatsas opasti israelilaisia erämaan halki yöllä, ja myöhemmin se jäi tabernaakkelin ylle merkiksi Jehovan läsnäolosta (2Mo 13:21; 40:38). Kun Israelille annettiin Laki, Jehovan kirkkauden ilmentyminen tulessa sai Siinainvuoren savuamaan (2Mo 19:18; 24:17).

Tabernaakkelin ja temppelin yhteydessä. Tulella oli keskeinen osa tabernaakkelissa ja myöhemmin temppelissä harjoitetussa palvonnassa. Joka aamu sekä kahden illan välillä ylimmäisen papin oli poltettava suitsuketta suitsutusalttarilla (2Mo 30:7, 8). Jumalan laki vaati, että polttouhrialttarin tuli oli pidettävä palamassa kaiken aikaa (3Mo 6:12, 13). Raamattu ei todellisuudessa tue sitä juutalaiseen perimätietoon perustuvaa, mutta yleisesti hyväksyttyä näkemystä, että Jumala olisi alun perin sytyttänyt alttarin tulen ihmeen avulla. Jehovan Moosekselle antamien alkuperäisten ohjeiden mukaan Aaronin poikien oli ”tehtävä alttarille tuli ja ladottava puut tuleen” ennen teurasuhrin asettamista alttarille (3Mo 1:7, 8). Vasta Aaronin huoneen papiston virkaanasettamisen jälkeen ja näin ollen virkaanasetusuhrien uhraamisen jälkeen kulutti Jehovasta, luultavasti tabernaakkelin yllä olleesta pilvestä, lähtöisin ollut tuli tuolloin alttarilla olleen uhrin. Näin ollen yliluonnollinen tuli ei ilmaantunut sytyttämään alttarilla olleita puita vaan ”kulutti polttouhrin ja rasvapalat alttarilla”. Tuli, joka sen jälkeen paloi jatkuvasti alttarilla, oli tietenkin todennäköisesti Jumalasta lähtöisin olleen tulen ja alttarilla jo ennestään palaneen tulen yhdistelmä. (3Mo 8:14–9:24.) Samoin Jehovasta lähtöisin ollut yliluonnollinen tuli kulutti teurasuhrit heti sen jälkeen, kun Salomo oli esittänyt rukouksen temppelin vihkiäisissä (2Ai 7:1; ks. myös Tu 6:21; 1Ku 18:21–39; 1Ai 21:26:sta lisää esimerkkejä siitä, miten Jehova käytti yliluonnollista tulta hyväksyessään palvelijoittensa uhreja).

Oikeussäännöksiä ja tulen käyttö tuomioiden täytäntöönpanon yhteydessä. Mooseksen laki kielsi sytyttämästä tulta sapattina (2Mo 35:3). Laki määräsi, että jos tuli pääsi irti ja aiheutti tulipalon jonkun toisen pellolla, palon sytyttäjän täytyi antaa korvaus (2Mo 22:6). Sellaiset vaatteet tai nahkaesineet, joihin oli tullut spitaalitarttuma ja joista se ei lähtenyt pois, oli poltettava (3Mo 13:53–58). Jumalan lakia rikkoneet surmattiin joissakin tapauksissa kivittämällä, minkä jälkeen heidän ruumiinsa poltettiin tulella (3Mo 20:14; 21:9; Jos 7:15, 25). Jos jonkin Israelin kaupungin asukkaista tuli luopioita, heidät piti surmata miekalla ja kaupunki saaliineen piti polttaa tulessa (5Mo 13:12–16).

Sotiessaan vihollisiaan vastaan israelilaiset luovuttivat jotkin kaupungit tulen valtaan (4Mo 31:10; Jos 6:24; 11:11–13). Myös veistetyt kuvat ja pyhät paalut poltettiin (5Mo 7:5, 25; 12:3). Kun israelilaiset ottivat sotasaalista, he käyttivät metallit tulessa eli itse asiassa steriloivat ne (4Mo 31:22, 23).

Jehova käytti useissa tapauksissa kirjaimellista tulta pannessaan tuomionsa täytäntöön väärintekijöille (4Mo 11:1; 16:35; 2Ku 1:10–12; Ju 7). Kun babylonialaiset tuhosivat luopio-Juudan ja -Jerusalemin 607 eaa., Jehovan suuttumus vuodatettiin kuvaannollisesti ”niin kuin tuli”. Tähän suuttumuksen ilmaukseen liittyi kirjaimellinen tuli. (2Ku 25:9; Va 2:3, 4.) Johannes Kastaja varoitti aikansa uskonnollisia johtajia tulella kastamisesta, joka kohtasikin Jerusalemia vuonna 70, kun Rooman armeijat tuhosivat kaupungin ja polttivat sen temppelin (Mt 3:7–12).

