SAIRAUDET JA NIIDEN HOITO

Raamatussa puhutaan usein sairaudesta, ruumiin tai mielen epäterveestä tilasta, myös hengellisestä sairaudesta eli kuvaannollisesta sairaustilasta. Vaikka Raamattua ei kirjoitettukaan ensisijaisesti erilaisten sairauksien lääketieteellistä tai muunlaista hoitoa käsitteleväksi ohjekirjaksi, sen tällaisista asioista esittämät tiedot ovat tieteellisesti paikkansapitäviä. Tärkeintä on se, että siinä osoitetaan, miten hengellisestä sairaudesta voi toipua.

Sairaus on seurausta siitä kuolemaan johtavasta epätäydellisyydestä, jonka syntiä tehnyt Aadam siirsi ihmissuvulle (1Mo 3:17–19; Ro 5:12). Kuitenkin Jehova suoranaisesti ”löi faraota ja hänen huonekuntaansa suurilla vitsauksilla Abramin vaimon Saarain vuoksi” (1Mo 12:17). Jumala oli vastuussa niistä ”märkäpaiseista”, joita puhkesi ihmisiin ja eläimiin hänen muinaiselle Egyptille aiheuttamansa kuudennen vitsauksen aikana (2Mo 9:8–11). Hän aiheutti julkealle Mirjamille spitaalin (4Mo 12:9–15), löi Daavidin ja Batseban aviorikoksesta syntynyttä lasta sairaudella, niin että se lopulta kuoli (2Sa 12:15–18), ja ”antoi Israeliin ruton” Daavidin päivinä (2Sa 24:15). Jumala teki tämän kaiken pitääkseen kunniassa nimensä ja lakinsa sekä suojellakseen valittua kansaansa, vapauttaakseen sen tai kurittaakseen sitä isällisesti.

Jehovan sallinnalla Saatana ”löi Jobiin pahanlaatuisia paiseita jalkapohjasta päälakeen asti” (Job 2:6, 7). Tämä soi Jobille tilaisuuden olla Jumalan kansalle esimerkki nuhteettomana pysymisestä. Myöhemmin Jumala paransi Jobin, ja hänen elämäänsä jatkettiin 140 vuodella hänen uskollisuutensa vuoksi (Job 42:10, 16). Joskus demonit aiheuttivat vammaisuutta, kuten sille demonien riivaamalle sokealle ja mykälle miehelle, jonka Jeesus Kristus paransi (Mt 12:22). Raamatussa tehdään kuitenkin ero tavallisten sairauksien ja demonien riivaamisesta johtuvien sairauksien välillä (Mt 4:24; Mr 1:32–34; Ap 5:16). (Ks. DEMONIEN RIIVAAMAT.)

Jumalan sanan noudattamatta jättäminen esimerkiksi sukupuolimoraaliin liittyvissä asioissa voi johtaa sairauksiin ja jopa kuolemaan (San 7:21–27). Israelilaisia varoitettiin siitä, että jos he eivät tottelisi Jehovaa, hän löisi heitä erilaisilla sairauksilla (5Mo 28:58–61).

Raamatussa mainitaan useita tauteja ja vaivoja. Esimerkiksi jos israelilaiset olisivat tottelemattomia, he kärsisivät mm. tuberkuloosista, paiseista, peräpukamista, rohtumasta ja hulluudesta (5Mo 28:22, 27, 28, 35). Laissa annettiin tietoa spitaalin toteamisesta ja sen hoidosta (3Mo, luvut 13, 14). Aaronin jälkeläinen, jolla oli rengaspälvisilsaa, ei saanut toimittaa papillisia tehtäviä, ja sitä sairastavaa eläintä ei hyväksytty uhriksi (3Mo 21:17, 20; 22:22). Jeesus Kristus paransi Jumalan voimalla synnynnäistä sokeutta (Joh 9:1–7), kuuroutta (Lu 7:22), vesipöhöä (Lu 14:1–4), spitaalia (Lu 5:12, 13), kaatumatautia, halvaantumista ja muita sairauksia sekä monenlaista raihnaisuutta (Mt 4:23, 24). Paavali paransi Maltassa Publiuksen isän, jota vaivasivat ”kuume ja punatauti” (Ap 28:1–8).