Laiton tuli ja suitsuke. 3. Mooseksen kirjan 10:1:ssä käytetään heprealaista sanaa zar (feminiini: za·rahʹ; kirjm. ’vieras’) siitä ”laittomasta tulesta, jota – – [Jumala] ei ollut – – [Nadabille ja Abihulle] määrännyt” mutta jota nämä Aaronin pojat esittivät Jehovan edessä ja jonka vuoksi hän teloitti heidät tulella (3Mo 10:2; 4Mo 3:4; 26:61). Tämän jälkeen Jehova sanoi Aaronille: ”Älä juo viiniä äläkä väkijuomaa, älä sinä älköötkä poikasi sinun kanssasi, kun tulette kohtaamistelttaan, jottette kuolisi. Se on teille ajan hämärään asti pysyvä säädös sukupolvesta toiseen sekä tehdäksenne eron pyhän ja ei-pyhän välillä ja epäpuhtaan ja puhtaan välillä että opettaaksenne Israelin pojille kaikki ne säännökset, jotka Jehova on puhunut heille Mooseksen välityksellä.” (3Mo 10:8–11.) Tämä tuntuu viittaavan siihen, että Nadab ja Abihu olivat juovuksissa, mikä teki heidät riittävän julkeiksi uhraamaan tulta, jota ei ollut määrätty. Tuo tuli oli todennäköisesti laitonta aikaan, paikkaan ja uhraamistapaan nähden, tai suitsuke ei ehkä ole ollut koostumukseltaan 2. Mooseksen kirjan 30:34, 35:n kuvauksen mukaista. Heidän päihtymyksensä ei ollut mikään puolustus heidän synnilleen.

Sanaa zar käytetään myös 2. Mooseksen kirjan 30:9:ssä puhuttaessa laittoman suitsukkeen polttamisesta suitsutusalttarin päällä temppelin pyhässä osastossa (ks. Rbi8, alav.).

Jumalan tahdon vastustajien käytössä. Tuli oli myös Jumalan tahdon vastustajien käytössä, kun he uhkailivat, suorittivat julmia teloituksia ja uhrasivat. Tuimistuneet efraimilaiset uhkailivat Jeftaa: ”Sinun talosi me poltamme tulella päältäsi.” Samoin Simsonin 30 filistealaista sulhaspoikaa uhkasivat polttaa hänen kihlattunsa ja tämän isän huoneen, ellei kihlattu saisi Simsonia kertomaan hänelle arvoituksen ratkaisua ja ilmoittaisi sitä sitten heille. Sen jälkeen kun Simson oli lähettänyt 300 kettua, joihin oli kiinnitetty sytytetyt soihdut, pakanallisten filistealaisten laihopeltoihin, filistealaiset polttivat Simsonin kihlatun ja tämän isän tulella. (Tu 12:1; 14:15; 15:4–6.) Jumala salli Saatana Panettelijan käyttää ”taivaista” langennutta tulta Jobin ollessa erikoiskoetuksessa (Job 1:12, 16).

Kanaanissa asuvat kansakunnat polttivat lapsiaan tulessa uhreiksi väärille jumalilleen. Luopioisraelilaiset uhrasivat omia lapsiaan Hinnominlaaksossa, vaikka Jehova oli nimenomaan kieltänyt tekemästä niin ja vaikka tämän kiellon rikkomisesta seurasi kuolemanrangaistus. (3Mo 20:2–5; 5Mo 12:31; 2Ai 28:1–3; Jer 7:31; 19:5.) Uskollinen kuningas Josia lopetti kuitenkin tämän julman tavan tekemällä Hinnominlaaksossa sijaitsevan Tofetin palvontaan sopimattomaksi (2Ku 23:10). (Ks. MOLEK.)

Kuvaannollista käyttöä. Tuli tai ilmaukset, joihin liittyy ajatus jonkinlaisesta palamisesta, yhdistetään kuvaannollisesti rakkauteen (Lal 8:6), intohimoon (Ro 1:27; 1Ko 7:9), suuttumukseen ja tuomioon (Sef 2:2; Mal 4:1) eli voimakkaisiin tunteisiin (Lu 24:32; 2Ko 11:29). Kun Jeremia halusi pidättyä puhumasta Jehovan sanaa, hän havaitsi sen olevan mahdotonta, sillä se osoittautui kuin polttavaksi tuleksi, joka oli suljettu hänen luihinsa (Jer 20:9). Raamatussa sanotaan, että Jehova on kuluttava tuli, koska hän on puhdas, vaatii yksinomaista antaumusta ja tuhoaa ne, jotka asettuvat vastustamaan häntä (5Mo 4:24; 9:3). Hänen kiivautensa ja vihastuksensa palavat niin kuin tuli, ja hänen ”kielensä” ja sanansa ovat kuin tuli (Ps 79:5; 89:46; Jes 30:27; Jer 23:29). Jehova tekee myös enkelipalvelijansa kuluttavaksi tuleksi, ja hänen palavan intonsa tuli kuluttaa ”maan” (Ps 104:1, 4; Sef 3:8; ks. myös Da 7:9, 10).