Nykytutkijat yrittävät joskus olla Raamattua täsmällisempiä kuvaillessaan niitä oireita ja sairauksia, jotka siinä mainitaan, mutta usein heidän näkemyksensä poikkeavat toisistaan melkoisesti. Koska Raamattu on kuitenkin Jumalan henkeytetty sana, niin sen kirjoittajat olivat täsmällisiä silloin, kun he nimesivät jonkin taudin. Toisinaan he kuitenkin jättivät sairaudet nimeämättä. Raamatussa ei esimerkiksi kerrota, mihin sairauksiin olivat menehtyneet ne kaksi poikaa, joiden elämän Jehova palautti Elian ja Elisan välityksellä (1Ku 17:17–24; 2Ku 4:17–37). Siinä ei paljasteta ”tautia, johon hän [Elisa] sittemmin kuoli” (2Ku 13:14, 20), eikä kerrota, mikä sairaus johti Lasaruksen kuolemaan (Joh 11:1–4).

Muinaisia hoitokeinoja. Lääkärit ja erilaiset parantajat olivat yleisiä muinaisessa Israelissa ja muissa Raamatun maissa. Egyptissä ”lääkärit palsamoivat Israelin”, kuolleen Jaakobin (1Mo 50:1–3). Opetuslapsi Luukasta sanotaan ”rakkaaksi lääkäriksi” (Kol 4:14). Markus kertoo naisesta, joka ”oli potenut verenvuotoa kaksitoista vuotta” ja joka ”oli kärsinyt paljon monen lääkärin hoidossa ja kuluttanut kaikki varansa eikä ollut hyötynyt mitään, vaan pikemminkin käynyt huonommaksi” (Mr 5:25–29).

Heprealaiset lääkärit käyttivät ilmeisesti joitakin yrttejä ja ehkä jonkinlaisia ruokavaliohoitoja. ’Gileadin palsamia’, hyvänhajuista öljyä, jota saatiin muinaisen Gileadin kasveista, siveltiin joskus haavoihin, kenties antiseptisistä syistä tai sen rauhoittavan ja kipua lievittävän vaikutuksen vuoksi (Jer 46:11; 51:8). Nähtävästi on myös viittauksia joidenkin lehtien lääkinnälliseen käyttöön (Hes 47:12; Il 22:1, 2). Ilmeisesti käytettiin hauteita (2Ku 20:7; Jes 38:21). Öljyllä pehmitettiin joskus haavoja ja mustelmia (Jes 1:6), ja sekä öljyä että viiniä vuodatettiin toisinaan haavoihin (Lu 10:34). Kohtuullista viinin käyttöä suositeltiin silloin tällöin sen piristävän vaikutuksen ja lääkinnällisten ominaisuuksien vuoksi (San 31:6; 1Ti 5:23).

Muinaiset egyptiläiset harjoittivat lääketiedettä ja kirurgiaa, ja historioitsija Herodotos (Historiateos, II, 84) kirjoitti heistä: ”Lääketaito on heillä täten jaettuna: jokainen on yhden taudin lääkäri eikä useampien. Joka paikka on täynnään lääkäreitä. Toiset ovat silmälääkäreitä, toiset pää-, toiset hammas-, toiset vatsalääkäreitä ja vielä toiset ovat näkymättömiä tauteja varten.”

Egyptissä käytettyihin kirurgisiin menetelmiin kuuluivat verenvuotoa tyrehdyttävä kauterisaatio ja sellaisen luunsirun poistaminen, joka saattoi kallonmurtuman vuoksi painaa ihmisen aivoja. Luunmurtumat lastoitettiin, ja joiltakin muumioilta on jopa löydetty puunkuoresta tehtyjä, siteillä kiinnitettyjä lastoja (vrt. Hes 30:20, 21). Hammurabin laista, jossa asetettiin tietyt palkkiot lääkäreille ja mainittiin ”kupariveitsi”, voidaan päätellä, että Babyloniassa oli jo varhain kirurgeja.

Foinikiassa harjoitettiin hammaslääketiedettä. On löydetty esimerkiksi alaleuka, jossa on kultalangalla sidottu yhteen kuusi hammasta. Eräässä toisessa näytteessä on joltakulta toiselta otetut hampaat kiinnitetty kultalangalla ”sillaksi”.

Taikuuden ja väärän uskonnon vaikutus. Teoksessa The International Standard Bible Encyclopaedia (toim. J. Orr, 1960, IV osa, s. 2393) sanotaan egyptiläisistä lääkäreistä ja heidän hoitomenetelmistään: ”Niiden muinaisten lääketieteellisten papyrusten perusteella, jotka ovat säilyneet ja joista laajin on Ebersin papyrus, tiedetään, että noiden lääkärien lääkintätieto oli puhtaasti kokemusperäistä, suureksi osaksi taianomaista ja täysin epätieteellistä. Runsaista mahdollisuuksistaan huolimatta he tiesivät tuskin mitään ihmisen anatomiasta, heidän kuvauksensa sairauksista ovat toivottoman ylimalkaisia, ja kolme neljäsosaa papyruksen sadoista lääkemääräyksistä on täysin tehottomia. Jopa heidän palsamointitaitonsa oli niin puutteellinen, että vain harvat muumiot olisivat säilyneet missään muussa kuin Egyptin ilmastossa.”

Ranskalainen lääkäri ja tutkija Georges Roux sanoo kirjassaan: ”Mesopotamian lääkäreiden taudinmääritys ja ennuste olivat sekoitus taikauskoa ja tarkkaa havainnointia.” (Ancient Iraq, 1964, s. 305–309.) Jotkut koulutetut lääkärit uskoivat, että useimmat taudit olivat yliluonnollista alkuperää, mutta he ottivat huomioon myös muut syyt, esimerkiksi tartunnan, ruoan ja juoman. Joskus lääkäri passitti potilaat ennustelijan, baru-papin, luo, joka koetti saada selville, minkä salaisen synnin takia sairaus oli iskenyt. Tai lääkäri lähetti sairaudesta kärsivän ashipu-papin luo, joka yritti loitsujen ja maagisten riittien avulla ajaa ulos demoneja. Roux huomauttaa: ”Mesopotamian lääkärit, samoin kuin sen tähtitieteilijät, perustivat tieteensä metafyysisiin oppeihin ja sulkivat siten oven hedelmälliseltä järkevien selitysten etsinnältä.”

Babylonialaiset pitivät Eaa huomattavimpana lääkintätaidon jumalana. Suojautuakseen pahoilta hengiltä he kantoivat kaulassaan amuletteja ja muita taikakaluja. Kreikkalaiset ajattelivat, että Hygieia oli terveyden jumalatar, ja antiikin Kreikan lääkärien innoittajana oli Asklepios (lat. Aesculapius). Roomalaiset yhdistivät tietyt jumalat joidenkin nimenomaisten vaivojen parantamiseen. Esimerkiksi kuumeiden jumala oli Febris. On kiinnostavaa, että sauvan ympärillä kiemurteleva käärme oli kreikkalaisen Asklepios-jumalan symboli, ja nykyään se on lääketieteen tunnus (kuva, 2. osa, s. 530). Varsin samantapainen caduceus, siivekäs sauva, jonka ympärille on kietoutunut kaksi käärmettä, on kopio sauvasta, jota roomalaisessa taiteessa kantaa Mercurius-jumala.

Teoksessa The Interpreter’s Dictionary of the Bible (toim. G. Buttrick, 1962, 1. osa, s. 847) sanotaan muinaisista patologisista käsityksistä yleensä: ”Primitiivisissä heimoissa sairautta pidettiin joko seurauksena vihamielisestä taikuudesta, joka sai ihmisen valtaansa, tai sen syyksi luettiin jonkin tabun rikkominen. Molemmissa tapauksissa vaikeasti hoidettavien sairauksien oletettiin johtuvan taikuudesta ja noituudesta, ja niiden parannuskeinoihin liittyi väistämättä šamaani eli poppamies. Hänen tehtävänsä oli löytää taudin yliluonnollinen syy ja yrittää poistaa se loitsujen, taikakalujen ja huumeiden avulla.”