Koetteleminen, sulattaminen, puhdistaminen. ”Liiton sanansaattajaa” verrataan sulattajan tuleen, jota käytetään puhdistettaessa kultaa ja hopeaa. Jehovan tulinen koetus, jonka liiton sanansaattaja tuottaa ”Leevin pojille”, saakin aikaan heidän puhdistumisensa. (Mal 3:1–3; ks. SULATTAMINEN, PUHDISTAMINEN.) Lisäksi tulella koetteleminen paljastaa materiaalin laadun, kuten apostoli Paavali osoitti tähdentäessään sitä, miten tärkeää on rakentaa Jeesuksen Kristuksen perustukselle tulenkestävistä aineksista (1Ko 3:10–15).

Tuli ja suola liitettiin uhreihin, joita uhrattiin temppelissä (3Mo 2:9, 13; Hes 43:24). Suola edusti turmeltumattomuutta ja oli kestävän uskollisuuden vertauskuva, kuten ilmaus ”suolaliitto” osoittaa (2Ai 13:5). Mitä tuli sitten kuvaa?

Apostoli Pietari puhuu koettelemuksista tai kärsimyksistä ”tulena”, joka koettelee kristityn uskon laadun (1Pi 1:6, 7). Myöhemmin hän vertaa vanhurskauden vuoksi kärsimistä paloon, kun hän sanoo kristityille tovereilleen: ”Älkää oudoksuko keskuudessanne olevaa paloa, joka tapahtuu teille koettelemukseksi, – – olette osallisia Kristuksen kärsimyksiin, jotta voisitte iloita ja riemuita myös hänen kirkkautensa ilmestymisen aikana.” (1Pi 4:12, 13.) Apostoli Paavali kiinnittää huomiota vanhurskauden vuoksi kärsimisen hyödyllisyyteen todetessaan: ”Ahdistus saa aikaan kestävyyttä.” (Ro 5:3.) Ihminen, joka uskollisesti ja menestyksellisesti läpäisee vaikean koettelemuksen ”palon”, on kestävyytensä ansiosta vahvempi ja vakaampi (Ap 14:22; Ro 12:12).

Tuho. Raamatun aikoina perusteellisin käytössä ollut tuhoamiskeino oli tulella polttaminen (Jos 6:24; 5Mo 13:16). Jeesus käyttikin toisinaan sanaa ”tuli” kuvaannollisesti tarkoittaessaan jumalattomien täydellistä tuhoa (Mt 13:40–42, 49, 50; vrt. Jes 66:24; Mt 25:41). Erään kerran Jeesus varoitti opetuslapsiaan, etteivät he antaisi kätensä, jalkansa tai silmänsä kompastuttaa heitä, jottei heitä heitettäisi Gehennaan. Sitten hän sanoi edelleen: ”Jokainen ihminen täytyy suolata tulella.” Hänen on täytynyt tarkoittaa sitä, että ”jokainen ihminen”, joka tekisi sitä, mistä hän oli juuri varoittanut, suolattaisiin Gehennan ”tulella” eli ikuisella tuholla. (Mr 9:43–49.) (Ks. GEHENNA.)

Pietari kirjoitti, että ”nykyiset taivaat ja maa ovat talletetut tulelle”. Tekstiyhteyden ja muiden raamatunkohtien valossa on selvää, että tässä ei tarkoiteta kirjaimellista tulta vaan ikuista tuhoa. Nooan ajan vedenpaisumuksessa ei tuhottu kirjaimellisia taivaita ja maata vaan ainoastaan jumalattomat ihmiset; samoin Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä voimallisten enkeliensä kanssa liekehtivässä tulessa tuhotaan pysyvästi vain jumalattomat ihmiset ja se paha asiainjärjestelmä, johon he kuuluvat. (2Pi 3:5–7, 10–13; 2Te 1:6–10; vrt. Jes 66:15, 16, 22, 24.)

Ilmestyskirjassa ja Hesekielin kirjassa on lisää esimerkkejä siitä, miten tulta käytetään ikuisen tuhon vertauskuvana. ”Kymmenen sarven” ja ”pedon” kerrotaan kääntyvän Suurta Babylonia vastaan ja polttavan sen tulella (Il 17:16, 17). Gogin ja hänen joukkojensa hyökkäys Jumalan kansan kimppuun sytyttää Jehovan suuttumuksen, ja heidän päälleen sataa tulta ja rikkiä. Jäljelle jääneistä hyökkääjien sotavarusteista sytytetään tulia seitsemän vuotta. (Hes 38:19, 22; 39:6, 9, 10.) Tuli nielaisee ne kansakunnat, jotka kapinoivat, kun Saatana päästetään vapaaksi Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden lopussa, ja Panettelija ja kaikki ne, joiden nimiä ei ole kirjoitettu elämän kirjaan, heitetään tulijärveen, joka kuvaa toista kuolemaa (Il 20:7–10, 15; 21:8). (Ks. HINNOMINLAAKSO; TULIJÄRVI.)