Raamatussa osoitetaan, että Saatana aiheutti vaivoja Jobille (Job 2:7) ja että demonien riivaamilla on toisinaan ollut jokin sairaus (Mt 17:14–18). Muinaisilla pakanoilla oli siis peruste sille, että he yhdistivät ainakin jotkin sairaudet demonien riivaamaksi joutumiseen. Mutta uskolliset heprealaiset papit ja lääkärit eivät koskaan heidän tavallaan turvautuneet taikuuteen yrittäessään parantaa sairauksia (5Mo 18:9–13). Jeesus Kristus ja hänen tosi seuraajansa eivät lukeneet maagisia loitsuja, eivät edes silloin, kun he parantaessaan ajoivat ulos demoneja. Omaksuessaan kristillisyyden taikuutta harjoittavat hylkäsivät nuo demonistiset tavat, eikä kristitty lääkäri missään tapauksessa turvautunut okkultismiin tai lähettänyt potilastaan taikuuden harjoittajan luo (Ap 19:18, 19).

Raamatussa käytettyjen käsitteiden tarkkuus. Hippokrateesta, kreikkalaisesta lääkäristä, joka eli 400–300-luvulla eaa. ja jota sanotaan ”lääketieteen isäksi”, todetaan: ”Hänellä ei ollut mitään tekemistä aikansa temppelisairaaloiden kanssa, joita johtivat lääkintätaidon jumalan Asklepioksen papit.” (The World Book Encyclopedia, 1987, 9. osa, s. 227.) Hippokrates eli samoihin aikoihin kuin Malakia, mutta Mooses oli jo noin tuhat vuotta aikaisemmin kirjoittanut suuren osan siitä, mitä Raamatussa kerrotaan sairauksista. Seuraavat sanat ovat kuitenkin varsin merkittävät: ”Ne lääketieteen tutkijat, joilla on paras asiantuntemus ja ammattitaito, ovat päätymässä siihen tulokseen, että Raamattu on hyvin täsmällinen ja tieteellisesti tarkka kirja. – – Raamatussa esitetyt elämää, taudinmääritystä, hoitoa ja ehkäisevää lääketiedettä koskevat tosiasiat ovat paljon edistyksellisempiä ja luotettavampia kuin Hippokrateen teoriat, joista monia ei ole vielä vahvistettu ja joista jotkin ovat hyvin epätarkkoja.” (Tri H. O. Philips The AMA [Yhdysvaltain lääkäriliitto] News -lehdelle lähettämässään kirjeessä, joka julkaistiin tuossa lehdessä 10.7.1967.)

Tri C. Truman Davis sanoi kristitystä lääkäristä Luukkaasta, joka kirjoitti yhden evankeliumin ja Apostolien tekojen kirjan: ”Kun lääketieteellisiä kuvauksia esitetään, ne ovat pikkutarkkoja ja täsmällisiä. Luukas käyttää kaikkiaan 23:a kreikan kielen ammattisanaa, jotka löytyvät Hippokrateelta ja Galenokselta ja muista tuon ajan lääketieteellisistä kirjoituksista.” (Arizona Medicine, maaliskuu 1966, ”Medicine and the Bible”, s. 177.)

Mooseksen lain noudattamisesta oli usein terveydellistä hyötyä. Siinä vaadittiin esimerkiksi, että ihmisulosteet piti sotaleirissä peittää (5Mo 23:9–14), mikä suojasi melkoisesti kärpästen levittämiltä tartuntataudeilta, mm. punataudilta ja lavantaudilta. Ruokaa ja vettä varjeltiin saastumiselta, sillä Laki määräsi, että kaikki, minkä päälle jokin ”epäpuhdas” eläin putosi kuollessaan, tuli epäpuhtaaksi, ja sen vuoksi piti ryhtyä joihinkin toimiin, esimerkiksi sillä tavoin saastuneet saviastiat piti murskata (3Mo 11:32–38).

Seuraava toteamus on merkittävä: ”Tämä lainsäädäntö perustui ehkäisytoimiin, joita noudattamalla voitiin usein välttää ravinnon mukana tarttuvaa polioenkefaliittia, lavantautia, ruokamyrkytystä ja loismatoja. Vaatimus veden puhtauden valvomisesta oli tehokkain keino ehkäistä joidenkin sairauksien, esimerkiksi amebiaasin, lavantaudin, koleran, bilhartsioosin ja spirokeettojen aiheuttaman keltataudin, syntyä ja leviämistä. Nämä ehkäisytoimet, jotka kuuluvat jokaisen julkisen terveydenhuoltojärjestelmän perusteisiin, olivat erityisen tärkeitä tuollaisen kansakunnan hyvinvoinnille, joka eli alkeellisissa oloissa maapallon subtrooppisella alueella.” (The Interpreter’s Dictionary of the Bible, toim. G. Buttrick, 1962, 2. osa, s. 544, 545.)

Kirjassaan The Bible and Modern Medicine (Lontoo 1953, s. 37) lääket. tri A. Rendle Short huomautti, että jos muinaisten israelilaisten ympärillä asuneilla kansoilla oli ylipäänsä minkäänlaisia hygieniaa koskevia lakeja, niin ne olivat hyvin alkeellisia. Sitten hän sanoi: ”Sen vuoksi on sitäkin yllättävämpää, että Raamatun kaltaisessa, epätieteelliseksi väitetyssä kirjassa on lainkaan saniteettilakeja, ja on aivan yhtä yllättävää, että kansalla, joka oli juuri paennut orjuudesta, jonka sen viholliset tämän tästä kukistivat ja joka vietiin aika ajoin vankeuteen, oli lakikirjoissaan niin viisas ja järkevä terveydenhoitosäännöstö. Tämän ovat tunnustaneet luotettavat auktoriteetit, nekin, joita Raamatun uskonnollinen puoli ei suuremmin kiinnosta.”

Mooseksen lain mukaan jänis ja sika olivat sellaisia eläimiä, joita israelilaiset eivät saaneet syödä (3Mo 11:4–8). Tri Short sanoo tästä: ”On totta, että me syömme sikaa, kania ja jänistä, mutta nämä eläimet ovat alttiita loistartunnoille, ja ne ovat turvallisia vain, jos ruoka on täysin kypsää. Sika syö epäpuhdasta ravintoa ja toimii kahden sellaisen madon, trikiinin ja heisimadon, isäntänä, jotka voivat siirtyä ihmiseen. Tämä vaara on nykyisissä oloissa minimaalinen tässä maassa [Englannissa], mutta se olisi ollut täysin toisenlainen muinaisessa Palestiinassa, ja sellaista ruokaa oli parasta karttaa.” (The Bible and Modern Medicine s. 40, 41.)

Lisäksi sukupuolimoraalia koskevien Jehovan vanhurskaiden vaatimusten noudattamisella oli myönteinen vaikutus israelilaisiin hengellisesti, henkisesti ja fyysisesti (2Mo 20:14; 3Mo 18). Moraalisesta puhtaudesta kiinni pitäminen edistää myös kristittyjen terveyttä (Mt 5:27, 28; 1Ko 6:9–11; Il 21:8). Raamatun korkeiden moraalinormien noudattaminen suojelee sukupuoliteitse tarttuvilta taudeilta.

Paavali suositteli, että Timoteus käyttäisi vähän viiniä vatsansa ja usein uusiutuvien sairauskohtaustensa tähden (1Ti 5:23). Nykyiset tutkimukset vahvistavat sen, että viinillä on lääkinnällisiä ominaisuuksia. Tri Salvatore P. Lucia, Kalifornian yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan lääketieteen professori, on sanonut: ”Viiniä käytetään laajalti ruoansulatuselimistön sairauksien hoitoon. – – Viinin tanniinipitoisuus ja sen lievästi antiseptiset ominaisuudet tekevät siitä arvokkaan aineen suolikipukohtausten, mukoosin paksusuolitulehduksen, ummetuksen, ripulin ja monien ruoansulatuselinten tartuntatautien hoidossa.” (Wine as Food and Medicine, 1954, s. 58.) Paavali ehdotti, että Timoteus käyttäisi ”vähän viiniä”, ei paljon, ja Raamattu tuomitsee juopumuksen (San 23:20; ks. JUOPUMUS).

Raamatussa tunnistetaan psykosomaattisuuden periaate, vaikka lääketieteen tutkijat yleensä ovatkin vasta suhteellisen äskettäin tajunneet, että ruumiin patologisen tilan ja ihmisen tunnetilan välillä on jonkinlainen yhteys. Sananlaskujen 17:22:ssa sanotaan: ”Iloinen sydän tekee hyvää parantajana, mutta murtunut henki kuivattaa luut.” Sellaiset tunteet kuin kateus, pelko, ahneus, viha ja itsekäs kunnianhimo ovat vahingollisia, kun taas rakkauden, ilon, rauhan, pitkämielisyyden, huomaavaisuuden, hyvyyden, uskon, lempeyden ja itsehillinnän, Jumalan hengen hedelmien, kehittämisellä ja osoittamisella on myönteinen ja joskus parantava vaikutus (Ga 5:22, 23). Raamatussa ei tietenkään luokitella kaikkia sairauksia psykosomaattisiksi, eikä siinä vastusteta lääkärissäkäyntiä ja lääkärinhoitoa. Paavali sanoi uskollista kristittyä Luukasta ”rakkaaksi lääkäriksi” (Kol 4:14).

Karanteeni. Mooseksen lain mukaisesti ihminen, jolla oli – tai jolla epäiltiin olevan – jokin tarttuva tauti, pantiin karanteeniin, ts. pidettiin erossa muista tai eristettiin joksikin aikaa. Spitaalia epäiltäessä ihmiset, vaatteet, esineet ja talot pantiin seitsemäksi päiväksi karanteeniin. (3Mo 13:1–59; 14:38, 46.) Lisäksi ihminen julistettiin epäpuhtaaksi seitsemän päivän ajaksi, jos hän koski kuolleen ihmisen ruumiiseen (4Mo 19:11–13). Vaikka Raamatussa ei sanotakaan, että viimeksi mainittu säännös annettiin terveyssyistä, se kuitenkin suojeli muita ihmisiä, mikäli vainaja oli kuollut johonkin tarttuvaan tautiin.

Kuvaannollista käyttöä. Juuda ja Jerusalem tulivat syntisyytensä takia hengellisesti sairaiksi (Jes 1:1, 4–6). Vaikka Jerusalemin uskonnolliset johtajat yrittivät turhaan parantaa kansan murtumisen väittämällä väärin, että oli rauha (Jer 6:13, 14), niin he eivät pystyneet estämään sitä, että kaupunki tuhottiin 607 eaa. Jehova lupasi kuitenkin saada aikaan Siionin, Jerusalemin, toipumisen (Jer 30:12–17; 33:6–9), paranemisen, joka toteutui, kun juutalainen jäännös palasi kotimaahansa 537 eaa.

Jeesus Kristus tajusi, että synnintekijät olivat hengellisesti sairaita, ja hän yritti kääntää heidät Jehovan puoleen, jotta he olisivat parantuneet hengellisesti. Kun Jeesusta siis arvosteltiin siitä, että hän söi ja joi veronkantajien ja syntisten kanssa, hän sanoi: ”Ne, jotka ovat terveitä, eivät tarvitse lääkäriä, mutta ne, jotka ovat sairaita, tarvitsevat. En ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä katumukseen.” (Lu 5:29–32.)

Jaakobin kirjeen 5:13–20:ssä tarkastellaan jollakulla kristilliseen seurakuntaan kuuluvalla olevan hengellisen sairauden hoitoa. Se, että tekstiyhteydessä asetetaan sairaus hyvällä mielellä olemisen vastakohdaksi, osoittaa, ettei Jaakob käsitellyt fyysistä vaan hengellistä sairautta. Jaakob kirjoitti hoitotoimenpiteistä ja niiden tehokkuudesta seuraavasti: ”Onko joku keskuudessanne [hengellisesti] sairas? Hän kutsukoon luokseen seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään [niin että hän voi kuulla rukouksen ja osoittaa, että hän yhtyy siihen, sanomalla: ’Aamen’] sivellen häneen öljyä [rohkaisten häntä Jumalan sanan lohduttavilla ja rauhoittavilla neuvoilla saattaakseen hänet takaisin ykseyteen seurakunnan kanssa (Ps 133:1, 2; 141:5)] Jehovan nimessä [uskollisina Jumalalle ja Hänen tarkoituksensa mukaisesti]. Ja uskon rukous [jonka vanhimmat esittävät hengellisesti sairaan puolesta] tekee huonovointisen [hengellisesti] terveeksi, ja Jehova nostaa hänet ylös [ikään kuin toivottomuudesta ja tunteesta, että Jumala on hylännyt hänet, ja Jehova vahvistaa häntä kulkemaan totuuden ja vanhurskauden tietä (Fil 4:13)]. Ja jos ihminen on tehnyt syntejä, niin hänelle annetaan anteeksi [Jehova antaa ne anteeksi (Ps 32:5; 103:10–14), jos hän reagoi myönteisesti vanhinten esittämiin rukouksiin ja siihen ojennukseen ja oikaisuun sekä niihin kehotuksiin, joita he Jehovan sanan perusteella antavat hänelle, ja jos hän katuvana kääntyy oikealle tielle (Ps 119:9–16)].”

Sairauksien kanssa toimeen tuleminen. Sairaus on onnettomuus, joka voi kohdata ihmistä, vaikka hän olisi aineellisesti rikas (Sr 5:16, 17; vrt. Mt 16:26). Joillakuilla on runsaasti herkullista ruokaa, mutta he eivät pysty vatsavaivojen vuoksi nauttimaan sitä (Sr 6:1, 2). Myös Jeesuksen Kristuksen hengellisten veljien sanottiin toisinaan olevan fyysisesti sairaita (Mt 25:39, 40). Kristityistä esimerkiksi Epafroditos, Timoteus ja Trofimos sairastivat (Fil 2:25–30; 1Ti 5:23; 2Ti 4:20), mutta Raamatussa ei sanota, että apostolit olisivat ihmeen välityksellä parantaneet nämä kristityt miehet.

Kun joku Jumalan palvelija on fyysisesti sairas, hänen on kuitenkin sopivaa rukoilla Jehovalta rohkeutta, jota hän tarvitsee sairautensa kestämiseen, ja hengellistä voimaa pysyä nuhteettomana tämän fyysisen heikkouden aikana. ”Jehova itse tukee häntä tautivuoteessa.” (Ps 41:1–3; ks. myös 1Ku 8:37–40.)

Mutta jos joku ottaisi jonkin sairauden hoitoa varten elimistöönsä verta, hän rikkoisi Jumalan lakia (1Mo 9:3, 4; Ap 15:28, 29; ks. VERI).

Jehova voi poistaa sairauksia (2Mo 15:26; 23:25; 5Mo 7:15). Jesaja kirjoitti ajasta, jolloin ”yksikään siellä asuva ei sano: ’Minä olen sairas.’” (Jes 33:24.) Lisäksi hän puhui sokeiden, kuurojen, rampojen ja mykkien hengellisestä paranemisesta, ja nämä profetiat sisältävät myös lupauksen fyysisestä paranemisesta (Jes 35:5, 6). Ollessaan maan päällä Jeesus Kristus paransi sairaita sekä fyysisesti että hengellisesti täyttämällä messiaanisen profetian: ”Hän itse otti sairautemme ja kantoi tautimme.” (Mt 8:14–17; Jes 53:4.) Tämän parantamisen perusta oli hänen ihmiselämänsä uhraaminen, joka huipensi sen tien, jota hän oli kulkenut siitä lähtien, kun Jumalan henki laskeutui hänen päälleen Jordanilla vuonna 29. Näin ollen kristityillä on peruste toivolleen ja runsaasti todisteita siitä, että tottelevainen ihmiskunta ei saa kuolleista herätetyn Jeesuksen Kristuksen kautta ja Jumalan valtakunnan välityksellä pelkästään tilapäistä hoitoa sairauksiinsa vaan pysyvän vapautuksen synnistä, sairauksista ja kuolemasta, jotka juontavat juurensa aina Aadamista asti. Kaikki ylistys tämän johdosta kuuluu Jehovalle, jonka Daavid sanoi olevan se, ”joka parantaa kaikki sairautesi”. (Ps 103:1–3; Il 21:1–5.)